February 21, 2010

Nietzsche sairautena ja sel(v)ittämättömänä ongelmana

Pahamaineinen Cesare Borgia - paavi Aleksanteri VI:n avioton poika, Machiavellin ruhtinaan esikuva ja aikansa taiteilijoitten malli heidän Jeesus-kuvilleen - oli Nietzschen irvokas ehdotus Paaviksi, Keisariksi ja Kristukseksi = yli-ihmiseksi
*
(Hyväksyvästi nyökkäilevän kielimafian tarkennuksia ja lisäyksiä (DP) - viimeksi klo: 23.40)

[...], Kysyn näkemystäsi asiassa: miten Nietzscheä voisi puolustaa sellaista väitettä vastaan, että hänen filosofiansa ei huomioi sitä, että vimmaiset tekomme kohdistuvat toisiin ihmisiin?- (JM)
*
Valitettavasti minulla ei ole antaa kysymykseesi kunnon vastausta. Olen sitäpaitsi jo parin kolmen viime vuoden ajan ollut irtautumassa Nietzschestä sikäli kuin hänestä ikinä irti pääsee, kun kerran - jo hyvin nuorena - on retkahtanut Zarathustraan (jonka seurassa koen itseni nykyään melko vaivaantuneeksi).

Mazzino Montinari, joka työskenteli Giorgio Collin kanssa Nietzschen kaikkien kirjoitusten täydellisen laitoksen toimittajana kirjoitti:

'Nietzsche is neither poetic genius, philosopher, 'moralist' or psychologist. Nietzsche is a sickness, an unsolved problem'.

Aika tylyä tekstiä, joskin viimeinen lause paljastaa, miten syvälle Nietzscheen Montinari oli päätynyt: Nietzsche sairautena ja ratkaisemattomana ongelmana - juuri niin.

Mitä muuhun sitaattiin tulee, niin Nietzsche ei todellakaan profiloitunut kunnolla juuri minkään roolin kantajaksi - ei runoilijaksi, ei filosofiksi (tietääkseni hänellä ei ollut lainkaan arvosanoja nimenomaan filosofiasta, joskin filologina hän tunsi antiikin filosofian erittäin hyvin); - velvollisuuseettinen moralisti hän oli kyllä yksityiselämässään mutta estetiikassaan sen sijaan äärimmäisen hyve-eettinen, arkaaisen/homeerisen hyveellisyyden merkityksessä.

Minun mielestäni Nietzschen ajattelun päämaali tosin ihan oikeasti oli uusien arvojen/käskyjen luominen; se vain ei onnistu perspektivismismin lähtökohdista (vrt Sartre, joka ei elinaikanaan julkaissut kirjoittamaansa nietzscheläis-heideggerilaista (situationaalinen etiikka) kirjaa moraalifilosofiasta (lähes 600 sivua).

Nietzscheä ei myöskään voi pitää (ainakaan akateemisen ego-) psykologian pioneerina, joskin Schopenhauer ja hän ovat vaikuttaneet Freudin ajatteluun enemmän kuin Freud halusi tunnustaa. Nietzsche oli huipputerävä psykologisen havainnoinnin alueella, ja Freud, joka sanoi tietoisesti muka hieman vältelleensä Nietzschen lukemista (*) kirjoittaessaan psykoanalyysin teoriaansa (jottei olisi saanut tältä liikaa vakutteita - hehheh, kuka uskoo?) piti Nietzscheä itsetuntemukseltaan syvällisimpänä filosofina filosofian historiassa (en muista oliko termi juuri itsetuntemus, mutta introspektiota Freud kuitenkin tarkoittaa).

(*) Pitää muistaa, että nuori (alunperin laki-) lääketieteen opiskelija oppi tuntemaan Nietzschen varhaisia tekstejä jo 1870-luvun lopulla osallistuessaan Wienissä erään kirjallisen piirin kokouksiin; - Silti Nietzsche ja Freud eivät koskaan tavanneet, vaikka se hyvinkin olisi ollut mahdollista! - Kuin kohtalon oikusta Freud kuitenkin oppi sittemmin tuntemaan Nietzscheä tämän suuren ihastuksen (1882), oman oppilaansa Lou Salomen kautta. Loulla oli elämänsä aikana (ystävyys-) suhde mm. Nietzscheen, Rilkeen ja Freudiin - ei mitään vähäisiä miehiä.

Filologi-professori-luennoitsija-Nietzscheä sen sijaan voinee pitää erinomaisen ammattitaitoisena (joskin N. ilmeisen tietoisesti 'mokasi' Tragedian synnyn akateemisesta/tieteellisestä perpektiivistä katsottuna: - 'henkevää lurjustelua' kirjoitti aiempi tukija prof. Ritschl), vaikkei hän sitä hommaa lopulta kovin korkealle arvostanut (paitsi tieteenä sinänsä) , koska alkoi hyvin nopeasti kokea akateemisen filologian pikemminkin tarkoin rajatuksi vanhojen raunioitten ja ruumiitten ylös kaivamiseksi kuin ajatuksellisesti ja kirjallisesti itsenäiseksi luovaksi työksi.

Sanoisin yksioikoisesti, että Nietzscheä sekä on että ei ole mahdollista puolustaa esimerkkiväitettäsi vastaan. Jos oletamme, että vallantahto, josta perpektivismi on ikäänkuin epistemologinen versio, toimii Nietzschen ajattelun perustana, niin siinä tapauksessa mitään vakavasti otettavaa psykologista eikä myöskään ontologis-epistemologista puolustusta (tarkoitan puolustusta humanismin ja ihmisoikeuksien näkökulmasta, mitä näkökulmaa voimme tietenkin kritisoida vähintäinkin tehottomaksi ja mikä pahinta kaksinaismoralistiseksi) Nietzschen häpeämättömälle, ekspansiiviselle ja radikaalilla tavalla aristokraattiselle elitismille ei oikeastaan voida esittää (ja silloin myös Carl Schmittin poliittisen filosofian (joka tuki natsismia) voisi sanoa olevan nietzscheläisyyden (ei-kausaalinen) seuraus ja inkarnaatio).

Jos sitten etsimme Nietzschen teksteistä yksittäisiä esimerkkejä, joissa häntä voisi pitää maltillisena, rakentavasti ajattelevana ja siten hyveellisenä (sitä hän yksityisenä ihmisenä oli ehkä pakkomielteisyyteen asti), ja jotka voisivat toimia myös jonkinlaisena puolustuksena hänen liioitellulle distanssin paatokselleen (ks. DP), niin kyllä sellaisiakin toki löytyy. Nyt vain on niin, että näiden 'rauhaa rakastavien' tekstien määrä ja painoarvo ei ole läheskään samaa luokkaa kuin niiden ajatusten, joista Nietzsche parhaiten tunnetaan, joten ne eivät paina tarpeeksi paljon vaa'assa, jotta voisimme pitää häntä humanistina ainakaan liberaalidemokraattisessa mielessä (kuten jo edellä vihjaisin: humanismi ei kuitenkaan ole mikään hyvien ihmisten taikasana, joka itsestään selvästi saa aikaan hyvää).

Varta vasten toimitetuissa (sisaren ylläpitämä toimitusprojekti (*) muistiinpanoissaan, joille annettiin Nietzschen teksteistä napattu otsikko Tahto valtaan (mitään sellaista kirjaa kuin Tahto valtaan Nietzsche ei silti koskaan luonnostellut joskin oli sitä kyllä mielessään suunnitellut) löytyy kohta, jonka lopetuksen siteeraan tähän. Mielestäni siinä Nietzsche (omien sanojensakin mukaan) ilmaisee todella osuvasti joskin samalla arvoituksellisesti oman, kahtiajakoisen ihmiskuvansa ytimen.

Tällainen on Nietzschen ('mahdoton') yli-ihminen, jota hän parodioi:

'A Roman Caesar with the Soul of Christ'.

(*) En nyt muista nimeä, mutta eräs Nietzsche-tutkija - tajuttuaan Nietzschen vallanhimoisen, pahantahtoisen, pikkumaisen ja ahneen sisaren, Elisabethin, yritykset päästä veljensä maineen siivellä itse kuuluisaksi, minkä tavoitteen saavuttaaksen hän jopa korjasi jälkeenpäin (väärensi) eräitä Nietzschen kirjeitten kohtia - myös muutamia tekstikohtia, joissa Nietzsche viittaa häneen epäsuorasti negatiivisessa sävyssä (Nietzschen mielestä Elisabeth oli 'antisemitistinen hanhi' ;) - tokaisi kerran ihmeissään: 'Miten sellaisella miehellä on voinut olla sellainen sisar?'

PS.
Kuten huomaat, en vastaa kysymykseesi suoraan, ja siihen on pätevä syy. Jokaisen asiasta kiinnostuneen on nimittäin väistämättä tehtävä Nietzschen teksteistä lopulta vain omat johtopäätöksensä, koska Nietzscheä ei voi supistaa mihinkään argumentatiiviseen kaavaan. - Foucault piti Nietzscheä ainoana filosofina, joka on kyennyt kritisoimaan kaikkia ajatusjärjestelmiä sitoutumatta itse yhteenkään niistä (hän on siis Mestari-Skeptikko).

Minulle Nietzsche (näin 'toivon' ;) on alunperin ja lopulta (intentioiltaan) rakentava ajattelija, mutta se maailma - dionyysinen - jossa hän emootioissaan eli (kuten me kaikki affekteissamme) ja josta hän teki filosofis-tyyppiset johtopäätelmänsä (perspektivismi/relativismi, psykologinen egoismi, valta, tahto, seksuaalisuuden ja aggression pyörteestä kumpuava ihmiskuva), on pikemminkin kaaosta ja pimeyttä kuin valoa ja autuutta (lukuunottamatta suuria inspiraation, valaistuminen ja oseaanisen tunteen hetkiä).

(Ikuisen paluun ajatus, jota Nietzsche piti syvällisimpänä ideanaan, vaatii oman tarkastelunsa, koska se painaa hänen eettisen (myös ontologisen) ajattelunsa toisessa vaakakupissa kaikkein eniten.)

Tämänkään vuoksi ei ole mitään merkillistä siinä, että Nietzschen perimmäisenä tavoitteena oli kaikkien arvojen uudelleen arviointi. Maailmaan on luotava sekä normatiivisten että esteettisten arvojen kautta sellaista järjestystä ja kuria, että se synnyttäisi suuren kulttuurin ja suuren politiikan (vrt. jälleen Schmitt).

- - - Arvojen täytyy edistää sellaista luovuutta, joka ei tuhoa järjestystä, joka tuon luovuuden mahdollistaa. Mutta onko Nietzschen ja Schmittin ajattelusta sellaisen suuren kulttuurin perustaksi, joka ei pyri tuhoamaan muita - ja siten itseään? - - -

Montinariin viitaten väitän Nietzschen nerouden piilevän siinä, että hän eli ajattelunsa läpi koko persoonallaan - ajoittain aivan uskomattamalla psykofyysisellä intensiteetillä. - Kohtalokasta kyllä - sellainen herkkyys saattaa yhtä aikaa olla sekä nerouden että psyykkisen hajoamisen oire. Etenkin Nietzschen tapauksessa.

Meidän on näin ollen joskus lähes mahdotonta (etenkin Zarathustrassa) erottaa Nietzschen tekstejä hänen omasta kokemushistoriastaan ja luonteensa kahtiajakoisuudesta (Nietzsche itse kärjisti, että jokainen suuri filosofia pitää ymmärtää henkilöhistoriallisiksi 'muistelmiksi'), mutta toisaalta - Nietzschen ajattelun filosofinen relevanttius, uskottavuus ja koherenttius (jota löytyy esim. Moraalin alkuperästä) kadotetaan, mikäli sitä pidetään yksinomaan tyylikkäästi estetisoituna eli naamioituna psykologisena tunnustuksena ja Nietzschen teoksia hänen hulluutensa kehittymistä ilmentävinä päiväkirjoina.
*
DP
“Ylhäisyyden ja distanssin paatos, kuten sanottu hallitsevan ja korkeamman lajin kestävä ja vallitseva yhteis- ja perustunne suhteessa alempaan lajiin, siihen mikä on “alhaalla” - se on “hyvän” ja pahan “alkuperä” (Friedrich Nietzsche, Moraalin alkuperästä, 2).


http://www.paradoxplace.com/Perspectives/Italian%20Images/Single%20frames/Portraits/Borgias.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Cesare_Borgia
http://en.wikipedia.org/wiki/Cesare_Borgia

http://en.wikipedia.org/wiki/Mazzino_Montinari
http://books.google.fi/books?id=I2k3bzgL5y0C&pg=PA20&lpg=PA20&dq=Nietzsche+is+a+sickness,+an+unsolved+problem'+montinari&source=bl&ots=Ptqjk41tpA&sig=_XzGBaL_AAb46i2-4w0CGf0TAGE&hl=fi&ei=d4mBS7fwGsvl-Qa-uaiNBw&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=2&ved=0CAwQ6AEwAQ#v=onepage&q=Nietzsche%20is%20a%20sickness%2C%20an%20unsolved%20problem'%20montinari&f=false

http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=1h&oq=&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=roman+caesar+with+the+soul+of+christ

4 comments:

ninni said...

vimmaisilla teoilla on tarkoitus ja merkitys historiassa. niitä voi estää edeltä käsin muttein jälkeen päin ja siinä on niiden merkitys.

Anonymous said...

varmaan tulee aika, jolloin vallantahdolla ei enää ole merkitystä, koska poliittinen aika menettää merkityksensä.

miksi sinusta ikuisen poliittisen paluun ajatus on niin apinava-painava. kaikki luodaan uudelleen. siinähän hän on kristus

Anonymous said...

By nature all men are equal in liberty, but not in other endowments?

ninni said...

http://www.google.com/search?ie=UTF-8&oe=UTF-8&sourceid=navclient&gfns=1&q=nietzsche+hauska