Vastaan siteeraten jostain kirjallisesta yhteydestä muistamaani hieman pateettista kommenttia, jonka olen liittänyt paitsi Nietzscheen myös Jeesukseen ja eräisiin muihin (esim. Dostojevski): "Hänen kärsimyksensä takia minä häntä rakastan..."
RR
May 31, 2005
Confessiones
Moni varmaan sisimmässään ihmettelee, miksi tuo tyyppi oikeastaan on Nietzsche-fani.
Vastaan siteeraten jostain kirjallisesta yhteydestä muistamaani hieman pateettista kommenttia, jonka olen liittänyt paitsi Nietzscheen myös Jeesukseen ja eräisiin muihin (esim. Dostojevski): "Hänen kärsimyksensä takia minä häntä rakastan..."
Vastaan siteeraten jostain kirjallisesta yhteydestä muistamaani hieman pateettista kommenttia, jonka olen liittänyt paitsi Nietzscheen myös Jeesukseen ja eräisiin muihin (esim. Dostojevski): "Hänen kärsimyksensä takia minä häntä rakastan..."
Viesti Blogisanomille, päivitys 1.6 + kommentti tieteestä
DEAR BLOGISANOMAT © .
Linkkilistani ei ole erotteleva, vaikka onkin jossain määrin valikoitu.
Valikointi perustuu toistaiseksi melko vähäiseen blogi-saittien tuntemukseeni. Linja on joka tapauksesa selvä: mitään "hölö- tai angst-blogeja" en ryhdy seuraamaan. Tietysti niilläkin on ilman muuta olemassaolon oikeutuksensa, ja ne toimivat varmasti kirjoittajilleen ja lukijoilleen ikäänkuin terapiana, mutta sorry - Pekka Saurikin lopetti jo Yölinjalla-"masokisminsa."
(Kari Kokon Karri Kokko blogi Uusia lauseita, josta etenkään angstia ei näytä puuttuvan, on sen sijaan täysin asia erikseen. Mieshän "kerää aineistoa" kuten sanonta kuuluu.)
Ymmärrän kyllä, että blogaajat ovat kateellisia ja mustasukkaisia siinä missä kaikki ihmiset eli ongelma on samantyyppinen kuin kaikessa kommunikaatiossa: kenelle olla solidaarinen. Pitäisikö ehkä ryhtyä "flirttailemaan...?"
Mutta edes kaikkea valikoimaansa, puhumattakaan kaikesta haluamastaan ei ehdi lukea. Sen verran on varmaa...
*
Kommentti.
Tässä yhteydessä on mainio tilaisuus todeta, että olen erittäin tyytyväinen Dr. Sedergrenin Sedis Blog vaivannäköön tehdä pientä luonneanalyysiä Suomen jatkuvasti kasvavasta blogaajajoukosta - olkoonkin, että psykologiset testit näyttäytyvät minulle yleensä lähinnä "woodoon ja sadetanssin tai modernimmin: rasismin ja naivin tieteisuskon (skientismin) globaalisti legimoituina versioina.
Lainausmerkit siksi, että "tiede ei "itse" tiedä/tiedosta, mihin se ensisijaisesti perustuu ja mihin se lopulta pyrkii.
Toisaalta: arvovapauteen pyrkivä (?) tiede ei pysty käskemään eli toimimaan etiikan perustana; siihen pystyy vain politiikka ja uskonto.
Ja mikäli tiedemies ottaa tehtäväkseen tieteen nimissä saarnata jotain "objektiivista" moraalia, hän ei enää toimi tiedemiehen mandaatilla vaan pahimmillaan jopa sekoittaa keskenään nämä kaksi - ontologisesti tyystin eri aluetta=fataali kategoriavirhe/RR"
Ennustus.
Hieman hegeliläisittän ennakoituna väittäisin blogaus-ilmiöstä - makrohistoriallisesti liioitellen, että bloggereista on syntyvä uusi yhteiskunnallinen "totaliteetti"....joka sitten "tuhoutuu " aikanaan - niinkuin aikaisemmatkin totaliteetit...
*
Yours Rauno R.
PS. Alempaa löytyy Blogisanomien dokumenttia jo senkin vuoksi, ettei joku edellisen pikaisesti luettuaan luule, että höpisen taas omiani...mitä tosin aion tehdä jatkossakin...
"TÄSSÄ RAUNOLLE VÄHÄN VINKKIÄ
Blogistaniassahan ollaan kulttuurisesti valveutuneita ja se on tietenkin hienoa. Rauno Räsänen on jo jonkin aikaa ilahduttanut lukevaa kansaa Pragmaattisella solipismillaan, kun vain tietäisi mitä sekin on. Suhteellisen käsittämättömän esseemuodostelman keskeltä pukkaa silmään linkkilista johon on pyritty kokoamaan kirjallisuus- ja kulttuuriblogeja laajasti tulkittuna, mutta tarkan toimittajan haukankatse havaitsee heti hämmästyttäviä ja olennaisia puutoksia. Kirjailijaelämää ei ole hyväksytty listalle. Loistava puhalluskin puuttuu, mutta se on varmasti pelkkä kömmähdys. Huomasimme myös muita hämmästyttäviä puutoksia, mutta kysymyshän saattaa olla siitä minkä kukakin kirjallisuudeksi ja kulttuuriksi mieltää."
Linkkilistani ei ole erotteleva, vaikka onkin jossain määrin valikoitu.
Valikointi perustuu toistaiseksi melko vähäiseen blogi-saittien tuntemukseeni. Linja on joka tapauksesa selvä: mitään "hölö- tai angst-blogeja" en ryhdy seuraamaan. Tietysti niilläkin on ilman muuta olemassaolon oikeutuksensa, ja ne toimivat varmasti kirjoittajilleen ja lukijoilleen ikäänkuin terapiana, mutta sorry - Pekka Saurikin lopetti jo Yölinjalla-"masokisminsa."
(Kari Kokon Karri Kokko blogi Uusia lauseita, josta etenkään angstia ei näytä puuttuvan, on sen sijaan täysin asia erikseen. Mieshän "kerää aineistoa" kuten sanonta kuuluu.)
Ymmärrän kyllä, että blogaajat ovat kateellisia ja mustasukkaisia siinä missä kaikki ihmiset eli ongelma on samantyyppinen kuin kaikessa kommunikaatiossa: kenelle olla solidaarinen. Pitäisikö ehkä ryhtyä "flirttailemaan...?"
Mutta edes kaikkea valikoimaansa, puhumattakaan kaikesta haluamastaan ei ehdi lukea. Sen verran on varmaa...
*
Kommentti.
Tässä yhteydessä on mainio tilaisuus todeta, että olen erittäin tyytyväinen Dr. Sedergrenin Sedis Blog vaivannäköön tehdä pientä luonneanalyysiä Suomen jatkuvasti kasvavasta blogaajajoukosta - olkoonkin, että psykologiset testit näyttäytyvät minulle yleensä lähinnä "woodoon ja sadetanssin tai modernimmin: rasismin ja naivin tieteisuskon (skientismin) globaalisti legimoituina versioina.
Lainausmerkit siksi, että "tiede ei "itse" tiedä/tiedosta, mihin se ensisijaisesti perustuu ja mihin se lopulta pyrkii.
Toisaalta: arvovapauteen pyrkivä (?) tiede ei pysty käskemään eli toimimaan etiikan perustana; siihen pystyy vain politiikka ja uskonto.
Ja mikäli tiedemies ottaa tehtäväkseen tieteen nimissä saarnata jotain "objektiivista" moraalia, hän ei enää toimi tiedemiehen mandaatilla vaan pahimmillaan jopa sekoittaa keskenään nämä kaksi - ontologisesti tyystin eri aluetta=fataali kategoriavirhe/RR"
Ennustus.
Hieman hegeliläisittän ennakoituna väittäisin blogaus-ilmiöstä - makrohistoriallisesti liioitellen, että bloggereista on syntyvä uusi yhteiskunnallinen "totaliteetti"....joka sitten "tuhoutuu " aikanaan - niinkuin aikaisemmatkin totaliteetit...
*
Yours Rauno R.
PS. Alempaa löytyy Blogisanomien dokumenttia jo senkin vuoksi, ettei joku edellisen pikaisesti luettuaan luule, että höpisen taas omiani...mitä tosin aion tehdä jatkossakin...
"TÄSSÄ RAUNOLLE VÄHÄN VINKKIÄ
Blogistaniassahan ollaan kulttuurisesti valveutuneita ja se on tietenkin hienoa. Rauno Räsänen on jo jonkin aikaa ilahduttanut lukevaa kansaa Pragmaattisella solipismillaan, kun vain tietäisi mitä sekin on. Suhteellisen käsittämättömän esseemuodostelman keskeltä pukkaa silmään linkkilista johon on pyritty kokoamaan kirjallisuus- ja kulttuuriblogeja laajasti tulkittuna, mutta tarkan toimittajan haukankatse havaitsee heti hämmästyttäviä ja olennaisia puutoksia. Kirjailijaelämää ei ole hyväksytty listalle. Loistava puhalluskin puuttuu, mutta se on varmasti pelkkä kömmähdys. Huomasimme myös muita hämmästyttäviä puutoksia, mutta kysymyshän saattaa olla siitä minkä kukakin kirjallisuudeksi ja kulttuuriksi mieltää."
LA GUITARRA by Federico Garcia Lorca
Federico Garcia Lorca
"Oi kitara, viiden miekan silpoma raadeltu sydän!"
Tämän runon suomenkielisestä versiosta tuli minulle aikoinaan yksi kaikkein rakkaimpia runoelämyksiä. Sitä tuli myös lausuttua ääneen (ei tosin julkisesti) monta kertaa - enemmän tai vähemmän pateettisesti ja enemmän tai vähemmän(?) herkistyneessä mielentilassa .
La Guitarra
Empieza el llanto
de la guitarra.
Se rompen las copas
de la madrugada.
Empieza el llanto
de la guitarra.
Es inútil
callarla.
Es imposible
callarla.
Llora monótona
como llora el agua,
como llora el viento
sobre la nevada.
Es imposible
callarla.
Llora por cosas
lejanas.
Arena del Sur caliente
que pide camelias blancas.
Llora flecha sin blanco,
la tarde sin mañana,
y el primer pájaro muertosobre la rama.
¡Oh guitarra!
Corazón malherido
por cinco espadas.
The Guitar
The weeping of the guitar
begins.
The goblets of dawn
are smashed.
The weeping of the guitar
begins.
Useless
to silence it.
Impossible
to silence it.
It weeps monotonously
as water weeps
as the wind weeps
over snowfields.
Impossible
to silence it
It weeps for distant
things.
Hot southern sands
yearning for white camellias.
Weeps arrow without target
evening without morning
and the first dead bird
on the branch.
Oh, guitar!
Heart mortally wounded
by five swords.
"Oi kitara, viiden miekan silpoma raadeltu sydän!"
Tämän runon suomenkielisestä versiosta tuli minulle aikoinaan yksi kaikkein rakkaimpia runoelämyksiä. Sitä tuli myös lausuttua ääneen (ei tosin julkisesti) monta kertaa - enemmän tai vähemmän pateettisesti ja enemmän tai vähemmän(?) herkistyneessä mielentilassa .
La Guitarra
Empieza el llanto
de la guitarra.
Se rompen las copas
de la madrugada.
Empieza el llanto
de la guitarra.
Es inútil
callarla.
Es imposible
callarla.
Llora monótona
como llora el agua,
como llora el viento
sobre la nevada.
Es imposible
callarla.
Llora por cosas
lejanas.
Arena del Sur caliente
que pide camelias blancas.
Llora flecha sin blanco,
la tarde sin mañana,
y el primer pájaro muertosobre la rama.
¡Oh guitarra!
Corazón malherido
por cinco espadas.
The Guitar
The weeping of the guitar
begins.
The goblets of dawn
are smashed.
The weeping of the guitar
begins.
Useless
to silence it.
Impossible
to silence it.
It weeps monotonously
as water weeps
as the wind weeps
over snowfields.
Impossible
to silence it
It weeps for distant
things.
Hot southern sands
yearning for white camellias.
Weeps arrow without target
evening without morning
and the first dead bird
on the branch.
Oh, guitar!
Heart mortally wounded
by five swords.
Samuel Taylor Coleridge - KUBLA KHAN
The Samuel Taylor Coleridge Archive, Coleridge Samuel T., Kubla Khan - Wikipedia, the free encyclopedia
Tiedän tämän runon otsikosta - muinaisesta mongolimogulista - enemmän kuin itse runosta. Ensilukemalta todella hieman arvoituksellinen...Yuan-dynastia - Wikipedia, vapaa tietosanakirja
KUBLA KHAN
OR, A VISION IN A DREAM. A FRAGMENT.
Coleridge's published note and another note on its composition
In Xanadu did Kubla Khan
A stately pleasure-dome decree :
Where Alph, the sacred river, ran
Through caverns measureless to man
Down to a sunless sea.
So twice five miles of fertile ground
With walls and towers were girdled round :
And there were gardens bright with sinuous rills,
Where blossomed many an incense-bearing tree ;
And here were forests ancient as the hills,
Enfolding sunny spots of greenery.
But oh ! that deep romantic chasm which slanted
Down the green hill athwart a cedarn cover !
A savage place ! as holy and enchanted
As e'er beneath a waning moon was haunted
By woman wailing for her demon-lover !
And from this chasm, with ceaseless turmoil seething,
As if this earth in fast thick pants were breathing,
A mighty fountain momently was forced :
Amid whose swift half-intermitted burst
Huge fragments vaulted like rebounding hail,
Or chaffy grain beneath the thresher's flail :
And 'mid these dancing rocks at once and ever
It flung up momently the sacred river.
Five miles meandering with a mazy motion
Through wood and dale the sacred river ran,
Then reached the caverns measureless to man,
And sank in tumult to a lifeless ocean :
And 'mid this tumult Kubla heard from far
Ancestral voices prophesying war !
The shadow of the dome of pleasure
Floated midway on the waves ;
Where was heard the mingled measure
From the fountain and the caves.
It was a miracle of rare device,
A sunny pleasure-dome with caves of ice !
A damsel with a dulcimer
In a vision once I saw :
It was an Abyssinian maid,
And on her dulcimer she played,
Singing of Mount Abora.
Could I revive within me
Her symphony and song,
To such a deep delight 'twould win me,
That with music loud and long,
I would build that dome in air,
That sunny dome ! those caves of ice !
And all who heard should see them there,
And all should cry, Beware ! Beware !
His flashing eyes, his floating hair !
Weave a circle round him thrice,
And close your eyes with holy dread,
For he on honey-dew hath fed,
And drunk the milk of Paradise.
Autumn of 1797 or (more likely) spring of 1798, published 1816
To rest of poems
Tiedän tämän runon otsikosta - muinaisesta mongolimogulista - enemmän kuin itse runosta. Ensilukemalta todella hieman arvoituksellinen...Yuan-dynastia - Wikipedia, vapaa tietosanakirja
KUBLA KHAN
OR, A VISION IN A DREAM. A FRAGMENT.
Coleridge's published note and another note on its composition
In Xanadu did Kubla Khan
A stately pleasure-dome decree :
Where Alph, the sacred river, ran
Through caverns measureless to man
Down to a sunless sea.
So twice five miles of fertile ground
With walls and towers were girdled round :
And there were gardens bright with sinuous rills,
Where blossomed many an incense-bearing tree ;
And here were forests ancient as the hills,
Enfolding sunny spots of greenery.
But oh ! that deep romantic chasm which slanted
Down the green hill athwart a cedarn cover !
A savage place ! as holy and enchanted
As e'er beneath a waning moon was haunted
By woman wailing for her demon-lover !
And from this chasm, with ceaseless turmoil seething,
As if this earth in fast thick pants were breathing,
A mighty fountain momently was forced :
Amid whose swift half-intermitted burst
Huge fragments vaulted like rebounding hail,
Or chaffy grain beneath the thresher's flail :
And 'mid these dancing rocks at once and ever
It flung up momently the sacred river.
Five miles meandering with a mazy motion
Through wood and dale the sacred river ran,
Then reached the caverns measureless to man,
And sank in tumult to a lifeless ocean :
And 'mid this tumult Kubla heard from far
Ancestral voices prophesying war !
The shadow of the dome of pleasure
Floated midway on the waves ;
Where was heard the mingled measure
From the fountain and the caves.
It was a miracle of rare device,
A sunny pleasure-dome with caves of ice !
A damsel with a dulcimer
In a vision once I saw :
It was an Abyssinian maid,
And on her dulcimer she played,
Singing of Mount Abora.
Could I revive within me
Her symphony and song,
To such a deep delight 'twould win me,
That with music loud and long,
I would build that dome in air,
That sunny dome ! those caves of ice !
And all who heard should see them there,
And all should cry, Beware ! Beware !
His flashing eyes, his floating hair !
Weave a circle round him thrice,
And close your eyes with holy dread,
For he on honey-dew hath fed,
And drunk the milk of Paradise.
Autumn of 1797 or (more likely) spring of 1798, published 1816
To rest of poems
May 30, 2005
Arviitilla on asiaa
"Hai sie!
Mie oon Arviiti. Miul on testosteroonit nii vähis et alkaa kuuppa himmenee. Anna miul louvoo. Mie meen ostaa viinaa!"
(käytetään ns. kurkkuääntä.)
Yritän jossain vaiheessa (?) saada edellisen replikoinnin mp3 muotoon - audioblogiksi. Voipi tulla myös runonlausuntaa. Ja sitten "kyllä lähtee...!"
Yrjö Jyrinkoski redivivus!
"Syntyi lapsi syksyllä, tuulet niin vinhasti vinkuu, nähnyt ei kesää ei kevättä, eli vain syksystä jouluun." (ote Eino Leinon runosta Aleksis Kivi, 1903)
Mie oon Arviiti. Miul on testosteroonit nii vähis et alkaa kuuppa himmenee. Anna miul louvoo. Mie meen ostaa viinaa!"
(käytetään ns. kurkkuääntä.)
Yritän jossain vaiheessa (?) saada edellisen replikoinnin mp3 muotoon - audioblogiksi. Voipi tulla myös runonlausuntaa. Ja sitten "kyllä lähtee...!"
Yrjö Jyrinkoski redivivus!
"Syntyi lapsi syksyllä, tuulet niin vinhasti vinkuu, nähnyt ei kesää ei kevättä, eli vain syksystä jouluun." (ote Eino Leinon runosta Aleksis Kivi, 1903)
Mimesis, imitaatio, plagiointi - luovaa lainvastaisuutta?
Kun kerran copyright-oikeudet kieltävät plagioimisen, ja sensuurin tarkoitus on estää yksityisiin ihmisiin kohdistuva loukkaus, niin eikö myös imitoiminen pitäisi silloin kieltää lailla?
Sillä juuri imitoiminen jos mikä on plagioimista ja toisen ihmisen persoonan väärinkäyttöä sekä naurunalaiseksi tekemistä.
Siis: Petelius, Ruonansuu ja kump. - eikun vankilaan!
Sillä juuri imitoiminen jos mikä on plagioimista ja toisen ihmisen persoonan väärinkäyttöä sekä naurunalaiseksi tekemistä.
Siis: Petelius, Ruonansuu ja kump. - eikun vankilaan!
PS. Entä miten pitäisi suhtautua Kristuksen seuraajiin, jotka toteuttavat uskossaan imitatio Christi-periaatetta?
Said Raymond Rittgenstein ( jo vuodesta 1972)
Telepatiaa ja etiäisiä
Ja nyt kommentti niin sanotusta "huuhaasta."
Koomisuuteen asti agnostikkona lähetän esimerkiksi Anita Konkalle Anita Konkka seuraavan - ehkä jopa lohduttavan(?) viestin.
En ole mikään systemaattinen huuhaan vastustaja (esim. Skepsis ry.-fani) , minkä voi lukea ainakin blogini Erich Auerbachia lukiessa rivien välistä.
Näin siksi, että pahin ("syvällisin") huuhaa saattaa piiloutua juuri eksperimentalististen reduktionistien (luonnontieteilijät ja teknologit) korvien väliin, joten vastustaessani huuhaata äärimmäiseen loppuun saakka, saatan lopulta joutua teilaamaan myös realistit ja empiristit.
He kun eivät näytä monestikaan ymmärtäneen esim. Nietzschen ja Wittgensteinin opetuksia kielen ja maailman yhteenkietoutumisen väistämättömyydestä.
Tieteestä puheen ollen - en minä mikään psykologisten testienkään suuri ystävä ole. Mielenterveysalan kokemukseni ja alan perusopinnot ovat kyllä tehneet selväksi, missä mennään, kun puhutaan psykologiasta eksaktina tieteenä. Mutta ehkä Michel Foucault, Foucault, Michel, on vaikuttanut kriittisyyteeni hieman liikaakin.
Anyway (engl.) - koska on ollut puhetta telepatiasta ja etiäisistä, niin juuri nyt on tullut oivallinen hetki ja mahdollisuus siteerata entisen, "kyseenalaisen", uskonnonopettajani J:n tokaisua, joka viestiköön myös jotain omasta kannastani (?) mainittuihin kykyihin ja "olioihin." J. kertoi sen aikoinaan juodessamme ravintolassa vissyvettä...
Lukion ruotsin sekä saksan opettajamme Stina B. - tiukka didaktikko - kysyi J:ltä kerran ilmeisen ivallisesti opettajain huoneesssa, että, "mikäs se on Jussi se sinun opetusmetodisi näissä uskon ja uskonnon asioissa?" Stina B. kun itse oli ylikorostuneen tietoinen opetuskykyjensä rationaalisuudesta (ei hän toki huono opettaja ollutkaan - turhan kuiva ja teoreettinen vain).
Jussi otti jonkinlaisen rooliasennon ja replikoi: "Minä näen näkyjä ja välitän ne oppilailleni." Oli kuulemma Stinan suu loksahtanut auki...ei tiennyt itkeäkö vai nauraa.
Että se huuhaasta...
Koomisuuteen asti agnostikkona lähetän esimerkiksi Anita Konkalle Anita Konkka seuraavan - ehkä jopa lohduttavan(?) viestin.
En ole mikään systemaattinen huuhaan vastustaja (esim. Skepsis ry.-fani) , minkä voi lukea ainakin blogini Erich Auerbachia lukiessa rivien välistä.
Näin siksi, että pahin ("syvällisin") huuhaa saattaa piiloutua juuri eksperimentalististen reduktionistien (luonnontieteilijät ja teknologit) korvien väliin, joten vastustaessani huuhaata äärimmäiseen loppuun saakka, saatan lopulta joutua teilaamaan myös realistit ja empiristit.
He kun eivät näytä monestikaan ymmärtäneen esim. Nietzschen ja Wittgensteinin opetuksia kielen ja maailman yhteenkietoutumisen väistämättömyydestä.
Tieteestä puheen ollen - en minä mikään psykologisten testienkään suuri ystävä ole. Mielenterveysalan kokemukseni ja alan perusopinnot ovat kyllä tehneet selväksi, missä mennään, kun puhutaan psykologiasta eksaktina tieteenä. Mutta ehkä Michel Foucault, Foucault, Michel, on vaikuttanut kriittisyyteeni hieman liikaakin.
Anyway (engl.) - koska on ollut puhetta telepatiasta ja etiäisistä, niin juuri nyt on tullut oivallinen hetki ja mahdollisuus siteerata entisen, "kyseenalaisen", uskonnonopettajani J:n tokaisua, joka viestiköön myös jotain omasta kannastani (?) mainittuihin kykyihin ja "olioihin." J. kertoi sen aikoinaan juodessamme ravintolassa vissyvettä...
Lukion ruotsin sekä saksan opettajamme Stina B. - tiukka didaktikko - kysyi J:ltä kerran ilmeisen ivallisesti opettajain huoneesssa, että, "mikäs se on Jussi se sinun opetusmetodisi näissä uskon ja uskonnon asioissa?" Stina B. kun itse oli ylikorostuneen tietoinen opetuskykyjensä rationaalisuudesta (ei hän toki huono opettaja ollutkaan - turhan kuiva ja teoreettinen vain).
Jussi otti jonkinlaisen rooliasennon ja replikoi: "Minä näen näkyjä ja välitän ne oppilailleni." Oli kuulemma Stinan suu loksahtanut auki...ei tiennyt itkeäkö vai nauraa.
Että se huuhaasta...
Päivitys vai uudelleen postaus eli bloggeri Buridanin aasina
(Blogi on hieman kesken, linkkejä on odotettavissa lisää - ehkä vielä tekstiäkin)
Tapani kirjoittaa on sellainen, että törmään jatkuvasti tähän ongelmaan: päivittääkö vanhoja blogeja niin kauan kuin siihen tarvetta ilmenee (täydennyksiä, korjauksia, uusia linkkejä) vai kirjoittaako täysin uusi posti aiheesta - vaikkapa osa kakkosen, lisäyksen, jälkikirjoituksen tai sitten ihan vaan uuden päivityksen nimellä? Who knows?
Tilanne muistuttaa 1300-luvun skolastiikassa pohdittua päätösteoreettista (eli valinnan vapauden) ongelmaa: tahto vai järki?
Tämä pohdinta oli muuten meidän aikaamme ajatellen todella modernia, ja kyseistä termiähän käytettiin uudesta - nominalistis-tyyppisestä skolastiikasta jo tällöin, kuten esimerkiksi Simo Knuuttila on tunnustetuissa tutkimuksissaan pätevästi osoittanut.
Duns Scotuksen ja William Ockhamin tavoin myös Jean Buridan John Buridan, EXPLORE: Jean Buridan - Dictionary of Philosophers, CATHOLIC ENCYCLOPEDIA: Jean Buridan kritisoi rationalistis-determinististä päätösteoriaa.
Minun katsannossani tämä kritiikki johti silti jo alunperin myös äärimmäisen tahdon vapauden (voluntarismi) loogiseen kumoamiseen yhtä absurdina kuin äärimmäinen rationalismikin (determinismi).
Determinismin absurdiuden valaisemiseksi Buridan esitti mainion vertauksen aasista, jonka eteen annettiin samalle etäisyydelle kaksi heinäkasaa. Aasi ryhtyi pohtimaan kumman kasoista valitsisi ja pohti lopulta niin kauan, että kuoli nälkään. Lopullista paremmuutta heinäkasojen välille kun ei rationaalisesti löytynyt.
Aasi halutaan siis kuvata rationalistisen päätösteorian edustajaksi, mutta yhtä hyvin sitä voisi mielestäni pitää "absoluuttisen" tahdonvapauden malliesimerkkinä, sillä periaatteessahan aasi on harkinnassaan täysin vapaa.
(Huomaamme jälleen, että sellaiset analyyttiset käsitteet kuin determinismi ja voluntarismi ovat antinomioita (kuten niin monet muutkin logiikan termit).
Tämä tarkoittaa, etteivät ne vastaa mitään kokemuksellista tilaa vaan ovat ajattelun mahdollistamiseen konstruoituja tai analyyttisemmin: ajattelun itsensä - joko synnynnäisiä tai sosiaalisesti konstruoituneita - edellytyksiä.
Buridanin aasin - ongelma kuvastaa kuitenkin näppärästi ja mieleenpainuvasti seurauksia, joihin ehdoton usko rationalistisen valinnan mahdollisuuteen loogisesti johtaa: toimimattomuuteen.
Äärimmäisen tahdon vapauden edustajan tilanne on siinä mielessä samanlainen kuin deterministin, että kun hän toimii niinkuin toimii (päinvastoin kuin B:n aasi, joka vain miettii), hän tekee sen ilman motiivia, sattumanvaraisesti.
Mutta eikö tällainen päätös/teko ole lopultakin loogisesti aivan samaa kuin, jos tekijä toimisi ennalta määrätysti - Järjen/Jumalan ohjauksessa?
Rationaalinen intuitiivisuus näyttäytyy minulle aivan yhtä tiedostamattomana kuin sattumanvaraisesti valinnan tekevän motiivitkin.
Ei inhimillinen ajattelu erota sattumaa välttämättömyydestä muuten kuin kirjoittamalla kaksi eri sanaa, joille jälkeenpäin annetaan mitä merkillisimpiä sisältöjä ja/tai jotka on muodostettu yleistämällä yksittäistapauksista.
Sitä, mikä tapahtuu säännöllisesti (esim. auringon nousu) pidetään ennalta määräytyneenä (determinismi, analogisesti: "yhteisöllis-kosminen eli ei-vapaa tahto") ja sitä, mikä tapahtuu epäsäännöllisesti pidetään sattuman varaisena (indeterminismi, analogisesti: "ääri-individualistinen "vapaa tahto").
Loppupäätelmä: deterministis-rationalistisen ja äärivoluntaristisen aasin päätöksien/toiminnan lopputuloksen välillä ei ole mitään eroa. Kummatkin kuolevat: rationalisti nälkään ja voluntaristi "yliannostukseen."
Äärimuodoissaan voluntarismi (tahdon vapaus) ja determinismi (järjen "ääni") ovat täysin teoreettisia oletuksia, sillä yleensähän ihmiset toimivat aina tottumustensa, tapojensa ja auktoriteettiuskonsa mukaisesti.
Tällainen ei tietenkään välttämättä ole kovin rationaalista toimintaa, eikä siihen sisältyvä tunne vapaudestakaan ole muuta kuin illuusiota.
Mutta - tervettä järkeä käyttämällä vältetään ainakin Buridanin aasin surkea kohtalo - olipa tuo aasi sitten rationalisti tai voluntaristi.
*
Henkilökohtaiseen ongelmaani palaten - kumman itse valitsisin: päivityksen vai uuden postin? Kummassakin on ilmeiset etunsa ja haittansa.
Päivityksien avulla saa muokattua tekstistään ainakin tiedollisesti ja lauseopillisesti entistä virheettömämmän ja pätevämmän.
Jutun koherenssikin saattaa parantua, vaikka ameebamaisen kirjoittamiseni yksi ilmeinen vaara on nimenomaan tekstin rönsyäminen ja pirstoutuminen yksittäisen tiedon jakamiseksi ja erityyppisten teemojen ja teesien esittelyksi sekä niiden välisen - loputtoman! - dialektiikan taistelutantereeksi.
(Tietysti tätä kirjoitapaa voi pitää tavallaan myös kirjoittamiseni metodisena vahvuutena ja omaperäisyytenä? Joka tapauksessa se vaatii viimeistyä, ja viimeistely on duuniua, joka vaatii melkoisesti keskittymistä!
Kts. vain vähän keskeneräinen Filosofian lohduttomuus, enää osittain keskeneräiset Mitä tekemistä Jerusalemilla on Ateenan kanssa? (Tertullianus) päivitys 19.5, PÄIVITYKSISTÄ, kirjoista ja kirjoittamisesta ym. (päivitetty 25. 5) sekä aika pahasti keskeneräinen LUMOUS ON AINA LÄSNÄ, osa 2, ”uusi tulkinta” )
Vanhaa aihetta käsittelevässä uudessa postissa/blogissa sen sijaan päivityksiin voi, pitää ja on pakkokin suhtautua eri tavalla. Uusi posti on aina oma juttunsa kuten esimerkiksi oli "päivitykseni" Päivitys blogiin "Kirje Matti Myllykoskelle" - klo: 07.18 blogi-esseehen Kirje Matti Myllykoskelle.
Se ei enää ollut osa sitä juttua, jota se väitti päivittävänsä vaan melko erillinen ja itsenäinen uloke, joka oli kyllä saanut perusvirikkeensä alkuperäisestä blogista.
Uusi posti/"päivitys" tuo tekstiin kuitenkin aina lisää vähintäin yhden uuden teeman uusine linkkeineen kuljettaen sitä eteenpäin jopa niin pitkälle, että lopputulosta saattaa olla lähes mahdoton assosioida alkuperäiseen blogiin.
Tässä siis ongelmaa kerrakseen, ja voi olla, ettei jomman kumman valinnan oikeellisuutta ja toimivuutta voi arvioida kuin vasta sitten, kun valinta päätöksineen ja lopputuloksineen (tässä siis: vanhan päivityksineen tai uusine posteineen) on auttamattomasti (ja ehkä myös onneksi) viety loppuun saakka.
*
Seuraavassa muutama kommentti aiheesta.
Sedis Blog
"Lisään tässä vielä käyttäjäkommenttini ja maailman tiivistyksen, joka löytyy Kuuluttajan blogin kommenteista."
Tapani kirjoittaa on sellainen, että törmään jatkuvasti tähän ongelmaan: päivittääkö vanhoja blogeja niin kauan kuin siihen tarvetta ilmenee (täydennyksiä, korjauksia, uusia linkkejä) vai kirjoittaako täysin uusi posti aiheesta - vaikkapa osa kakkosen, lisäyksen, jälkikirjoituksen tai sitten ihan vaan uuden päivityksen nimellä? Who knows?
Tilanne muistuttaa 1300-luvun skolastiikassa pohdittua päätösteoreettista (eli valinnan vapauden) ongelmaa: tahto vai järki?
Tämä pohdinta oli muuten meidän aikaamme ajatellen todella modernia, ja kyseistä termiähän käytettiin uudesta - nominalistis-tyyppisestä skolastiikasta jo tällöin, kuten esimerkiksi Simo Knuuttila on tunnustetuissa tutkimuksissaan pätevästi osoittanut.
Duns Scotuksen ja William Ockhamin tavoin myös Jean Buridan John Buridan, EXPLORE: Jean Buridan - Dictionary of Philosophers, CATHOLIC ENCYCLOPEDIA: Jean Buridan kritisoi rationalistis-determinististä päätösteoriaa.
Minun katsannossani tämä kritiikki johti silti jo alunperin myös äärimmäisen tahdon vapauden (voluntarismi) loogiseen kumoamiseen yhtä absurdina kuin äärimmäinen rationalismikin (determinismi).
Determinismin absurdiuden valaisemiseksi Buridan esitti mainion vertauksen aasista, jonka eteen annettiin samalle etäisyydelle kaksi heinäkasaa. Aasi ryhtyi pohtimaan kumman kasoista valitsisi ja pohti lopulta niin kauan, että kuoli nälkään. Lopullista paremmuutta heinäkasojen välille kun ei rationaalisesti löytynyt.
Aasi halutaan siis kuvata rationalistisen päätösteorian edustajaksi, mutta yhtä hyvin sitä voisi mielestäni pitää "absoluuttisen" tahdonvapauden malliesimerkkinä, sillä periaatteessahan aasi on harkinnassaan täysin vapaa.
(Huomaamme jälleen, että sellaiset analyyttiset käsitteet kuin determinismi ja voluntarismi ovat antinomioita (kuten niin monet muutkin logiikan termit).
Tämä tarkoittaa, etteivät ne vastaa mitään kokemuksellista tilaa vaan ovat ajattelun mahdollistamiseen konstruoituja tai analyyttisemmin: ajattelun itsensä - joko synnynnäisiä tai sosiaalisesti konstruoituneita - edellytyksiä.
Buridanin aasin - ongelma kuvastaa kuitenkin näppärästi ja mieleenpainuvasti seurauksia, joihin ehdoton usko rationalistisen valinnan mahdollisuuteen loogisesti johtaa: toimimattomuuteen.
Äärimmäisen tahdon vapauden edustajan tilanne on siinä mielessä samanlainen kuin deterministin, että kun hän toimii niinkuin toimii (päinvastoin kuin B:n aasi, joka vain miettii), hän tekee sen ilman motiivia, sattumanvaraisesti.
Mutta eikö tällainen päätös/teko ole lopultakin loogisesti aivan samaa kuin, jos tekijä toimisi ennalta määrätysti - Järjen/Jumalan ohjauksessa?
Rationaalinen intuitiivisuus näyttäytyy minulle aivan yhtä tiedostamattomana kuin sattumanvaraisesti valinnan tekevän motiivitkin.
Ei inhimillinen ajattelu erota sattumaa välttämättömyydestä muuten kuin kirjoittamalla kaksi eri sanaa, joille jälkeenpäin annetaan mitä merkillisimpiä sisältöjä ja/tai jotka on muodostettu yleistämällä yksittäistapauksista.
Sitä, mikä tapahtuu säännöllisesti (esim. auringon nousu) pidetään ennalta määräytyneenä (determinismi, analogisesti: "yhteisöllis-kosminen eli ei-vapaa tahto") ja sitä, mikä tapahtuu epäsäännöllisesti pidetään sattuman varaisena (indeterminismi, analogisesti: "ääri-individualistinen "vapaa tahto").
Loppupäätelmä: deterministis-rationalistisen ja äärivoluntaristisen aasin päätöksien/toiminnan lopputuloksen välillä ei ole mitään eroa. Kummatkin kuolevat: rationalisti nälkään ja voluntaristi "yliannostukseen."
Äärimuodoissaan voluntarismi (tahdon vapaus) ja determinismi (järjen "ääni") ovat täysin teoreettisia oletuksia, sillä yleensähän ihmiset toimivat aina tottumustensa, tapojensa ja auktoriteettiuskonsa mukaisesti.
Tällainen ei tietenkään välttämättä ole kovin rationaalista toimintaa, eikä siihen sisältyvä tunne vapaudestakaan ole muuta kuin illuusiota.
Mutta - tervettä järkeä käyttämällä vältetään ainakin Buridanin aasin surkea kohtalo - olipa tuo aasi sitten rationalisti tai voluntaristi.
*
Henkilökohtaiseen ongelmaani palaten - kumman itse valitsisin: päivityksen vai uuden postin? Kummassakin on ilmeiset etunsa ja haittansa.
Päivityksien avulla saa muokattua tekstistään ainakin tiedollisesti ja lauseopillisesti entistä virheettömämmän ja pätevämmän.
Jutun koherenssikin saattaa parantua, vaikka ameebamaisen kirjoittamiseni yksi ilmeinen vaara on nimenomaan tekstin rönsyäminen ja pirstoutuminen yksittäisen tiedon jakamiseksi ja erityyppisten teemojen ja teesien esittelyksi sekä niiden välisen - loputtoman! - dialektiikan taistelutantereeksi.
(Tietysti tätä kirjoitapaa voi pitää tavallaan myös kirjoittamiseni metodisena vahvuutena ja omaperäisyytenä? Joka tapauksessa se vaatii viimeistyä, ja viimeistely on duuniua, joka vaatii melkoisesti keskittymistä!
Kts. vain vähän keskeneräinen Filosofian lohduttomuus, enää osittain keskeneräiset Mitä tekemistä Jerusalemilla on Ateenan kanssa? (Tertullianus) päivitys 19.5, PÄIVITYKSISTÄ, kirjoista ja kirjoittamisesta ym. (päivitetty 25. 5) sekä aika pahasti keskeneräinen LUMOUS ON AINA LÄSNÄ, osa 2, ”uusi tulkinta” )
Vanhaa aihetta käsittelevässä uudessa postissa/blogissa sen sijaan päivityksiin voi, pitää ja on pakkokin suhtautua eri tavalla. Uusi posti on aina oma juttunsa kuten esimerkiksi oli "päivitykseni" Päivitys blogiin "Kirje Matti Myllykoskelle" - klo: 07.18 blogi-esseehen Kirje Matti Myllykoskelle.
Se ei enää ollut osa sitä juttua, jota se väitti päivittävänsä vaan melko erillinen ja itsenäinen uloke, joka oli kyllä saanut perusvirikkeensä alkuperäisestä blogista.
Uusi posti/"päivitys" tuo tekstiin kuitenkin aina lisää vähintäin yhden uuden teeman uusine linkkeineen kuljettaen sitä eteenpäin jopa niin pitkälle, että lopputulosta saattaa olla lähes mahdoton assosioida alkuperäiseen blogiin.
Tässä siis ongelmaa kerrakseen, ja voi olla, ettei jomman kumman valinnan oikeellisuutta ja toimivuutta voi arvioida kuin vasta sitten, kun valinta päätöksineen ja lopputuloksineen (tässä siis: vanhan päivityksineen tai uusine posteineen) on auttamattomasti (ja ehkä myös onneksi) viety loppuun saakka.
*
Seuraavassa muutama kommentti aiheesta.
Sedis Blog
"Lisään tässä vielä käyttäjäkommenttini ja maailman tiivistyksen, joka löytyy Kuuluttajan blogin kommenteista."
May 29, 2005
Meyers-Briggs - toisen kerran - ajatuksella...
Jung Typology Test
Your Type is INTJ
Introverted
Intuitive
Thinking
Judging
Strength of the preferences %
56
38
38
11
Qualitative analysis of your type formula You are:
moderately expressed introvert
moderately expressed intuitive personality
moderately expressed thinking personality
slightly expressed judging personality
Your Type is INTJ
Introverted
Intuitive
Thinking
Judging
Strength of the preferences %
56
38
38
11
Qualitative analysis of your type formula You are:
moderately expressed introvert
moderately expressed intuitive personality
moderately expressed thinking personality
slightly expressed judging personality
Haluatko runoilijaksi ja vieläpä romantikoksi?
Nytpä tämäkin asia selvisi. Enkä edes väitä vastaan.
"Testin" tulos osui loppujen lopuksi aika hyvin kohdalleen, vaikka olen pikemminkin musiikki-ihminen kuin kuvaamataiteilija kuten William Blake - , William Blake, William Blake - The Marriage of Heaven and Hell, en.wikipedia.org/wiki/The_Marriage_of_Heaven_and_Hell.
Blaken "teologis-apokalyptinen surrealismi"/RR kieltämättä kyllä "viehättää" (lainausmerkit, koska se myös ärsyttää) minua - jo siitä lähtien, kun luin Colin Wilsonin kirjan Sivullisen ongelma The Outsider (1956).
Muistaakseni tämä tapahtui vuonna -71 tai 72, samoihin aikoihin, kun kahlasin Egon Friedellin, de.wikipedia.org/wiki/Egon_Friedell, Uuden ajan kulttuurihistorian kolme osaa läpi. (Friedellistä hiukan myöhemmin...).
John Keats, The Life and Work of John Keats (1795-1821) olisi ollut minulle toinen "hyväksyttävä" vaihtoehto kuudesta mahdollisesta. Tunnustettakoon, että en toki edes tunne tyydyttävästi/välttävästi kuin 3-4:n tuotantoa.
Mutta Keatshän on nimenomaan ja ennen kaikkea sekä "klassinen" että "eteerinen" runoilija keuhkotauteineen kaikkineen, kun taas Blakesta ei aina tiedä, kuuluuko hän mielisairaalan "suljetulle vai avo-osastolle" näkyineen ja pensseleineen.
Katsokaapa vain tarkemmin Blaken silmiä ja katsetta William Blake: ilmiselvä paranoidikko sanon minä - entinen (ei ihme...) mielisairas-hoitaja.
Muistutettakoon vielä, että kaikki kuusi romantikkorunoilijaa ovat englantilaisia, joten testi on siltä osin suppea, mutta toisaalta ehkä juuri sen vuoksi myös helpompi koodata.
Testi löytyy Ron Sillimanin tämän päivän (29.5) blogista.
Which Major Romantic Poet Would You Be (if You Were a Major Romantic Poet)?brought to you by Quizilla
*
"Which Major Romantic Poet Would You Be (if You Were a Major Romantic Poet)?" - Results:
You are William Blake! Wow. I'm impressed. Not only are you a self-made artist and poet, but you've suddenly become a very trendy guy to like.
It's not that we doubt that you have all your marbles, it's just that we're not quite sure what you did with them to come up with those terrifying theological visions.
The people of your time were nowhere near as forgiving as that, and all your neighbors thought you were a grade-A nut job. But we love you, so rest happy.
"Testin" tulos osui loppujen lopuksi aika hyvin kohdalleen, vaikka olen pikemminkin musiikki-ihminen kuin kuvaamataiteilija kuten William Blake - , William Blake, William Blake - The Marriage of Heaven and Hell, en.wikipedia.org/wiki/The_Marriage_of_Heaven_and_Hell.
Blaken "teologis-apokalyptinen surrealismi"/RR kieltämättä kyllä "viehättää" (lainausmerkit, koska se myös ärsyttää) minua - jo siitä lähtien, kun luin Colin Wilsonin kirjan Sivullisen ongelma The Outsider (1956).
Muistaakseni tämä tapahtui vuonna -71 tai 72, samoihin aikoihin, kun kahlasin Egon Friedellin, de.wikipedia.org/wiki/Egon_Friedell, Uuden ajan kulttuurihistorian kolme osaa läpi. (Friedellistä hiukan myöhemmin...).
John Keats, The Life and Work of John Keats (1795-1821) olisi ollut minulle toinen "hyväksyttävä" vaihtoehto kuudesta mahdollisesta. Tunnustettakoon, että en toki edes tunne tyydyttävästi/välttävästi kuin 3-4:n tuotantoa.
Mutta Keatshän on nimenomaan ja ennen kaikkea sekä "klassinen" että "eteerinen" runoilija keuhkotauteineen kaikkineen, kun taas Blakesta ei aina tiedä, kuuluuko hän mielisairaalan "suljetulle vai avo-osastolle" näkyineen ja pensseleineen.
Katsokaapa vain tarkemmin Blaken silmiä ja katsetta William Blake: ilmiselvä paranoidikko sanon minä - entinen (ei ihme...) mielisairas-hoitaja.
Muistutettakoon vielä, että kaikki kuusi romantikkorunoilijaa ovat englantilaisia, joten testi on siltä osin suppea, mutta toisaalta ehkä juuri sen vuoksi myös helpompi koodata.
Testi löytyy Ron Sillimanin tämän päivän (29.5) blogista.
Which Major Romantic Poet Would You Be (if You Were a Major Romantic Poet)?brought to you by Quizilla
*
"Which Major Romantic Poet Would You Be (if You Were a Major Romantic Poet)?" - Results:
You are William Blake! Wow. I'm impressed. Not only are you a self-made artist and poet, but you've suddenly become a very trendy guy to like.
It's not that we doubt that you have all your marbles, it's just that we're not quite sure what you did with them to come up with those terrifying theological visions.
The people of your time were nowhere near as forgiving as that, and all your neighbors thought you were a grade-A nut job. But we love you, so rest happy.
Derridasta (päivitys 29.5)
Kommentti Panulle Plöki + kommentaattoreille blogista poniedziałek, maj 23, 2005
Pidän Jacques Derridaa hyvin hyvin ranskalaistyyppisenä nihilistinä, varsinaisena hyperrationalistina. Ranskalaiset filosofithan yleensä keksivät "väkisin" oman kielensä ja omat käsitteensä - ikäänkuin ne nyt mitään uutta toisivat filosofiselle peliareenalle.
Strukturalismi ja poststrukturalismi (dekonstruktio) eivät nimittäin ole nimenomaan ranskalaisten keksintöä vaan pohjaavat ennen muita Nietzscheen, Husserliin, Edmund Husserl, Edmund Husserl [Internet Encyclopedia of Philosophy], Heideggeriin ja Saussureen Saussure, Ferdinand de, en.wikipedia.org/wiki/Ferdinand_de_Saussure, miksei toki myös Hegeliin ja Freudiin.
Joku onkin lohkaissut, että koko 1900-luvun ranskalainen filosofia on modifioitu saksalaisesta ajattelusta.
Eli - kuten kommenttisitaateissakin viitattiin, Derrida seisoo eräitten "isompiensa" olkapäillä, ja näiden kautta häntä tulisikin tulkita, jos hänestä ylipäätään saa mitään tolkkua.
Itse olen "analysoinut epäkäsitettä "Differance" omalla tavallani, jossa saattaa(?) piillä jotain järkeäkin (huom! se siis piileskelee!) , mutta en suinkaan osaa sanoa, olenko linjassa Derridan näkemyksen kanssa (kts. esim. hänen artikkeliansa Différànce.)
*
Differancea ei ole ranskan kielessä olemassakaan, mutta se lausutaan kuin difference - sen kuitenkaan olematta tuo käsite.
Differance itsessään ei Derridan mukaan ole käsite lainkaan, vaan yhden ja saman käsitteen erilaisten tulkintojen (esim. pharmakon=sekä lääke että myrkky) tulkinnallisen sattumanvaraisuuden "tapahtuminen."
Toisin sanoen - differance on käsitteen tulkinnallisuuden ilmaisevien erojen "liike" - eräänlainen lykkäys tai viive, jota ei voi verifioida tai konstituoida suoraan kontekstista.
Jos esimerkiksi otan liikaa lääkettä, saatan myrkyttää itseni, mutta tätä itse käsite pharmakon ei kerro, vaikka sisältääkin kyseisen mahdollisuuden.
Heideggerilaisittain: differance voisi olla myös olemisen ja olemassaolon väliin jäävä ero, jota ei voi ilmaista kielessä. (Toistan: differanceahan ei käsitteenä ole olemassa).
Näin ajateltuna differance on tietysti etenkin runoilijoiden (jo vaistomaisesti) tuntema ja käyttämä "strategia."
*
Seuraavassa pari muistinvaraista lainausta Derridan kommenteista. Niiden "nihilistinen rehellisyys" on ollut minulle mieleen, vaikken muutoin Derridasta erityisemmin välitä. Hänen ajattelunsa on liian "idiosynkraattista", hämärää ja jopa tekofilosofista...
Mutta binaarioppositioitten analyysi ja dekonstruktio ovat kyllä tärkeitä ("uudelleen-") oivalluksia.
Ollessaan ensimmäisen kerran käymässä USA:ssa (- 66) ranskalaisen (post)strukturalisti-delegaation kanssa, Derrida piti esitelmän, jonka jälkeen - olisko ollut Jean Hippolyte,en.wikipedia.org/wiki/Jean_Hyppolite, - totesi, että "hyvä puhe, mutta en vieläkään oikein ymmärrä, mihin olet pyrkimässä." Derrida vastasi, että "jos sen tietäisin, vaihtaisin heti suuntaa."
Toinen lainaus menee jotenkin näin - olisko ollut "Positioita" nimellä suomeksi julkaistussa haastattelussa. Siinä Derrida itseironisen (tai sitten ei) "varmasti" toteaa, ettei hän itse asiassa halua "sanoa yhtään mitään."
Kolmas muistuma liittyy Gadameriin, Hans-Georg Gadamer, en.wikipedia.org/wiki/Hans-Georg_Gadamer joka olisi halunnut keskustella Derridan kanssa heidän teorioittensa yhtäläisyyksistä, sillä Gadamerin mielestä niitä oli sittenkin olemassa.Derrida sen sijaan lienee ollut eri mieltä (muistakaamme esim. Gadamerin hermeneuttisen tulkinnan traditio-painotteisuus), koska hän vastasi: "en halua keskustella, mutta voin kyllä neuvotella." (hahhah...)
Mutta jos joku etsii Derridalta "pätevää" metodia humanistiselle tutkimukselle, se saa kaiken toivon heittää. Lukekaamme mieluummin vaikka Alan Sokalin Alan Sokal, kuuluisaa "huuhaata": "Transgressing the Boundaries: Toward a Transformative Hermeneutics of Quantum Gravity", en.wikipedia.org/wiki/Sokal_affair
Se oli vuosisadan nerokkain huijaus postmodernististen" humanisti"-filosofien ja kirjallisuusgurujen "kotikentällä!"
Sokalin karvas opetus: postmodernistakin filosofiasta täytyy löytyä sellaista johdonmukaisuutta, joka ainakin osittain perustuu (luonnon)tieteellisten faktojen tuntemukseen ja tunnustamiseen.
Sanon minäkin, joka en ole mikään luonnontieteilijä!
Pidän Jacques Derridaa hyvin hyvin ranskalaistyyppisenä nihilistinä, varsinaisena hyperrationalistina. Ranskalaiset filosofithan yleensä keksivät "väkisin" oman kielensä ja omat käsitteensä - ikäänkuin ne nyt mitään uutta toisivat filosofiselle peliareenalle.
Strukturalismi ja poststrukturalismi (dekonstruktio) eivät nimittäin ole nimenomaan ranskalaisten keksintöä vaan pohjaavat ennen muita Nietzscheen, Husserliin, Edmund Husserl, Edmund Husserl [Internet Encyclopedia of Philosophy], Heideggeriin ja Saussureen Saussure, Ferdinand de, en.wikipedia.org/wiki/Ferdinand_de_Saussure, miksei toki myös Hegeliin ja Freudiin.
Joku onkin lohkaissut, että koko 1900-luvun ranskalainen filosofia on modifioitu saksalaisesta ajattelusta.
Eli - kuten kommenttisitaateissakin viitattiin, Derrida seisoo eräitten "isompiensa" olkapäillä, ja näiden kautta häntä tulisikin tulkita, jos hänestä ylipäätään saa mitään tolkkua.
Itse olen "analysoinut epäkäsitettä "Differance" omalla tavallani, jossa saattaa(?) piillä jotain järkeäkin (huom! se siis piileskelee!) , mutta en suinkaan osaa sanoa, olenko linjassa Derridan näkemyksen kanssa (kts. esim. hänen artikkeliansa Différànce.)
*
Differancea ei ole ranskan kielessä olemassakaan, mutta se lausutaan kuin difference - sen kuitenkaan olematta tuo käsite.
Differance itsessään ei Derridan mukaan ole käsite lainkaan, vaan yhden ja saman käsitteen erilaisten tulkintojen (esim. pharmakon=sekä lääke että myrkky) tulkinnallisen sattumanvaraisuuden "tapahtuminen."
Toisin sanoen - differance on käsitteen tulkinnallisuuden ilmaisevien erojen "liike" - eräänlainen lykkäys tai viive, jota ei voi verifioida tai konstituoida suoraan kontekstista.
Jos esimerkiksi otan liikaa lääkettä, saatan myrkyttää itseni, mutta tätä itse käsite pharmakon ei kerro, vaikka sisältääkin kyseisen mahdollisuuden.
Heideggerilaisittain: differance voisi olla myös olemisen ja olemassaolon väliin jäävä ero, jota ei voi ilmaista kielessä. (Toistan: differanceahan ei käsitteenä ole olemassa).
Näin ajateltuna differance on tietysti etenkin runoilijoiden (jo vaistomaisesti) tuntema ja käyttämä "strategia."
*
Seuraavassa pari muistinvaraista lainausta Derridan kommenteista. Niiden "nihilistinen rehellisyys" on ollut minulle mieleen, vaikken muutoin Derridasta erityisemmin välitä. Hänen ajattelunsa on liian "idiosynkraattista", hämärää ja jopa tekofilosofista...
Mutta binaarioppositioitten analyysi ja dekonstruktio ovat kyllä tärkeitä ("uudelleen-") oivalluksia.
Ollessaan ensimmäisen kerran käymässä USA:ssa (- 66) ranskalaisen (post)strukturalisti-delegaation kanssa, Derrida piti esitelmän, jonka jälkeen - olisko ollut Jean Hippolyte,en.wikipedia.org/wiki/Jean_Hyppolite, - totesi, että "hyvä puhe, mutta en vieläkään oikein ymmärrä, mihin olet pyrkimässä." Derrida vastasi, että "jos sen tietäisin, vaihtaisin heti suuntaa."
Toinen lainaus menee jotenkin näin - olisko ollut "Positioita" nimellä suomeksi julkaistussa haastattelussa. Siinä Derrida itseironisen (tai sitten ei) "varmasti" toteaa, ettei hän itse asiassa halua "sanoa yhtään mitään."
Kolmas muistuma liittyy Gadameriin, Hans-Georg Gadamer, en.wikipedia.org/wiki/Hans-Georg_Gadamer joka olisi halunnut keskustella Derridan kanssa heidän teorioittensa yhtäläisyyksistä, sillä Gadamerin mielestä niitä oli sittenkin olemassa.Derrida sen sijaan lienee ollut eri mieltä (muistakaamme esim. Gadamerin hermeneuttisen tulkinnan traditio-painotteisuus), koska hän vastasi: "en halua keskustella, mutta voin kyllä neuvotella." (hahhah...)
Mutta jos joku etsii Derridalta "pätevää" metodia humanistiselle tutkimukselle, se saa kaiken toivon heittää. Lukekaamme mieluummin vaikka Alan Sokalin Alan Sokal, kuuluisaa "huuhaata": "Transgressing the Boundaries: Toward a Transformative Hermeneutics of Quantum Gravity", en.wikipedia.org/wiki/Sokal_affair
Se oli vuosisadan nerokkain huijaus postmodernististen" humanisti"-filosofien ja kirjallisuusgurujen "kotikentällä!"
Sokalin karvas opetus: postmodernistakin filosofiasta täytyy löytyä sellaista johdonmukaisuutta, joka ainakin osittain perustuu (luonnon)tieteellisten faktojen tuntemukseen ja tunnustamiseen.
Sanon minäkin, joka en ole mikään luonnontieteilijä!
The Finnish Ulysses
Suomalainen Odysseus - Leevi Lehto on ryhtynyt blogaamaan. Tervetuloa BLOGISTANIIN. Täällä vallitsee todellinen sananvapaus. Toistaiseksi. Suvaitsevaisuudesta en tiedä sanoa...
The Finnish Ulysses
The Finnish Ulysses
May 28, 2005
John Cameron Fogerty 60 vuotta 28.5
John Fogerty official site: johnfogerty.com
en.wikipedia.org/wiki/John_Fogerty
MusicMoz - Bands and Artists: C: Creedence Clearwater Revival: Links (kattava linkkilista)
en.wikipedia.org/wiki/Creedence_Clearwater_Revival
Helmut´s CCR & John Fogerty Corner
Creedence Clearwater Revival
CCRFANPAGE.COM
The Dutch Creedence Clearwater Revival / Fogerty Tribute Pages
Creedence Clearwater Revival Albums
CREEDENCE CLEARWATER REVIVAL LYRICS
(Huom! John Fogerty ei kirjoittanut ainoatakaan rakkauslaulua CCR-aikanaan. Ensimmäiset singlet 1) SUSIE Q ja 2) I PUT A SPELL ON YOU olivat 1) Dale Hawkinsin ja 2) "Screaming" Jay Hawkinsin sävellyksiä. Vasta myöhään soolourallaan hän teki uudelle vaimolleen Julielle ensimmäisen: Joy of my life. Viimeisimmällä CD:llä Deja Vu All Over Again löytyy lisää pari samanmoista.)
John Fogerty Lyrics @ Lyrics Spot.com
JOHN FOGERTY - All songs catalogue - lyrics, chords, tablature, bass tabs, 236 p. (no olipa löytö!)
Creedence Clearwater Revival, MP3 Music Download at eMusic
creedence-clearwater-revival Free Mp3 Albums Download
John Fogerty Artist Main on Yahoo! Music
VH1.com : Creedence Clearwater Revival : Artist Main
Creedence Clearwater Revisited
(CCRevisited: Tässä Johnin CCR-aikaisen rytmiryhmän Stu Cook (basso) ja Doug Cliffordin (rummut) -96 perustama bändi, joka esittää vain CCR:n (siis John Fogertyn) musiikkia.
CCR:ssä rytmikitaraa soittanut Johnin isoveli Tom (veljeksiä oli 5, joista nuorin - Bob - toimii edelleen Johnin "assistenttina") kuoli ilmeisesti selkäleikkauksen yhteydessä annetusta verensiirrosta saamaansa aidsiin vuonna -90. Varmaa siis on, ettei alkuperäinen CCR esiinny enää milloinkaan, mutta jotakuinkin varmaa on sekin, ettei trio-CCR tule myöskään esiintymään yhdessä enää koskaan.
John ei ole ollut yli 20:een vuoteen väleissä Stun ja Dougin kanssa.
(Syistä huonoihin väleihin kirjoitan ehkä joskus myöhemmin. Silloin tapaamme myös CCR:n levy-yhtiön Fantasy records, (alunperin jazz-kustantamo! - Coltrane, Miles, etc.) pomon ja nykyisen filmimogulin - Saul Zaentzin (Brief Bio on Saul Zaentz , en.wikipedia.org/wiki/Saul_Zaentz, The Castle Bank of Nassau Story, Anecdote - John Fogerty - , John Fogerty v. Saul Zaentz, Freespace: Self-plagiarism, Freespace: More on self-plagiarism (varsin selventävä blogi, "johdantoa" kirjalinkkiin; kts. myös cni-copyright: self plagiarism), CoolCopyright Chapter 10 Fantasy, Inc. v. Fogerty).
Luettavaa: Bad Moon Rising: The Unofficial History of Creedence Clearwater ... (1998), "Bad Moon Rising- The Unauthorized History of Creedence Clearwater ...(Erinomaisen valaiseva ja hyödyllinen haastattelu kirjasta ja sen tekijästä)
Amazon.com: Books: Up Around the Bend: An Oral History
en.wikipedia.org/wiki/John_Fogerty
MusicMoz - Bands and Artists: C: Creedence Clearwater Revival: Links (kattava linkkilista)
en.wikipedia.org/wiki/Creedence_Clearwater_Revival
Helmut´s CCR & John Fogerty Corner
Creedence Clearwater Revival
CCRFANPAGE.COM
The Dutch Creedence Clearwater Revival / Fogerty Tribute Pages
Creedence Clearwater Revival Albums
CREEDENCE CLEARWATER REVIVAL LYRICS
(Huom! John Fogerty ei kirjoittanut ainoatakaan rakkauslaulua CCR-aikanaan. Ensimmäiset singlet 1) SUSIE Q ja 2) I PUT A SPELL ON YOU olivat 1) Dale Hawkinsin ja 2) "Screaming" Jay Hawkinsin sävellyksiä. Vasta myöhään soolourallaan hän teki uudelle vaimolleen Julielle ensimmäisen: Joy of my life. Viimeisimmällä CD:llä Deja Vu All Over Again löytyy lisää pari samanmoista.)
John Fogerty Lyrics @ Lyrics Spot.com
JOHN FOGERTY - All songs catalogue - lyrics, chords, tablature, bass tabs, 236 p. (no olipa löytö!)
Creedence Clearwater Revival, MP3 Music Download at eMusic
creedence-clearwater-revival Free Mp3 Albums Download
John Fogerty Artist Main on Yahoo! Music
VH1.com : Creedence Clearwater Revival : Artist Main
Creedence Clearwater Revisited
(CCRevisited: Tässä Johnin CCR-aikaisen rytmiryhmän Stu Cook (basso) ja Doug Cliffordin (rummut) -96 perustama bändi, joka esittää vain CCR:n (siis John Fogertyn) musiikkia.
CCR:ssä rytmikitaraa soittanut Johnin isoveli Tom (veljeksiä oli 5, joista nuorin - Bob - toimii edelleen Johnin "assistenttina") kuoli ilmeisesti selkäleikkauksen yhteydessä annetusta verensiirrosta saamaansa aidsiin vuonna -90. Varmaa siis on, ettei alkuperäinen CCR esiinny enää milloinkaan, mutta jotakuinkin varmaa on sekin, ettei trio-CCR tule myöskään esiintymään yhdessä enää koskaan.
John ei ole ollut yli 20:een vuoteen väleissä Stun ja Dougin kanssa.
(Syistä huonoihin väleihin kirjoitan ehkä joskus myöhemmin. Silloin tapaamme myös CCR:n levy-yhtiön Fantasy records, (alunperin jazz-kustantamo! - Coltrane, Miles, etc.) pomon ja nykyisen filmimogulin - Saul Zaentzin (Brief Bio on Saul Zaentz , en.wikipedia.org/wiki/Saul_Zaentz, The Castle Bank of Nassau Story, Anecdote - John Fogerty - , John Fogerty v. Saul Zaentz, Freespace: Self-plagiarism, Freespace: More on self-plagiarism (varsin selventävä blogi, "johdantoa" kirjalinkkiin; kts. myös cni-copyright: self plagiarism), CoolCopyright Chapter 10 Fantasy, Inc. v. Fogerty).
Luettavaa: Bad Moon Rising: The Unofficial History of Creedence Clearwater ... (1998), "Bad Moon Rising- The Unauthorized History of Creedence Clearwater ...(Erinomaisen valaiseva ja hyödyllinen haastattelu kirjasta ja sen tekijästä)
Amazon.com: Books: Up Around the Bend: An Oral History
DOSTOJEVSKISTA
Kommentti Panulle Plöki, (czwartek, maj 26, 2005) ja Sven Laaksolle Käymälä
Voin "lohduttaa" teitä. Minä ja te emme ole Dostojevskin Dostoevsky Fyodor rinnalla hyttysen paskankaan arvoisia.
On kuitenkin totta, ettei D. tosiaankaan ole mikään sujuvaa, hauskaa ja viihdyttävää tekstiä suoltava kirjailija - ei varmasti vaikkapa Thomas Mannin Mann Thomas veroinen rakenteen ja tyylin hallitsija.
Mutta D. on ajattelija, par excellence, mitä ei voi sanoa esim. suurimmasta osasta nykypäivän prosaisteja tai runoilijoita, jotka haluavat joko a) pelkästään viihdyttää tai b) pelkästään shokeerata heittämällä ajattelun hevon kuuseen. (1)
Mitä tulee D:n antisemitismiin ja slavofiliaan/-maniaan, niin koen asian samalla tavoin vastenmieliseksi kuin Panukin, mutta kuka on täydellinen, ja jos joku on, heittäköön sen kuuluisan ensimmäisen kiven.
Ja tämä oli nimenomaan myös Dostojevskin oma paradoksi ja helvetti! Kyllä se ilmenee hänen proosateksteistään. Olla kristitty ja samalla juutalaisvastainen on sitäpaitsi kristinuskon genealogiasta nouseva sisäinen trauma - yksi niistä.
Mutta ylipäätään - kirjailijoitten ei pitäisi osallistua aktiivisesti politiikkaan. Se mm. madaltaa ilmiselvästi luovuuden tasoa: muistakaamme nyt vaikka Saarikosken Saarikoski Pentti täysin naivi kääntyminen kommunismiin, josta hän toki fiksuna kaverina nopeasti luopui.
Toisaalta - valittava on. Miettikääs tilannetta, jossa joutuisitte puolustamaan itseänne ja kaikkein lähimpiä, ehkä jopa rakastamiannne ihmisiä. Silloin astutte aivan varmasti jonkun muun varpaille, ellette peräti tapa tätä! Eikä puhettakaan teon oikeutuksen perusteista...
Missä määrin esimerkiksi sinä Panu eroat silloin antisemitististä itse teon lopputuloksen suhteen? Et mitenkään!
Ja eikö juuri tämä (murhan/tappamisen moraalisen oikeuttamisen ongelma) ole Dostojevskin perustematiikka/-problematiikka kaikissa niissä "romaaneissa" (sic lainausmerkit), jotka hän kirjoitti psykologisen ja kirjallisen kriisinsä eli "Kellariloukon miehen" jälkeen?
Rane
(1) Eräänä esimerkkinä journalismin ja kirjallisuuden aihealueitten ja tehtävän muutoksesta voidaan esittää muun muassa se näkyvä seikka, ettei nykymaailmassa enää mikään ole skandaali, sillä skandaalitkin ovat muuttuneet sensaatioiksi, sirkukseksi ja sosiaalipornoksi - jokapäiväiseksi "performaatioksi", jolla mässäillään ilman, että siihen liittyisi mitään syvempää pohdintaa tapahtuneen moraalisesta tai psykologisesta luonteesta.
Tämä asiaintila johtunee muun muassa siitä, ettemme toimi enää sellaisten hyveitten pohjalta kuin esim. vielä 50 vuotta sitten, puhumattakaan 1800-luvusta tai antiikin ajoista.
Länsimaiset yhteiskunnat ovat demokratisoituneet, liberalisoituneet ja teknologisoituneet (tieteellistyneet). Tästä on seurannut aatteellinen ja moraalinen pluralismi ja jopa relativismi, henkinen pirstoutuneisuus - maailma on muuttunut teknologiseksi markkinatoriksi, jossa ainoa "kestävä" moraalinen motivaatio on joko psykologinen egoismi tai tätimäinen taivaanrannanmaalailu ihmisoikeuksien puolesta, millä ei kuitenkaan ole reaalista katetta, kun seuraa vaikkapa yleistä suhtautumista (eli käytännön tekoja tai pikemminkin niiden puutetta) yhä köyhtyvän Afrikan tilanteeseen.
Eivät ihmisoikeudet auta, jos maailman poliittistaloudellinen rakenne on sisäisesti rasistinen!
Tätätä pohtiessamme Dostojevski ja Nietzsche saattavat hyvinkin terävöittää ja selventää sitä, mistä tässä oikein on kysymys ihmisluonteen tasolla (filosofisen antropologian hengessä), vaikkei meidän suinkaan tarvitse/pidä hyväksyä heidän ylilyöntejään, joissa niissäkin on kyllä opittavaa.
Nietzsche kirjoitti kerran jotenkin näin, että suurten ajattelijoitten virheetkin ovat "hyödyllisempiä" tai ainakin kiinnostavampia kuin pienempien mahdolliset oikeat ratkaisut.
Voin "lohduttaa" teitä. Minä ja te emme ole Dostojevskin Dostoevsky Fyodor rinnalla hyttysen paskankaan arvoisia.
On kuitenkin totta, ettei D. tosiaankaan ole mikään sujuvaa, hauskaa ja viihdyttävää tekstiä suoltava kirjailija - ei varmasti vaikkapa Thomas Mannin Mann Thomas veroinen rakenteen ja tyylin hallitsija.
Mutta D. on ajattelija, par excellence, mitä ei voi sanoa esim. suurimmasta osasta nykypäivän prosaisteja tai runoilijoita, jotka haluavat joko a) pelkästään viihdyttää tai b) pelkästään shokeerata heittämällä ajattelun hevon kuuseen. (1)
Mitä tulee D:n antisemitismiin ja slavofiliaan/-maniaan, niin koen asian samalla tavoin vastenmieliseksi kuin Panukin, mutta kuka on täydellinen, ja jos joku on, heittäköön sen kuuluisan ensimmäisen kiven.
Ja tämä oli nimenomaan myös Dostojevskin oma paradoksi ja helvetti! Kyllä se ilmenee hänen proosateksteistään. Olla kristitty ja samalla juutalaisvastainen on sitäpaitsi kristinuskon genealogiasta nouseva sisäinen trauma - yksi niistä.
Mutta ylipäätään - kirjailijoitten ei pitäisi osallistua aktiivisesti politiikkaan. Se mm. madaltaa ilmiselvästi luovuuden tasoa: muistakaamme nyt vaikka Saarikosken Saarikoski Pentti täysin naivi kääntyminen kommunismiin, josta hän toki fiksuna kaverina nopeasti luopui.
Toisaalta - valittava on. Miettikääs tilannetta, jossa joutuisitte puolustamaan itseänne ja kaikkein lähimpiä, ehkä jopa rakastamiannne ihmisiä. Silloin astutte aivan varmasti jonkun muun varpaille, ellette peräti tapa tätä! Eikä puhettakaan teon oikeutuksen perusteista...
Missä määrin esimerkiksi sinä Panu eroat silloin antisemitististä itse teon lopputuloksen suhteen? Et mitenkään!
Ja eikö juuri tämä (murhan/tappamisen moraalisen oikeuttamisen ongelma) ole Dostojevskin perustematiikka/-problematiikka kaikissa niissä "romaaneissa" (sic lainausmerkit), jotka hän kirjoitti psykologisen ja kirjallisen kriisinsä eli "Kellariloukon miehen" jälkeen?
Rane
(1) Eräänä esimerkkinä journalismin ja kirjallisuuden aihealueitten ja tehtävän muutoksesta voidaan esittää muun muassa se näkyvä seikka, ettei nykymaailmassa enää mikään ole skandaali, sillä skandaalitkin ovat muuttuneet sensaatioiksi, sirkukseksi ja sosiaalipornoksi - jokapäiväiseksi "performaatioksi", jolla mässäillään ilman, että siihen liittyisi mitään syvempää pohdintaa tapahtuneen moraalisesta tai psykologisesta luonteesta.
Tämä asiaintila johtunee muun muassa siitä, ettemme toimi enää sellaisten hyveitten pohjalta kuin esim. vielä 50 vuotta sitten, puhumattakaan 1800-luvusta tai antiikin ajoista.
Länsimaiset yhteiskunnat ovat demokratisoituneet, liberalisoituneet ja teknologisoituneet (tieteellistyneet). Tästä on seurannut aatteellinen ja moraalinen pluralismi ja jopa relativismi, henkinen pirstoutuneisuus - maailma on muuttunut teknologiseksi markkinatoriksi, jossa ainoa "kestävä" moraalinen motivaatio on joko psykologinen egoismi tai tätimäinen taivaanrannanmaalailu ihmisoikeuksien puolesta, millä ei kuitenkaan ole reaalista katetta, kun seuraa vaikkapa yleistä suhtautumista (eli käytännön tekoja tai pikemminkin niiden puutetta) yhä köyhtyvän Afrikan tilanteeseen.
Eivät ihmisoikeudet auta, jos maailman poliittistaloudellinen rakenne on sisäisesti rasistinen!
Tätätä pohtiessamme Dostojevski ja Nietzsche saattavat hyvinkin terävöittää ja selventää sitä, mistä tässä oikein on kysymys ihmisluonteen tasolla (filosofisen antropologian hengessä), vaikkei meidän suinkaan tarvitse/pidä hyväksyä heidän ylilyöntejään, joissa niissäkin on kyllä opittavaa.
Nietzsche kirjoitti kerran jotenkin näin, että suurten ajattelijoitten virheetkin ovat "hyödyllisempiä" tai ainakin kiinnostavampia kuin pienempien mahdolliset oikeat ratkaisut.
May 27, 2005
Paul Ricoeur (1913-2005), päivitys 29.5
Paul Ricoeur is dead. I noticed this impending piece of news when dropping in Risto Niemi-Pynttäris blog-site.
So - perhaps one the greates antagonists of Michel Foucault is finally dead. (The other one was Roger Garaudy ,http://www.REVISIONISTS.com, a former French Communist leader, philosopher and recent convert to Revisionism and Islam.
Surely we must not forget Jurgen Habermas either.)
By antagonism I mean the two ways these men were understanding philosophy. Foucault was (post)structuralistic power-analyst, Ricoeur psychoanalytical-hermeneutical metaphor-analyst.
Foucault himself made it clear what he thought about Ricouer`s type of discourse: he despised it.
This is somewhat surprising to me because there was a certain kind of philosophical agreement/consensus among leading French structuralist thinkers (e.g. Levi-Strauss, Lacan, Barthes, Deleuze, Guattari, Derrida, Kristeva, Kofman, later Baudrillard) about a metaphorical nature of language and thought from the sixties to the turn of the century.
However - the main difference between Ricoeur and Foucault probably was on their fundamental insight concerning what metaphors are for. For Foucault they were chaotic power/knowledge-play, for Ricoeur instead foundational symbols of narrative-creating what is pace Ricoeur our only, possible, thus - unique way of interpreting world and ourselves.
This is not so far from Foucault but that "one of the greatist pessimists" in history of philosophy (along with Hobbes) never saw metafors as means to organize for instance theological (thus: metaphysical) constructions as did Ricoeur who basically was a theologician - ex officio.
For Ricoeur metafors gave an "inner" meaning to life (raison d'etre), for Foucault metafors expressed the endless overlapping play of power=metafor=knowledge, that has no end or origin.
"Power comes from everywhere", wrote Foucault. But so does God. And God is(?) Oneness. The ensuing unavoidable question: actually what distuingishes oneness from chaotic pluralism - both logically and experimentally?
Perhaps the professor of cosmology - Kari Enqvist - "knows?" But I myself don`t have an idea - any.
However - my ironical suggestion is that we can make sense of Foucault`s "Power" as a modicafation of Neoplatonism, the metaphysical pre-ground also to such a different thinkers like Spinoza, Hegel, Schopenhauer - thus Nietzsche and Freud.
Oddly enough - about this ideahistorically very interesting linkage Foucault didn`t - not that I know of - publicly spoke a word.
Foucault once ironically nominated Wilhelm_Reich`s ,en.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_Reich, theory of orgone energy pneumatic-like (splendid irony - indeed) but we can "strike back" and announce Foucault`s power to be at least as pneumatic en.wikipedia.org/wiki/Pneuma too.
What else can a phenomenon (herein: power) that is more like incessantly reorganizing energy (compare with sexuality) than a calculable variable be than a "spirit-like force-quality - some kind of 'moving air or breath'?"
It always goes down the drain like water we tries to catch into our palms - but no matter what - it exists because it momentarily has an effect on us!
As you can see - words and propositions are not enough anymore when talking about nietzschean-foucaultian power/knowledge.
So let`s ceaselessly observe "reality" by more and more exact experiments and after that invest a poem...sorry...a theory of The "entire WHole(y)ness" and it`s "living mechanics".
So - perhaps one the greates antagonists of Michel Foucault is finally dead. (The other one was Roger Garaudy ,http://www.REVISIONISTS.com, a former French Communist leader, philosopher and recent convert to Revisionism and Islam.
Surely we must not forget Jurgen Habermas either.)
By antagonism I mean the two ways these men were understanding philosophy. Foucault was (post)structuralistic power-analyst, Ricoeur psychoanalytical-hermeneutical metaphor-analyst.
Foucault himself made it clear what he thought about Ricouer`s type of discourse: he despised it.
This is somewhat surprising to me because there was a certain kind of philosophical agreement/consensus among leading French structuralist thinkers (e.g. Levi-Strauss, Lacan, Barthes, Deleuze, Guattari, Derrida, Kristeva, Kofman, later Baudrillard) about a metaphorical nature of language and thought from the sixties to the turn of the century.
However - the main difference between Ricoeur and Foucault probably was on their fundamental insight concerning what metaphors are for. For Foucault they were chaotic power/knowledge-play, for Ricoeur instead foundational symbols of narrative-creating what is pace Ricoeur our only, possible, thus - unique way of interpreting world and ourselves.
This is not so far from Foucault but that "one of the greatist pessimists" in history of philosophy (along with Hobbes) never saw metafors as means to organize for instance theological (thus: metaphysical) constructions as did Ricoeur who basically was a theologician - ex officio.
For Ricoeur metafors gave an "inner" meaning to life (raison d'etre), for Foucault metafors expressed the endless overlapping play of power=metafor=knowledge, that has no end or origin.
"Power comes from everywhere", wrote Foucault. But so does God. And God is(?) Oneness. The ensuing unavoidable question: actually what distuingishes oneness from chaotic pluralism - both logically and experimentally?
Perhaps the professor of cosmology - Kari Enqvist - "knows?" But I myself don`t have an idea - any.
However - my ironical suggestion is that we can make sense of Foucault`s "Power" as a modicafation of Neoplatonism, the metaphysical pre-ground also to such a different thinkers like Spinoza, Hegel, Schopenhauer - thus Nietzsche and Freud.
Oddly enough - about this ideahistorically very interesting linkage Foucault didn`t - not that I know of - publicly spoke a word.
Foucault once ironically nominated Wilhelm_Reich`s ,en.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_Reich, theory of orgone energy pneumatic-like (splendid irony - indeed) but we can "strike back" and announce Foucault`s power to be at least as pneumatic en.wikipedia.org/wiki/Pneuma too.
What else can a phenomenon (herein: power) that is more like incessantly reorganizing energy (compare with sexuality) than a calculable variable be than a "spirit-like force-quality - some kind of 'moving air or breath'?"
It always goes down the drain like water we tries to catch into our palms - but no matter what - it exists because it momentarily has an effect on us!
As you can see - words and propositions are not enough anymore when talking about nietzschean-foucaultian power/knowledge.
So let`s ceaselessly observe "reality" by more and more exact experiments and after that invest a poem...sorry...a theory of The "entire WHole(y)ness" and it`s "living mechanics".
Said philosophical buffoon...
*
(To be continued, possibly).
"Väärinkäytä" Meyers-Briggsin testiä!
Kulovalkean tavoin on iskenyt testausmania myös meikäläiseen (syy: Anita Konkka).
Niinpä tein Myers-Briggsin minäkin. Halusin kuitenkin avoimesti olla "hieman asenteellinen": ensin täysin positiivinen ja sitten täysi junttura.
Tarkoittaa tässä sitä, että klikkasin ensimmäisellä kerralla kaikki yes-kohdat ja toisella kerralla kaikki no-kohdat. Ja arvatkaapa mitä - tulos oli kummallakin kerralla aivan sama (*) (kts. alla olevat prosentit/määritelmät)
Tein toki myös "rehellisesti" oman testin, mutta turhauduin totaalisti kysymysten yksiulotteiseen typeryyteen. Sen verran paljastan kuitenkin, että introverttiä tämä psykologien "pseudotiede" minullekin näytti (67%)...mutta thinking oli yllättävästi "vain" 12% - ihan niinkuin tuossa yes-no väännössänikin (...hehheh....jo helepotti...).
(*)
"Manipuloitu" testitulos
Your Type is ESTJ
Strength of the preferences %
1% Extroverted
1% Sensing
12% Thinking
1% Judging
ESTJ type description by D.KeirseyESTJ type description by J. Butt
Qualitative analysis of your type formula You are:
slightly expressed extrovert
slightly expressed sensing personality
slightly expressed thinking personality
slightly expressed judging personality
Niinpä tein Myers-Briggsin minäkin. Halusin kuitenkin avoimesti olla "hieman asenteellinen": ensin täysin positiivinen ja sitten täysi junttura.
Tarkoittaa tässä sitä, että klikkasin ensimmäisellä kerralla kaikki yes-kohdat ja toisella kerralla kaikki no-kohdat. Ja arvatkaapa mitä - tulos oli kummallakin kerralla aivan sama (*) (kts. alla olevat prosentit/määritelmät)
Tein toki myös "rehellisesti" oman testin, mutta turhauduin totaalisti kysymysten yksiulotteiseen typeryyteen. Sen verran paljastan kuitenkin, että introverttiä tämä psykologien "pseudotiede" minullekin näytti (67%)...mutta thinking oli yllättävästi "vain" 12% - ihan niinkuin tuossa yes-no väännössänikin (...hehheh....jo helepotti...).
(*)
"Manipuloitu" testitulos
Your Type is ESTJ
Strength of the preferences %
1% Extroverted
1% Sensing
12% Thinking
1% Judging
ESTJ type description by D.KeirseyESTJ type description by J. Butt
Qualitative analysis of your type formula You are:
slightly expressed extrovert
slightly expressed sensing personality
slightly expressed thinking personality
slightly expressed judging personality
May 26, 2005
Trivial Pursuit-kysymys kirjallisuustieteen alalta (oikea vastaus 27.5)
Uuden kysymyskilpailun ensimmäinen "pähkinä."
Kysymyksen vaikeustaso: "Sikahelppo"
###
Kuka oli blogityyppisen tyylilajin pioneeri Suomessa?
###
I Oljenkorsi: Hänen ortodoksinen nimensä on Panteleimon.
###
Vastaus: Tietenkin...Frans Emil Sillanp...ei...Mika Walta....ei...Jari Terva...no varmasti ei...Mitä Karri Kokko vastaa...Aivan oikein: aika prahassa!
Palkinnot: Pentti "Benedictus" Saarikosken alushousut (pestyt) ja hänen nerollisessa takaraivossaan ollut laastari Mia Bernerin lyötyä tätä meidän kaikkien rakasta runo-retkuamme viinipullolla päähän! HYI!
Kysymyksen vaikeustaso: "Sikahelppo"
###
Kuka oli blogityyppisen tyylilajin pioneeri Suomessa?
###
I Oljenkorsi: Hänen ortodoksinen nimensä on Panteleimon.
###
Vastaus: Tietenkin...Frans Emil Sillanp...ei...Mika Walta....ei...Jari Terva...no varmasti ei...Mitä Karri Kokko vastaa...Aivan oikein: aika prahassa!
Palkinnot: Pentti "Benedictus" Saarikosken alushousut (pestyt) ja hänen nerollisessa takaraivossaan ollut laastari Mia Bernerin lyötyä tätä meidän kaikkien rakasta runo-retkuamme viinipullolla päähän! HYI!
ONNEKSI OLKOON VOITTAJALLE! Alboodeja Currylle...(läpy läpy...!)
PS. Ne, jotka ehdottivat Jari Tervaa tai Thomas Habermasia, saavat 100 € sakkolapun, ja heiltä peruutetaan/poistetaan kirjallisuustieteen approbatur-arvosana!
KIRJE KOUVOLAAN
HELSINKI 26.5.05
*
Hei!
*
Muistin äsken, että olin unohtanut printata ja lähettää yhden – ainakin minulle – tärkeimmistä Jumalan olemassaolon ongelmaa käsittelevistä blogeistani sinulle.
Käyn viemässä sen postilaatikkoon aamupäivällä, joten se toivon mukaan ehtii Kouvolaan huomenna, perjantaina.
*
Huomannet tästä jutusta (Erich Auerbachia lukiessa), että vien agnostismini äärimmäisyyksiin asti, jossa se lopulta tekee täyskäännöksen (volte-face) ja alkaa paradoksaalisesti toimia kaiken tiedon ”pseudofundamentaalisena perustana.”
Se, etten tiedä esim. Jumalan olemassaoloa tai sitä, mikä on ns. Kaiken teoria fysiikassa, on ainakin täysin varmaa. Rohkenen jopa väittää, että tietämättömyyteni kummankin suhteen johtuu samoista syistä - siitä, että tietämättömyyteni on jotain aitoa - siten myös fundamentaalista...
Fyysikot testailevat yhä tarkemmilla koehärveileillä havaintojaan, mutta tämä on loputon jobi. Jo senkin vuoksi pidän Kaiken teorian mahdollisuutta väärinkäsityksenä, koska emme voi asettua yhtäaikaisesti kaikkiin niihin asemiin, joista käsin tuollainen teoria voitaisiin kokeellisesti todentaa.
Kaiken teoria on semanttisesti yhtä tyhjä määritelmä niinkuin Jumalakin – johtuen paitsi sen argumentatiivisesta mielettömyydestä myös havaintojen äärettömyydestä tai tyhjentymättömyydestä, mikä merkitsee minulle samaa kuin Immanuel Kantille (fi.wikipedia.org/wiki/Immanuel_Kant) ”olion sinänsä” (=empiirinen maailma totaliteettina) tuntemattomuus.
Todellisuuden tyhjentymättömyys ei lisää tietoamme lainkaan. Vain informaatio lisääntyy – ja sellaisiin mittoihin asti, ettemme pysty sitä enää käsittelemään edes tietokoneilla – ainakaan piisiruun perustuvalla – nykyisellä - kompuuterilla.
Tietokoneitten maksimikapasiteetti saavutetaan ilmeisesti noin 15 vuoden kuluessa, mutta jo nyt kaiken informaation määrää on mahdoton päivittää niin, ettei oltaisi samalla jo yhä enenevässä määrin myöhässä, mitä tulee havaintoinformaation eksponentiaaliseen kasvuun.
Ogelma ei siis ole ainoastaan piisiruun mahtuvan kapasiteetin rajallisuudessa, koska periaatteessa voimme/osaamme laskea kaiken, mutta emme ehdi, jos asia sanotaan selkokielisesti.
Ja jos emme ehdi, niin emme voi tietää kuin todennäköisyyksien tarkkuudella, ja tässä – kvanttimatemaattisesti – miljardien ja taas miljardien muutosten pelissä pienikin virhe tai havaintoon liittyvä moka/puute saattaa vinouttaa teoreettisia päätelmiämme ratkaisevasti.
Kvanttifysikaalinen teknologia on tarkin ja nopein mittaustapa, mutta auttamattoman hidas verrattuna avaruudessa tapahtuvaan muutokseen...
Kognitiivinen kapasiteettimme ei yksinkertaisesti riitä kaiken informaation hallitsemiseen. On pakko yleistää todennäköisyyksistä, mikä on aina enemmän tai vähemmän arvauksen varaista. Ja sehän taas merkitsee, että ainoa varmuus, joka meillä voi olla on likiarvo. Toimiva sekin tiettyyn rajaan asti, mutta ei mikään ”totuus.”
Todennäköisyyksien pohjalta teorisointi on ainoa vaihtoehtomme, mutta varmaa on, että sen perusteellakaan me emme koskaan tule tietämään – me vain kehitämme todennäköisiä malleja – loputtomiin...
Fyysikkojen mielestä saivartelen kuten filosofit (ja matemaatikot) aina, mutta olen mielestäni ainakin käsitteellisesti kyennyt sanomaan väitteeni varsin definitiivisesti mainitsemassani blogissa ”Erich Auerbachia lukiessa”...
*
Mitä tulee Jumalaan – usko tällaiseen ”henkiolioon” vaatii erikoislaatuista asennetta. Usko on kaksiluonteista: on jotain, mikä uskotaan todeksi, mutta tämähän ei vielä riitä, sillä vaikka joku todistaisi minulle sataprosenttisella varmuudella Jumalan olemassaolon, ei kyseinen todistus vielä itsessään "aiheuta" uskoa.
Tarvitaan samalla – totena pitämisen ohella – uskoa, jolla uskotaan eli uskoa, joka samalla kun uskomme jotain todeksi myös muuttaa meitä sisäisesti.
Ja tämä akti ei ole ihan niitä yksinkertaisimmin selitettäviä aatteellis-psykologisia prosesseja. Varmasti se on yhtä lailla hankalaa ymmärtää kuin kvanttifysiikankin ”totuudet”, jotka tosin pyrkivät eliminoimaan kaiken ”jolla uskomisen” minimiin vedoten vain ”objektiivisiin todennäköisyyksiin.”
Mutta Jumala ei ole objektiivinen todennäköisyys vaan ihmisen sisäisyydessä vaikuttava ”absurdum”, jolla – merkillistä kyllä – on uskovalle (yleensä) hänen elämänuskoaan/- optimismiaan ja itsetuntoaan voimistava vaikutus.
Entä kenen elämänuskoa tai vakaumusta kvanttifysiikka on voimistanut? Jos tällaisia on, he elävät hirvittävän väärinkäsityksen vallassa – skientismissä, joka on kvasiuskonto, eli siinä toimivat samat psykologiset motivaatiotekijät kuin jumala-uskossakin, vaikka fyysikko pyrkiikin tasan päinvastaiseen kuin Jumala-usko: irtautumaan subjektivismista: ”jolla-uskosta.”
Minun mielestäni ei ole olemassa mitään ”fysikaalista maailmakatsomusta” ikäänkuin perimmäisenä elämänkatsomuksena. Kyseessä on pelkästään tieteelliseen metodiin sisältyvä reduktionistinen selitysmalli – ei mitään sen kummempaa.
Metodi method: tarkoittaa alunperin tietä (kreik. hodos), mutta fyysikolle tämä tie on vain välineellinen – ei itsetarkoituksellinen kuten se taas on Jumalaansa etsivälle. (Jeesuskin sanoi olevansa ”tie, totuus ja elämä”...(kaiken muun ohella).
Fyysikon ainoa maailmankatsomus on (tieteellinen) uteliaisuus...ja sen oikeutus...
Uskominen sen sijaan on mielestäni eräänlaista – hyvin hyvin sisäistynyttä – roolinottoa. Uskominen on Danten sanoin La Divina commedia – Jumalainen näytelmä. Tuo Divina muuten lisättiin tekstin otsikkoon myöhemmin. Alunperin Dante kirjoitti nimenomaan commediaa, joka tarkoitti siis vielä keskiajan latinassa ja italiassa kirjaimellisesti näytelmää.
Ajatellaan nyt vaikka ortodoksista (myös katolista) kirkkoa: sen vuosikierto on konkreettisesti yhtä maailmanhistoriallista tai pikemminkin pelastushistoriallista näytelmää. Joka päivälle on pyhimyksensä, kaikelle ajalle ja tapahtumiselle on annettu merkitys ja tehtävä.
Joka tämän uskon sisäistää ja sen mukaan elää, se ei vaivu koskaan lopulliseen epätoivoon, sillä ylösnousemus odottaa meitä – paradoksaalisesti juuri kuolemassa...Kuolemalla kuoleman voitti, toistetaan ortodoksisessa Pääsiäispalveluksessa lukemattomia kertoja.
Mutta - ylösnousemus ei ole mikään automaatti, joka toteutuu tuosta vaan. Pitää uskoa...you know...and that`s the (last) "temptation", mikäli annetaan ironisen agnostikon (jälleen) sanoa viimeinen sana tässä asiassa...
Seuraavassa alku tuosta maailmankirjallisuuden yhdestä suurimmista...Siihen on komeata päättää tämä kirje....
Dante Alighieri kirjoitti Jumalaisen näytelmän (La divina commedia) 1300-luvulla. Näytelmä kertoo Danten tekemästä matkasta Helvetin ja Kiirastulen kautta Taivaaseen.
Eino Leino suomensi kirjan vuonna 1912 (4. painos, ISBN 951-0-21562-7, 2000) (tekijänoikeus vanhentunut).
Kolme ensimmäistä säettä ovat:
Elomme vaelluksen keskitiessä
ma harhaelin synkkää metsämaata
polulta oikealta poikenneena.
Ah, raskasta on sanoa kuink' oli
tuo salo kolkko, autio ja sankka!
Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy.
Ei kaameampi itse kalma liene;
mut koska hyvää myös ma löysin sieltä,
kuvata muutkin tahdon tapaamani.
Terv. Rauno
*
Hei!
*
Muistin äsken, että olin unohtanut printata ja lähettää yhden – ainakin minulle – tärkeimmistä Jumalan olemassaolon ongelmaa käsittelevistä blogeistani sinulle.
Käyn viemässä sen postilaatikkoon aamupäivällä, joten se toivon mukaan ehtii Kouvolaan huomenna, perjantaina.
*
Huomannet tästä jutusta (Erich Auerbachia lukiessa), että vien agnostismini äärimmäisyyksiin asti, jossa se lopulta tekee täyskäännöksen (volte-face) ja alkaa paradoksaalisesti toimia kaiken tiedon ”pseudofundamentaalisena perustana.”
Se, etten tiedä esim. Jumalan olemassaoloa tai sitä, mikä on ns. Kaiken teoria fysiikassa, on ainakin täysin varmaa. Rohkenen jopa väittää, että tietämättömyyteni kummankin suhteen johtuu samoista syistä - siitä, että tietämättömyyteni on jotain aitoa - siten myös fundamentaalista...
Fyysikot testailevat yhä tarkemmilla koehärveileillä havaintojaan, mutta tämä on loputon jobi. Jo senkin vuoksi pidän Kaiken teorian mahdollisuutta väärinkäsityksenä, koska emme voi asettua yhtäaikaisesti kaikkiin niihin asemiin, joista käsin tuollainen teoria voitaisiin kokeellisesti todentaa.
Kaiken teoria on semanttisesti yhtä tyhjä määritelmä niinkuin Jumalakin – johtuen paitsi sen argumentatiivisesta mielettömyydestä myös havaintojen äärettömyydestä tai tyhjentymättömyydestä, mikä merkitsee minulle samaa kuin Immanuel Kantille (fi.wikipedia.org/wiki/Immanuel_Kant) ”olion sinänsä” (=empiirinen maailma totaliteettina) tuntemattomuus.
Todellisuuden tyhjentymättömyys ei lisää tietoamme lainkaan. Vain informaatio lisääntyy – ja sellaisiin mittoihin asti, ettemme pysty sitä enää käsittelemään edes tietokoneilla – ainakaan piisiruun perustuvalla – nykyisellä - kompuuterilla.
Tietokoneitten maksimikapasiteetti saavutetaan ilmeisesti noin 15 vuoden kuluessa, mutta jo nyt kaiken informaation määrää on mahdoton päivittää niin, ettei oltaisi samalla jo yhä enenevässä määrin myöhässä, mitä tulee havaintoinformaation eksponentiaaliseen kasvuun.
Ogelma ei siis ole ainoastaan piisiruun mahtuvan kapasiteetin rajallisuudessa, koska periaatteessa voimme/osaamme laskea kaiken, mutta emme ehdi, jos asia sanotaan selkokielisesti.
Ja jos emme ehdi, niin emme voi tietää kuin todennäköisyyksien tarkkuudella, ja tässä – kvanttimatemaattisesti – miljardien ja taas miljardien muutosten pelissä pienikin virhe tai havaintoon liittyvä moka/puute saattaa vinouttaa teoreettisia päätelmiämme ratkaisevasti.
Kvanttifysikaalinen teknologia on tarkin ja nopein mittaustapa, mutta auttamattoman hidas verrattuna avaruudessa tapahtuvaan muutokseen...
Kognitiivinen kapasiteettimme ei yksinkertaisesti riitä kaiken informaation hallitsemiseen. On pakko yleistää todennäköisyyksistä, mikä on aina enemmän tai vähemmän arvauksen varaista. Ja sehän taas merkitsee, että ainoa varmuus, joka meillä voi olla on likiarvo. Toimiva sekin tiettyyn rajaan asti, mutta ei mikään ”totuus.”
Todennäköisyyksien pohjalta teorisointi on ainoa vaihtoehtomme, mutta varmaa on, että sen perusteellakaan me emme koskaan tule tietämään – me vain kehitämme todennäköisiä malleja – loputtomiin...
Fyysikkojen mielestä saivartelen kuten filosofit (ja matemaatikot) aina, mutta olen mielestäni ainakin käsitteellisesti kyennyt sanomaan väitteeni varsin definitiivisesti mainitsemassani blogissa ”Erich Auerbachia lukiessa”...
*
Mitä tulee Jumalaan – usko tällaiseen ”henkiolioon” vaatii erikoislaatuista asennetta. Usko on kaksiluonteista: on jotain, mikä uskotaan todeksi, mutta tämähän ei vielä riitä, sillä vaikka joku todistaisi minulle sataprosenttisella varmuudella Jumalan olemassaolon, ei kyseinen todistus vielä itsessään "aiheuta" uskoa.
Tarvitaan samalla – totena pitämisen ohella – uskoa, jolla uskotaan eli uskoa, joka samalla kun uskomme jotain todeksi myös muuttaa meitä sisäisesti.
Ja tämä akti ei ole ihan niitä yksinkertaisimmin selitettäviä aatteellis-psykologisia prosesseja. Varmasti se on yhtä lailla hankalaa ymmärtää kuin kvanttifysiikankin ”totuudet”, jotka tosin pyrkivät eliminoimaan kaiken ”jolla uskomisen” minimiin vedoten vain ”objektiivisiin todennäköisyyksiin.”
Mutta Jumala ei ole objektiivinen todennäköisyys vaan ihmisen sisäisyydessä vaikuttava ”absurdum”, jolla – merkillistä kyllä – on uskovalle (yleensä) hänen elämänuskoaan/- optimismiaan ja itsetuntoaan voimistava vaikutus.
Entä kenen elämänuskoa tai vakaumusta kvanttifysiikka on voimistanut? Jos tällaisia on, he elävät hirvittävän väärinkäsityksen vallassa – skientismissä, joka on kvasiuskonto, eli siinä toimivat samat psykologiset motivaatiotekijät kuin jumala-uskossakin, vaikka fyysikko pyrkiikin tasan päinvastaiseen kuin Jumala-usko: irtautumaan subjektivismista: ”jolla-uskosta.”
Minun mielestäni ei ole olemassa mitään ”fysikaalista maailmakatsomusta” ikäänkuin perimmäisenä elämänkatsomuksena. Kyseessä on pelkästään tieteelliseen metodiin sisältyvä reduktionistinen selitysmalli – ei mitään sen kummempaa.
Metodi method: tarkoittaa alunperin tietä (kreik. hodos), mutta fyysikolle tämä tie on vain välineellinen – ei itsetarkoituksellinen kuten se taas on Jumalaansa etsivälle. (Jeesuskin sanoi olevansa ”tie, totuus ja elämä”...(kaiken muun ohella).
Fyysikon ainoa maailmankatsomus on (tieteellinen) uteliaisuus...ja sen oikeutus...
Uskominen sen sijaan on mielestäni eräänlaista – hyvin hyvin sisäistynyttä – roolinottoa. Uskominen on Danten sanoin La Divina commedia – Jumalainen näytelmä. Tuo Divina muuten lisättiin tekstin otsikkoon myöhemmin. Alunperin Dante kirjoitti nimenomaan commediaa, joka tarkoitti siis vielä keskiajan latinassa ja italiassa kirjaimellisesti näytelmää.
Ajatellaan nyt vaikka ortodoksista (myös katolista) kirkkoa: sen vuosikierto on konkreettisesti yhtä maailmanhistoriallista tai pikemminkin pelastushistoriallista näytelmää. Joka päivälle on pyhimyksensä, kaikelle ajalle ja tapahtumiselle on annettu merkitys ja tehtävä.
Joka tämän uskon sisäistää ja sen mukaan elää, se ei vaivu koskaan lopulliseen epätoivoon, sillä ylösnousemus odottaa meitä – paradoksaalisesti juuri kuolemassa...Kuolemalla kuoleman voitti, toistetaan ortodoksisessa Pääsiäispalveluksessa lukemattomia kertoja.
Mutta - ylösnousemus ei ole mikään automaatti, joka toteutuu tuosta vaan. Pitää uskoa...you know...and that`s the (last) "temptation", mikäli annetaan ironisen agnostikon (jälleen) sanoa viimeinen sana tässä asiassa...
Seuraavassa alku tuosta maailmankirjallisuuden yhdestä suurimmista...Siihen on komeata päättää tämä kirje....
Dante Alighieri kirjoitti Jumalaisen näytelmän (La divina commedia) 1300-luvulla. Näytelmä kertoo Danten tekemästä matkasta Helvetin ja Kiirastulen kautta Taivaaseen.
Eino Leino suomensi kirjan vuonna 1912 (4. painos, ISBN 951-0-21562-7, 2000) (tekijänoikeus vanhentunut).
Kolme ensimmäistä säettä ovat:
Elomme vaelluksen keskitiessä
ma harhaelin synkkää metsämaata
polulta oikealta poikenneena.
Ah, raskasta on sanoa kuink' oli
tuo salo kolkko, autio ja sankka!
Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy.
Ei kaameampi itse kalma liene;
mut koska hyvää myös ma löysin sieltä,
kuvata muutkin tahdon tapaamani.
Terv. Rauno
May 25, 2005
FILOSOFIA in memoriam, päivitys 26.5
Wittgenstein, Wittgensteinin metodista: Wittgenstein
Ensimmäisestä linkistä löytyy Georg Henrik von Wrightin (Conceptanalysis, Language and Logic/Georg Henrik von Wright) erinomainen Wittgenstein-aiheinen haastattelu Niin & Näin lehdessä, 3/98.
Seuraavassa oma kommenttini tuohon haastatteluun.
"Filosofia on entropian tilassa, 'pirstaloitumassa' muiden diskurssien sekaan."
*
1) Filosofia muuttaa matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan, jossa se sulautuu luonnontieteisiin (esimerkkeinä naturalistit Willard Van Orman Quine , Dennet en.wikipedia.org/wiki/Daniel_Dennett, Churchland(s), .wikipedia.org/wiki/Paul_Churchland).
2) Filosofia muuttuu erääksi humanistisen tiedekunnan kielitieteen laitosten "loiseksi" (esimerkkinä dekonstruktiivinen nihilismi: Derrida ( en.wikipedia.org/wiki/Jacques_Derrida) ja Gilles Deleuze -).
3) Valtiotieteellinen tiedekunta ei tarvitse käytännöllistä filosofiaa, koska filosofialla ei ole antaa kenellekään mitään muuta kuin "ei oota" tai regressioon johtavia analyyseja."
Politiikka tulee korvaamaan käytännöllisen filosofian tai on sen suurelta osin jo tehnytkin (esimerkkinä Kommunitarismi, Communitarianism, -Libertarismi - kiista: Rawls, en.wikipedia.org/wiki/John_Rawls, Habermas,en.wikipedia.org/wiki/J%FCrgen_Habermas, Etzioni, AMITAI ETZIONI'S RESPONSIVE COMMUNITY: A FLAWED PARADIGM, Nozick, en.wikipedia.org/wiki/Robert_Nozick sekä poststrukturalistiset nihilistit Michel Foucault - ja Baudrillard, en.wikipedia.org/wiki/Baudrillard)."
(26.5) Ainoa osa-alue, joka filosofiasta jää jäljelle - ikäänkuin itsenäisenä joskin marginaalisena skolastiikkana - on epistemologia, jonka suosituin muoto tätä nykyä - kantilaisen transsendentaalifilosofian "rappeuduttua" pragmatismiksi ja dekonstruktionismiksi - on naturalistinen tieto-oppi Naturalistic Epistemology.
Edellä mainittu Quine on naturalistisen epistemologian päähahmo, mutta koska Quine samaistaa filosofian käytännössä - ei ainoastaan teoriassa - luonnontieteisiin, hän ei ole paras esimerkki tästä - jäljelle jäävästä kategoriasta vaan pikemminkin hyvereliabilisti Alvin Goldman.
Suomessa tämän aihepiirin spesialisti on juuri Goldmania tutkinut Markus Lammenranta.
On myös syytä huomioida, että teologisen tiedekunnan projektit ovat pelkästään joko tekstianalyyttisia tai historiallisia - olipa sitten kysymyksessä oppihistoriallisten teemojen tai historiallisten henkilöiden/tapahtumien analyysi.
Teologiasta on tullut ainakin luterilaisuudessa uskontotiedettä, jota höystetään "tieteellisesti uskottavilla" tutkimusprojekteilla, ja siinä sivussa käytetään mieluusti myös filosofista argumentaatiometodia opillisten kysymysten selventäjinä (mm. evidentialismi-fideismi-kiista).
Ja juuri teologisessa tiedekunnassahan uskonnonfilososofia on oikeassa ympäristössä - ei omaan hengettömään jargoniinsa tukehtuvassa "dead landissä" - filosofian laitoksilla!
RIP Philosophy
********************
ARGUMENTATIVE VOLTE-FACE:
PS. Itse asiassa - jos olemme loppuun asti rehellisiä tässä asiassa: henkilö, jota pidämme länsimaisen filosofoinnin lähtökohtana ja aloittajana - kyseessä on tietysti SOKRATES, yrittäessään filosofoida analyyttisesti samalla myös tuhosi sen perustan, jonka filosofia tarvitsee ollakseen muutakin kuin loputonta argumentin pyörittelyä ja käsitteillä leikkimistä.
Huomautettakoon heti perään, että, mikäli filosofialla tuo perusta olisi, se ei enää olisi filosofiaa vaan uskontoa tai skientismiä.
Ensimmäisestä linkistä löytyy Georg Henrik von Wrightin (Conceptanalysis, Language and Logic/Georg Henrik von Wright) erinomainen Wittgenstein-aiheinen haastattelu Niin & Näin lehdessä, 3/98.
Seuraavassa oma kommenttini tuohon haastatteluun.
"Filosofia on entropian tilassa, 'pirstaloitumassa' muiden diskurssien sekaan."
*
1) Filosofia muuttaa matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan, jossa se sulautuu luonnontieteisiin (esimerkkeinä naturalistit Willard Van Orman Quine , Dennet en.wikipedia.org/wiki/Daniel_Dennett, Churchland(s), .wikipedia.org/wiki/Paul_Churchland).
2) Filosofia muuttuu erääksi humanistisen tiedekunnan kielitieteen laitosten "loiseksi" (esimerkkinä dekonstruktiivinen nihilismi: Derrida ( en.wikipedia.org/wiki/Jacques_Derrida) ja Gilles Deleuze -).
3) Valtiotieteellinen tiedekunta ei tarvitse käytännöllistä filosofiaa, koska filosofialla ei ole antaa kenellekään mitään muuta kuin "ei oota" tai regressioon johtavia analyyseja."
Politiikka tulee korvaamaan käytännöllisen filosofian tai on sen suurelta osin jo tehnytkin (esimerkkinä Kommunitarismi, Communitarianism, -Libertarismi - kiista: Rawls, en.wikipedia.org/wiki/John_Rawls, Habermas,en.wikipedia.org/wiki/J%FCrgen_Habermas, Etzioni, AMITAI ETZIONI'S RESPONSIVE COMMUNITY: A FLAWED PARADIGM, Nozick, en.wikipedia.org/wiki/Robert_Nozick sekä poststrukturalistiset nihilistit Michel Foucault - ja Baudrillard, en.wikipedia.org/wiki/Baudrillard)."
(26.5) Ainoa osa-alue, joka filosofiasta jää jäljelle - ikäänkuin itsenäisenä joskin marginaalisena skolastiikkana - on epistemologia, jonka suosituin muoto tätä nykyä - kantilaisen transsendentaalifilosofian "rappeuduttua" pragmatismiksi ja dekonstruktionismiksi - on naturalistinen tieto-oppi Naturalistic Epistemology.
Edellä mainittu Quine on naturalistisen epistemologian päähahmo, mutta koska Quine samaistaa filosofian käytännössä - ei ainoastaan teoriassa - luonnontieteisiin, hän ei ole paras esimerkki tästä - jäljelle jäävästä kategoriasta vaan pikemminkin hyvereliabilisti Alvin Goldman.
Suomessa tämän aihepiirin spesialisti on juuri Goldmania tutkinut Markus Lammenranta.
On myös syytä huomioida, että teologisen tiedekunnan projektit ovat pelkästään joko tekstianalyyttisia tai historiallisia - olipa sitten kysymyksessä oppihistoriallisten teemojen tai historiallisten henkilöiden/tapahtumien analyysi.
Teologiasta on tullut ainakin luterilaisuudessa uskontotiedettä, jota höystetään "tieteellisesti uskottavilla" tutkimusprojekteilla, ja siinä sivussa käytetään mieluusti myös filosofista argumentaatiometodia opillisten kysymysten selventäjinä (mm. evidentialismi-fideismi-kiista).
Ja juuri teologisessa tiedekunnassahan uskonnonfilososofia on oikeassa ympäristössä - ei omaan hengettömään jargoniinsa tukehtuvassa "dead landissä" - filosofian laitoksilla!
RIP Philosophy
********************
ARGUMENTATIVE VOLTE-FACE:
PS. Itse asiassa - jos olemme loppuun asti rehellisiä tässä asiassa: henkilö, jota pidämme länsimaisen filosofoinnin lähtökohtana ja aloittajana - kyseessä on tietysti SOKRATES, yrittäessään filosofoida analyyttisesti samalla myös tuhosi sen perustan, jonka filosofia tarvitsee ollakseen muutakin kuin loputonta argumentin pyörittelyä ja käsitteillä leikkimistä.
Huomautettakoon heti perään, että, mikäli filosofialla tuo perusta olisi, se ei enää olisi filosofiaa vaan uskontoa tai skientismiä.
Filosofia on siis olemassa vain silloin, kun se ei voi perustella omaa olemassaolon oikeutustaan...
Ergo I: Filosofia voi olla olemassa ainoastaan "kumottuna", apofaattisesti, ei myönnettynä, katafaattisesti - käyttääkseni vanhan kirkon teologian määritelmiä kahdesta teologisen päättelyn - hyvinkin erilaisesta tietä...
Ergo II: Kun nyt olen julistanut filosofian kuolleeksi, olen samalla julistanut sen ylösnousseeksi...
Ergo III: Filosofia on "tietämättömyyden tuhkasta nouseva" Feniks lintu PHOENIX BIRD nimeltään causa sui.
Ja sanottakoon vielä selvyyden vuoksi: Ludwig Wittgenstein oli ja on yhä edelleen meidän aikamme Sokrates.
May 23, 2005
Philosophy, poetry and interpretation
This first quote I want to "dedicate" - somewhat paradoxically - to my friend Ph.D Markus Lammenranta Lammenranta, Markus, the master of "dialectical-analytical 'knowledge'."
The latter part of Philosophy and Poetry by Alan White Home
"The quarrel between philosophy and poetry was already old, Plato tells us, in his time. The quarrel is often portrayed as being between two types of human beings, but it is more accurately seen, I believe, as a struggle within the individual. To the extent that poetry and philosophy are taken to be mutually exclusive, poetry is viewed as an activity purely of creating or inventing (poiesis, making), philosophy, as an activity purely of learning (mathesis) or seeing (theorein). Poets are taken to produce, actively, what had not been at all, philosophers to apprehend, passively, what must always be. This is why philosophers have been taken, by some, to have access to the truth: they are supposed merely to take in what they view, not to alter it by viewing.
This opposition between making and learning -- and, therefore, the mutual exclusion of poetry and philosophy -- is a false one. As for making, no matter how creative the poet, the poem created is conditioned by the poet's language and experience: the creation is not ex nihilo. It may be less apparent that the philosopher's learning cannot be a matter of wholly passive receptivity -- I argue below that it cannot be -- but even if it were, the receptivity could not go beyond a mute apprehension. As soon as the philosopher begins to speak or to teach, the philosopher begins to make or produce: the philosopher becomes poet.
If the philosopher is not to remain immersed in silent vision -- in which case, I suggest, he cannot be distinguished, by himself or by others, from the lunatic -- then the philosopher must produce a linguistic account, thereby becoming a poet. But even if this similarity between the activities of poet and philosopher is granted, does there not remain a distinction in terms of what is produced? Philosophers attempt to express truths; does this not distinguish them from poets, who attempt instead to produce works of art, things of beauty? But what is a work of art, and what is beautiful? In a conversation between Jordan Elgrably and novelist Milan Kundera, we find the following exchange:"
J. E.: You quote Hermann Broch as having said the novelist's only obligation is the quest for knowledge. Doesn't this somehow suggest that a work of art may, rather than providing aesthetic pleasure, have a quality which is void of a certain beauty?
M. K.: But what is aesthetic pleasure? For myself, it is the surprise I experience before something which hasn't already been said, demonstrated, seen. Why is it that Madame Bovary never fails to enchant us? Because even today this novel surprises us. It unveils that which we are not in a position to see in our daily lives. We have all met a Madame Bovary in one situation or another, and yet failed to recognize her. Flaubert unmasked the mechanism of sentimentality, of illusions; he showed us the cruelty and the aggressiveness of lyrical sentimentality. This is what I consider the knowledge of the novel. The author unveils a realm of reality that has not yet been revealed. This unveiling causes surprise and the surprise aesthetic pleasure or, in other words, a sensation of beauty.
"Can one seek to "unmask the mechanism of illusions," yet have no interest in truth, knowledge, or wisdom? If the novelist's "only obligation is the quest for knowledge," is the novelist poet rather than philosopher? Must not the novelist -- the novelist Broch, in any case, and the novelist Kundera -- be philosopher as well as poet? Some poets may overwhelm us with flights of fantasy, some may seem to teach us nothing; but is there less to be learned from Kundera, Proust, or Tolstoy than from, say, Donald Davidson, Michael Dummett, or Bertrand Russell?
I do not mean to suggest that no distinction between philosophy and poetry may or should be drawn; I do mean to suggest that any distinction that would make of every writer either a philosopher or a poet is misleading. The best writers, in my judgment -- the most interesting, the most illuminating, the most informative, the most aesthetically pleasing -- are philosophical poets or poetic philosophers. Nietzsche is among them."
*
The following quote (I Fish Hooks, Epigraph) is aimed as a comment to Leevi Lehto. I would also like to ask Leevi if he thinks Calvino to be in line with his own thoughts about reading and interpreting - in Leevi`s case especially - poems (see Calvino`s answer to the girl).
"A girl came to see me who is writing a thesis on my novels for a very important university seminar in literary studies. I see that my work serves her perfectly to demonstrate her theories, and this is certainly a positive fact-for the novels or for the theories, I do not know which. From her very detailed talk, I got the idea o f a piece o f work being seriously pursued, but my books seen through her eyes prove unrecognizable to me. I am sure this Lotaria (that is her name) has read them conscientiously, but I believe she has read them only to find in them what she was already convinced o f before reading them.
I tried to say this to her. She retorted, a bit irritated: "Why? Would you want me to read in your books only what you're convinced of before reading them.
I answered her: "That isn't it. I expect readers to read in my books something I didn't know, but I can expect it only from those who expect to read something they didn't know."
Italo Calvino
(PS. Just learning to write English once again/RR)
The latter part of Philosophy and Poetry by Alan White Home
"The quarrel between philosophy and poetry was already old, Plato tells us, in his time. The quarrel is often portrayed as being between two types of human beings, but it is more accurately seen, I believe, as a struggle within the individual. To the extent that poetry and philosophy are taken to be mutually exclusive, poetry is viewed as an activity purely of creating or inventing (poiesis, making), philosophy, as an activity purely of learning (mathesis) or seeing (theorein). Poets are taken to produce, actively, what had not been at all, philosophers to apprehend, passively, what must always be. This is why philosophers have been taken, by some, to have access to the truth: they are supposed merely to take in what they view, not to alter it by viewing.
This opposition between making and learning -- and, therefore, the mutual exclusion of poetry and philosophy -- is a false one. As for making, no matter how creative the poet, the poem created is conditioned by the poet's language and experience: the creation is not ex nihilo. It may be less apparent that the philosopher's learning cannot be a matter of wholly passive receptivity -- I argue below that it cannot be -- but even if it were, the receptivity could not go beyond a mute apprehension. As soon as the philosopher begins to speak or to teach, the philosopher begins to make or produce: the philosopher becomes poet.
If the philosopher is not to remain immersed in silent vision -- in which case, I suggest, he cannot be distinguished, by himself or by others, from the lunatic -- then the philosopher must produce a linguistic account, thereby becoming a poet. But even if this similarity between the activities of poet and philosopher is granted, does there not remain a distinction in terms of what is produced? Philosophers attempt to express truths; does this not distinguish them from poets, who attempt instead to produce works of art, things of beauty? But what is a work of art, and what is beautiful? In a conversation between Jordan Elgrably and novelist Milan Kundera, we find the following exchange:"
J. E.: You quote Hermann Broch as having said the novelist's only obligation is the quest for knowledge. Doesn't this somehow suggest that a work of art may, rather than providing aesthetic pleasure, have a quality which is void of a certain beauty?
M. K.: But what is aesthetic pleasure? For myself, it is the surprise I experience before something which hasn't already been said, demonstrated, seen. Why is it that Madame Bovary never fails to enchant us? Because even today this novel surprises us. It unveils that which we are not in a position to see in our daily lives. We have all met a Madame Bovary in one situation or another, and yet failed to recognize her. Flaubert unmasked the mechanism of sentimentality, of illusions; he showed us the cruelty and the aggressiveness of lyrical sentimentality. This is what I consider the knowledge of the novel. The author unveils a realm of reality that has not yet been revealed. This unveiling causes surprise and the surprise aesthetic pleasure or, in other words, a sensation of beauty.
"Can one seek to "unmask the mechanism of illusions," yet have no interest in truth, knowledge, or wisdom? If the novelist's "only obligation is the quest for knowledge," is the novelist poet rather than philosopher? Must not the novelist -- the novelist Broch, in any case, and the novelist Kundera -- be philosopher as well as poet? Some poets may overwhelm us with flights of fantasy, some may seem to teach us nothing; but is there less to be learned from Kundera, Proust, or Tolstoy than from, say, Donald Davidson, Michael Dummett, or Bertrand Russell?
I do not mean to suggest that no distinction between philosophy and poetry may or should be drawn; I do mean to suggest that any distinction that would make of every writer either a philosopher or a poet is misleading. The best writers, in my judgment -- the most interesting, the most illuminating, the most informative, the most aesthetically pleasing -- are philosophical poets or poetic philosophers. Nietzsche is among them."
*
The following quote (I Fish Hooks, Epigraph) is aimed as a comment to Leevi Lehto. I would also like to ask Leevi if he thinks Calvino to be in line with his own thoughts about reading and interpreting - in Leevi`s case especially - poems (see Calvino`s answer to the girl).
"A girl came to see me who is writing a thesis on my novels for a very important university seminar in literary studies. I see that my work serves her perfectly to demonstrate her theories, and this is certainly a positive fact-for the novels or for the theories, I do not know which. From her very detailed talk, I got the idea o f a piece o f work being seriously pursued, but my books seen through her eyes prove unrecognizable to me. I am sure this Lotaria (that is her name) has read them conscientiously, but I believe she has read them only to find in them what she was already convinced o f before reading them.
I tried to say this to her. She retorted, a bit irritated: "Why? Would you want me to read in your books only what you're convinced of before reading them.
I answered her: "That isn't it. I expect readers to read in my books something I didn't know, but I can expect it only from those who expect to read something they didn't know."
Italo Calvino
(PS. Just learning to write English once again/RR)
May 22, 2005
To be completely ignorant is due to being extremely logical
...and the only way out of this paradoxical cul-de-sac (dead end) is probabilism ("making good guesses")? But what has probabilism to do with certainty?
Philosophy Times
A critical review of some of the most empowering philosophical perspectives.
Dialogue between Socrates and the Logician
Socrates is walking through the marketplace in search for Logisque. He soon spots him and a conversation ensues.
Socrates: what a fine day to be alive. Come Logisque, I have been contemplating a thought that I would like to share with you.
Logisque: Yes, a fine day this is Socrates. You seem to have a gleam in your eyes, what has been troubling you?
Socrates: Well, I have been pondering about a proposition that if true, will make all human quests of knowledge in vain. The great mathematicians tell me that you are well informed about logical consequences. Come Logisque, I ask for your help.
Logisque: Yes, of course Socrates. I always enjoy our conversations. What proposition shall we discuss?
Socrates: Very well, it is this. All I know is that I know nothing.
Logisque: I see. Socrates, I am surprised that you do not know the answer to this simple statement. The proposition "all I know is that I know nothing" comes under attack by the very claim the proposition declares. If what you are claiming is true, it must be the case that one cannot both know nothing and at the same time purport to only know one thing, namely, knowing nothing. This entails a contradiction, therefore, your assertion must be false.
Socrates: Yes, I see your point. But for the sake of curiosity let us further examine this argument. The fact that the proposition seems to attack the very ground it is supporting should not immediately make us conclude the falsity of the claim.
Logisque: I do not understand.
Socrates: I cannot both know something, derived from "All I know is..." and at the same time claim to know nothing, derived from "...I do not know nothing". We must look further into the consequences of such discoveries.
Logisque: Very well, Socrates. Let us look further.
Socrates: The very fact that the proposition, "All I know is that I know nothing" comes under attack by the very assertion it is grounded upon can either be interpreted as being logically invalid, as you are claiming, or if I may suggest another possibility, may be interpreted as reinforcing the very proposition in question.
Logisque: How so Socrates?
Socrates: The claim, "All I know is that I know nothing" cannot be taken seriously if the claim is true. If it is the case that all I know is that I know nothing, how can I even know that?
Logisque: You cannot.
Socrates: The fact that the claim, "All I know is that I know nothing" proves to be false, as you demonstarted earlier, only secures the truthfulness of the claim. It is as if the claim contradicts itself and at the same time reinforces itself.
Logisque: How can it be the case that truthfulness emerges from something that claims to contradict itself and at the same time reinforce itself? Is that not itself another contradiction?
Socrates: Yes, it is a contradiction. Logisque you have taught me something knew.
Logisque: And what is that Socrates?
Socrates: I believe our most treasured principle that all philosophers, mathematicians, and logicians cherish may be under suspicion.
Logisque: What principle is that?
Socrates: The principle of non-contradiction is what man measures the whole world with. Logic comes from illogic, and illogic from nothingness.
Logisque: Oh Socrates, you bring such heavy weight to my heart, what are you trying to say?
Socrates: All I know is that I know nothing.
Logisque walks away frustrated and confused.
Philosophy Times
A critical review of some of the most empowering philosophical perspectives.
Dialogue between Socrates and the Logician
Socrates is walking through the marketplace in search for Logisque. He soon spots him and a conversation ensues.
Socrates: what a fine day to be alive. Come Logisque, I have been contemplating a thought that I would like to share with you.
Logisque: Yes, a fine day this is Socrates. You seem to have a gleam in your eyes, what has been troubling you?
Socrates: Well, I have been pondering about a proposition that if true, will make all human quests of knowledge in vain. The great mathematicians tell me that you are well informed about logical consequences. Come Logisque, I ask for your help.
Logisque: Yes, of course Socrates. I always enjoy our conversations. What proposition shall we discuss?
Socrates: Very well, it is this. All I know is that I know nothing.
Logisque: I see. Socrates, I am surprised that you do not know the answer to this simple statement. The proposition "all I know is that I know nothing" comes under attack by the very claim the proposition declares. If what you are claiming is true, it must be the case that one cannot both know nothing and at the same time purport to only know one thing, namely, knowing nothing. This entails a contradiction, therefore, your assertion must be false.
Socrates: Yes, I see your point. But for the sake of curiosity let us further examine this argument. The fact that the proposition seems to attack the very ground it is supporting should not immediately make us conclude the falsity of the claim.
Logisque: I do not understand.
Socrates: I cannot both know something, derived from "All I know is..." and at the same time claim to know nothing, derived from "...I do not know nothing". We must look further into the consequences of such discoveries.
Logisque: Very well, Socrates. Let us look further.
Socrates: The very fact that the proposition, "All I know is that I know nothing" comes under attack by the very assertion it is grounded upon can either be interpreted as being logically invalid, as you are claiming, or if I may suggest another possibility, may be interpreted as reinforcing the very proposition in question.
Logisque: How so Socrates?
Socrates: The claim, "All I know is that I know nothing" cannot be taken seriously if the claim is true. If it is the case that all I know is that I know nothing, how can I even know that?
Logisque: You cannot.
Socrates: The fact that the claim, "All I know is that I know nothing" proves to be false, as you demonstarted earlier, only secures the truthfulness of the claim. It is as if the claim contradicts itself and at the same time reinforces itself.
Logisque: How can it be the case that truthfulness emerges from something that claims to contradict itself and at the same time reinforce itself? Is that not itself another contradiction?
Socrates: Yes, it is a contradiction. Logisque you have taught me something knew.
Logisque: And what is that Socrates?
Socrates: I believe our most treasured principle that all philosophers, mathematicians, and logicians cherish may be under suspicion.
Logisque: What principle is that?
Socrates: The principle of non-contradiction is what man measures the whole world with. Logic comes from illogic, and illogic from nothingness.
Logisque: Oh Socrates, you bring such heavy weight to my heart, what are you trying to say?
Socrates: All I know is that I know nothing.
Logisque walks away frustrated and confused.
"Well-founded opinions" and "counterprovocations"
Sitaatteja (vohkittu Plökiltä, Plöki - päivitys 22.5)
"Monet ystävistäni ovat pilanneet elämänsä harrastamalla filosofiaa. Nyt heidän aivonsa ovat yhtä pilalla kuin narkkareilla ja maalaisliittolaisilla."
Kirjoitti: Taantumus-Matti alias Räksytystä Raitilta, Räksytystä Raitilta
Matti - you got it/RR!
*
"Vittu, kaikki humanistit pitäisi ampua ja katsoa, pystyvätkö he väistämään luodit ajatuksen voimalla (vaikka eihän riittävän korkean henkisyyden tason saavuttaneen tarvitse väistää, koska hän voi vain valita näkevänsä todellisuuden, jossa luotia ei ole)."
Kirjoitti: Lovelacen testi/Ilkka Kokkarinen, Lovelacen testi
Ilkka - you got it too/RR!
"Counterpolemical 'argument'": So both of you "got it" but did ya even have a foggiest idea what "it" really counted? What I meant by saying that thing? No - I`m quite sure that you don´t suss out a shit about it!
I better let this kind of vulgar ignorance well alone, because as Friedrich Schiller wrote: "against stupidity even gods struggle in vain." (interpret this as you like...)
Näin ollen löytyy painavia syitä lisätä pieni muistutus polemiikin vaaroista: Logical Fallacies (LF)
Käyttääkseen yhtä taitavasti loogisia virhepäätelmiä kuin esim. Nietzsche ad hominem-päättelyä (The Logical Fallacies: Attacking the Person ), polemisoijan on syytä olla perillä siitä, mitä argumentilla ylipäätään tarkoitetaan, ennenkuin hän alkaa vouhottaa omia "syvällisyyksiään" maailmalle...ellei nyt sitten tosiaan satu olemaan nero...tai "imbesilli..."
Types of Philosophical Arguments; Tässä on määritelty melkoisen tiivistetetysti ja samalla arkikielisyydessään hieman epämääräisesti eri argumentaatiotyyppien olennaiset piirteet viiteen kategoriaan jaoteltuna. Ei kuitenkaan harhaanjohtavasti tai virheellisesti.
Tyypityksen voi ehkä oivaltaa helpommin tsekkaamalla aina välillä edellä annettua (LF) linkkiä.
Parempiakin linkkejä aiheesta löytynee.
"Monet ystävistäni ovat pilanneet elämänsä harrastamalla filosofiaa. Nyt heidän aivonsa ovat yhtä pilalla kuin narkkareilla ja maalaisliittolaisilla."
Kirjoitti: Taantumus-Matti alias Räksytystä Raitilta, Räksytystä Raitilta
Matti - you got it/RR!
*
"Vittu, kaikki humanistit pitäisi ampua ja katsoa, pystyvätkö he väistämään luodit ajatuksen voimalla (vaikka eihän riittävän korkean henkisyyden tason saavuttaneen tarvitse väistää, koska hän voi vain valita näkevänsä todellisuuden, jossa luotia ei ole)."
Kirjoitti: Lovelacen testi/Ilkka Kokkarinen, Lovelacen testi
Ilkka - you got it too/RR!
"Counterpolemical 'argument'": So both of you "got it" but did ya even have a foggiest idea what "it" really counted? What I meant by saying that thing? No - I`m quite sure that you don´t suss out a shit about it!
I better let this kind of vulgar ignorance well alone, because as Friedrich Schiller wrote: "against stupidity even gods struggle in vain." (interpret this as you like...)
Näin ollen löytyy painavia syitä lisätä pieni muistutus polemiikin vaaroista: Logical Fallacies (LF)
Käyttääkseen yhtä taitavasti loogisia virhepäätelmiä kuin esim. Nietzsche ad hominem-päättelyä (The Logical Fallacies: Attacking the Person ), polemisoijan on syytä olla perillä siitä, mitä argumentilla ylipäätään tarkoitetaan, ennenkuin hän alkaa vouhottaa omia "syvällisyyksiään" maailmalle...ellei nyt sitten tosiaan satu olemaan nero...tai "imbesilli..."
Types of Philosophical Arguments; Tässä on määritelty melkoisen tiivistetetysti ja samalla arkikielisyydessään hieman epämääräisesti eri argumentaatiotyyppien olennaiset piirteet viiteen kategoriaan jaoteltuna. Ei kuitenkaan harhaanjohtavasti tai virheellisesti.
Tyypityksen voi ehkä oivaltaa helpommin tsekkaamalla aina välillä edellä annettua (LF) linkkiä.
Parempiakin linkkejä aiheesta löytynee.
Oletko postmoderni, fundamentalisti vai eksistentialisti?
Anita Konkan Anita Konkka kautta Veloenan Veloena sivuilta kaapattua.
Testaa nyt maailmankatsomuksesi, jotta voit huomenna tai jo tänään herätä "turvallisin mielin"/RR.
Created with QuizFarm.com
***
Nyt kun olen tehnyt oman testini, saatan havaita, että nuoruutensa ajan "diivailevan kyyninen" eksistentialisti jäikin tässä testissä vain 13%:iin.
Sen sijaan huomaan - suureksi mielihyväkseni, että fundamentalismini ei varmastikaan ole kovin dogmaattista laatua, koska yhtä paljon prosentteja (75%) saivat myös postmodernismi, idealismi että "kulttuurikreativismi"(!)
Ja saihan romantiikkakin, jota sentään"sisimmältäni" preferoin - honestly(?) - ihan mukavasti eli 63% "äänistä."
Materialismi sen sijaan sai liikaa - 50%, mutta modernismi - aivan oikein - vain 13%. Eniten minua todellakin ihmetyttää eksistentialismini "pörssiromahdus."
KRITIIKKIÄ: Tämänkin testin kysymysten muotoilu on jälleen kerran - nuorison "sivistyssanaa" käyttääkseni: perseestä (anteeksi: pyllystä).
Olisin voinut vastata hyvinkin eri tavalla - riippuen siitä, miten olisin halunnut kunkin kysymyksen tulkita, tai sitten olisin toivonut saavani mahdollisuuden merkitä kaksi vaihtoehtoa samanaikaisesti.
Ja juuri vaatimus, joka perustuu itse kysymyksien tulkinnanvaraiseksi kokemiseen, on itsessään kaikkein vankin todiste tietystä postmodernisuudesta(ni) - ei niinkään tämä testi, jolle voi nauraa makeasti kuten kaikelle muullekin viihdyttävälle tässä maailmassa.
Joka tapauksessa - tulokset perustuvat vain yhden kerran ja ilman suurempia "taktillisia" harkintoja tehtyyn testiin. Tästähän voi vielä nähdä vaikka unta...
*
You scored as Fundamentalist.
Fundamentalism represents a movement in opposition to Modernism, stressing the highest importance on foundational religious tradition. Science has brought on corruption of society. God is real and is watching. Scripture leaves little room for interpretation; man is God’s creation. About a quarter of the population in the U.S. is classified as Fundamentalist.
Fundamentalist
75%
Postmodernist
75%
Idealist
75%
Cultural Creative
75%
Romanticist
63%
Materialist
50%
Modernist
13%
Existentialist
13%
Annetaan vielä selvyyden vuoksi tai sitten ei postmodernismin määritelmä kyseisessä "totuusleikissä."
Sekä Anita Konkka että Veloena muuten pisteyttivät itsensä postmodernisteiksi: onneksi olkoon! Palkinnot ovat jo matkalla...
You scored as Postmodernist. Postmodernism is the belief in complete open interpretation. You see the universe as a collection of information with varying ways of putting it together. There is no absolute truth for you; even the most hardened facts are open to interpretation. Meaning relies on context and even the language you use to describe things should be subject to analysis.
May 21, 2005
ACTUS PURUNEN antautui/avautui medialle - (painostuksen alaisena)
ACTUS PURUSEN avoin kirje ILTASANOMILLE ja ILTALEHDELLE (21.5.2005 alkaen + päivitykset)
(Kuvateksti)
TUNNUSTAN KAIKEN, PALJASTAN KAIKEN!
(In Dostoyevsky`s honour Fyodor Dostoyevsky - Free Online Library, Notes from the Underground)
- MENIN ÄÄNESTÄMÄÄN TARJA HALOSTA PRESIDENTIKSI - VASTENTAHTOISESTI JA AINOASTAAN SEN VUOKSI, ETTEI SAULI NIINISTÖÄ VALITTAISI.
- KUUNTELIN EUROVIISUJA VAIN KIDUTTAAKSENI ITSEÄNI!
- LEVITIN HUHUA, JONKA MUKAAN POUTUN LENKKI AIHEUTTAA SYÖPÄÄ , MUTTA HK:N LENKKI SEN SIJAAN VIRKISTÄÄ...SILTI SÖIN MOLEMPIA...
(Kuvateksti)
TUNNUSTAN KAIKEN, PALJASTAN KAIKEN!
(In Dostoyevsky`s honour Fyodor Dostoyevsky - Free Online Library, Notes from the Underground)
Syyte-/tunnustuslista:
- KÄYTIN VÄÄRIN 'AINETTA': SÖIN ÄLYTTÄMÄSTI HALPOJA LENKKIMAKKAROITA JA JOIN VINETTOA KUIN PESUSIENI.
- PILKKASIN 'HENKEÄ' ELI FILOSOFIAA, JUMALAA JA "PUOLUETTA" EHDOTTAMALLA FRANZ KAFKAA UUDEKSI Paaviksi ja TANJA KARPELAA PAAVIN SIHTEERIKSI ("lähimmäksi avustajaksi").
- MENIN ÄÄNESTÄMÄÄN TARJA HALOSTA PRESIDENTIKSI - VASTENTAHTOISESTI JA AINOASTAAN SEN VUOKSI, ETTEI SAULI NIINISTÖÄ VALITTAISI.
- KUUNTELIN EUROVIISUJA VAIN KIDUTTAAKSENI ITSEÄNI!
- LEVITIN HUHUA, JONKA MUKAAN POUTUN LENKKI AIHEUTTAA SYÖPÄÄ , MUTTA HK:N LENKKI SEN SIJAAN VIRKISTÄÄ...SILTI SÖIN MOLEMPIA...
- NÄIN UNTA, ETTÄ JARI TERVO SAI NOBELIN PALKINNON (hirvittävä painjaisuni!)
- ONNISTUIN OLEMAAN NIIN INHOTTAVA, ETTÄ JOPA DADAISTIT SUUNNITTELIVAT TAPPAMISTANI (uskomaton saavutus!).
(Tunnustukset jatkuvat päivityksissä)
NYT MINUSTA - MUSTASIELUISESTA DORIAN GRAYn KAVERISTA - EI OLE JÄLJELLÄ ENÄÄ MUUTA KUIN MITTAAMATTOMAN ARVOKKAAT JOSKIN PERUSTEELLISESTI SAASTUNEET RAUNIOT!
TESTAMENTTAAN RUUMIINI SUOMEN VALTIOLLE...HAUDATTAKOON SE YDINJÄTTEIDEN JOUKKOON.
Kts. Actus Purusen ensimmäinen koe
Käsittämätön mutta kaunis (nautittava)?
(Etukäteen anteeksi pyydän lukijalta minä, tullut kirjoitusvirheitä vahingossa mikäli sitaattiin on. Tekosia rivitys on uusi bloggerin - harkittu tarkoin siis...)
ervetulleiksi, kerto uden kuuluttajan. Pen leä-äänistä kans
akoulu ti
kolme laulua. Ti kodikas tunnelm iltahartau Johnsonin
sen kesäkaune-
us enko hysteerinen? na läpi elä män usta mannekiinik
ylhä
isöpiireis-
tä no ratkaisu, jok unki maksaisi den kärsimät tappi
ustann
usten ja
rahasta ttuja korvauksia. Liik sta voittoa joka pä se
kä matka
lippuj
odessa 600 kirja olisi sij romaaniksi vai onk oikea
mpaan osu
uvaa olis
nänsä omalaatuinen, mu oppalaisen kulttuuri
iriita, marxi
smi pu
olu-
ei
d
e
n
"Muotopuoli" sitaatti kirjasta "Ovat muistojemme lehdet kuolleet", Pentti Saarikoski, 1964.
Lainaus on otettu Yrjö Hosiaisluoman kirjasta "Jumalten narri, PENTTI SAARIKOSKI, Euroopan reunalla, kosken korvalla", 1998, s. 155. (Tarkistakaa!)
ervetulleiksi, kerto uden kuuluttajan. Pen leä-äänistä kans
akoulu ti
kolme laulua. Ti kodikas tunnelm iltahartau Johnsonin
sen kesäkaune-
us enko hysteerinen? na läpi elä män usta mannekiinik
ylhä
isöpiireis-
tä no ratkaisu, jok unki maksaisi den kärsimät tappi
ustann
usten ja
rahasta ttuja korvauksia. Liik sta voittoa joka pä se
kä matka
lippuj
odessa 600 kirja olisi sij romaaniksi vai onk oikea
mpaan osu
uvaa olis
nänsä omalaatuinen, mu oppalaisen kulttuuri
iriita, marxi
smi pu
olu-
ei
d
e
n
"Muotopuoli" sitaatti kirjasta "Ovat muistojemme lehdet kuolleet", Pentti Saarikoski, 1964.
Lainaus on otettu Yrjö Hosiaisluoman kirjasta "Jumalten narri, PENTTI SAARIKOSKI, Euroopan reunalla, kosken korvalla", 1998, s. 155. (Tarkistakaa!)
May 20, 2005
YSTÄVYYDELLE, päivitys 20.5
Lyhyt johdanto
Ensinnäkin: Franz Overbeck - kirkkohistorian professori - oli Nietzschen paras ystävä ja entinen kolleega Baselin yliopistossa Sveitsissä. Heidän kirjeenvaihtonsa oli hyvin vilkasta. The Nietzsche Channel: Nietzsche: Correspondents
Myös Nietzschen vanhempi kolleega Baselista - kuuluisa kulttuurihistorioitsija Jacob Burckhardt (mm. Renessanssin sivistys) oli pitkästä aikaa saanut Nietzscheltä kaksi - tällä kertaa aivan merkillistä kirjettä Torinosta, tammikuun 1889 alkuviikolla. Hän meni heti toisen kirjeen saatuaan huolestuneena Overbeckin luo pyytäen, että tämä huolehtisi ystävästään ja menisi katsomaan tätä.
Myös Overbeck oli saanut aivan äskettäin hieman oudon kirjeen, mutta hän oli toisaalta myös tottunut Nietzschen sekä mielialan vaihteluihin että kirjalliseen lennokkuuteen. Tällä kertaa Overbeck toki pelkäsi pahinta (kuten joskus aiemminkin, sillä Nietzche oli psykofyysisesti sairaalloinen) ja lähti matkaan löytäen kirjailija-filosofin nopeasti Torinosta, tämän vaatimattomasta täysihoitopaikasta.
Nietzsche oli istunut huoneen nurkassa lattialla selaten tekstejään, suurin osa sitaatteja, jotka hän oli valinnut aiemmista kirjoistaan pieneen kokoelmaan, jonka nimeksi tuli sittemmin Nietzsche contra Wagner; (Island of Freedom - Richard Wagner, Nietzsche The Philosopher: Nietzsche VS. Wagner.)
Nietzsche ei sinä hetkenä saanut kunnolla edes puhuttua, purskahti itkuun kuten myös Overbeck ja halasi tätä epätoivoisena.
Overbeck kertoo miten tämä ekspressiivisen tyylin ennen niin ylivoimainen mestari vaikutti nyt täysin avuttomalta toimissaan ja puheissaan.
Kuusi päivää aiemmin tapahtunut aivohalvauskohtaus oli tehnyt Nietzschestä lopullisesti henkisen invalidin.
Overbeck järjesti Nietzschen kirjoituksineen ja tavaroineen Baseliin tutkimuksiin pelastaen hänet tällä tavoin sen ajan Italian tunnetusti karmeista mielisairaaloista.
Pian näitten tapausten jälkeen Overbeck esitti omana kantanaan Nietzschen tilasta lakonisen toteamuksen, joka ei ollut aivan linjassa optimistisimpien (joita ei tosin ollut kovin monta) lääkärien ja hänen äitinsä ennusteitten sekä toiveitten kanssa: "Mit Nietzsche ist es aus!" (Nietzsche is finished!) Ja hän oli oikeassa.
*
Mutta seuraavan kirjeen kirjoitusvaiheessa Nietzschen ailahteleva terveys oli juuri kääntymässä uuteen ja hieman pitempään kestäneeseen "nousuvaiheeseen", mitä viestii hänen juuri valmiiksi saamansa kirjan nimikin : "La gaya scienza, Die fröhliche Wissenschaft" (Iloinen tiede).
(20.5) Paljon kauniimmin ei ystävyydestä voi enää kirjoittaa. Muistettakoon, että Nietzsche lähetti joitain kirjeitä myös Overbeckin vaimolle, Idalle, ja tässä siteerattu kirje onkin mielestäni samalla epäsuora kiitollisuudenosoitus myös hänen tuelleen Nietzscheä kohtaan.
Letter to Franz Overbeck: November 14, 1881
My dear friend, what is this our life? A boat that swims in the sea, and all one knows for certain about it is that one day it will capsize. Here we are, two good old boats that have been faithful neighbors, and above all your hand has done its best to keep me from "capsizing"!
Let us then continue our voyage—each for the other's sake, for a long time yet, a long time! We should miss each other so much! Tolerably calm seas and good winds and above all sun—what I wish for myself, I wish for you, too, and am sorry that my gratitude can find expression only in such a wish and has no influence at all on wind or weather.
Ensinnäkin: Franz Overbeck - kirkkohistorian professori - oli Nietzschen paras ystävä ja entinen kolleega Baselin yliopistossa Sveitsissä. Heidän kirjeenvaihtonsa oli hyvin vilkasta. The Nietzsche Channel: Nietzsche: Correspondents
Myös Nietzschen vanhempi kolleega Baselista - kuuluisa kulttuurihistorioitsija Jacob Burckhardt (mm. Renessanssin sivistys) oli pitkästä aikaa saanut Nietzscheltä kaksi - tällä kertaa aivan merkillistä kirjettä Torinosta, tammikuun 1889 alkuviikolla. Hän meni heti toisen kirjeen saatuaan huolestuneena Overbeckin luo pyytäen, että tämä huolehtisi ystävästään ja menisi katsomaan tätä.
Myös Overbeck oli saanut aivan äskettäin hieman oudon kirjeen, mutta hän oli toisaalta myös tottunut Nietzschen sekä mielialan vaihteluihin että kirjalliseen lennokkuuteen. Tällä kertaa Overbeck toki pelkäsi pahinta (kuten joskus aiemminkin, sillä Nietzche oli psykofyysisesti sairaalloinen) ja lähti matkaan löytäen kirjailija-filosofin nopeasti Torinosta, tämän vaatimattomasta täysihoitopaikasta.
Nietzsche oli istunut huoneen nurkassa lattialla selaten tekstejään, suurin osa sitaatteja, jotka hän oli valinnut aiemmista kirjoistaan pieneen kokoelmaan, jonka nimeksi tuli sittemmin Nietzsche contra Wagner; (Island of Freedom - Richard Wagner, Nietzsche The Philosopher: Nietzsche VS. Wagner.)
Nietzsche ei sinä hetkenä saanut kunnolla edes puhuttua, purskahti itkuun kuten myös Overbeck ja halasi tätä epätoivoisena.
Overbeck kertoo miten tämä ekspressiivisen tyylin ennen niin ylivoimainen mestari vaikutti nyt täysin avuttomalta toimissaan ja puheissaan.
Kuusi päivää aiemmin tapahtunut aivohalvauskohtaus oli tehnyt Nietzschestä lopullisesti henkisen invalidin.
Overbeck järjesti Nietzschen kirjoituksineen ja tavaroineen Baseliin tutkimuksiin pelastaen hänet tällä tavoin sen ajan Italian tunnetusti karmeista mielisairaaloista.
Pian näitten tapausten jälkeen Overbeck esitti omana kantanaan Nietzschen tilasta lakonisen toteamuksen, joka ei ollut aivan linjassa optimistisimpien (joita ei tosin ollut kovin monta) lääkärien ja hänen äitinsä ennusteitten sekä toiveitten kanssa: "Mit Nietzsche ist es aus!" (Nietzsche is finished!) Ja hän oli oikeassa.
*
Mutta seuraavan kirjeen kirjoitusvaiheessa Nietzschen ailahteleva terveys oli juuri kääntymässä uuteen ja hieman pitempään kestäneeseen "nousuvaiheeseen", mitä viestii hänen juuri valmiiksi saamansa kirjan nimikin : "La gaya scienza, Die fröhliche Wissenschaft" (Iloinen tiede).
(20.5) Paljon kauniimmin ei ystävyydestä voi enää kirjoittaa. Muistettakoon, että Nietzsche lähetti joitain kirjeitä myös Overbeckin vaimolle, Idalle, ja tässä siteerattu kirje onkin mielestäni samalla epäsuora kiitollisuudenosoitus myös hänen tuelleen Nietzscheä kohtaan.
Letter to Franz Overbeck: November 14, 1881
My dear friend, what is this our life? A boat that swims in the sea, and all one knows for certain about it is that one day it will capsize. Here we are, two good old boats that have been faithful neighbors, and above all your hand has done its best to keep me from "capsizing"!
Let us then continue our voyage—each for the other's sake, for a long time yet, a long time! We should miss each other so much! Tolerably calm seas and good winds and above all sun—what I wish for myself, I wish for you, too, and am sorry that my gratitude can find expression only in such a wish and has no influence at all on wind or weather.
Subscribe to:
Posts (Atom)