...siinä oli kuusysi (69) oikeinpäin.*
Simo Salminen - Pornolaulu
*
http://www.frostfox.com/blog/category/holiday/
October 30, 2009
Porakorven Akseli se pornokuvan näytti...
...siinä oli kuusysi (69) oikeinpäin.*
Simo Salminen - Pornolaulu
*
http://www.frostfox.com/blog/category/holiday/
October 28, 2009
Biologisen etiikan kurssi, osa nöf (neuf), eli miten opettaa tulevalle joulukinkulle kristinuskoa?
Kuvassa innokkaita Biologia ja etiikka-kurssini osanottajia korvat hörössä. Laudatur-tason opiskelijoita kaikki.
*
(Kielimafia kaikessa viisaudessaan tuli, näki ja editoi - viimeksi 29.10 - klo: 01.00)
*
Kirjoitettu kommentiksi Iineksen kommenttiin päreessään Katson Saddamin pään yli.
Iines kirjoitti minun kommenttini luettuaan:
'Asenteessasi on jotain tekopyhää ja itseäsi korottavaa käsienpesumeininkiä.'
Iines kirjoitti minun kommenttini luettuaan:
'Asenteessasi on jotain tekopyhää ja itseäsi korottavaa käsienpesumeininkiä.'
Vastaan tähän törkeään syytökseen seuraavasti:
Ei minulla ole varsinaisesti mitään asennetta. Pikemminkin kehittelen jonkinlaista dramaturgiaa. Sillä tavoin otan etäisyyttä asioihin, jottei tulisi vouhkattua (aina) pelkästään emootio-pohjalta.
Mutta juuri tämänkaltainen etäisyydenotto, joka mahdollistaa järkevän empatian käytön, on moraalin välttämätön (vaikkei ehkä riittävä) edellytys - siis edellytys, joka alkaa itsensäkopiomisvietistä ja itsesäilytysvaistosta, mutta ei suoraan perustu niihin, koska välissä on kulttuurinen psyyke fantasia- ja symbolidynamiikkoineen.
Moraalin selittäminen biologisella reduktionismilla tai edes funktionalismilla on käänteisesti samaa kuin yrittäisi opettaa joulukinkuiksi kasvatettaville sianporsaille kristinuskoa - ellei sitten painoteta possuille yksinomaan Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman sovitusuhriluonnetta. - (Mutta eihän possu kärsi. Sitä päinvastoin lihotetaan koko ajan ja se kuolee alta sekunnissa/lat. huom. - - 'Turpa kiinni latoja!'/RR).
Sitäpaitsi eläminen ihmisyhteisössä, myös virtuaaliyhteisössä, on näytelmää. Me esitämme jotain, mitä luulemme olevamme, ajattelevamme ja/tai tuntevamme. Sinäkin Iinu(likka). - - Emme kuitenkaan näyttele lähestulkoon aina samaa näytelmää/samassa näytelmässä. Juuri tässä piilee sekaannusten ja siten myös moraalisten ristiriitojen lähtökohta.
Kuka kirjoittaisi meille uuden suuren näytelmän, jossa jokaiselle löytyy sopva rooli? Ja ennenkaikkea: kuka ohjaisi sen näytelmän, kun Jumala on kuollut, eikä Geeni osaa - muuta kuin kirjoittaa luonnoksia ;]
Kristinuskon Jumala on saanut potkut, Marx ja marxilaisuus on enemmän analyysia (Marxin taloustieteelliset oivallukset Pääomassa) ja polemiikkia (Marxin/Engelsin pamfletti Saksalainen ideologia) kuin funktionaalinen synteesi (Kommunistinen m(f)anifestikin on lähinnä sodanjulistus eikä mikään valtio-opillinen mallinnus).
Uusliberalismi eli libertarismi puolestaan kaivaa omaa hautaansa kaksinaismoralismillaan: ollaan suvaitsevaisia niille, joita käytetään välineinä oman onnen saavuttamiseksi. Haha - siinäpä mainio perustelu suvaitsevaisuudelle: suvaitsen sinua, jos suostut halujeni välineeksi.
Hmm. Miksi minusta tuntuu siltä, kuin tuo libertarismin perusmoraali oikeuttaisi suvaitsevaisuuden lisäksi myös riiston, sorron ja rasismin?
Islamia en pysty omaksumaan, koska pidän itseäni individualistisena kultturianarkistina (haluan olla sisäisesti niin vapaa kuin mahdollista!), vaikka olenkin vakuuttunut siitä, etteivät ihmiset kykene elämään keskenään rauhanomaisesti, toisiinsa luottaen, mikä edellyttäisi ennen kaikkea sitä, että toinen ihminen on minulle päämäärä eikä väline - ja nimenomaan päämäärä sillä tavoin, ettei siihen tarvitsisi pakottaa poliisin, lain ja/tai Allahin tahdosta.
Pidän yhtä vähän Hobbesin Suvereenista kuin Islamin Allahista. Joten Jeesus oli kuin olikin oikeassa: ei pidä vastustaa väkivaltaa uhaten väkivallalla tai olemalla väkivaltainen. Siitä seuraa takuuvarmasti katastrofi.
Mutta Jeesus oli samalla utopistinen puolihullu, koska hänen lähimmäisenrakkaudenmallinsa vaatisi ihmisen lajiolemuksen täydellistä muuttumista oman geneettisen koodistonsa implikoiman moraalin vastaiseksi. Sillä eihän lähimmäisenrakkaus edistä lajinsäilymistä (geenin perimmäinen funktio), koska se ei edistä kilpailuviettiä (agon): kateutta ja ahneutta.
Jeesusta kompaten käännän perspektiivin taas kuitenkin nurinpäin: joka tapauksessa on erittäin kyseenalainen keino kaivaa verta nenästään eli vastata väkivaltaan väkivallalla tai rajoittamattomalla kilpailulla rajoittamattomaan kilpailuun - - tai diskriminoimalla ja boikotoimalla niitä, joista ei pidä. Silti näin luultavasti tapahtuu kaikkialla maailmassa - on aina tapahtunut ja tulee tapahtumaan.
Me emme pääse rasistisista käytännöistä mihinkään. Ne kytevät meissä kuin tauti ja biologinen itsesäilytysvaistomme. Sitäpaitsi ihmiset ovat sosiaalisia reviirieläimiä. Samanlaiset ajautuvat ja hakeutuvat samanlaisten joukkoon. - - Niinpä minäkin olen ajautunut/hakeutunut oman itseni seuraan.
*
Lähdin kirjoittamaan tätä kommenttia aluperin Vaarille, joka päivitteli Saddamia, Hitleriä ja muita tyranneja.
Dramaturgisesti Vaarin satiirinen vääntö - tyrannit ovat moraalisia - ei kuitenkaan pure. Siitä ei ole myöskään minkäänlaisen keskustelun aloittajaksi muslimien kanssa.
Totta kyllä - kaksinaismoraali ei ole moraalia vaan tyranniaa ja meillä on oikeus - jos ei tappaa niin ainakin tuomita tyranni mitä ankarimmin. - - Tämän verran moraalinen olen minäkin.
Haluan kuitenkin edellä kirjoittamaani viitaten muistuttaa, että esimerkiksi mainosihmisten moraali (vaikka he eivät toki tapa ketään konkreettisesti) on pahimmillaan yhtä lailla kaksinaismoraalia kuten Saddamin ja vastaavien tyrannienkin 'moraali'. Tämä kävi jälleen varsin hyvin ilmi Tuomas Enbusken viimeisimmästä, 'hutkivan journalismin' helmestä Mainokset valehtelevat meille - http://areena.yle.fi/video/508405 (esitysaika loppunut 1.11).
*
'Loppukevennys' (kyseessä lienee uusinta - K-50):
Vaikka Hitler saattoi kammota veren näkemistä (kuten Vaari arvelee), hän katseli useita kertoja erään murhayrityksensä jälkeen pidätettyjen miesten joukkohirttäjäisista tallennettua dokumenttia. Teloitus oli kuvattu nimenomaan Hitlerin toivomuksesta, ja siihen liittyi eräs karmealla tavalla bizarri piirre.
Mutta juuri tämänkaltainen etäisyydenotto, joka mahdollistaa järkevän empatian käytön, on moraalin välttämätön (vaikkei ehkä riittävä) edellytys - siis edellytys, joka alkaa itsensäkopiomisvietistä ja itsesäilytysvaistosta, mutta ei suoraan perustu niihin, koska välissä on kulttuurinen psyyke fantasia- ja symbolidynamiikkoineen.
Moraalin selittäminen biologisella reduktionismilla tai edes funktionalismilla on käänteisesti samaa kuin yrittäisi opettaa joulukinkuiksi kasvatettaville sianporsaille kristinuskoa - ellei sitten painoteta possuille yksinomaan Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman sovitusuhriluonnetta. - (Mutta eihän possu kärsi. Sitä päinvastoin lihotetaan koko ajan ja se kuolee alta sekunnissa/lat. huom. - - 'Turpa kiinni latoja!'/RR).
Sitäpaitsi eläminen ihmisyhteisössä, myös virtuaaliyhteisössä, on näytelmää. Me esitämme jotain, mitä luulemme olevamme, ajattelevamme ja/tai tuntevamme. Sinäkin Iinu(likka). - - Emme kuitenkaan näyttele lähestulkoon aina samaa näytelmää/samassa näytelmässä. Juuri tässä piilee sekaannusten ja siten myös moraalisten ristiriitojen lähtökohta.
Kuka kirjoittaisi meille uuden suuren näytelmän, jossa jokaiselle löytyy sopva rooli? Ja ennenkaikkea: kuka ohjaisi sen näytelmän, kun Jumala on kuollut, eikä Geeni osaa - muuta kuin kirjoittaa luonnoksia ;]
Kristinuskon Jumala on saanut potkut, Marx ja marxilaisuus on enemmän analyysia (Marxin taloustieteelliset oivallukset Pääomassa) ja polemiikkia (Marxin/Engelsin pamfletti Saksalainen ideologia) kuin funktionaalinen synteesi (Kommunistinen m(f)anifestikin on lähinnä sodanjulistus eikä mikään valtio-opillinen mallinnus).
Uusliberalismi eli libertarismi puolestaan kaivaa omaa hautaansa kaksinaismoralismillaan: ollaan suvaitsevaisia niille, joita käytetään välineinä oman onnen saavuttamiseksi. Haha - siinäpä mainio perustelu suvaitsevaisuudelle: suvaitsen sinua, jos suostut halujeni välineeksi.
Hmm. Miksi minusta tuntuu siltä, kuin tuo libertarismin perusmoraali oikeuttaisi suvaitsevaisuuden lisäksi myös riiston, sorron ja rasismin?
Islamia en pysty omaksumaan, koska pidän itseäni individualistisena kultturianarkistina (haluan olla sisäisesti niin vapaa kuin mahdollista!), vaikka olenkin vakuuttunut siitä, etteivät ihmiset kykene elämään keskenään rauhanomaisesti, toisiinsa luottaen, mikä edellyttäisi ennen kaikkea sitä, että toinen ihminen on minulle päämäärä eikä väline - ja nimenomaan päämäärä sillä tavoin, ettei siihen tarvitsisi pakottaa poliisin, lain ja/tai Allahin tahdosta.
Pidän yhtä vähän Hobbesin Suvereenista kuin Islamin Allahista. Joten Jeesus oli kuin olikin oikeassa: ei pidä vastustaa väkivaltaa uhaten väkivallalla tai olemalla väkivaltainen. Siitä seuraa takuuvarmasti katastrofi.
Mutta Jeesus oli samalla utopistinen puolihullu, koska hänen lähimmäisenrakkaudenmallinsa vaatisi ihmisen lajiolemuksen täydellistä muuttumista oman geneettisen koodistonsa implikoiman moraalin vastaiseksi. Sillä eihän lähimmäisenrakkaus edistä lajinsäilymistä (geenin perimmäinen funktio), koska se ei edistä kilpailuviettiä (agon): kateutta ja ahneutta.
Jeesusta kompaten käännän perspektiivin taas kuitenkin nurinpäin: joka tapauksessa on erittäin kyseenalainen keino kaivaa verta nenästään eli vastata väkivaltaan väkivallalla tai rajoittamattomalla kilpailulla rajoittamattomaan kilpailuun - - tai diskriminoimalla ja boikotoimalla niitä, joista ei pidä. Silti näin luultavasti tapahtuu kaikkialla maailmassa - on aina tapahtunut ja tulee tapahtumaan.
Me emme pääse rasistisista käytännöistä mihinkään. Ne kytevät meissä kuin tauti ja biologinen itsesäilytysvaistomme. Sitäpaitsi ihmiset ovat sosiaalisia reviirieläimiä. Samanlaiset ajautuvat ja hakeutuvat samanlaisten joukkoon. - - Niinpä minäkin olen ajautunut/hakeutunut oman itseni seuraan.
*
Lähdin kirjoittamaan tätä kommenttia aluperin Vaarille, joka päivitteli Saddamia, Hitleriä ja muita tyranneja.
Dramaturgisesti Vaarin satiirinen vääntö - tyrannit ovat moraalisia - ei kuitenkaan pure. Siitä ei ole myöskään minkäänlaisen keskustelun aloittajaksi muslimien kanssa.
Totta kyllä - kaksinaismoraali ei ole moraalia vaan tyranniaa ja meillä on oikeus - jos ei tappaa niin ainakin tuomita tyranni mitä ankarimmin. - - Tämän verran moraalinen olen minäkin.
Haluan kuitenkin edellä kirjoittamaani viitaten muistuttaa, että esimerkiksi mainosihmisten moraali (vaikka he eivät toki tapa ketään konkreettisesti) on pahimmillaan yhtä lailla kaksinaismoraalia kuten Saddamin ja vastaavien tyrannienkin 'moraali'. Tämä kävi jälleen varsin hyvin ilmi Tuomas Enbusken viimeisimmästä, 'hutkivan journalismin' helmestä Mainokset valehtelevat meille - http://areena.yle.fi/video/508405 (esitysaika loppunut 1.11).
*
'Loppukevennys' (kyseessä lienee uusinta - K-50):
Vaikka Hitler saattoi kammota veren näkemistä (kuten Vaari arvelee), hän katseli useita kertoja erään murhayrityksensä jälkeen pidätettyjen miesten joukkohirttäjäisista tallennettua dokumenttia. Teloitus oli kuvattu nimenomaan Hitlerin toivomuksesta, ja siihen liittyi eräs karmealla tavalla bizarri piirre.
Hirressä roikkuvat oli sijoitettu toinen toistensa viereen. Heidän kätensä oli jätetty vapaiksi ja tuolit, joilla he seisoivat, oli vedetty hitaasti pois alta (kirjaimellisesti tätä merkitsee sanonta 'roikkua löysässä hirressä'), jolloin he jäivät riippumaan kauloistaan. Roikkuessaan ja sätkiessään uhrit tietenkin yrittivät henkensä hädässä saada tukea toisistaan, etteivät tukehtuisi, mutta tulivatkin tällä tavoin vain painaneeksi toinen toisiaan yhä tiukemmin hirteen.
Että sellaista oli Hitlerin moraali.
*
http://yle.fi/kampanjat/joulukalenteri/
Että sellaista oli Hitlerin moraali.
*
http://yle.fi/kampanjat/joulukalenteri/
October 27, 2009
Thelma ja Louise
Elokuva-arviointi kommentiksi (Mooselle) Mummon päreeseen Totuus naisista, osa 1.
*
*
(Kielimafia teki sanamuunnoksen - klo: 17.00)
*
Ensin heitto Moose the Moochille:
Ensin heitto Moose the Moochille:
Täytyy myöntää Moose, että kielenkäyttösi ja ajattelusi on ihailtavan koherentilla tavalla äärimmäisen sekavaa. Minä en pysty moiseen.
*
*
Mitä Thelmaan ja Louiseen tulee, pidän sitä feministisimpänä elokuvana, jonka koskaan olen nähnyt - vaikka ohjaaja on mies: Ridley 'Alien' Scott.
Tämä elokuva on sarkastisen kipeällä tavalla hauska ja etenkin loppukohtauksen asetelmassaan, jossa kokonainen poliisiarmeija lukemattomine aseineen on viimeinkin onnistunut piirittämään nämä kaksi 'hirvittävää naistappajaa', se saavuttaa jo absurdin huumorin tason, jossa onnistutaan pilkkaamaan miehisen vallankäyttökoneiston putkiaivoisuutta säälimättömästi inonescolaisen satiirin hengessä: poliisisarvikuonot - ylipäätään miehet - saavat aikaan pelkkää tuhoa näiden naisten elämässä niin suuresti kuin elokuvan luomakunnan kruunut haluavatkin noudattaa oikeutta, ylläpitää järjestystä tai leikkiä rakastunutta.
Elokuva on satuttavalla tavalla ahdistava osuen juuri miehen seksuaalisuuteen ja omaantuntoon - siis palleihin - kuin karatepotku sekä viimeisellä minuutillaan, Thelman ja Louisen lopullisen, vapautuneen ratkaisun myötä, henkeäsalpaavan ylevä - parhainta tragediaperinnettä kunnioittava.
Joka kerta Thelman ja Louisen katsottuani minun on pakko myöntää, että miehet todella ovat sikoja: narsistisia hyväksikäyttäjiä, sadistisia raiskaajia, lipeviä huijareita ja putkiaivoisia mopottajia - lähes jokainen - paitsi etsivä Hal Slocumb eli sympaattinen Harvey Keitel ;\).
Thelma ja Louise on omalla tavallaan modernin elokuvan Madame Bovary. Koko ajan lumipalloefektin tavoin kasvava katastrofitunnelma päättyy päähenkilöiden itsemurhaan eli poistumiseen tästä miesten kontrolloimasta saalistusyhteiskunnasta.
Mutta siinä missä Emman itsemurhasta jää lukijalle sen tekijän persoonaan ahdistuneen ja surumielisen empaattisesti samaistuva, eriskummallisen eteerinen tunnelma, siinä Thelman ja Louisen valitsema kuolema tuntuu jopa ylevältä ja miltei sankarilliselta ratkaisulta, teolta vailla katumuksen tuskaa: se on härskein mahdollinen etusormennäyttö sovinisteille.
Silti on pakko myöntää, etten voi estää kyynelten kihoamista silmiini aina kun näen, miten tuo loppuratkaisu tapahtuu - miten päättäväisiltä ja jopa iloisilta nämä kaksi tappoon ja rikoksiin aluperin tahtomattaan ajautunutta ja lopulta marttyyriuden valitsevaa naista näyttävät ennen varmaa kuolemaa.
He kokevat täydellisessä umpikujassaan rotkoon ajamisen eikä antautumisen, joka johtaisi heidän tulevan elämänsä tukahtumiseen ja tuhoutumiseen, olevan ainut oikea tapa päästä lopullisesti pois ja vapautua siitä sietämättömän ahdistavasta rivoudesta, jolla narsistiset, miehiset putkiaivot itsekkyydessään naissukupuolta kohtelevat.
*
Luettava Peter von Baghin intonaatiolla ja aksentilla.
*
http://josight.blogspot.com/2009/06/late-yesterday-evening-reid-and-i.html
http://signatureroles.blogspot.com/2009/08/susan-sarandon-as-louise-sawyer-in.html
http://coolspotters.com/movies/thelma-and-louise
Elokuva on satuttavalla tavalla ahdistava osuen juuri miehen seksuaalisuuteen ja omaantuntoon - siis palleihin - kuin karatepotku sekä viimeisellä minuutillaan, Thelman ja Louisen lopullisen, vapautuneen ratkaisun myötä, henkeäsalpaavan ylevä - parhainta tragediaperinnettä kunnioittava.
Joka kerta Thelman ja Louisen katsottuani minun on pakko myöntää, että miehet todella ovat sikoja: narsistisia hyväksikäyttäjiä, sadistisia raiskaajia, lipeviä huijareita ja putkiaivoisia mopottajia - lähes jokainen - paitsi etsivä Hal Slocumb eli sympaattinen Harvey Keitel ;\).
Thelma ja Louise on omalla tavallaan modernin elokuvan Madame Bovary. Koko ajan lumipalloefektin tavoin kasvava katastrofitunnelma päättyy päähenkilöiden itsemurhaan eli poistumiseen tästä miesten kontrolloimasta saalistusyhteiskunnasta.
Mutta siinä missä Emman itsemurhasta jää lukijalle sen tekijän persoonaan ahdistuneen ja surumielisen empaattisesti samaistuva, eriskummallisen eteerinen tunnelma, siinä Thelman ja Louisen valitsema kuolema tuntuu jopa ylevältä ja miltei sankarilliselta ratkaisulta, teolta vailla katumuksen tuskaa: se on härskein mahdollinen etusormennäyttö sovinisteille.
Silti on pakko myöntää, etten voi estää kyynelten kihoamista silmiini aina kun näen, miten tuo loppuratkaisu tapahtuu - miten päättäväisiltä ja jopa iloisilta nämä kaksi tappoon ja rikoksiin aluperin tahtomattaan ajautunutta ja lopulta marttyyriuden valitsevaa naista näyttävät ennen varmaa kuolemaa.
He kokevat täydellisessä umpikujassaan rotkoon ajamisen eikä antautumisen, joka johtaisi heidän tulevan elämänsä tukahtumiseen ja tuhoutumiseen, olevan ainut oikea tapa päästä lopullisesti pois ja vapautua siitä sietämättömän ahdistavasta rivoudesta, jolla narsistiset, miehiset putkiaivot itsekkyydessään naissukupuolta kohtelevat.
*
Luettava Peter von Baghin intonaatiolla ja aksentilla.
*
http://josight.blogspot.com/2009/06/late-yesterday-evening-reid-and-i.html
http://signatureroles.blogspot.com/2009/08/susan-sarandon-as-louise-sawyer-in.html
http://coolspotters.com/movies/thelma-and-louise
Miksi tyytyä niin vähään kuin raha?
Kuvassa kasa onnen paperisia representaatioita.*
"Raha palvelee nihilismiä. Se kieltää tämänpuoleisen elämän arvon siinä missä kristinuskokin. Nietzsche sanoi kapitalisteista säälivästi, että he 'tyytyvät niin vähään'" (sitaatti linkistä).
*
Riihimäki Aapo - Nietzschen arvoitus
http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/aapo-riihimäki-nietzschen-arvoitus/396201
http://media.photobucket.com/image/raha/Sippej/Typyt.jpg
October 25, 2009
Älkää heittäkö sitä vauvaa kompostiin!
RR: Ehkä tästä pötikästä kehittyy vielä jotain hyödyllistä tai jopa ainutlaatuista ja korvaamatonta, joten annetaan sen jäädä eloon?- - Mitä sanoo Dr. Jeremy? Entä Prof. Immanuel? - - Jaha. Saa jäädä eloon, mutta kunka ihmeessä teidän perustelunne henkiinjättämisen puolesta eroavat tosistaan noin paljon?*
(Kielimafian lauseoppikytät ja linkkiluteet iltakahvilla. - Heitteillejättölinkki uusittu 27.10; - aiempi audiolinkki ei jostain syystä toimi enää).
*
Tämä päre on väsätty Iineksen blogissa käytävää (loputonta) moraalikeskustelua silmällä pitäen.
I
Mummo kirjoitti päreessään Pääsurija vastaukseksi kommenttiini:
'Lapsissa ja kai vanhemmissakin on se, että niiden rakastamista ei valitse. Ne vain viskataan eteen, vaihtoehtoja ei ole. Vanhemmistaan voi sitten myöhemmin luopua, kun saa jostain itsekin ruokaa. Lasten kanssa on vähän toinen juttu.'
*
Vaikka tämä lämmöllä ja tunnolla kirjoitettu kappale osoittaakin Mummon olevan viisas ja huolehtivainen mummo, ei hänen asennoitumisensa ole vielä moraalista (äidit eivät siis ole moraalisia), sillä simpanssitkin käyttäytyvät jälkeläistensä turvaamiseksi (kuten lähes kaikessa muussakin) juuri välttämättömyyden pakosta. Eivät ne kysele oikean ja väärän perään vaan toteuttavat vaistonvaraista hoivaviettiään.
On tietysti sellaisiakin äitejä, jotka hylkäävät lapsensa, mutta tuskin monikaan äiti tekee niin, ellei hän ole täysin kykenemätön hoitamaan lasta. Hylkääminen ei tällöin ole kuitenkaan moraalinen teko (vapaasti harkittu valinta) vaan ylipääsemätöntä heikkoutta (cf. hamartia).
Sen sijaan äiti, joka hylkää lapsensa täysin harkitusti, vaikka pystyisi siitä huolehtimaan, valitsee moraalisesti - väärin.
Meille kristinuskon 'hapattamille' on siis itsestään selvää, ettei edes alkujaan ei-toivottuja tai vammaisia lapsia noin vain voi hylätä (heitetä esim. kaatopaikalle), kun niitä kerran on maailmaan saatettu.
Mutta kuten tiedetään, antiikin Kreikan ja Rooman pakanakulttuureissa tällaista tekoa ei kuitenkaan pidetty tuomittavana (ks. audiolinkki). Niinpä esitänkin ennen filosofisempia perusteluja olennaisimman kysmyksen:
Mistä tulee tuo ero? Miksi kreikkalaiset ja roomalaiset viskoivat ei-toivottuja vauvoja tunkioihin tai rotkoihin, kun taas juutalais-kristityt pitivät pikkulasten heitteillejättämistä täysin paheellisena ja jopa rikollisena toimintana?
Yritän tällä tavoin kysyä Immanuel Kantilta, että eikö moraali sittenkin perustu pohjimmiltaan biologisen evoluutiomme myötä kehittyneisiin vaistonvaraisiin tunteisiin? Eikö vajaakehittyneet pitäisi tappaa, koska he/ne eivät edistä lajin (heimon, suvun) säilymistä? Eivätkä ylipäätään hyödytä yhteiskuntaa tai ketään/mitään muutakaan. - - Näin siis abortti ja eutanasiakin tulisivat moraalisen toiminnan piiriin - itsekkään geenin nimissä.
Kant ratkaisee em. ongelman asettamalla kultaisen säännön koko moraalinsa perustaksi. On tehtävä toisille sellaisia asioita, joita haluaisi heidän tekevän itselleen.
Tämä maksiimi on Kantin hankalasti muotoileman kategorisen imperatiivin (jos et katso linkkiä, niin katso edes PS.) perimmäinen sisältö, jos kohta Kant korostaa moraalifilosofiassaan enemmän sitä, miten tuon käskyn sisältö toteutuu rationaalisesti kuin pohtii, onko se ihmisluonnon kannalta täysin realistinen vaatimus.
Kant lisää vielä erittäin perustellusti ja samalla erittäin ongelmallisesti, että pitää haluta sellaista, minkä voisi toivoa tulevan yleiseksi laiksi. - - Tästä lisäyksestä kultaiseen sääntöön seuraa loogisesti, että ihmistä pitää kohdella päämääränä itsessään eikä välineenä johonkin.
Ongelmaksi nousee kuitenkin välittömästi se, että jotkut haluavat yleiseksi laiksi sellaisia asioita, joita toiset eivät koskaan haluaisi (esim. soittaa joka päivä tunnin verran päiväkukkopilliä tai tulla piiskatuiksi - masokisteja kun ovat).
Ylipäätään kyse on siitä, että ihmisillä on erilaisia intressejä, joiden toteutumisen he haluavat muuttuvan lailliseksi oikeudeksi. Seurauksena on oikeusvaateiden loputon sekasotku, koska kaikilla on tasa-arvoinen mahdollisuus vaatia, mitä haluavat.
Skeptinen huomautus:
Mutta jos kaikilla on yhtäläisesti aina oikeus vaatia haluamiaan omia oikeuksia, nuo vaatimukset menettävät loputtomuudessaan perimmäisen rationaalisen uskottavuutensa, vaikka niillä tietenkin edelleen saattaa olla psykologista ja poliittista tehoa (Nietzscheä mukaillen).
*
Kultainen sääntö moraalin perusperiaatteena lienee silti täysin luovuttamaton universaali perusmaksiimi, ja sen vuoksi myöskään ei-toivottuja lapsia ei pidä heitellä kompostiin maatumaan, vaan niistä tulee pitää huolta.
Muistutan vielä, että nimenomaan kultainen sääntö on moraalinen käsky, mutta pelkkä vaistonvarainen jälkeläisistä huolehtimisen 'automatiikka', niin itsestään selvältä ja emotionaalisesti pakottavalta kuin se tuntuukin, ei sitä vielä ole. - - Ei ainakaan Kantin moraalifilosofian mukaan.
II
Moraalisen päätöksen ja toiminnan pitää Kantilla täyttää vähintäin seuraavat kaksi vaatimusta:
a) moraali on universaalia; se siis koskee yhtäläisesti aivan kaikkia - niin eläkeukkoja, epämääräisiä naisia, keski-ikäisiä rouvia, vihaisia nuoria miehiä, valkoisia kristittyjä, lempeitä buddhalaisia, kiivaita muhamettilaisia, G. W. Bushia kuin älykkäimpiä simpanssejakin.
Mutta jos universaalisuusperiaate ei täyty, puhutaan jostain muusta (tunteista, väliaikaisista sopimuksista, uskonnollisista ja kulttuurisista tavoista jne.) kuin moraalista - kuten Iineksen kommenttilootassakin koko ajan tehdään (minua lukuunottamatta ;\) .
b) moraali on autonomista eli rationaalisesti itsenäisen päätöksenteon seuraus. - - Autonomisuutta (joka on Kantille siis järjen eikä tunteen ominaisuus) ei pidä sekoittaa itsekkyyteen tai altruismiin, joka on äärimmillään uhrautumista itsekkäistä syistä.
Siten lastensa puolesta toimivat ihmisäidit ja simpanssiäidit ovat väistämättä vaistonvaraisuudessaan pikemminkin itsekkäitä kuin autonomisia.
Autonomia tarkoittaa, että mikään ulkopuolinen tekijä ei pakota tai indoktrinoi moraalista subjektia (ainakaan liikaa - mutta mikä on liikaa?), eli juuri ja vain autonomisen järkensä puitteissa hän pystyy ymmärtämään, mikä on oikein.
Kantin moraaliprojekti on todella kunnianhimoinen, mutta sisältää valtavan paradoksin. Voidaan nimittäin perustellusti kysyä, onko Kantin yritys yhdistää universaalisuusperiaate (kategorinen imperatiivi - kärjistetysti: pakko) ja autonomisuusperiaate (moraalinen päätös ei saa olla ulkoapäin pakotettu: vapaus) lainkaan mahdollista siinä muodossa ja määrin kuin hän ajattelee.
Eivätkö ihmisen luontaiset emootiot ja yhteiskunta vaikuta tai saa vaikuttaa moraaliseen arviointiin? Onko Kant liian ankara ja jopa epärealistinen vaatimuksessaan, jonka mukaan subjektin valinta voi olla moraalinen vain rationaalisen autonomian perustalta? Ja miksi subjekti valitsisi nimenomaan yhden ja ainoan (muka) Ehdottoman Käskyn vaatiman toiminnan eikä toista?
Toki ihminen voi valita mitä haluaa kutsuen valintaa moraaliseksi, jos se toteuttaa enemmistön tai edes oman viiteryhmän oikeuksia (lue: etuja), mutta Kant pyyhkisi moisella päätöksellä lattiaa. - - Hänen mukaansahan jopa tasa-arvoa, vapautta ja demokratiaa kannattava utilitaristi on pelkkä hyvin kasvatettu perkele.
*
Kantin moraalifilosofiaa voi epäilyistä huolimatta pitää merkittävimpänä rationaalisena modifikaationa kritinuskon moraalista, vaikka se onkin altis kritiikille, jota esitetään etenkin naturalistien (mm. utilitaristit ja libertariaanit) sekä kommunitaristien taholta.
Olennaista Kantin kohdalla - kuten edellä jo esitettiin - on kuitenkin juuri hänen järkkymätön suhtautumisensa utilitarismiin, joka perustaa moraalin tunteisiin, taipumuksiin ja yleiseen hyötyyn (kuten suurin osa Iineksenkin kommenttilootan keskustelijoista tekee) - Kantin mielestä sattumanvaraisiin, muutoksenalaisiin ja siten epäluotettaviin lähtökohtiin.
Jos moraali ei ole jotain fundamentaalista ja pysyvää, se ei Kantille ole moraalia vaan enitään hypoteettinen maksiimi. Pahimmillaan kyse on pelkästä huijauksesta, ihmisten manipuloinnista ja psykologisesta egoismista.
Tietysti voisimme kriittisesti väittää vielä, että Kant ikäänkuin naamioi utilitaristisen 'suuriman mahdollisen, määrällisen ja laadullisen, hyödyn'-periaatteen kategoriseen imperatiiviinsa ja ettei hän lopultakaan pääse käytännössä irti heteronomiasta moraalisten valintojen lähtökohtana vaan pelkästään mystifioi luonnollisten valintojemme vaikuttimet käsitteellisesti hämärällä tavalla.
Kritiikistä huolimatta Kantin deontologinen teoria on täysin ohittamaton, koska siinä pyritään tekemään käsitteellisesti tarkkaan analysoitu ero moraalin (velvollisuusetiikkana) ja 'musta tuntuu'-symppaamisen tai vaiston- ja vietinvaraisten sekä ylipäätään taipumuksiin perustuvien preferointien välillä.
III
Siteeraan seuraavassa suomalaisen etiikka-wikin suppeaa infoa Kantista ja häneen kohdistetusta kritiikistä 1800-luvun saksalaisessa filosofiassa.
'Immanuel Kantin etiikka ja sen oleellinen osa, kategorinen imperatiivi, olivat jyrkkä vastakohta utilitarismille. Kantin mukaan ainoa itsessään hyvä asia oli ”hyvä tahto”, joka motivoi ihmistä tekemään oman velvollisuutensa pelkästään sen itsensä vuoksi. Moraaliset velvollisuutensa ihminen kykeni päättelemään järjellään. Näin kantilainen etiikka asettuu paitsi utilitarismia myös kaikkea eettistä naturalismia vastaan.
Kantin jälkeisistä 1800-luvun saksalaisista filosofeista Arthur Schopenhaueria, G. W. F. Hegeliä ja Friedrich Nietzscheä yhdistää kantilaisen etiikan vastustus.
Schopenhauer vastusti sitä, että Kant erotti moraalin ihmisen luonnollisista tuntemuksista.
Hegelin mukaan ihminen saattoi haluta kategorisen imperatiivin mukaiseksi universaaliksi laiksi mitä tahansa, ja ristiriidan havaitseminen saattoi johtua vain siitä, että moraaliarvot olivat jo annettuja. Hegelin mukaan ne tulivat yhteiskunnallisista instituutioista ja käytännöistä. Hänelle etiikka oli ennen kaikkea sosiaalinen ilmiö.
Nietzschelle yhtä ”moraalia” ei ollut olemassa, oli vain erilaisia moraaleja. Merkittävin arvotuspari oli ”jalon ihmisen” herramoraalin ja ”heikon ihmisen” orjamoraalin muodostaman pari. Ne eivät olleet toistensa vastakohtia, vaan kokonaan toisia arvotusjärjestelmiä: herramoraali arvottaa teot asteikolla hyvä/huono, kun taas orjamoraali arvottaa ne asteikolla hyvä/paha.
Nietzsche työsti ajatusta "kaiken ikuisesta paluusta" korvatakseen sillä Kantin kategorisen imperatiivin tarjoman valinnan kriteerin. Nietzschen mukaan tekoja pitää tarkastella, ei esimerkiksi tekojen yleistettävyyden periaatteen nojalla, vaan sen periaatteen nojalla, että teko ja teon valitsemisen hetki palaa ikuisesti aina uudelleen ja uudelleen. Ikuinen paluu toimii eräänlaisena tekojen testinä. Onko kärsivällä esimerkiksi riittävästi mahtia sanoa elämään kuuluvalle kärsimykselle kyllä?
*
PS.
Kategorinen imperatiivi eli ehdoton käsky on Immanuel Kantin kuuluisa velvollisuuseettinen moraalikäsitys. Kantin ajattelussa kategorinen imperatiivi on normi, joka pätee olosuhteista riippumatta. Kategorinen imperatiivi on Kantin mukaan ehdoton normi, joka sitoo kaikkia järkeviä olentoja.
Kategorisen imperatiivin mukaan teko on moraalisesti hyvä, jos maksiimin, jonka perusteella tekoon ryhdyttiin, voitaisiin toivoa olevan yleispätevä laki. Tästä seuraa loogisesti, että ketään ihmistä ei saa käyttää välineenä, ellei hän ole samalla päämäärä: sama moraalinen laki koskee minua kuin muitakin, eikä kukaan saa erioikeuksia (tai kaksinaismoraalia). Kategorisen imperatiivin mukaan ihmisen olisi siis toimittava oman itsensä täydellistämiseksi ja muiden hyvinvoinnin lisäämiseksi.
*
Lasten heitteillejättö antiikissa, Erkki Koskenniemi (linkki ei jostain syystä toimi enää 27.10)
Adults and children in the Roman Empire - Google-teoshaun tulos
Kant: Etiikka Filosofia.fi
Utilitarismi Filosofia.fi
http://thedevosfamily.org/Alexis_PhotoGallery1.htm
October 24, 2009
Moraalia ilman moraalia eli tuttua polemiikkia osa x
Onko Niccolo Machiavelli korruptiokuningas Silvio Berlusconin oppi-isä?
*
(Kielimafia teki täydennyksiään vaatien kofeiinia - 25.10 klo: 12.35 - - Kuvat ja päreen teksti liittyvät toisiinsa. - Lat. huom.)
*
Tapsa P kirjoitti Iineksellä :
'Minä taas tarkoitan, että "moraalinen koodisto" (oma termi, Rauno huom.) on jo valmiiksi geeneissämme evoluution vahvistamana, ja siitä syystä pahinkin tyranni naamioi vallankäyttönsä moraaliseksi.'
'Minä taas tarkoitan, että "moraalinen koodisto" (oma termi, Rauno huom.) on jo valmiiksi geeneissämme evoluution vahvistamana, ja siitä syystä pahinkin tyranni naamioi vallankäyttönsä moraaliseksi.'
*
En ymmärrä. - - Eihän tuossa ole kyse universaalista moraalista vaan pelkästään oman reviirinsä turvaamisesta.
Minä olen edelleen sitä mieltä, että jos moraali ei ole jotain universaalista - mikä ei tarkoita, että vieraan maan kansalaiset saisi/voisi pakottaa siihen kuten rauhaan (haha), mitään moraalia ei ole olemassakaan, ja silloin Machiavellin Ruhtinas rulettaa!
Universaalin moraalin 'alku' (ks. (*) on ihmisen biologisessa evoluutiossa (kuten melkein kaikki muukin ihmisestä puhuttaessa), mutta sen on saatava eräänlainen järjellisen omantunnon siunaus (mikä ei tarkoita pelkkää sopimusten tekemistä - nehän voidaan aina muuttaa ja rikkoa) muuttuakseen universaaliksi kuten kristinuskon kultaiseen sääntöön (joka on yhteinen useimmille maailmankatsomuksille) perustuva Kantin moraalifilosofia.
(*) Käytän hegeliläisittäin harkitusti 'perustan' sijasta sanaa 'alku'. Alku ja perusta eivät tarkoita samaa: alku ei ole samalla tavoin fundamentaalinen käsite kuin perusta, sillä perustasta johdetaan ja sihen voidaan palauttaa myöhempi kehitys, mutta alku on pelkästään minimaalinen lähtökohta, josta edetään monimuotoisesti eteenpäin. Toisin sanoen alku ei ole perustan lailla determinoiva, substanssinomainen, fundamentaalinen perustaso. - - Tällä määrittelyllä väistän reduktionismin, you know).
*
Pakko kuitenkin todeta, että olet paitsi hämmästyttävän ristiriitainen moraalikysymyksissä myös - ehkä osittain tästä johtuen - hämmästyttävän naivi poliittisesti.
Ikäänkuin länsimaat toimisivat väistämättä oikein hyökätessään estämään epäoikeutettua väkivaltaa Afganistanissa samalla, kun itse järjestelmä, jonka he virusten tavoin kuskaavat kaikkialle minne itsensä tunkevat, perustuu laillistettuun ja oikeutettuun rakenteelliseen rosvoukseen, jota myös! pidetään universaalina oppina/käytäntönä: siis kapitalismiin.
Mutta tuon sekaannuksen/ristiriidan - jopa kategoriavirheen vuoksi kai onkin mahdollista ajatella ja toimia rasistin/fasistin tavoin universaalin vapauden nimissä.
Toistan: hyväksyessämme yhtä aikaa sekä evoluution eli itsekkään geenin (lajin säilymisen kannalta edullisen) moraalia koodaavan vaikutuksen (kuulostaa siltä kuin puhuttaisiin Jumalasta) että jopa säälittävällä tavalla liian paljon itseensä kohdistuvaa sortoa sietävän buddhalaisuuden, sijoitamme itsemme kahteen moraalisesti täysin erihenkiseen leiriin.
Vai ovatko sosiaalidarwinistit ja buddhalaiset onnistuneet yhdistämään eettisten periaatteittensa ja ylipäätään maailmankatsomuksiensa perimmäiset eroavuudet viime aikoina?
Tiedän kyllä, että kaikki ristiriidat ratkeavat tuosta vain vanhalla 'kunnon' kalvinismilla, joka on kristinuskon tekopyhin (kristillinen(kin) suvaitsevaisuus on tekopyhyyttä) ja siten kapitalismiin parhaiten sopivin oppisuunta, koska sen mukaan taloudellisesti ja sosiaalisesti menestyneimmät ovat lähinnä pelastusta (vaikka Calvinin soteriologian perustana toimii predestinaatio-oppi!?).
En ymmärrä. - - Eihän tuossa ole kyse universaalista moraalista vaan pelkästään oman reviirinsä turvaamisesta.
Minä olen edelleen sitä mieltä, että jos moraali ei ole jotain universaalista - mikä ei tarkoita, että vieraan maan kansalaiset saisi/voisi pakottaa siihen kuten rauhaan (haha), mitään moraalia ei ole olemassakaan, ja silloin Machiavellin Ruhtinas rulettaa!
Universaalin moraalin 'alku' (ks. (*) on ihmisen biologisessa evoluutiossa (kuten melkein kaikki muukin ihmisestä puhuttaessa), mutta sen on saatava eräänlainen järjellisen omantunnon siunaus (mikä ei tarkoita pelkkää sopimusten tekemistä - nehän voidaan aina muuttaa ja rikkoa) muuttuakseen universaaliksi kuten kristinuskon kultaiseen sääntöön (joka on yhteinen useimmille maailmankatsomuksille) perustuva Kantin moraalifilosofia.
(*) Käytän hegeliläisittäin harkitusti 'perustan' sijasta sanaa 'alku'. Alku ja perusta eivät tarkoita samaa: alku ei ole samalla tavoin fundamentaalinen käsite kuin perusta, sillä perustasta johdetaan ja sihen voidaan palauttaa myöhempi kehitys, mutta alku on pelkästään minimaalinen lähtökohta, josta edetään monimuotoisesti eteenpäin. Toisin sanoen alku ei ole perustan lailla determinoiva, substanssinomainen, fundamentaalinen perustaso. - - Tällä määrittelyllä väistän reduktionismin, you know).
*
Pakko kuitenkin todeta, että olet paitsi hämmästyttävän ristiriitainen moraalikysymyksissä myös - ehkä osittain tästä johtuen - hämmästyttävän naivi poliittisesti.
Ikäänkuin länsimaat toimisivat väistämättä oikein hyökätessään estämään epäoikeutettua väkivaltaa Afganistanissa samalla, kun itse järjestelmä, jonka he virusten tavoin kuskaavat kaikkialle minne itsensä tunkevat, perustuu laillistettuun ja oikeutettuun rakenteelliseen rosvoukseen, jota myös! pidetään universaalina oppina/käytäntönä: siis kapitalismiin.
Mutta tuon sekaannuksen/ristiriidan - jopa kategoriavirheen vuoksi kai onkin mahdollista ajatella ja toimia rasistin/fasistin tavoin universaalin vapauden nimissä.
Toistan: hyväksyessämme yhtä aikaa sekä evoluution eli itsekkään geenin (lajin säilymisen kannalta edullisen) moraalia koodaavan vaikutuksen (kuulostaa siltä kuin puhuttaisiin Jumalasta) että jopa säälittävällä tavalla liian paljon itseensä kohdistuvaa sortoa sietävän buddhalaisuuden, sijoitamme itsemme kahteen moraalisesti täysin erihenkiseen leiriin.
Vai ovatko sosiaalidarwinistit ja buddhalaiset onnistuneet yhdistämään eettisten periaatteittensa ja ylipäätään maailmankatsomuksiensa perimmäiset eroavuudet viime aikoina?
Tiedän kyllä, että kaikki ristiriidat ratkeavat tuosta vain vanhalla 'kunnon' kalvinismilla, joka on kristinuskon tekopyhin (kristillinen(kin) suvaitsevaisuus on tekopyhyyttä) ja siten kapitalismiin parhaiten sopivin oppisuunta, koska sen mukaan taloudellisesti ja sosiaalisesti menestyneimmät ovat lähinnä pelastusta (vaikka Calvinin soteriologian perustana toimii predestinaatio-oppi!?).
Mutta se, joka edustaa tällaista näkemystä, on minun viholliseni. - - Ja tässä vaiheessa heitän moraalin mieluusti romukoppaan ihimillisen järjen mahdottomana projektina varsinkin, kun siis huomaan tiettyjen piirien julistavan universaalia moraalia tekopyhyyteen naamioituneena ikäänkuin heidän - joko valheellinen tai älyn puutteesta johtuva - naivisminsa pelastaisi heidät heidän julistustensa ja toimintansa väliselta ristiriidalta.
Mutta ehkä tulen vain lyömään päätäni onttoon puuhun, sillä pahuuttakin vastaan voi vielä asettua mutta tyhmyyttä vastaan ei, koska tyhmä ei tiedä olevansa paha.
Mutta ehkä tulen vain lyömään päätäni onttoon puuhun, sillä pahuuttakin vastaan voi vielä asettua mutta tyhmyyttä vastaan ei, koska tyhmä ei tiedä olevansa paha.
*
Hmm. - - Geeneissämme vaikuttava ja sillä tavoin (siis millä tavoin?) unversaali biologinen Tyhmyys. Siinäpä se. - - Ehkä juuri universaalin tyhmyyden vuoksi USA.n historian surkein presidentti George W. Bush valittiin uudestaan eli toiselle kaudelle vuonna 2004. - - Ehkä juuri geeneissämme kytevän tyhmyyden vuoksi Batman-Berlusconiakin on niin perin vaikea savustaa ulos demokraattisesta hallintobyrokratiasta, koska demokratia ja vapaa markkinatalous itsessään antavat (ja se on tosi tyhmää) mahdollisuuden myös rakenteellisen eli ideologisten valtiokoneistojen ylläpitämälle teknokratia-eliitin hegemonialle. - - Tosin eliitti itsekin on näiden koneistojen orja - joskin valtaa pitävä 'orja'.
October 23, 2009
Rane parran kanssa
Kuvassa Darwiniksi naamioitunut Räsänen. Melko rauhallinen ukko verrattuna nuorempaan törkyturpaan.*
Iinekselle ja HG:lle
Iines ja HG keskustelevat edellisen päreeni kommenttilootassa:
Iines:
Jos kerran karvoja löytyy, kuva on ehdottomasti päivitettävä. Rintakuva toivottava.
HG:
Mitä Iines tietää rintakarvoista jotka kuuluvat tälle miehelle? Hmmm??
Iines:
Valitettavasti en tunne Raunon yläosan karvoitustilannetta ollenkaan, HG. Siksi pyysinkin kainosti rintakuvaa, kun alaosastahan täällä jo oli parikin kuvaa.
*
Padam! Kuvassa Rauno Räsäsen vartalo (vuonna 0 - lat. huom.).
Mikä ihana mies! Siis minä. Vai mitä Iines? - - Entä mitä mieltä HG on? Eikö olekin hurmaava, lihaksikas karvapöpöläinen? Mmmm...
*
http://covertress.blogspot.com/2009/04/from-wimpy-to-brawny.html
Iines:
Jos kerran karvoja löytyy, kuva on ehdottomasti päivitettävä. Rintakuva toivottava.
HG:
Mitä Iines tietää rintakarvoista jotka kuuluvat tälle miehelle? Hmmm??
Iines:
Valitettavasti en tunne Raunon yläosan karvoitustilannetta ollenkaan, HG. Siksi pyysinkin kainosti rintakuvaa, kun alaosastahan täällä jo oli parikin kuvaa.
*
Padam! Kuvassa Rauno Räsäsen vartalo (vuonna 0 - lat. huom.).
Mikä ihana mies! Siis minä. Vai mitä Iines? - - Entä mitä mieltä HG on? Eikö olekin hurmaava, lihaksikas karvapöpöläinen? Mmmm...*
http://covertress.blogspot.com/2009/04/from-wimpy-to-brawny.html
Zur Genealogie der Moral
Kuvassa Darwin ja uusdarwinistit: Stephen Jay Gould, Richard Dawkins ja Francis Crick.(Kielimafian yövuoro täydensi moraaliani klo: 01.25.)
Kommentti Tapsa P:lle Iineksen päreessä Moraalin synty.
*
Tapsa P kirjoitti:
Kristinusko taisi olla Iinukalla vain esimerkkinä, sillä onhan 500 vuotta vanhempi buddhalaisuuskin paljon moraalisempaa.
Hehheh. Siis mitä? Tässä meillä mies, joka tietää, mikä on moraalista, moraalisempaa ja veikkaanpa, että hän tietää vielä, mikä on kaikkein moraalisinta. Mutta buddhalaisethan ovat vaatimatonta väkeä. Kaipa sellaiset ovat samalla myös kaikkein moraalisimpia ihmisiä.
En voi filosofiaa harrastaneena todeta kateellisena muuta kuin ohhoh - olisipa minulla tuo varmuus.
*
Olen kyllä itsekin sitä mieltä, että moraalin genealogia juontuu viime kädessä biologiasta, mutta ehdottomasti eri mieltä siitä, että moraali inhimillisenä eli yksinomaan ihmiselle ominaisena projektina juontuisi suoraan evoluutiosta tai geeneistä.
Kyseessä on huomattavasti välittyneempi prosessi, ja joka muuta - naturalistina - väittää, tekee kategorisen virhepäätelmän eli puhuu asiasta, josta hän - naturalistina - on velvoittanut itsensä pysymään vaiti - - vrt. Wittgensteinin perusteltu tiukkuus eli vaikeneminen Tractatuksessa koskien etiikkaa, estetiikkaa ja uskontoa.
Miten yhdistää moraalin rationaaliset perustelut niiden evolutionaariseen perustaan ei onnistu jollain kaikkitietävällä, muka sosiaalidarwinistis-geneettisellä reduktionismilla, koska reduktionismi ei selitä inhimillisistä - siis ihmisen kielellisistä merkityksenannoista vielä juuri mitään.
Ja huom! - jos se selittäisi, niin kyse ei olisi moraalista vaan puhtaasti biologisista, lajityypillisistä ominaisuuksista eli vaistonvaraisista reaktioista.
Mitä sosiaalidarwinismiin tulee, niin kyseessä on ilman muuta rodunjalostukseen verrattava rasistinen oppi. Ja muuta oppia en suoraan evoluutiosta johdettuna oikeastaan löydä - jos siis jätämme huomiotta tuon edellä mainitun, lajityypillisen triviaalikäyttäytymisen.
*
Katsoin eilen harvinaisen videopätkän, jossa maakotka hyökkäsi poronvasan kimppuun ja tappoi sen, koska nuori emä ei kyennyt suojelemaan vasaa. - - Kyseisestä videopätkästä löytyy ihan tarpeeksi evoluutiosta johdettua 'moraalia' (huomaa lainausmerkit).
Eikä ole väliä, oliko tuo vasa buddhalainen vai ei. Kotka tappaa sen anyway - kuten kiinalainen tiibettiläisen munkin.
*
Tapsa P kirjoitti:
Kristinusko taisi olla Iinukalla vain esimerkkinä, sillä onhan 500 vuotta vanhempi buddhalaisuuskin paljon moraalisempaa.
Hehheh. Siis mitä? Tässä meillä mies, joka tietää, mikä on moraalista, moraalisempaa ja veikkaanpa, että hän tietää vielä, mikä on kaikkein moraalisinta. Mutta buddhalaisethan ovat vaatimatonta väkeä. Kaipa sellaiset ovat samalla myös kaikkein moraalisimpia ihmisiä.
En voi filosofiaa harrastaneena todeta kateellisena muuta kuin ohhoh - olisipa minulla tuo varmuus.
*
Olen kyllä itsekin sitä mieltä, että moraalin genealogia juontuu viime kädessä biologiasta, mutta ehdottomasti eri mieltä siitä, että moraali inhimillisenä eli yksinomaan ihmiselle ominaisena projektina juontuisi suoraan evoluutiosta tai geeneistä.
Kyseessä on huomattavasti välittyneempi prosessi, ja joka muuta - naturalistina - väittää, tekee kategorisen virhepäätelmän eli puhuu asiasta, josta hän - naturalistina - on velvoittanut itsensä pysymään vaiti - - vrt. Wittgensteinin perusteltu tiukkuus eli vaikeneminen Tractatuksessa koskien etiikkaa, estetiikkaa ja uskontoa.
Miten yhdistää moraalin rationaaliset perustelut niiden evolutionaariseen perustaan ei onnistu jollain kaikkitietävällä, muka sosiaalidarwinistis-geneettisellä reduktionismilla, koska reduktionismi ei selitä inhimillisistä - siis ihmisen kielellisistä merkityksenannoista vielä juuri mitään.
Ja huom! - jos se selittäisi, niin kyse ei olisi moraalista vaan puhtaasti biologisista, lajityypillisistä ominaisuuksista eli vaistonvaraisista reaktioista.
Mitä sosiaalidarwinismiin tulee, niin kyseessä on ilman muuta rodunjalostukseen verrattava rasistinen oppi. Ja muuta oppia en suoraan evoluutiosta johdettuna oikeastaan löydä - jos siis jätämme huomiotta tuon edellä mainitun, lajityypillisen triviaalikäyttäytymisen.
*
Katsoin eilen harvinaisen videopätkän, jossa maakotka hyökkäsi poronvasan kimppuun ja tappoi sen, koska nuori emä ei kyennyt suojelemaan vasaa. - - Kyseisestä videopätkästä löytyy ihan tarpeeksi evoluutiosta johdettua 'moraalia' (huomaa lainausmerkit).
Eikä ole väliä, oliko tuo vasa buddhalainen vai ei. Kotka tappaa sen anyway - kuten kiinalainen tiibettiläisen munkin.
Olenkin jo pitkään ihmetellyt ja ihmettelen yhä jälleen - Tapsan kommentin jälkeen, miten on mahdollista, että buddhalainen hyväntahtoisuus ja rauhanomaisuus sekä biologisesta evoluutiosta eli itsekkäästä geenistä (myös altruismi on itsekästä eli oman lajin säilyttämiseen pyrkivä reaktio eläinmaailmassa) johdettu sosiaalidarwinismi kulkevat monesti kuin käsi kädessä, mutta kaipa se sittenkin on mahdollista. - - Ovathan osapäiväbuddhalaiset tosi hyviä kapitalisteja. He eivät vastusta olosuhteita niinkuin kaikenkarvaiset vasemmistointellektuellit, joiden syvimpänä haaveena on perustaa totalitaarinen valtio ja nostaa valtaan diktaattori (ihan totta - - haha - nyt melkein naurattaa joskin karvaan itseironisella tavalla).
*
Moraalisessa merkityksenannossa (kuten kielellisessä symbolisaatiossa ylipäätään) ihminen seisoo ikäänkuin toisella jalallaan biologian ulkopuolella ja toinen jalka biologian sisällä.
Verenkierto jalasta toiseen ja takaisin ei aina synkkaa - ovathan välissä kaiken lisäksi sukupuolielimet - nuo moraalin synnyttäjät ja samalla sen pahimmat viholliset.
Mutta jatkan myöhemmin ja lähden nyt k...lle.
*
On the Genealogy of Morality (Nietzsche)
http://www.princeton.edu/~howarth/402/syllabus.html
BBC - Earth News - Eagles filmed hunting reindeer
Moraalisessa merkityksenannossa (kuten kielellisessä symbolisaatiossa ylipäätään) ihminen seisoo ikäänkuin toisella jalallaan biologian ulkopuolella ja toinen jalka biologian sisällä.
Verenkierto jalasta toiseen ja takaisin ei aina synkkaa - ovathan välissä kaiken lisäksi sukupuolielimet - nuo moraalin synnyttäjät ja samalla sen pahimmat viholliset.
Mutta jatkan myöhemmin ja lähden nyt k...lle.
*
On the Genealogy of Morality (Nietzsche)
http://www.princeton.edu/~howarth/402/syllabus.html
BBC - Earth News - Eagles filmed hunting reindeer
October 21, 2009
Kuka petti kenet? Pekkaroiko Mauri jopa Annelilla?
Eduskunnan terrieri pekkaroimassa oman puolueen pääministeriä. Siihen täytyy ottaa kantaa:Oot sie Mauri mennä kiusaamaa meijä Annellii? Taijat olla pihkassa siihe. Ja kateelline. Yhtä aikaa. Halavatan hampputukka! Myö otetaa siult perruukki päästä ja tehhää siitä oravalle pesä. Jo vain luulis siun sitte puhuva kauniimmi Annelille. Pipo pääsä - evuskunnassaki.
*
Minä lohdutan Annelia 'itämaisella laululla'.
*
Pekkarinen: Pääministeri-elokuva voi herättää vääriä mielikuvia [(niinpä tietenkin ;)]
*
http://www.google.fi/search?hl=fi&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=anneli+j%C3%A4%C3%A4ttenm%C3%A4ki+wikipedia&btnG=Haku&meta=&aq=f&oq=
October 19, 2009
Effi Briest - nuoren naisen kohtalo
Kielimafia tekee lisäyksiä, muutoksia ja tarkennuksia - viimeksi 21.10 klo: 23.00.Tuntui jo alunperin siltä kuin tulisin haukkaamaan liian ison palan kakusta, mikäli en kirjoita tästä aiheesta yhtä tai useampaa jatkopärettä vaan yritän mahduttaa ja tiivistää sen yhteen osaan. - - Näin saattaa käytetyn tematiikan osalta ollakin, mutta pohditaan ja viilataan nyt vielä sekä tekstiä että asiaa. Ehkä tämä tästä.
21.10
Vähitellen alkaa näyttää varmalta, ettei tämä juttu jää tähän - ei voi jäädä. Olenhan sitäpaitsi jo pitkään aikonut ja jopa luvannutkin pohtia Emman ja Annan (nyt siis myös Effin) tapauksia verraten niitä Nastasja Filippovna Baraskovan traagiseen mutta ongelmallisempaan luonteeseen ja kohtaloon.
Jos joku nyt yhä vielä ihmettelee, mitä oikein haluan ajaa takaa näillä pohdiskeluillani, niin eiköhän se tästäkin päreestä jo ilmene. - - Kyseessä on - ei enempää eikä vähempää - rasististen käytäntöjen psykososiaalinen ja moraalinen dynamiikka, jonka paradigmaattisina uhreina/tapauksina edellä mainittujen romaanien neljää naista voinee täydellä syyllä pitää.
Rasismi piilee meissä paljon syvemmällä kuin luulemmekaan, ja suurin osa siitä käydystä keskustelusta on pelkkää oman reviirin varmistusta, mitä ei tietenkään itsessään voi pitää rasismina, mutta pinnallinen ja yksipuolinen asenne on kyseessä. - - Tosiasia kuitenkin lienee, että salakavalin rasismi taitaa olla meissä lähes myötäsyntyistä. Joka tapauksessa rasismin perimmäiset lähtökohdat löytyvät alunperin persoonallisuutemme dynamiikasta ja ne legitimoidaan sosialisaatiolla eli indoktrinoimalla jo nuoriin ihmisiin tietty kasvatus ja tietyt tavat sekä asenteet.
I
Effi Briest on 1800-luvun saksankielisen romaanikirjallisuuden ehkä tunnustetuiman kirjailijan, Theodor Fontanen, kuuluisin teos. Se on kertomus aviorikoksesta kuten Emma Bovaryn ja Anna Kareninankin tarinat, vaikkei olekaan (paitsi ehkä Saksassa) tullut/jäänyt yhtä kuuluisaksi kuin mainitut kaksi realistisen romaanikirjallisuuden ehdotonta huippua.
Silti - sekä muodoltaan että sisällöltään Effi yltää Emman ja Annan rinnalle - olkoonkin rakenteellisesti ja sisällöllisesti pienimuotoisempi (en tarkoita pienimuotoisuudella sivumäärää (417 s.) tai esteettisen vaikutuksen 'pienempää' tehoa).
Väitän myös, eräitten feministien luultavasti nyrpistäessä nenäänsä, että nämä kolme suurta aviorikosromaania ovat jo pelkästään kuuluisuutensa vuoksi vaikuttaneet merkittävällä tavalla naisten asemaa ja oikeuksia parantavasti, sillä niin voimakkaalla ja syvällisellä tavalla, joko suoraan tai epäsuorasti, ne ilmentävät patriarkaalisen (yläluokkaisen) yhteiskunnan naiselle asettamaa roolitusta sekä tukahduttavaa moraalia.
Näiden kirjojen pohjalta käyty, avioliitossa olevan naisen oikeudellisen ja moraalisen aseman pohdinta on koskettanut niiden joka ainoaa lukijaa - syvällisesti, ja koskettaa yhä vielä nykyään. Nämä romaanit ovat ikuisia eivätkä mitään aikalaisongelmiinsa jämähtänyttä sosiaalipornoa.
II
Flaubert ei mielestäni ota kantaa siihen, tekikö Emma Bovary väärin, vaikka ajaakin hänet uteliaisuutensa ja uuden kokemisen halussaan lopulta umpikujaan ja 'tappaa' hänet kirjan lopussa (itsemurha).
Hieman samalla tavoin, tai ehkä vielä laajemmassa merkityksessä, Cervantesin Don Quijotesta muodostui monumentti ja symboli jollekin paljon suuremmalle kuin pelkän ritariromantiikan kritiikille (ks. esim. Miguel de Unamunon näkemys Traaginen elämäntunto-teoksen viimeisessä esseessä).
Tolstoi sen sijaan haluaa kertoa meille myös moraliteetin (vaikkei missään kohtaa tuomitsekaan Annaa): uskottomuus avioliitossa, tapahtuipa se sitten rakkaudesta, himosta tai mistä muusta syystä tahansa, johtaa ainakin naisen kohdalla tuhoon. Annan tarina on kuitenkin psykologisesti niin monitahoinen, koskettava ja moraalisten konventioiden kiemuroihin uppoutuva, että se lopulta ikäänkuin voittaa Tolstoin halun moralisoida Annan kohtalolla sormeaan liikaa heristäen. Ja hyvä niin, koska ilman Tolstoin kokemaa suurta sympatiaa Annaa kohtaan romaaní menettäisi jotain aivan olennaista sanomastaan, jonka esteettinen teho on vertaansa vailla.
Theodor Fontanen Effi on edellisten nuorten naisten tavoin myös korkean yläluokan kasvatti, mutta Effin kohtalo ilmentää mielestäni jopa enemmän ja tietyssä minimalismissaan järkyttävämmin kuin Emman ja Annan tarkasti kuvatut teot, kokemukset, luonteet sekä mielenliikkeet päähenkilön oman elinyhteisön ja yhteiskuntaluokan lähes käsittämätöntä henkistä julmuutta naista kohtaan, joka on rikkonut joitain sen kirjoittamattomiksi säännöiksi pyhitettyjä aviosuhteen 'lakeja' ainakin, mitä 1800-luvun lopun moraalikäsityksiin tulee.
Effi von Briestin aviomiehen, piiri- ja sittemmin ministerineuvos paroni Geert von Instettenin ylireagointi (ainakin nykypäivän lukijan mielestä) jo kuusi vuotta vanhaan ja lopultakin vähäiseen 'affairiin' vaimonsa ja alaisensa, sotilaspiiripäällikkö majuri von Crampasin, välillä, aiheuttaa yhteisöllisen lumipalloeffektin - sosiaalisen diskriminaation, joka lopulta tuhoaa Effin henkisesti ja fyysisesti.
Effi Briest oli eräs Thomas Mannin suosikkiromaaneja. Ilmeisesti jopa Mannin arvostetun esikoisromaanin Buddenbrook-sukunimi on kunnianosoitus Fontanelle, joka nimeää majuri Crampasin itselleen, Geert von Instettenin välistä kaksintaistelua varten, valitseman sekundantin juuri tällä tavoin.
Effistä on tehty tietenkin myös elokuvia, joista luultavasti kuuluisin ja arvostetuin on Rainer Werner Fassbinderin lopullinen läpimurtotyö vuodelta 1974 pääosassaan Hanna Schygulla.
III
Effi Briestin puhdasta, ehjää ja rakenteellisilta ratkaisuiltaan ajoittain lähes minimalistista (teoksesta henkilöhahmoineen saisi varmasti improvisoitua yli 1000-sivuisen järkäleen) tyylilajia on kutsuttu poeettiseksi realismiksi - määritelmä, jota käytetään yleensä puhuttaessa tietyistä 1900-luvun ranskalaisista, nostalgian, katkeruuden ja korostetun estetismin sekä humanismin sävyttämistä elokuvista (etenkin Jean Renoirin Suuri illuusio, Ihmispeto ja Pelin säännöt; Renoir ohjasi myös Madame Bovaryn 1933).
Realistisen kerronnan ohella Fontane pyrkii Effi Briestissä säilyttämään melankolisen todenkaltaisuuden tunnun myös vaikutelmien käänteisellä käytöllä ja luomisella. Hän painottaa teoksen eräitä tapahtumia jättämällä harkittuun taiteelliseen tehovaikutelmaan päästäkseen sanomatta/kuvaamatta/selventämättä olennaisia juoneen liittyviä asioita, jotka lukijan/katsojan on näin olen täytettävä omalla mielikuvituksellaan.
Esimerkkeinä 'vaikenemisesta vaikutelman luomiseksi' käyvät erinomaisesti kertomuksen perimmäisen idean ja sen ymmärtämisen sekä tulkinnan kannalta romaanin merkittävimmät, toisistaan erottamattomat episodit/kohtaukset: 1) Effin ja majuri Crampasin välinen intiimi suhde sekä 2) Crampasin ja Effin puolison, Geert von Instettenin välillä, vuosia myöhemmin käytävä kaksintaistelu, jotka kuvataan ikäänkuin ohimennen, epäsuoraan vihjailevasti, lopulta vain muutamalla lauseella.
Tekijä siis pelkästään vihjaa Effin ja Crampasin tapaamisiin ikäänkuin pienen kehyskertomuksen tai sivujuonen kautta kuvaten niitä itse asiassa vain Effin tarkoin rajattuina/valittuina mielenliikkeinä ja Crampasin yhteen virkkeeseen sisällytettynä kiihkona mukaanlukien kolme lyhyehköä otetta hänen myöhemmin löydetyistä kirjeistään.
Me emme tule koskaan tietämään, mitä todella tapahtui, vaikka Effi ja Geert kyllä muutaman kerran keskustelevat majuri Crampasista, eikä Fontane suinkaan halua peitellä sitä, että aviomies kokee mustasukkaisuuden tunteita, vaikkei hänellä oikeastaan ole siihen mitään aihetta.
Tuloksena on 'romaanipaketti', joka täytyy lukea/katsoa kärsivällisesti alusta loppuun kyetäkseen ymmärtämään kirjailijan perimmäisen tarkoituksen, tai mikä se ylipäätään saattaisi olla.
Ainakin Effi Briestissä kirjan/kirjailijan sanoma on niin tiukasti sidottu kertomuksen rakenteeseen - siihen mitä sanotaan tai jätetään sanomatta, että kun päätyy loppua kohden, voi vain lumoutuneena edeten tunnustaa, että ilman romaanin rauhallista ja ikäänkuin 'mitäänsanomatonta' alkua loppu ei ehkä voisi olla niin tehokas, mieleenjäävä ja ennenkaikkea lukijassa heränneen surumielisen empatian kokemuksen myötä tiettyjä, psykologisia, sosiaalisia ja moraalisia kysymyksiä ihmetykseen asti herättävä: - miksi Effiä vältellään ja syrjitään kuin ruttotautista - voiko tällainen olla muuta kuin henkistä ja yhteisöllistä sadismia?
Heräävät kysymykset problematisoivat salakavalan 'pinnallisen', kerronnallisen muotorakenteen puitteissa ja sen läpi syvällisesti kunnian sekä yhteisöllisyyden kahlitsevaa, ikäänkuin fatalistista, riippuvuutta toisistaan - riippuvuutta, joka sekä integroi ihmistä yhteisöön että uhkaa häntä sen tuomiolla.
Ehkä suurin miksi-kysymys lankeaa Effin aviomiehen paroni von Instettenin kontolle.
Sillä vaikka naimisiin mennessään 17-vuotiaan Effin silloin jo 38-vuotias puoliso, pommerilainen piiri-, sittemmin berliiniläinen ministerineuvos Geert von Innstetten, pystyykin yli seitsemän vuotta häiden jälkeen tarkoin arvioimaan ja hillitsemään oman suhtautumisensa Effin ja sotilaspiiripäällikkö majuri Crampasin kuusi vuotta aiemmin, pariskunnan aiemmassa asuinpaikassa tapahtuneeseen syrjähyppyyn, joka paljastuu Crampasin Effille osoitettujen kirjeiden löydyttyä vahingossa erään lukitun laatikon pohjalta, niin Geert päätyy sittenkin - ja tämä lienee romaanin avainkysymys: miksi? - valitsemaan periaatteittensa mukaisesti kaksintaistelun Crampasin kanssa (jossa tämä kuolee) sekä asumuseron (ei kuitenkaan virallista eroa).
Jotain ikäänkuin tahattoman tragikoomisella ellei peräti groteskilla tavalla julmaa (julmuuskin voi siis olla perverssisti koomista(?) on siinä, että Instetten ei, melko viattoman ja Effin sekä Crampasin jo ajat sitten päättyneen lyhyen suhteen luonteen paljastavat kirjeet luettuaan, ole oikeastaan edes mustasukkainen (tosin Effin ja Geertin avioliitossa oli alunperinkin melko vähän todella syvää rakkautta kummankaan puolelta), mutta silti - silti hän kysyy itseltään - tai pikemminkin yhteisö - perinteinen aristokraattinen yhteisö periaatteineen ja tapoineen hänessä kysyvät: mikä on se aikaraja, jonka jälkeen tämä juttu ei enää merkitsisi mitään - juuri kenellekään - ei siis myöskään hänelle.
Kuusi vuotta on Geertille kuitenkin liian vähän. Yli kymmenen vuotta olisi riittänyt. Niinpä Instetten, oikeuttaen päätöksensä myös sillä, nykylukijalle jälleen melko oudolla mutta itse päätöksen kannalta johdonmukaisella periaatteella, että kun hän on kertonut asian ystävälleen, jonka haluaa sekundantikseen kaksintaisteluun, hän ei enää voi peräytyä, vaikka ystävä vaikenisi Crampasin ja Effin aiemmasta suhteesta kuin hauta (kuten tämä oman kliseemäisyytensä tiedostaen sanookin), sillä - Geertin sinänsä pätevän tulkinnan mukaan - kun asia on kerrottu yhdelle, niin lopullisesti peruuttamaton on yhteisöllisesti silloin jo tapahtunut: Instetten ei voi enää muuttaa omaa tai Effin kohtaloa toiseksi.
Fatalistinen käsitys yhteisölliseen kunniakäsitykseen ja moraaliin sidotusta kohtalosta vaatii häpeän välttämiseksi kaksintaistelua eli Instettenin kunnian palauttamista, mutta samalla se merkitsee myös Geertin ja Effin väisen avioliiton tuhoa.
Geert von Instetten valitsee niinkuin valitsee siis oman kunniansa tähden - käytännössä kuitenkin oman maineensa ja virkauralla etenemisensä varmistaakseen. - - Tulla häväistyksi olisi pahinta, mitä kunnian kulttuurissa voi varsinkin miehelle tapahtua. Tässä tapauksessa tosin kunnia, pikkumaisuus ja silkka oman edun tavoittelu ovat sama asia, sillä perimmältään Geert toimii omien kuvitelmiensa ja pyrkyryytensä vankina maksaen siitä avioliittonsa hajoamisella. - - Tosin vielä paljon suuremman, lähes rikollisella tavalla epäoikeudenmukaisen hinnan, hän tällä valinnallaan maksattaa Effillä.
Traagista tässä romahduksessa kaiken muun ohella Effin kannalta - sen ohella että tytär Anni jää aviomiehen (aviorikokseen syyttömän) huollettavaksi, eikä Effi pysty tapaamaan tätä ilman Geertin lupaa (mitä Geert ei tulisi sallimaan) kuitenkin on, että jopa Effin omat vanhemmat hylkäävät hänet muun yhteisön diskriminointia peläten. - - He haluavat mieluummin taata oman hyväksytyksi tulemisensa kuin riskeerata vapautensa ottamalla Effin takaisin kotiin. - - Suhteellisen varakkaat vanhemmat pystyvät kuitenkin turvaamaan ainoalle lapselleen kohtuullisen joskin entiseen piiri- ja ministerineuvoksettaren loistoon verrattuna perin vaatimattoman elintason.
Effiä on kuitenkin tässä prosessissa haavoitettu aivan liikaa, koska hän saa ikäänkuin elinkautisen tuomion. - - Antiikin Kreikan demokratiaan kuulunut ostrakismi-käytäntö toteutuu Effin kohdalla yhteisön sisällä tapahtuvana eristämisenä. Se ei ole maanpakoa (pakoa toiseen maahan) vaan hienostuneen säälimätöntä syrjintää - siten rasismia jos mikä.
Vaikka Effi myöntääkin syyllisyytensä, niin silti (ja syystä) hän ei voi käsittää ja kestää aivan kaikkea itseensä kohdistuvaa halveksuntaa (vrt. Anna Kareninan kohtalo tämän yrittäessä takaisin seurapiireihin Vronskin morsiamena).
Itse asiassa Effiin kohdistuva vieroksunta on absurdia kaikille. Eivät ihmiset ymmärrä, mitä he tässä tekevät; - he vain robottimaisesti reagoivat niiden koodien mukaan, jotka muka aina ovat määränneet sen, mikä tämänkaltaisissa tapauksissa on muka oikein (vrt. Antigone).
Effi sairastuu ja lopulta hänen pitkäaikainen lääkärinsä näkee parantumisen ainoaksi edellytykseksi vain yhden vaihtoehdon. Niinpä hän vetoaa oma-aloitteisesti, koskettavalla kirjeellään, Effin vanhempiin, jotka siitä vaikuttuneina (tosin yhä epäröiden) viimein, noin kolmen vuoden boikotin jälkeen, ottavat Effin takaisin kotiin. - - Tämä toipuukin silminnähden mutta syvin elämänilo on jo kadonnut (Effi on tässä vasta 27-28-vuotias).
Kohtalo - toisin sanoen aristokraattisen ja yläluokkaisen yhteisön jäykät moraalikäsitykset, jopa omien vanhempien oudon julma (olkoonkin etäältä ymmärtävä) suhtautuminen omaan lapseen, tuhoaa Effi Briestin. Hän kuolee hitaasti eräänlaisen hivutuskuoleman, poistuen elämästä ja maailmasta kuin perhonen, jolta revittiin ensin siivet, ja joka ei siten pysty enää toteuttamaan omaa kohtaloaan, tehtäväänsä saatikka omaa itseään.
Effi kuolee tukahduttavasta kunniakäsityksestä elävän yhteisön marttyyrinä. - - Häntä ei kivitetty kuoliaaksi niinkuin portoille ja avionrikkojille juutalaisessa yhteiskunnassa monesti tehtiin, mutta silti voinee täydellä syyllä sanoa, että tuomio: - yhteisöstä eristäminen, kielto päästä takaisin seurapiireihin ja ylipäätään ihmisten ilmoille vapaana ja omavastuisena ihmisenä (vaikka yhä arvosteltunakin), henkisen sadismin huippuna porttikielto jopa rakkaaseen lapsuudenkotiin omien vanhempiensa luo - eivätkö nämä kokemukset ole kuin kiviä, jotka osuvat ja sattuvat - ehkä pahemmin kuin fyysiset kivet - senkin takia, että niitä joutuu kestämään lähes ikuisesti - päivästä toiseen.
Ja vielä enemmän: eikö tällainen kohtalo ole kauhistuttavinta, minkä ihminen voi kokea? Tulla käytännössä melkein kaikkien (poikkeuksena palvelijatar Rosawitha ja Geertin Rosawithan pyynnöstä lähettämä, Effin kaipaama koira, Rollo) hylkimäksi ja hylkäämäksi - jopa niiden, jotka Effiä yhä ystävinä rakastivat mutta eivät oman maineensa vuoksi uskaltaneet häntä enää lähestyä.
Joku voi nyt sanoa, ettei tällaista tapahdu enää nykyaikaisissa, länsimaisissa yhteiskunnissa. Voi olla, ettei nimenomaan tässä muodossa tapahdukaan, mutta minun mielestäni Fontanen Effi Briest on yhä suorastaan paradigmaattinen esimerkki (Madame Bovaryn ja Anna Kareninan ohella tietysti) siitä, ettei suurinta julmuutta siis välttämättä aina olekaan koettu fyysinen väkivalta tai loukkaavat herjasanat vaan täydellinen vaikeneminen, yhteisöstä eristäminen, joka aikaansaa ihmisessä jatkuvasti hivuttavan ja kiduttavan sosiaalisen deprivaation tilan. Se jos mikä on rasismia par excellence.
Näin epäoikeudenmukaisen hyljeksinnän kohteeksi joutunut ihminen saattaa kuolla, kuten Effi, ikäänkuin anemiaan ja astmaan, psykofyysiseen heikkouteen, ihmisarvonsa alentamisesta seuranneeseen tarpeettomuuden tunteeseen, jonka tässä tapauksessa aiheutti käsitys oikeudenmukaisuudesta niiden lähimmäisten taholta, jotka aiemmin jopa ihailivat ja rakastivat mutta käänsivät nyt selkänsä jotta olisivat kyenneet säilyttämään ja ylläpitämään yhteisöä muka integroivia eettisiä periaatteita(an).
Kuitenkin myös Geert von Instetten oppii ymmärtämään yhä selvemmin, että hänen periaatteellisuutensa, kunnianhimonsa ja pyrkimyksensä arvoasemien kautta onneen, on lopulta miltei harhaa. Silti hänkään ei pysty muuttamaan muuksi sitä kurssia, johon laiva oli kääntynyt - toki hänen oman valintansa seurauksena.
Voidaan tietysti olettaa kuten Geert myös teki, että Crampasin kirjeitten paljastuttua avioliitto tulisi kylmenemään peruuttamattomasti, vaikkei Geert seuraisikaan pikkumaisen jäykkää kunniakäsitystään ja olisi yrittänyt jatkaa Effin kanssa kuten ennen. - - Niinpä Geert von Instettenin suhde Effi von Briestiin loppui kaksintaistelun jälkeen - lopullisesti.
Ehkä Geert on liian tai ainakin yksipuolisen älykäs periaatteineen, aivan liian rationaalinen vielä syvässä itsetuntemuksessaankin. Sillä myös hän on menettänyt mahdollisuutensa onneen, jos nyt sellaista voi ihminen kokea muuten kuin hetkellisesti.
Varmaa kuitenkin on, että kunniakäsityksellä, jonka Geert von Instetten valitsi haastaessaan majuri Crampasin kaksintaisteluun kuusi vuotta aiemmin tapahtuneen, lyhyen, lähes mitäänsanomattoman suhteen takia, joka tällä oli ollut Effiin, hän horjutti (muistakaa tämä taas kerran) seuraukset erittäin hyvin tiedostaen monen ihmisen elämän tasapainoa ja aiemman onnen - ei ainoastaan omaansa. - - Mutta Geertille onni oli jotain aivan muuta kuin Effille - arvonimiä, kunniaa, ylipäätään miehisen pinnallista kilpailua ja tuon kilpailun voittamista.
Effin suhteen Geert von Instetten toimi kuitenkin kaikkein julmimmin. Ehkä Theodor Fontane halusi alla siteeraamani, kirjansa ehkä järkyttävimät rivit kirjoittaessaan, huutaa meille ääneen Effi von Briestin suulla: Miksi te ihmiset raatelette toisianne pahemmin kuin sudet? Mitä arvoa on sellaisella kunniakäsityksellä, joka aina vaatii jonkun marttyyrikseen?
Vai onko niin, että yhteisö tosiaan tarvitsee syntipukkinsa - sen johon voi tilaisuuden tullen projisoida ahdistavat, anarkistiset halunsa sekä ajatuksensa, ja johon on sitten helppo tiedostamattomasti samastua. Mikä merkitsee, että tällä tavoin ihminen pystyy käsittelemään torjuttua ja kiellettyä osaa itsestään - omaa sietämätöntä ahdistustaan ja outouttaan - tuossa toisessa.
Tällä verrattoman ovelalla mutta patologisella tavalla pystymme siis tuomitsemaan itsemme toisessa ihmisessä - ilman, että kokisimme omaa henkilökohtaista syyllisyyttä ja tuskaa.
Effi Briestin kohtalo oli eräänlaista modernisoituvan länsimaisen yhteisön mustaa magiaa. Yhteisön moraalikäsitykset toimivat ikäänkuin woodoo-nukkena, johon ja jolla se pistelee näkymättömiä piikkejään tarkoituksenaan tuhota se, joka oli ajautunut/valittu syntipukiksi.
Vaikka Effi Briestiä ei konkreettisesti surmattukaan, eikä hän tehnyt itsemurhaa, niin silti hän kuoli oman yhteisönsä ihmisten asettamana, antamana ja tuomitsemana uhrina: heidän pahuudeksi muuttuneitten ennakkoluulojensa takia ja samalla tämän oikeudeksi legitimoidun pahuuden heille aiheuttaman tuskan sovittaen - - - mutta ei sittenkään ilman pysyvää häivähdystä syyllisyydestä, joka aina viiltää kaikkia syyttäjiä ja ensimmäisen kiven heittäjiä, niin suuresti kuin he juuri sitä tunnetta teoillaan halusivatkin välttää kokemasta; - - ja tämä lienee koko Effin tarinan paradoksaalisella tavalla ahdistavin sanoma: jopa kaikkein rakastettavin ihminen saattaa muuttua (hänet muutetaan) kaikkein suurimmaksi 'uhkaksi' ja haasteeksi niille, jotka häntä rakastavat - edellä kuvatun psyykkisen torjuntadynamiikan myötä, joka toimii yhteisön syvimpien eettisten arvojen ja moraalisten käsitysten alkuperänä sekä perustana, ja joka siis on naamioitu(nut) oikeudenmukaisen järjen valepukuun.
Tässä mielessä Effi Briest on Jeesuksen kohtalotoveri, ja tässä mielessä romaani Effi Briest on myös eräänlainen rasistisen (siis lähes jokaisen) yhteisön esteettinen, moraalinen ja psykososiaalinen ruumiinavaus.
IV
"Mutta tuskin oli Rosawitha sulkenut ulkona oven, kun Effi, joka tunsi kohta tukehtuvansa, tempasi pukunsa auki ja alkoi kouristuksentapaisesti nauraa. ' Sellainen siis on jälleennäkeminen!' Hän syöksyi eteenpäin, avasi ikkunan ja etsi jotain tuekseen. Ja apu löytyikin hänen sydämensä hädässä. Ikkunan vieressä oli kirjahylly, siinä muutamia Schillerin ja Körnerin teosten nidoksia, ja runoteosten päällä, jotka olivat kaikki samaa kokoa, raamattu ja virsikirja.
Hän tarttui niihin, koska tarvitsi jotakin, minkä eteen voi polvistua rukoilemaan, ja asetti kirjat pöydänreunalle siihen kohtaan, missä Anni (Effin tytär) oli seisonut, heittäytyi äkkiä niiden eteen ja lausui puoliääneen itsekseen:
'Taivaan Jumala, anna anteeksi, mitä olen tehnyt; minä oli lapsi....Ei, ei, ei, en ollut lapsi, olin kyllin vanha tietämään, mitä tein. Minä tiesin sen enkä tahdo vähentää syyllisyyttäni...mutta tämä on liikaa. Tämä rangaistus, jonka lapsi on minulle aiheuttanut, ei tule sinulta, Jumalalta, joka tahtoo minua rangaista, vaan häneltä (Effin aviomies Geert von Innstetten), yksin häneltä!
Olen aina uskonut, että hänen sydämensä on jalo, ja olen aina tuntenut itseni pieneksi hänen rinnallaan; mutta nyt tiedän, että h ä n on pieni ja pikkumainen. Ja koska hän on pikkumainen, hän on julmakin. Kaikki, mikä on pientä, on julmaa. Hän on sen lapselle opettanut, hän oli aina koulumestari, Crampas nimitti häntä siten, ivallisesti, mutta oli oikeassa.
'Aivan varmaan, jos saan luvan' (lause, jota Anni oli toistanut kolme kertaa Effin kysyessä seuraavaa tapaamista). Sinun ei tarvitse saada lupaa; minä en tahdo tietää teistä enää mitään, minä vihaan teitä, omaa lastanikin. Mikä on liikaa, on liikaa. Kiipijä hän oli, ei mikään muu. - - Kunnia, kunnia, kunnia...ja sitten hän ampui kuoliaaksi miesparan (majuri Crampas), jota en edes rakastanut ja jonka olin unohtanut, koska en häntä rakastanut.
Typeryyttä oli kaikki, ja nyt verta sekä murhaa. Ja minä olen syypää. Ja nyt hän lähettää lapsen luokseni, koska ei voi kieltää ministerin rouvalta mitään, ja ennenkuin lähettää lapsen, opettaa hänet papukaijan tavoin toistamaan 'jos saan luvan'.
Minua inhottaa, mitä olen tehnyt, mutta vieläkin enemmän minua inhottaa teidän hyveenne. Pysykää poissa! Minun täytyy elää, mutta ikuisia aikoja ei sekään kestäne'.
Rosawithan palattua Effi makasi lattialla, kasvot näkymättömissä kuin kuollut."
*
Sitaatti kirjasta Nuoren naisen kohtalo (Effi Briest, ss. 388-389; - J. A. Hollon käännös, jota olen parissa kohtaa hiukan muuttanut. - - http://www.kirjasto.sci.fi/jahollo.htm
*
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Effi_Briest.jpg (romaanin henkilökartta)
Fontane - Effi Briest (1974)
http://www.tvspielfilm.de/kino/filmarchiv/film/effi-briest,1337514,ApplicationMovie.html
http://www.libreriauniversitaria.it/effi-briest-fontane-theodor-anaconda/buch/9783938484180
Effi Briest and Nana: What is Worse, Adultery or Prostitution
Adultery - Wikipedia, the free encyclopedia
Adultery in literature - Wikipedia, the free encyclopedia
http://archive.sensesofcinema.com/contents/cteq/06/41/effi-briest-fuller.html
http://www.fandango.com/effibriest_v15372/summary
http://marcelproust.blogspot.com/2008/05/theodor-fontane-effi-briest.html
Poetic Realism (literature) -- Britannica Online Encyclopedia
October 16, 2009
Way back in the hills, there's a place I know
Blueboy: John Fogerty
Way back in the hills
There's a place I know
People comes from miles around
Just to watch 'ol Dooley do the show
Ooh let the blueboy play
Ooh let the blueboy play
Gonna ride the mule
Gonna chase him too
Pullin' on-a pullin' on-aPullin' on-a pony
He goes...Soon's the sun go down
That's when the fun begins
Hitch your wagon down the track
Up to the roadhouse
Way back in the hills
There's a place I know
People comes from miles around
Just to watch 'ol Dooley do the show
Ooh let the blueboy play
Ooh let the blueboy play
Gonna ride the mule
Gonna chase him too
Pullin' on-a pullin' on-aPullin' on-a pony
He goes...Soon's the sun go down
That's when the fun begins
Hitch your wagon down the track
Up to the roadhouse
And come on in
Ooh let the blueboy play
Ooh let the blueboy play
Gonna ride the mule
Gonna chase him too
Pullin' on-a pullin' on-a
Ooh let the blueboy play
Ooh let the blueboy play
Gonna ride the mule
Gonna chase him too
Pullin' on-a pullin' on-a
Pullin' on-a pony
He goes...
Instrumental
Sheriff says it late
Closin' time we got to go
He goes...
Instrumental
Sheriff says it late
Closin' time we got to go
But Dooley he don't want to quit
Ain't nobody feels like goin' home
Ain't nobody feels like goin' home
Ooh let the blueboy play
Ooh let the blueboy play
Ooh let the blueboy play
Gonna ride the mul
Gonna chase him too
Pullin' on-a pullin' on-a
Gonna chase him too
Pullin' on-a pullin' on-a
Pullin' on-a pony He goes...
*
*
October 15, 2009
Entisen? amatööri-psykoanalyytikon painajaisuni
Chestburster Alien from Alien (1979)One of the many awkward phases of growing-up, in the case of Alien's aliens, is the chestburst. Birth may be beautiful, but this horrific creature could certainly cause anyone to seriously panic over some mild heart-burn
*
Huh! Uskallanko katsoa tämän - paljastavan - elokuvan? - - Ettei mulle silloin vain tapahtuisi sama kuin Alienissa? 'Synnytän' hirviön.
*
MERI SISÄLLÄNI
TV1 Klo: 23.05 Pvm: 15.10.2009
(Mar adentro/Espanja 2004, 121')
Oscarillakin palkittu vaikuttava, tosipohjainen draama halvaantuneesta miehestä, joka taisteli vuosikymmenien ajan oikeudesta armokuolemaan.
O: Alejandro Amenábar.
N: Javier Bardem.
*
telegraph.co.uk/culture/culturepicturegalleries/6133254/From-Plan-9-to-District-9-the-weirdest-aliens-in-film-and-television.html?image=4#
*
MERI SISÄLLÄNI
TV1 Klo: 23.05 Pvm: 15.10.2009
(Mar adentro/Espanja 2004, 121')
Oscarillakin palkittu vaikuttava, tosipohjainen draama halvaantuneesta miehestä, joka taisteli vuosikymmenien ajan oikeudesta armokuolemaan.
O: Alejandro Amenábar.
N: Javier Bardem.
*
telegraph.co.uk/culture/culturepicturegalleries/6133254/From-Plan-9-to-District-9-the-weirdest-aliens-in-film-and-television.html?image=4#
October 11, 2009
Heidegger, Kuukkeli ja olemisen totuuden tapahtuminen
1) Ylimmässä kuvassa paperinukke-Heidegger - - vain kaikkein vannoutuneimmille faneille. 2) Keskimmäisessä kuvassa heideggerilainen Lichtung paljastaa Ereignisin säteilevää Aletheiaa. 3) Alimmassa kuvassa 'Heideggerin' Kuukkeli - Olemisen Lintu - laskeutumassa kahvitauolle Eränkävijä-Daseinin iloksi.
*
*
(Täydennystä 12.10 klo: 22.25)
*
Kuukkeli - Metsän emäntä
Tämä kuva (siis alimmainen) mykisti minut. Luonto, taide, oleminen, totuuden tapahtuminen ja jopa mystiikka näyttäisivät siinä sulautuvan toisiinsa yhdessä sekunnin murto-osassa. Suorastaan heideggeriaaninen ilmestys.
*
http://www.iep.utm.edu/heidegge/
http://en.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://filosofia.fi/node/2403
Tämä kuva (siis alimmainen) mykisti minut. Luonto, taide, oleminen, totuuden tapahtuminen ja jopa mystiikka näyttäisivät siinä sulautuvan toisiinsa yhdessä sekunnin murto-osassa. Suorastaan heideggeriaaninen ilmestys.
*
http://www.iep.utm.edu/heidegge/
http://en.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://filosofia.fi/node/2403
http://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology
*
'Oikea askel väärään suuntaan.' Heidegger, Zizek ja filosofian tehtävä (Syksyn 2009 varteenotettavat luennot, jotka käsittelevät mm. Zizekin Heidegger-kritiikkiä)
*
'Oikea askel väärään suuntaan.' Heidegger, Zizek ja filosofian tehtävä (Syksyn 2009 varteenotettavat luennot, jotka käsittelevät mm. Zizekin Heidegger-kritiikkiä)
rightstepwrongdirection.wordpress.com/ - - Blogi em. luennoista; - 1.10 luento (mahdollisesti myös jatko) löytyy podcastina, joten nyt teillä on ainutlaatuinen mahdollisuus mennä luennolle kuuntelemaan, mitä Heidegger todella sanoi ja tarkoitti - jos sitä kukaan ikinä voi tietämällä tietää - siis mitä oleminen ja filosofia perimmältään on, ja miksi Zizek kritisoi Heideggeria.
*
https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2001/12/tiedote-2008-01-09-09-34-44-274814/
http://www.netn.fi/196/netn_196_kirja4.html
http://www.netn.fi/294/netn_294_kupi.html
http://olemisenporteilla.blogspot.com/2009/09/taideteoksen-totuus-tuhlaavana-aktina.html
*
*
https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2001/12/tiedote-2008-01-09-09-34-44-274814/
http://www.netn.fi/196/netn_196_kirja4.html
http://www.netn.fi/294/netn_294_kupi.html
http://olemisenporteilla.blogspot.com/2009/09/taideteoksen-totuus-tuhlaavana-aktina.html
*
Subscribe to:
Posts (Atom)