Kommentti Kemppiselle päreessään Salaiset kartat.
Kielimafia tarkensi eräitä kohtia 31.3.
Inhoat Dostojevskia. Ei se mitään. Iso D onkin inhottava, poukkoileva ja pateettinen 'maniak'. Juuri siksi minä rakastan häntä.
Esim. Riivaajat on ajoittain suorastaan kiihottavaa ja murhaavan koskettavaa dialogia kaiken maailman hullujen nihilistien, fasistien, nationalistien sekä 'pyhien pahojen' välillä. Potentiaaleja terroristeja koko vinksahtaneitten nuorten älykköjen jengi.
Muuten - keitä ovatkaan meidän Varvara Petrovnamme ja hänen pitkäaikaisen ystävänsä (vain ystävä?) Stephan Trofimovitsimme? Nuo Riivaajien kahden päähenkilön - Nikolai Stavroginin ja Pjotr Verhovenskin - vanhemmat? (Toki erittäin tärkeitä hahmoja löytyy monia muitakin - ennenkaikkea Kirillov ja Satov, mutta näiden kahden kautta kirjan perimmäinen juoni pitkälti kulkee tai rakentuu).
Varvara - tuo Dostojevskille tyypillinen vahva ja älykäs nainen sekä Stepan - tuo oppineisuuden karikatyyri - hiukan nössö mies, Varvaran tossun alla elävä, todellisuudesta osittain vieraantunut mutta kirjansa oivallisesti lukenut akateeminen haihattelija, joka puhuu mieluummin vain ranskaa? - Suuri lapsi - on joku sanonut.
Tsehovin suhteen kantani on muuttunut vuosien mittaan jatkuvasti arvostavammaksi - muun muassa sinun erään laajan Hesarin artikkelisi takia joskus 1980-luvun puolestavälistä (muistaakseni). Se lienee tallella jossain pahvilaatikossani muiden papareitten seassa.
Tsehov on täysin ohittamaton eksistentiaalisen ja yhteiskunnallisen vieraantumisen sekä haihattelevan turhautumisen ja unelmoinnin kuvaaja - silloin (1900-luvun alku) jo lähes menneen tai ainakin vaikutustaan radikaalisti menettäneen venäläisen sotilas-ja porvarillis-aatelisen maailman tulkki.
Hänen näytelmissään, joista neljä oikein lukemalla luin vähän aikaa sitten, on jotain unenomaista. Sama pätee novelleihin. - - Outoa miten vaikuttavia ne ovat, vaikkei niistä todellakaan välttämättä löydä muka mitään tolkkua tai sisäistä logiikkaa. - Modernin absurdin teatterin ja kirjallisuuden ensi askeleita...
Mutta ja sitäpaitsi.
Tsehovin Sahalin sen sijaan on ennenkaikkea humaanista yhteiskuntakritiikkiä at its best. Jos osaisivat Suomenkin 'tietolataamoissa' kirjoittaa tutkijat yhtä hienoa asiadokumenttiproosaa kuin Tsehov, niin mikä olisi opiskellessa.
Kaiken tyylillisen koherenssin ja naturalistisesti elävän eleganssin lisäksi Tsehov saa nautinnolliseen tyyliin nivoutuen jopa faktat pysymään kasassa - jäämään siis mieleen, kun taas joku Hobsbawm kirjoittaa etenkin Äärimmäisyyksien ajassa (ilmeisesti kyseessä on myös huono suomennos) sekavaa aatehistoriallista faktaromaania (tosin paljon huonompaa kuin Dostojevski, joka tosin kirjoittaakin 'vain?' fiktiota) - ei missään tapauksessa historian perusoppikirjaksi sopivaa tekelettä.
*
Samaa mieltä olen Hessestä.
Lasihelmipeli oli aikamoinen pettymys. Arosuden luin parikymppisenä nopeasti kolme kertaa peräkkäin mutta ihmettelen kyllä tänä päivänä miksi. Jopa toinen 'köyhän miehen Nietzsche' - Henry Miller - tuntuisi nykyään uskottavammalta kuin Herman Hesse.
Lasihelmipeli on täysin teennäinen tekele jos mikä. Joseph Knecht on pelkkä tyhjä roolihahmo, joka yrittää flirttailla itämaisen filosofian kanssa - epäuskottavan sofistikoituneella retoriikalla.
*
Pottereihin en kajoa vaikka maksettaisi ja Tolkieniin suhtaudun etäisen kunnioittavasti. Satuja aikuisille löytyy muualtakin. - - Toki Tolkien on arvostettava, mutta minulle riittää hänen kirjoistaan tehdyt elokuvat - kerran nähtynä (hymiö).
Pikku prinssi on rakastettava. En vain minäkään tiedä miksi. Ja Babar on kuten sanottu ranskalaisten ikioma juttu.
*
Mutta alkuun vielä palatakseni - Riivaajat jos mikä on ajankohtainen romaani jälleen. Jo pelkästään terrorismin (myös esim. koulumurhien) motiivien pohdinnan takia - puhumattakaan siitä 'kuuluisasta' ihmisluonteen oletetusta pahuudesta, josta eräät tekopyhästi irtisanoutuvat. - - Ei kuitenkaan Camus Putoamisessaan - hänhän katuu kuten Raskolnikov ja yrittää nähdä muut ihmiset naivin-viiltävän totuudellisesti kuten Myshkin - ilman vihaa ja kaunaa (näin myös Nietzsche, joskin täysin eri temperamentilla ja eri positiosta).
Loppuun tuleekin pähkinää purtavaksi. Nietzscheä ei - kuten yleensä kai ajatellaan - Dostojevskin romaaneissa voi ymmärtää niinkään Raskolnikovin, Ivan Karamazovin tai Riivaajien hullujen nuorten nihilistien kautta. Idiootti on Dostojevskin avain Nietzscheen.
Myshkinin ja Rogozinin persoonallisuuksien ja kohtaloiden välillä vallitsee merkillinen yhteys, ja Nietzsche on näiden kahden tyypin 'vinksahtanut, nerollinen hybridi' (Nietzsche puhuukin joskus ensimmäisestä ja toisesta luonnostaan.)
Jos Torsti Lehtisen eräänä 'unelmana' oli Dostojevskin ja Kierkegaardin (periaatteessa mahdollinen juuri ennen K:n kuolemaa) tapaaminen Kööpenhaminassa 1850-luvun puolivälissä (Dostojevski kävi silloin kaupungissa), niin minun unelmani olisi Nietzschen ja Dostojevskin tapaaminen Firenzessä, Sveitsissä, Saksassa tai ylipäätään 'niillä kulmilla' 1870-luvulla, koska molemmat siellä siihen aikaan liikkuivat.
Näin kertoo mm. suomalainen wikipedia Baden Badenista:
Kuuluisia kylpylävieraita olivat esimerkiksi Englannin kuningatar Viktoria, Napoleon III, Venäjän keisari, Victor Hugo, Johannes Brahms, Dostojevski ja Friedrich Nietzsche.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Baden-Baden
http://www.tripadvisor.com/LocationPhotos-g187278-Baden_Baden_Black_Forest_Baden_Wurttemberg.html
Esim. Riivaajat on ajoittain suorastaan kiihottavaa ja murhaavan koskettavaa dialogia kaiken maailman hullujen nihilistien, fasistien, nationalistien sekä 'pyhien pahojen' välillä. Potentiaaleja terroristeja koko vinksahtaneitten nuorten älykköjen jengi.
Muuten - keitä ovatkaan meidän Varvara Petrovnamme ja hänen pitkäaikaisen ystävänsä (vain ystävä?) Stephan Trofimovitsimme? Nuo Riivaajien kahden päähenkilön - Nikolai Stavroginin ja Pjotr Verhovenskin - vanhemmat? (Toki erittäin tärkeitä hahmoja löytyy monia muitakin - ennenkaikkea Kirillov ja Satov, mutta näiden kahden kautta kirjan perimmäinen juoni pitkälti kulkee tai rakentuu).
Varvara - tuo Dostojevskille tyypillinen vahva ja älykäs nainen sekä Stepan - tuo oppineisuuden karikatyyri - hiukan nössö mies, Varvaran tossun alla elävä, todellisuudesta osittain vieraantunut mutta kirjansa oivallisesti lukenut akateeminen haihattelija, joka puhuu mieluummin vain ranskaa? - Suuri lapsi - on joku sanonut.
Tsehovin suhteen kantani on muuttunut vuosien mittaan jatkuvasti arvostavammaksi - muun muassa sinun erään laajan Hesarin artikkelisi takia joskus 1980-luvun puolestavälistä (muistaakseni). Se lienee tallella jossain pahvilaatikossani muiden papareitten seassa.
Tsehov on täysin ohittamaton eksistentiaalisen ja yhteiskunnallisen vieraantumisen sekä haihattelevan turhautumisen ja unelmoinnin kuvaaja - silloin (1900-luvun alku) jo lähes menneen tai ainakin vaikutustaan radikaalisti menettäneen venäläisen sotilas-ja porvarillis-aatelisen maailman tulkki.
Hänen näytelmissään, joista neljä oikein lukemalla luin vähän aikaa sitten, on jotain unenomaista. Sama pätee novelleihin. - - Outoa miten vaikuttavia ne ovat, vaikkei niistä todellakaan välttämättä löydä muka mitään tolkkua tai sisäistä logiikkaa. - Modernin absurdin teatterin ja kirjallisuuden ensi askeleita...
Mutta ja sitäpaitsi.
Tsehovin Sahalin sen sijaan on ennenkaikkea humaanista yhteiskuntakritiikkiä at its best. Jos osaisivat Suomenkin 'tietolataamoissa' kirjoittaa tutkijat yhtä hienoa asiadokumenttiproosaa kuin Tsehov, niin mikä olisi opiskellessa.
Kaiken tyylillisen koherenssin ja naturalistisesti elävän eleganssin lisäksi Tsehov saa nautinnolliseen tyyliin nivoutuen jopa faktat pysymään kasassa - jäämään siis mieleen, kun taas joku Hobsbawm kirjoittaa etenkin Äärimmäisyyksien ajassa (ilmeisesti kyseessä on myös huono suomennos) sekavaa aatehistoriallista faktaromaania (tosin paljon huonompaa kuin Dostojevski, joka tosin kirjoittaakin 'vain?' fiktiota) - ei missään tapauksessa historian perusoppikirjaksi sopivaa tekelettä.
*
Samaa mieltä olen Hessestä.
Lasihelmipeli oli aikamoinen pettymys. Arosuden luin parikymppisenä nopeasti kolme kertaa peräkkäin mutta ihmettelen kyllä tänä päivänä miksi. Jopa toinen 'köyhän miehen Nietzsche' - Henry Miller - tuntuisi nykyään uskottavammalta kuin Herman Hesse.
Lasihelmipeli on täysin teennäinen tekele jos mikä. Joseph Knecht on pelkkä tyhjä roolihahmo, joka yrittää flirttailla itämaisen filosofian kanssa - epäuskottavan sofistikoituneella retoriikalla.
*
Pottereihin en kajoa vaikka maksettaisi ja Tolkieniin suhtaudun etäisen kunnioittavasti. Satuja aikuisille löytyy muualtakin. - - Toki Tolkien on arvostettava, mutta minulle riittää hänen kirjoistaan tehdyt elokuvat - kerran nähtynä (hymiö).
Pikku prinssi on rakastettava. En vain minäkään tiedä miksi. Ja Babar on kuten sanottu ranskalaisten ikioma juttu.
*
Mutta alkuun vielä palatakseni - Riivaajat jos mikä on ajankohtainen romaani jälleen. Jo pelkästään terrorismin (myös esim. koulumurhien) motiivien pohdinnan takia - puhumattakaan siitä 'kuuluisasta' ihmisluonteen oletetusta pahuudesta, josta eräät tekopyhästi irtisanoutuvat. - - Ei kuitenkaan Camus Putoamisessaan - hänhän katuu kuten Raskolnikov ja yrittää nähdä muut ihmiset naivin-viiltävän totuudellisesti kuten Myshkin - ilman vihaa ja kaunaa (näin myös Nietzsche, joskin täysin eri temperamentilla ja eri positiosta).
Loppuun tuleekin pähkinää purtavaksi. Nietzscheä ei - kuten yleensä kai ajatellaan - Dostojevskin romaaneissa voi ymmärtää niinkään Raskolnikovin, Ivan Karamazovin tai Riivaajien hullujen nuorten nihilistien kautta. Idiootti on Dostojevskin avain Nietzscheen.
Myshkinin ja Rogozinin persoonallisuuksien ja kohtaloiden välillä vallitsee merkillinen yhteys, ja Nietzsche on näiden kahden tyypin 'vinksahtanut, nerollinen hybridi' (Nietzsche puhuukin joskus ensimmäisestä ja toisesta luonnostaan.)
Jos Torsti Lehtisen eräänä 'unelmana' oli Dostojevskin ja Kierkegaardin (periaatteessa mahdollinen juuri ennen K:n kuolemaa) tapaaminen Kööpenhaminassa 1850-luvun puolivälissä (Dostojevski kävi silloin kaupungissa), niin minun unelmani olisi Nietzschen ja Dostojevskin tapaaminen Firenzessä, Sveitsissä, Saksassa tai ylipäätään 'niillä kulmilla' 1870-luvulla, koska molemmat siellä siihen aikaan liikkuivat.
Näin kertoo mm. suomalainen wikipedia Baden Badenista:
Kuuluisia kylpylävieraita olivat esimerkiksi Englannin kuningatar Viktoria, Napoleon III, Venäjän keisari, Victor Hugo, Johannes Brahms, Dostojevski ja Friedrich Nietzsche.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Baden-Baden
http://www.tripadvisor.com/LocationPhotos-g187278-Baden_Baden_Black_Forest_Baden_Wurttemberg.html