In The Concept of the Political, Carl Schmitt famously defined the political in terms of the friend-enemy distinction. For Schmitt, it is the presence of the enemy which makes politics both possible and necessary. Since, as Schmitt claims, all “authentic” political theories presuppose a man essentially “evil,” “dangerous,” or a “dynamic” and “problematic” being, the political can be stripped to the bare distinction of friend-enemy. The enemy is the other, the foreigner, the one we are to hate and kill. Hatred and conflict is integral to politics, according to Schmitt; without conflict, politics would no longer be needed. A politics minus enmity, without the enemy, is impossible. Cessation of hostility is the end of the political.
Writing nearly a century earlier, Søren Kierkegaard urged in Works of Love that the other, the stranger, is not the enemy we are to hate, but the neighbor we must love. Kierkegaard bases his argument on the “Great Commandment” (found in Hebrew and Christian texts as well as, in some form, other world religions) that one is to love one’s neighbor as oneself, as well as Jesus’ teachings to love our enemies. Who is one’s neighbor? Kierkegaard refers to Jesus’ parable of the Good Samaritan to respond that the neighbor is the other; any other one may meet; every other. Most significantly, loving a neighbor is not merely a feeling or something one says, it is something one does. A politics of love means deeds of compassion.
For millennia, one of the most paramount of religious (and thus ethical) duties, whether Christian, Jewish, Muslim, Buddhist, Hindu, or other religious tradition, has been to act with compassion toward the stranger, the other, the neighbor. Most have some version of the “golden rule”: to treat others as you would yourself want to be treated. The other includes the enemy. As Kierkegaard states, “he who in truth loves his neighbor loves also his enemy” (Works of Love, 78). Enemy-love is not only a religious or ethical obligation, it is a political responsibility.
Schmitt also addresses the Great Commandment in The Concept of the Political, but interprets it more narrowly. Jesus, he says, is concerned only with the private enemy; the political with the public enemy. Schmitt seeks to cleanse politics as a concept from all dimensions other than the crucial friend-enemy distinction, seeking a pure residue that defines the political in its essence; the first non-essential to go is the private. The enemy, Schmitt insists, is a public enemy.
Writing nearly a century earlier, Søren Kierkegaard urged in Works of Love that the other, the stranger, is not the enemy we are to hate, but the neighbor we must love. Kierkegaard bases his argument on the “Great Commandment” (found in Hebrew and Christian texts as well as, in some form, other world religions) that one is to love one’s neighbor as oneself, as well as Jesus’ teachings to love our enemies. Who is one’s neighbor? Kierkegaard refers to Jesus’ parable of the Good Samaritan to respond that the neighbor is the other; any other one may meet; every other. Most significantly, loving a neighbor is not merely a feeling or something one says, it is something one does. A politics of love means deeds of compassion.
For millennia, one of the most paramount of religious (and thus ethical) duties, whether Christian, Jewish, Muslim, Buddhist, Hindu, or other religious tradition, has been to act with compassion toward the stranger, the other, the neighbor. Most have some version of the “golden rule”: to treat others as you would yourself want to be treated. The other includes the enemy. As Kierkegaard states, “he who in truth loves his neighbor loves also his enemy” (Works of Love, 78). Enemy-love is not only a religious or ethical obligation, it is a political responsibility.
Schmitt also addresses the Great Commandment in The Concept of the Political, but interprets it more narrowly. Jesus, he says, is concerned only with the private enemy; the political with the public enemy. Schmitt seeks to cleanse politics as a concept from all dimensions other than the crucial friend-enemy distinction, seeking a pure residue that defines the political in its essence; the first non-essential to go is the private. The enemy, Schmitt insists, is a public enemy.
Is the political defined by the enemy? Can it still be thus defined if the enemy, the other, is our neighbor, the object of our love rather than our enmity? Schmitt rightly observes that nation-states do group themselves according to the friend-enemy antithesis: “This is an ever-present possibility for every people existing in the political sphere” (CoP, 27).
Yet, as our experience (and Schmitt’s theory) confirms, defining the political in terms of the friend-enemy distinction makes war not only a real possibility, but an inevitability. “An enemy exists only when, at least potentially, one fighting collectivity of people confronts a similar collectivity” (CoP, 28).
If we are weary of war and the wearying politics that accompanies it, weary of being fearful that an “enemy” might attack, weary that we might identify yet another “enemy” we will need to attack in order to “defend” ourselves, then perhaps we are weary of conceiving of the political in the terms offered by Schmitt. Perhaps we are ready to alter our conception of the political in terms of compassion, forgiveness, and love.
The Concept of the Political as Paradox: Schmitt, Kierkegaard, and Enemy-Love
http://en.wikipedia.org/wiki/Great_Commandment
http://www.targetofopportunity.com/
http://www.toppun.com/Martin-Luther-King/Buttons/Love-is-the-only-force-capable-of-transforming-an-enemy-into-friend-Martin-Luther-King-Jr-BUTTON.html
Yet, as our experience (and Schmitt’s theory) confirms, defining the political in terms of the friend-enemy distinction makes war not only a real possibility, but an inevitability. “An enemy exists only when, at least potentially, one fighting collectivity of people confronts a similar collectivity” (CoP, 28).
If we are weary of war and the wearying politics that accompanies it, weary of being fearful that an “enemy” might attack, weary that we might identify yet another “enemy” we will need to attack in order to “defend” ourselves, then perhaps we are weary of conceiving of the political in the terms offered by Schmitt. Perhaps we are ready to alter our conception of the political in terms of compassion, forgiveness, and love.
The Concept of the Political as Paradox: Schmitt, Kierkegaard, and Enemy-Love
http://en.wikipedia.org/wiki/Great_Commandment
http://www.targetofopportunity.com/
http://www.toppun.com/Martin-Luther-King/Buttons/Love-is-the-only-force-capable-of-transforming-an-enemy-into-friend-Martin-Luther-King-Jr-BUTTON.html
4 comments:
Siinä on sinulle häpäisemisestä:
"Kulttuuri panee kuluttamaan" HS 19.2.10 tutkija Erik Assadourianin mukaan
Tämän päivän Hesarin kokosivulla on mahtipontinen suuri artikkeli siitä, miten maailma tila -raportti selvästi sanoo, että leveä elämä loppuu väistämättä. Uskon, kyse on vain miten ja kenen kustannuksella.
Nobelin saanut Jose Saramago kirjoitti kirjan 1995 Blindness (missä ei ole juurikaan ole
lauseita, pisteitä, pilkkuja vaan kaikki on yhtä tajunnanvirtaa eikä Saramago ole kuin lukkoseppä)
Tämä kirja on merkinnyt minulle hirvittävän paljon ns. Kantin filosofian ymmärtämisen suhteen.
Kant kirjoitti siitä, että kansa sokeutuu jos käsitteet eivät ole sidottu sekä alhaalta että ylhäältä omaksi suhteeksi, ikoniksi. Vasta kun asiat ovat selviä niin teorien että pragmatismin kautta voidaan sanoa, että on ymmärretty asia. Nyt moderni ja postmoderni aika on sekoittanut käsiteittä niin, ettei osata enää peräänkuuluttaaa sitä, millä todella on merkitystä. Merkitystä on siinä, että opettajan pitää olla sekä holisti että asinatuntija, tai jos hän on jompikumpi hänen työtään on tuettava sillä puuttuvalla asiasisällöllä. Sitä ei tehdä vaan annetaan kuva , ettei ole mahdollista ns. osata kaikkea. Kyllä on; kyse on perspektiivistä. Se on ollut Suomessa 600 vuotta Ruotsalaisten sanelema ja he opetti myös suomalaisia myymään mutta edelleen on kontaktit ja verkot ne vanhat samat. Mutta asiaan:
Huomaan, ettei Saramagon idea kenties ollutkaan ensimmäinen vaan sitä edelsi aivan tavallinen ehkä jopa kirjoittajakoulun oppilaan teos The Day of the Triffids jonka John
Wyndham kirjoitti vuonna 1951. Olen ihmetellyt näitä ns. sattumia koska minun elämä on ollut täyttä sattumaa; ainakun minä kirjoitan jotain sattumoisin se on aina tullut jostain muualtakin ja ainakun oivallan jotain sekin on sattumoisin juuri parannetussa versiossa tullutkin esim. Californiasta. Eihän nämä valokaapelit hitaita ole. Jälkeenpäin on hyvin vaikea sanoa, etteikö ole sattuma. Mutta niitä on siis todella paljon näitä sattumia. Tässä laskelma miten ehkä maailmaa on paisutettu:
Ehkä siellä taustalla on se,että säätiöt ovat tehneet ns. diilin, jossa kirjailijat saavat suhteessa
3000 jotain raha-yksikköä vaikka euroa ja mediatilaa tietysti millä paistattavat itseään auringossa kuten moni huippukirjailija joita tulee kymmenessä vuodessa ehkä 1 promille kuten verkostomyynnissäkin vain yksi saa sen Cadillacin, muut saavat tehdä kannattamatonta työtä kuten urheilijat, mutta säätiöt saavat kun teettävät business-strategioita uusista ihmistiedettä koskevista
ajatuksista aika paljon enemmän. Rahan lisäksi ovat voineet kääntää hyvinkin äkkiä heille vaaralliset tiedon alueet omille ajatuksilleen sopiviksi (?) ja näin ollen tienata suhteessa samoissa yksiköissä 300.000. Koska matemaattinen kieli (joka on munkkien kieli, harva osaa lukea) leviää erilaisten kirjoitusten mukaan ulos maailmalle se tuottaa jollekin toisille osapuolille kenties suhteessa 30.000
yksikköä.
Netto on siis aika hyvä kun tietää missä lähde. -Jos haluaa laatua pitää mennä lähteelle, sanoi aikamme filosofi Deming. Suomihan on monen asian lähde!! Kyse on siitä, tajuammeko sen, ja olemmeko valmiita ottamaan härkää sarvista itse vai olla perunanviljelijä muiden soveltavassa bisniksessä, jossa ostamme takaisin omat innovaatiomme moninkertaisella rahalla kun kyse on käyttöliittymästä?
Tekijälle, keksijälle ja innovaattorille - riittääkö pelkkä maine, ikoni, työ työnä jos kate on
Skodan ja laatu Mersun tai Rollsin?
Maailma ei tarvitse enää ns. paljon tavaraa vaan kuulemma laatua: miksi emme opettelisi sen myyntiä? Myyntikin voi olla innovatiivista kuten tuo mainittu kotimyynti joskus oli. Mutta sen voi tehdä eettisesti, se ei ole mitenkään poissuljettua.
Chris
Ei siis vähemmän tai hitaammin vaan laadukkaammin
alusta loppuun: antaa suurten tehdä lyhyempiä työpäiviä; me ei!
isnt it about money, the hatelove..im following those marja fighters...
Olisiko joku nyt niin kiltti ja meinisi kertomaan tuon muslimeille?
Heillä kun tuntuu olevan tarve haastaa riitaa about kaikkien kanssa. Varsinkin meidän vääräuskoisten.
Ironmistress
Rukoile niitten muslimiesi puolesta äläkä pidä ainaista vihaa, koska se jäädyttää sielusi.
(Danten helvetin alin piiri on umpijäässä, mutta silti siellä palaa polttava tuli).
Post a Comment