David Foster Wallace [1962-2008], kirjailija,
loogikko, matemaatikko
.
Tämä on vettä
.
Valmistujaispuhe Kenyon Collegesta
valmistuville toukokuussa 2005
.
Kaksi nuorta kalaa sattuu uiskennellessaan
kohtaamaan vastakkaiseen suuntaan uivan vanhemman kalan, joka nyökkää ja sanoo:
Huomenta pojat, miltäs vesi tuntuu?’ Nuoret kalat uivat taas vähän aikaa, kunnes
toinen katsahtaa toista ja sanoo: ‘Mitäs hemmettiä se sellainen vesi oikein
on?’
.
Tämä on perusedellytys amerikkalaisille
valmistujaispuheille. Niissä on ehdottomasti oltava pieniä opettavaisia ja
vertauskuvallistyyppisiä tarinoita. Tarinoiden sisällyttäminen puheeseen on itse
asiassa yksi koko lajityypin parhaista, vähemmän paskantärkeistä
perinteistä...mutta mikäli nyt pelkäätte, että aion esiintyä viisaana vanhempana
kalana teille nuorille kaloille ja ruveta suuraavaksi selittämään mitä vesi on,
niin turha huolestua. Minä en ole viisas vanha kala.
.
Kalajutun tarkoitus on tässä vain osoittaa, että
kaikkein ilmeisimmät, merkityksellisimmät ja selvimmät tosiasiat ovat usein
niitä, joita on kaikkein vaikein huomata ja joista on vaikeinta puhua.
Tavallisena kielen lauseena edellinen on tietenkin lattea itsestäänselvyys,
mutta aikuisuuden arkisissa juoksuhaudoissa latteat itsestäänselvyydet saattavat
hyvinkin olla elämän ja kuoleman kysymyksiä. Niin ainakin haluan väittää teille
tänä kuivana ja kauniina aamupäivänä.
.
Sen mukaan, mitä tämän kaltaisilta puheilta ennen
kaikkea edellytetään, minun tulisi nyt tietenkin puhua teidän humanistisen
koulutuksenne merkityksestä ja koettaa selittää, miksi suorittamallanne
tutkinnolla on pelkän taloudellisen hyödyn lisäksi myös todellista inhimillistä
arvoa. Tarkastellaanpa siis koko valmistujaislajipuhetyypin kaikkein yleisintä
kliseetä eli sitä, että humanistisen koulutuksen tavoitteena ei ole niinkään
täyttää päätä tiedolla kuin ‘opettaa ihminen ajattelemaan’.
.
Jos olette vähänkin samankaltaisia opiskelijoita
kuin minä, tämän lauseen tuputtaminen ei ole teitä milloinkaan miellyttänyt, ja
suorastaan vähän loukkaannutte, kun teidän väitetään tarvitsevan muiden neuvoja
oppiaksenne ajattelemaan – kai pelkästään sen, että teidät on hyväksytty
opiskelemaan näin korkeatasoiseen collegeen, pitäisi riittää todisteeksi teidän
ajattelukyvystänne. Väitän kuitenkin, että humanistista koulutusta koskeva
klisee ei loppujen lopuksi ole lainkaan loukkaava, koska tämän kaltaisissa
laitoksissa saatava keskeinen ajattelemiseen liittyvä opetus ei niinkään liity
kykyyn ajatella, vaan siihen, mitä halutaan ajatella. Mikäli täydellinen vapaus
ajattelun kohteiden suhteen tuntuu teistä niin itsestään selvältä, ettei siitä
puhumiseen kannattaisi tuhlata aikaansa, pyydän teitä ajattelemaan kaloja ja
vettä sekä unohtamaan hetkeksi sen, mitä ajattelette itsestäänselvyyksien
arvosta.
.
Kerron teille toisen pikku tarinan. Kaksi heppua
istuu syrjäisessä baarissa kaukana Alaskan erämaassa. Toinen kaveri on
uskonnollinen, toinen ateisti, ja he kiistelevät Jumalan olemassaolosta juuri
niin kiihkeästi kuin ihminen noin neljän oluen jälkeen kiistelee. Ateisti sanoo:
‘Hei, älä kuvittele, ettei minulla olisi syytäkin olla uskomatta Jumalaan.
Jumalat ja rukoilemiset on kyllä kokeiltu. Juuri tässä vajaa kuukausi sitten
jouduin leiristä lähdettyäni hirveään lumimyräkkään. En nähnyt mitään, olin
täydellisesti eksyksissä, pakkasta oli yli neljäkymmentäviisi astetta ja minä
kokeilin. Menin polvilleni lumeen ja huusin: ‘Jumala, jos sellainen on, minä
olen eksynyt lumipyryssä ja kuolen, jos et auta minua!’ Tässä vaiheessa se
uskonnollinen kaveri siellä baarissa katsoo sitä toista kaveria kummissaan: ‘No,
nythän sinä ilmeisesti uskot’, hän sanoo. ‘Sinähän olet hengissä’. Ateisti
puuskahtaa sen näköisenä että uskonnollinen kaveri on hänen mielestään täysi
ääliö: ‘No ei, kun kävi niin, että siihen sattui tulemaan pari eskimoa, ja ne
näyttivät minulle, missä se leiri oli’.
.
Tämän jutun voi helposti kelata jonkinlaisen
humanistisen perusanalyysin keinoin. Täsmälleen sama kokemus saattaa eri
ihmisille merkitä aivan eri asioita, jos heidän uskomusjärjestelmänsä ja tapansa
johtaa merkityksiä kokemuksista poikkeavat toisistaan. Me arvostamme
avarakatseisuutta ja moniarvoisuutta, eikä humanistinen analyysimme pyri
väittämään, että jommankumman tulkinta olisi oikea ja toisen väärä tai
virheellinen. Ja hyvä niin, paitsi että emme milloinkaan käy keskusteluja siitä,
mistä kyseiset uskomukset ja järjestelmät kumpuavat näiden kahden kaverin
sisällä. On ihan kuin perustavanlaatuisimmat tavat suhtautua maailmaan
ja työstää kokemuksia merkityksiksi olisivat jollain lailla kiistattomia kuin
kengän koko tai kulttuurin välittämä kieli. Ihan kuin tapamme luoda merkityksiä
ei muka olisikaan tulosta tarkoituksellisesta valinnasta ja meidän omasta
henkilökohtaisesta päätöksestämme. Sitten on vielä lisäksi kysymys
ylimielisyydestä. Uskonnoton kaveri on kerta kaikkiaan sietämättömän varma
asiastaan uskoessaan, ettei eskimoilla ollut mitään tekemistä hänen rukouksensa
kanssa. Ja toki myös monet uskonnolliset ihmiset näyttävät olevan ylimielisellä
tavalla vakuuttuneita oman tulkintansa oikeellisuudesta. Useimmille meistä
täällä he tuntuvat ateistejakin vastenmielisemmiltä, mutta pohjimmiltaan
uskonnollisissa dogmaatikoissa on aivan sama vika kuin kertomuksemme ateistissa
– ylimielisyys, sokea varmuus asiastaan, ahdasmielisyys, joka vangitsee ihmisen
niin perinpohjaisesti, ettei hän edes tajua olevansa vankilassa.
.
Minun nähdäkseni humanististen alojen
‘ajattelemaan oppimisen’ mantrassa on osaltaan kysymys juuri tästä: siitä, että
opitaan olemaan edes vähän vähemmän ylimielisiä ja opitaan suhtautumaan vähän
kriittisemmin omaan itseen ja omiin ajatusmalleihin...on nimittäin niin, että
valtava osa kaikesta siitä, mitä olemme taipuvaisia pitämään itsestään selvänä,
onkin täysin väärää ja luuloteltua. Olen itse oppinut tämän kantapään kautta ja
veikkaanpa, että teille tulee käymään aivan samoin. [.....]
.
Sitaatti on ‘Tämä on vettä’-puheen alku
David Foster Wallacen esseekokoelmasta ‘Hauskaa, mutta ei koskaan
enää’.
*
1 comment:
millon menha kaljalle sulla on hyvat jutut
Post a Comment