Riku: Tiijät sie Madde mitä? Jospa myö männä
mätkäätettääsiin ihtemme naimissiin. Kuhtuttaan häihi siun isä, äite, sisko
miehineen ja niijen laps, siun veli ja miun äite-mamma. Madde: Mut siun
äiten miehiä ei kuhtuta Riku! Riku: Ei ei Madde kultsu, niitä ei
kuhtuta eikä ne varmaa tuliskaa. Madde: Ja siun äite saa laittaa
piälleen pitkän mekon eikä mittään milffi-miniä, josta näkkyy kaikki sen rypyt
vai sanonko mitä. Riku: Ei ei Madde, äite laittakkoo sen nilikkoihin
asti ulottuvan kultahippuhammeen piälleen. Mie sanon sille. Madde: No –
sitte kai voijaan mennäkkii naimissii. Riku: Mie rakastan sinnuu
Madde. Madde: Ja mie sinnuu Riku [hiljaa huokaisten ja edellistä,
petollista heilaa muistellen: toistaaseksi].
.
1
Ironmistress kirjoitti ‘aforismi-päreeni' kommentissaan seuraavasti:
Meistä jokainen on jollain lailla perheihminen; ilman ehkäisyä vuoden, parin
sisään huomaat sen.
*
Minäkin olen perheihminen: olen ultimate-uusperheen eli
ihmiskunnan sateenkaarilapsi - ellei peräti maailmankaikkeuden!
*
No - vakavasti puhuen saatat hyvinkin olla oikeassa. En
lainkaan ihmettelisi suuren ikäluokan ja sitä seuranneen x-sukupolven [ensin
anarkistisen vasemmiston ja sitten uusliberalistisen oikeiston] hypettämän
arvopluralistisen laissez-fairen jälkeen, että nyky- ja lähitulevat nuoret
alkavat suosia uskollisuutta ja parisuhdetta lujittavia sekä konkreettisia että
symbolisia käytäntöjä. Sitä paitsi Juha Siltala[kin]
näyttäisi viimeisessä tutkimuksessaan päätyneen tämänkaltaisiin johtopäätöksiin
nykynuorten arvomaailman suhteen.
.
Mutta ‘c'est la vie’ eli
kyseessä on kulttuuri-antropologisesti eli väestöpohjan ja
yhteiskunnallis-historiallisten olosuhteitten vaihtelun vuoksi pikemminkin
pitkien aikajaksojen dialektinen prosessi kuin mikään
fundamentaalis-te/le/ologinen tai peräti biologis-evolutiivinen
ihmis-perhemoraalin ideaali. Kärjistetysti sanottuna kyseessä on liberaalien ja
konservatiivisten arvojen välillä vaihteleva kulttuurinen muoti eikä paljon sen
syvällisempää [valitettavasti; olen nimittäin itse suhteellisen vakaitten
perhearvojen kannalla joskin nyt jo pitkään ollut sinkku by destiny
ellei peräti by ‘nemesis’].
.
2
Viimeistään I maailmansota synnytti aikansa ‘kadotetun
moraalittoman sukupolven’ [ks. linkki]. II maailmansota puolestaan synnytti
‘kadotetun sukupolven’ ideologiset seuraukset ja vaihtoehdot eli
eksistentialismin ja marxilaisuuden. Näiden kahden aatemaailman poliittisesti
‘perverssistä’ yhdistymisestä [i] kumpusi hippi-hörhöjen vapaan rakkauden
anarkistisen huume-, juppi- ja new age-lauma, joka kritikoi autoritaarista
valtarakennetta [hegemonista valtaeliittiä], koska suurelta osin juuri se oli
paitsi toimillaan myös toimettomuudellaan ollut aiheuttamassa [tai ainakin
kyvytön estämään] kahta maailmansotaa ja yhtä maailmanlaajuista
finanssiromahdusta [itse asiassa kahta, joskin 2008 romahdus oli jo
anarkisti-sukupolven hedonistis-hegemonisten kapitalisti-saalistajien
kvantti-matemaattisen ahneuden tuotos [ii].
.
On kuitenkin dialektisesti luonnollista ja
ymmärrettävää, että vastareaktiona suuren ikäluokan moraali-anarkismin
raunioista nousseeseen [pornoistuneeseen/perversoituneeseen] arvo- ja
rahapluralismiin syntyy kaipuu turvallisempaan ja vakaampaan elämänmuotoon eli
in practice välttämätön tarve vakauttaa parisuhteitten moraali-logiikka
[uskollisuuden ja kuuliaisuuden hyveet], koska juuri kiinteä parisuhde [siis
kahden ihmisen välinen monogaaminen seksuaalisuhde erotuksena polyamorikkojen
‘maksuttomaan’ prostituutiomalliin] on sentään ihmisen psykologisen ja
yhteiskunnallisen elämän perusyksikkö ja perusta [iii].
.
Kun sitten tämä uusin moraalisen vakauden ‘muoti’
muuttuu hegemoniseksi ja siten tukahduttavaksi elämäntavaksi, siihen tullaan
nuorempien sukupovien toimesta suhtautumaan erittäin kriittisesti.
Konservatiivisuus ja liberaalisuus yhteisöllisesti sopeutuvana/sopeuttavana
reaktiona suhteessa parisuhteitten perustan luovaan ‘energeettisyyteen’ eli
seksuaalisuuteen on siis yhteiskunnallisesti sekä dialektinen että syklinen
ilmiö, mutta mitään lopullista globaalia arvokonsensusta tässä asiassa ei
saavuteta.
.
PS. Vähintäänkin opettavaista ja/eli samalla hyvin
problemaattista on jälleen muistaa, että patriootti-konservatiivien tiukasti
vastustama islam jos mikä sharia-lakeineen edustaa perinteisiä konservatiivisia
perhearvoja - sekä kaikkein vahvimmin että ongelmallisimmin – ainakin
länsimaisen demokraattis-liberaalis-reformatorisen perinteen näkökulmasta
nähtynä.
.
Myöskään konservatiiviset arvot eivät ole mikään
itsestään selvyys [arvoliberalismi ei tosin edes pyri itsestään selvyyteen],
koska konservatiivien piirissä ajaudutaan [mikä on heille ymmärtääkseni
kiusallista asian ‘psykologisen paljastavuuden’ vuoksi] väistämättä puhumaan
ainakin kahdesta lähtökohdiltaan erityyppisestä konservatiivisuudesta. Toinen
kuten sanottu perustuu itsessään ristiriitaisen liberaalin feminismin
perinteeseen ja toinen esimoderniin patriarkaaliseen perhemalliin.
***
[i] Toisilleen lähes vastakkaiset maailmankatsomukset
eli eksistentialismi ja marxilaisuus [ontologinen indeterminismi -
historiallinen determinismi] olivat heti toisen maailmansodan jälkeen välittömiä
vastareaktioita sekä vanhan valta-eliitin että uuden tieteen, taiteen ja
eettis-polittisen ajattelun kyvyttömyydelle estää 1900-luvun ensimmäisen
puoliskon aatteellisen nihilismin synty talouden romahduksineen,
totalitarismeineen ja sotineen.
.
.
Eksistentialismi huokui individualistista pessimismiä ja
nihilismiä, kun taas työväen oikeuksia ja työläisten keskinäistä solidaarisuutta
ajanut kovemman linjan marxilaisuus [erotuksena kapitalistin kanssa 'veljeileviin' sosiaalidemokraatteihin] ajautui
joko tahtoen tai tahtomattaan liittoon neuvostokommunismin kanssa.
.
Marxilaisuus ja eksistentialismi ovat siis alunperin
aatteellisia antagonisteja, jotka eivät voineet sietää toisiaan [vrt. myös Camus’n
‘eksistentialistinen’ (itse asiassa moralistinen) humanismi ja Sartren ‘eksistentialistinen’ kommunismi (joka
on itse asiassa oxymoron)] ja silti niistä tai niiden ‘perverssistä’ sekoituksesta
[hedonistisen vapauden ja yhteiskunnallisen solidaarisuuden mahdoton yhdistelmä]
tuli 1960-luvun lopun nuorisoliikkeiden aatteellinen ‘käyteaine’. - - Eurooppalaista maolaisuutta pidän eräänlaisena pettyneitten puoluemarxistien sisäisenä lahkoliikkeenä [esim. Alain Badiou], joka ei kuitenkaan omaksunut situationistien ja anarkistien 'hippihenkeä'.
.
[ii] Tietenkin juuri
seksuaalisuus [niin konservatiivisissa kuin liberaaleissa muodoissaan]
kaupallistetaan kapitalistisessa yhteiskunnassa aina ja joka tapauksessa tappiin
asti, mikä jo itsessään kalvaa kaiken vakaumuksellisuuden ja luottamuksen
moraalista uskottavuutta ja perustaa: rahalla kuten hyvin tiedämme [joskaan emme
tunnusta] on taipumus demoralisoida kaikki, mihin se vain ikinä
tarttuukin.
.
[iii] Uusi perhekonservatismin nousu
on tapahtunut alle 20:ssä vuodessa. Kaikki kehitys kuten teknisistä
innovaatioista opimme [?] tapahtuu siis yhä nopeammin ja nopeammin. Myös
konservatiivisuuden ja liberaalisuuden syklinen prosessi ilmeisesti nopeutuu
koko ajan ~ historia saattaakin ‘loppua’ jo lähitulevaisuudessa?
;\].
*
5 comments:
tarve vakauttaa parisuhteitten moraali-logiikka [uskollisuuden ja kuuliaisuuden hyveet], koska juuri kiinteä parisuhde [siis kahden ihmisen välinen monogaaminen seksuaalisuhde erotuksena polyamorikkojen ‘maksuttomaan’ prostituutiomalliin]
Muistutan vain, että polyamoriset suhteet voivat myös perustua uskollisuuteen, esim. kolmen ihmisen keskinen vakiintunut suhde, jossa ei harrasteta syrjähyppyjä. Se ei ole prostituutiota eikä mieletöntä ympäriinsä paneskelua.
Miksei - mutta eiköhän tuollainen asetelma ole melko poikkeuksellinen ainakin sanokaamme 'virallisena' instituutiona. Epävirallisena käytäntönä se saattaa toki olla paljon yleisempi: viittaan nyt rakastajattarien ja rakastajien käyttöön/olemassaoloon. Onko sinulla kokemusta asiasta? Lienee kuitenkin mahdotonta edes kuvitella toimivaa ihmisyhteisöä, jossa/jonka parisuhteet pääsääntöisesti perustuisivat ‘uskolliseen’ promiskuiteettiin - ellei sitten tulkita asioita semanttisesti ad hoc eli kutsuta tässä tapauksessa uskottomuuden käytäntöjä [siis rakastajia/rakastajattaria] maan tavaksi eli normaalitilaksi.
Vitsi on siinä, että yksikään yhteiskunta ei pysy pystyssä ilman lapsia ja lisääntymistä.
Perhe ei ole olemassa aikuisia varten. Se on olemassa lapsia varten. Avioliittoinstituutio ja monogaaminen parisuhde on olemassa nimenomaan sen takia, että sen kautta tuotettaisiin lapsia ja uusia sukupolvia korvaamaan vanhempansa. Ihmisen elinikä kun on rajallinen.
Ja nyt vain on niin, että historian kokemus on osoittanut ydinperheen parhaaksi mahdolliseksi tavaksi kasvattaa terveitä ja täysipäisiä jälkeläisiä. Kaikki muut mallit (haaremi, kollektiivikasvatus, yksinhuoltajuus, suurperhe jne) tuottavat selkeästi ydinperhettä huonompia lopputuloksia. Esimerkiksi yksinhuoltajien lapset ovat rajusti yliedustettuina rikollisten ja sosiaalitapausten keskuudessa. Tämä ei ole rasismia vaan selkeä, tarkistettavissa oleva, fakta.
Ja juurikin tuo parisuhteen moraalilogiikka, johon kuuluvat uskollisuuden ja kuuliaisuuden hyveet sekä kiinteä parisuhde, tuottaa parhaan mahdollisen pohjan lasten hankkimiselle ja ennenkaikkea heidän kasvatukselleen.
Lasten hankinta ja kasvatus on iso juttu. Se on vakava investointi, joka vaatii niin rahaa, eforttia kuin kärsivällisyyttäkin. Ja se on aina paljon helpompaa kahdestaan kuin yksin tai sitten että joutuu taistelemaan toisten vaimojen kanssa jossain haaremissa ja puukottamaan heitä selkään ja heidän lapsiaan selkään. Siksi ydinperhe ja siksi kiinteä parisuhde.
Hedonisteilla ei ole lapsia. He pitävät huolen ehkäisystä paneskeluittensa ohessa ja siitä, etteivät he saa jälkeläisiä. Heidän sukunsa tyrehtyy heihin. Promiskuiteetti on geneettinen itsemurha.
Mutta elämän suuri sentrifugi pyörii, ja se erottaa kerman sakasta, suodoksen pohjatuotteesta. Hedonistit ja heidän geeninsä karsiutuvat pois kierrosta.
Mitä islamiin tulee, niin islam tuottaa äärimmäisen lujia perheitä ja äärimmäisen vakaita yhteiskuntia. Tosin todella perverssillä, kierolla ja vinksahtaneella tavalla. On parempi ottaa oppia ortodoksijudaismista. Tai miksei lestadiolaisuudestakin.
IM: Mitä islamiin tulee, niin islam tuottaa äärimmäisen lujia perheitä ja äärimmäisen vakaita yhteiskuntia. Tosin todella perverssillä, kierolla ja vinksahtaneella tavalla. On parempi ottaa oppia ortodoksijudaismista. Tai miksei lestadiolaisuudestakin.
Vakaa yhteiskunta ei ole ensimmäinen sana, joka islamilaisista maista tulee mieleen. Empiiriset havainnot eivät oikein tue tätä seikkaa: arabikevät, Syyrian levottomuudet sekä muut säännölliset väkivaltaisuudet kertovat valtavista sisäisistä jännitteistä ja piilevästä aggressiosta. Niin valtavista, että kun ne lopulta purkautuvat, islamilaiset maat tulevat repimään toisensa verisiksi lihasuikaleiksi. Vakaita yhteiskuntia ne ovat sikäli, että ne ovat stagnaattisia. Traditiot siirtyvät perheissä sellaisinaan sukupolvelta toiselle ilman kehittymistä. Eivät muslimilapset kapinoi vanhempiaan vastaan, mutta eivät myöskään päivitä traditioitaan. Ehkä se perverssiys tulee tässä ilmi?
Enkä kyllä ensimmäiseksi ottaisi oppia lestadiolaisilta ortodoksijuutalaisista puhumattakaan. Sen sijaan kiinnittäisin huomiota amisheihin ja hutteriitteihin: vakaita yhteisöjä, jotka ovat onnistuneesti pysyneet yhteiskunnan oravanpyörän ulkopuolella ja joissa kunnioitetaan traditiota. Ne ovat vieläpä onnellisilta vaikuttavia yhteisöjä ilman neurodoksijuutalaisten pakkomielteitä ja lestadiolaisten hihhulointia.
1
Korppi raakkuu asiaa, jota ei uskalleta liberaaleissa piireissä ääneen sanoa, vaikka se varmaan tiedostetaan siellä[kin] yhä selkeämmin.
Jos islam johonkin hajoaa [tai vetäytyy kuten Pohjois-Korea], niin kyvyttömyyteen päivittää muslimimaiden perherakennetta hallitusti eli asteittain ja ympäröivän maailman paineet huomioiden. Etenkin kapitalismin ja sen kääntöpuolen eli teknisen kehityksen ‘assimilointi’ islamin traditioiden palvelukseen on erittäin vaikea haaste.
Tällainen muutos on lähes erottamattomalla tavalla kiinni uskonnollisesta reformaatiosta, jota islam ei koskaan ole läpikäynyt. Kristinusko on sentään kokenut sekä uskonpuhdistuksen että vastauskonpuhdistuksen. Itse toivon lisää ‘uskonpuhdistuksia’ ja väitän että Nietzsche oli eräänlainen ‘uskonpuhdistaja’ hänkin.
2
Ironmistress saattaa saada perusteellisemman vastauksen jossain vaiheessa. Sen verran kuitenkin tässä väitän, että nihilismistä [esim. buddhalaisuus tai evoluutioteoria] ei voi johtaa mitään suvunjatkamista ylihistoriallisesti preferoivaa elämän tarkoitusta.
On aivan sama kenen elämä jatkuu tai jopa se, jatkuuko elämä ylipäätään vai ei. Evoluutiosta [joka on täydellisen sokea päämäärään nähden] ei tuollaista väitettä voi johtaa kuin jollain panteistis-juutalaisella logiikalla [in practice antropomorfistisella hybriksellä, joka vielä kaiken lisäksi by definition on luonteeltaan partikularistista ~ rasistista].
Jos evoluution tarkoitus olisi perimmältään edes pelkkä elämään sisältyvän informaation siirtyminen eteenpäin [kausaalisuus ei tietysti itsessään ole mikään tarkoitus vaan todellisuuden tapahtumisen loogis-matemaattinen kuvaus; eikö Ironmistress vieläkään ymmärrä tätä asiaa?], niin siinäkin tapauksessa sellainen olio kuin ihminen on informaation ‘kausaalisen siirtymisen’ kannalta äärimmäisen ei-toivottava luomus jo sen vuoksi, että hänellä seksuaalinen nautinto ei ole kiinnittynyt enää vaistonvaraisesti lisääntymiseen vaan toimii suhteellisen itsenäisesti. Vai onko olemassa ihmistä vailla seksuaalisia fantasioita? Jos on, haluaisin ehdottomasti tavata hänet. Kyseessä on nimittäin joko eläin tai Jumala.
*
‘Mutta elämän suuri sentrifugi pyörii, ja se erottaa kerman sakasta, suodoksen pohjatuotteesta. Hedonistit ja heidän geeninsä karsiutuvat pois kierrosta.’
Näin voi sanoa vain Jumala tai utopistisessa fantasiassa elävä evoluutio-mystikko, jolle evoluution kausaalinen tyhjyys on korotettu ikään kuin transsendenttiseksi arvoksi an sich. Luonnollinen on silloin samalla yliluonnollista/pyhää. Pitää kuitenkin olla tosiuskovainen voidakseen sydän pamppailen ja ikään kuin Messiaan tulemista odotellen ajatella näin. Triviasta ei ainakaan loogisesti seuraa mitään muuta kuin triviaa, joten sillä, joka muuta keksii täytyy välttämättä olla niin sanotusti oma lehmä ojassa. - - Muistutan heti perään, että sille, joka tämän sanoi, pihlajan marjat eivät ole happamia ;\].
Post a Comment