Paljon melua "TYHJÄSTÄ"

Kirjoitettu alunperin kommentiksi Tirkistysaukon juttuun Rankin tabu?! - 2.8
(Tekstiä on muokattu alkuperäisestä).

"Hyvä elämä" on loppuun asti - pienimpiin yksityiskohtiin saakka - hallittu itsepetos, ja uskonto on tuon petoksen nerokkain väline.
Parhaimmillaan jopa niin nerokas, että on todella hankalaa määritellä, mikä siinä on itsepetosta ja mikä ei.

Mutatis mutandis (muutettavat muuttaen) tämä sama argumentti pätee myös tunnustuksellisiin ateisteihin, jotka Erkki Hartikaisen tavoin lankeavat argumentaatiovirheeseen, vaikka väittävät ainoastaan uskovaisten siihen kompastuneen.

Jos kerran Humen laki (tosiasioista ei voi johtaa moraalisia arvoja - there is no ought from is) pätee loogisesti, niin miten ihmeessä samainen laki sitten voi oikeuttaa tunnustukselliset ateistit käyttäytymään ja julistamaan omia arvojaan kuin uskovaiset - vankkumattomien ideologien tapaan, mutta kieltää tämän mahdollisuuden ja/tai oikeuden esim. kristityiltä?

Humen laki (tai Humen giljotiini) nimittäin katkaisee KAIKKI yritykset muodostaa moraaliväitteitä, olivatpa ne sitten ateistisia tai teistisiä! Ja kun kerran Jumalan olemattomuus on aktiivi-ateistien mielestä tosiasiaväite, niin eläkööt sitten sen mukaisesti!

Mutta arkkiateisti Hartikainen opetuslapsineen ja "kolleegoinen" (mm. "Lande" Lindfors ja Ilkka Niiniluoto) elää vielä loogisen empirismin (logical positivism) kultakauden jälkijunassa - näkien unta semanttisesta verifikaatiosta (verifiability criterion of meaning) ja muista täysin metafyysisistä "sanaleikeistä."

***
Mitä tulee tapa-tai nimikristillisyyden lisääntymiseen eli niin sanottuun sekularisoitumiseen, niin tämän perusteella Hartikainen varmaankin saisi ateistien määrän nousemaan vähintään 50%:iin Suomen kansasta, mutta kuka uskoo hänen tilastollisia perustelujaan? Ateistiveljet ja -sisaret?

Toisaalta - kuka uskoo, että edes nuo jäljelle jäävät 50% ovat "tosi"- uskovaisia? Piispat ja arkkipiispako?

***
Joka tapauksessa vaikuttaa vähintäinkin kummalliselta, että "Tyhjä" on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen enemmän kiistoja kuin mikään muu "asiaintila" tässä maailmassa...

Mutta asian ymmärtämistä saattaa - jos ei helpottaa niin ainakin avartaa - Martin Heideggerin toteamus, jonka mukaan "kauhu on ei-minkään pelkoa."
Kauhulla ei ole kohdetta kuten pelolla, ja sama pätee lopulta uskonnolliseen uskoon mutta myös skientistiseen empirismiin - niiltäkin puuttuu viimekätinen "kohde."

Kummassakin luullaan, että ihminen voi tietää joko a) uskomalla tai b) havainnoimalla, mutta Humen giljotiini katkaisee kaulan kummaltakin yritykseltä, sillä mitään "puhdasta ja varmaa" havaintoa ei ole olemassa kuten ei mitään "puhdasta ja varmaa" uskoakaan - paitsi tietenkin mielikuvituksessa.

Ainut vaihtoehto käytännöllisen järjen ja toiminnan mahdollistamiseksi lienee joko hylätä tai unohtaa koko "perkeleellinen giljotiini."
Tosin sen jälkeen taivas ja maa ovatkin "levällään" vähän kaikenlaisille tulkinnoille...

***
Raymond Rittgensteinin muistiinpanoista koonnut RR.