Totuus (la vérité) sijaitsee vastakohtien leikkauspisteessä

Räsänen kuikkimassa totuuden hameen alle.

(Kielimafia virnistelee minulle tehden tarkennuksen käsitykseeni rakkaudesta - klo: 18.50.)
*
Ironmistress kirjoitti:
'Väärän argumentaation itsepäinen esittäminen ei ole syvällisyyttä, vaan typeryyttä.'

Eläköön itsepäinen typeryys, varsinkin jos tarkoitat sillä minua.

'Suurten miesten erehdykset ovat aina olleet hedelmällisempiä kuin pienten miesten totuudet', kirjoitti Nietzsche, jonka mukaan on siis olemassa myös hyödyllistä typeryyttä (jopa sellaista typeryyttä, jota evoluutio suuressa oveluudessaan osaa käyttää hyväkseen/rr).

Mitä kommenttiisi muuten tulee, niin osaan sen jo ulkoa, koska se toistaa miltei sanasta sanaan kaikki aiemmin esittämäsi totuus-fiksaatiot.

Saattaa olla, että kirjoitan valmiiksi ja julkistan päreenä vastauksen minulle blogissasi esittämääsi kysymykseen, 'miksi muslimit pitävät ruukinmatruunan viiteryhmiä ( buddhalaisia ja naisia) vihollisenaan', mutta en pyydä sinua sitä tänne kommentoimaan (osaanhan vastauksen ulkoa), vaikken voi kommentointiasi kieltääkään, koska omassa asiassaan jokaisella on oikeus puolustautua ja argumentoida.

Elämme kahdessa täysin eri maailmassa, jotka kohtaavat toisensa lopulta ainoastaan 'väkivaltaisesti'.

Zizek tosin sanoo, että totuus on kuin kantilainen antinomia, joka sijaitsee juuri näiden kahden maailman leikkauspisteessä. Ja se on kerrassaan erinomaisesti sanottu. Sitä mieltä minäkin olen.

Mutta yksi on varmaa: sellaisella rajalla - reaalisessa - ei milloinkaan vallitse tasapaino ja rauha. Ei kvantitatiivisesti, eksperimentaalisesti eikä fenomenologisesti arvioituna.

Näin ollen, parahin Mistress, meitä/meidät voi yhdistää enää vain yksi asia: tuo kaiken dialektisen kädenväännön lopullinen synteesi - rakkaus. - Ja kenellä on kokemusta asiasta, hän tietää, ettei rakkaus ei ole mikään ikuisen rauhan vaan innoittavan uskon ja toivon tila - jatkuvaa jännitettä ja jännitystä - tuskaista hehkua sydämessä.

Kaikesta - sekä harkitusta että harkitsemattomasta - itsepäisyydestäni huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) minäkin haluaisin lopuksi ajatella Paavalin tavoin - vaikken sisimmässäni uskokaan siihen, mitä Paul/Saul sanoo, koska koen elävän ja voimakkaan rakkauden olevan pikemminkin dionyysinen kuin emotionaalisesti ja rationaalisesti harmoninen tila.

'Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. (1 Kor. 13:1)

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. (1 Kor. 13:4-7)'

"Ei tässä ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa" (Gal. 3:28).
*
Jeesuksen seuraajia
http://opsti.japo.fi/kosmos/rasismin.htm
http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/mestari-eckhart-sielun-syvyys/450411