February 28, 2010

Kumman valitset: fiktiivis-käsitteellisen vai imaginaaris-virtuaalisen tietoisuuden? Oletko rationalisti vai zombie?

Kuvassa 'minä' repeytyy irti sokean, mykän ja kuuron luonnontilan (vaistonvaraisuuden) deterministisyydestä katsoen maailmaa ja yrittäen turhaan löytää siitä itsensä reaalisena eli muunakin kuin fiktiona (kieli) ja fantasiana (imaginaarinen, narsistinen, ideologia).

Mutta (Heideggeria mukaellen) juuri tässä repeytymässä kauhea on aina jo tapahtunut: sisäinen (reaalinen) ja ulkoinen (kieli), ovat lopullisesti eronneet toisistaan, eikä niitä voi enää yhdistää kuin vieraantumisen kautta: fantasiana ja/tai fiktiona. - Kyse on asymmetriasta: kielen palautumattomuudesta reaaliseen sen yrittäessä symbolisesti käsitteellistää reaalista. Tätä asymmetriaa voi pitää subjektin olemassaoloon perustavasti sisältyvänä ontologisena erona.
*
Ninni kirjoitti edellisessä päreessäni:
'on olemassa tämä oppikunta, jonka mukaan olemme virtuaalinen maailma.'
*
Mutta jos samalla väitetään, että tietoisuutta ei ole olemassakaan - ei missään muussa mielessä kuin osistaan seuraavana summana, joka on palautettavissa reaalisiin (fysikaalisiin) osiinsa ja jopa ymmärrettävissä vain niistä käsin, ollaan rähmällään hämärän ja käsitteellisesti sekavan mystiikan kanssa.

Tässä yhteydessä pitää muistaa, että Platon oli tietyssä äärimmäisyydessään matematiikkaan totaalisti hurahtanut gnostilainen lukumystikko, jonka metafysiikka pseudofilosofisimmillaan muistutti lähes horoskooppiselityksiä.

Matematiikkaa on käytetty aina vähintäin yhtä paljon maagisten ennustusten kuin aitojen tieteellisten selitysten välineenä (silti odotan erittäin kiinnostuneena Alain Badioun vihdoin suomennetun Oleminen ja tapahtuma ilmestymistä; - Badiou rakentaa tyhjän joukon 'perustalle' minimaalisen ontologian!).

Tosin Platon yhdisteli ajattelussaan niin monia filosofian perinteitä, että hän oli varmasti tietoinen omien kokeilujensa 'vaaroista' dialektisen (siihen aikaan 'tieteellisen') ajattelun kannalta.

Ylipäätään koko kreikkalaisella (lopulta idealistis-monistisella) rationalismilla oli erilainen - kollektiivisempi ja neutraalimpi (samalla metafyysisesti naturalistisempi - sanoisinko itämaisempi) käsitys subjektista kuin juutalaisesta perinteestä lähtevällä Jumalan/ihmisen tahtoa korostavalla ajattelulla.
*
Me emme ole subjekteina mitään virtuaalimaailman simulacrisia osia, joskaan tietoisuudellamme (subjekteina) ei ole substantiaalista olemusta, joka voitaisiin artikuloida/yhdistää identtisyytenä tuohon substantiaaliseen sisältöön.

Ei siis ole mitään lopullisen itseidenttisyyden mahdollisuutta. Ei edes meditaatiossa.

Subjekti on reaalisesta (halun energeettisyydestä) kumpuava repeämä tai murtuma mykän vaistovaraisessa, determinoituneessa eläimellisyydessä (reaalisessa).

Identiteettimme on aina imaginaarista väärintulkintaa ja subjektina olemisemme reaalista ilmentävän ja siitä samanaikaisesti vieraantuvan kielellis-symbolisen minän (eli minän 'kuoren', joka on ainoa artikuloitavissa oleva 'substantiaalinen' minä), olemassaoloa.

Minuutemme ei ole läpinäkyvä, kuten reduktionisti tai mystikko olettaa. Olemme jopa arvoituksen tuolla puolen: itseämme pettäviä mysteereitä eli itseidenttisyyden harhassa eläviä energeettisiä singulaareja.

Paradoksaalisesti itseidenttisyys mahdollistuu vain ideologisena uskona Suureen Toiseen (Jumala, tieteen kaikkivoipaisuus), joka on tuon harhaisen itseidenttisyysoletuksen sekä ideologis-uskonnollinen (imaginaarinen) että institutionaalis-symbolinen (kielellis-fiktiivinen) tae.

Reduktionistisen tieteen tekee uskonnoksi juuri sen edustajien pakkomielteenomainen, samaa toistava, tautologinen mantra: 'tiede ei ole uskonto, tiede tutkii vain totuutta, tieteessä ei uskota kuin totuuteen, koska tiede ei ole uskonto jne.'

Juuri tämä 'vilpittömyys' totuuden suhteen, tämä 'jumalallisen' luonnontieteellisen menetelmän hallinnasta seuraava auktoriteettivaade uskonnon ja ihmistieteitten suhteen, on ideologiaa puhtaimmillaan - ja se perustuu siis oletukseen, että Asiaa (tiede reaalisena) artikuloivalla Toisella (tieteen metodi, symbolinen järjestys) on Toinen (normatiivinen Metakieli, Jumala, Big Other).

Mutta mitään Toisen Toista, mitään Big Otheria ei ole. Joka näin kuvitelmissaan narsistisesti fantasioi ja joka tällaiseen Suureen Toiseen tieteellisen metodin (symbolis-fiktiivis-kielellinen järjestys) muodossa uskoo, on (kätketyn) ideologian vallassa - siis (taika-)uskonnollinen par excellence.
*
http://www.dailygalaxy.com/my_weblog/virtual_worlds/
http://en.wikipedia.org/wiki/Simulacrum

7 comments:

Homo Garrulus said...

http://groups.yahoo.com/group/tutuhesa/message/5002

Pelissä vika, ei ihmisissä, sillä nuo The Other on vain nainen ja mies.

Nainen pyrkii määrittelemään eli yhdistämään ja mies pyrkii dialogiin eli erottamaan. Yhdistäminen ja erottaminen on siis oikea ongelma.

Perheessä, jossa on alle 67 ihmistä on helppo toimia muita varten; yli 67 ruvetaan toimimaan omaa etua valvoen vaikka ns. etu olisi vain kuten kansallisvaltio rauhan säilyttämisessä. Siitä alkaa riidat; koska liian moni ovat jo liian kauan itsestäänselvästi elänneet hyvin ja rauhassa heille on kaikki muu vain Other-ajattelua. Outoa. Mutta se, joka ei pääse kiinni aivoistaan johonkin rauhanomaiseen tai kasvuun laadun suhteen ei opi ilman, että pääse matkimaan tai oppimaan toisilta.

Kieli on sen verran oikeasti yhteinen asia kuten aurinko. Kun me erottelemme kielen erottelemme jotain, jota ei saisi. Siitä alkaa erimielisyydetkin.

Samalla erotettu kieli on diversiteettiä ja laadun kasvu eli oppimisen syvin tie: raon kautta sisään.

--

Kyse on vain siitä, että oikeat opettajat pääsisi joskus tuon lässynlässyn viidakon läpi: ei pääse.

--

Koska heitä on yli 67.

Homo Garrulus said...

Mutta (Heideggeria mukaellen) juuri tässä repeytymässä kauhea on aina jo tapahtunut: sisäinen (reaalinen) ja ulkoinen (kieli), ovat lopullisesti eronneet toisistaan, eikä niitä voi enää yhdistää kuin vieraantumisen kautta: fantasiana ja/tai fiktiona. - Kyse on asymmetriasta: kielen palautumattomuudesta reaaliseen sen yrittäessä symbolisesti käsitteellistää reaalista. Tätä asymmetriaa voi pitää subjektin olemassaoloon perustavasti sisältyvänä ontologisena erona.

- kauhea ei ole tapahtunut, ihmiset eivät vaan halua ns. revetä eli eivät suostu REPEYTYMÄÄN vaikka se on ehto oppimiselle; raon kautta uutta.
Tämä tapahtuma voidaan verrata syntymään sillä siinä ratkeaa kalvoja ehkä fyysisestikin aivoissa ja en suosittele ilman tukea: on helvetillinen asia koska aivoissa olevat synapsikohdat hakevat luultavasti ilmassa olevia uusia kiinnekohtia eikä niitä heti saa kiinni milloin on tunne kuin olisi joutunut junan alle.

- en tiedä onko tätä milloinkaan tajuttu tai onko kulttuuri ns. poisoppinut sitä koska on helpompaa olla olevinaan (saa enemmän rahaa ja helpommalla)
ja valehdella muiden mukana - onhan arvo laskettu dialogien, erojen, muutosten, transaktioiden, sepitysten ja imagon kautta. Ei siis oikean oppimisen ja kypsymisen, vastuun ja holistisen tajunnan avulla joita ollaan pidetty vain sekoittavana (kuten minua).

- en ole ikinä halunnutkaan pelata: sanoin jo monta vuotta sitten etten halua pelata elämää vaan elämä eletään ja pelit sitten pelataan: tässä fiksut ja filmaattiset ovat yhdistäneet oman malliseksi koska oikea malli rupesi olemaan niinq vaativa.

- silti arviointi on pelin mukaan (yhteiskunta ei enää osaa itsekään erottaa mikä on mikä ja väestökasvu sen kun lisääntyy, sitä ei tajuta - ilmastomuutos on huolena, sitäkään ei viitsitä ajatella koska on aina sepitystä huomisesta ja kun miljardit ihmiset vain sulkevat silmänsä, pelaavat huomista ja ylihuomista ongelmat menevät ns. maton alle. On sen jälkeen pian hyvin vaikeaa edes päästä kertomaan mistä oikein on kyse koska se raivostuttaa; ei ole ollut muodissa se, että joku näkisi mitään yhteyttä asioissa: heille maailman on iso kuin avaruus, minulle pieni kuin siirtolapuutarhan mökki polkuineen.

- Kumman valitsen: en kumpaakaan sinun teennäisistä erotteluista: valitsen vastuullisen ihmisen, joka on biologinen ja mentaalinen eli kroppa ja henki, jokin joka liikkuu paikassa ja jokin joka liikkuu ajassa. Big deal, olen fiktiivis-faktinen imaginääris-yksinäinen koska minulle ei kukaan puhu koska heillä on täysi työ peittää omat sikamaisuutensa rahaan ja tv-esityksiin jotta kansa voisi olla heidän kanssaan samaa mieltä: kuten porukka facebookissa, paxataan ystävät; lällälläää minulla on enmmän lällälllääääää

Oppisivat edes häpeämään - nada.

Anonymous said...

Mitään toista ei ole, MOT, MHHT, MVJ

Rauno Rasanen said...

anonymous,

en.

ninni said...

http://bit.ly/dD41vI

Anonymous said...

ehkä symbolit ovat vain jotain väliaikaista niinku porkkanoita juoksijoille

minusta virtuaalinen maailma on harvinaisen selvä juttu. niinku koko maailma.

ninni said...

Objective Reality (OR) is the perspective that you’re the character in the dream world, and the dream world is solid, real, and objective. An OR person wouldn’t normally think of the physical world as a dream at all — they accept the (socially conditioned) notion that the dream world is reality itself. The objective world itself is seen as the basis for knowledge. Note that there can be no proof whatsoever that this is how reality actually works; it’s one giant unprovable assumption. It’s also not falsifiable.

Solipsism is the perspective that you’re the character in the dream, and the dream world is either a projection of you, some other kind of illusion, or simply unknowable. Other people are not real in the same way you are. Your own mind is the basis for knowledge. Even though it’s impossible to prove it wrong because solipsism is not objectively falsifiable, many philosophers dislike solipsism because they see it as a philosophical dead end. I tend to agree. If you want to learn more about solipsism, the Wikipedia entry on it is quite thorough.