October 6, 2009

Äänestä Otto Suomen valtakunnankansleriksi



Nyt loppui liberaalidemokraatti(n)en kähmintä. Matti Vanhasen valikoiva huonomuistisuus vaikuttaa jo aivan liikaa hänen kykyynsä puhua totta - huolimatta siitä, että poliitikot eivät koskaan valehtele yrittäessään olla sanomatta, mitä asioista(an) todella ajattelevat.

Äänestä sinäkin siis Otto von Bismarckia seuraavissa presidentinvaaleissa, niin saamme tähän maahan todellisen dikt - - ee - - hallitsijan emmekä mitään lausuntoautomaattia eli yleishumanistista muumimammaa tai pankkimaailman lipevää marakattia, joka palvoo animistisesti outoa luonnonvoimaa: näkymätöntä kättä - - jopa keskellä surkeinta lamaa.

Kun äänestät Ottoa, saat valtaan miehen, jolta ei puutu tahtoa eikä kykyä panna asioita järjestykseen.

Ennemmin valitsemme selkeästi ajattelevan vanhanaikaisen diktaattorin kuin vellihousuisen liberaalidemokraatin - oli hän sitten herkkätunteinen ja lähimmäisenrakkautta(!) lisäbudjetin tasapainottamiseen käyttävä nuorehko savolainen Isä - - tai eräs rahojensa kanssa ketkuileva Nobelin rauhanpalkinnon saaja, joka on viime aikoina osoittanut tyrannin elkeitä niin kansalaisten sananvapauden suhteen (vaalirahoitustutkimukset lopetettava!) kuin kehitysyhteistyömäärärahojen kohteistamisessa (niillä pitäisi rahoittaa Afganistanin sotaa!).

Ei! Mieluummin valitsemme rautaisella tahdonvoimalla varustetun Otto von Bismarkin käyttämään ujostelematonta kättään ja sanomaan suorat sanat (ilman demokratian valepukua) kuin yhtäkään edellä mainituista ketkukalleista jaarittelemaan demokratian nimissä liirumlaarumejaan - siis kaksinaismoralismejaan.

Emme ole englantilaista small-talk-boring-as-hell-folkia, - - aistimaailmansa ja rationaalisuutensa perverssillä tavalla samaistaneiksi ranskalaisiksi tai venäläisiksi hällä-väliä-kunhan-vain-saan-votkaa-sekopäiksi emme tule - - olkaamme siis saksal - - ee - - suomalaista soturikansaa, joka puolustaa kunniaansa loppuun asti.

Eläköön Hegel ja Snellman! Eläköön Otto von Bismarck! Eläköön Suuri Suomi!
*
http://www.famozz.com/historic/otto-von-bismarck

2 comments:

dudivie said...

Ψάχνουμε τι έγινε το βράδι της Παρασκευής και του Σαββάτου μετά την ομιλία του Αντώνη Καρπούζα στην Πλατεία Ελευθερίας στο Δήμο Παραλίας και στο Δήμο Πέτρας;;;;

Anonymous said...

Τις βασικές αρχές και τις κατευθύνσεις βάσει των οποίων θα πορευθεί η κυβέρνηση παρουσίασε στο νέο Υπουργικό Συμβούλιο ο πρωθυπουργός Γ.Παπανδρέου. «Είμαστε οι καταλύτες της αλλαγής και όχι οι απολογητές της εξουσίας» ήταν το κεντρικό μήνυμά του. Μετά την πρώτη πανηγυρική συνεδρίαση του Υπουργικού Συμβουλίου, ακολουθούν οι τελετές παράδοσης - παραλαβής των υπουργικών χαρτοφυλακίων.