Tehtävä: Etsi kuvasta kaksi tosiasiaa ja kaksi arvoa.
*
Kommentti Ironmistressin kommenttiin edellisessä päreessäni.
1
Totuus on sinulle pelkkä deskriptio - pätevällä metodilla ja mittarilla arvioitu havainto. Tosin deskriptiiviseen määrittämisprosessiin tietysti implikoituu tieteenteon perimmäinen preskriptio, jonka mukaan havainto pitää pystyä riisumaan emootioitten, kielen, [jopa] kognitiivisten rajoitustemme ja ylipäätään subjektiivisten vaikutteiden verkosta.
Tämä onkin useimmiten mahdollista fysikaalisten objektien suhteen, mutta kyseinen tosiasia ei muuta miksikään totuudesta puhumisen ongelmia kielellisellä ja filosofisella [esim. teorianmuodostuksen] tasolla.
Poleemisesti todettuna: Jumala ei ole mikään maantieteellinen tai fysikaalinen ongelma. - Toisin sanoen: en kai minä mistään hemmetin teräksestä tai masuuniulosteista tässä puhu. Kyseessä on huono joskin tyypillinen metafora sinulta ja sinun kaltaisiltasi funktio-reduktionisteilta.
Väitän, ettei Humen lakia voi soveltaa dogmaattisesti etiikkaan, estetiikkaan, uskonnolliseen problematiikkaan, politiikkaan jne. Tosiasiat eivät ihmistieteissä redusoidu kemiallisiksi yhdisteiksi ja fysikaalisiksi yksiköiksi tai sanokaamme lievemmin, että tosiasioitten ollakseen ihmiselle merkitseviä on muututtava representatiivisiksi ja performatiivisiksi tavalla, jota ei voi johtaa suoraan lähtökohdistaan (tosiasioista), mutta joka ei myöskään representaationa palaudu suoraan takaisin lähtökohtaansa ilman, että representaation mieli ja merkitys kadotetaan.
Seuraavassa perustavia esimerkkejä Arthur Dantoa mukaillen.
- Miksi ja miten jokin objekti (tosiasiana) voi olla taideteos eikä jää pelkästään mykäksi ja tyhjäksi materiaali-kompositioksi?
- Milloin ja miksi liike muuttuu omituisen sätkimisen sijasta merkitykselliseksi ja mielekkääksi performaatioksi [esim. baletti]?
- Miksi kahden ihmisen sinänsä triviaali dialogi hahmottuu tajunnassamme draamaksi, kun seuraamme sitä katsojan eikä pelkästään objektiivisen tarkkailijan ominaisuudessa?
- Miksi minun imitaationi ovat nimenomaan parodista ja merkitys-sisällöllistä esitystä [vain esityksellä on arvoa ja vain arvoilla on merkitys-sisältöä] eivätkä pelkästään äänenkorkeuden vaihtelua [ääniaaltojen liikettä], kasvon ilmeitten anatomista gestiikkaa tai jokin vastaava tieteellisesti mitattavien puhtaasti deskriptiivisten tosiasioitten kausaalinen ketju?
- Mikä tekee näistä tosiasioista ontologisesti jotain aivan muuta kuin, mitä ne materiaalisesti ovat?
- Miten ei-esteettinen tosiasia voi muuttua esteettisessä ja jopa eettisessä mielessä merkitys-sisällölliseksi ilmiöksi?
Humen laki ei päde tässä tilanteessa, koska objektin esteettinen arvo ei ole kausaalisessa suhteessa sen materiaaliseen perustaan [tosiasioihin].
Annan nämä yksinkertaistetut esimerkit, koska Danto esittää taideteoksen ontologisen problematiikan selkeästi ja tulee samalla vihjaisseeksi, mikä Humen giljotiinissa oikein mättää.
Tietenkään Danto ei pysty [eikä se varsinaisesti olekaan hänen itselleen asettamansa tehtävä] ratkaisemaan/yhdistämään Humen giljotiinin aiheuttamaa loogista katkosta tosiasioitten ja arvojen tai syyn ja seurauksen välillä, koska sitä ei [mikäli sitoudumme käsite-empiristiseen skeptisismiin] edes voi ratkaista/yhdistää.
Kyseinen dilemma johtuu kuitenkin lähinnä logiikan kehämäisyydestä, ei niinkään tosiasioista. - Praktinen järkemme [etiikka, estetiikka, politiikka jne.] toimii joka tapauksessa toisin kuin Humen hedelmätön tautologia - välittämättä joskus tippaakaan siitä, mitkä ovat ne niin sanotut faktat, joiden perustalle uskomuksemme rakentuvat. Ja hyvä niin - sillä arvot eivät ole deskriptiivisiä faktoja vaan merkitys-sisältöjä, joita tosiasiat palevelevat eikä päinvastoin.
2
Vaikuttaa siltä matruuna, että filosofinen ajattelusi on joko hieman alkeellista tai sitten ajatteleminen ylipäätään toimii sinulle useimmiten vain tiedonhankinnan välineenä, mikä praktinen fakta kuvaa toki myös analyyttisen filosofian luonnetta etenkin toisen maailmansodan jälkeen [analyyttinen filosofia on loogisesta empirismistä lähtien yrittänyt kaveerata luonnontieteen kanssa apupojan ominaisuudessa, vaikkei luonnontiede toimiakseen sitä tarvitsekaan].
Todellinen filosofia ja filosofointi on kuitenkin toisaalla: Platonin, Kantin ja Hegelin perinnössä - kriittisellä Aristoteles-tulkinnalla höystettynä. - Todellisen filosofian ytimestä löytyvät edelleenkin dualismin, monismin, aktualismin, identiteetin sekä haluavan/tahtovan, itserefleksiivisen/kokevan ja vapaan/ei-vapaan subjektin ongelmat, sillä nämä dialektiset dilemmat eivät ratkea koskaan positiivisesti - ne voidaan vain järjestää uudella tavalla [parallaksin vaihdellessa].
Humen giljotiini - katkaistessaan käsite-empiristisellä skeptisismillään tosiasioiden ja arvojen välisen yhteyden ja keskinäisen riippuvuuden sekä syyn ja seurauksen loogisen sidoksen [kausaliteetti] - katkaisee praktiseen äärimmäisyyteen vietynä myös kaiken varmuuden elämästä.
Voidaankin sanoa, että a) arvojen ja tosiasioiden totaali katkos sekä b) loogisen kausaliteetin kumoaminen [a ja b yhdistettynä toisiinsa] on varma tapa tehdä älyllinen itsemurha.
Hume itse tajusi alle 20:nä hahmottelemansa skeptisismin älylliset seuraukset ja järkyttyi jopa siinä määrin psyykkisesti, että luopui filosofiasta vuosikausiksi ryhtyen historioitsijaksi.
Mutta meidän oikeitten filosofien ei tarvitse eikä pidä järkyttyä loogisten [skepsis-]empiristien epätoivoisista temppuiluista eikä myöskään ajautua naturalististen [havainto-]empiristien maagiseen numeromaailmaan, koska meille tosiasiat ja numerot ovat arvojen palvelijoita eivätkä suinkaan niiden orjia.
Olemme vapaita valitsemaan. Emme pelkää mitään. Emme toivo mitään. Emme edes onnea. Vain hyveellä/arvolla itsellään on meille merkitystä [vrt. Sokrates ja Diogenes].
3
Tässä hiukan piikkilankamainen määritys siitä, mitä 'totuudelle' tapahtuu, kun siitä pyritään puhumaan vain deskriptiivis-objektiivista tarkkuutta tavoittaen.
'Chicagon sofisti-rationalistit [monetaristiset taloustieteilijät] ajattelevat ihmisen olevan ohjelmoitu kone, mutta heti kun emootiot [halu, tahto] kalkyloidaan, puhutaan symboleista - ei tunteista, ja tämä on rationaalisen ajattelun dilemma: mitä paremmin se pystyy määrittelemään psykologisen ilmiön/tilan, sitä vähemmän/heikommin se ilmaisee/tavoittaa tuossa ilmiössä vaikuttavan tai siihen sisältyvä mielen semantiikkaa, mikä tarkoittaa, että deskriptiivinen rationalismi [jonka äärimuoto on formaalilogiikka ja viimein matematiikka] kadottaa kohteen, jota se on yrittänyt selittää ja ymmärtää.'
*
Kannattaa tutustua skolastikkojen tekemään erotteluun de dicto ja de re välillä, niin voi yrittää paremmin ymmärtää sitä problematiikkaa [ja sen filosofian historiallista kehitystä], johon totuudesta puhumisen loogis-kielelliset ehdot väistämättä johtavat [muistutettakoon jälleen, että kyseinen erottelu oli Fregen kautta Russelin paradoksin peruslähtökohta; - ks. myös intensionaalinen - ekstensionaalinen].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Humen_giljotiini
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/09/kuplivaa-mutta-pahanmakuista.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/De_dicto_ja_de_re
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Danto
http://www.punavihrea.info/artikkeli7.htm
http://etkirja.pp.fi/et10.htm
http://id-idea.blogspot.com/2006_08_01_archive.html
7 comments:
Jumankauta, Rauno presidentiksi!
Totuus on sinulle pelkkä deskriptio - pätevällä metodilla ja mittarilla arvioitu havainto.
Tarvitseeko sen olla mitään muuta? Muista Occamin partaveitsi.
Tämä onkin useimmiten mahdollista fysikaalisten objektien suhteen,
Me ihmiset olemme fysikaalisia objekteja. Vai kiistätkö sen?
Poleemisesti todettuna: Jumala ei ole mikään maantieteellinen tai fysikaalinen ongelma.
Ensin pitää osoittaa todeksi Jumalan olemassaolo, ennenkuin Jumalasta voidaan puhua mielekkäästi.
Väitän, ettei Humen lakia voi soveltaa dogmaattisesti etiikkaan, estetiikkaan, uskonnolliseen problematiikkaan, politiikkaan jne.
Todista.
Tähän mennessä Humen giljotiini on toiminut oikein mainiosti. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö se toimisi vastakin.
Seuraavassa perustavia esimerkkejä Arthur Dantoa mukaillen.
- Miksi ja miten jokin objekti (tosiasiana) voi olla taideteos eikä jää pelkästään mykäksi ja tyhjäksi materiaali-kompositioksi?
Epistemologia ei ole estetiikkaa eikä se ole myöskään etiikkaa. Makuasioista ei tunnetusti voi kiistellä, sillä sarvikuonojen mielestä sarvikuonot ovat kauniita.
Emme siis edelleenkään voi johtaa tosiasioista arvolauseita. Siitä, että ihmisryhmien välillä on mitattavissa ja verifioitavissa olevia älykkyyseroja, ei voida johtaa sitä, että jotkut ryhmät olisivat prima facie parempia kuin toiset eikä siitä myöskään voida oikeuttaa kenenkään diskriminaatiota.
Oma kysymyksensä sitten on, että minkä perusteella aletaan laatimaan hierarkiaa - syntyperän vaiko suvunko, jos meritokratiaa ei voida hyväksyä.
1
'There is no ought from is' juontuu lähinnä Humen käyttämän skeptisismiin päätyvän induktiivisen logiikan itselleen asettamista kriteereistä [ei niinkään tosiasioista itsestään], mikä johtaa sen praktiseen rajoittuneisuuteen.
Humen laki voi kyllä päteä teoreettisesti, mutta praktisesti se on lähes mieletön, kuten verisukulaisensa naturalistinen virhepäätelmä [Moore].
2
Lues tämä teksti. Se hahmottelee osaltaan käymäämme juupas eipäs väittelyä. Sinä olet Kaila, minä yritän olla Ahlman, vaikken aina tätä arvostamaani filosofia uskokaan vaan taivun Kailan kannalle.
http://filosofia.fi/tallennearkisto/tekstit/3173
3
Olen joskus pohtinut minkälainen on se vulgaari-materialistisen La Mettrien ja ylipäätään luonnontieteellisten reduktionistien ihminen, jolla ei ole sielua lainkaan.
Enää minun ei tarvitse pohtia. Olen löytänyt sellaisen [ja kylmät väreet menevät pitkin selkäpiitäni].
Samalla olen löytänyt buddhalaisen hymyn. Kavahdan sitä, koska sen takana ei ole mitään - ei tunteita, ei ajattelua - vain idioottimaisen lempeä tyhjyys, jolle ei ole olemassa mitään persoonallista.
Tässä hyvä tiivistelmä is–ought problem-debatista.
http://en.wikipedia.org/wiki/Is%E2%80%93ought_problem
Humen laki voi kyllä päteä teoreettisesti, mutta praktisesti se on lähes mieletön, kuten verisukulaisensa naturalistinen virhepäätelmä [Moore].
Perustele.
Tosiasia: Vammaiset ovat pelkkiä hyödyttömiä nälkäisiä suita, jotka eivät tuota yhtään mitään ja jotka vain sitovat muiden resursseja ja joiden elättäminen tulee hirvittävän kalliiksi.
Voidaanko siitä tehdä se johtopäätös, että vammaisten eutanasointi vaikkapa kaasuttamalla on hyvä ja tavoittelemisenarvoinen asia, koska näin yhteiskunta vapautuu valtavasta riesasta?
Humen giljotiinin mukaan tätä johtopäätöstä ei voida tehdä. Sinun mukaasi voidaan. Lopputuloksena olivat Natsi-Saksa sekä Neuvostoliitto. Molemmat tekivät sen johtopäätöksen, että tosiasiat ovat arvojen palvelijoita ja että tosiasioista voi päätellä sen, miten asioiden tulisi olla. Lopputuloksena oli kansanmurha. Tie Helvettiin on todellakin päällystetty hyvillä aikomuksilla, ja Humen giljotiini leikkaa pään poikki Helvettiin johtavilta hyviltä aikomuksilta.
Lues tämä teksti. Se hahmottelee osaltaan käymäämme juupas eipäs väittelyä. Sinä olet Kaila, minä yritän olla Ahlman,
Niin. Elämä on sellaista. Kaikki ne filosofiset konstruktiot, jotka ovat reaalielämälle vieraita ja joita ei voidan soveltaa reaalielämään, ovat lopultakin pelkkää bullshittia. Ne voivat olla mielenkiintoisia skenaarioita, mutta ne ovat pelkkiä skenaarioita silti.
Samalla olen löytänyt buddhalaisen hymyn. Kavahdan sitä, koska sen takana ei ole mitään - ei tunteita, ei ajattelua - vain idioottimaisen lempeä tyhjyys, jolle ei ole olemassa mitään persoonallista.
Eikö se ole tavoitetila? Egon häviäminen ja rajaton onni ja lempeys. Tunteet vievät meidät tuhoon, turmioon - ne saavat meidät kuvittelemaan olevamme muista riippumattomia ja juuri tunteet tekevät meistä pahoja.
Ja eikö juuri kärsimyksen vähentäminen ole paras tapa netto-onnellisuuden lisäämiseen?
SNIP
Myös dialogissa "Hamletin pulma" Kaila tarkastelee ongelmaa, joka vastaa Ahlmanin Olemassaolon `järjellisyys "-teoksessa esittämää asetelmaa. Kaila tiivistää "Hamletin taudin" seuraavasti:
Jos vain meidän luulomme tekee hyvän hyväksi ja pahan pahaksi, eihän silloin koko elämällä ole järkeä eikä tarkoitusta, sillä tottakai tämä järki ja tarkoitus sisältyy siihen että hyvä voittaa ja paha tulee voitetuksi.
/SNIP
Ja juuri näinhän se on. Koko tämä materiaalis-fysikaalinen maailmamme on täysin mieletön, täysin hullu, täysin järjetön - emmekä kykene mitenkään saamaan siihen mitään tolkkua aikaan. Me elämme täysin irrationaalisessa ja täysin mielipuolisessa maailmassa - jossa eskapismi on ainoa mielekäs tapa toimia, sillä järjettömyys on järkeä mielekkäämpää.
Friedrich Hayekin eräs perussanoma (Kohtalokas ylimieli, 1988) on, että ihminen ei koskaan kykene ymmärtämän maailmaa täydellisesti. Siksi kuvitelma, että hyvä maailma voidaan suunnitella kirjoituspöydän ääressä edustaa kohtalokasta harhaa. Maailma kehittyy yritysten ja erehdysten kautta, evolutivisesti. Huonot käytännöt korvautuvat paremmilla. Teoriat ja mallit toki antavat meille hyviä arvauksia, siitä mitä kannattaa kokeilla, mutta vain arvauksia.
Säännöt eivät siis ole syntyneet (pelkästään) rationaalisen konstruktion kautta, eivätkä (pelästään) vapaan sopimusten teon kautta, vaan (oleellisin osin) sponttaanisti ryhmävalinnan kautta. Ihmisen on Hayekin mukaan mahdotonta luoda ratioon perustuen optimaalista sääntöjärjestelmää suunnittelemalla.
Me emme kykene suunnittelemaan yhtään mitään maailmaa pelastavaa tai maailmoja syleilevää systeemiä. Jokainen yritys tällaiseen on päättynyt hirveään katastrofiin. Me emme ole Jumala. Tämä maailma on yksinkertaisesti liian monen muuttujan funktio että ikinä edes pystyisimme ratkaisemaan yhtään mitään.
Ja juuri tästä syystä evoluutio toimii paremmin kuin revoluutio ja tuottaa parempia ja pysyvämpiä tuloksia.
Ei kannata yrittää purjehtia vastatuuleen. Kannattaa luovia. On helpompaa ja aiheuttaa vähemmän riesaa.
OK. Löytyi pari kohtaa, jotka voi itsekin allekirjoittaa. Mutta ei tässä yhteydessä niistä sen enempää.
Minulla oli ystäväni H:n kanssa myöhään lauantai-iltana Kotkasta-paluumatkalla erinomainen keskustelu. 1½ tuntia jatkuvaa intensiivistä väittelyä buddhalaisuudesta, subjektista jne.
Olin ottanut taskuuni pikku pullon kahvilikööriä juodakseni sen matkalla [broidin 50-vuotis-juhlajuomia toki oli jo päässä melkoisesti], mutta en 'ehtinyt' edes avata pulloa, koska keskustelun kiinnostavuus ja jopa ajoittainen syvällisyys ylitti pelkän humaltumisen tarpeen.
Yes. Sellaista on kunnon väittely. Näitten ongelmien ei-triviaali hahmottaminen on todella hankalaa, eikä se onnistu pelkästään kyökkipsykologialla, sananlaskuviisauksilla tai lattealla filosofoinnilla.
On itse mentävä Asian sisään eli käytettävä yhtä aikaa sekä formaalista järkeä että omaa luovaa intuitiota. Tätä on todellinen filosofointi.
En tietenkään väitä, että buddhalaisuus olisi filosofiaa, mutta nyt vain on niin, että jos buddhalaiset aikovat selventää hämäriksi ja epämääräisiksi nimittämiäni käsitteitään kuten 'suhteellinen minuus tai minuuden suhteellisuus', heidän täytyy kyetä käsitteelliseen päättelyyn ja käsitteiden määrittelyyn.
Mikäli näin ei tapahdu, on parempi vaieta - molemmin puolin, koska seurauksena on muuten pelkkää banaalia liirum laarum-elämänfilosofointia eikä suinkaan selkeää, ryhdikästä ja pohdinan kohteisiin [käsitteisiin, tunteisiin ja ilmiöihin] ironis-dialektisen etäisyyden ottavaa ajattelua.
Me emme pääse ilmiöihin suoraan, ja joka muuta väittää, on takertunut/jämähtänyt imaginaariseen ajatteluun ja uskonnollisuuteen [yritän tehdä päreen tästä aiheesta].
Post a Comment