November 9, 2006

Eric Claptonin tribuutti Stevie Ray Vaughanille

Eric Clapton kertoo videon alussa ja lopussa minuutin verran siitä, kun hän ensi kertaa kuuli Stevie Ray Vaughanin soittavan sekä radiossa että Hammersmith Odeonin konsertissa ja soittaa itse tähän väliin pitkän, hitaan ja hienon bluesin.
(Basistina on Stevie Rayn bändin Double Troublen Tommy Shannon.)

Vaikka olen Claptonia arvostellut ajoittaisesta steriiliydestä kitaransoitossaan, niin kyllä tämäkin live-pätkä osoittaa, että miehellä on loistavan tekniikan ohella myös syvällistä tajua bluesin syvimmästä olemuksesta.

Video on mitä luultavimmin 1990-luvun alusta. Stevie Ray kuoli helikopterionnettomuudessa elokuun lopulla 1990 heti konsertin jälkeen, jossa hän oli esiintynyt myös Claptonin (ja Buddy Guyn) kanssa.
Ericin piti tulla samaan koneeseen, mutta kuin ihmeen kaupalla joutuikin lähtemään vasta myöhemmin.

Helikopteriin ei nimittäin lopulta mahtunut enää kuin yksi henkilö, ja päätettiin, että Claptonin asioita hoitava manageri lähtee edeltä käsin konserttipaikalle. Manageri kuoli kuten kaikki muutkin helikopterissa matkustaneet.

*
Eric Clapton - About SRV Stevie Ray Vaughan
10:08
Eric Clapton about the one and only SRV.

7 comments:

Anonymous said...

stevie ray vaughan oli raskaan sarjan kaveri, yhden miehen liike, joka pani aika paljon alulle maailmassa, joka nyt svengaa toisin. ei noin paljon elämää minnekään voi hävitä.

Anonymous said...

ps. en halua olla anonyymi, mutta bloggerin kommenttilaatikko ei suostu ottamaan www - sivua tai sähköpostiosoitetta vastaan

Rauno Rasanen said...

Hankaluuksia saattaa ainakin näin aluksi ilmaantua, koska siirryin juuri äsken Bogger betaan.

Tiedoksi, että suunnitelmien mukaan seuraavaan päreeseen tulee valittu kooste Stevie Rayn videoista.

Rauno Rasanen said...

Beta vaatii Google accountin.
Ei muuta kuin täyttämään ne kolme palkkia, jotka tulevat näytille (username ja password kahteen kertaan).

Anonymous said...

to learn or not to learn. kiitos.

Anonymous said...

kafka, esq.

katsoin profiilisi (vai mikä se nyt on) ja kyllä: minustakin on hienoa ettet ole enää niin anonyymi.

Anonymous said...
This comment has been removed by the author.