June 19, 2013

ANATEEMA

Minä en, Valkea, roiku sinun blogissasi vittuilemassa ja markkinoimassa ideologista shittiä -  en rasistista enkä liberalistista. Pysy poissa täältä. Tämä 'keskustelu' loppuu juuri siihen, mihin sinä sen näköjään haluatkin loppuvan. Edes yksinkertaisimpaan kysymykseeni et ole kyennyt vastaamaan, vaikka sitä kolmeen kertaan pyysin. Olet pelkkä bluffi koko tyyppi. Pseudotiedettä markkinoiva rasistinen kupla. Kaikki se, mitä sanot minusta, sopii parhaiten sinuun itseesi. Olen sekä halveksunnan että säälin tuntein lukenut viimeisimpiä kommenttejasi - niin ‘asiallisia’ kuin täysin asiattomiakin: molempien suhteen mieleeni on noussut yksi ja sama ajatus: tämä ihminen on kuin hysteeris-paranoidinen koira, joka yrittää saada raaputettua turkistaan sisäisen ahdistuksensa kirppuja ulkoistamalla ne muslimeiksi, neekereiksi, intiaaneiksi, mustalaisiksi jne. Hän on ottanut käyttöönsä älykkyysosamäärätutkimuksen vain yrittääkseen sen avulla oikeuttaa ja todistaa, että hänen sisäiset kirppunsa ovat todellisia ulkoisia kohteita, jotka uhkaavat meitä kaikkia samalla tavalla kuin hänen omaa epävakaata mieltään. Mutta ‘oikea’ tiede ei koskaan voi perustua psyykkisten defenssien eli tässä tapauksessa rasistisen logiikan ja etnisen ylimielisyyden perustalle. Ei edes silloin, kun siitä tulee jonkun valtion virallinen poliittinen ohjelma. Jos näin kuitenkin käy, vapaan maailman kansalaisten tulee vastustaa sellaista orjayhteiskuntaa kaikin käytettävissä olevin keinoin. - - Tällaisin – järkähtämättömän liberalistisin terveisin, Valkea, toivotan sinut puheeni lopuksi alimpaan helvettiin – tarkemmin sanottuna Danten Helvetin kahdeksannen piirin kuudenteen kuiluun, jossa tekopyhät kantavat kultaisia munkinkaapuja, jotka ovat niin lyijynraskaita, että ne melkein katkaisevat kantajansa näiden laahustaessa hitaasti kapeaa polkuaan kuilun ympäri.
.
Dixi
*

23 comments:

Valkea said...

Professori Bruce Charlton jatkaa; myös tämä selittää paljon intellektuellien typeryydestä

http://medicalhypotheses.blogspot.fi/2009/11/clever-sillies-why-high-iq-lack-common.html

Sinä et pysty tuottamaan tänne laadukasta luettavaa, joten se on minun tehtäväni. Kerrankin blogissasi on jotain aidosti hyödyllistä.

Valkea said...

Sinä et siis kestä sitä, että sinua totuudenmukaisesti sanotaan mielenvikaiseksi, että tuotoksesi on alusta loppuun roskaa, ja että päädyt helvettiin. Olet vielä heikompi kuin luulinkaan.

En tietenkään alennu samalle tasolle, siksi tuotan tänne parempaa luettavaa;

http://charltonteaching.blogspot.fi/2012/10/intellectuals-people-who-believe.html

Valkea said...

... siksi sensuroit.

Valkea said...
This comment has been removed by the author.
Valkea said...

Ajattele miten mukavaa meillä on ikuisesti. Sinä et pysty ajattelemaan mitään muuta kuin minua ja pystyt kirjoittamaan vain minusta.

Rauno Rasanen said...

Valkea - - et kai sinä vain ole rakastunut minuun?

Valkea said...

En, minähän ajattelen sinua hyvin vähän. En minä ole kirjoittanut sinusta blogissani yhtään kirjoitusta, vain kirjoitus riitaisa negativistinen persoonallisuushäiriö on sinun persoonallisuushäiriösi inspiroima, mutta käsittelee aihetta yleisesti. Minä käytän sinuun hyvin vähän aikaa. Mutta sinun *täytyy* ajatella minua ja kirjoittaa minusta ja vastata minulle ja kommentoida minulle. Ehkä sinun pitäisi kysyä itseltäsi oletko rakastunut minuun. Sinähän osoitit rakkauttasi Ruukinmatruunallekin perverssillä tavalla mustamaalaamalla häntä.

Sinä joudut kirjoittamaan ikuisesti mustamaalauksiasi, ja joudut tuhlaamaan loppuelämäsi niihin, ja minä heitän jokaiseen jonkun pienen negaation. Sinä olet kyvytön pysäyttämään negatiivista kierrettäsi.

Valkea said...

Kirjoituksessasi näyttää kuitenkin olevan pohjavireenä se, että haluat päästä minusta eroon, joten sanotaan seuraavaa: Jos et enää koskaan kirjoita minusta yhtään kirjoitusta, etkä enää koskaan kommentoi missään yhtään kommenttiani, minäkään en enää kommentoi täällä tai muuallakaan sinulle. En vain usko, että sinulta löytyy riittävästi tahdonvoimaa, kestävyyttä, mielenhallintaa ja kyvykkyyttä siihen, en usko että pystyt siihen. Minä pystyn siihen yhtä helposti kuin täällä kommentoimiseenkin.

Valkea said...

Olet liian heikko siihen. Tunteesi hallitsevat sinua, sinä et pysty hallitsemaan tunteitasi.

Rauno Rasanen said...

Jauhat, Valkea, edelleen yhtä ja samaa [et ole vastannut argumentin tasolla kysymykseeni, koska et ilmeisesti kykene sitä tekemään] ja vaikka osutkin joskus jossain määrin oikeaan suuntaan, mitä tulee aihevalintoihini [‘kohteisiini’] ja etenkin tapaani kirjoittaa ‘kohteistani’, niin tulkitset minua silti koko ajan oman narsismisi [psykologien ja psykiatrien ‘ammattitauti’] etkä niinkään edes psykologisen asiantuntemuksen ehdoilla tai pohjalta.

Ei sen puoleen, en arvosta psykologiaa tai psykiatriaa kovin korkealle tieteiden joukossa. Jokaisella kulttuurilla on omanlaisensa poppamiehet, jotka nimeävät, personoivat ja selittelevät kulttuurilleen ominaisia ahdistuksia, joita sitten ryhdytään jopa kauppaamaan ‘tuotteina’ kansalaisille [terveydestä on tullut modernissa kapitalistis-teknistyneessä maailmassa todellinen hittituote].

Argumentatiivisesti tuloksena on kehämäistä inttämistä, kuten tästäkin kommenttiketjusta huomataan. - - En toki ole syytön minäkään, mitä inttämiseen tulee, mutta minun ‘asiani’ vaatii määrätietoista toistoa, kuten kaikki arvo-orientoitunut retoriikka: minä teen tietoisesti [myös] politiikkaa, mutta sinä Valkea ammut valitsemiasi ihmisiä puskan [eli tiedekulissin] takaa selkään.

Sen verran kertaan asioita lopuksi [kertaus on opintojen äiti – mitä?], että sinä, Valkea [kuten Ironmistress] yhtä aikaa sekä naamioit että perustelet poliittiset mielipiteesi muka pätevästi argumentoidulla evidenssillä, jossa arvot ja tosiasiat kuitenkin tuppaavat aivan liian helposti [sekä tietoisesti (indoktrinaatio) että tiedostamattomasti (psyykkinen projektio ~defenssi)] sekoittumaan eli mystifioitumaan keskenään ‘totuudeksi’. Tämä on tyypillisesti pseudotieteellinen positio – siis ideologista indoktrinaatiota ellei peräti manipulaatiota.

Niinpä minun on pakko sanoa, että vaikka olenkin pakkomielteisen kriittinen ja ad hominemia sekä argumenttina että tyylikeinona [jotka huom. täysin tietoisesti[!] sekoitan keskenään] käyttävä satiirikko, niin mikään argumentti tai evidenssi [paitsi ehkä kidutus tai sen uhka] maan päällä tai sen ulkopuolella ei saa minua muuttamaan näkemystäni tässä pseudotiede-asiassa. - - Kuten Luther sanoi: ‘Tässä seison enkä muuta voi. Jumala olkoon todistajani’. Tai kuten Galileon väitetään oikeudenkäyntinsä jälkeen kuiskanneen: ‘Se pyörii sittenkin’. - - Toisin sanoen ja vielä kerran, Valkea: Sinä olet ‘rehellinen’, ‘aito’ eli kuten sanonta kuuluu: pesunkestävä - RASISTI. - - Mitä nopeammin tämän tunnustat, sitä varmemmin Jumala antaa sinulle anteeksi ainakin puolet ilkeästä pahantahtoisuudestasi. Hop hop!
*
Mutta okei. Haluat siis viimeisen sanan, Valkea. Saat sen. Ad inf.

Rauno Rasanen said...

Ihan kaikkein viimeisimmäksi lopuksi haluan kuitenkin kiittää sinua, Valkea. Olet saanut minut ajoittain jopa ylittämään itseni verbaalisesti. Olet siis toiminut minun muusanani. Kuinka voisinkaan enää vain vihata sinua? - - Ah – kylläpä todellisuus on niin kummallinen - - .

Valkea said...

Rauno,

omat kommenttini olivat, vaikka niiden sisältö oli totuudenmukainen, peilikuva sinun kirjoituksistasi ja niiden tasosta; eli inttämistä; huonotasoisia; henkilöön kohdistuvaa negatiivisuutta; informaatioköyhiä ns. aiheeseen liittyen (metatason keskustelua keskustelusta ja henkilöistä); jne. Halusin nähdä kyllästyisitkö sinä sellaiseen keskusteluun, mutta sinä pidät siitä. Pidät kaikenlaisesta huomiosta, negatiivisesta ja positiivisesta. Sinun mielestäsi objektiivisesti ala-arvoinen roska on "itsesi ylittämistä verbaalisesti". Nämä ovat selviä narsistisia piirteitä. Minun on tarkennettava arviotani sinusta. Sinä sovit monella tavalla hyvin narsistin määritelmiin:

1) Sinulla on liioiteltuja kuvitelmia omasta kyvykkyydestäsi ja tärkeydestäsi.

2) Sinulta puuttuu empatia, ja olet kyvytön ottamaan huomioon toisten ihmisten tunteita tai tarpeita.

3) Olet käytökseltäsi röyhkeä, ylimielinen ja kopea.

4) Pyrit henkilökohtaisella, yleisellä ja poliittisella tasolla dominoimaan muita ihmisiä mitä tahansa keinoja käyttäen, esim. verbaalisella herjaamisella, mustamaalaamisella, hyökkäyksillä, siivottomuuksilla, törkeyksillä, jne.

5) Kirjoitat joskus miellyttävästi, ja se voi hämätä ihmisiä ensi alkuun, mutta kaikki jotka oppivat tuntemaan sinut lähemmin, pitävät sinua vastenmielisenä ja epämiellyttävänä ihmisenä.

6) Odotat muilta erityiskohtelua, ja automaattista myöntymistä omiin näkemyksiisi ja omaan ideologiaasi. Jos ja kun henkilö ei myönny, reagoit siihen raivokohtauksella, uhkailuilla tai jollain muulla tavalla aggressiivisesti.

7) Keskityt fantasioihin ideaaleista, täydellisistä ja käytännölle vieraista poliittis-filosofisista rakennelmista (cerebral narcissist; Sam Vakninin termi). Kun joudut tekemisiin todellisuuden ja käytännön asioiden kanssa, jotka väistämättä rikkovat ideaalit rakennelmat, reagoit niitä defensseillä; vältät lukemasta niitä; sensuroit niitä; kiellät niiden olemassaolon; hyökkäät niitä vastaan ja pyrit tahraamaan ne nimittelyllä; kirjoitat hyperaktiivisesti ja keskityt sillä vertauskuvallisesti "tuhoamaan vastustajiasi" ja "alistamaan vastustajiasi"; jne.

Jatkuu ...

Valkea said...

Osa 2.

8) Sinulla on implisiittinen (vaistonvarainen, nopea ja automaattinen) negatiivinen, epäedullinen, kelvoton ja huono kuva itsestäsi, joka pakottaa sinut kompensoimaan tietoisella tasolla liioitellulla minäkuvalla; liiallisella aggressiivisuudella; "täydellisillä" intellektuaalisilla rakennelmilla; jne.

9) Sinulla on vain vähän kykyä itsereflektioon liittyen psykopatologiaasi. Meidän ns. "keskustelumme" ovat tästä hyviä ja riittäviä esimerkkejä, mutta myös esim. blogisi tunnuslauseet kertovat saman: "Ainoastaan omat tekoni, tunteeni (ja naisen logiikka) ovat jääneet minulle mysteereiksi. Loput tunnuslauseesta kertoo narsistisesta valheellisesta ja paisutellusta minäkuvasta: "Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan." Käsi kädessä itsereflektion puutteen kanssa kulkee se, että et kykyne muuttamaan käytöstäsi, vaikka sinua sanktioidaan sosiaalisesti. Et pysty oppimaan virheistäsi ja väärinkäytöksistäsi.

10) Sinulla on taipumusta tilannekohtaiseen ja spontaaniiin sadismiin, mutta ei kaikki elämänalueet ja ajanjaksot kattavaan sadismiin.

11) Pyrit rationalisoimaan anti-sosiaalista käytöstäsi erilaisilla verukkeilla ja tekosyillä, kuten näennäisesti korkeilla ideologisilla ja poliittisilla periaatteilla.

jne.

Sinä olet kuin oppikirjan kuvaus narsistista. Jos voisimme tarkistaa loput asioista, on todennäköistä, että nekin vahvistaisivat saman. Esim. ihmissuhteissasi sinä olet todennäköisesti ollut hyväksikäyttävä ja verbaalisesti syyllistävä ja loukkaava; sinulla voi olla taipumusta vilppeihin, petoksiin, huijauksiin ja pieniin rikoksiin; muut ihmiset ovat sinulle jossain määrin kolmiulotteisia pahvikuvia tai robotteja, jotka koet oman mielesi jatkeiksi (muihin ihmisiin liittyvä ihmiskuva); jne.

Minun on siis muutettava analyysiani sinusta narsistiseksi persoonallisuushäiriöksi tai voimakkaiksi narsistisiksi piirteiksi. Riitaisa negativistinen persoonallisuushäiriö on liian kapea-alainen, vaikka se ulkoisesti monilta osin muistuttaa narsismia internetin filtterin läpi katsottuna.

Valkea said...

Rauno,

narsistien hoidollinen ennuste on huono, psykiatrian huonoimpiin kuuluvia, mutta kannattaa yrittää. Mitään menetettävää sinulla ei ole, ja kaikki muutokset positiiviseen suuntaan ovat hyviä niin itsellesi kuin muille.

Rauno Rasanen said...

'Tehän tunnette minut, hyvä herra!'

'Oliko Sokrates tyypillinen rikollinen? Ainakaan tätä ei kiellä tunnettu fysionominen arvio, jota Sokrateen ystävät pitivät loukkaavana. Ateenassa poikennut matkalainen, kasvojen tuntija, sanoi Sokrateen nähdessään: monstrum kätkee kaikki raskaimmat taakat ja ilkeimmät halut itseensä. Sokrates vastasi suoraan: "Tehän tunnette minut, hyvä herra!'
*
http://netn.fi/394/netn_394_niets.html

Rauno Rasanen said...

En ymmärrä, mitä oikein haluat saada aikaan noilla psykiatrisilla loitsuillasi. Harjoitatko jonkinlaista mustaa magiaa vai? Ainakaan häpeämätön ihmisten leimaaminen [juuri tässä kohdassa persoonallisuuspsykologia ja rasistinen logiikka ovat analogisia] ei sinulle näytä olevan mitenkään vastenmielistä. - - No - jos sinulla nyt kerta kaikkiaan on tuollainen pakkomielle, niin minun puolestani voit jatkaa psykologisilla käsitteillä masturbointia vaikka maailman tappiin asti, mikäli se jotenkin pitää sinun persoonallisuuttasi kasassa. Minua se ei kuitenkaan muuta miksikään. Mutta sanonpa vain, että miesporukoissa tuollaiset tyypit ovat aina ennen pitkää saaneet turpaansa ja perusteellisesti.

Valkea said...

Rauno,

mitä tulee muuhun, niin ehkäpä henkilöt jotka eivät voi itselleen mitään, ansaitsevat jotakin pureskeltavaa.

"Rasismi" on pelkkä poliittista hyväksikäyttöä ja vallantavoittelua varten suunniteltu termi:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2013/05/ideologisten-sanojen-merkitys.html

Siksi en tientenkään ole "rasisti".

Kansanomaisessa käytössä rasismi tarkoittaa usein sitä, että X vihaa toiseutta ja pyrkii alistamaan heidät hierarkioidensa alatasolle suoraan ja/tai epäsuorasti. Nämä ovat tyypillisiä vasemmistolaisen eliitin tavoitteita, joita he pyrkivät projisoimaan muihin mm. rasismi ja kapitalismi -termeillä.

Minä en vihaa toiseutta, enkä halua alistaa toiseutta hierarkioihin. Vastustan toiseuden alistamista eurooppalaisten hierarkoihin ja eurooppalaisten pyrkimyksiä dominoida toiseutta globaalin vasemmistolaisuuden tai globaalin kapitalismin keinoin. Pidän monin tavoin toiseudesta ja arvostan monin tavoin toiseutta. Käyn mielelläni kauppaa toiseuden kanssa, ja teen mielelläni yhteistyötä heidän kanssaan. Esim. muslimit ovat monin tavoin kyvykkäitä ja tehokkaita, ja tavoitteiltaan dominointiin pyrkiviä. He ovat nähneet, että meidän asabiyahimme on heikko, ja käyttävät sitä loogisesti ja järkevästi hyväkseen. Pidän muslimeja tehokkaampina, kestävämpinä ja parempina vallantavoittelijoina ja dominoijina kuin vasemmistolaisia ja liberaaleja. Koska arvostan heitä, otan heidän kyvykkyytensä ja tehokkuutensa huomioon samalla tavalla kuin otetaan huomioon vaikkapa leijonien kyvykkyys. Ei leijonia arvostava ihminen mene luonnossa elävän leijonalauman keskelle yksin ja ilman turvajärjestelmiä. Ainoastaan leijonia vähättelevä ja halveksiva ihminen menee leijonalauman keskelle yksin ja ilman turvajärjestelmiä. On myös järkevää pitää leijonalauma turvallisella etäisyydellä itsestä. Kannatan humaania ja inhimillistä universaalia etnosentrismiä, kuten filippiiniläinen Siryako Akda (en kuitenkaan sen ilmentymistä natiolismina tai muuna valtiokeskeisenä ideologiana):


http://alternativeright.com/blog/2013/6/12/post-westphalian-nationalism

Kuten Siryako Akda toteaa, toiseus on paljon etnosentrisempää kuin eurooppalaiset (vasemmistolaiset joutuvat leimaamaan toiseuden paljon suuremmiksi "rasisteiksi" kuin eurooppalaiset, jos he ovat johdonmukaisia), joten heidän kanssaan on helppo tehdä yhteistyötä. Pidän diversiteetistä ja pyrin säilyttämään sitä. En halua, että kaikki kansat sulautuvat harmaaksi globaaliksi massaksi, pelkkien atomisoitujen yksilöiden totalitaristiseksi kollektiiviksi, joka edistää vasemmistolaisen ja oikeistolaisen eliitin valtatavoitteita. Pitkin hampain joudun hyväksymään sen minimin verran kollektiivisuutta, joka on välttämätöntä diversiteetin säilyttämiseksi, mutta itse suosin ja pidän tärkeimpinä itsenäisiä keskitason vaihtoehtoja kollektivismin ja individualismin välissä. Kollektivismi, individualismi ja valtiototalitarismit kulkevat aina käsi kädessä.

Mitä tulee kristinuskoon, noudatan Jeesuksen esimerkkiä ja kristillisyyteen kuuluvia periaatteita (esim. Matteus 15:21-27 ja Esra 9-10) Olen tietenkin paljon ystävällisempi etnosentrismissäni kuin Jeesus, enhän pidä toiseutta koiranpenikoina. Rukoilen Jeesukselta, ettei hän lukisi laimeuttani synniksi tai ainakin antaisi sen anteeksi (Laimeus on synti).

Tässä on tietysti vain pieni osa perusteluistani, mutta onpahan hiukan mietittävää sinulle.

Hyvää juhannusta.

Valkea said...

Rauno,

on mahdollista, että informaatio on joillekin loukkaavaa, mutta en pyri siihen. Jos joku loukkaantuu, se on minulle tragedia. Minun on kuitenkin tasapainotettava informaation tärkeys satunnaisen tragedian kanssa. Ymmärrän hyvin myös sen, että etelä-amerikkalainen toiseus kutsuu minua gringoksi, muslimitoiseus kutsuu minua kafiriksi, juutalainen toiseus kutsuu minua goyimiksi, japanilainen toiseus kutsuu minua pitkäneniksi, jne. Nämä ovat kaikki tarkoituksiltaan loukkaavia, mutta ymmärrän niiden tarpeellisuuden ja hyväksyn niiden välttämättömyyden.

Rauno Rasanen said...

OK.

Valkea said...

Rauno,

toivon, että me pystymme jonain päivänä keskustelemaan asiallisesti kaikenlaisista aiheista, vaikka mielipiteemme saattavat olla paikoin erilaisia. Jos jätät pois kaikenlaisen ad hominemin, niin minä pystyn keskustelemaan vastavuoroisesti järkevästi, informatiivisesti ja asiallisesti. Kumpikin meistä hyötyy siitä.

Näihin tunnelmiin.

Rauno Rasanen said...

Jos ihmisellä on tietynlainen luonne, hänellä on myös omanlaisensa tyyli. Tyylistäni en voi luopua luopumatta persoonallisuudestani, mikä on paitsi mahdotonta myös ei-toivottavaa. Voin oppia enää vain ‘ad hoc’ hiukan paremmille 'tavoille' – en sen enempää.

Valkea said...

Lisään vielä tuohon toiseuden käyttämiin loukkaaviin nimityksiin sen, että ne kuuluvat siihen useimmiten ja normaalisti hyvänlaatuiseen valikoimaan keinoja, jolla etniset ryhmät pitävät rajojaan yllä. He käyttävät niitä lähinnä vain keskenään, ei puhuessaan meille. Kuten sanotaan, "Hyvät ja vahvat (raja-)aidat tekevät hyviä naapureita".

Toivotaan, että paremmat tavat muuttavat kommunikaatiotasi riittävästi. Nykyinen kommunikaatiosi tuhoaa ja delegitimoi sanomasi, sekä oman poliittisen viiteryhmäsi keskuudessa, että kanssakäymisessä muiden kanssa. Tämä ei varmaankaan ole tarkoituksesi? Voisi päätellä useista tekijöistä, että tarkoituksesi on tulla laajalti ymmärretyksi ja ehkä arvostetuksikin.

Rauno Rasanen said...

Minulla ei ole mitään varsinaista 'tarkoitusta' tälle kirjoittelulle. Tämä blogi on kaikkine rönsyineen tai [epä]säännönmukaisuuksineen täysin henkilökohtainen ‘projekti’, jonka aloittamiseen Leevi Lehto minut satunnaisen kommentointini jälkeen houkutteli joskus elo/syyskuussa 2004 [kiitos siitä Leeville taas kerran: tämä on ollut ajoittain sekä erittäin hauskaa että kipeällä tavalla opettavaista]. Minulla ei myöskään ole poliittista viiteryhmää [puolueena] eikä [hiukan liioitellen sanottuna] juurikaan kommunikaatiota muiden kanssa. En nimenomaisesti ole halunnut tulla arvostetuksi tai ymmärretyksi. Haluan vain omalla tavallani ja omaa sisäistä tematiikkaani syventäen edistyä [mikä ei välttämättä ilmene suoraan teksteistä] näissä yksityisissä pohdinnoissani, joiden ytimessä filosofian puolelta ovat Descartes, Spinoza, Hume, Kant, [Fichte, Schelling] Hegel, Nietzsche ja Heidegger

[jatkuu luultavasti päreenä jossain vaiheessa]