February 2, 2010

'Mamma, tuo mies mua tuijottaa' - mitä hän minusta oikein haluaa?

Kuvassa 'suuri unelma', joka jäi toteutumatta.
(K-mafia hieman korjaili sekä lisäili klo: 23.40)
I
Tapani kirjoitti:

RR: "Voivatko kiduttajat milloinkaan ja missään tapauksessa olla vapauden asialla?" Joko tähän otsikon kysymykseen löytyi vastaus? Chestertonin ja Ziszekin sitaatit eivät vielä vakuuttaneet.

Zizekin esimerkeissä on periaatteessa kyse siitä, että tarkasteltavaa ilmiötä katsotaan dialektisesti vastakkaisesta tai rinnakkaisesta (parallaksisesta) näkökulmasta, mikä saa aikaan yleensä sen, että alkuperäisen esimerkkihenkilön tai hänen toimintansa motiivien perusta ja siten intentio (tiedostettu tai tiedostamaton) kyseenalaistuu radikaalisti, koska etenkin kielenkäyttötapa (kielipeli, propaganda jne.), jolla tiettyä tekoa perustellaan ja siten itse teko (tässä: kidutus) osoittautuvatkin motiiveiltaan lopulta aivan samoiksi (tässä: kosto) kuin niiden motiivit, joita ('oikeudenmukaisesti') kidutetaan (tässä: arabiterroristit) nimenomaan sen vuoksi, että he ovat aiemmin kiduttaneet ja/tai terrorisoineet 'oikeudenmukaisia, humanisti-liberaaleja' ihmisiä (tässä: amerikkalaisia).

Kostoa ei pidä nimittää oikeamielisyydeksi ainakaan silloin, kun se rikkoo räikeästi jopa minimaalisen inhimillisen arvokkuuden periaatetta - tapahtuipa se sitten ääri-islamistien kidutuskammioissa tai Guantanamon vankileirillä, joka on ollut amerikkalaisen demokratiaperiaatteen nollapiste - ellei peräti pakkastila.

Tämä on lopulta hyvin yksinkertaista päättelyä, mutta kieltämättä dialektista siirtymää tai parallaksia on usein erittäin vaikea oivaltaa ja testata ajatuksissaan, koska olemme kaikki niin sitkeän yksipuolisesti kiinnittyneitä omaan maahamme ja omiin elintapoihimme, että saamme lähes xenofobis-paranoidisen kohtauksen (vrt. etenkin patologinen mustasukkaisuus), jos 'vieraat ihmiset' uhkaavat tulla maahamme nauttimaan meidän sosiaaliturvastamme, kuten esim. jotkut somalit Suomessa, tai - jos he ovat lahjakkaita, tekevät työtä niin sinnikäästi, että menestyvät, alkavat hallita pääomiamme ja siten kontrolloida toimintamahdollisuuksiamme, kuten juutalaiset sodan jälkeisen Saksan kaaoksessa ennen natsien valtaantuloa tai nykyisessä USA:ssa ja tietysti etenkin USA:n tukemassa Palestiinassa.

(On jotenkin outoa logiikkaa, jota määrää tietysti pääosin raha, että maailman fundamentalisti-kristillisin valtio USA tukee maailman ateistisinta ryhmää: 70% juutalaisista ei usko Jumalaan).

Toisin sanoen tekipä 'uhkaava vieras' sitten miten vain - lorvaili tai menestyi, niin aina hän uhkaa riistää meiltä muka vain meille itsellemme kuuluvaa nautintoa.

Tällaista asennoitumista sitten perustellaan seuraamuseettisillä pohdinnoilla tarkastellen vain maahanmuuttajien yksittäisiä tekoja eli sitä, miten hyvin tai huonosti he meidän mielestämme sopeutuvat maahamme. - Mutta kuten sanoin - ei heitä hyväksytä, koska/mikäli heidän katsotaan uhkaavan ainoastaan oman maan kansalaisille kuuluvia/legitimoituja nautinnon käytäntöjä.

Pelkkiin tekoihin keskittyvä perustelujen logiikka ei tässäkään asiassa pääse ongelman ytimeen vaan pikemminkin onnistuu vain kätkemään sen - ja huomatkaa nyt jälleen, että juuri tämä on ideologisen tietoisuuden syntymisen kaava: yritys naamioida ja mystifioida puolueellinen, perspektiivinen sitoutuminen omaan asiaansa jonkun muka objektiivisen ja puolueettoman seuraamuseettisen/utilitaristisen logiikan puitteissa/-iin.

Tällaisissa perusteluissa on lopulta aina kyse suoraan ressentimenttisestä reaktiosta: kaunasta, kateudesta, ahneudesta ja paranoidisesta mustasukkaisuudesta - ei niinkään edes demokraattis-liberaalilla kielenkäytöllä pehmennetystä 'oikeamielisestä' nationalismista.

II
Ressentimentin vaikutuksen sivuuttaminen ja tunnustamatta jättäminen on kuitenkin kohtalokas virhe jopa kaikkein korkeimpien eettisten teorioiden alueella, ei ainoastaan populistis-poliittisessa propagandassa.

Yhteiskuntafilosofi John Rawls julkaisi 1971 merkittävän yleisen teorian sosiaaliliberaalin valtion moraalisiksi perusteluiksi kirjassaan A Theory of Justice, Oikeudenmukaisuusteoria. Teosta ylistettiin etenkin sen intuitiivisen lähtökohdan (tietämättömyyden verho), argumentatiivisen selkeyden ja painopistealueiden relevanttiuden vuoksi.

Vasemmistolaiset ja kommunitaariset kriitikot (en puutu tässä Robert Nozickin äärioikeistolaiseen, libertaariseen eli miltei anarkistis-protofasistiseen Rawls-kritiikkiin) eivät kuitenkaan suhtautuneet kovin optimistisesti tietämättömyyden verhon idean perustaviin ennakko-oletuksiin, joissa tulevaisuuden yhteiskuntaa valitsevat ihmiset ymmärrettiin yhtäaikaa eräänlaisiksi ihanne- ja standarditapauksiksi, joilla olisi yhtäläinen käsitys siitä, mitä edulla ja hyödyllä tarkoitetaan, ja jotka näin ollen kykenisivät yhtäläisen rationaalisuuskäsityksen puitteissa hahmottamaan mielessään sellaisen yhteiskunnan, joka toimii heidän tarkoittamallaan universaalilla tavalla (huolimatta 'toissijaisista' yksilöllisistä eroista), jossa lopulta mihin tahansa yhteiskunnalliseen asemaan joutuminen ei merkitsisi joko epäonnea tai lottovoittoa vaan, jossa ihmiset voisivat erilaisista rooleistaan huolimatta elää vapauden, puolueettomien valinta- ja oikeusproseduurien eli muodollisen tasa-arvoisuuden maailmassa.

Jostain syystä tämä analyyttis-utooppinen teoria ei ole juuri missään vaikuttanut suoraan ja merkittävällä tavalla poliittisen päätöksenteon käytänteisiin ja sisältöihin. - Sitä on pidetty Amerikan (ylemmälle) keskiluokalle ja keskiluokasta kirjoitettuna mallina, mutta mikä ongelmallisinta, kyseessä on teoria, joka ei ota lainkaan huomioon ressentimentiin ja nautinnon psyykkisiin käytänteisiin ('nautintotalouteen') liittyviä ongelmia.

Rawls onkin itse julkisesti myöntänyt kritisoijilleen, että hänen ajatuksensa ihmisestä tietämättömyyden verhon takana oli varsin toiveikas lähtien juuri em. oletuksesta, että ihmisten tehdessä näinkin perustavia rationaalisia valintoja oikeudenmukaisesti toimivasta yhteiskuntamallista, ressentimenttiset tunteet eivät vaikuttaisi valintaan.

Mutta juuri tässä piilee Rawlsin virhe ja hänen elegantin teoriansa 'sisäinen tyhjyys': hän ei ota huomioon ihmisten psyykkistä dynamiikkaa: ihmisten fantasioita ja tiedostamattomia identifikaatioprosesseja (interpellaatio, Big Other, objekti pikku a), jotka muodostavat osaltaan ideologisen valinnan perustan. Näin olen hänen teoriansa jämähtää pelkän proseduraalisen logiikan asteelle (kuten jämähtää lopulta myös Habermasin konsensus poliittisten päätösten legitimaationa) - toisin sanoen se toimii, mutta vain niin kauan, kun siltä puuttuu reaalinen sisältö.

Palatakseni alkuun voisin väittää, että jopa Rawlsin teoria, johtuen juuri sen yksipuolisesta abtraktiudesta ja rajoittuneesta ihmiskäsityksestä (tyypillistä analyyttisen filosofian fetissoituneelle subjektille, jolloin subjekti ymmärretään lähinnä juridis-pragmaattisen 'vaihdon esineeksi'), sisältää piilevän ideologian.

Kuten kriitikot ovat esittäneet, Rawlsin oikeudenmukaisuuden malli operoi Amerikan (ylemmän) keskiluokkaisen elämänmuodon lähtökohdista, eikä sitä voi laajentaa ilman sisällöllisiä muutoksia koskemaan - ainakaan vakavasti otettavalla tavalla - suurinta osaa USA:n työväestöstä.

Yrittäessään poistaa ideologian kokonaan pois häiritsemästä teoriansa rakenteellista uskottavuutta Rawls tulee samalla paljastaneeksi oman karvansa: akateemisen maailman välinpitämättömyyden siitä, mitä todella tapahtuu yhteiskunnassa, siitä 'likaisesta' työstä, mikä jätetään aina poliitikkojen tehtäväksi filosofien antaessa heille vain 'kliiniset' teoreettiset puitteet.
Tällainen(kin) ajattelutapa jos mikä, sisältää Slavo Zizekin mielestä (huonosti) kätketyn ideologian.

Se ei kykene vastustamaan rasismia, sortoa ja kidutusta, koska se ei edes yritä ymmärtää ihmistä halun/puutteen/nautinnontavoittelun narsistisena (ressentimenttisenä) subjektina, joka on jo alunperin jakautunut kehityksessään imaginaarisen (pikkulapsen peilivaihe, narsistinen samaistuminen eheäksi (väärin-)kuviteltuun peilikuvaan), symbolisen (symbolinen järjestys, kieli, laki, Big Other) ja reaalisen (halu/puute/nautinto) rekistereihin/kategorioihin, jotka antavat käsitteelliset sekä metodiset välineet problematisoida ja kyseenalaistaa perusteellisesti analyyttis-pragmaattis-liberaalin filosofian/kapitalismin fetissoitunut (perverssi) eli abstraktin vaihdon ja halutuotannon kulutusobjektiksi muuttunut subjekti, jonka ideologinen yliminä toistaa vain yhtä velvoitetta: NAUTI!

Vain ymmärtämällä ihmisen psyykkisen dynamiikan eli imaginaarisen nautintotalouden ja symbolisen Lain sekä rasismin ja siten ideologian eli ylipäätään politiikan väliset yhteydet, voidaan päästä lähemmäs tilannetta, jossa kykenemme kohtaamaan toinen toisemme silmästä silmään ja hampaasta hampaaseen.

Saatamme oppia silloin tajuamaan paremmin ensinnäkin sen, mitä me kuvittelemme haluavamme toisesta, mitä me kuvittelemme hänen haluavan meistä ja toisekseen - tämän jälkeen, jos pääsemme näin pitkälle, voimme ehkä saavuttaa häivähdyksen siitä, mitä me todella haluamme toisesta ja mitä tuo toinen meistä todella haluaa.

Minusta tuntuu, että tällaisessa tilanteessa ollaan jo ainakin hieman - joskin perustavasti - lähempänä sellaista kommunikaatiota, jonka lopputuloksena saattaisi olla rauhantila, jossa kyetään näkemään ja tunnustamaan avoimesti ne perustavat yhteiset ja yhdistävät tekijät, jotka viime kädessä mahdollistavat sen, että voimme sietää vallitsevaa antagonismia eli toisten meissä herättämiä epäluuloja - sanalla sanoen: että voisimme elää toisiamme tappamatta antaen toistemme olla - siis ilman, että yritämme muuttaa toisissa heidän perustavaa erilaisuuttaan ja elämänmuotoaan yhtään miksikään.

Tämä on idealistisesti sanottu, koska olemme niin kietoutuneita typeriin lakeihimme (joita tietysti periaatteessa pitää noudattaa) ja valheelliseen suvaitsevaisuuteemme (joka on paljastusta vaativa ideologinen naamio välinpitämättömyydelle ja halveksunnalle).

Rehellisempää lienee olla avoimesti vaikka rasisti, kunhan vain samalla myöntää itselleen sen, että tuo valinta ei taatusti ole mikään puolueeton, objektiivinen, eettinen tai tieteellinen fakta vaan juontuu pikemminkin oman narsisimin kokemasta imaginaarisesta loukkauksesta, joka/mikä ei siis ole suoraan perusteltavissa toisten tekemien tekojen pragmaattis-juridisesta arvioinnista vaan - sanoisinko suoraan: heidän elämänmuotonsa inhottavasta 'hajusta', jota syvästi oudoksun.
*
Loppu'kevennys':
Brita Koivunen lauloi joskus -50-luvulla: Mamma, tuo mies mua tuijottaa. - Niinpä - jotain hän sinusta haluaa. Joko hän rakastaa sinua, hyväksikäyttää sinua tai molempia.

Rasisti toimiikin melko lailla saman kaavan mukaan kuin rakastava joskin käänteisesti/negatiivisesti. Rakastava haluaa aina hienovaraisesti vietellä, kun taas hyväksikäyttäjä/rasisti haluaa pikemminkin dominoida/hallita (=viettelyn perversio). - Ja päinvastoin kuin rakastava, rasisti pettää - joko siksi, ettei rakasta enää (ehkei rakastanut alunperinkään) tai sitten siksi, että on joutunut itse petetyksi (ja kostaa).
Rasismissa - kuten (huom!) tiettyyn rajaan asti rakkaudessakin - on kyse haluamisen/puutteen patologiasta: narsististen fantasioiden dynamiikasta - nautinnon organisoitumisesta ressentimenttisten tunteitten näyttämöksi (performaatioksi).
*
http://riskybusiness.blogs.thr.com/2008/04/28/babies-mamas-me/
http://mioliz.com/?m=200802

3 comments:

Homo Garrulus said...

Joko hän rakastaa sinua, hyväksikäyttää sinua tai molempia.

--

Voiko joku olla niin itseä täynnä, että hyväksikäyttää toista koko elämänsä aikana ja sopivasti aina softaa siinä kohtaan kun muuten tulisi ero? Jutella ei halua ja jos antaa toiselle eron, on valmiiksi pohjustanut kaiken sekä rahat, maineen että stooryt säälipisteisiin kuten Niinistö tällä hetkellä eduskunnassa. Jos haluaa voittaa pitää ensin olla sika? Mutta voiko oikea elämä ja kahden ihmisen välinen liitto perustua sellaiseen bluffiin ja miten kylmä ihminen voikaan sellaista lavastaa säilyttääkseen ryhmän suosin (äärimmäinen rasisti, kaiken normaalin ns. perverssi tyyppi, joka ei tietysti siltä ulospäin näytä - kuten fasistit usein ovat päinvastoin selvästi hyvännäköisiä ja omaavat ylisuuren itseluottamuksen millä varsinaisesti kaiken asiansa hoitavatkin : tieto ja oikeus/kohtuus ovat sitten aivan toisten tehtävissä, ei näitten itsevaltioiden. He pärjäävät kuten Wittgenstein tiesi flouttamalla; vetämällä kusetusta yli kaiken odotusten kuten härskein viinatrokari tullissa. Se ei näy eikä siitä voi puhua.

On tabu.

ninni said...

Wau! Tosi hieno tekstii..näin juuri .9 .>>>:)

Homo Garrulus said...

menardumig ninni eller räsänen?