Tyyli on luonnefiksaation uusintamista itseilmaisussa ja kulttuurisissa traditioissa

Yläkuvassa rituaalia parhaimmillaan. - - Keskellä Suomi lähtee nousuun kokoomuslapsen positiivisella ponnistelulla. - - Kuvan Churchill on väärässä, sillä pessimistiset maailman- ja ihmistenvihaajat ovat aktiivisia ihmisiä, jotka saavat 'käyttövoimaa' juuri negatiivisuudestaan [mikä ei ole sama asia kuin kaikesta valittaminen].

.

Osa I on kommentti Kemppisen päreeseen Perko ja Kaartin seitsikko. Osa II on positiivisen vitutuksen ja sitä markkinoivan Humble Gay Walrus-yritykseni mainos.

.

I

Kemppisen isäsuhde on ajoittain mietityttänyt minua, koska se vaikuttaa olevan niin perin erilainen kuin minulla johtuen lähinnä isäni varhaisesta kuolemasta. Minulle jäi pysyvä depressiivinen trauma sekä isästä että läheisestä enostani, joka täräytti aivonsa pihalle kolme kuukautta ennen isän kuolemaa. 

.

Kemppiselle sen sijaan on tainnut jäädä yli 90:ksi eläneestä superaktiivisesta isästään jonkinlainen palvontafiksaatio. Entä sitten? Jos tuo fiksaatio saa niin komioita piirteitä kuin, mitä tässäkin Kemppisen kirjoituksessa [Perko ja Kaartin seitsikko] on annettu ilmi, niin sitähän voisi hyvällä syyllä nimittää jo tyylilajiksi. 
.

Vaikka tyyli T. S. Eliotin mukaan onkin lopulta hyödytön käsite, niin yhä silti tyyli [ei niinkään muoti] on jotain merkillistä ‘emergenssiä’, jossa yksilön autenttinen mentaliteetti [luonnefiksaatio] ilmenee jos on ilmetäkseen. Tyyliä me tuotamme, vaikkemme tahtoisi tai siihen pyrkisi ja tyylin kautta meitä ymmärretään tai väärin käsitetään, moititaan tai kehutaan.

.

Tyyli on kuin tietoisuus ajatuksena. Kukaan ei tiedä missä se lopulta sijaitsee, mutta kukaan ei voi myöskään kieltää, etteikö se olisi olemassa. Eivät edes dadaistit tai CERNin ‘orjat’, joilla tyylin ja persoonallisuuden välinen kytkös on katkaistu ja koodattu joko nonsense’ksi tai numeroiksi. Mutta dadaistit ja CERNin palvojatkaan eivät ole tyylittömiä ainakaan siinä määrin kuin he ovat luovia. Tyylittömiä ovat vain tylsät, typerät, teennäiset ja tekopyhät. 

.

Niinpä suhtaudun Kemppisen tyylikkääseen ‘isänpalvontarituaaliin’ positiivisella mielellä. Ehkä haluan sen eri ‘oireita’ seuraamalla muistella myös omaa isääni hiukan myönteisemmästä kokemusperspektiivistä kuin minkä tyly kohtalo ja rahan korruptoiman maailman mieletön meno voisivat itsessään oikeuttaa.

.

II

1

Motto:

To be stupid, selfish, and have good health are three requirements for happiness, though if stupidity is lacking, all is lost. [Gustave Flaubert]

.

Olen oppinut Gustave Flaubert’n vihaisesta melankoliasta enemmän positiivista ajattelua kuin Pekka Himasen globaalista facebook-etiikasta ikinä.

.

2

Tarkemmin määrittelemätön media toistaa loputtomiin, että positiivisella ajattelulla on hyviä seurausvaikutuksia - myös markkinatalouteen, talouskasvuun ja bruttokansantuotteeseen, joista tullut nykymaailman suurimpia ja vaativimpia isähahmoja, joten en toki haluaisi pessimististä kapinamieltä lietsomalla olla edesauttamassa ja aiheuttamassa Suomen vajoamista pitkäaikaiseen taloustaantumaan. 

.

Ehkä minäkin ryhdyn yrittäjäksi. Alan myydä ‘Ole iloisesti positiivinen vaikka kuinka vituttaa’-tarroja. 20 euroa/kpl. 10 kappaletta 8:n hinnalla. Kesto-ostajalle tukkualennus ja suurimmille ostajille bonuslisä. Kirjaudu sinäkin jo tänään Humble Gay Walrus-sivustolleni. Se on vastaveto Angry Birds’n ilkeälle [joskin yllättävän? suositulle] negativismille. Kauppa käy kohta kuin siimaa. Huomenna laajennetaan yritys-organisaatiota. Ylihuomenna mennään pörssiin. Ja niin lähti Suomi nousuun, kun se alkoi ajatella positiivisesti. 
.
Studio: Porilaisten marssi!

.

3

PLAY AGAIN: - - Ostakaa nyt ‘Positiivinen vitutus’-tarroja! 10 kappaletta 8:n hinnalla! Kesto-ostajalle tukkualennus! Parhaimmille ostajille bonuslisä! Kirjoittaudu Humble Gay Walrus-osakkaaksi sadan [100] tarran aloitussummalla. Ensi viikolla ensimmäinen osakeanti. Varmat voitot odottavat sinua. Nyt Suomi nousuun!

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2012/11/perko-ja-kaartin-seitsikko.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Gustave_Flaubert

http://en.wikipedia.org/wiki/Gustave_Flaubert

http://alliesconsulting.com/services/execcoach.html

http://www.shaunrosenberg.com/positive-thinking-quotes

http://www.savukeidas.com/melender [Flaubertin ‘mentaalinen‘ perillinen, Tommi Melender, kirjoittaa parasta suomalaista esseistiikkaa tällä hetkellä]

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kohtaa+vihollisesi/HS20100905SI1KU02hoi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Fiksaatio

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rituaali

Tulevia hahmotelmia: 1) Dostojevskin huumori ja 2) Dostojevskin naiset/naiskuva

Täytyy kertoa hieman kirjoitussuunnitelmista.

Pohdin, josko kirjoittaisin - saatuani ensin massiivisen Dostojevskinluku-urakkani: - romaanit, novellit, päiväkirjat, aatteelliset pohdiskelut ym., pari elämäkertaa, kirjallisuustieteellinen katsaus, referaatteja jne. - loppusuoralle, kirjoitan jonkun päreen lukemani herättämistä ajatuksista.

Kaksi varmaa aihetta on jo ilmassa: 1) Dostojevskin huumori ja 2) Dostojevskin naiset. Molempia teemoja olen laiminlyönyt aiemmin - paljon nuorempana Dostojevskia lukiessani, mutta en laiminlyö enää.

Huomaan lukeneeni silloin aivan liian suuren - nuoruuden - vakavuuden hengessä, enkä ole huomioinut ja osannut nauttia Fedor Mihailovitsin huumorista.

Nyt kun varsinkin Idiootti alkaa olla loppusuoralla, on myös täysin ilmeistä, ettei naiskuvauksia voi sivuuttaa - itse asiassa ei ainoastakaan teoksesta. Ne kuuluvat romaanien ydinaineksiin.

Toisaalta - jos niissä ei tapeta muuten vain - joko nihilismin ja äärimmäisen utilitarismin eli psykologisen egoismin periaatteella/perusteilla, niin sitten tapetaan mustasukkaisuudesta - naisen vuoksi.

Aikoinaan (en nyt muista kuka kuuluisa runoilija sen lohkaisi), että kun lukee kymmenen sivua Saarikoskea, huomaa olevansa juovuksissa.

Minä sanon, että, kun lukee 500 sivua Dostojevskia, kokee itsensä murhaajaksi tai muuten vain hyvin 'perverssiksi' ihmiseksi.

Ivan Karamazov ('jos Jumala on kuollut, kaikki on luvallista'), Raskolnikov ('olen täi, mutta tapoin vielä pahemman täin!') ja Kellariloukon mies (vapaasti referoiden): - 'teen mieluummin tietoisesti väärin kuin suostun pianonkoskettimeksi'; (tämä on positivismia, determinismiä ja mekanistista maailmankuvaa kritisoiva ja siten eksistentialismia ennakoiva traktaatti, joka teki mm. Nietzscheen järisyttävän vaikutuksen).

Edelliset, fiktiiviset hahmot, olivat nuoruuteni sankareita, mutta nyt käynnissä olevan paneutumisen jälkeen noita sankareita tulee olemaan monia muitakin - eikä suinkaan pelkkiä murhaajia ja nihilistejä.

Dostojevskin huumori on joissain kohtaa aivan hulvatonta. Olen nauranut kymmeniä kertoja hänen ironioilleen, kaksimielisyyksilleen, sutkauksilleen ja anekdooteilleen eri henkilöhahmojen kertomina (esim. Idiootin Lebedev on täysin gogolilainen hahmo, samoin saman kirjan höppänä fabulisti, eronnut kenraali Ivolgin tai Karamazovien rouva Hohlakova jne. - ks. PS.).

Tuli mieleeni, että jospa olisin ollut lukemassa Dostojevskia esimerkiksi jollain Helsingin rautatieaseman penkillä kesäaikaan ja hohotellut yksikseni kovaäänisesti, olisi vieressäni istuva mahdollisesti ihmetellyt huomatessaan, ettei lukemani kirja olekaan Arto Paasilinnan kootut vaan Dostojevskin Riivaajat (jonka viimeiset 300 sivua tosin ovat silkkaa 'tappoa', kuolemaa ja ylipäätään murhenäytelmää - alkuperäisestä painoksesta poisjätetty ja sittemmin kirjaan aina lisätty Stavroginin persoonaa syvällisesti valottava loppuliite - [pappismunkki] 'Tihonin luona' - mukaanlukien).

Dostojevskin naiskuvan pohdinta tulee olemaan varsin haastava ja mielenkiintoinen projekti, koska yksikään hänen kuvaamistaan naishahmoista ei mielestäni ole läheltäkään mikään Vuohenkulman emännän eli Seunalan Annan (Jukolan Eeron vaimo) kaltainen madonnahahmo vaan kaikkien kirjojen naisista löytyy jotain hurjaa, hysteeristä, intohimoista, vallanhaluista - jopa miltei demonista (Idiootin Nastasja Filippovna) tai sitten alistuvaa ja äärimmäisen kärsivää kohtaloa ja luonnetta (Rikoksen ja rangaistuksen Sonja).

PS.
Dostojevski on sanonut jotenkin niin, että kaikki me venäläiset kirjailijat tulemme Gogolin viitan alta.

PPS.
Dostojevski rakastaa tai rakastaa ja halveksuu kirjojensa henkilöhahmoja, mutta tunteeton hän ei ole koskaan. Tsehovin temperamentti sen sijaan on aivan toinen. Tsehov tarkastelee kuvaamiaan ihmisiä ulkopuolisena, hieman etäältä ja resignoituneesti, vieraantuneena ja joskus oudon kylmästi joskin toki yleensä tiettyä, 'hiljaista' sympatiaa tuntien.

Mutta yksi, mikä Tsehovilta puuttuu - sitä puuttui myös hänen yksityiselämästään: hän ei ole mikään empaattinen tai kovin intohimoinen ihminen.

Tämä kommentti ei ole kirjallis-esteettinen arvoarvostelma vaan yksinomaan siis viittaus näiden kahden suuren mutta niin kovin erityyppisen neron taiteilijaluonteen persoonallisen temperamentin erilaisuuteen.

Olen joka tapauksessa alkanut viime vuosina kokea myös Tsehovin yhä läheisemmäksi, mutta nyt toisella lukukerralla (tiedän se jo) Dostojevski tulee joka tapauksessa säilyttämään paikkansa sielussani - suurimpana kaikista - ehkei kuitenkaan kirjallisen tyylinsä ja tyylillisteknisen taituruutensa vuoksi vaan - kuten alussa sanoin; siksi, että hän menee jokaisen vähänkin tärkeämmän henkilöhahmonsa (ja heitä on paljon) nahkoihin henkilökohtaisesti, kun taas Tsehov on kuin lääkäri ja tiedemies (jollaiseksi hänet oli oikeasti koulutettukin), joka tarkastelee ihmistä pyrkien aina tavallaan etäisen objektiiviseen arvioon, jossa ei samastuta omin tuntein liikaa kuvattavina oleviin hahmoihin.

Dostojevski on romaanitaiteen Gogol ja Shakespeare, Tsehovin sukulaissieluina pidän Proustia ja Kafkaa.
*
http://www.ruslania.com/language-4/entity-3/context-161/details-895.html

kemp - - pistelyä

Kirjoitettu kommentiksi Mummon päreeseen Mielipiteitäni.
*
(Kielimafia vähän muutteli toiseksi viimeisen kappaleen 'lakitekstiä byrokraattisesti' kankeamp - ee - sujuvampaan kieliasuun ja siivosi hiukan muualtakin tätä törkypesää - viimeksi klo: 21.22.)
*
hissi kysyi Mummolta:
'Sitten haluaisin kuulla miksi sinusta on vaikeata keksiä mitään sanomista Kemppiselle? Olet kerran itse näin todennut.'
*
Vastaan sinulle hissi omavaltaisesti, lupaa kysymättä, omalta osaltani tuohon Mummolle esittämääsi kemppis-kysymykseen.

Olin itse vielä noin vuosi sitten ajoittain melko innokaskin kemppis-kommentaattori, mutta en tosin siihenkään asti niin sanottu 'fani' tai Kemppisen pöydän ympäriltä muruja keräilevä opetettu pikku-besserwisser.

Vähitellen alkoi sitten vituttaa sen kaverin 'yleiskonemaisuus'.

Mies, joka tietää kaikesta kaiken, ei tiedä mistään mitään. Hänestä puuttuu sellaisia heikkouksia, jotka tekevät ihmisestä persoonallisuuden.

Ja vain persoonalliset ihmiset 'tietävät' jotain 'oikeaa ja todellista' tässä maailmassa (kyllä - tämä on nietzscheläis-heideggerilaisen 'fenomenologi-hermeneutin' puhetta).

Robotit ja koneet hallitsevat toki kaiken informaation, mutta heistä/niistä puuttuu se, mikä tarvitaan tietoon: sellainen rikkinäisyys ja vajavuus, jonka korjaamisen kautta syntyy niin sanottua autenttista tietoa.

Tämänkin vuoksi koneet - etenkin hypoteettisen täydelliset koneet - eivät tiedä mitään!

Ja se siitä. Väsyin siihen Kemppisen (ihan aidosti) ylivoimaiseen nokkeluuteen, jonka ytimestä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän kuin nyrpeän yksinäinen, omahyväinen, penseä ja vittumainen vanha äijä, jonka ainut nautinto on pakkoneuroottinen halu näyttää muille, miten helvetin lukenut ja fiksu hän oikein on.

Mutta mikäs siinä. Onhan JK ilman muuta Blogistanin kingi. Tämän olen sanonut pari kertaa aiemminkin, mutta jotain perin luotaantyöntävää on siinä, että siltä mieheltä puuttuu kokonaan oma tyyli, 'oma syvyys' - ehkä jopa juuri ja nimenomaan: oma persoona.

Älkää te kuitenkaan uskoko minua. Tämähän on pelkkää provokaatiota? Eikö olekin?

Toistan kuitenkin vielä kerran tässäkin yhteydessä: minä en tarvitse Kemppistä eikä Kemppinen tarvitse minua, joten sujut ollaan.

Olen kirjoittanut Kemppiselle monia sellaisia kommentteja, joille kaikille olen antanut 'delete-armahduksen', ennen kuin niitä on ehditty lähettää.

Ja kun lopulta huomasin, että parhaimmat kommenttini hänelle eivät sisälläkään enää muuta kuin piilovittuilua, päätin lopettaa kommentoinnin kokonaan. Pelkkä itsetarkoituksellinen jäynääminen ja herjaaminen ei ymmärtääkseni kuulu sivistykseen.

Totesin kerran M.:lle aiheesta puhuessamme, että yksi viimekesäinen (eräs viimeisimpiä) pitkä kemppis-kommenttini, josta tein oman päreen oli todellakin perimmältään tarkoitettu pelkäksi vittuiluksi.

En nimittäin voi likikään aina sietää Kemppisen tapaa käyttää muka-hauskoja alatyylin termejä tai sutkauksia (vaikka itse syyllistynkin kirosanojen ryöstöviljelyyn - mutta tyylikkäästi?), sillä häneltä mielestäni yksinkertaisesti puuttuu todella briljantti huumorintaju.

Toki Kemppiseltä huumorintajua löytyy siinä missä informatiivis-tyyppistä tietoakin, mutta jotenkin tuo huumori kuulostaa monesti kuin puberteettisen teinipojan aikaan ja paikkaan sopimattomalta, tyylittömältä räkäisyltä: 'Tiedätteks et vitus on reikä!? tai että 'Se on vitun vale et kullis on luita' sekä jotain muuta yhtä typerän mautonta naisen gynekologian muka-salaisuuksien banalisoimista tai mystifioimista.

Viittaan tässä erääseen Kemppisen päreen lopetukseen, jossa hän käytti sanontaa: 'Näyttää jollekin, mistä kana kusee' (ei tosin aivan tässä kieliopillisessa ja asiayhteydellisessä muodossa) ilmaistakseen tyylikkään? metaforisesti, että kyseessä on varsin vaikea tehtävä, koska kana kusee käytännöllisesti katsoen sieltä, mistä se ulostaakin and vice versa. Eksaktimmin ilmaistuna: kanan kusi ja paska ovat sekoittuneet toisiinsa.

Koska ilkeän mieleni mukaan kyseessä oli silti tyylillinen rimanalitus - olkoonkin, että itse asian problematikka tuli siinä kyllä ilmaistua retevän roisisti ja naurettavasti? eli ihan aidon maskulinisella alatyylillä, en malttanut olla kirjoittamatta kommenttia, jossa kerroin lapsuus- ja varhaisnuoruusaikanani itse harrastaneeni useina kesinä maalla, mummolassa, kyseisen käytännön ongelman 'bongaamista' - jopa öiseen aikaan.

Kuvitelkaa nyt herrajumala! - lähdin yöllä ullakkohuone(i)sta - mummolta ja enolta salaa - kyttäämään kanojen peräaukkoja - mutta huom! - puhtaasti empiiris-tieteellisen intressin innoittamana. - - Uskokoon ken haluaa. (I don't care...)

Ratkaisua en kuitenkaan löytänyt eli päässyt selvyyteen, mistä kana kusee todella - ihan oikeasti ja 'varmasti' - empiirisellä varmuudella (mikä tietenkin on 'parasta varmuutta'; - viis matematiikasta ja filosofisista aporioista).

Kemppinen kommentoi takaisin lyhyesti ja lakonisesti - siten minut samalla tiukasti kumoamattomien faktojen 'ruotuun asettaen': 'Kana ei kuse. Eritteet tulevat yhtenä lähetyksenä.'

Hän ehkä (hyvyyttään ja/tai pahuuttaan - motivaatiosta riippuen) ajatteli, että tulisin tämän tiedon myötä valaistuneemmaksi juttuunsa sisältyvästä pointista tai cluesta ja ilmeisesti ylipäätään jopa kielen metaforisen käytön ja todellisuuden välisestä suhteesta.

No enpä tullut vaan heitin lisää vettä kiukaalle. Koko kanankusemis-esimerkki oli mielestäni edelleen jotakuinkin vulgaari eli osoitus tyylitajun puutteesta ja mauttomuudesta. Toisin sanoen - lopetus olisi pitänyt tehdä saman asiatyylin ja kontekstin puitteissa kuin muukin teksti tai sitten kirjoittajan olisi pitänyt osata käyttää huumoria, joka naurattaa eikä pikemminkin säälitä lukijaa (tekijän kielellisen tökeryyden vuoksi).

Kritiikille ehkä hieman arka (joskin erittäin oppinut ja luova) sekä joskus jopa foobinen M. kysyi, että eikö minua yhtään pelota kirjoittaa tuollaisella asenteella ja intentiolla Kemppiselle.

Vastasin (silloinkin), että minä en pelkää mitään - - eihän minulla ole mitään menetettävää - ei kunniaa, mainetta tai rahaa, vaikka saisin kunnianloukkaussyytteen. Sakot menevät joka tapauksessa ulosottoon.

Mutta koska asiat ja kommentit kohdallani olivat Kemppisen suhteen urautuneet tällä tavoin, jäljellä oli vain yksi vaihtoehto: seurata hänen fiksuja höpinöitään enemmän tai vähemmän säännöllisesti sivusta - kommentoimatta lainkaan.

Toki on lopuksi myönnettävä - ilman katumuksen häivääkään - tarkoitan rehellisesti (haha!), että JK on parhaimmillaan aivan fantastinen veikko sekä tiedollisesti, tyylillisesti että provosoijana.

Kyllä Kemppinen Blogistanin Kingin kruunun ansaitsee - - ja minä haluan ehdottomasti olla eräänä ensimmäisistä sen hänen päähänsä asettamassa. Ellei hän sitten - näin on aihetta epäillä - ole Napoleonin tapaan ehtinyt jo kruunata itse itseään, kuten vahvasti päättelen sekä hänen lukija- että kommentoijatilastoistaan, jotka tosin eivät ole määrällisesti kuin ehkä keskitasoa. Tämä koskee myös kommentoijien henkilöjakaumaa. Kokonaislukijamäärät nousevatkin jo sitten huomattavan korkealle.

Kuitenkin yhdellä ehdolla suostun Kemppis-hovin 'epävirallis-virattomaksi' jäseneksi:

Vaadin päästä Kemppisen hovin riippumattomaksi (en riippumatoksi) narriksi, jolla on jotakuinkin täydellinen vapaus arvostella (W. K. Chesterton ja Oscar Wilde esikuvinani) häntä ja osoittaa säännöttömin väliajoin etenkin ne - Kemppisen tekemän riskialttiin valinnan epäsuorat seuraukset, joilla hän, kateellisten mukaan lähes umpikujaisesti, eräiden 'ikävien' kolleegoiden kykenemättä samanaikaisesti vaivoin peittelemään sarkastista hymyään, on halunnut persoonallisen kunnianhimonsa motivoimana legitimoida käyttöönsä Blogistanin Kingin asemasta seuraavia arvovalta-privilegioita niiden suomine nautintaoikeuksineen Suomen johtavan Besserwisserin ominaisuudessa (Besserwisser § 3).

Toisín sanoen - miten peräti omituiseen rooliin Kemppinen onkaan itsensä, siis oman napansa määräämän kunnianhimon vaatimuksesta ajautunutkaan ja saattanut, ryhtyessään kuin Paavi, kuin Napoleon - peräti Kaikkien Mahdollisten Asioitten ja ihmisten (huom. gemena) Ylimmäksi Tuomariksi.
*
Jäämme odottamaan 'tuomioita' jos kohta myös 'armahduksia'.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/06/mist-kana-kusee.html

Elkie Brooks - Euroopan vastaus Janis Joplinille

Esittelyvuorossa on Elkie Brooks, Vinegar Joen solistina -70-luvun alussa tunnetuksi tullut ja sittemmin soolouralle siirtynyt englantilainen blues-rock-soul-laulajatar - mutta myös jazz luonnistui häneltä.
Elkietä sanottiin aikoinaan Euroopan vastaukseksi Janis Joplinille, eikä se ollut lainkaan hassummin sanottu. Elkiellä on hieno ääni, mutta elämäntavoiltaan häntä ei voi pitää itsetuhoisena, kun taas Janis kadotti itsensä huumeisiin ja viinaan.

Vinegar Joe, jota kriitikot kovin kehuivat mutta joka ei ollut suuri kaupallinen menestys, kävi myös Ruisrockissa 1973 (pääesiintyjä silloin oli Staus Quo).

Tämä yhä tyylikäs ja nuorena varsinkin esiintymislavalla varsin hekkumallisen näköinen sekä oloinen nainen oli/on siis varsin hyvä blues- ja rythm&blues-tulkitsija kuten videoista voidaan havaita. Soolourallaan Brooks siirtyi ajoittain pop-balladimaiseen ilmaisuun.
*
Vinegard Joen nyt jo edesmennyt kitaristi-laulaja/lauluntekijä Robert Palmer muutti hänkin tyyliään ('pop-funkiksi') ja kohosi soolourallaan 1980-luvulla hetkeksi hittilistojen kärkeen etenkin biisillään Addicted to Love.
Myös Elkie Brooks on menestynyt kohtuullisesti soolourallaan, joskaan mikään megatähti hän ei Palmerin tavoin ole koskaan ollut.
*
Alkuperäinen otsikkoni: Elkie Brooks - valkoisen bluesin 'Antigone' ei toiminut, joten muutin sen realistisempaan muotoon. Sofokleen Antigone oli tässä pelkkä verbaaliheitto, mutta toisaalta - ehkä nuoret naiset ovat 'parhaimmillaan/pahimmillaan' aina jonkinlaisia Antigoneja - myös Elkie Brooks.
*
http://www.youtube.com/watch?v=OrYi2N1iUzA&feature=related (Nothing left to do but cry)
Probably the earliest video of Elkie performing one of her record releases. 19-vuotias Elkie laulaa kuin vanha tekijä. Mutta kokemusta hänellä tässä vaiheessa jo oli. Siteeraan erästä kommentaattoria, koska tämä biisi on todella kovaa tasoa: Again Elkie proves at any age 19, she could sing fantastically. I guess this was too good for the charts.

http://www.youtube.com/watch?v=FvjupggOMDM&feature=related (Lawdy Miss Clawdy)
A Wild, Wild, live version of the classic LAWDY MISS CLAWDY by a great band Elkie Brooks, Pete Gage, Steve York and Pete Gavin from 1972. Stockholm 1972. Aika räväkkää menoa. Tästä ei ole sex appeal kaukana...;/

http://www.youtube.com/watch?v=HPED5-u_i88&feature=related
1974 - Vinegar Joe: Elkie Brooks vocals, Robert Palmer vocals & guitar,Pete Gage guitar, Mike Deacon keys, Steve York bass, Alan Powell drums. Tässä vielä rokataan. Makee kolttu Elkiellä.

http://www.youtube.com/watch?v=ZQTnsT0d5SA&feature=related (Pearl's a Singer)
Elkie Brooks performs her hit single Pearl's A Singer live on German TV in 1977.
Pearl oli Janis Joplinin lempinimi. Kuten voimme kuulla, Elkie Brooksin ääni taipuu kyllä tarvittaessa Joplinin 'taajuuksille'.

http://www.youtube.com/watch?v=Cqhii4KqId8&feature=related (Love Potion Number Nine)
Great Bluesy live version by Elkie Brooks of this Leiber and Stoller Classic from 1977. Mielenkiintoinen, hidas blues-versio vanhasta 'lemmenjuoma'-pop-biisistä. Suomeksi tämän on tehnyt -70-luvun lopulla Pekka Tammilehto (Topi Sorsakoski) ennen Agents-aikojaan Jussi and the Boys-yhtyeessä nimellä Tää koskista on vain'.

http://www.youtube.com/watch?v=qaJykabTxjU (Lilac Wine)
Elkie Brooks performs her classic 1978 hit Lilac Wine live in concert. Hieno tulkinta. Elkie todella osaa laulaa.

http://www.youtube.com/watch?v=gg9risPCQVQ&feature=related (Sunshine After the Rain)
Elkie Brooks performing her 1977 hit Sunshine After The Rain live in concert. Tamla Motown soul-poppia.

http://www.youtube.com/watch?v=uUWFNgYvXI4&feature=related (Fool if You think it´s over)
Elkie Brooks performing her hit single Fool If You Think It's Over on TV from 1981. Makee nahkapuku! Tamla Motown-musaa jälleen.

http://www.youtube.com/watch?v=alODUuU-vGI&feature=related (Play your hands, girls)
RARE real gem of Elkie and Humph doing the business in 1978 and enjoying it. Elkie laulaa jazzia todella kovien soittajienkanssa. Toimii!

http://www.youtube.com/watch?v=jrBF_QLTHUc&feature=related (Maybe Someday)
Another nice jazz performance from Elkie and Humph and his band ...enjoy! 'Menevää' jazzia Humphrie Lyttletonin bändissä. Hitto - Elkie osaa jazz-laulunkin tuosta vain.

http://www.youtube.com/watch?v=fTDMhAFdRoU&feature=related (The Rose)
Elkie Brooks live in 2004 performing the Amanda McBroom classic The Rose. (Balladi)

http://www.youtube.com/watch?v=8ZsnaPGm92s (Roadhouse Blues)
Elkie Brooks sings The Doors' Roadhouse Blues live in London in 2004. Lady Brooksilla on tyyliä vanhemmalla iälläkin kuten alla olevasta haastattelusta voimme havaita.

http://www.youtube.com/watch?v=QboYn6M5zrQ&feature=related (Why)
Elkie Brooks performs the song Why by Lee Noble from her forthcoming new 2007 album. Kaunis balladi, joka ei kuitenkaan ensi kuulemalta vaikuta kovin omaperäiseltä. But Elkie is still going strong at 62.

http://www.youtube.com/watch?v=5SA-Gk1wElU&feature=related (haastattelu 2007)
TV interview with singer Elkie Brooks from June 2007.
(Hei! Tämä nainen tässä on 62-vuotias - ei uskoisi! Aito brittilady - brittiaksentti 'puree'. Saamme kuulla mm. hänen elämäntavoistaan, joista lienee hyvä ottaa oppia. Taekidoa? Hmm...)

http://www.loughboroughtownhall.co.uk/events/elkie_brooks1.