Kysyvä ei eksy tieltä, mutta hän ei koskaan pääse perille, sillä hän ei tiedä eikä tule koskaan tietämään, minne on menossa

Kuvakielto on iskenyt tähän blogiin, joten tulen jonkun aikaa käyttämään yksinomaan kielikuvia/kuvakieltä näkyjeni visualisoimiseen ja välittämiseen.

1
Kaikki uskonnot ovat oikeastaan yhtä älyttömiä tai syvällisiä, koska uskontojen tärkein peruspilari eli reaalisesti olemassaoleva, tapahtumia ulkopuolelta arvioiva kriteeri [Jumala] on illusoris-imaginaarinen uskomus.

Myös ja nimenomaan tämän ulkopuolisen kriteerin puuttumisen vuoksi [muuna kuin deskriptiivisenä sattuma-välttämättömyys-pelinä] esim. karman laki on a-teistisessa buddhalaisuudessa tautologista triviaa, jossa ihminen ymmärretään yksinomaan tekojensa konemaisena agenttina.

Mutta pelkkä tekojen syy-seuraus-ketju ei anna mitään pätevää kriteeriä sille, miten pitäisi käyttäytyä päästäkseen nirvanaan. Deskriptio kun ei selitä, miksi meillä ylipäätään olisi jokin velvoite, preskriptio tai intentio pyrkiä yhtään mihinkään.

Buddhalaisuudessa on tässä mielessä, logiikan tasolla, puurot ja vellit sekaisin, joskin saatan kyllä ymmärtää miksi, koska subjektilla [eli Jumalalla] ei ole mitään virkaa siinä systeemissä - -.

Oleellisia painotuseroja uskonnoissa löytyykin lopulta vain subjektin ontologisen statuksen ja ihmisen tahdon vapauden suhteen. Pelastumiskaavat hieman vaihtelevat, mutta idea on on aina sama: pääsy pois täältä maanpäällisestä helvetistä.

Tosin juutalaisessa luomiskertomuksessa materiaa ei pidetä luojajumalan virheenä tai pahantahtoisuutena kuten gnostilaisuudessa ja platonismissa.

Jo materian positiivisuus osaltaan implikoi juutalaiseen monoteismiin sisältyvän tieteellisen ja utilitaristisen ateismin, kun taas islam ratkaisi tämän ongelman ajautumalla toiseen mahdolliseen monoteismin suuntaan eli lakiuskonnollisuuteen [se oli epäkäytännöllinen ratkaisu, josta seurasi enemmän ongelmia kuin hyötyjä].

Teologisista pohdiskeluista voi kyllä oppia paljon sekä psykologisesti että loogis-filosofisesti [ja kokonaisvaltaisemmin kuin tieteessä], mutta eiväthän ne pohdiskelut sinänsä mitään ratkaise, koska 'kauhea on jo tapahtunut: sisäinen ja ulkoinen ovat ihmisessä eronneet toisistaan [Heidegger]'.

Heideggerin ajatus merkitsee minulle analogisesti samaa kuin Jumalan ja ihmisen välinen ero, jota ei voi sovittaa mitenkään, ellemme sitten usko Jeesukseen välittäjänä ja pelastajana - Kristuksena.

Toisaalta juuri tämän vuoksi minä valitsen kristinuskon enkä buddhalaisuutta: koska se puhuu subjektista ja subjektin nihilistisestä tilasta/tilanteesta ihmisen ja Jumalan välisenä katkoksena ja/tai jännitteenä.

Subjektin kysymisen [ylipäätään kaiken reflektion] mahdollisuus ja paradoksi syntyy nimenomaan äärimmäisestä jännitteestä ja/tai katkoksesta Jumalan [todellisuus, oleminen absoluutti, ikuisuus jne.] ja ihmisen välillä.

Paradoksi  on siinä, että kysymisen mahdollisuus kumoaa aidosti oikean vastauksen mahdollisuuden [synteettisenä eli empiirisenä apriorina] jo senkin vuoksi, että jos vastaus olisi olemassa/annettu, kysymys olisi aina jo turha [paitsi loogisissa päättelyissä, jotka tietenkin ovat joko tautologiaa tai pyörivät kehässä elleivät sitten sitoudu johonkin auktoriteettiin - Jumalaan tai tiedeyhteisöön].

Me kysymme ja olemme subjekteja, koska emme tule milloinkaan tietämään - - . Tietämättömyys [negatiivinen tieto] mahdollistaa subjektiuden - ei mikään [positiivinen] tieto.

Sen sijaan siellä, missä Jumalan ja subjektin välillä ei ilmene ontologista kuilua, ovat asiat ontologisesti ongelmattomia [ikäänkuin kunnossa] eikä siellä pitäisi puhua subjektista yhtään mitään - kuten ei Jumalastakaan - ei suhteellisessa tai missään muussakaan mielessä.
..........
Buddhalaisuuden 'suhteellinen minuus' ei sano minulle käsitteellisen ajattelun tasolla mitään [ja ei-käsitteellistä ajattelua voi pitää lähinnä oxymoron'ina], vaikka ymmärränkin, että sillä tarkoitetaan puhtaasti fenomenaalista entiteettiä.

Silti subjekti on hiukan enemmän kuin pelkkä 'haihtuva ilmiö', koska se ainoana olentona tässä tunnetussa todellisuudessamme pystyy kysymään kysymisensä mieltä kysyjänä: - siis sellaisen kysymyksen, jonka mielekkyys on vähintäinkin kyseenalainen ja itse asiassa täysin tarpeeton sen evoluution kannalta, joka ihmisen on synnyttänyt.
........
Suosittelisin buddhalaisille jälleen seuraavaa maksiimia: Mistä ei voi puhua käsitteellisesti selkeällä tavalla, siitä pitää vaieta - lopullisesti.

Wittgenstein tosin tarkoitti käsitteellisellä selkeydellä Tractatuksessa luonnontieteellisten käsitteiden semanttista verifioitavuutta, mutta minulle 'riittää' oikein hyvin kantilais-hegeliläinen [transsendentaalis-dialektinen] rationalismi.

Sitäpaitsi Wittgenstein tajusi ja myönsi nopeasti, ettei mainittu vedenpitävä tieteellis-semanttinen verifikaatio ole mahdollista kuin metafysiikkana. Semantiikkaa ei voi ilmaista propositionaalisessa muodossa vaan se jää lausumattomaksi.

Tietenkään luonnontiede ei tarvitse mitään semantiikkaa toimiakseen [päinvastoin]: kunhan vain mittaillaan, lasketaan ja kuvaillaan - siinä kaikki.

[Mutta tällainen maailmankuva on ajattelun pinnallisuudessa ja köyhyydessä ainakin  minulle paitsi 'boring as hell' myös kuin market, jossa myydään jotain taas kerran uutta cocacola-merkkiä tai kuin lääketehdas ( kuin Aalto-yliopisto erotuksena oikeasta tieteestä), jossa kehitellään naisille omaa viagraa lääketieteellisiin syihin vedoten (vrt. huumekauppa)].

2
Jos predestinaatio hyväksytään, kuten kalvinismi tekee, ne, jotka korottavat oman menestyksensä merkiksi pelastettujen joukkoon kuulumisesta, tekevät pilkkaa paitsi dogmistaan myös Jumalasta.

Toki predestinaation Jumala on ikäänkuin ihmisiä kiusaava kusipää, koska hän on valinnut pelastuvat jo etukäteen, eikä kukaan [ainakaan uskova] luultavasti voi elää ahdistumatta tilanteessa, jossa on mahdotonta tietää yhtään mitään omasta [kuten ei muidenkaan] pelastumisesta tai vaikuttaa siihen.

Tässä mielessä karman lähtökohta on lähellä kalvinismia: ei tiedetä, mutta uskotellaan, että tiedetään edes jotain pelastukseen johtavasta tiestä [höpöhöpö sanon minä].

Silti jotkut pelastuvat predestinaatio-opin mukaan, ja silti jotkut kai pääsevät nirvanaan karman lain jättilottopotin osuessa kohdalle.

Mutta koska on sietämätön ajatus, etten itse ehkä pelastukaan, niin yhtäkkiä pelastus selitetäänkin riippuvaiseksi omien tekojen menestyksellisyydestä. Buddhalaisuus taipuu samaan ajatukseen, vaikka karminen lottomylly lopulta pyörittääkin kohtaloani, miten tahtoo.

Tällä tavoin äärimonergistinen predestinaatio kääntyy pelagiolaisuudeksi ja karman laki onnekkaasti [fatalistisesti] jälleensyntymän kiertokulun loppumiseen [huonompiakin silmänkääntötemmuja on toki nähty - haha].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Trooppi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ikonoklasmi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fenomenalismi