Liberaali-kristillisen teologian imaginaarinen [peili-]Jumala ja itseidentiteetin harha

[Kielimafia editoi kahta alkukappaletta ja etenkin PS.- osaa - klo: 14.10]
*
Kuvassa [sensuroitu] tapahtuu pyhän avioliiton [Hieros Gamos] yhdyntä-akti. - Taivas [ikuisuus] työntää falloksensa [Logos/Sana] syvälle Maan [ajan] sisään.

Kuulkaa, miten maailmakaikkeuden ikuisuus vapautensa liikkeen tuskaisessa kiimassa huohottaen on pakotettu laukeamaan maalliseen aikaan, minkä seurauksena Maa synnyttää ikuisessa ajassa androgyyni-kaksoset nimeltään Dionysos ja Jeesus.

Näitä kahta anarkisti-hippiä [modernin liberaaliteologian sankaria] voinee pitää sekä antiikin kreikkalaisen että juutalaisen yhteiskunnan vaarallisimpana järjestyneen yhteiskunnan vastaisuuden edustajana.

Mutta.

Pelkän rakkauden varaan ei ole perustettu eikä rakennettu ainoatakaan valtakuntaa - ei ainakaan maan päälle. Paavali puhui siis oikeastaan palturia - varsinkin kun hän itse oli nimenomaan nerokas organisaattori, joka oli omaksunut itselleen kristillis-poliittisen mission, eikä mikään ekstaasiin lankeileva juoppo mystikko-esteetti kuten Dionysos tai yhteisönsä poliittisen korrektiivisuuden hylännyt ja päämäärättä kuljeskeleva lähimmäisen rakkauden vuorisaarnaaja, joka teki ihmeitä, kuten Jeesus.

2
Karl Barthin dogmatiikan kaksi pääasiallista kritiikin kohdetta olivat:

Luonnollinen teologia, joka mukaan Jumala ilmoittaa itsensä maailmassa positiivisella eli havaittavalla tavalla [katafaattinen teologia, ks. PS.] ja liberaaliteologia [luonnollisen teologian reformoitu versio], joka sai vaikutteensa valistuksen liberalismista [epäsuorasti], Jeesuksen Vuorisaarnasta [suoraan] ja Sleiermacherin hermeneuttisesta 'emotivismista', jonka mukaan usko Jumalaan on äärimmäistä riippuvuuden tunnetta korkeammasta voimasta [Jumala transsendenttina turvatakuuna/rr].

Liberaaliteologian paradoksi on muun muassa siinä, että se yritti löytää Raamatusta tieteellisen tekstikritiikin menetelmin autenttisen, historiallisen Jeesuksen ja siten yhtenäisen sanoman tämän opetuksista.

Yritys oli tavallaan alunperinkin tuomittu epäonnistumaan jo pelkästään metodis-empiiristen lähtökohtiensa vuoksi [jotka vanhan kirkon luonnollinen teologia oli ratkaissut kanoneilla] ja ajoi suurimman osan luterilais-reformatorista liikettä skeptis-relativistiseen kierteeseen, jossa rakkauden sanomaa on jaettu 'kaikki pelastuvat ja vain ['geneettisesti';\] valitut pelastuvat'-oppeja ad hoc-tyyliin yhdistelemällä jopa ilman käteisrahaa [osamaksulla] niinkuin riskit minimoivien [siis hyötyä maksimoimaan pyrkivien] kauppamiesten pitääkin tehdä.

Barthille ihmisen ja Jumalan välinen ero on niin täydellinen, ettei sitä voi edes määritellä positiivisella tavalla. Jo pelkästään tästä lähtökohdasta seuraa, että luonnollinen rakkauden teologia [johon liitän tässä myös ortodoksien synergia-opin], joka olettaa ihmisen pystyvän kasvamaan eettisesti Jeesuksen esimerkkiä seuraamalla korkeammalle henkiselle tasolle [reformatorinen perinne puhuu pyhityksestä, ortodoksit jumalallistumisesta], on Barthille pelkkää sanahelinää.

Luonnollisen liberaaliteologian ja itämaisen ortodoksisuuden ytimestä löytyy lacanilaisittan imaginaarisen tason harha: lapsi identifioi itsensä oman peilikuvansa kautta eheäksi persoonaksi, mikä väärin-tunnistaminen konstituoi ihmis-subjektin ontologian.

Tuloksena on katkos reaalisen minän ja imaginaarisen minän välillä, sillä lapsi ei ole sisäisesti/subjektiivisesti eheä vaan samaistuu pelkästään peilikuvansa imago-luonteeseen, jota pitää ideaalina [varhaisimpina samaistumiskohteina siis toimivat äiti ja oma peilikuva, isä, sisarukset].

Tämä fantasioiden kautta tapahtuva ontologisesti dysfunktiivisten [mutta illusorisesti onnistuneitten]samaistumisten ketju toistuu myöhemmin elämässä mitä moninaisimmilla ja abstrakteimmilla tasoilla. Olemmehan jatkuvasti mielikuvapommistusten kohteina ja meillä on vahva taipumus kokea tietty tai tietyt mielikuvat ikäänkuin juuri meille tarkoitetuiksi kutsuiksi.

Althusser kuvaa kirjassaan Ideologiset valtiokoneistot, miten imaginaarisen tason samaistuminen ja yhteiskunnallis-kulttuuriset performaatiot ovat kytköksissä toisiinsa. Paradigmaattisena esimerkkinä voimme mainita tietysti mainokset, joiden houkuttelevuus perustuu juuri imaginaaritason (väärin-] identifikaation toistumiseen ihmisen etsiessä merkityssisältöjä elämäänsä ja siten ikäänkuin substanssia minuuteensa.

Perusväittämäni kuuluu, että luonnollinen teologia ja sen reformatorinen muunnos liberaaliteologia perustuvat imaginaarivaiheen toistumiseen massiivisen uskontomielikuvallisen mystifikaation muodossa. Nämä teologiset perusparadigmat kantavat yhä itsessään lapsuuden traumaattisen samaistumisen illusorista sovitusyritystä 'luonnollisen Jumalan', pyhittymisen ja jumalallistumisen teemoissa.

Samalla ne kantavat yhä mukanaan pakanallista animimismia luonnonhenkineen ja mytologisine hahmoineen [esim. Olympos-vuoren monijumalainen näyttämö] - olkoonkin, että nämä henget ja jumalat ovat jo saaneet yhtenäisemmän muodon uskonnossa, jonka perusta luotiin yhden yksilön henkilökohtaisen elämän ja opetuksen varaan hellenismi-juutalaisen kulttuurin vaikutuksen alaisena, mikä merkitsi itsereflektiivisen minä-kokemuksen kehittymistä entistä vahvemmaksi [oli tämä sitten lopulta hyvä tai huono asia maailmankatsomuksellisesti - en tässä ota kantaa siihen kysymykseen].

PS.
Huomautettakoon, että nykyajan ateistis-luonnollista teologiaa edustavat luonnontieteet ja tiede ylipäätään. Katolisen tomismin [Tuomas Akvinolaisen aristotelismi] ohella luonnollista teologiaa [Jumalan kanssa] edustaa reformatorisella puolella epistemologinen kalvinismi [USA:ssa Alvin Plantinga, Suomessa Tapio Puolimatka].

Jos Jumala voidaan oikeuttaa tiedollisesti, niin kyseessä on silloin minun intuitioni mukaan rationaalinen ['luonnollinen'] varmuus supranaturalistisesta Sunnittelijasta. Katkos Jumalan ja ihmisen välillä on tällä tavoin umpeutunut ainakin tieto-opillisesti. - Minä nimitän tällaista varmuutta luonnollisen teologian reformatoris-epistemologiseksi muodoksi [vrt. kalvinismin pelastusopillinen silmänkääntötemppu pelastusvarmuuden saavuttamiseksi: menestyneisyys on merkki kuulumisesta pelastuvien joukkoon].

Rakkauden ja 'emotivistisen' liberaaliteologian luonnollisuus perustuu imitatio christi-periaatteelle eli Jeesuksen esimerkin seuraamiselle [imaginaarisen identifikaation lähtökohta]. Osallisuus Jeesuksen armosta seurakunnallisessa elämässä luetaan silloin 'pelastus-kandidaatin' hyväksi [imputatiivinen armo]. Tällä silmänkääntötempulla yritetään retorisesti kiertää pelagiolaisuus, josta nyt ei vain yksinkertaisesti päästä eroon, mikäli ihminen aikoo elämänsä järjissään ja ilman itsemurhaa loppuun asti kulkea.

Monergismi on kyllä järkevä lähtökohta, koska me emme tiedä emmekä tule tietämään Jumalasta mitään muuta kuin oman puheemme. Praktisesti elettynä ja toteutettuna monergismi kuitenkin johtaa samantyyppiseen dilemmaan kuin skeptisismi Pyrrhonin tämän yrittäessä elää arjessa olematta varma yhtään mistään. Oppilaat pelastivat Pyrrhonin esim. jäämästä lähestyvän hevosvaljakon alle, koska tämä ei voinut luottaa omaan päättelyynsä/havaintoonsa lähestyvästä vaarasta.

Äärimmäinen monergismi kuten äärimmäinen skeptisismi johtaa siis absurdismiin. Siten myös Humen giljotiini [arvoja ei voi johtaa tosiasioista] on praktisesti absurdi kodinkone, jota tarvitsevat lähinnä englantilaiset, älylliseen kapea-alaisuuteen taipuvaiset luonnontiede-filosofit [he siirtyvätkin yleensä magiaan eli matematiikkaan, sillä aksiomaattiset tieteet eivät petä koskaan - - ad hoc you know - -].

Elämä saattaa ihan oikeasti olla absurdia, mutta absurdi ei silti voi toimia elämänkatsomuksena - paitsi psykoottisille [jotka silti monesti ovat mielestään rationaalisia] tai koomikoille [jotka ovat yleensä tosikkoja].

3
Barthia, jonka ajattelu hipoo yhtä paljon ateismia kuin teismiäkin, on joskus nimitetty 1900-luvun ainoaksi Jumalaan aidosti uskovaksi teologiksi, ja tämä määritys miellyttää minua erityisesti.

Usko ei milloinkaan ole erossa epäuskosta - ei teoreettisesti eikä emotionaalisesti.

Tällainen väite taas on liberaali-teologian rakkaus-mantraa hokeville täysin käsittämätöntä, koska heille on mahdollista uskoa [ja kaiken lisäksi yhtä aikaa] a) ihan älyttömästi, b) paljon, c) jonkun verran, d) hieman, e) ihan vähän - ja kaiken lisäksi sekä asiayhteydestä että tunne- ja tahtotilasta riippuen.

Hmm.

Mitenkähän 'emotivistinen' liberaaliteologi selittäisi uskovien naisten tunnetilojen vaihtelun kuukautisten aikana vaikuttavan heidän uskonnollisiin ynnä muihin vakaumuksiin.

Tätä pitää tietysti tutkia [joku englantilais-empiristinen nollatutkija sen vielä tekeekin] - josko vaikka joku päivä saisimme varmaa tietoa siitä, mitä nainen todella haluaa. - Samalla saamme lisätietoa liberaaliteologian kulttuuri-antropologisista perusteista, sillä vapaa sinkku-nainen on modernin liberaaliteologisen ihmiskäsityksen arkkityyppi - [Dionysoksen ja Jeesuksen vapaus on nimittäin liian itsetuhoista nykyajan liberaali-demokraattiselle ura-älyttärelle, jonka ongelmana ovat nimenomaan hullut miehet - -;\].
*
http://people.bu.edu/wwildman/WeirdWildWeb/courses/mwt/dictionary/mwt_themes_750_barth.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://en.wikipedia.org/wiki/Liberal_Christianity
http://en.wikipedia.org/wiki/Louis_Althusser
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hieros_gamos
http://en.wikipedia.org/wiki/Hieros_gamos
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kreikkalainen_mytologia
http://en.wikipedia.org/wiki/Greek_mythology
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Greek_mythological_figures
http://www.netikka.net/mpeltonen/jeesus3.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Dionysus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dionysos
http://www.kingdavid8.com/Copycat/JesusDionysus.html
http://www.religioustolerance.org/chr_jcpa2.htm
http://www.historum.com/showthread.php?t=2246

Mahdoton Jumala voi synnyttää vain traumaattisen uskon

Kuvassa [kuten näette] Luther heittämässä mustepullolla Paholaista.
*
Pidän Lutherin ja Erasmuksen eli uskonpuhdistuksen ja humanismin välistä kiistaa tahdon vapaudesta 1500-luvun merkittävimpänä teologis-filosofisena keskusteluna.

Tähän ongelmaan annettujen ratkaisujen rinnalla esim. reformaattoreiden ja katolisten väliset ehtoolliseen liittyvät sanamuoto-saivartelut ovat pelkkää opillista pilkunviilausta.

Kysymys siitä, mitä minä ehtoollisessa nautin, eli miten ehtoollisaineet [viini ja öylätti] muuttuvat, jos ovat muuttuakseen [kyse transsubstantiaatiosta], on toissijaista, koska tämä semanttinen temppuilu ei ratkaise perimmäistä ongelmaa siitä, mikä on minun tahtoni status Jumalan suhteen uskoni ytimessä.

Toisin sanoen hyväksyykö Jumala minut sellaisena kuin olen vai pelkästään omana marionettinaan, jolta on poistettu huonot geenit eli luterilaisittain tahto ja jopa järki ;\? [vrt. forenssinen vanhurskauttamisoppi].

Luther hylkäsi ihmisen tahdon vapauden Jumalan suhteen, kun taas Erasmus sen periaatteessa hyväksyi, vaikka olikin luonteeltaan harkitsevan puolueeton joskin satiirinen.

Lutherin suhde nominalismiin oli ambivalentti mutta hänen vastauksensa nominalismin semanttiselle nihilismille [käsitteet ovat vain sattumanvaraisia, tyhjiä nimiä] ja sen päätösteoreettiselle voluntarismille [tahto määrää päätöksen, järki vain tottelee] oli lopulta jyrkkä ei, vaikkei hän katolis-skolastiseen rationalismiin palannutkaan vaan korvasi järjen paavalilaisittain uskolla ja armolla.

[Jeesus ei UT:ssa käytä armoa uskon kanssa samassa merkityksessä kuten Paavali ja sittemmin Luther. Armon funktio on Jeesuksella toinen kuin uskon: se ei liity suoraan pelastus-ekonomiaan vaan praktiseen lähimmäisenrakkauteen].

Usko ilman tahtoa ja järkeä on kuitenkin mahdotonta uskoa: psykologinen kaksoissidos! - ja silti se kuvaa ehkä aidoimmin ihmisen mahdotonta suhdetta mahdottomaan olentoon eli Jumalaan.

Skeptinen ja kompromisseihin taipuvainen humanisti Erasmus sen sijaan teki sekä uskonpuhdistuksen että nominalismin periaatteessa hyväksyen maltillista kompromissia katolisen kirkon skolastiseen rationalismiin tukeutuvan päätösteoreettisen lähtökohdan kanssa [rationalistisessa päätösteoriassa järki on uskon dialektinen muoto ja usko puolestaan järjen sisältö, jonka tahto hyväksyy].

Erasmus siis antoi tahdolle nominalistisen voluntarismin [joka implikoi pelagiolaisuuden tai ainakin jonkinlaisen arminiolaisuuden] pohjalta prioriteetin suhteessa järkeen, mutta ei irrottanut tahtoa totaalisti järjestä kuten Luther. - Ihmiselle jäi Erasmuksen mukaan perimmäinen harkintavalta [järjen ja tahdon vapaus] uskon valinnan suhteen [tai näin ainakin olen antanut itseni ymmärtää Erasmuksen ajatelleen].

Fanaattiselle Lutherille Erasmuksen päätös merkitsi ilmeisesti paluuta takaisin sekä katolis-skolastiseen järkiuskoon että kallistumista nominalistis-pelagiolaisen itsepyhityksen suuntaan.

Niinpä Lutherin äärimonergistisesta uskonkäsityksestä tuli mahdoton [kuten sen haluan nimittää] joskin samalla ikäänkuin täysin 'realistinen ja autenttinen' verrattuna luonnollisen teologian filosofiseen universalismiin ja/tai potentiaaliseen konseptualismiin [Tuomas] sekä [äärimmäistä deismiä ennakoivaan] nominalismiin [Ockham].

Lutherin usko [kuten äärimmäinen monergismi aina] on syvimmiltään paradoksaalinen kaksoissidos, jossa Jumala kutsuu meitä, mutta torjuu samalla oman tahtomme ja järkemme itsetyytyväiset selitykset uskomme aitoudesta [jokainen, joka on ainakin kerran pettynyt rakkaudessaan perusteellisesti, tietää, millaiseen tunteeseen tässä viitataan].

Siten vain Jumala itse voi antaa meille elävän uskon; - miten tämä sitten ikinä meille sisäisesti ilmenee ja/tai mitä se sitten ikinä merkitseekään.

2
Tosin katolisen uskon perusta on sekin asetettu juridis-ritualistisin muutosvarauksin [sakramentit, kanonit ja aikoinaan myös ne kuuluisat uskovan tahdon korruption välineet eli ane-optiot] vanhurskauttamisopin monergismin varaan. Ero ortodoksisuuteen on kuitenkin minun mielestäni sisäisesti melko selvä.

Ortodokseille Jumalan ja ihmisen välinen synergia [liturginen yhteistyö kohti ihmisen jumalallistumista] on ensisijainen pelastusopillinen lähtökohta, kun taas katolisille ja luterilaisille ihmisen tahdon syntisyyttä ei voi pelastaa kuin yksin Jumalan armo.

Katoliset sakramentit ovat minun mielestäni kuitenkin tekopyhää [juridis-]synergististä näytelmää, koska [kuten sanottu] sen pelastusopin ydin juontuu lopulta vanhurskauttamisoppiin, joka ei sakramentteja tarvitse - päinvastoin.

3
Luterilaisuuden ja reformaation varaan ei voi rakentaa vahvaa ja yhtenäistä kirkkoa vaan pelkästään isommat tai pienemmät 'Seurat'. Luterilaisuus on syvimmiltään antiklerikaalista ja anti-institutionaalista - niin soteriologialtaan kuin kirkko-opillisesti, ja vain [jo Lutherin] liittoutuminen maallisen vallan kanssa on pitänyt kirkon pystyssä niinkin massiivisena laitoksena kuin se valtiokirkkona Suomessa tunnetaan.

Ortodoksinen kirkko sen sijaan on kristillisen kirkko-instituution paradigmaattisin malli. Se on sitä luonnollisen teologian johdonmukaisimpana edustajana [kaikki tässä havaittavassa maailmassa on pyhää/jumalallista ja siunataan pyhänä/jumalallisena], pelastusopillisesti sakramentaalisena kirkkona [synergia-oppi] ja kirkkopoliittisesti [tsaari/hallitsija kirkon päänä].

Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että ortodoksisuus jos mikä on kreikkalaista pakanallisuutta kristillisyyteen naamioituneena [sen liturgia on kuitenkin alunperin omaksuttu vanhasta juutalaisesta kultti-traditiosta].

Luterilaisuus sen sijaan on ainakin pelastusopillisesti juutalaisuuden sadomasokistisin versio ja lahko. Seuroissa saatetaan jopa kieriskellä tomussa ja ripotella tuhkaa varsinkin omaan päähän. Jumalaa huudetaan avuksi ja pyydetään Häntä armahtamaan lihallinen tahto perkeleellisten himojen vallasta.

Entä mihin tästä kuvauksesta jäi hyvä ja rakastava Jumala, jonka rakkaus ilmenee käytännössä ihmisten välisenä toistensa - siis lähimmäistensä rakastamisena?

Vastaan seuravalla - tavallaan omia traumojani toistavalla ja soveltavalla tavalla [mutta niinhän teki myös Luther].

Henkisesti järkkynyt nihilisti-ystäväni Ivan Karamazov ei kieltänyt Jumalaa, mutta palautti pääsylippunsa taivaaseen, sillä yhdenkin viattoman lapsen kärsimys teki hänen mielestään Jumalasta syyllisen tuohon kärsimykseen. Olen samaa mieltä.

Jumala ei ole oikeudenmukainen eikä hyvä vaan kertakaikkisen arvaamaton ja jopa välinpitämätön tai kuten Terho Pursiainen aikoinaan kirjoitti - eräänlainen Sokea Äiti, joka ei ymmärrä lastaan, koska ei osaa erottaa omaa rakkauttaan ja itsekkyyttään toisistaan suhteessa lapseensa [tai tällä tavoin ainakin minä koen Jumalan Sokeana Äitinä kuvata].

Jäljelle jää sovittamaton trauma, jota enemmän tai vähemmän epätoivoisesti kutsumme uskoksi, luottamukseksi ja jopa rakkaudeksi.

[Tai sitten yritämme päästä eroon kaikesta uskon epävarmuudesta ja ryhdymme mittaamaan luottamusta, kuten taloustieteilijät - nuo omahyväisen sekulaarin hybriksen jumalakseen korottaneet matematiikka-maagikot nykyään tekevät matkallaan maalliseen Onnelaan].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monergismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Synergismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arminiolaisuus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Transsubstantiaatio
http://fi.wikipedia.org/wiki/Erasmus_Rotterdamilainen
http://mikejay.net/articles/the-fruitful-matrix-of-ghosts/

Kysyvä ei eksy tieltä, mutta hän ei koskaan pääse perille, sillä hän ei tiedä eikä tule koskaan tietämään, minne on menossa

Kuvakielto on iskenyt tähän blogiin, joten tulen jonkun aikaa käyttämään yksinomaan kielikuvia/kuvakieltä näkyjeni visualisoimiseen ja välittämiseen.

1
Kaikki uskonnot ovat oikeastaan yhtä älyttömiä tai syvällisiä, koska uskontojen tärkein peruspilari eli reaalisesti olemassaoleva, tapahtumia ulkopuolelta arvioiva kriteeri [Jumala] on illusoris-imaginaarinen uskomus.

Myös ja nimenomaan tämän ulkopuolisen kriteerin puuttumisen vuoksi [muuna kuin deskriptiivisenä sattuma-välttämättömyys-pelinä] esim. karman laki on a-teistisessa buddhalaisuudessa tautologista triviaa, jossa ihminen ymmärretään yksinomaan tekojensa konemaisena agenttina.

Mutta pelkkä tekojen syy-seuraus-ketju ei anna mitään pätevää kriteeriä sille, miten pitäisi käyttäytyä päästäkseen nirvanaan. Deskriptio kun ei selitä, miksi meillä ylipäätään olisi jokin velvoite, preskriptio tai intentio pyrkiä yhtään mihinkään.

Buddhalaisuudessa on tässä mielessä, logiikan tasolla, puurot ja vellit sekaisin, joskin saatan kyllä ymmärtää miksi, koska subjektilla [eli Jumalalla] ei ole mitään virkaa siinä systeemissä - -.

Oleellisia painotuseroja uskonnoissa löytyykin lopulta vain subjektin ontologisen statuksen ja ihmisen tahdon vapauden suhteen. Pelastumiskaavat hieman vaihtelevat, mutta idea on on aina sama: pääsy pois täältä maanpäällisestä helvetistä.

Tosin juutalaisessa luomiskertomuksessa materiaa ei pidetä luojajumalan virheenä tai pahantahtoisuutena kuten gnostilaisuudessa ja platonismissa.

Jo materian positiivisuus osaltaan implikoi juutalaiseen monoteismiin sisältyvän tieteellisen ja utilitaristisen ateismin, kun taas islam ratkaisi tämän ongelman ajautumalla toiseen mahdolliseen monoteismin suuntaan eli lakiuskonnollisuuteen [se oli epäkäytännöllinen ratkaisu, josta seurasi enemmän ongelmia kuin hyötyjä].

Teologisista pohdiskeluista voi kyllä oppia paljon sekä psykologisesti että loogis-filosofisesti [ja kokonaisvaltaisemmin kuin tieteessä], mutta eiväthän ne pohdiskelut sinänsä mitään ratkaise, koska 'kauhea on jo tapahtunut: sisäinen ja ulkoinen ovat ihmisessä eronneet toisistaan [Heidegger]'.

Heideggerin ajatus merkitsee minulle analogisesti samaa kuin Jumalan ja ihmisen välinen ero, jota ei voi sovittaa mitenkään, ellemme sitten usko Jeesukseen välittäjänä ja pelastajana - Kristuksena.

Toisaalta juuri tämän vuoksi minä valitsen kristinuskon enkä buddhalaisuutta: koska se puhuu subjektista ja subjektin nihilistisestä tilasta/tilanteesta ihmisen ja Jumalan välisenä katkoksena ja/tai jännitteenä.

Subjektin kysymisen [ylipäätään kaiken reflektion] mahdollisuus ja paradoksi syntyy nimenomaan äärimmäisestä jännitteestä ja/tai katkoksesta Jumalan [todellisuus, oleminen absoluutti, ikuisuus jne.] ja ihmisen välillä.

Paradoksi  on siinä, että kysymisen mahdollisuus kumoaa aidosti oikean vastauksen mahdollisuuden [synteettisenä eli empiirisenä apriorina] jo senkin vuoksi, että jos vastaus olisi olemassa/annettu, kysymys olisi aina jo turha [paitsi loogisissa päättelyissä, jotka tietenkin ovat joko tautologiaa tai pyörivät kehässä elleivät sitten sitoudu johonkin auktoriteettiin - Jumalaan tai tiedeyhteisöön].

Me kysymme ja olemme subjekteja, koska emme tule milloinkaan tietämään - - . Tietämättömyys [negatiivinen tieto] mahdollistaa subjektiuden - ei mikään [positiivinen] tieto.

Sen sijaan siellä, missä Jumalan ja subjektin välillä ei ilmene ontologista kuilua, ovat asiat ontologisesti ongelmattomia [ikäänkuin kunnossa] eikä siellä pitäisi puhua subjektista yhtään mitään - kuten ei Jumalastakaan - ei suhteellisessa tai missään muussakaan mielessä.
..........
Buddhalaisuuden 'suhteellinen minuus' ei sano minulle käsitteellisen ajattelun tasolla mitään [ja ei-käsitteellistä ajattelua voi pitää lähinnä oxymoron'ina], vaikka ymmärränkin, että sillä tarkoitetaan puhtaasti fenomenaalista entiteettiä.

Silti subjekti on hiukan enemmän kuin pelkkä 'haihtuva ilmiö', koska se ainoana olentona tässä tunnetussa todellisuudessamme pystyy kysymään kysymisensä mieltä kysyjänä: - siis sellaisen kysymyksen, jonka mielekkyys on vähintäinkin kyseenalainen ja itse asiassa täysin tarpeeton sen evoluution kannalta, joka ihmisen on synnyttänyt.
........
Suosittelisin buddhalaisille jälleen seuraavaa maksiimia: Mistä ei voi puhua käsitteellisesti selkeällä tavalla, siitä pitää vaieta - lopullisesti.

Wittgenstein tosin tarkoitti käsitteellisellä selkeydellä Tractatuksessa luonnontieteellisten käsitteiden semanttista verifioitavuutta, mutta minulle 'riittää' oikein hyvin kantilais-hegeliläinen [transsendentaalis-dialektinen] rationalismi.

Sitäpaitsi Wittgenstein tajusi ja myönsi nopeasti, ettei mainittu vedenpitävä tieteellis-semanttinen verifikaatio ole mahdollista kuin metafysiikkana. Semantiikkaa ei voi ilmaista propositionaalisessa muodossa vaan se jää lausumattomaksi.

Tietenkään luonnontiede ei tarvitse mitään semantiikkaa toimiakseen [päinvastoin]: kunhan vain mittaillaan, lasketaan ja kuvaillaan - siinä kaikki.

[Mutta tällainen maailmankuva on ajattelun pinnallisuudessa ja köyhyydessä ainakin  minulle paitsi 'boring as hell' myös kuin market, jossa myydään jotain taas kerran uutta cocacola-merkkiä tai kuin lääketehdas ( kuin Aalto-yliopisto erotuksena oikeasta tieteestä), jossa kehitellään naisille omaa viagraa lääketieteellisiin syihin vedoten (vrt. huumekauppa)].

2
Jos predestinaatio hyväksytään, kuten kalvinismi tekee, ne, jotka korottavat oman menestyksensä merkiksi pelastettujen joukkoon kuulumisesta, tekevät pilkkaa paitsi dogmistaan myös Jumalasta.

Toki predestinaation Jumala on ikäänkuin ihmisiä kiusaava kusipää, koska hän on valinnut pelastuvat jo etukäteen, eikä kukaan [ainakaan uskova] luultavasti voi elää ahdistumatta tilanteessa, jossa on mahdotonta tietää yhtään mitään omasta [kuten ei muidenkaan] pelastumisesta tai vaikuttaa siihen.

Tässä mielessä karman lähtökohta on lähellä kalvinismia: ei tiedetä, mutta uskotellaan, että tiedetään edes jotain pelastukseen johtavasta tiestä [höpöhöpö sanon minä].

Silti jotkut pelastuvat predestinaatio-opin mukaan, ja silti jotkut kai pääsevät nirvanaan karman lain jättilottopotin osuessa kohdalle.

Mutta koska on sietämätön ajatus, etten itse ehkä pelastukaan, niin yhtäkkiä pelastus selitetäänkin riippuvaiseksi omien tekojen menestyksellisyydestä. Buddhalaisuus taipuu samaan ajatukseen, vaikka karminen lottomylly lopulta pyörittääkin kohtaloani, miten tahtoo.

Tällä tavoin äärimonergistinen predestinaatio kääntyy pelagiolaisuudeksi ja karman laki onnekkaasti [fatalistisesti] jälleensyntymän kiertokulun loppumiseen [huonompiakin silmänkääntötemmuja on toki nähty - haha].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Trooppi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ikonoklasmi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fenomenalismi

Läpivalaistu, transparentti todellisuus

  X[...}      


                    S`´                             
            ¨~0987654321-1234567890¨~

                    Q-Q+                                                                                                                                                    
                         U=
Å#
                                                                                          Y>

P<                  Ö^
                                                                                                                                                    

                                                  Z¤                                                                                                                                                                

Kirkko taisteli - henkiin jääneet kertovat [rasvaisimmat Jeesus-uutiset vain tällä kanavalla]

RR:n dramaturgisoima Jumalan valtakunnan-sovittelija-Jeesus puhuu opetuslapsille:

Okei. Minä ryhdyn välimieheksi, jos te kerran ette saa mitään tolkkua erimielisyyksiinne. Yritetään löytää jotain järkeä tähän juupas-eipäs mutuiluun. - Heterot oikealle ja homot vasemmalle. Mars! Sen jälkeen minä alan esittää kysymyksiä, joiden lukumäärä ei ole vakio, koska tarkennuksia tarvitaan aivan varmasti. Vastauksissa on kaksi vaihtoehtoa - kyllä ja ei. Käsi ylös, jos olette samaa mieltä [kyllä], käsi alas, jos olette eri mieltä [ei].

Jos käsiä [myös minun käteni lasketaan aina lopputulokseen, olipa se sitten ylhäällä tai alhaalla] on enemmän pystyssä kuin alhaalla - molemmat - sekä heterot että homot mukaan luettuina, kyllä-vaihtoehto voittaa. Jos taas alhaalla olevia käsiä on enemmän, niin ei-vaihtoehto voittaa. Mikäli ylhäällä ja alhaalla olevien käsien lukumäärä on sama, minun käteni asento ratkaisee - ja siihen on sitten tyytyminen.

Äänestystulos ratkaisee, ja vain minä voin siihen puheenjohtajana vaikuttaa, jolloin mitään kompromisseja ei sallita. Protestoijat erotetaan Jeesus-liikkeestä - ensin puoleksi vuodeksi, toisella kertaa epämääräiseksi ajaksi, mikäli he eivät ole vähääkään muuttaneet kantaansa, kolmannella protestointikerralla lopullisesti - ilman valitusoikeutta.

Rakastakaa toisianne. Muuten voitte tehdä, mitä huvittaa.
1
Pari kommenttia Finnsanityn päreeseen Valtionkirkko vai protestanttinen rakkauden yhteisö.
*
Protestanttinen rakkauden yhteisö - no jo on oxymoron! Onko rakkaus protestia ja vice versa.

Komaan Finnsanity - hippiliike on kuollut jo ajat sitten. Käänny siis buddhalaiseksi horoskooppi-uskovaiseksi ja kestohymy-altruistiksi, jos etsit 'aitoa'[?] rakkauden yhteisöä.

Luther oli neuroottinen, isäkompleksin riivaama nero, jolta puuttui naiskäsitys ja -kuva teologiastaan lähes täydellisesti.

Luther meni von Borankin kanssa naimisiin - ei rakkaudesta vaan jostain epämääräisestä velvollisuudentunteesta - puolivahingossa [tosin miehillä oli tapana siihen aikaan mennä naimisiin naisten kanssa ja vice versa], varsinkaan kun kukaan muu ei kolhoa Katarinaa huolinut.

Martti oli pervo sadomasokisti [sekä koprolaali - ainakin pöytäpuhteittensa perusteella], joka nyt sattui kuitenkin näkemään kristinuskon teologisen perusproblematiikan rehellisemmin ja samalla fanaattisemmin kuin kukaan muu aikalainen.

Arvostan kyllä Lutheria suuresti, vaikken tuosta vain ostakaan hänen sadomasokistista soteriologiaansa.

Lutherin äärimonergistinen ratkaisu: tahdon leikkaaminen erilleen uskosta on hiukan samaa kuin, jos viiltelisi omaa elävää lihaansa partaveitsellä [nautinnollista tuskaa - ihan niinkuin totinen rakkaus aina].

Rakkaus raatelee, lauloi Ismo Alanko - - ainakin luterilaiseen pelastusoppiin sisältyvä Jumalan rakkaus - vai ettekö te anarkisti-siiven hihhulit ole vieläkään ymmärtäneet Lutheria?
 
Dialektista kriisin teologiaa julistanut Karl Barth sanoi 1963 luettuaan anglikaanisen radikaalipiispa J. A. T. Robisonin  rakkauden liberaalia proto-hippi-sanomaa saarnanneen Rehellinen Jumalan edessä: Usein ajattelen, että tämä John Robinsonin ongelma on oikeastaan Karl Barthin ongelma. Mikä minulta on mennyt vikaan, kun tämä on jälleen mahdollista?
 
R. Räsäsen vastaus Barthin kysymykseen: Sinä kirjoitit liian pitkän ajatusviivan yhteen niistä Kristusta käsittelevistä Kirkollisen dogmatiikan sarjasi osista. Eivät nämä liberaalit jaksa ajatella niin pitkään systemaattisesti. Niiden pitää saada annos ekst - eh rakkautta määrätyn väliajoin, ettei vieroitusoireet iske.

2
Jos pasifisti-hipiksi tulkitun ja emansipaatioon hurahtaneen androgyyni-Jeesuksen liberaali sateenkaari-rakkauden sanoma voittaa Suomen luterilaisessa kirkossa, kirkko tulee hajoamaan kappaleiksi. Kiveä ei jää kiven päälle. Ja hyvä niin.

Jos taas Suurinkvisiittori voittaa, niin hänen järjestystään ja dogmiaan [ihmettä, auktoriteettia ja salaisuutta] kaipaavat saavat elää ääribyrokraattisessa, konservatiivisten huru-ukkojen patriarkaatissa, jolle nauravat naapurin [ruåtsalaiset] aidanseipäätkin. Mutta silloin kirkko pysyy kuin pysyykin pystyssä [joskin yhä enemmän dogmaattis-kirkkopoliittiseen norsunluutorniinsa käpertyneenä].

Joku sanoo nyt, että anarkisti-Kristuksen ja Jesuiitta-Führerin välille on kuin onkin löydettävissä kompromissi? - Minä sen sijaan väitän vanhaa viisautta siteeraten: Älä koskaan luota missiin - olipa hän sitten hetero tai homo, transu tai hermafrodiitti.

Kompromississa on aina kyse kaupallisesta sopimuksesta, jossa jokaiselle annetaan jotain, mutta tavalla, joka jättää kaikki myös hiukan tyytymättömiksi. - Kirkon institutionaalinen hajoaminen saatetaan kyllä välttää, mutta sen opillinen koherenssi jää reikäiseksi kuin pesusieni. - Pyhyyttä kun ei voi jakaa intressien perusteella tipoittain - erikseen ja [melkein] tasan kaikille kuten poliittisten kompromissien kohteita [jo Khalkedonin päätös Jeesuksen kaksiluonto-opista sen opetti: - yhtä aikaa Jumala ja ihminen - luontoja erottamatta tai sekoittamatta].
*
http://finnsanity.blogspot.com/2010/10/kirkko-valtionkirkko-seurakuntavaalit.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Koprolalia
http://en.wikipedia.org/wiki/Coprophilia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://en.wikipedia.org/wiki/John_Robinson_(bishop_of_Woolwich)
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/10/me-emme-voi-puhua-jumalasta-se-on.html
http://www.ill-legalism.com/areyoustupidtoo.htm

Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä

Matthias Grünewaldin Isenheimin alttaritaulussa Johannes Kastajan sormi osoittaa kuollutta Jeesusta. Johanneksen pään viereen Grünewald on kirjoittanut sanat: Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. - Jumala ei siis ilmesty maailmassa. Jumalaan voi vain viitata osoittamalla kuollutta Jeesusta: 'Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä'. - Kuollut Jeesus ilmaisee ihmisen ja Jumalan rajaviivan - tangentin, jossa Jumala sivuaa maailmaa samalla kun hän ikuisuutena synkronisen pistemäisesti lävistää ajan ikäänkuin ylhäältä alas.

1
Jos evoluutio toteuttaa jotain periaatteellista funktiota pyrkien siten johonkin päämäärään [oltiinpa tuon päämäärän mielestä ja merkityksestä mitä mieltä tahansa], se toimii tietyn arvon mukaan, sillä toiminta, jolla on perimmäinen suunta ja pyrkimys [lajin yksilöihin sisältyvän geneettisen informaation kopioitumisen varmistaminen uusissa yksilöissä], voidaan luokitella arvoksi itsessään vaikkei välttämättä ihmiselle arvokkaaksi.

Geenin kopioitumispakko on siis luettavissa evoluution perimmäiseksi arvoksi. Tässä asetelmassa arvo ja tosiasia eivät ole ristiriidassa keskenään.

Evoluution asettaminen vastakkain revoluution kanssa puolestaan on hiukan samaa kuin asettaisi rikkaat ja köyhät vastakkain.

Mutta jos tuollainen [rasistinen] vastakkainasettelu on ikäänkuin biologisen todellisuuden funktiivinen arvo ja/tai päämäärä, niin silloin evoluutiota pitää vastustaa, sillä evoluutio ei tajua itseään, mutta ihminen tajuaa, koska on astunut itsereflektiivisyydessään evoluution ulkopuolelle.

On siis asetuttava tätä eriarvoistavaa arvo-tosiasiaa vastaan, ellei halua evoluutio-hybriksen nimissä tunnustautua 'luonnonmukaiseksi' rasistiksi [tahtoipa tuota rasisimia sitten henkilökohtaisesti tai ei].

Jos ihmisen abstrakti ja luova ajattelu olisi jäänyt sille tasolle, mitä Ironmistress edustaa, mitään filosofisia ongelman asetteluja tai ajattelujärjestelmiä ei olisi koskaan syntynyt eikä kukaan pohtisi vakavasti oikeudenmukaisuuttakaan, sillä nämä ihmismielen kognitiiviset ja [myös metatason] abstraktin ajattelun mahdollistavat ominaisuudet ja kyvythän eivät ole evoluution perimmäisiä arvo-tosiasioita, koska evoluutio ei niitä toteutuakseen ja toimiakseen tarvitse.

Toisin sanoen evoluution arvolähtökohta ei tarvitse sitä, joka kysyy, miksi ihmiselle on ollut ilmeistä evolutiivista hyötyä järjestään. Eihän jäniskään kysy, miksi sille on evolutiivista hyötyä talttamaisista etuhampaistaan. Se vain rouskuttaa porkkanaa, niinkuin pitääkin. Käyttöä vartenhan ne talttahampaat sen suussa törröttävät.

Silti evoluutiossa kehittyi laji [joko vahingossa ja/tai evoluution virheenä], jonka edustaja kysyy evoluution ja mikä tärkeintä kysyjän itsensä merkitystä niin osana evoluutiota kuin irrallaan siitä.

Filosofi on jokainen kysyvä yksilö kysymässä kysymisensä mieltä maailmassa, joka ei tarvitse sellaista kysymystä eikä voi vastata siihen [koska tämä kysymys osoittaa maailman ja evoluution ulkopuolelle; - sen vuoksi yhtä aikaa ei-mihinkään ja kysyjään itseensä], merkitsee subjektiivisen tyhjyyden kokemuksen kyvyn alkua [subjekti voi ymmärtää tyhjyytensä vain vieraantumisen, lankeemuksen kautta: kysyvänä, käsitteillä ajattelevana].

Tämä lajin kannalta ilmeinen evolutiivinen etu on [kuten sanottu} samalla myös täysin tarpeeton evoluutiolle.

Geenin sokea kopioitumispakko jo itsessään ajaa lajeja tuhoon samalla, kun uusia kehittyy tilalle [tai ainakin kehittyi], mutta [evoluutiota palvelevan] kysymisensä mieltä kysyvä olio päätyy lopulta myös intellektuaaliseen tuhoon [nihilismiin] - jumalien ja nirvanoiden kanssa tai ilman.

Ihmiskunnan uskontojen ja ajattelujärjestelmien historia on nihilismin historiaa. - Ensin arvaamaton luonto ja olemisen tyhjyys täytettiin lepyteltävillä luonnonhengillä, sitten jumalilla tai nirvanalla, lopulta vain yhdellä Jumalalla tai metafysiikalla [Platonin ideat ja Aristoteleen substanssi]. Tämän jälkeen kaikki nuo illuusiot tuhottiin kriittisellä [anti-]filosofialla ja [luonnon-]tieteellä].

Tässä prosessissa viimeisetkit luonnolliset arvot osoittautuvat lopulta sekä itsetuhoisiksi että substantiaalisesti tyhjiksi [myös subjekti].

Loppuun asti viety metodinen epäily tuhoaa kaiken varmuuden ja viimein jopa oman pätevyytensä, koska se menettää metodisen perustansa, joka rakentuu paradoksaalisesti juuri kumottaville varmuuksille. Kun mitään kumottavaa ei enää ole, ei ole myöskään mitään Humen lakia - vain pelkkä oleminen ja tapahtuminen.

Humen giljotiini kaatuu performatiivis-tyyppiseen ristiriitaan, minkä kaatumisen jälken ilmenee vain fenomenaalinen yksilö [ohimenenevä, subjektiivinen ilmiö] kysymässä ei-mitään ei-mihinkään perustuen ei-missään ei-milloinkaan - pelkkä aktuaalis-punktualistis-solipsistinen piste - välähdys, joka häviää kuin sammuva hehkulamppu hehkulangan katketessa: Jumala ja ihminen yhdessä silmänräpäyksessä - actus purus ikuisuuden Tapahtumana.

Ainoa todellinen [vapaa] olio, joka jäi jäljelle, on siis oman kysymisensä mieltä kysyvä ihminen - katoava, tyhjä olio, jonka traaginen sankaruus on siinä, että hän [ennen tuhoutumistaan] ylitti evoluution deterministisen pakkopaidan sanomalla sille EI!

Sitäpaitsi miksi elämä olisi kuolemaa arvokkaampaa? Mikä on se auktoriteetti, joka vaatii meitä elämään? Mistä se saa legitimaationsa? - Vastaus: ainoastaan meidän kuolemanpelostamme eli heikkoudestamme olla sanomatta elämälle Ei Kiitos! - - Ja silti [huolimatta siitä sanommeko ei tai kyllä] lajimme tulee tuhoamaan itsensä juuri siksi, että toteuttaa evoluutiota - liian hyvin.

Evoluutioon sisältyvä ainoa arvo: sokea kopioitumispakko on kiellettävä. On siis vietävä nihilismi äärimmäisyyksiin. Ihmisen on lopullisesti otettava Jumalan/evoluution paikka, koska hän on noussut sen/niiden yläpuolelle.

Tämä on minun yli-ihmisyyttäni. Se on kykyä sanoa ajalle ja maailmalle EI, jossa intentoituu ikuisuudelle osoitettu KYLLÄ. Se on pyrkimystä ylittää evoluution sokea kopioitumispakko ja asettaa sille rautaiset rajat. Se on tahtoa valtaan par excellence antamalla olemiselle mieli puhtaassa aktissa - Tapahtumassa [barthilais-heideggerilais-badioulais-zizekiläisessä merkityksessä].

2
Jos tämä perimmäinen epäily ja kielto merkitsee osaltaan myös sitä, että ihmiset ajautuvat keskinäisiin antagonismeihin, niin ainakaan he eivät silloin tuudittaudu johonkin kapitalistiseen hyssyttelyyn, jonka etiikka perustuu välinpitämättömään tolenranssiin ja almujen antoon [halveksuntaan ja sääliin] - toisin sanoen itsetyytyväiseen illuusioon oikeudenmukaisuudesta, vaikka todellisuudessa tultaisiinkin silloin vain pönkittämään systeemiä [kapitalistista evoluutiota], joka erittäin ovelasti ylläpitää lakien ja ihmisoikeuksien paperikulisseihin piilotettua julkeaa rasismia sisällöllisellä double-talkilla.

Moraalisesti rehellisempää on siis olla avoimesti ja jopa groteskisti rasisti samalla kuitenkin syntisyytensä tunnustaen piilottamatta mieltä kalvava taipumus halveksimiensa ihmisten rasistis-tyyppiseen arvottamiseen lakien ja oikeuksien epistemologisesti tyhjällä mantralla, joka ei pysty erottamaan sisällöllisesti toisistaan edes altruismia ja egoismia - ei ainakaan sub specie aeternitatis - ikuisuutta silmällä pitäen.

Ja koska näin on - sisällöllisesti oikeudenmukaiseksi koettu oikeus pitää ottaa - jopa väkivalloin, koska sitä ei vapaaehtoisesti anneta - varsinkaan Wall Streetiltä, joka on Friedrich Hayekin seuraajien [Chicagon taloustieteen tyttöjen ja poikien] eli kulttuuristen arvokonservatiivien [mikä konservatismi rakentuu suurella rahalla ostetulle muka-sivistykselle - esim. kalliille taideharrastukselle] mutta markkinavoimien suhteen ultra-liberaalien ja ultra-monetarististen rahafasistien - noitten evoluutio-kapitalismin iljettävimpien vampyyrien pääpeliluola.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Isenheim_Altarpiece
http://www.espoonseurakunnat.fi/leppavaara/arto-vallivirta%3Bjsessionid=0A70535163973AE456906B63458DAD94?p_p_id=33&p_p_lifecycle=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-2&p_p_col_count=1&_33_struts_action=%2Fblogs%2Fview&_33_delta=1&_33_keywords=&_33_advancedSearch=false&_33_andOperator=true&_33_cur=5
http://en.wikipedia.org/wiki/Performative_contradiction
http://en.wikipedia.org/wiki/Actus_purus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tietoisuus
http://herkules.oulu.fi/isbn9514251105/html/x752.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_von_Hayek

Heterokirkon copyright Jeesukseen katkolla?

Voit seurata Jeesusta vain, jos sinulla on erinomaiset tiedot teologiassa [ei ole - pitää kai yrittää korottaa arvosanaa].
*
[Kielipuoli-mafia bongasi typo-viruksia, teki lisäyksiä ja paljasti Persujen palvelutalon nimen - klo: 01.30]
*
Tämä teksti lähti alunperin etenemään kommenttina anonyymin kommenttiin edellisessä päreessäni. Hän kirjoitti: Minusta poskettominta tässä jutussa on se että joku tulee, ja väittää, ihan pokkana, että hän on Jumalan Poika?
1
Jeesus ei muistaakseni koskaan sanonut kirjaimellisesti olevansa Jumalan vaan Ihmisen poika. Ehkä hän kuitenkin tarkoitti Ihmisellä Jumalaa :\ [tähän sanontaan löytyy kyllä selitys juutalaisesta kontekstista, jota en kuitenkaan juuri nyt muista].

Kristillisellä Jumalalla ei tarkoiteta mitään personoitua animistista henkeä - esim. pimeydessä jyrisevää vuorenjumalaa Siinailla kuten vielä Mooseksen tarinassa tai oikuttelevia ihmisten omien ominaisuuksien projektioita Kreikan Olympos-vuorella vaan Logoksessa eli Jeesuksessa [ihmisen lankeemuksen eli syntien - siis Jumalasta vieraantuneisuuden tähden] ihmisen ja Jumalan välisen eron välittäjäksi inkarnoitunutta kaikkivaltiaan, maailman luoneen Jumalan Sanaa.

Karl Barthille luotuisuus ja lankeemus tosin ovat sama asia. Tästä seuraa kuitenkin melko rankkoja loogisia ja soteriologisia vaikeuksia Barthin dogmatiikalle, ja niinpä hän onkin epäsuorasti [mutta sinänsä loogisesti] taipuvainen 'kaikki pelastuvat'-opin kannalle, mikä minun mielestäni kuitenkin edustaa pikemminkin itämais-gnostilaista eetosta kuin juutalais-kristillistä 'etno-rasismia' [juutalaiset ovat Jumalan valittu kansa jne.].

Jumalan Sana lähettää ja sisältää Pyhä Hengen, joka antaa meille innostusta, uskoa ja voimaa taistella Jumalan maailman puolesta tässä maailmassa [tästä esim. Augustinuksen Jumalan valtio].

Kristinusko on aina eskatologista [oppia lopun ajoista]. Se kulkee kohti loppua uskovien kokiessa rakastavaa yhteyttä toisiinsa juuri samassa yhteisessä uskossaan Jumalaan, joka on heidät pelastava viimeisellä tuomiolla.

Olennaisinta Suomen luterilaisen kirkon nykysekaannuksessa lienee kuitenkin viime kädessä pelastusopillinen perspektiivi: Ketkä pelastuvat? Mitä on se usko, joka pelastaa?

Toki Jumala kutsuu kaikkia: kaikki ovat Jumalalle otollisia, mutta jos Jumala ei pelasta kaikkia, niin Hänellä [iso kirjain isolle Asialle] täytyy olla siihen syynsä. Tämä jaottelu niihin, jotka pelastuvat ja niihin jotka joutuvat helvettiin on minun mielestäni kaiken länsimaisen rasismin paradigmaattisin teoreettinen lähtökohta.

Jos sen sijaan kaikki pelastuvat, niin miksi kirkkoa ylipäätään silloin edes tarvittaisiin armoa ja anteeksiantamusta välittävänä instituutiona?

Minun mielestäni kirkosta voitaisiin tehdä pelkkä museo, teatteri tai jopa huvipuisto kauhugallerioineen [Jeesus ristillä], mikäli kriteerit ja kannustin Jumalan tahdon mukaiseen hyvään elämään kumottaisiin 'kaikki pelastuvat-oppiin' implikoituvalla antinomismilla.

Mutta jos asetamme liian vahvoja kriteereitä ja ehtoja pelastuksen mahdollisuuden toteutumiseksi, niin emmekö silloin ole vaarassa siirtyä kohti lakiuskonnollisuutta ja siten pelagiolaisuutta [lain noudattaminen velvollisuutena, jonka toteuttaminen luetaan ansioksi], jossa ihminen lopulta itse pelastaa itsensä omilla teoillaan ja ansioillaan [periaatteessa kaikki voivat siis pelastua]. - Pelagiolaisuuskaan ei tarvitsisi kristillistä kirkkoa pelastuksen välittäjäksi.

Kaikki pelastuvat-opissa sen sijaan Origeneen mukaan itse Saatanakin pelastetaan kaikkein viimeisimpänä.- Ota nyt sitten joku tolkku tällaisesta paradoksien ja loogisten kehien ajattelujärjestelmästä.

2
Perimmäiseksi käytännön kysymykseksi pelastukselle otollisia 'ylös kirjattaessa' on kuitenkin noussut se, minkälaista ihmis- avioliittokäsitystä kirkko vaalii perinteenään. Se näyttäisi asettavan rajat kaikki kattavalle lähimmäisenrakkaudelle. Kirkko ei halua siunata pareja, jotka eivät täytä Raamatun avioliitto-instituutio-käsityksen edellytyksiä/ehtoja.

Samalla kirkko kuitenkin lobbaa sitä samaa universaalia. kaikkia koskevaa lähimmäisen rakkauden sanomaa, jota Jeesuksenkin tulkitaan julistaneen Vuorisaarnassaan.

Ongelma piilee toisin sanoen siinä, että saamme [ja meidän pitääkin] rakastaa toisiamme vapaasti ilman ehtoja, mutta ei ole olemassa [eikö?] yhteisöä, joka voisi sallia täysin vapaan - promiskuiteettisen parinmuodostuksen , koska sellainen yhteiskunta on aina vaarassa ajautua hajaannuksen tilaan.

[Pitää muistaa, että myös homosuhteet sallivassa Ateenassa (ei ainoastaan patriarkaalis-heteroseksuaalisessa Jerusalemissa) vallitsi varsin tiukka roolitus sukupuolten ja ylipäätään yhteiskunnallisen edustuksellisuuden suhteen. Kuka tahansa ei voinut mennä naimisiin kenen tahansa kanssa, vaikka avioliitto etenkin Roomassa salli miehelle käytännössä jopa kolme samanaikaista mutta juridisesti erilaisen statuksen omaavaa virallista suhdetta naiseen.]

Vapaamielisimmät [etenkin ideologiset anarkistit] lienevät eri mieltä promiskuiteetin väitetyistä yhteisöllisesti negatiivisista seurauksista [perheen integriteetti murenee ja kasvatusmoraali höltyy], mutta he eivät vakuuta minua, koska en usko ihmisen perimmäiseen hyvyyteen ja spontaaniin kykyyn kasvaa yhteistyöhön muiden kanssa sitä paremmin, mitä vapaampia ovat esim. seksuaalisuhteet.

[Sitäpaitsi juristeilla on enemmän hommia kuin koskaan aiemmin, ja tämä ihmisten lisääntynyt lakikärhämöinti toistensa kanssa on yksi seuraus nimenomaan liberaalien oikeuksien tulvasta. Ihmiset sietävät toisiaan yhä vähemmän, koska heillä on yhä enemmän oikeuksia pitää muut siedettävän välimatkan päässä itsestään. - Esimerkiksi kerjäläiskeskustelua motivoi osaltaan juuri liberalismista kumpuava, omiin oikeuksiin vetoava lakirasismi. Puhe toleranssista on useimmiten pelkkää double-talkia - silmää vinkkaavaa eli muka oikeutettua valehtelemista].

Mikään ei aiheuta niin paljon väkivaltaa, ahneutta, kateutta, kaaosta sekä syrjintää kuin sukupuolinen himo ja rakkaus. Jo pelkästään tämän vuoksi kirkko [uskonto ylipäätään] on ihmisyhteisöjen syntymisen alkuajoista lähtien ottanut tehtäväkseen integroida parit yhteisöön avioliitto-instituution rituaalilla.

Avioliittoon vihkiminen ei siis ole pelkästään kahden ihmisen rakkauden siunaava performaatio vaan heidän virallinen liittämis-seremoniansa yhteisöllisen järjestykseen, jossa perhe on traditionaalisesti ymmärretty heterosuhteessa tapahtuvan lasten hankinnan yksiköksi.

Näin ollen homoparien siunaaminen murentaisi tuota biologisestikin perimmäiseksi ymmärretyn ihmis- ja parikäsityksen perustaa niin radikaalisti, että tällaisen poikkeusluvan hyväksymisen jälkeen seuraava askel pluralistisempiin käytäntöihin olisi jo helpompi ottaa [näinä liberaali-demokraattisina aikoina].

Slippery slide-logiikalla ad absurdum ajautuen voitaisiin lopulta siunata kaikki mahdolliset parinmuodostuksen muunnelmat [ettei vain sorrettaisi vähemmistöjen oikeuksia; ehkäpä eläinparitkin siunataan johonkin liittoon joskus tulevaisuudessa eläinsuojelijoiden vaatimuksesta].

Lopputulos on selvä: kirkko vailla rationaalisesti ja funktionaalisesti selvää käsitystä itsestään, ihmisestä ja yhteiskunnasta ['kunhan hänes on'].

Kuten arvata saattaa, en suhtaudu kovinkaan vapaamielisesti homoparien siunaamiseen, mikäli pidän kiinni edellä kuvatusta logiikasta ja kirkon yhteisöllisen integraation tehtävästä.

Arvoisan lukijan tulee nyt kuitenkin huomata ja tajuta, että homous itsessään on minulle tässä epäolennainen seikka ja ominaisuus. Homoudessa on kyse on vain yhdestä erilaisuus-tekijästä suhteessa enemmistön [muka] samanlaisuuteen.

Tosin Päivi Räsänen pelkää, että liiallisesta sallivuudesta homouden suhteen seuraa androgynistisen ihmiskäsityksen virusmainen leviäminen, ja tässä hän on oikeassa. Ylipäätään liberaali-demokraattinen ihmiskäsitys antaa tilaa myös androgynismille.

Mutta androgynismissä ei minun mielestäni ole mitään uutta. Se on tunnistettu aina jossain muodoissaan uskonnoissa ja taiteessa - etenkin näiden kahden synteesissä. - Muun muassa gnostilaisuus, joka on androgynistinen oppi par excellence, tuntee äärimuodoissaan mitä tiukkapipoisimman askeesin, ekstaasin, sukupuolirasismin, promiskuiteetin, orgiat kuin monet muutkin hetero-poliittisesti korrektista sukupuolisidonnaisuudesta ja mikä tärkeintä - minuudesta irtautumisen rituaalit.

Androgynistinen ihmistyyppi tulee idästä kuten kaikki muutkin länsimaista kulttuuria elävöittäneet, vavahduttaneet ja kavahduttaneet päänsekoitus-käytänteet eli maanpäällistä kärsimystä pakenevat todellisuus-eskapismin muodot.

Vielä kerran: kuka tahansa voi minun puolestani harjoittaa parterinsa kanssa [tai ilman] mitä tahansa seksuaalisuutta, kunhan ei tee sitä partnerinsa tahdon vastaisesti - [mutta jos tekee vastoin tahtoaan, vaikka kokee kuin Bartleby: 'mieluummin en', niin silloin saattaa kyseessä olla oman tahdon lopullinen umpikuja ;\ ; - ks. vielä PS.].

Kirkko-instituution perimmäinen ongelma ei kuitenkaan piile erilaisessa seksuaalisuudessa, joskin se kyllä potentiaalisti sisältyy nimenomaan erilaisesta seksuaalisuudesta implikoituvaan ja siitä seuraavaan androgyyniseen ihmiskäsitykseen, joka nihiloi kristillisen hetero-subjekti-käsityksen. - Mikäli se hyväksyttäisiin avoimesti ja tuosta vain sormea napsauttamalla, se tekisi tyhjäksi ainakin kirkon fundamentaalisimmat hetero-poliittis-opilliset sitoumukset ja lähtökohdat.

Fataalein seuraus tällaisesta hetero-sidonnaisen opin tyhjäksi tekemisestä on tietenkin kirkon hengellisen uskottavuuden ja auktoriteetin kyseenalaistuminen ainakin jääräpäisimpien heterojen mielissä - ja heitä lienee vielä melko paljon.

Toisaalta sellainen kirkko, joka ihan oikeasti ottaa kaikki ihmiset tasavertaisesti kaikissa dogmeissaan ja praktiikoissaan huomioon, ei ole enää se sama kirkko, joka syntyi 300-luvulla rappeutuvan Rooman valtakunnan uudeksi moraaliseksi sementiksi - etten sanoisi teräsbetoniksi kaikessa tiukkapipoisuudessaan: kirkko kielsi aviopareilta jopa anaaliyhdynnän, vaikka sitä olisi harjoitettu vain [vain? - hehheh] ehkäisyn vuoksi.

Onko tällainen uusi, myös anaali-yhdynnän salliva, [pakanallis-kreíkkalaisessa seksuaalisuudessaan perinteisen hetero-juutalaisuuden vastainen] kirkko sitten enää kristillinen kirkko lainkaan - siihen en ota kantaa senkään vuoksi, että en ole uskova kristitty.

Olen edellä yrittänyt hahmottaa nykysekaannuksen lähtökohtia lähinnä kirkon pelastus-opillisista ja parisuhde-instituutioon liittyvistä lähtökohdista käsin, koska ne lopulta määrittävät kirkon hallinnon virallista kantaa ja sen päätöksien sisältöjä.

Homot olkoot minun puolestani vapaasti homoja, siunattakoot homoparit kirkoissa, jos niikseen tulee, hankkikoot he adoptio-lapsia jos niikseen tulee. - Dogmaatikkona kirjoitan tämän myönnytyksen pitkin hampain, mutta populismiin taipuvaisena opportunistina [haha] seuraan toki aikaani ja myyn mahdolliset vanhat periaatteeni välittömästi sille, joka tajoaa minulle lokoisat päivät syytinkivaarina Palvelutalo Nirvanassa, joka on kokoomus-vanhusten luxus-linna.

Menen Nirvanaan mieluusti vitt - eh kiusaamaan omahyväisiä ja elitistiä konservatiivi-mummoja. - Tiedän tosin etukäteen, että tulen ainakin väliaikaisesti saamaan sieltä potkut, ja että minut siirretään karenssiin demarien Lottolaan. -  Mutta koska inhoan massahenkistä lottoamista [pidän sitä vapaaehtoisena verotuksena, mikä tosin ei ole niin paha asia], saan Lottolastakin potkun perseeseen vähäksi aikaa ja joudun aloittamaan pohjalta eli minut siirretään alimman kastin vanhusten terminaali-navettaan. Sen nimi on  osuvasti Manala.

[Kerron näistä paikoista lisää joskus myöhemmin - lähestyväthän eduskuntavaalitkin jo vinhaa vauhtia. Tiesittekö muuten, että Perussuomalaisilla on myös oma  vanhushuoltamonsa. Sen nimi ei ole Soinila vaan Ryhti].

3
Pitäisikö sitten valtio ja kirkko erottaa kokonaan toisistaan, ikäänkuin tämä uusi byrokraattinen järjestys toisi selvitystä myös kirkon kiusalliseen nykytilanteeseen? Mutta ei se tuo. Tällainen radikaali leikkaus ei ratkaise niiden kristittyjen homojen ongelmaa, jotka haluavat kuulua kirkkoon ja saada papeilta myös siunauksen avioliitolleen.

Kirkon ja valtion erottamista ajavat henkilöt puhuvat eri asiasta kuin kristityt homot, ja siksi onkin hiukan ironista, että TV 2:n homoillan jälkeen kirkosta-eroamis-listan nettiin operoinut henkilö kuuului valtiokirkon eikä uskonnon vastustajiin.

[Homoillan toimittajien väitetään suunnitelleen etukäteen vastakkainasettelun tiukkapipoisen Päivi Räsäsen ja maltillis-liberaalien homojen välillä valikoimalla tarkoin keskustelijat. Tätä mieltä oli myös mediatuntija Kaarina Hazard Radio Suomen Pyöreä pöytä keskusteluohjelmassa].

PS.
Sadomasokistisessa seksissäkin masokistinen osapuoli haluaa kärsiä vapaaehtoisesti, koska hän saa orkkunsa juuri kivun aiheuttamasta nautinnosta [tässä mielessä kaikki avioliitot ovat tavallaan sadomasokistisia ja monessakin mielessä; sitäpaitsi intohimon lopputulos täytyy perin kivuliaasti pykätä maailmaan] - ellei sitten psykologisoida, että masokisti kärsii jostain perversiosta, mikä oletus häiritsee yleensä enemmän teorisoivaa ja terapoivaa psykologia kuin masokistia itseään.

Mutta mikä olisikaan sadomasokistisempi ajattelutapa kuin luterilainen pelastusoppi - tuo lamaannuttava tai hysterisoiva kaksoissidos. Ensin Jumala kutsuu meidät kaikki luokseen, sitten hän sanoo, että usko ja tahto pitää leikata irti toisistaan, koska tahto on Saatanasta ajaen ihmiset tällä tavoin mielenhäiriön partaalle [lamaannus tai hysteria]  ;{\]

PPS.
Liberaaliteologian upotus saa vielä vähän aikaa odottaa vuoroaan. Pohdin silloin tarkemmin tähän päreeseen [kuten myös jo Luterilainen kirkko hajaannuksen tilassa-päreeseen] epäsuorasti sisältyvää Dostojevskin kysymystä 'Jeesus vai Suurinkvisiittori?'
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jumalan_valtio
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antinomismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pelagiolaisuus
http://en.wikipedia.org/wiki/Christian_soteriology
http://www.optionc.net/category/humor/page/2/

Jesus had the balls to be a prick with people, goddammit!

Älä koskaan enää sano, että ajatukseni muistuttavat buddhalaisten oppeja!
*
"Mutta nuo viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaakseen, tuokaa heidät tänne ja teloittakaa minun edessäni." (Luuk. 19:27)

"Älkää luulko että minä olen tullut maan päälle tuomaan rauhan. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan." (Matt. 10:34)

"Joka rakastaa isää tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle" Matt. (10:37)

"Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään, lapsistaan tai pellostaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän." (Matt. 19:29)

"Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi." (Joh. 15:6)

"Eräs toinen hänen opetuslapsensa sanoi hänelle: Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni."(Matt. 8:21). Mutta Jeesus sanoi hänelle: Seuraa minua! Anna kuolleiden haudata kuolleensa." (Matt 8:22)

"Luuletteko, että olen tullut maan päälle tuomaan rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa!" (Luuk. 12:51)
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Jesus
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=4723233
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=hts&oq=&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=%22En+min%c3%a4+ole+tullut+tuomaan+rauhaa%2c+vaan+miekan%22
http://www.jesusneedsnewpr.net/jesus-pictures-of-the-week-earth-day-edition/

Ota Jeesus sydämeesi se sanoi - ja se hymyili

Tule Siiri. Lähdetään etsimään oikeaa Jeesusta. Mä menen jo.
*
Ennenkuin paljastan liberaaliteologian illusorisen luonteen, soitan Tuomari Nurmion kappaleesta Rion satamassa rauhoittavan version, jonka esittää mystinen folk-bändi Kelluva lelu [google ei tiedä siitä mitään ja tuubikin vain jämät].
*
http://www.youtube.com/watch?v=O_Zdz_EIiEk&feature=related
Kelluva Lelu - Rion satamassa [volyymit kaakkoon, niin saatte tähän virteen lisävauhtia]

[Rion satamassa!  - säv./san. Hannu 'Tuomari' Nurmio]

Apina tanssii varjonsa kanssa
kettinki kaulassaan
Se keräs rahaa mukiin
ja kolikot kilisi
Mut posetiivia veivas taiteilija
kun sitä huvitti tehdä niin
Se tuhlas suuria säveleitä
ja Rion satamassa tuhlaa friidut

Seteleitä

Apostoli tuli kadulla vastaan
ilosanoma huulillaan
Ota Jeesus sydämeesi se sanoi
ja se hymyili
Mä olin niin maassa niin maassa
se oli kai taivaassa
Siellä ihanat enkelit venttaa meitä
ja Rion satamassa venttaa friidut

Seteleitä

Ison diilerin sormi painaa
taskulaskimen nappulaa
Armeija kaatuu kuraan
kaupunki katoaa
Se ostaa myy ja vaihtaa
lainaa ja varastaa
kuumia kivääreitä
ja Rion satamassa friiduja

ja Seteleitä
*
http://lirama.net/song/233820
http://videos.onepakistan.com/pktube/Kehtolaulu/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomari_Nurmio

Luterilainen kirkko hajaannuksen tilassa

Hajottavatko nämä, patriarkaalista äiti-Räsästä vastaan protestoivat, vapaasti elävät tyttäret Suomen luterilaisen paperikirkon [dogmaattisen korttitalon]?
*
[Kielimafian korjauksia ja lisäyksiä - viimeksi klo:23.15]

Alkuperäinen luonnos oli kirjoitettu poleemiseksi kommenttipäreeksi Finnsanitylle hänen päreensä Homofobian uskonnolliset syyt [18.10] erääseen tekstikohtaan [ks. sitaatti]. - Lopullisesta versiosta tuli huomattavasti laajempi.
*
Finnsanity oivalsi: 
(* Päivi Räsänenkin on patriarkaalinen johtaja miehekkäällä tuomarin roolillaan uskonpuolustajana - ja saa siten kristityn naisen roolistaan epätavanomaista korotusta. Puolustaa tiukkaa seksuaalihierarkiaa mutta ylittää sen puolustustyöllään.)

I
Aivan oikein. Päivi Räsänen on tai ainakin edustaa patriarkaalista uskoa. Kirkon nykysuosion hinnalla.

Sinä Finnsanity sen sijaan edustat androgyynis-feminiinistä eli reaalis-imaginaarista uskonnollisuutta [ks. päreeni Oikosulku], jossa emansipaatiosta on tehty autuaaksi tekevä mystinen oppi ja auktoriteettikammo korotettu fundamentaalisen dogmin asemaan.
*
Tilanne luterilaisessa hajaannuksen kirkossa näyttäytyy minulle melko selvältä. Joko kirkko on opillisesti ja ihmiskäsitykseltään yhtenäinen tai sitten se ei sitä ole vaan muuttuu opillisesti selkeän ja vahvan sanoman omaavasta instituutiosta valintamarketiksi ellei peräti kirpputoriksi.

Pluralisoituminen [pirstoutuminen, lahkolaistuminen] näennäisesti yhtenäisen instituution alaisuudessa ei kuitenkaan lisää demokratiaa eri ryhmien kesken vaan ajaa ne eristyneisyyteen toisistaan, mikä vain ylläpitää kytevää rasismia - nyt vain liberaalimmassa mutta samalla välinpitämättömämmässä organisatorisessa konstellaatiossa.

On umpiliberaalien harhaa luulla, että muodollinen toleranssi laukaisisi tuosta vain hajoamisuhan alla elävän kirkon perimmäisen jännitteen ja pelastaisi sen ajautumisesta kohti lopullista hajoamista tai ainakin kohti opillisen ytimen täydellistä hämärtymistä, mikä prosessi merkitsee kirkon identiteetin murtumista ja vesittymistä. Jäljelle jää lahkojen kaaos.

Päivi Räsäsen [Kansanlähetysopiston rehtori Niilo Räsänen ei ymmärtääkseni ole sukua minulle; en ole varma] katalysoima räjähdys oli vain ajan kysymys. Luterilaisuus sairastaa omaa historiaansa: separatismia, partikularismia ja sekularismia.

Suomalaiset kansankirkon jäsenet kuitenkin luulevat, että yksi ainoa ja sama kirkko voi ottaa kaikki mahdolliset elämänmuodot tasavertaisesti vastaan, mutta siinä he erehtyvät.

Kirkko on erotteleva ja hierarkinen valtakoneisto samalla, kun se yrittää olla kaikki ihmiset huomioon ottava empatialaitos. Tämä lienee kirkon, kuten kaikkien poliittis-tyyppisten systeemien ikuinen dilemma, jota ne eivät koskaan pysty kunnolla ratkaisemaan.

En siis ole liberaaliteologian ystävä vaan pikemminkin barthilainen. Toisaalta olen myös ateisti, vaikka kuulunkin ortodoksiseen kirkkoon.

Jos luterilainen kirkko ajautuu nyt suureen hajaannukseen, niin olen siitä vain erittäin tyytyväinen. Hajaannus kun osoittaa kaikkein selvimmin liberaali-kristillisen yhteisöllisyyden ambivalentin tilan sekä erityisesti Suomessa että yleisesti jo Lutherista alkaen vaikuttaneena reformaation sisäisenä [sen dogmatiikkaan implikoituneena] jännitteenä, jonka varassa mikään olennaisimmat kristilliset tunnusmerkkinsä säilyttämään pyrkivä universaali kirkko ei voi kestää loputtomiin.

Hajaannus olisi kirkon johtoporukalle - miksei myös kaikille luterilaisiksi itseään nimittäville tapa- ja muka-kristityille tavallaan ihan oikein. Joutuisivathan he paljon suoremmin tutkistelemaan todellisuutta [että se on muuttunut] ja itseään [kysyen mitä he todella haluavat ja voivat saada kirkolta ja sen opilta], jos oman uskonjärjestyksen ja -järjestelmän perustukset ovat hajoamassa jalkojen alta.

Rakentakaapa sitten 'puhdistavan' hajaannuksen jälkeen kirkko, joka on yhtä aikaa paitsi absoluuttisen tasa-arvoinen myös opillisesti sekä hengellisesti uskottava - ja mieluummin juuri kristillisesti uskottava, vaikka sillä asialla ei enää taida olla niin kovin suurta merkitystä. - Kunhan vain saadaan häät ja muut bileet järjestettyä. Kunhan vain päästään kaikki osallisiksi tietystä, brändiksi muuttuneesta kaupallisesta spektaakkelista. Uskolla ei niin väliä. Kunhan hänes on. Pääasia että on kivaa [ikäänkuin kirkko olisi jonkinlainen sirkus].

Sellaista kirkkoa, joka sopii kivuttomasti kaikille ei ole olemassakaan - eikä tule olemaan. - Ellemme sitten käänny itsehillintäänsä pakahtuvaan buddhalaiseen päänrauhoitus-kulttiin, jossa pyritään luopumaan kyvystä/taipumuksesta ajatella egoistis-kriittisen [dialektisen] rationalismin lähtökohdista ja jauhetaan jotain tyhjää tautologiaa nimeltään karman laki.

Kaikkien ihmisten tarpeet ja toiveet täyttävä kirkko löytyy enintään utopioista [mutta onko kirkon pääasiallinen tehtävä ylipäätään olla vain kritiikitön anteeksianto-automaatti?]. Toisin sanoen ei ole myöskään olemassa sellaista kristinopillista teologiaa, joka ei sortaisi jonkun ihmisen erityistarpeita vai pitäisikö sanoa [etu-]oikeuksia [kirjoitan 'pan-empatia-logisesta' kaikki pelastuvat-opista myöhemmin].

Suurin eroajaryhmä eli [jotain mystistä] emansipaatiota tavoittelevat biletysnaikkoset eivät näytä ymmärtävän näitä tosiasioita [eivätkä ne kyllä helppoja tajuta olekaan - kenellekään] vaan närkästyvät Päivi Räsäsen eli vanhemman, autoritaarisen ja holhoavan äitihahmon homo-kriittistä, abortin ja avioliiton ulkopuolisen seksuaalisuuden suhteen tiukkapipoista linjaa (*), joka [RR:n provokaatio!] on silti - äärikonservatiivisesta ja epäkäytännöllisen moralistisesta komentopolitiikastaan huolimatta - oikeassa sen suhteen, mitä kirkko-instituution opilliseen integraatioon tulee [vaikka en PR:n tiukkapipoisuutta hyväksykään].

Kaikkea ei voi saada. Ja jos saisikin, ei lopputulos ole välttämättä lainkaan se, mihin pyrittiin [ks. aiemmin pluralismista ja toleranssista kirjoittamani teksti].

(*) Lisään vielä, että luultavasti kukaan mies ei olisi saanut aikaan näin massiivista reaktiota - ei ainakaan naisissa, joiden [stereotyyppinen] suhde miesauktoriteetteihin on sekä totteleva, jopa halveksivan ylenkatsova että vetoava - yhtä aikaa! - - Päivi Räsänen sen sijaan näyttäisi harvinaisen radikaalilla tavalla aktivoivan etenkin nuorempien naisten äitisuhteen traumat, mikä on itse asiassa melko harvinaista. Pojat kyllä asettuvat usein isiään vastaan, mutta tyttöjen aggressio äitiä kohtaan on jo huomattavasti tukahdutetumpaa. - Nyt tuo patoutunut, tukahdutettu viha [ressentimentti] näyttäisi purkautuvan lähes hysteerisellä voimalla.

II
Itse suorastaan toivon luterilaisen kirkon hajaannuksen lisääntymistä kahdesta - toisiinsa nähden ehkä hieman ristiriitaisesta syystä.

1) luterilainen kirkko kuten sanottu näyttäytyy minulle alunperinkin hajaannuksen, hihhuloinnin, pinnallisen rakkaus-retoriikan ja maallistumisen kirkkona, joten tällaisen instituution ajautuminen hajaannuksen tilaan olisi pelkästään looginen seuraus sen liberaaliteologisista lähtökohdista.

2) a) joko luterilaisuus omaksuu opillisesti tietyn linjan, ottaa riskin, että menettää satoja tuhansia jäseniä mutta pysyy dogmaattisesti kasassa - tai b) että se muuttuu 'kaikki käy'-market-kirpputoriksi, joka katsoo tärkeimmäksi tehtäväkseen toimia bisnes-henkisesti spektaakkelien järjestäjänä kaikille ihmisille - sulkien totaalisti silmänsä siltä, mitä nuo ihmiset oikein elämässään edustavat, tekevät ja ovat [kaikki saavat bilettää ja kaikki pelastuvat (mikä merkitsee käytännössä, että millään ei ole mitään väliä)].

Ensimmäinen kohta perustuu siihen, että liberaalinen teologia osaltaan on johtanut kirkon tähän hajaannuksen tilaan. - Toisessa kohdassa taas lähdetään siitä, että liberaaliteologian pinnan alla koko ajan vaikuttanut konservativismi [etenkin naispappeuden ja homoliittojen vastustus] edustaa dogmaattisesti kirkon vuosisataisen ihmiskäsityksen ja itseymmärryksen linjaa, josta luopuminen johtaa vähitellen myös luopumiseen tietyistä muista perustavista opillisista periaatteista tai ainakin se merkitsee niiden vesittymistä.

Mutta juuri kirkollisen perinteen säilyttäjien eli kanonien ja kristillisen Jumalan armon ilmentäjien eli sakramenttien [kasteen ja ehtoollisen perimmäisiä sakramentteja lukuunottamatta] roskikseen heittohan oli myös jo Lutherin alkuperäinen tavoite, mikä 'puhdistustyö' kuitenkin automaattisesti - ikäänkuin omalla painollaan [kuin tappi olisi otettu irti veneen pohjasta] alkoi upottaa itse vastavalmistunutta uutta venettä - luterilaisuutta.

Luther itse kuitenkin ajatteli naivisti, ettei toiminnallaan ja periaatteillaan halua hajottaa kirkkoa.

Tuohon en voi todeta hämmästyneenä muuta kuin, että Lutherilta näköjään puuttui kykyä ymmärtää sitä, mihin teologia [huom. - en sanonut armo ja rakkaus] lopulta perustuu [loppuun asti pohdittuun ja yhtenäiseen teologiseen dogmatiikkaan], ja kun tuo perusta hajoitetaan, hajoaa myös kirkko instituutiona - ennemmin tai myöhemmin - ei paukahtaen vaan kitisten, kuten [angli-]katolinen konservatiivi T.S.Eliot kirjoitti runossaan Ontot miehet.

Luterilais-reformatorinen perinne on sisäisesti ontto eli pluralisoitunut ja sekularisoitunut [siitä puuttuu pyhyyden läsnäolo]. Luterilaisuus julistaa patologista kaksoissidosta eli uskovan tahdon sadomasokistisesti murtavaa pelastusoppia [ja tästä huolimatta tai juuri tämä takia Lutherin soteriologiassa on tiettyä paradoksaalista selväjärkisyyttä - ja tästä huolimatta esim. Karl Barth on teologinen nero].
*
Vaikka olenkin teologiasta erittäin kiinnostunut [enkä vain tiedollisesti vaan henkisesti (huom. - en sanonut hengellisesti)] ortodoksiseen kirkkoon kuuluva ateisti [joka tietyistä vaikuttimista johtuen ei ole eronnut tuosta kirkosta, vaikka siihen liittymisen ja kuulumisen tärkein syy ei enää 'vaikutakaan' hänen elämässään], jolle kirkollinen elämä ei silti käytännössä merkitse juuri mitään, niin paljastan tämän kommenttipuheenvuoron lopuksi omasta kirkko-instituutioon liittyvästä asenteestani sen verran, että mikäli ortodoksinen kirkko hyväksyisi naispappeuden, eroaisin siitä silloin välittömästi.

Jos ortodoksinen kirkko hyväksyisi tämän jälkeen sukupuolineutraalit avioliitot, ei sillä taas olisi enää mitään merkitystä minulle, koska olenhan jo eronnut kirkosta.

Ylipäätään olen käytännössä ei-kirkollinen ja ei-uskonnollinen individualisti, joskaan en välttämättä pidä positiotani mitenkään tyydyttävänä. - Miten paljon joskus kaipaankaan sekä älyllistä että emotionaalista yhteyden tunnetta, jonka voi kokea juuri olemalla osallinen kirkon  toiminnasssa.

[Älkää ottako tiettyjä kärjistyksiäni aivan kirjaimellisesti. Minulla on nimittäin se perusvakaumus, että ilman strategisia asetelmia [parallakseja] aito rehellisyys ei ole edes mahdollista. - Minun kanssani voi kuitenkin neuvotella, jos kestää tylyn tyylini. En ole sisimmältäni täysin paha ja konservatiivinen ihminen - en pysty siihen - olen toki yrittänyt ja yritän kai ajoittain edelleenkin - ;\]
*
Tarkoitukseni on kirjoittaa täsmällisemmin tästä aiheesta työnimellä 'Liberaaliteologian viimeinen harharetki'.
*
http://finnsanity.blogspot.com/2010/10/homofobia-uskonto-seksuaalisuus.html
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/10/oikosulku.html
http://www.oulunseurakunnat.fi/uskojakirkko

Me emme voi puhua Jumalasta [se on mahdotonta], mutta meidän täytyy. Tämä on meidän ahdistuksemme, jonka rinnalla kaikki muu on lasten leikkiä [Karl Barth]

Karl Barth
*
Eero Huovinen: Ei on kyllä. Karl Barthin filosofis-teologinen lähtökohta. [Teksti on Per Lindbladin referaatti Huovisen kirjasta - Teologinen aikakauskirja 4/2002]
*
[Karl Barth (1886 - 1968) oli vaikutusvaltainen sveitsiläinen reformistinen teologi. Pastori Barth oli yksi niin sanotun neo-ortodoksisen liikkeen keskeisistä ajattelijoista. Paavi Pius XII mainitsi hänet huomattavimmaksi teologiksi Tuomas Akvinolaisen jälkeen/wiki].
*
Ihminen ja Jumala kuuluvat Huovisen mukaan Karl Barthin dualismissa ontologisesti toisistaan erossa oleviin todellisuuksiin. Ne sulkevat toisensa pois kuin kaksi vastakkaista metafyysistä prinsiippiä. Erossa toisistaan eivät siis ole vain pyhä Jumala ja syntinen ihminen, vaan Jumala ja kaikki inhimillinen. Jumala on äärettömän kaukana kaikesta inhimillisestä.

Barthin dualismin taustalla on hänen käsityksensä ihmisen syntisyydestä. Kaikki luodun piiriin kuuluva on Barthin mukaan juuri luotuisuutensa perusteella erossa Jumalasta. Tätä olemuksellista eroa ei mikään voi sovittaa tai saattaa yhteen, koska ero Jumalasta on osa ihmisen luotuisuutta. Luotu ihminen ei siis Barthin mielestä turmeltunut vasta syntiinlankeemuksessa. Luotu todellisuus on yhtä kuin syntinen todellisuus. Ei mikään, ei edes Kristus tai usko, kirkko tai papit, voi tätä luotua syntisyyttä, eroa, muuksi muuttaa.

Tästä seuraa, ettei Barthin mielestä myöskään pelastushistoriallinen tapahtuma, Kristuksen ihmiseksitulo, voinut tapahtua aktina, jossa jumalallinen ja inhimillinen syvimmin liittyvät toisiinsa: yhtäältä sekoittamatta, mutta toisaalta erottamatta. Barthin mielestä Kristuksen ihmisyyden tarkoituksena oli osoittaa Jumalan ja ihmisen välistä eroa. Kristuksen ihmisyyden piti päättyä, ennen kuin yhteys Jumalaan tuli mahdolliseksi. ----

Ihmisen ja Jumalan välinen ero ei ole Barthin mukaan pelkästään olemuksellinen, vaan myös noeettinen eli ihmisen tiedonkykyä koskeva. Ihminen ei voi omasta todellisuudestaan käsin tuntea Jumalaa eikä tietää hänestä mitään. Jumala ei siis ole ihmisen pelastumista koskevissa kysymyksissä salattu, vieras tai toinen, vaan hän kuuluu kokonaan toiseen maailmaan ja todellisuuteen.

Barthin mukaan luodun todellisuuden piiriin kuuluvilla käsitteillä ei ole mahdollista kuvata Jumalan omaa sanaa tai puhetta. Ilmoitus, usko ja kaikki todella jumalallinen on historiassa vain tyhjiö. Ei ole mitään pohjaa mille asettua, ei mitään järjestystä jota seurata. Ilmoitus ja usko eivät milloinkaan voi tulla osaksi maailmaa eivätkä osaksi inhimillistä todellisuutta. Jumala ei milloinkaan tule maailmaksi, ei milloinkaan tule ihmiseksi. Jos ilmoituksen olemisesta ajassa halutaan puhua, jää jäljelle vain tyhjiön eli ei-olemisen kategoria.

----Barthin subjektiivisena intentiona on osoittaa ilmoituksen sanaa, viitata Johannes Kastajan sormen tavoin kohti Kristusta. Silti, vaikka ihmisen ja Jumalan välinen onttinen kuilu - kuolemanlinja - on ja pysyy, on olemassa myös sen yli osoittava sormi. Huovisen mukaan Barthin ajattelua säätelee ja suuntaa näin ollen selvästi teologinen motiivi: teologin tulee - kaikesta huolimatta - puhua Jumalasta. ----

Barthin kuvailemassa äärettömässä kvalitatiivisessa erossa on Huovisen mukaan kysymys inhimillisen tietämisen kriisistä. Ilmoitus on kaiken inhimillisen kriisi, tuomio ja loppu. Mutta vaikka Jumalan itseilmoitus on Barthin mielestä historialliselta sisällöltään tyhjä, ei tämä tyhjyys kuitenkaan ole mykkä. Ilmoituksen positiivisuus ilmenee siinä, että se osoittaa kaiken inhimillisen mahdottomuuden, kuolemanlinjan olemassaolon luodun ja Jumalan välillä.

Barthin ajattelussa laki ei edellä evankeliumia, vaan ilmoituksen evankeliumi on laissa. ilmoituksen varsinainen tehtävä on siten toimia lakina ja osoittaa kaiken inhimillisen kriisi. Ilmoituksen positiivinen funktio on negatiivisesti osoittaa, ettei jumalasta voida tietää. Yhtäältä ilmoitus on historialliselta olemukseltaan tyhjä, toisaalta ilmoitus on kaiken inhimillisen kriisi ja negaatio. Jeesus on ajan loppu, paradoksi, alkuhistoria, voittaja. Tämän ajatusrakennelman seurauksena Barthin teologiaa on myös usein nimitetty kriisin teologiaksi.----

Toiseena piirteenä Barthin ajattelussa esiintyy Huovisen mukaan aktuaalisuus. Pyhä Henki eli Jumala on Barthin mielestä actus purus, puhdas aktuaalisuus, puhdas tapahtuma, jolla ei ole alkua eikä loppua, ei rajoja, ei aikaa, ei paikkaa. Pyhä Henki ei ole mikään jokin muiden rinnalla, ei mikään asia eikä sen tähden mikään syy. Aktina se on kuin piste, jolla ei ole alaa eikä laajuutta; joka ei ala eikä lopu, vaan joka ainoastaan puhtaasti tapahtuu.

Jumala olemisena supistuu punktualistiseksi, pistemäiseksi tapahtumaksi, jolla ei ole mitään ontologisesti ilmaistavaa ulottuvuutta. Jumalan armokaan ei näin ollen ole onttisesti läsnä ajassa tai historiassa, vaan se toteutuu vain pistemäisinä tapahtumina yhä uudelleen ja uudelleen. Hetkellistä ilmoitusaktia voidaan tämän mukaan vain joko odottaa tai muistella.

Koska myöskään ilmoituksella ei ole ajallista ulottuvuutta pistemäisyytensä vuoksi, sen merkitys on vain osoittava. Ilmoitus ei toisin sanoen sisällä sitä todellisuutta, jonka se ilmoittaa. Se ainoastaan osoittaa ja viittaa siihen jumalalliseen todellisuuteen, joka varsinaisesti on muualla. Jumala ei tule lihaksi edes Kristuksen inkarnaatiossa. Kristuksen ihmisyys on vain vertauskuva tai viittaus, joka osoittaa muualla läsnäolevaan, ikuiseen Jumalaan. Kristuksen tosi ihmisyys on vain tietoa ikuisesta Kristuksesta.

Ilmoituksen lisäksi Barth ajattelee Huovisen mukaan samalla tavoin myös muusta kirkollisesta traditiosta. Kirkollinen traditio ja esimerkiksi uskontunnustukset ovat osa inhimillistä todellisuutta, joka on äärettömän kvalitatiivisen eron päässä Jumalasta. Tradition kohde ja sisältö ovat historiattomassa taivaassa, eivät maanpäällisessä historiassa. ---

Dualistisen ontologian ja aktualistisen ilmoitusteologian lisäksi Huovinen esittelee Barthin varhaisen ajattelun monistista luonnetta. Ilmoituksen paikka ajassa ja historiassa on Barthin mukaan tyhjiö, ja juuri tällaisena tyhjiönä se on viittaus Jumalan ikuiseen todellisuuteen. Myös kaikki inhimillinen on Barthin mukaan tyhjää. Siten kaiken inhimillisen tyhjyydella ja ilmoituksen tyhjiöllä ei viime kädessä ole mitään kvalitatiivista eroa. Kaikki viittaavat pois inhimillisestä. Näin ollen on loogista, että Barthin mukaan kaikki uskonnot, jopa koko historia yleensäkin, on viittaus Jumalaan, vaikka ja nimenomaan koska Jumala on niiden ulkopuolella. Juuri Jumalan ja maailman erottaminen toisistaan osoittaa kaiken olevaisen monistisen ykseyden.----

Barthia on kritisoitu hyvin voimakkaasti. Tosin Barthin asettamat kysymykset sekä hänen tapansa vastata kysymyksiinsä ovat olleet niin laajoja, että varmaankin jokainen vakavasti otettava teologi on kommentoinut jollakin vastaväitteellä Barthin ajatuksia. Samalla teologit ovat lähteneet kehittelemään vaihtoehtoisia tulkintatapoja Barthin ajattelulle. Tällaisia teologeja ovat olleet mm. Moltmann, Jungel, von Balthasar, Tillich ja Bultmann.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Huovinen
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/1106901/5233686
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://www.theopedia.com/Karl_Barth
http://standingonshoulders.net/2009/09/08/table-talk-with-karl-barth

Tosiasiat ovat arvojen palvelijoita

Tehtävä: Etsi kuvasta kaksi tosiasiaa ja kaksi arvoa.
*
Kommentti Ironmistressin kommenttiin edellisessä päreessäni.

1
Totuus on sinulle pelkkä deskriptio - pätevällä metodilla ja mittarilla arvioitu havainto. Tosin deskriptiiviseen määrittämisprosessiin tietysti implikoituu tieteenteon perimmäinen preskriptio, jonka mukaan havainto pitää pystyä riisumaan emootioitten, kielen, [jopa] kognitiivisten rajoitustemme ja ylipäätään subjektiivisten vaikutteiden verkosta.
Tämä onkin useimmiten mahdollista fysikaalisten objektien suhteen, mutta kyseinen tosiasia ei muuta miksikään totuudesta puhumisen ongelmia kielellisellä ja filosofisella [esim. teorianmuodostuksen] tasolla.

Poleemisesti todettuna: Jumala ei ole mikään maantieteellinen tai fysikaalinen ongelma. - Toisin sanoen: en kai minä mistään hemmetin teräksestä tai masuuniulosteista tässä puhu. Kyseessä on huono joskin tyypillinen metafora sinulta ja sinun kaltaisiltasi funktio-reduktionisteilta.

Väitän, ettei Humen lakia voi soveltaa dogmaattisesti etiikkaan, estetiikkaan, uskonnolliseen problematiikkaan, politiikkaan jne. Tosiasiat eivät ihmistieteissä redusoidu kemiallisiksi yhdisteiksi ja fysikaalisiksi yksiköiksi tai sanokaamme lievemmin, että tosiasioitten ollakseen ihmiselle merkitseviä on muututtava representatiivisiksi ja performatiivisiksi tavalla, jota ei voi johtaa suoraan lähtökohdistaan (tosiasioista), mutta joka ei myöskään representaationa palaudu suoraan takaisin lähtökohtaansa ilman, että representaation mieli ja merkitys kadotetaan.

Seuraavassa perustavia esimerkkejä Arthur Dantoa mukaillen.

- Miksi ja miten jokin objekti (tosiasiana) voi olla taideteos eikä jää pelkästään mykäksi ja tyhjäksi materiaali-kompositioksi?

- Milloin ja miksi liike muuttuu omituisen sätkimisen sijasta merkitykselliseksi ja mielekkääksi performaatioksi [esim. baletti]?

- Miksi kahden ihmisen sinänsä triviaali dialogi hahmottuu tajunnassamme draamaksi, kun seuraamme sitä katsojan eikä pelkästään objektiivisen tarkkailijan ominaisuudessa?

- Miksi minun imitaationi ovat nimenomaan parodista ja merkitys-sisällöllistä esitystä [vain esityksellä on arvoa ja vain arvoilla on merkitys-sisältöä] eivätkä pelkästään äänenkorkeuden vaihtelua [ääniaaltojen liikettä], kasvon ilmeitten anatomista gestiikkaa tai jokin vastaava tieteellisesti mitattavien puhtaasti deskriptiivisten tosiasioitten kausaalinen ketju?

- Mikä tekee näistä tosiasioista ontologisesti jotain aivan muuta kuin, mitä ne materiaalisesti ovat?

- Miten ei-esteettinen tosiasia voi muuttua esteettisessä ja jopa eettisessä mielessä merkitys-sisällölliseksi ilmiöksi?

Humen laki ei päde tässä tilanteessa, koska objektin esteettinen arvo ei ole kausaalisessa suhteessa sen materiaaliseen perustaan [tosiasioihin].

Annan nämä yksinkertaistetut esimerkit, koska Danto esittää taideteoksen ontologisen problematiikan selkeästi ja tulee samalla vihjaisseeksi, mikä Humen giljotiinissa oikein mättää.

Tietenkään Danto ei pysty [eikä se varsinaisesti olekaan hänen itselleen asettamansa tehtävä] ratkaisemaan/yhdistämään Humen giljotiinin aiheuttamaa loogista katkosta tosiasioitten ja arvojen tai syyn ja seurauksen välillä, koska sitä ei [mikäli sitoudumme käsite-empiristiseen skeptisismiin] edes voi ratkaista/yhdistää.

Kyseinen dilemma johtuu kuitenkin lähinnä logiikan kehämäisyydestä, ei niinkään tosiasioista. - Praktinen järkemme [etiikka, estetiikka, politiikka jne.] toimii joka tapauksessa toisin kuin Humen hedelmätön tautologia - välittämättä joskus tippaakaan siitä, mitkä ovat ne niin sanotut faktat, joiden perustalle uskomuksemme rakentuvat. Ja hyvä niin - sillä arvot eivät ole deskriptiivisiä faktoja vaan merkitys-sisältöjä, joita tosiasiat palevelevat eikä päinvastoin.

 2
Vaikuttaa siltä matruuna, että filosofinen ajattelusi on joko hieman alkeellista tai sitten ajatteleminen ylipäätään toimii sinulle useimmiten vain tiedonhankinnan välineenä, mikä praktinen fakta kuvaa toki myös analyyttisen filosofian luonnetta etenkin toisen maailmansodan jälkeen [analyyttinen filosofia on loogisesta empirismistä lähtien yrittänyt kaveerata luonnontieteen kanssa apupojan ominaisuudessa, vaikkei luonnontiede toimiakseen sitä tarvitsekaan].

Todellinen filosofia ja filosofointi on kuitenkin toisaalla: Platonin, Kantin ja Hegelin perinnössä - kriittisellä Aristoteles-tulkinnalla höystettynä. - Todellisen filosofian ytimestä löytyvät edelleenkin dualismin, monismin, aktualismin, identiteetin sekä haluavan/tahtovan, itserefleksiivisen/kokevan ja vapaan/ei-vapaan subjektin ongelmat, sillä nämä dialektiset dilemmat eivät ratkea koskaan positiivisesti - ne voidaan vain järjestää uudella tavalla [parallaksin vaihdellessa].

Humen giljotiini - katkaistessaan käsite-empiristisellä skeptisismillään tosiasioiden ja arvojen välisen yhteyden ja keskinäisen riippuvuuden sekä syyn ja seurauksen loogisen sidoksen [kausaliteetti] - katkaisee praktiseen äärimmäisyyteen vietynä myös kaiken varmuuden elämästä.

Voidaankin sanoa, että a) arvojen ja tosiasioiden totaali katkos sekä b) loogisen kausaliteetin kumoaminen [a ja b yhdistettynä toisiinsa] on varma tapa tehdä älyllinen itsemurha.

Hume itse tajusi alle 20:nä hahmottelemansa skeptisismin älylliset seuraukset ja järkyttyi jopa siinä määrin psyykkisesti, että luopui filosofiasta vuosikausiksi ryhtyen historioitsijaksi.

Mutta meidän oikeitten filosofien ei tarvitse eikä pidä järkyttyä loogisten [skepsis-]empiristien epätoivoisista temppuiluista eikä myöskään ajautua naturalististen [havainto-]empiristien maagiseen numeromaailmaan, koska meille tosiasiat ja numerot ovat arvojen palvelijoita eivätkä suinkaan niiden orjia.

Olemme vapaita valitsemaan. Emme pelkää mitään. Emme toivo mitään. Emme edes onnea. Vain hyveellä/arvolla itsellään on meille merkitystä [vrt. Sokrates ja Diogenes].

3
Tässä hiukan piikkilankamainen määritys siitä, mitä 'totuudelle' tapahtuu, kun siitä pyritään puhumaan vain deskriptiivis-objektiivista tarkkuutta tavoittaen.

'Chicagon sofisti-rationalistit [monetaristiset taloustieteilijät] ajattelevat ihmisen olevan ohjelmoitu kone, mutta heti kun emootiot [halu, tahto] kalkyloidaan, puhutaan symboleista - ei tunteista, ja tämä on rationaalisen ajattelun dilemma: mitä paremmin se pystyy määrittelemään psykologisen ilmiön/tilan, sitä vähemmän/heikommin se ilmaisee/tavoittaa tuossa ilmiössä vaikuttavan tai siihen sisältyvä mielen semantiikkaa, mikä tarkoittaa, että deskriptiivinen rationalismi [jonka äärimuoto on formaalilogiikka ja viimein matematiikka] kadottaa kohteen, jota se on yrittänyt selittää ja ymmärtää.'
*
Kannattaa tutustua skolastikkojen tekemään erotteluun de dicto ja de re välillä, niin voi yrittää paremmin ymmärtää sitä problematiikkaa [ja sen filosofian historiallista kehitystä], johon totuudesta puhumisen loogis-kielelliset ehdot väistämättä johtavat [muistutettakoon jälleen, että kyseinen erottelu oli Fregen kautta Russelin paradoksin peruslähtökohta; - ks. myös intensionaalinen - ekstensionaalinen].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Humen_giljotiini
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/09/kuplivaa-mutta-pahanmakuista.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/De_dicto_ja_de_re
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Danto
http://www.punavihrea.info/artikkeli7.htm
http://etkirja.pp.fi/et10.htm
http://id-idea.blogspot.com/2006_08_01_archive.html