Kritiikin mahdollisuudesta "In the Age of Media"

Tämän päre puolestaan on löydettävissä alkuperäisenä Sediksen "kommenttilootasta" koskien hänen juttuaan Bourdieu televisiosta II (9.8).

***
(Teksti on kohdistettu siis Sedikselle).

Hieno referaatti ja analyysi.

Mutta jääkö meille enää edes mahdollisutta irrottautua tästä Platonin "uudesta luolasta" - siis mediateknologian eli lähinnä television hallinnoimasta informaatio-ja mielipidekulttuurista ilman, että systemaattisesti harjaantuisimme vertailemaan eri tietolähteitä ja niiden taustamotiiveja?
Se ei nimittäin nykyaikana olekaan ihan mikään helppo juttu.

On asia erikseen, jos sattuu olemaan alan spesialisti kuten sinä eli nähnyt vuosikausia vaivaa saavuttaakseen sellaisen - ulkopuolisen tarkkailija-aseman (samanaikaisesti mediassa vaikuttavana), josta objetiivisempi kritiikki mahdollistuu.

Lähestulkoon kaikilta ihmisiltä ei voi vaatia tällaista aktiivisuutta - jos heillä siihen ylipäätään on edes mahdollisuuksia. Enkä puhu nyt suinkaan tyhmyydestä enkä oikeastaan edes tietämättömyydestä.

Ongelma on niin syvällä mediateknologistuneen ja markkinavoimien kontrolloiman, länsimaisen kulttuurin sisäisissä rakenteissa, että - kuten Bourdieu ja osa I:ssä ollut "Haa:n" Chomsky-sitaatti vihjaavat (huom! tämä on oma kärjistetty tulkintani!), ainoa mahdollisuutemme piilee joko totaalissa mediarakenteiden vatustamisessa ("hillitty terrori"), mitä se sitten lieneekään ja itsenäisten/ riippumattomien "informaatiosolujen" luomisessa.

Valitettavasti vain jälkimmäinen ideaali - jota suureen ääneen suitsutettiin -80-luvulla esimerkiksi paikallisradioitten laillistamisen yhteydessä, ei toteutunut. Paikallisradiot myytiin muutamassa vuodessa ulkomaiseen omistukseen, ja ne ovat nykyään kaikki jotakuinkin yhtä ja samaa "sikanauta-jauhelihaa" kuten kaikki muukin tässä jälkiteollisessa kapitalismissa, jota esasaarisen ja pikkuhimasen kaltaiset "onnellisuus- ja luovuussofistit" niin innokkaasti ja rahanahneesti nuoleskelevat.

Annettakoon vielä toinen esimerkki kritiikin mahdottomuudesta in the age of Media. Punk-rock ja heavy-metal. Kuka kehtaa enää sanoa, että nämä rockin alalajit olisivat toimineet muuna kuin välineinä, joilla äänekäs kritiikki pestään "lailliseksi" pörssirahaksi media-myllytyksessä. Tarkoittaa sitä, että jos kritiikki myy hyvin, se ei enää ole kritiikkiä vaan juuri kritiikin kohteena olleen vallitsevan hegemonian väline. Mutta jos kritiikillä ylipäätään halutaan olevan vaikutusta, sen täytyy myös myydä!

Punk-rock-esimerkissä kiteytyykin mielestäni hyvin yksinkertaistettuna ja selkeästi koko kritiikin mahdollisuuden dilemma.
(Esimerkiksi Jürgen Habermas ja Michel Foucault ovat yrittäneet Bourdieun ohella pohtia tätä asiaa sosiologis-filosofisesti pohjamutia myöten - Habermas optimistisemmin, Foucault taas pessimistisemmin.)

"LOPPUKEVENNYS": Joku amerikkalainen kulttuurivaikuttaja sanoi joskus - lähinnä kai eurooppalaisen ja etenkin ranskalaisen "taide-elokuvan" anti-Hollywood-projektia kommentoidessaan, että "ette te mitään voi. Amerikka tulee ja jyrää teidät." (vapaa muistuma).
Hän taisi olla oikeassa? Vai?

PS. Entä Blogistan? Onko siitä uudeksi, valtamedioista vapautuneeksi kritiikin kanavaksi? Lähtökohdat ja edellytykset ainakin ovat erinomaiset.