Tom, joka on rakastunut (muiden miesten uhkailemalla ja kiristämällä hyväksikäyttämään) Graceen, yrittää omalla, 'korkean tekomoraalisella' tavallaan saada Gracen pakenemaan - ennenkuin viimein (hänkin) pettää tämän - omien itsekkäitten vaikuttimiensa vuoksi, joita ei tosin itselleen tunnusta, koska ei niitä ilmeisesti täysin käsitä. Tällä tavoin tosiasiat ja pahimman laatuiset ennakkoluulot sekoittuvat toiisiinsa..
*
Kopioin tähän päreeseen Mikko Puttosen (Yliopistolehden toimituksen blogi) kolumnin Tosiasioilla myös valehdellaan, jossa hän esittelee sitä tapaa, jolla Slavoj Zizekin mukaan harjoitetaan 'valehtelua totuuden varjolla'.
Omistan tämän päreen Takkiraudalle ja muille 'Suomen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa vastustaville umpinationalistisille, lain/normien taakse todelliset motiivinsa kätkeville libraalidemokraattisille konservatiivi-kapitalisteille.'
Toivon, että nämä ihmiset katsoisivat Lars von Trierin elokuvan Dogville, jonka asukkaista he varmasti löytävät oman kuvansa - myös vakavasti argumentoivat henkilöt, joiden perverssein ilmentymä elokuvassa lienee henkevä diletantti-filosofi Tom, joka ei lopulta tee filosofiallaan muuta kuin kätkee omat egoistiset vaikuttimensa ilmentäen siten Dogvillen asukkaiden perimmäisintä luonnetta kaikkein vaarallisimmillaan ja rasistisimmillaan.
Tomin ylevä, askeettinen mutta relativistis-opportunistinen ja tekopyhä, lähes utilitaristinen etiikka kuvottaa. Dogvillen Nietzschen moraali osoittautuu käytännössä lopulta itsepetokseksi (minkä hän aivan lopuksi miltei myöntääkin).
Gangsteri-isäänsä Dogvilleen paennut (ihmiset eivät kuitenkaan tiedä, miksi Gracea etsitään) ja kylän asukkaiden viimein avoimesti, joskaan ei ilman ehtoja, hyväksymä herttainen mutta aivan liian hyväntahtoinen päähenkilö Grace joutuu ennen pitkää idyllisen mutta sulkeutuneen yhteisön ressentimentin (mustasukkaisuus, himo, kateus, ahneus, xenofobia, paranoia), kohteeksi. Hänen orjuuttamisensa ja nöyryyttämisensä tosin tapahtuu ikäänkuin kylän kaikkien ihmisten hyödyksi. - Näin toimii kapitalismi, vai pitäisikö sanoa yleisemmin: näin toimii ihminen, rasistisimmillaan.
Trier on tehnyt täysin uudenlaisen version Kärpästen herrasta. Tässä(kin) versiossa pahuus ilmaantuu hyveen kaavussa. Trier ei kuitenkaan tee Gracesta lopullisesti marttyyria vaan antaa tämän päätyä gansteri-isänsä puheen jälkeen tajuamaan omaan hyvyytensä kätkeytyvän, äärimmäisen ylimielisyyden ('Jeesus-kompleksi'/rr) ja vakuuttumaan siitä , että Dogville ansaitsee tulla hävitetyksi - kaikkein pahimmalla tavalla.
http://www.youtube.com/watch?v=eJaIHQSOfgY&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=gLu-m0tohKs
Kaksi videopätkää Dogvillen loppukohtauksesta. Ensimmäinen on tekstitetty ja toisessa näemme myös, miten Dogville palaa.
Trierin maailma on mustaakin synkempi ja rumempi. Dogvillen loppu tuo mieleeni Sodoman ja Gomorran hävityksen sillä erotuksella, että Sodomassa irstaus ja hyväksikäyttö oli avointa, kun taas Dogvillessä Graceen kohdistunut häpäisy kiellettiin ja mystifioitiin selittämällä se aina perustelluksi ja kylän parhaaksi.
Jotain perin outoa on myös siinä, että Grace kestää nöyryytyksen dogvilleläisille tuntemattoman isänsä (he luulevat tätä vain gangsteriksi, joka etsii Gracea) tuloon asti, vaikka yrittääkin paeta kylästä (mutta tulee petetyksi ja hyväksikäytetyksi). - Silti kylän ilmapiiri huononee jatkuvasti. Gracestä onkin tullut asukkaiden pahuuden elävä omatunto, ei vain sen kohde ja syntipukki. Sellaisesta taakasta pitää päästä eroon.
Lopulta käy niin 'onnellisesti', että dogvilleläiset pääsevät eroon kaikista murheistaan ikiajoiksi. Mutta niin ei olisi tapahtunut ilman Gracen tahtoa. Rääkätty 'Armo' ei enää armahtanutkaan kuten aiemmin vaan tapatti rääkkääjänsä. - Kyseessä on vanhatestamentillinen näky. Jumalallinen oikeus toteutumassa apokalyptisella tavalla. Olemme palanneet moraalisen ajattelun alkuun: sivilisoituneitten barbaarien eli saalistavien ihmiseläinten maailmaan.
*
Dogville ja kapitalismi
The narrator describes Grace as being “like a patient passively letting his disease hold sway.” Grace is a ‘foreign body’ in the body of Dogville the organism. In the flows of capitalism the Dogvillians incorporate this foreign body, finding her use-value through the creation of predatory desires, not through the exigencies of need (and one can’t forget that Dogville is a destitute town of the Depression years). Her spaces too are the spaces of collapsed production: the old mine, the old mill. Lustful Tom counsels Grace, “yearning will only make it better.” In the destitute Dogville, it is Grace’s suffering which takes on value, sited on her body. Here capitalism couples with the social contract, constituting Grace’s body – as commodity and site of knowledge. Tom, moral superior yet philanthropist all the same, seems to promote the utilitarian view of enlightened self-interest – inscribed on Grace’s body (becoming the chain which she drags). However, his reasoning proves insufficient. As he says to Grace just before he is killed: “I have to tell you, your illustration beat the hell out of mine.”
Minä ilmeisesti löydän itseni elokuvan päähenkilöstä Gracesta (en suinkaan Tomista) ja etenkin hänen gangsteri-isästään, jonka miehet siis lopussa hävittävät Dogvillen maan tasalle - lukuunottamatta kylän ainoaa koiraa Moosesta. ;\]
*
Lisukkeena linkitän myös lisää Zizekiä eli Jarkko Tontin filmaaman pätkän Zizekin viime marras-/joulukuisen Porthanian puheen/luennon alkuminuuteista.
http://www.youtube.com/watch?v=jrep-teDPEI
*
TOSIASIOILLA MYÖS VALEHDELLAAN
Väittelijä pitää usein parhaana vetonaan heittää peliin tosiasioita. Vastaansanomattomilla faktoilla hän uskoo antavansa lopullisen tyrmäyksen vastustajalleen verbaalisessa mittelössä. Hän saattaa kuitenkin itse syyllistyä menettelyyn, jota kulttuurifilosofi Slavoj Žižek kutsuu ”valehteluksi totuuden varjolla”. Vaikka väittelijä puhuisikin totta, hän lausuu nuo tosiasiat vääristä motiiveista. Hänen sanojaan ei elähdytä totuuden rakkaus vaan tyystin toinen intohimo.
Voin kuvitella evoluutiopsykologiasta innostuneen sukupuolikonservatiivin, joka todistelee, että evoluutio on ohjelmoinut naiset hoiva-ammatteihin ja miehet johtajiksi. Vaikka tämä väite olisi (argumentin vuoksi) jotenkin tottakin, niin konservatiivi ei laita faktoja pöytään totuuden takia vaan repiäkseen niistä omia misogyynisiä nautintojaan. Siten hän subjektiivisessa mielessä valehtelee.
Žižekillä on toinen tapaus mielessään. Hän ottaa käyttöön käsitteensä tarkastellessaan uudessa kirjassaan Violence puheita New Orleansin hirmumyrskytuhojen jälkeen sattuneista väkivaltaisuuksista. Kaupungista syntyi alkuun kuva laittomuuden tilaan palanneena paikkana, jossa mustaihoiset vandaalit ryöstelivät ja raiskasivat. Poliisipäällikkökin antoi kaupungissa rehottavasta väkivallasta lausuntoja, jotka hän myöhemmin totesi perusteettomiksi.
Tarinat väkivallasta osoittautuivat lähinnä huhuiksi. Mutta vaikka väkivaltaisuudet olisivat oikeasti tapahtuneetkin, niistä kerrotut tarinat olisivat Žižekin mukaan olleet ’patologisia’ ja rasistisia. Niitä näet ei kerrota totuuden vuoksi vaan siksi, että ne antavat rasistisiin ennakkoluuloihin perustuvaa mielihyvää. Rasisti haluaa todeta, että sellaisia barbaarejahan mustat pohjimmiltaan ovat.
Emmekö sitten saa poliittisen korrektiuden nimissä kertoa epämiellyttäviä, objektiivisia tosiasioista mustista, maahanmuuttajista, sukupuolisista vähemmistöistä, romaneista, köyhistä tai muslimeista, koska silloin syyllistymme subjektiiviseen valheeseen? Se on Žižekin mielestä väärä johtopäätös. Tarkoitus ei ole vaieta tosiasioista tai vääristellä niitä. Sen sijaan meidän tulee muuttaa tapaamme puhua tosiasioista niin, ettemme tee sitä kyseenalaisista motiiveista.
Kun seuraavan kerran lyömme joitain ihmisiä koskevia tosiasioita pöytään, voimme kysyä itseltämme, mitähän fantasiaa ne palvelevat.
*
http://blogs.helsinki.fi/t-hetki/2009/05/03/tosiasioilla-myos-valehdellaan/
http://blogs.helsinki.fi/t-hetki/kirjoittajat/
http://en.wikipedia.org/wiki/Dogville
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jarkko_Tontti
http://www.helsinki.fi/ajankohtaista/yliopistolehti/
http://totaste.wordpress.com/2007/11/02/a-sermon-on-dogville-%E2%80%9Ci%E2%80%99ll-break-this-one-with-some-thinking%E2%80%9D/
http://seujl.blogspot.com/2009/02/i.htm
http://www.knowledgerush.com/kr/encyclopedia/Dogville/
12 comments:
Zizek ottakoon minuun yhteyttä jos on paikalla - tässä on paljon, paljon yksinkertaisempi taju tai syy. Kyse on jäsennyksestä, miten asiat jäsentää vaikka muuten olen aivan samaa mieltä kanssasi.
dogville on kiva nimi.
the mind as a fine-tuned machine that is not prone to pointless programming bugs
Luetko mitä kirjoitin Ilmiöpohjaisuus.ning.com eli Aalto-yliopistossa opiskeleville nuorille.
Dogville on itse asiassa moderni suurkaupunki. Tarkkaavuutta tulkintaan.
Suurkaupunki - kirjaimellisesti vai symbolisesti?
Tavallaan kirjaimellisesti ;)
Huomaa juuri se Tom, jota ei ole missään perinteisessä kyläyhteisössä. Hän yrittää koko ajan selittää, että kaikki pahuus onkin itse asiassa hyvää, koska tarjolla on vapaus.
Tutkimusten mukaan ihmiset maalla ovat paljon enemmän häiriintyneitä ja onnettomia vaikka voin ymmärtää, että jos siellä ollaan outlier tälle laille tai tapahtumalle se on kuten älykkyys Afrikassa: suurin osa ovat alle sen IQ:n mitä meillä pidetään korkeana älynä mutta jos oikein muistan maailman älykkäämmät eli taas outliers-porukka jolla on erittäin suuret hoksottimet asustavat siellä.
Systeemiteoria sen jo sanoo; kuten Åbo Akademi on suhteessa HY:n tilanteeseen; pieni on ketterämpi kun pitää liikkua ja olla uusiutuva, suuri jää omaan ns. vapauteen. Siinä välissä tilanne on päinvastainen. Sama koskettaa kaupunkiasumista,
mieti mitä on käynyt USA:ssa missä suuret teollisuuskaupungit ovat aavekaupunkeja (Floridankin kirja, jota silti varoitan ymmärtää väärin; luova luokka ei sitä aiheuta vaan oppimisyhteiskunta missä myydään tieto ennenkuin tekijä on itse edes päättänyt tekstit: ne meni jo).
Mutta kirjassa mainitaan miten käy kun rakentaa yhtä ja samaa liian paljon. Se pitää paikkansa siis.
IDA kirjoitti:
'Huomaa juuri se Tom, jota ei ole missään perinteisessä kyläyhteisössä. Hän yrittää koko ajan selittää, että kaikki pahuus onkin itse asiassa hyvää, koska tarjolla on vapaus.'
*
Trierin Dogville on totuudenmukainen allegoria, joka valaisee meille etenkin amerikkalaista mentaliteettia ja elämäntapa-eetosta - tai pikemminkin tuosta eetoksesta seuraavaa moraalista rappiota.
Dogville on amerikkalainen pikkukaupunki tai kylä 1930-luvulta: vapauden, lama-ajan ja gangsterien (siis rikollisuuden ja väkivallan) pelossa mutta samalla väkivallasta (eri muotoineen) elävä yhteisö (toisin sanoen Dogville on 2000-luvun USA).
Mitä Tomin selittelyihin tulee, niin juuri tuonkaltainen, perimmältään absurdi väite, jossa (pääosin negatiivisella) vapaudella perustellaan mikä tahansa teko hyväksi, sisällyttää itseensä kätketyn ideologian - sen saman, mitä muutkin dogvilleläiset edustavat.
'Älä toki ajattele, että tämä on rangaistus', sanotaan Gracelle, kun hänet lyödään kahleisiin. Kyseessähän on kylän, sen asukkaiden ja siten jopa (viattoman) Gracen omaksi parhaaksi, nähty toimenpide - vapauden ja turvallisuuden nimissä.
Tom, joka ylevien? periaatteittensa (vapaus, hyöty ja kylän (lue: oma henkilökohtainen) turvallisuus) nimissä ilmiantoi rakastamansa Gracen ja petti hänet viimein lopullisesti, kuitenkin myöntää Gracelle ennenkuin tulee tapetuksi: “I have to tell you, your illustration beat the hell out of mine.”
Here capitalism couples with the social contract, constituting Grace’s body – as commodity and site of knowledge. Tom, moral superior yet philanthropist all the same, seems to promote the utilitarian view of enlightened self-interest – inscribed on Grace’s body (becoming the chain which she drags). However, his reasoning proves insufficient. As he says to Grace just before he is killed: “I have to tell you, your illustration beat the hell out of mine.”
Meneillään olevat historian alueen ns. 40 v tulevaisuudentutkimus pitää katsoa tarkkaan. On kuin antaisi viimeiset helmet tarjottimella.
Ei todellakaan ole. Dogvillen lavastuskin on nerokas ja alleviivaa juuri sitä, että kyseessä ei ole mikään fiktiivinen Syvä joki, jonka voisi ulkoistaa kuviteltuun, amerikkalaiseen pikkukaupunkiin.
Dogville ei yksinkertaisesti tarjoa mitään niistä elementeistä, joilla uusvasemmisto ( Zizek? ) yleensä moraalisäteilee. Elokuvassa kyse on tasan yhtä paljon heistä, kuin meistä.
Suomalaisesta raiskauskulttuurista tulee kyllä väistämättä Dogville mieleen.
Nythän paljastui, että lainsäädännössämme saa nukkuvaa ja humaltunutta panna halvalla, laki ei näe sitä raiskaukseksi.
Mautonta. Häpäisevää.
Raiskaava laki.
Raiskaamiseen kehoittava laki.
Yhteisön hyvät uhrit, Jeesus ja nukkuvat raiskattavat.
Yhteisön on tuomittava heikot ja palvottava heikkoja, Oi Jeesus karitsainen.
Post a Comment