Toisinajattelijan tehtävä

Kirjoitettu kommentiksi catuluxelle edellisessä päreessäni "Yhteisöllisyyttä kaupan - rajoittamattoman kilpailun, huoruuden, tekopyhyyden ja pelon sivilisaatiossa".
*
catulux kirjoitti
'...kapitalismus spiritismus on ainoa jollakin tacvoin toimiva talousjärjestelmä...'

Olen samaa mieltä: 'jollakin tavoin toimiva'. Tarkastipa määrittelit asian ;). Tähän tulee wildemainen, hieman vino ylenkatse - ehkä jopa hymy: I agree with how you said it but not with what you said.
*
Tekstini 'huojuu', on argumentatiivisesti vinoa ja kärsii sisällöllisen koherenssin puutteesta, mutta sen ydinsanomaksi voisi kiteyttää: Totuus asioista ei ole sitä, mitä se vaikuttaa olevan, miten se uutisoidaan ja perustellaan - pikemminkin päinvastoin.

Vasta negaatio, negatiivinen perspektiivi, nurinkääntö, paljastaa asioitten todellista tilaa syvemmin kuin pelkkä positiivinen huolestuneisuus ja hyssyttely, vaikka toki silläkin on ehdottoman tärkeä paikkansa, kun yhteisiä asioita ja yhteiskuntarauhaa pyritään pohtimaan ja ratkomaan.

Yhteisyys vain ei synny pelkästä positiivisuudesta: sen synnyttävät aina dissidentit!

Ja tämä on paradoksi, jota ei viime kädessä siedä niin oikeisto kuin vasemmistokaan, koska kummallakin puolella etsitään poliittisten hyssyttelijöitten konsesusta, jossa lausuntoautomaatit antavat meille kaikille synnintunnustuksen teoista, joita emme vielä ole tehneet, mutta joihin saatamme olla potentiaalisia syyllisiä.

Ei! Mitään synnintunnustusta ei ole eikä tarvita. Olemme kaikki syyllisiä. Kaikkeen. Aina.

Tämä on aidon kriitikon ensimmäinen ja luovuttamattomin periaate, ja siksi hän myös voi kritisoida niin sanotusti hyvällä omallatunnolla ja samalla ikäänkuin 'vastuuttomasti' eli sitoutumatta.

Hän ei siis milloinkaan irtisanoudu ihmisen perimmäisestä syyllisyydestä kuten utooppisten aatteiden unimaailmassa leijuvat vasemmistolaiset hienopersepoliitikot tai oikeistolaiset, lakeihin, oikeuksiin ja vapauksiin vetoavat, rakenteellisen väkivallan oikeuttajat.
*
Miksi muuten minun pitäisi olla tyytyväinen järjestelmään, jossa voi ehkä sanoa mielipiteensä melko avoimesti, mutta jossa tällä mielipiteellä ei ole lopulta mitään merkitystä asioitten pääasiallisen kulun ja päätösten kannalta?

Todelliset päätökset, joilla on laajempaa merkitystä tehdään aina jossain muualla - finanssipankkiirien kabineteissa. Mutta sinne päästäkseen ihmisellä pitää olla rahaa, jonka jälkeen hän vasta saattaa saada todellista poliittista valtaa ja auktoriteettia.

Se on liian pitkä tie tavalliselle pulliaiselle - ja etenkin kyynikolle, jonka mielestä valta politiikkana on jo tuossa vaiheessa kadottanut lopullisesti yhteytensä niihin ihmisiin, joita sen pitäisi mahdollisesti edustaa, ja joiden asioita sen pitäisi mahdollisesti edistää, jotta he optimaalisesti hyödyntäisivät kapitalismin teknokonetta, joka tekee kaikesta - aivan kaikesta - yhtä ja samaa tuotanto- ja kulutusmössöä.

Sillä kuten olemme taas viime aikoina huomanneet, Wall Streetin finanssikone toimii huonosti jopa kapitalismin oman 'reifikaatio-teleologian' kannalta!

Entä jos kaikista meistä tulisi poliittisesti samanlaisia, ammattitaitoisia, koulutettuja sekä suhteellisen keskituloisia ellei peräti köyhiä mutta itsetunnoltaan ja yksilöllisyydeltään vahvoja (?) kokoomuslaisia (kuten sinä catulux opettajan ominaisuudessa) ?

Auttaisiko se tätä järjestelmää tuottamaan parhaan mahdollisen tuloksen sekä itse järjestelmän kannalta (jossa pääomaa kasautetaan tunnetuin seurauksin) että myös meidän/teidän 'ryysykokoomuslaisten' yleisen hyvinvoinnin kannalta?

Arvoista sun muista 'höpötyksistä' en puhu nyt sanaakaan, mutta yleissivistyksestä saattaisin jotain huomauttaakin.

Etkö jo huomaa catulux, että vaikka oletkin kriittinen, kritiikkisi on hampaatonta, koska se on jäänyt tietyn järjestelmän vangiksi?

Järjestelmäsi on suvaitsevainen mutta perimmältään välinpitämätön. Sen puitteissa jokainen voi sanoa mitä tahansa - jopa niin paljossa että millään, mitä sanotaan, ei ole enää vahvaa rationaalista uskottavuutta, vaikka esitetyllä kritiikillä vielä jotain tehoa olisikin.

Mutta kun argumenttien rationaalinen oikeutus ja legitimaatio menettää diskursiivisen ja ylipäätään poliittisen uskottavuutensa, viimeistään siinä vaiheessa dissidentti, joka ei sitoudu mihinkään, sanoo sanottavansa - eikä sanojaan säästele.

Kukaan ei häntä välttämättä kuuntele, koska hän vaikuttaisi olevan a) vain yksi muiden kriitikoiden joukossa, tai sitten kaikki kauhistelevat häntä eivätkä ota vakavasti, koska hän ei b) sitoudu lainkaan sovittuihin strategisiin eikä aina edes argumentatiivisiin pelisääntöhin - ei myöskään jo ennalta sovittuun poliittiseen konsensukseen.

Dissidentti on mahdoton ihminen systeemin kannalta. Ja juuri tämän vuoksi hänen on mahdollista edes hetkellisesti sivuta 'totuutta' - ei vain pintapuolisesti vaan sen 'pimeästä ja vaietusta' ytimestä käsin.
*
Yhä silti voidaan kysyä, miksi kitisen, vaikka kaikki on täällä länsimaissa niin paljon paremmin kuin esimerkiksi Kiinan aikapommissa tai jossain Afrikan postkolonialistisessa klaaniyhteisössä?

Kyse on samasta asiasta - edellä pohtimastani vakaumuksesta, jonka mukaan kritiikillä ja vastarinnalla on aina oltava ainutlaatuinen ja periaatteellinen oikeutuksensa - olipa sitten kyseessä mikä tahansa järjestelmä. Eikä ainoastaan oikeutus vaan suoranainen velvollisuus.

Koska kaikki ihmiset ovat jo antiikin kyynikkojen periaatteen mukaisesti perimmältään tasa-arvoisia maailmankansalaisia ('kosmopoliitteja'), vaikka heidän hyveellisyytensä eli kykyjensä laadussa ja määrässä eroja löytyykin, niin nuo erot ovat yhdentekeviä (adiafora) itse ihmisyyden kannalta.

Myös tämän vuoksi minunkaltaiseni dissidentti - ikuinen toisinajattelija - voi ikäänkuin hyvällä omallatunnolla esittää purevia huomioita suuntaan tai toiseen, koska hänen ihmiskäsityksensä ei perustu piilorasistiseen oletukseen joidenkin kulttuuristen vähemmistöjen tai enemmistöjen suhteelliseen tai jopa fundamentaaliin paremmuuteen tai huonommuuteen suhteessa joihinkin toisiin vähemmistöihin ja enemmistöihin.

Sen vuoksi minun on helpompi arvostaa enemmän Mussolinin - motiiveiltaan mutta ei rationaalisilta perusteiltaan kyseenalaistettavissa olevaa - rehellisyyttä: Me fasistit haluamme vain valtaa! kuin aiemmin mainitsemieni amerikkalaisten uudisasukaskalvinistien tekaistua ja tekopyhää, Jumalan auktoriteetin taakse mystifioitua hegemonia-legitimaatiota.

Tämänkään vuoksi minusta ei koskaan tule nimenomaan yleisoikeistolaista - ei myöskään sitoutunutta vasemmistolaista, koska johdonmukaisesti rehellinen kriitikko ja dissidentti ei voi omaa moraalista integriteettiään ja autarkiaansa (siten itsearvostustaan) kompromettoimatta asettua koskaan valheen ja tekopyhyyden taakse.

Ei koskaan.
*
Slavoj Zizekiltä kysyttiin kerran, eikö häntä nolota kirjoittaa juttuja johonkin keskitason amerikkalaiseen muotimagazineen, joka toimii kaupallisten intressien pohjalta. Vastaus oli zizekmäinen: 'Kärsin enemmän huonosta omastatunnosta luennoidessani USA:n yliopistoissa.'