April 22, 2014

Hämärää, sanoi Dawkins, filosofiasta

Katsoin eilen illalla dokumenttia ‘Uskonnottomat’ evoluutiobiologi Richard Dawkinsin ja fyysikko Lawrence  Kraussin esiintymisistä ateismin sanansaattajina eri puolella maailmaa. En osaa sanoa tunsinko enemmän inhoa, sääliä vai huvittuneisuutta yrittäessäni löytää heidän kommenteistaan edes yhtä relevanttia pointtia itse asiasta eli siitä, mitä uskonto perimmältään tarkoittaa ja merkitsee. Heille kaikki eksistentiaalis-tyyppiset tai filosofis-metafyysiset [tietoteoria, ontologia, semantiikka] kysymykset ovat fysikaalisia ja biologisia eli vain ja ainoastaan luonnontieteellisiä ongelmia, jotka voidaan palauttaa luonnontieteellisten ongelmanasettelujen piiriin ja myös joihin myös voidaan vastata luonnontieteellisen tutkimuksen tuloksilla. Joko he eivät ymmärrä metafysiikkaa tai ylipäätään filosofisia kysymyksenasetteluja tai eivät edes halua ottaa niitä vakavasti ja perehtyä niihin. Luultavasti kumpaakin.
.
Tällaisesta lähtötilanteesta seuraa, että kommunikaatio uusateisti-luonnontieteilijöiden ja teologien välillä tyssää jo miltei alkuunsa. Luonnontiede ei etsi vastausta olemassaolon ongelmaan eksistentiaalisessa mielessä vaan rajaa tutkimuksen jostain ilmiöstä tehtyyn havaintoon ja tästä havainnosta löydettävien syy-yhteyksien mahdollisten säännönmukaisuuksien todentamiseen. Kun uusateisti-luonnontieteilijä väittää, että saatuaan tilastollisesti luotettavan vastauksen tutkimiensa ilmiöiden syy-yhteyksistä, hän tulee samalla vastanneeksi myös elämän perimmäiseen eli olemassaolon ja tietoisuuden suhteen ongelmaan, hän tekee ajattelussaan karkean kategorisen virheen, joka on 1] ristiriidassa hänen metodisten periaatteidensa kanssa, 2] ilmentää noiden periaatteiden rikkomisesta johtuen pyrkimystä käyttää tieteellistä tutkimusta avoimesti ideologisen vallankäytön välineenä ja uskonnon elämänkatsomuksellisena korvikkeena, vaikka uskonto perimmältään [ainakin siten kuin David Bentley Hart loistavassa kirjassaan ‘The Experience of God’  Jumalan ja uskonnon määrittää] pyrkii antamaan vastauksen ontologisesti täysin erityyppiseen ongelmaan kuin, mihin eksakti kokeellis-empiirinen tiede etsii ja ylipäätään edes voi etsiä vastausta.
.
Nietzsche ja Foucault sekä Adorno ja Horkheimer [Valistuksen dialektiikka] saattavatkin olla aivan oikeassa. Valistuksen eli [välineellisen] järjen tieteellinen projekti on lopultakin [itse asiassa jo alunperin] tieteen auktoriteettiin naamioitunut, välineestä päämäärärationaaliseksi muuttunut ideologisen hallinnan ja vallankäytön ei siis ainoastaan väline vaan jo itsessään ideologisen mantran merkitykset ja käytön omaksunut poliittis-uskonnollinen oppi, dogmi ja auktoriteetti. Dawkinsin ja uusateistien pyrkimyksenä on propagoida ja ‘psykologisoida’ luonnontiede tärkeimmäksi ja vaikuttavimmaksi osaksi ihmisten maailmankatsomusta, ihmiskäsitystä ja eettistä itseymmärrystä.
.
Mutta hiukkasten liike tai evoluution kehitys ei ole elämän tarkoitus vaan pelkästään kuvaus siitä, miten aine, energia ja elämä muuttuvat ja ‘liikkuvat’. Ne eivät itsessään kerro mitään olemassaolosta tai elämän tarkoituksesta, eivät suoraan edes tietoisuudesta. Ne ovat eksakteimmillaan [tosina kuvauksina] triviaalia, itsestään selvää informaatiota eivätkä yhtään mitään sen enempää tai vähempää. Ne eivät muutu maailmankatsomuksiksi tai moraalisiksi periaatteiksi ilman ihmisen niihin projisoimaa ‘propagandaa’ eli tulkinta- ja valtapyrkimyksiä.
.
Niinpä kausaalinen ‘siirtymä’ 1] geenissä kausaalisesti [‘automaattisesti’] vaikuttavasta, siihen itseensä sisältyvän informaation toistamisesta tai kopioitumisesta, 2] geenin [‘tarpeeksi’ kehittynyt geenirypäs/genomi ymmärrettynä ihmiseksi] ‘itsekkääseen’ [intentionaaliseen] pyrkimykseen vahvistaa itseensä sisältyviä moraalisia ja poliittisia intressejä, on loogisesti virheellinen oletus – ainakin, mikäli pidetään kiinni naturalismin perusperiaatteesta, jonka mukaan luonnontiede tutkii ainoastaan kausaalisesti tosia tapahtumia. Kausaalisesta kuvauksesta ei voi kausaalisen todistusketjun puitteissa siirtyä puhumaan sen intentionaalisesta tavoitteellisuudesta ilman, että ‘hypätään’ päättelyssä analogiselle [symbolit, metaforat] tasolle, jota kausaalisen tapahtumaan ja kuvaukseen ei edes voi sisältyä ilman, että tuodaan eksaktiin kuvaukseen siihen kuulumaton looginen taso.
.
Evoluutiobiologit esimerkiksi sekoittavat funktionaalisiin selitysmalleihinsa [esim. ‘kelpoisuus’ luonnonvalinnan perusperiaatteena] käänteistä teleologiaa, jonka mukaan luonto ei ‘valitse väärin’ kelpoisimpien yksilöiden pystyessä jatkamaan sukuaan vähemmän kelpoisiin verrattuna. Mutta luonto ei valitse myöskään ‘oikein’ tai ‘itsekkäästi’. Evoluutio on triviaali tapahtuma – sattumanvarainen ja usein yllättäväkin, monien muuttujien tulos, jolla ei ole päämäärää [ellei luonnon tulkitsija sitten ole fundamentalisti-uskovainen tai Aristoteleen metafyysisen biologismin kannattaja (entelekheia)].
.
Mutta edes tätä, logiikan ja tieteen teorian alkeisiin kuuluvaa ehtoa, ei Dawkins kumppaneineen noudata johdonmukaisesti. Sen sijaan Dawkins jopa väittää, että yrittäessään selkiyttää asioita, filosofit vain hämärtävät niitä. Niinpä juuri, ainakin hänen itsensä kannalta, sillä hän ei kerta kaikkiaan ymmärrä, ettei evoluutioteorialla voi kumota uskonnollisia maailmankatsomuksia, koska evoluutioteoria ja uskonto pyrkivät vastaamaan ontologisesti aivan erilaiseen peruskysymykseen elämästä ja olemassaolosta. Miten hän siis voisi ymmärtää edes filosofin jos ei vaatimusta niin rationaalista toivetta noudattaa loogisesti johdonmukaisen käsitteellisen argumentaation ehtoja eikä tehdä militanttiin ja fundamentalistiseen tyyliin propangandaa luonnontieteen puolesta suhteessa kaikkiin elämisen ja olemisen asioihin [toki tämä kritiikki pätee kaikenlaisiin fundamentalisteihin].
.
Kommunikaatio uusateistien kanssa on – ei ainoastaan argumentaation ehtoja ymmärtävälle, sivistyneemmällekin teologille [fundamentalistit ovat oma lukunsa] vaan myös perusasiat osaavalle filosofille melkein mahdoton tehtävä. Communication failed. Herää kysymys, kuka tässä loppujen lopuksi on se ‘pahin’ fundamentalisti. Filosofi se ei ainakaan ole. Filosofeja voi kyllä ajoittain perustellustikin syyttää käsitesaivartelusta, mutta parhaimmillaan he ovat niitä, jotka ainakin yrittävät olla paitsi tiedollisesti että semanttisesti tarkkoja mutta myös niitä, jotka pyrkivät samalla aidosti tekemään yleiskatsausta kulloinkin käytävästä laajemmasta keskustelusta. Tähän eivät uskonnolliset fundamentalistit eivätkä luonnontieteelliset tutkijat lähtökohdistaan johtuen edes voi pyrkiä – ensin mainitut uskonsa, jälkimmäiset metodisten sitoumustensa vuoksi.
*
http://areena.yle.fi/tv/2159743 - - [tämä dokumentti on lajissaan mitä pinnallisinta amerikkalaista henkilöpalvontaa, ja itse asian syvällisempi pohdinta jää lähes olemattoman ohueksi johtuen tietysti pääosin kuvattaviensa filosofisesta typeryydestä; lievemmin en osaa asiaa sanoa].
*

18 comments:

Anonymous said...

Kommunikaatio uusateistien kanssa on – ei ainoastaan argumentaation ehtoja ymmärtävälle, sivistyneemmällekin teologille [fundamentalistit ovat oma lukunsa] vaan myös perusasiat osaavalle filosofille melkein mahdoton tehtävä. Communication failed.kyllmää vaan kommunikoin onkohan se vaarallista

Anonymous said...

eiks juttu ihmisten välillä oo ihan muualla

Rauno Rasanen said...

Puhe meemeistä geenien kaltaisina ‘toimijoina’ sisältää samantyyppisen piiloteleologisen funktionalismin [‘antropomorfismin’] kuin ajatus itsekkäästä geenistä. Puhe evoluutiosta [kuten myös puhe Jumalasta] on aina ihmisen puhetta, vaikka sen tutkijat tieteellisesti todistettuun ‘tosi tosi tosi tosiasiaan’ vetoavatkin. ihminen ei tiedä mitään. Jos hän tietäisi, hän ei voisi sitä merkityksellisesti kommunikoida, koska ruusu on ruusu on ruusu jne.= ruusulla itsessään ei ole merkitystä. Toisin sanoen se, mikä on, on niin kuin se on: tosiasioiden eikä olioiden kokonaisuus [Wittgensteinia vapaasti siteeratakseni]. Kieli ‘olioi’, maailma on. Kielen mahdollisuus kuvata tosiasioita perustuu dialektiseen vieraantumiseen tosiasioista ‘itsessään’ tosiasioiksi ‘meille’ = ‘olioiksi’. ‘Antaessaan’ ihmiselle mahdollisuuden tutkia, mitata ja kuvata maailmaa [älkää kysykö, mikä tai kuka antoi, sillä tämäkin on vain ihmisen puhetta], ‘dialektinen giljotiini’ leikkasi myös Dawkinsin ja Kraussin kaltaisilta ‘tosiasia-fundamentalisteilta’ heidän mahdollisuutensa ‘yhtyä’ tosiasioihin sinänsä. Kaavat eivät ole tosiasioita, mutta niiden kuvaama ilmiö on. Väliin jäävä ero tuntuu ontologisesti vähäiseltä, mutta se on yhtä syvä kuin ikuisuus, kuin kuolema.

Liisu said...

Seurasin tuota samaa ohjelmaa tv:ssä.

Minusta, yksinkertaisella järjellä varustetusta ihmisestä, on sulaa hulluutta yhtälailla olla ateisti kuin kiihko-(tai vähempikin uskovainen). Tai olla yleensä mitään mieltä sellaisesta, joka menee hänen ajatuskykynsä ulkopuolelle. Käsityskyky ja aistit ym. asiaan kuuluvat elementit ovat korkeimmankin opin saaneella viime kädessä puutteellista ja pelkkää oletusta.

Yhtä hullua kuin osoittaa Jumalan olemassaolo, on kieltää se. Kukaan ei sitä tiedä. Mutta jo lapsesta ihmiselle syötetään asioita tosina ja uskottavina.

Miksi ei kukaan uskalla suoraan sanoa, kun kysytään esimerkiksi: "Onko Jumala olemassa? " - "Minä en tiedä!"

Minusta se ohjelma toisin sanoen näytti yhtä hullulta ja sekavalta kuin se "suuri Venäjä-keskustelu", joka osoitti pelkästään ihmisten pienuutta ja ärsyttävää oikeassaolemisen tarvetta. Inhottavaa ja naurettavaa. Katselihan sitä epäonnistuneena hupiohjelmana joka aiheutti masennusta.

Paavo Kuronen said...

Dokumentissa olisi pitänyt näyttää se keskustelua moderoineen filosofin selvennys, niin katsoja olisi voinut itse todeta, oliko Dawkins oikeassa vai väärässä väittäessään sen vain hämärtäneen asiaa. Se täytyy kuitenkin tunnustaa, että välillä filosofit saattavat joskus hämärtää kysymyksiä, joiden vastaukset olisivat löydettävissä ihmis-eläinten kielipelejä analysoimalla.

Sen sijaan, että jatkuvasti mietitään, onko Jumalaa olemassa vai ei, voitaisiin kysyä, onko meillä käyttöä Jumalan käsitteelle kielipeleissämme. Jumalallahan voidaan tarkoittaa panteistisessa mielessä kaikkeutta, jotain pohjimmaista alkusyytä tai lopullista päämäärää, oikeastaan mitä tahansa.

Eiväthän nämä uusateistit toisaalta edes yritä nöyrinä ihmisinä miettiä Jumalaa ja elämän tarkoitusta koskevia kysymyksiä, vaan kyseessä on poliittinen informaatiosota. He näkevät uskonnot maailman ongelmien aiheuttajina ja siksi taistelevat niitä vastaan. Tässä on mielestäni valittu vihollinen väärin. Uskonnoilla toki on osuutta maailman ongelmien aiheuttamisessa, mutta suurin syypää piilee valtarakenteissa. Uskontokin on historiassa ollut vallan väline, mutta se on jo ajat sitten joutunut pieneen sivurooliin talouden ja rahan tullessa maailmamme epäjumalaksi.

Päältäpäin Kraussin ja Dawkinsin hehkutus siitä, miten tieteessä saa kyseenalaistaa kaiken, kuulostaa ihan hyvältä, mutta sitten Dawkins esimerkiksi väittää, että "Miksi" (olemassaolosta puhuttaessa) on tyhmä kysymys. Minusta tuntuu, että tämä on itseasiassa kaikista järkevin ja suurin ja tärkein kysymys, jonka rinnalla tieteen kysymykset näyttäytyvät triviaaleina. Ihmiset ovat pohtineet sitä kautta historian, mutta nytkö pitäisi lopettaa kun Krauss on "todistanut", että universumi on syntynyt tyhjästä? Naurettavaa.

Toinen ärsyttävä kohta oli se, kun Dawkins ja Krauss totesivat, ettei esim. kristinuskosta saisi valita parhaita paloja, vaan koko homma pitäisi heittää menemään jos osa teoriasta tökkii. Ihan kuin Raamatun kaltaisessa, pitkälti vertauskuvilla ja tarinoilla puhuvassa teoksessa ei olisi mitään syvällistä ja merkittävää, tai mitään, josta voisi oppia.




Kullervo said...

"Ihmiset ovat pohtineet sitä kautta historian, mutta nytkö pitäisi lopettaa kun Krauss on "todistanut", että universumi on syntynyt tyhjästä?"

Tämä ex-nihilo -argumentti on siitä hauska, että sitä käytetään puolin ja toisin. Esimerkiksi Walter Thirringin mukaan se nimenomaan osoittaa, että maailmankaikkeuden takana on luojajumala (Thirring: Cosmic Impressions). Ota tuosta nyt selvää. Ehkä pitäisi ajatella, kuten Thirring: kaikenlainen teologinen spekulaatio Jumalasta on turhaa, koska emme me voi koskaan käsittää mitään hänestä. Voimme vain taivastella hänen tekosiaan.

Rauno Rasanen said...

Naturalismi ei ole eikä voi olla muuta kuin havainnoivan tutkimuksen menetelmä, joka pyrkii selittämään maailmaa ja elämää, ei löytämään ja antamaan sille mieltä ja merkitystä, johon se uskoo ja jota yrittää ymmärtää. Naturalismi ei ole eikä voi olla edes kaikkein ‘tieteellisin’ uskonto muuttumatta pseudotieteeksi.

Moraalifilosofisesti naturalismista seuraa paitsi utilitarismi kaikissa muodoissaan myös psykologinen egoismi. Utilitarismi ei kuitenkaan ole moraalinen aksiooma/periaate vaan väline/menetelmä moraalisten valintojen tekemiseksi. Psykologinen egoismi sen sijaan on juuri sitä, mitä määritelmäkin sanoo: vain subjektiiviseen intressiin ja tuntemukseen perustuvaa oman edun tavoittelua. Muuta väittäessään naturalisti [varsinkin evoluutiobiologi] ajautuu ristiriitaan metodisten ja hypoteettisten peruslähtökohtiensa kanssa.

Rauno Rasanen said...

Sitaatti-kommentti Kuroselle.

'[Vuonna 2010] ilmestyi suomeksi amerikkalaisen ortodoksiteologi David Bentley Hartin teos "Ateismin harhat". Siinä hän kuvailee sitä käännettä, mikä tapahtui kirkon elämässä 300-luvulla sen jälkeen, kun keisari Konstantinus oli myöntänyt kristinuskolle sallitun aseman. Konstantinuksen poika Constantius, joka ei ollut perinyt isänsä uskoa, tajusi, että kirkko joka piti kiinni täsmällisistä opeista ja tarjosi lopullisia ratkaisuja elämän kysymyksiin, ei ollut keisarilliselle hoville mikään myötämielinen liittolainen. Sen vuoksi hän halusi liittää kirkon toimet tiiviisti valtion virkakoneistoon. Tätä tarkoitusta varten hän ryhtyi lahjomaan papistoa patronaateilla, omaisuudella, nautintaoikeuksilla, erivapauksilla ja perusteettomilla etuoikeuksilla. Kirkon järjestys piti myös sitoa läheisesti valtion lakiin. Nyt kun kirkon järjestys oli otettu näin valtion suojelukseen, Hart toteaa tästä tapahtumasta, että "se oli epäilemättä laitoskirkolle suureksi eduksi, mutta kristinuskolle ilmeinen katastrofi".'

http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/lassen_blogi/422/puheenvuoro_henkiloseurakunnista_kirkolliskokouksessa
......
Hartin kirjan nimi ‘Atheist Delusions’ on kustantajan valitsema nimi, ikään kuin vastaus Dawkinsin ‘Jumalharhalle’. Hart itse olisi halunnut nimetä kirjan aivan toisin, mutta kustantajan [markkinoinnin edistäjän] sana painaa tällaisissa asioissa enemmän kuin kirjoittajan toive.

Rauno Rasanen said...

Utilitarismi on mittausväline, jolla tiettyjä moraalisia arvoja [käsityksiä hyvästä] ja/tai normeja [velvollisuuksia, oikeuksia] voi puolustaa tai kritisoida. Se on aina joillekin tietyille arvoille tai normeille määriteltyjen indikaattorien kvantitatiivista vertailua suhteessa joihinkin toisiin arvoihin ja normeihin. Hyötyä kvantitatiivisena utiliteettina itsessään ei siis ole olemassakaan. Joka näin väittää, sotkee keskenään moraaliset arvot ja mitattavissa olevat ja/tai mitattaviksi määritellyt tosiasiat/muuttujat.

Tiedostan kyllä, että tästä löytyy utilitaristille ‘porsaanreikä’: mittaamisen avulla ‘moraalista relevanssia’ ilmaisemaan ‘tarkoitettu tosiasia/muuttuja’. Sellaista tosiasiaa/muuttujaa itsessään ei kuitenkaan ole olemassa – samasta syystä kuin hyötyä itsessään ei ole olemassa. On triviaalisti tosia laskutoimituksia [funktiot, yhtälöt jne.] ja eri arvoihin ja normeihin suhteutettua vertailua funktioiden ja yhtälöiden avulla. Jälkimmäisessä tapauksessa kyse ei ole enää neutraalista tai objektiivisesta kuvauksesta [tosiasiasta] vaan minimissäänkin preferenssin osoittamisesta; – mutta preferenssit eivät koskaan ole neutraaleja tosiasioita. Siis - - .

http://fi.wikipedia.org/wiki/Preferenssi

Paavo Kuronen said...

Niin ne vaan kaikki hyvät ajatukset korruptoituu ja muuttuu omaksi vastakohdakseen: kristinusko, kommunismi, jopa liberalismi ja tiede itse. Mutta ei auta muu kuin yrittää uudestaan niin kauan että ihmiskunnan lopullinen vapautuminen tapahtuu.

Rauno Rasanen said...

‘Mutta ei auta muu kuin yrittää uudestaan niin kauan että ihmiskunnan lopullinen vapautuminen tapahtuu.’

Vapautuminen? Mikä vapautuminen? Mistä? Mihin? Miten? Luulin aiemmin ymmärtäväni vapautumisesta jotain tai ainakin oppivani, mitä se tarkoittaa, kun opiskelin [sekä yliopistossa että itsenäisesti] filosofiaa. Esimerkkeinä valistuksen projektista kumpuavat suuntaukset: Kant, Hegel, Marx, Freud ja Frankfurtin koulukunnan ajattelu. Nykyään vapautuminen sekä käsitteenä että psykososiaalisena kokemuksena on minulle kuitenkin yhtä vaikea tai mahdoton asia kuin transsendentti Jumala. Siihen voi uskoa, mutta sitä ei voi saavuttaa. - - No, ainahan voi tai oikeastaan pitäisi uskoa, toivoa ja yrittää. Pelkkä skeptisismi ja kyyninen ironia ovat nimittäin kuin autoimmuunisairaus, joka kalvaa ihmisen vastustuskyvyn sisältäpäin tuhoten hänen elämänhalunsa. Silti, huolimatta [itse]kritiikistä, olen nykyisen tiedollisen ja kokemuksellisen ymmärrykseni pohjalta vakuuttunut siitä, että ainoa mistä yksittäinen ihminen voi vapautua [ihmiskunnan vapautuminen on täysin utopistinen ellei peräti ‘hallusinatorinen’ ajatus] on vapautuminen vapautumisen utopian ‘orjuudesta’. Mikäli ihminen ei silloin menetä elämänhaluaan, hän on aidosti vapaa. Jos menettää, niin elämästä voi luopua vapaaehtoisesti. Näin olemmekin päätyneet itsemurhan ja/eli omaan tahtoon perustuvan eutanasian äärelle. Viimeistään niiden hyväksyminen johtaa lopulliseen vapautumiseen - - .

Rauno Rasanen said...

"Ihmiset ovat pohtineet sitä kautta historian, mutta nytkö pitäisi lopettaa kun Krauss on "todistanut", että universumi on syntynyt tyhjästä?"
....
Mitäpä ei avaruusfyysikko voisi matemaattisesti ‘todistaa’. Kosmologisen ajattelun metafyysiset perusvaihtoehdot luotiin kuitenkin jo antiikin aikana. Esimerkkeinä epikurolainen atomismi [~ kvanttiteoria], stoalaisten syklinen maailmankäsitys [vrt. myös multiversumi] ja uusplatonismi [Big bang]. Suhteellisuusteoriaa voinee sen sijaan pitää metafyysisesti ‘modernina’ kosmologisena innovaationa, ellei sitten edetä idea- ja oppihistoriallisesti [‘liiallisessa’ määrin] allegorioitten ja metaforien tasolle.

Rauno Rasanen said...

Ratkaisu utilitarismin ongelmaan on ‘yksinkertainen’. Kansan annetaan äänestää Totuudesta [= Hyödystä]. Näin sekä vasemmisto- ja oikeisto-libertaarit [anarkistit] että perussuomalaiset [iki-konservatiivit] olisivat tai ainakin heidän pitäisi olla tyytyväisiä: enemmistön kanta rulettaa ja turhat pulinat pois. - - Mutta - - .

Paavo Kuronen said...

Ihmiskunnan vapautuminen on vapautumista finanssi-oligarkkien, kommunististen puolueiden, itsevaltiaiden, ym. kusipäiden vallan alaisuudesta. Tietenkään mikään ei takaa, että tuleva (tai haaveeksi jäävä) vallankumous onnistuisi lopullisesti ja sitten ihmiskunta varmaankin saa taas uudet kusipäiset hallitsijat, tai ajautuu kaaokseen. Mikään vallankumous ei tietenkään vapauta meitä oman mielemme vankilasta. Siitä voisi kai vapautua jossain buddhalaisen meditaation hiljaisuudessa, mutta itse en kannata tällaista vaihtoehtoa. Pyrin sen sijaan laajentamaan sitä vankilaa, joka mieleni on, koristelemaan sitä kauniilla ajatuksilla jne.

Ihmiskunnan vapautuminen voi olla hallusinatorinen ajatus, mutta täytyy muistaa, että vaikka yhden miehen hallusinaatio on hallusinaatio ja pienen joukon hallusinaatio on kultti, tarpeeksi ison joukon hallusinaatio on (sosiaalista) todellisuutta. Tämän periaatteen voi nähdä toiminnassa maailman pörssien "kuplissa", joissa konkreettiset omaisuudet syntyvät ja tuhoutuvat pelkkien mielikuvien heilahtelun seurauksena.

Usko Jumalaan ja vapautumiseen voi saavuttaa seuraavan tason niiden suorassa kokemisessa. Tätähän esimerkiksi gnostilaisten gnosis periaatteessa on: Jumalan suoraa tietämistä ja kokemista, uskoa ei tarvita. Tietenkin tällaisissa mystisissä/uskonnollisissa kokemuksissa on kyseessä vain ihmisaivojen (tai oikeastaan koko ihmisruumiin ja sen ympäristön) tuottama psykologinen kokemus, josta ei voi vetää mitään "metafyysisiä" tai "ontologisia" johtopäätöksiä Jumalaan tai vapautumiseen liittyen.

Rauno Rasanen said...

Aika hyvin kirjoitettu, Kuronen. Noin minäkin ajattelisin, jos olisin optimisti.

Anonymous said...

Jos jatkamme Dawkinsin ja kumppaneiden viitoittamalla ilmiöiden ja aktoreiden (heidän tapauksessaan uskovaisten) psykologisoimisen tiellä, oli minusta sangen mielenkiintoista seurata, millaista henkilökulttia esim. Dawkins on itsestään (tiedostaen/tiedostomatta) rakentanut. Jos haluaa lähestyä asiaa skeptismin näkökulmasta, niin tällainen henkilön karismaan ja auktoriteettiin rakentuva, melko yksisuuntainen vuorovaikutus on haitallista kriittisen ja itsenäisen ajattelun kannalta. Onko se näiden ateistin päämäärä? Suunnata palvonta pyhästä profaaniin? Ainakin dokumentia katsoessa sai useasti vaikutelman, että ihmiset ovat jonkinlaisessa hengellisessä/hurmoksellisessa tilassa keskustellessaan uudesta totuudesta - kaikki kokoontumiset ja palavat puheet. Vai onko niin, että meidän läpikristillisessä yhteiskunnassa [sic] on vaikea rakentaa diskurssia, ilman, että se saa hengellisiä piirteitä?

Rauno Rasanen said...

Hyvin kirjoitti anonyymikin. Pitää vain muistaa, etteivät 'hengelliset piirteet’ rajoitu suinkaan kristinuskoon ja ‘meidän yhteiskuntaamme’. Suurin osa ihmisistä on laumaeläimiä, joita karismaattinen auktoriteetti vetää puoleensa magneetin tavoin. Dawkins pyrkii olemaan tällainen auktoriteetti, mutta minä en näe hänessä kuin naivin ja omahyväisen narsistin, jonka ajattelu on paitsi militanttia fundamentalismia ateismin puolesta myös latteimman tason epikurolaisuutta: yhdistelmä, joka on intellektuaalisesti vähintäänkin kapea-alaista. Epikuros itse ei kuitenkaan edustanut fundamentalistista ateismia ja oli itse asiassa varsin maltillinen mielihyvän tavoittelemisen suhteen.

Rauno Rasanen said...

Etten ajautuisi itseni kanssa ristiriitaan, tarkennetaan sen verran, ettei naturalismista ainakaan kausaalisesti seuraa utilitarismia eikä myöskään psykologista egoismia. Toisin sanoen geeni ei ole intentionaalisesti itsekäs vaan ‘ohjelmoitu/ohjelmoitunut’ kopioimaan oman informaationsa [tai siirtämään sitä eteenpäin automaattisesti/vaistonvaraisesti]. Naturalismin ja utilitarismin/psykologisen egoismin kytköksessä on tavallaan kyse empiirisestä yleistyksestä, jossa ‘luonnollisena’ pidetystä ominaisuudesta [esim. reviirikilpailu] tehdään analoginen rinnastus ihmisen käyttäytymiseen ihmisen itsensä [sic] konstruoiman terminologian puitteissa. Silti naturalistille on tietysti ‘luonnollisempaa’ ja johdonmukaisemmin perusteltavissa olevaa omaksua utilitarismi ja psykologinen egoismi kuin esim. Kantin velvollisuusetikka, teismistä nyt puhumattakaan. Suoraan luonnontieteitten tutkimasta ‘triviasta’ tämä valinta ei siis/kuitenkaan seuraa [senkään vuoksi, että intentionaalinen ‘valinta/päätös’ ei ole triviaalisti kausaalinen tapahtuma]. Triviaalista ei nimittäin kausaalisesti seuraa muuta kuin triviaa [eksakti matemaattinen kuvaus/selitys luonnosta on myös triviaa: 1 + 1 = 2 ilmaisee aina pelkästään määrän, myös laatua kuvatessaan]. Ei-triviaalit eli semanttisesti mielekkäät ilmaisut/arvostelmat [kuten tieto ja moraaliset arvostelmat] ovat väistämättä enemmän tai vähemmän tarkkoja analogioita, symboleita ja metaforia [‘ihmisen puhetta’], eivät mitään ‘naturalistisia tosiasioita’ itsessään.