[Kielimafia editoi kahta alkukappaletta ja etenkin PS.- osaa - klo: 14.10]
*
Kuvassa [sensuroitu] tapahtuu pyhän avioliiton [Hieros Gamos] yhdyntä-akti. - Taivas [ikuisuus] työntää falloksensa [Logos/Sana] syvälle Maan [ajan] sisään.
Kuulkaa, miten maailmakaikkeuden ikuisuus vapautensa liikkeen tuskaisessa kiimassa huohottaen on pakotettu laukeamaan maalliseen aikaan, minkä seurauksena Maa synnyttää ikuisessa ajassa androgyyni-kaksoset nimeltään Dionysos ja Jeesus.
Näitä kahta anarkisti-hippiä [modernin liberaaliteologian sankaria] voinee pitää sekä antiikin kreikkalaisen että juutalaisen yhteiskunnan vaarallisimpana järjestyneen yhteiskunnan vastaisuuden edustajana.
Mutta.
Pelkän rakkauden varaan ei ole perustettu eikä rakennettu ainoatakaan valtakuntaa - ei ainakaan maan päälle. Paavali puhui siis oikeastaan palturia - varsinkin kun hän itse oli nimenomaan nerokas organisaattori, joka oli omaksunut itselleen kristillis-poliittisen mission, eikä mikään ekstaasiin lankeileva juoppo mystikko-esteetti kuten Dionysos tai yhteisönsä poliittisen korrektiivisuuden hylännyt ja päämäärättä kuljeskeleva lähimmäisen rakkauden vuorisaarnaaja, joka teki ihmeitä, kuten Jeesus.
2
Karl Barthin dogmatiikan kaksi pääasiallista kritiikin kohdetta olivat:
Luonnollinen teologia, joka mukaan Jumala ilmoittaa itsensä maailmassa positiivisella eli havaittavalla tavalla [katafaattinen teologia, ks. PS.] ja liberaaliteologia [luonnollisen teologian reformoitu versio], joka sai vaikutteensa valistuksen liberalismista [epäsuorasti], Jeesuksen Vuorisaarnasta [suoraan] ja Sleiermacherin hermeneuttisesta 'emotivismista', jonka mukaan usko Jumalaan on äärimmäistä riippuvuuden tunnetta korkeammasta voimasta [Jumala transsendenttina turvatakuuna/rr].
Liberaaliteologian paradoksi on muun muassa siinä, että se yritti löytää Raamatusta tieteellisen tekstikritiikin menetelmin autenttisen, historiallisen Jeesuksen ja siten yhtenäisen sanoman tämän opetuksista.
Yritys oli tavallaan alunperinkin tuomittu epäonnistumaan jo pelkästään metodis-empiiristen lähtökohtiensa vuoksi [jotka vanhan kirkon luonnollinen teologia oli ratkaissut kanoneilla] ja ajoi suurimman osan luterilais-reformatorista liikettä skeptis-relativistiseen kierteeseen, jossa rakkauden sanomaa on jaettu 'kaikki pelastuvat ja vain ['geneettisesti';\] valitut pelastuvat'-oppeja ad hoc-tyyliin yhdistelemällä jopa ilman käteisrahaa [osamaksulla] niinkuin riskit minimoivien [siis hyötyä maksimoimaan pyrkivien] kauppamiesten pitääkin tehdä.
Barthille ihmisen ja Jumalan välinen ero on niin täydellinen, ettei sitä voi edes määritellä positiivisella tavalla. Jo pelkästään tästä lähtökohdasta seuraa, että luonnollinen rakkauden teologia [johon liitän tässä myös ortodoksien synergia-opin], joka olettaa ihmisen pystyvän kasvamaan eettisesti Jeesuksen esimerkkiä seuraamalla korkeammalle henkiselle tasolle [reformatorinen perinne puhuu pyhityksestä, ortodoksit jumalallistumisesta], on Barthille pelkkää sanahelinää.
Luonnollisen liberaaliteologian ja itämaisen ortodoksisuuden ytimestä löytyy lacanilaisittan imaginaarisen tason harha: lapsi identifioi itsensä oman peilikuvansa kautta eheäksi persoonaksi, mikä väärin-tunnistaminen konstituoi ihmis-subjektin ontologian.
Tuloksena on katkos reaalisen minän ja imaginaarisen minän välillä, sillä lapsi ei ole sisäisesti/subjektiivisesti eheä vaan samaistuu pelkästään peilikuvansa imago-luonteeseen, jota pitää ideaalina [varhaisimpina samaistumiskohteina siis toimivat äiti ja oma peilikuva, isä, sisarukset].
Tämä fantasioiden kautta tapahtuva ontologisesti dysfunktiivisten [mutta illusorisesti onnistuneitten]samaistumisten ketju toistuu myöhemmin elämässä mitä moninaisimmilla ja abstrakteimmilla tasoilla. Olemmehan jatkuvasti mielikuvapommistusten kohteina ja meillä on vahva taipumus kokea tietty tai tietyt mielikuvat ikäänkuin juuri meille tarkoitetuiksi kutsuiksi.
Althusser kuvaa kirjassaan Ideologiset valtiokoneistot, miten imaginaarisen tason samaistuminen ja yhteiskunnallis-kulttuuriset performaatiot ovat kytköksissä toisiinsa. Paradigmaattisena esimerkkinä voimme mainita tietysti mainokset, joiden houkuttelevuus perustuu juuri imaginaaritason (väärin-] identifikaation toistumiseen ihmisen etsiessä merkityssisältöjä elämäänsä ja siten ikäänkuin substanssia minuuteensa.
Perusväittämäni kuuluu, että luonnollinen teologia ja sen reformatorinen muunnos liberaaliteologia perustuvat imaginaarivaiheen toistumiseen massiivisen uskontomielikuvallisen mystifikaation muodossa. Nämä teologiset perusparadigmat kantavat yhä itsessään lapsuuden traumaattisen samaistumisen illusorista sovitusyritystä 'luonnollisen Jumalan', pyhittymisen ja jumalallistumisen teemoissa.
Samalla ne kantavat yhä mukanaan pakanallista animimismia luonnonhenkineen ja mytologisine hahmoineen [esim. Olympos-vuoren monijumalainen näyttämö] - olkoonkin, että nämä henget ja jumalat ovat jo saaneet yhtenäisemmän muodon uskonnossa, jonka perusta luotiin yhden yksilön henkilökohtaisen elämän ja opetuksen varaan hellenismi-juutalaisen kulttuurin vaikutuksen alaisena, mikä merkitsi itsereflektiivisen minä-kokemuksen kehittymistä entistä vahvemmaksi [oli tämä sitten lopulta hyvä tai huono asia maailmankatsomuksellisesti - en tässä ota kantaa siihen kysymykseen].
PS.
Huomautettakoon, että nykyajan ateistis-luonnollista teologiaa edustavat luonnontieteet ja tiede ylipäätään. Katolisen tomismin [Tuomas Akvinolaisen aristotelismi] ohella luonnollista teologiaa [Jumalan kanssa] edustaa reformatorisella puolella epistemologinen kalvinismi [USA:ssa Alvin Plantinga, Suomessa Tapio Puolimatka].
Jos Jumala voidaan oikeuttaa tiedollisesti, niin kyseessä on silloin minun intuitioni mukaan rationaalinen ['luonnollinen'] varmuus supranaturalistisesta Sunnittelijasta. Katkos Jumalan ja ihmisen välillä on tällä tavoin umpeutunut ainakin tieto-opillisesti. - Minä nimitän tällaista varmuutta luonnollisen teologian reformatoris-epistemologiseksi muodoksi [vrt. kalvinismin pelastusopillinen silmänkääntötemppu pelastusvarmuuden saavuttamiseksi: menestyneisyys on merkki kuulumisesta pelastuvien joukkoon].
Rakkauden ja 'emotivistisen' liberaaliteologian luonnollisuus perustuu imitatio christi-periaatteelle eli Jeesuksen esimerkin seuraamiselle [imaginaarisen identifikaation lähtökohta]. Osallisuus Jeesuksen armosta seurakunnallisessa elämässä luetaan silloin 'pelastus-kandidaatin' hyväksi [imputatiivinen armo]. Tällä silmänkääntötempulla yritetään retorisesti kiertää pelagiolaisuus, josta nyt ei vain yksinkertaisesti päästä eroon, mikäli ihminen aikoo elämänsä järjissään ja ilman itsemurhaa loppuun asti kulkea.
Monergismi on kyllä järkevä lähtökohta, koska me emme tiedä emmekä tule tietämään Jumalasta mitään muuta kuin oman puheemme. Praktisesti elettynä ja toteutettuna monergismi kuitenkin johtaa samantyyppiseen dilemmaan kuin skeptisismi Pyrrhonin tämän yrittäessä elää arjessa olematta varma yhtään mistään. Oppilaat pelastivat Pyrrhonin esim. jäämästä lähestyvän hevosvaljakon alle, koska tämä ei voinut luottaa omaan päättelyynsä/havaintoonsa lähestyvästä vaarasta.
Äärimmäinen monergismi kuten äärimmäinen skeptisismi johtaa siis absurdismiin. Siten myös Humen giljotiini [arvoja ei voi johtaa tosiasioista] on praktisesti absurdi kodinkone, jota tarvitsevat lähinnä englantilaiset, älylliseen kapea-alaisuuteen taipuvaiset luonnontiede-filosofit [he siirtyvätkin yleensä magiaan eli matematiikkaan, sillä aksiomaattiset tieteet eivät petä koskaan - - ad hoc you know - -].
Elämä saattaa ihan oikeasti olla absurdia, mutta absurdi ei silti voi toimia elämänkatsomuksena - paitsi psykoottisille [jotka silti monesti ovat mielestään rationaalisia] tai koomikoille [jotka ovat yleensä tosikkoja].
3
Barthia, jonka ajattelu hipoo yhtä paljon ateismia kuin teismiäkin, on joskus nimitetty 1900-luvun ainoaksi Jumalaan aidosti uskovaksi teologiksi, ja tämä määritys miellyttää minua erityisesti.
Usko ei milloinkaan ole erossa epäuskosta - ei teoreettisesti eikä emotionaalisesti.
Tällainen väite taas on liberaali-teologian rakkaus-mantraa hokeville täysin käsittämätöntä, koska heille on mahdollista uskoa [ja kaiken lisäksi yhtä aikaa] a) ihan älyttömästi, b) paljon, c) jonkun verran, d) hieman, e) ihan vähän - ja kaiken lisäksi sekä asiayhteydestä että tunne- ja tahtotilasta riippuen.
Hmm.
Mitenkähän 'emotivistinen' liberaaliteologi selittäisi uskovien naisten tunnetilojen vaihtelun kuukautisten aikana vaikuttavan heidän uskonnollisiin ynnä muihin vakaumuksiin.
Tätä pitää tietysti tutkia [joku englantilais-empiristinen nollatutkija sen vielä tekeekin] - josko vaikka joku päivä saisimme varmaa tietoa siitä, mitä nainen todella haluaa. - Samalla saamme lisätietoa liberaaliteologian kulttuuri-antropologisista perusteista, sillä vapaa sinkku-nainen on modernin liberaaliteologisen ihmiskäsityksen arkkityyppi - [Dionysoksen ja Jeesuksen vapaus on nimittäin liian itsetuhoista nykyajan liberaali-demokraattiselle ura-älyttärelle, jonka ongelmana ovat nimenomaan hullut miehet - -;\].
*
http://people.bu.edu/wwildman/WeirdWildWeb/courses/mwt/dictionary/mwt_themes_750_barth.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://en.wikipedia.org/wiki/Liberal_Christianity
http://en.wikipedia.org/wiki/Louis_Althusser
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hieros_gamos
http://en.wikipedia.org/wiki/Hieros_gamos
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kreikkalainen_mytologia
http://en.wikipedia.org/wiki/Greek_mythology
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Greek_mythological_figures
http://www.netikka.net/mpeltonen/jeesus3.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Dionysus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dionysos
http://www.kingdavid8.com/Copycat/JesusDionysus.html
http://www.religioustolerance.org/chr_jcpa2.htm
http://www.historum.com/showthread.php?t=2246
3 comments:
kyllä mie uson, että rakkaus kummiinnii voittaa . ei tyhmyys ja oman voiton pyynti, yhteiskunnassa. kun rakkaus on ainoa
looginen muoto.
mutta jumalasta mie en tiä mithän.
Kalvinismia ei ainakaan voi syyttää liberaalikristillisyydeksi. Kalvinismi on islamia kristinuskon sisällä.
Sinä kun tunnut tykkäävän islamista, niin miksi kalvinismi on niin vastenmielistä?
1) Minä en tykkää islamista, koska se on liian kontrolloivaa ja ritualistista meikäläiselle - olenhan täysin paatunut individualisti ['vastoin tahtoani'].
Mutta voin kyllä ymmärtää islamin tiettyjä sosiaalipsykologisia perusratkaisuja sekä sukupuoliasenteita [järjestys ei nimittäin koskaan ole pelkästään huono asia].
2) En pidä kalvinismista, koska se on mielestäni julkean tekopyhää itsensä korottamista sekä dogmaattisesti että psykologisesti.
Taisteleva rationalistinen kyynikko halveksii omahyväisyydessään lilluvia ja jo tämänkin vuoksi yleensä typeriä narsisti-kalvinisteja, jotka luulevat, että heidän ihmisyytensä jotenkin 'paranee' omaisuutta keräämällä.
Post a Comment