October 8, 2009

Kristillisen teologian kohtalokkain harha-askel

Kuvassa Paholainen soittaa säkkipilliään Lutherin korvan ja nenän kautta.
*
(K-mafian tarkennuksia ja lisäyksiä osissa II ja III - viimeksi linkkilisäys alkuun: legalismi, filippistit ja lain kolmas käyttö versus antinomismi - 11.10.)

I
Eräs saksalaisen sielun kahtiajakoisen (auktoriteettiusko/nihilistis-individualistinen hurmoksellisuus/'mielenhäriö') eetoksen kaikkein vaikutusvaltaisimpia sylttytehtaita löytyy Lutherin/Melanchtonin forenssisesta (itse asiassa legalistisesta) vanhurskauttamisopista. - - Huomioi kuitenkin myöhemmät filippistit ja lain kolmas käyttö versus antinomismi - - ks. myös legalismi ja antinomismi.

(Toki epäonnistuneet kansannousut 1848 ja sittemmin Bismarckin politiikka sekä hänen henkilöpalvontakulttinsa ovat ehkä suurimmat yksittäiset tekijät natsismiin johtavalla tiellä.)

Kun ihminen kutsutaan Olemiseen Jumalassa, mutta hänelle julistetaan yhtä aikaa lähestymis- ja poistumiskielto tämän Jumalan suhteen, ei sellaisessa, tahdon rationaalisen merkityksen täydellisesti tuhoavassa kaksoissidoksessa voi selvitä tulematta joko tekopyhäksi (kalvinistit), hulluksi (pietistit) tai eroamatta kirkosta - ellei sitten vaihda vanhan kirkon puolelle, mikä ainakin minua miellyttää, vaikka myönnän sakramenttipainotteisen kirkon taikauskoiseksi ja puolipakanalliseksi.

Mutta siinä missä Luther puhuu totta ihmisen eettisen kompetenssin perimmäisestä egoistisuudesta ja vanhan kirkon symbolien mytologisuudesta, siinä hän tulee samalla kadottaneeksi Jumalan ja vahvan kirkon. - - Hänen lapsensa (usko/Jumala) menee puhdistavaksi tarkoitetun pesuveden mukana viemäriin.

Siinä missä vanha kirkko (etenkin ortodoksisuus) sen sijaan korostaa eettisen valinnan lähtökohtana Jumalan energeettis-esteettistä puolta (siten myös Jumalan ja ihmisen tahdon synergiaa: yhteistyötä) mystifioiden tällä tavoin moraalisten kysymysten ratkaisemattomuuden Jumalan kauneudella ja kaikkivaltiudella (Kristus Pantokrator) - eikä siis puhu analyyttisesti tarkastellen totta (kuten Luther), siinä se kuitenkin kohtaa Jumalan ja pystyy pitämään kirkon vahvana.

Sekoittaakseni kirkollis-teologista pakkaa vielä lisää väitän kertauksenkin uhalla, että Luther siis puhuu totta eettisistä lähtökohdista tarkastellen, mutta ajautuu juuri sen vuoksi ateismiin ja kirkon muuttumiseen propagandasaliksi (Raamattua paukutetaan päähän kuin puolueohjelmaa - esimerkiksi: Rakastakaa toisianne niinkuin Kristus teitä rakasti. - - Ja piste. - - Yksinkertaista, helppoa - vai mitä?).

Ortodoksisuus puolestaan ei edes pyri puhumaan kirjaimellisesti totta (sikäli kuin Raamattua ylipäätään voi lukea 'totena' - sola scriptura (ilman tulkintaa) - kuten Luther naivissa raamattupositivismissaan oletti ) vaan vetoaa mainittuun esteettis-mystiseen kokemukseen, mutta kas - nimenomaan kanonisena ja sakramentaalisena kirkkona se tosiaan pysyy ikuisena, mihin luterilainen 'mielenhäiriö' ei milloinkaan ole kyennyt eikä tule kykenemään.
*
Luterilaisuus sairastaa omaa historiaansa: partikularismia, separatismia ja perverssiä individualismia. - - Perverssiä, koska ihmisen tahto Jumalan suhteen on kielletty, torjuttu, mitätöity ja julistettu jopa synnin alkuperäksi - ikäänkuin suhteellisesti vapaa tahto ei samalla olisi ihmisluonnon kaikkein perimmäisin lähtökohta myös hyvässä - ei vain pahassa.
*
Siis: kyetäkseen uskomaan (toimimaan ja luottamaan) ihmisen on hyväksyttävä sakramentaalinen 'valhe'. Siksi hänen tahdolleen on annettava suhteellinen oikeutus valintaan Jumalan suhteen - kuten varhainen Augustinus teki hyväksymällä alunperin stoalaisen suostumus-käsityksen tahdon tekona rationaalisesti parhaan vaihtoehdon suhteen.

Pelagiuksen täysin vapaata tahtoa (vastuulliset teot varmentavat pelastuksen) vastaan oikeutetusti ja perustellusti myöhemmässä tuotannossaan argumentoinut Augustinus ajautui kuitenkin loogiseen umpikujaan predestinaatio-opissaan, jonka mielettömyyden kalvinistit sittemmin ratkaisivat dogmansa suhteen ennenkuulumattoman tekopyhästi ja valheellisesti (sosiaalisesti menestyneimmät ovat saaneet merkin kuulumisestaan pelastettujen joukkoon).

Sekä predestinaatio-oppi (Jumala on ennalta määrännyt pelastetut ja helvettiin joutuvat) että apokatastasis-oppi (helvettiä ei ole, eli lopulta kaikki - jopa paholainen - pelastetaan) johtavat moraalisen vastuun kannalta kestämättömään tilanteesen (antinomismi). - - Pelkkä lähimmäisenrakkaus kun ei takaa tekojemme oikeellisuutta. Tarvitaan myös lakia.

Luther ei - fiksua kyllä - hyväksynyt ennaltamääräytymistä, vaikkei äärimmäisessä pessimismissään ihmisluonnon suhteen (hän oli vielä pessimistisempi kuin myöhempi Augustinus) antanut ihmisen vapaalle ratkaisuvallalle edes sitä, vähäistä, merkitystä kuin vanha Hippon piispa.

Niinpä Luther yritti ratkaista vapaan tahdon ja synnin dilemmaa Jumalan 'armahtavasta' tuomiosta käsin. - - Tässä pitää muistaa, että vaikka tuomio on vapauttava/armahtava se yhtä kaikki on tuomio - täysin ulkopuolisen instanssin langettama sanktio, jonka suhteen ihmisellä ei ole mitään sanomista. [(Papeilla on kuulemma oikeus langettaa tällaisia tuomioita Jumalan välittäjinä toimiessaan(?!)].

Kaikki myöhemmät saivartelut hyväksi luetusta armosta (kunhan vain ollaan lojaalisia kirkolle - ehto, joka muuten kumoaa yksin armosta-opin), jota on Jeesukselta jäänyt ikäänkuin yli, eivät tätä perustilannetta muuksi muuta.

Lieventääkseen tekemistään opillisista ratkaisuista seuraavaa ihmisen ja Jumalan absoluuttista eroa toisistaan (vakaumus, jonka Barth vei äärimmilleen ja Jumalan kuoleman teologit päätepisteeseensä) Luther vetosi ristin teologiaan (kadotetuimmat ovat lähimpänä pelastusta).

Mutta ihmisluonnon perimmäisen tekijän: tahdon suhteellisen pätevyyden (huom! jälleen: suhteellisen) yhtä aikaa sekä myöntävä että kieltävä (ihmisen vapaa tahto voi olla vain egoismia ja siten syntiä) sekasotku väistämättä altisti saksalaista - jo muutenkin auktoriteettien perään kuolaavaa - mentaliteettia vahvan hallitsijan, lopulta myös Hitlerin ja natsien suuntaan.

Mitä painaakaan silloin esimerkiksi Bonhoefferin jo lähes ateistinen (tunnemme Jumalan läsnäolon enää vain hänen poissaolossaan) teologia (+ Altizerin nietzscheläinen Jumalan kuoleman teologia ja useimmat postmodernit teologit) rakkauden sanomineen, jos ja kun tuota rakkautta ei voi enää perustella ja kuvata muuten kuin kuoliniskua odottavan, synnintunnossaan tomussa kieriskelevän ihmisen saamana tyhjänä vapautuksena - - armahduksena, jonka sisältö kumisee paitsi onttouttaan myös sadistisen myöntäjänsä tyrannimaista eetosta (vrt. natsit).

Ei! Tällainen hulluus pitää ehdottomasti torjua. Luterilaisuus on ollut kristinuskon karkein erehdys. Écrasez l'infame! - - Erotkaa luterilaisesta kirkosta!

II
Myös kahden regimentin oppi teki Saksan luterilaisille helpommaksi siirtyä heidän psyykkistä vakauttaan horjuttavan, tuntemattoman, ylivertaisen ja lähes sadistisen Jumalan 'rakkauden' piiristä diktatorisen, maallisen auktoriteetin alaisuuteen ilman, että he olisivat kokeneet suurtakaan eroa tai muutosta eksistenttisessä tilanteessaan muuten kuin sen suhteen, että natsien joukoissa heidän tahdolleen palautettiin merkitys, jonka Luther oli siltä riistänyt. - - Koska transsendenttinen Jumala koettiin tavoittamattomaksi, Hitleristä tuli hänen maallinen inkarnaationsa.

Vanhurskauttamista äärimuodossaan korostava kristinusko ei siis voi johtaa muuhun kuin ihmisen mitätöimiseen, josta seuraa lopulta Jumalan täydellinen vieraantuminen, katoaminen ja kuolema. - - Jumala maallistuu poliittiseksi ja viihteelliseksi, suurten spektaakkelien siivittämäksi epäjumalaksi (= idoli).

Luther tappoi Jumalan Paavin hahmossa, koska hänen piti kyetä säilyttämään psyykkinen tasapainonsa. Hän siis tappoi itsessään sietämättömällä tavalla jatkuvasti tuomitsevan huonon omatunnon, joka oli hänen autoritaarisen, vaativan ja poikansa psyykkistä itsenäisyyttä uhkaavan oman isän ääni.

Tämä ääni kuitenkin siirtyi myös Lutherin 'uuden', vanhurskauttavan Jumalan luonteeseen - nyt vain julmasti rääkättyä poikaansa muka rakastavana (mikä irvokkuus, groteskius ja perverssiys tähän rakkauteen sisältyykään!) - mutta ihmiseen nähden pysyvästi ja lopullisesti toisena - kadotettuna Jumalana.

Luther löysi rakastavan Jumalan menettämällä hänet. Sellainen 'hinta' Jumalasta(an) on kova ellei kohtuuton. - - Lutherin oppi huokuu eksistentiaalista tyhjyyttä, emotionaalista kylmyyttä ja tuskaa sekä rivoa maskuliinisuutta.

Onko tällä naulakenkäisellä talonpojalla ainuttakaan merkittävää kuvausta naisesta/naisista teologiansa keskiössä? Ei ole. - - Aivan toisin koetaan uskonnollis-teologinen tilanne katolisuudessa (Madonna) ja etenkin ortodoksisuudessa (Jumalan äiti).

Tällainen - kaiken lisäksi epäfeminiininen - teologia ei voi antaa lämpöä ja turvaa, koska sitä ei siinä yksinkertaisesti ole!

III
Summa: Ihmisen pelot, ennakkoluulot ja neuroottisuus (kaikkein yleisimmällä tasolla: aikakauden eetos) muovaavat hänen käsitystään Jumalasta (ja siten omasta itsestään). Olemme siis itse luoneet Jumalamme, ja itse me hänet/heidät myös tuhoamme.

Jos Jumala antoi todellisuudelle, joka tosiasiallisesti on pelkkää pintaa, syvyyden eli merkityksellisyyden, meidän täytyy luterilaisuuden (ylipäätään ikonoklastisen eli juutalaisen kristillisyyden, joka on perimmältään mono-ateismia) jälkeen kuvitella aivan uusi Jumala.

Sellainen Jumala tosin on olemassa - on ollut jo pitkään. Vanhan kirkon Jumala. Sillä Vanha kirkko on oman ikonoklastisen sielun kriisinsä eli juutalais- ja muslimivaikutteitten invaasion aikoinaan läpielänyt, ja tuon taistelun itsessään silloin myös voittanut. - - Luterilaisuus sen sijaan upposi ja tuhoutui ikonoklasmiin kuin kauhun vallassa huutava Edward Munchin maalauksen ihmishahmo eksistentiaaliseen tyhjyyteen.

Vain vanha - siis sakramentaalinen - kirkko; kärjistetysti sanottuna: taikausko ja pakanallisuus, voi pelastaa Jumalan. Luterilais-nietzscheläinen protesti ja nihilismi sen sijaan saattavat Jumalan mukana (koska Jumala ja ihminen ovat 'Olemisen mitalin' kääntöpuolet) tappaa henkisen, hengellisen ja moraalisen olemassaolomme edellytykset jopa lopullisesti. - - Ehkä niin on jo tapahtunut.
*
http://www.gjlts.com/photo_archives/index.htm

19 comments:

ninni said...

askel, harhaskel, askel mukavia kuvia Sinulla täällä
en oo lutheriin niin tarkasti tutustunu mutta symppaan
kuten vallankumousta sympataa
symppaan katolisia kuten perhettä konsana. naiset olis paljon mielenkiintosempie kun natksit. tai vaikka sitten katoliset. ota vähän etäisyyttä ja nappaa vierasmaalainen

mutta totta tass Puhut. järjetön jumala. joku ehdotti sile ÄOta vähemmän kun ihmiselle. Jim Elvodge. mutta ihana on joskus vierailla seurakunnissa ja väenkokouksissa, en vaan itkemättä niitä kestä

ortodoksien tulevaisuuden tulemme näkemään. kenties ekumaanisuutta kaikkiin suuntiin
Woody a taas sanoo jotain sellaista että on oppositiossa jumalansa kanssa ja se on totta vie Oikein! mutta hän sanoo kun ei osaa rakastaa
joku sanoo suomessa ettei rakkaus sovi evoluutioon..
valitsimme uskonnon joka individualismiimme sopii pohjoisessa. inhoan pohjoista erityneisyyttä. mutta sanat eivät riitä, etenkään thdosta puhuttaessa

Anonymous said...

emmie usko että jumala tarvitsee pelastajaa vaikka joku epäilikin sen älykkyysosamäärää aika pieneksi. jos niin nin tunnetta on sitäkin enemmän

Anonymous said...

et ilmeisesti koe jumalaa tavoittamattomaksi

Homo Garrulus said...

Kaikki tieto kun sitä rupeaa syynaamaan kuten sinä jokaisesta kohdasta rupeaa lopulta olemaan itsensä pahin vihollinen.

Elämä silti on.

Joten niin kauan kun yrität Occamin veitsellä leikellä tulet aina noihin kamaliin tuloksiin. Relax beibi. Elämä jatkuu ja Jumalakin on mutta ei noin seinää vasten työnnetty kuten sinä yrität.

Mitä siis yritätkään? PAKOTATKO JUMALAA SANOMAAN SINULLE, ETTÄ OLET PELASTETTU?

Minä voin sanoa hänen puolesta: olet. Koska et kuole sillä se mikä sinulla on elon tunne (paitsi biologinen koneisto) on se, mikä ei kuole ja se ei nytkään näy vaikka majailee aivokopassasi ja opettaa aivojasi ajattelemaan - paitsi, että sinun mekanismi taitaa olla ylirasittunut.

Katsos maailma on paljon, paljon yksinkertaisempi ja se, että on suhteellista on aivan totta koska aika on suhteellinen sillä aikaa ei ole varsinaisesti (ja silti minun mukaan on pakko pitää aikaa ymmärryksen ehtona). Laitan linkin kunhan kaivan esiin.

Relax, mene ulos, käy poimimassa omenoita (löysin omenapuun Helsingin Urheiluhallin oven ulkopuolella siis Kalliossa Helsinginkadulla kökötti kaunis omenapuu jossa kauniita omenoita aika korkealla vaan. Katso jos saat alas niin tuo opettajalle.

Mami knows.

Homo Garrulus said...

http://www.youtube.com/watch?v=AnzqJTKvx44
Aika näyttää mutta jotkut ovat niin hätäisiä kuten pikkupojat joille pitää olla kaikki heti - lue vähän
sarjakuvia välillä Rauno

Aika näyttää - myös sinun kunhan voisit uskoa hyvään ja olla hyvä (nämä pitää saada samalle aaltopituudelle ja siinä on Luteraaneilla yhtä paljon opittavaa kuin Muslimeilla, juutalaisilla, katolisilla ja ortodoxeilla: niin kauan kun ei itse osaa ja itse viitsi kaikki jää epäuskottavaksi mössöksi -

Homo Garrulus said...

Aloita itsestäsi sanovat kirjoissa. Harva viitsii koska kaikki ajattelevat ettei ne kuitenkaan muutkaan - mutta sen palkinnon saa, että rupeaa näkemään yli.

ja se ei tarkoita ylimielistä vaan ylikatseista - näkeminen on sama kuin teoria ja Jumala on siksi sitä juuri -

Homo Garrulus said...
This comment has been removed by the author.
Anonymous said...

1700 oli athos vuoren luostreissa syntynyt hengellinen liike kollybadit halusivat puhdistaa tradition vääristymistä ja korostuksista jotka olivat ristiriidassa alkuperaisen käytännön kanssa tämä prosessi jatkuu kuulemma yhä. puhutaan ortodoksisuuden vapauttamisesta lännen eli länsimäaisen teologian kahleista. kollybadien liike sai alkunsa varsin mitöttämöstä tapahtumasta. eräänä lauantaina rakennettiin kirkkoa ja siirrettiin muistotilaisuus sunnuntaiksi. joku ei sitä halunnut. ja lisäksi halusi palauttaa liturgiaan ehtoollisen kaikille. tällaisiiin ehtoollisiin tyttärenikin on osallistunut. syntyi myos kirja nimelta filokalia..

. said...

Trukin Sulttaani Korkea Portti antoi ekumeeniselle patriarkaatille määräyksen että kaikki Peleoponnesoksen piispat oli vaihdeattava uusiin. Näin Makarios menetti virkansa ja hänestä tuli kiertävä tyontekija. Mavrogordatoksen lisäksi löytyi muitakin auttamaan kirjallise tuotannon painattamisessa.
.............
Nikolaos syntyi Naksos saarella 1749 ja oli lahjakas poika, joka pääsi myos kouluun..Hänen opettajan Kosmas Aitolilainen on Kreikan rakastetuimpia ..400 vuotta Turkin vallan alla

Anonymous said...

erakko on mysteeri tämän ja tuonpuoleisen rajalla. sisäisine juhlahetkineen..vaitiolo on salaisuus, sanat apuvälineitä. erakot havaitsivat 1500 vuotta ennen psykoanalyysin kättäänottoa että ajatusten tunnistaminen on Tie.

ninni said...

hesykastien mukaan ihmhinen on Jumalan kohtaamisen paikka. Filosofi Barlaam pilkkasi tätä-antiikin filosofia piti ruumista vankilana ja jumalan esteena. Gregorios Palamas vastaa t'h'n ¨Mielen johdattaminen on kreikkalaisen filosofian suurin harha, kaikikean vääriein oppien juuri ja lähde. Me johdatamme mielen ruumiin ja sydämen ja niiden lisäksi vielä oman itsensäkin sisimpään¨

Anonymous said...

Barlaam's views - that we cannot really know Who the Holy Spirit is exactly (an outgrowth of which is agnosticism), that the ancient Greek philosophers are superior to the Prophets and the Apostles (since reason is above the vision of the Apostles), that the light of the Transfiguration is something which is created and can be undone, that the hesychastic way of life (i.e. the purification of the heart and the unceasing noetic prayer) is not essential - are views which express a scholastic and, subsequently, a secularised point of view of theology. Saint Gregory Palamas foresaw the danger that these views held for Orthodoxy and through the power and energy of the Most Holy Spirit and the experience which he himself had acquired as a successor to the Holy Fathers, he confronted this great danger and preserved unadulterated the Orthodox Faith and Tradition.[6]

ninni said...

en ymmärrä miten isät pitivät tietoa vaarallisena...

Arhi Finnsanity said...

Oliko Luther hullu?

" Paavi on yksi lämmin ja haiseva paskaläjä."


Lutherin pöytäpuheista saa selvän kuvan Lutherista.

Oidipus-Luther.

Luterilaisen kirkon nykyisistä sunnuntaisaarnoista taas ei saa mitään kuvaa mistään ajattelun päämäärästä. Ei ole mitään tehokkaampaa kirkosta eroamisen mekanismia kuin kehottaa ihmisiä menemään lähimpään kirkkoon sunnuntaina. Menkää.

Luther? Mikä kaljaa kittaava vallankumouksellinen oikein oli?

Lutherin teologiassa ei ollut mitään homogeenistä oppia vaan poleemista hahmottelua, hän puhuu ajassaan, retorisesti ja vain miehenä, kuten saksalaisessa kulttuurissa silloin miehen oletettiin puhuvan.

Luther vihasi uskonnollista monimutkaisuutta, neuroottista syntikeskeisyyttä ja uskonnollisia fantasioita; turhaa teologiaa ilman elämänhallinnan ja arjen näkemystä, siis kaikkea katolista.

Luther inhosi vahvaa kirkkoa, uskonnollista teatteria. Totaalista instituutiota.

Usko voi olla vain yksilön uskoa. Instituutio voi vain tuhota.

Lutherilla oli Buddhan ja Jeesuksen kanssa sama käsitys ontologiasta: ihmisen täytyy avata silmänsä todellisuudelle eikä ruinata instituutiolta kiiltokuvia.

Tästä käynnistyi moderni maailma.

Vapautta ajatella ja tulkita, hyvässä ja pahassa. Luther ei yrittänyt kumota "paratiisin lankeemusta" ajatusmallina ihmisen hämmentyneisyydestä - kuten katolilainen kirkko yritti halveksimalla ja demonisoimalla aktiivisesti painaa mutaan seksuaalisuutta ja ruumiillisuutta.

Katolinen häpeä tarkoittaa häpeävää ihmistä, joka haluaa muiden määrittävän oman ruumiinsa toiminnot ja valinnat. Suomalainen ev.lut kirkko on toteuttanut tätä epäluterilaista, katolista ruumisoppia ja häpeän kaksoissidosta. Puhutaan armosta mutta armottomasti.

Luther vastusti kahtiajakoa ihmisen omassa elämässä, elämänhallinnassa.

Ei ollut syntistä ruumista ja erikseen "Jeesuksen verellä" puhdistettua sielua. Oli vain ihminen armossa, itsehyväksynnässä.

Jotta ihminen ei olisi dualistinen, oli yhteiskunnan oltava dualistinen: siihen tarvittiin Kahden regimentin oppi.

Yhteiskunta ja elämisen muodot eivät saaneet olla kirkon hallitsema totaliteetti, monoliitti, jossa uskonto ja magia kahlitsivat elämän organisoitumisen lahledituksi yhteiskunnaksi. Uskonnonvapaus oli Lutherin toive - josta hän valitettavasti luopui omaa vakaumustaan vastaan.

Kahden regimentin oppi on siis alunperin totaalista olemuksen kahtiajakoa vastaan.

Ihminen sai Lutherille olla ihminen ja systeemi systeemi.

Vasta vanhuudenhöperönä Luther kehitti fasistisen uskollisuuden uskontoa verojen kerääjää kohtaan unohtaen omat oppinsa täysin.

Katolinen ihmisen olemuksen kahtiajako monokulttuurissa oli pitkälle suunniteltu systeemi ihmisen subjektiivisen itsellisyyden tuhoamiseen, sanelun totalitarismia, tahdon valinnan kieltämistä ja masokismin glorifiointia, riittämättömyyden ja ilottomuuden ritualisointia.

Kahden regimentin oppi taas salli subjektin olemassaolon takaisin kreikkalaisten yksilön vapauteen. Valtio ei saisi puuttua yksilön uskomuksiin ja valtion sääntöjen tuli olla kaikille samanlaiset vain organisaation toimivuuten liittyen.

Katoliset olivat protestantismin kapinallisille sielun vihollinen, koska dualisti-katolilaiset demonisoivat kaiken ruumiillisen ja armoton systeemi hengitti vain yksilön häpeän kautta. Luther otti elämän tosi rennosti oluen vaahtoa puhallellen. Elämä on vain elämää. Idolit ja pyhimykset demoneja, vääriä kuvia.

Armo edellytti suostumuksen hyväksyvälle jumalalliselle ideaalille, armolle mutta ei (katolista) kieltäymystä.

Tämä on luterilaisuuden timanttiluoti. Elämä on Lutherille valintoja, tahto jumalallinen ihmisen ominaisuus mitä ei käskystä pomppivilla "enkeleillä" ole.

Systeemi on ihmistä varten, ihminen ei ole systeemiä varten.

Arhi Finnsanity said...

Katolilaisuuden perusvisio on aloittaa viimeinen tuomio jo täällä ja tänään.

Kondomi on heille vieläkin jumalanpilkkaa, koska Jumalan tulisi päättää ihmisen puolesta, milloin nainen tulee raskaaksi. Aids rangaistus ja pikatuomio. Subjekti ei saisi kapinoida edes yhdynnässä maagista maailmanjärjestystä, kohtaloa kohtaan - eikä ennenkaikkea sillä saisi olla vapaata tahtoa valtakoneistoa kohtaan. Paavi on katolisessa opissa vieläkin Jumala, "erehtymätön" Paavi.

Hitler vetosi ideologiassaan nimenomaan katoliseen "Viimeinen tuomio"-skenaarioon ja ritualistiseen puhtausmalliin sekä excommunikaatioon, "rituaalista erotettavien joukkoon".

Hitler kehitti satoja puhtauteen liittyviä syntisäännöksiä katolisen kirkon malliin natsien sisäpiirille ja kansalle. Kansan puhdistus oli katolisen ja kalvinistisen kulttuurin toiviokuva. Luther itsekin sortui tähän malliin takaisin puuttuessan poliittiseen sisällissotaan.

Hitler halveksi tuimasti kahden regimentin oppia, ihmisten täytyi rituaalisesti pyhittäytyä johtajan ideologiaan vallalla kaiken muun yli. Hitler oli lukenut inkvisition historiaa tarkkaan ja ihasteli organisaation voimaa ihmisten mielen yli.

" Sen, joka haluaa olla viisas nykyään, on oltava eri mieltä kaikesta, mitä muut pitävät tärkeänä." - Luther

Lutherin alkuperäisen, terveen ajattelun idea, yksilöllisyyden vallankumous, edellytti jatkuvaa vallankumousta ja yksilön systeemivapaata ajattelua, sillä muuten seuraamuksena olisi katolinen kirkko, jatkuva taantuminen.

Sakramentaalisuus on kahle, jota vastaan Buddha, Jeesus ja Luther valistuneesti taistelivat. Hurskauttamisoppi armossa on itsensä kohtaamista, riisuuntumista jäykistä ja mahdottomista täydellisyysvatimuksista. Inhimillisyyden hyväksymistä, suhteellisuudentajua.

Nykyinen paavi, Jumalan rottweiler, todistaa toimenpiteillään pitkälle sen, että katolinen kirkko ei voi muuttua. Valta ja korporaatioidea on uskon ainoa liima katolisessa systeemiajattelussa. Katolinen oppi hajoaa, jos armorealismi voittaa ja korporaatio hajoaa - ja suloinen valta Jumalan edustajana häviää.

Lutherille oli tärkeää kieltää avioliiton sakramentti ihmisten naurettavana tärkeilynä. On uskomatonta, että näennäisen luterilaisessa kirkossa hautajaiset ja häät ovat "kansan sakramentteja", rituaaleja, joilla ihmiset jäsentävät itsensä instituution hyväksymiksi olennoiksi. (Ne eivät ole Lutherin mukaan sakramentteja vaan harhaoppia).

Suomalaisia häärituaaleja ja hääpuheita pidetään niin katolilaisella otteella että ei mitään rajaa. Häät tavoittavat eniten aikuisia suomalaisia ja tärkein julistus juuri silloin on hyvin epäluterilaista ja katolilaista puhetta: pyhästä avioliitosta, tarkkailevasta ja palkitsevasta Jumalasta, avioliitosta seurakunnan esikuvana ja onnellisuuden ehtona, avioliitosta elämän itsestäänselvänä täyttymyksenä, maagisesta kohtalosta, sielunystävästä ja muusta harhaoppisuudesta.

Katolisen sakramentalismin röyhkeimmän äpärän, avioliiton ylpeyden sakramentin, mahdottomaksi julistaminen, on avain kirkollisen vallan kuristusotteesta irti pääsemiseen. Kirkko, instituutio tai suku ei saa olla yksilön elämänhallinnan totaliteetti, keskus.

Avioliitto on vain kahden yksilön sopimus ja halu. Siihen ei saa sotkea tuonpuoleisia tai jumalia. Millekään Pyhälle Hengellekään ei voi jättää vastuun taakkaa ihmisen valinnoista ja elämänhallinnasta.

Ihminen on itse valinnoistaan vastuussa ja nimenomaan puolison valinnassa; joku Pyhä Henki ei voi vaikuttaa ihmisen mieltymyksissä, tarpeissa ja sitoumuksissa. Eikä suku. Pakottaa voi vain ulkokohtaisuuden vankilaan ja omistussuhteeseen.

Jokaisen on elettävä omaa elämää, Luther julistaa kumoten valtavan häpeäinstituution. Ihminen kelpaa itsenään.

Arhi Finnsanity said...

Lutherin mukaan kirkolla ei saanut olla mitään valtaa, mikään ei saanut orjuuttaa ihmistä - ei koronkiskurit, ei taikauskoiset maagikot, kansan viholliset, pelot.

Viimeinen Tuomio ei ollut Lutherille uskon vapauttamiseen lainkaan tarpeellinen kuten paaville.

Ihmisen tuli lähestyä totuutta oman kasvamisen, "sielun kohtaamisen", tähden. Ei pelastuakseen rituaalien tai alistumisen kautta vaan kohdatakseen itsensä. Todellisuuden näkemisessä on jo tuomiota tarpeeksi.

Jumala sai vaikka pelastaa kaikki, jos halusi, sillä ei olisi mitään merkitystä ihmisen uskoon luterilaisittain. Tuomio ei ole vastuullisen ihmisen predikaatti tai puhdistavaa armoa luova entiteetti.



Lutherille Jumalan läsnäolon ja siis ihmeiden todistaminen oli pahinta Jumalanpilkkaa.

Ihmeiden metsästäminen ja verifioiminen oli saatananpalvontaa - kielilläpuhuminen ja ihmeparantumiset, kaikki tyynni Jumalan antaman elämän halveksuntaa. Luther oli hyvin lähellä Bonhoefferin Jumala-kuvaa. Tunnetusti Jeesuskin kutsuu Markuksen evankeliumissa ihmeparantumista toivovia ihmisiä vähäuskoisiksi.

Lutherille Jumalan määrittelyhalu oli pahinta nihilismiä. Jumalalle ei ole nimeä eikä määrittelyä, vain ihmisen kaipausta ja hyvän etsintää. Hengellinen satumaailma tappaa henkisen - vain luterilainen uskontokäsitys on voinut vapauttaa Jumalan katolisesta talutusremmistä.

Jumalan kaikkivaltius merkitsi Lutherille aivan jotain muuta kuin kyyläävä kohtaloiden shakkimestari. Jumala ei tarvitse ihmisen sakramentalistista voitelua. Jumalaa ei voi palvella.

Hiljainen Jumala on lempeä Jumala, jotain muuta kuin katolisten helposti loukkaantuva maailmankaikkeuden shakinpelaaja. Mestari Eckhart oli selkeästi Lutherin edelläkävijä - suosittelen tututumista (vieläkin paavin kirouksessa).


Katolinen kirkko lähestyi 50 vuotta huimasti Lutherin reformaatiota - kunnes nyt rottweiler-piispa huomasi, että päätepisteenä olisi todellakin sama kuin Lutherin uskonpuhdistus ja niinpä pyhimysten kelloa väännettiin hartiavoimin taaksepäin paavin diktatuuriin ja sokeaan magia-fundamentalismiin.

Kalvinistien Calvin kehitti suoritushulluuden ja työhulluuden Jumalan näin ollessa superkyttä.

Calvinin mukaan lepo oli jumalanpilkkaa, Lutherille taas työn tulosten kunnioittamista ja oikea paratiisi.

Kalvinistit karkoitettiin amerikkaan julman syntisten teloitusinnon takia - ja niin Euroopan ulosteesta tuli koko maailman syöpä. Amerikkalainen politiikka perustuu kalvinistiselle kirkkovaltioajattelulle ja ennaltamääräämisoppiin. "Tehkäämme kaikista samankaltaisia, saman brändin alle sillä samankaltaisten on maa ja taivas". Our way of life. Ansaitse olemassaolosi korkeimman kriteerin ja menestyksen mukaan, kelpaat vain ulkoisen määrittelyn kautta. Jumalasta puhumalla voi olla autuaan välinpitämätön jumalallisille ideoille.

Elämän onnelliset osatekijät, yksilön omassa hallinnassa, olivat Lutherille kuitenkin aika tärkeä osa ihmiskuvaa. Arkea pakeneva ihminen oli hänelle katolilainen tai juutalainen koroilla eläjä, joka halveksi kansaa, "Jumalan todellisia lapsia".

Mitä vahvempi kirkko, sitä heikompi usko, oli Lutherin iskusääntö alkuseurakunnan hengessä.

Lutherille yhteys Jumalaan, hyvään, oli kirkkaasti yksilökeskeinen juttu ja ikuinen arvoitus ilman magiaa. Luther etsi luostarissa mystistä Jumalaa, joka on hylännyt tämän maailman. Siksi maailman hylkävä munkkirooli tuntui aluksi mainiolta ajatukselta. Sitten Luther ymmärsi, että pyhittäytyminen oli vain pakoa, näennäistä oman ihmisyyden kieltämistä.

Luterilainen asenne muutosvoimana (kuten Lutherin omassa kapinassa suurta kirkkoa kohtaan ja Jeesuksen kapinassa synagoogasysteemiä kohtaan) on loputonta kapinaa, etsimistä, oivalluksia ja jatkuvan muutoksen kohtaamista ja sen sallimista.

Muutos, elämä - elämänmakuinen armo, suhteellinen kypsyys hyväksyä oma kehitysvaihe ja kaiken muuttuvuus.

Arhi Finnsanity said...

Siksi avioliittokaan ei voi olla koskaan katolisen harhaopin mukaisesti jotakin ikuista, "jumalallista" ja peruuttamatonta, vaan vain ihmisten väliaikainen sopimus ihmisten taitojen ja voimien mukaan. Elämän hengellistäminen oli Lutherille sielun korruptiota.

Kun puhutaan eurooppalaisen luterilaisuuden järjellisyydestä ja yksilön vastuusta (oman uskonkin määrittelyssä), puhutaan subjektiivisuuden ehdottomuudesta - ja objektiluonteen mielettömydestä. Pyhimyksen kautta ei voi elää omaa elämäänsä, pyhimyksen palvominen ei pyhitä elämää. Katolilaisuuteen kuuluu absoluuttinen objektiominaisuus, kuten viihdekulttuuriissa. Idolit määrittävät puhtaan ihailun ja siten uskon todellisia objekteja, kuluttajia.

Lutherille katolinen kirkko pyhimyksineen on samanlainen karja-aitaus kuin nykyinen kuluttajien idoleita kuolaava viihdeteollisuus.

Kirkko ei voi määrittää ihmisen uskoa. Kirkko on seurakuntana vain kokoontumispaikka ihimisille, jotka nyt sattuvat haluamaan uskonsa ja toiveittensa jakamista.

Lutherin protestanttisen protestin tosi ydin oli se, että yksilön usko määrittelee uskonnon tärkeyden eikä instituution tarpeet ja perinteet. Ei tarvitse olla yhtä ainoaa tarkkaa lakimaista uskoa, jonka kirkko muuttumattomasti määrittää, koska kirkko ei pysty olemaan muuttumaton tai pyhittämään kenenkään ihmisen uskoa tai pyrkimyksiä.

Lutherin mukaan kirkkoa ei oikeastaan tarvita mihinkään, sillä Jeesuksen seuraajat ovat toinen toisilleen pappi (yleinen pappeus) ja seurakunta, missä tahansa valitussa muodossa - ilman paavillisten hierarkioiden taakkaa.

Vanhurskauttamisopissa Luther ei lukenut Markuksen evankeliumia. Luther uskoi automatisoituun Pyhään Henkeen ja aggressiivisten kirkkoisien lasten pakkokasteeseen. Jeesuksen masokismi uhrautuvana poikana kiihotti Lutheria, sillä hän ei halunnut kokea omaa munkkiaikaansa turhaksi vaan jonkinlaiseksi imitatio Christi-vaiheeksi.

Protestanttinen uskonpuhdistus jäi pahasti kesken, koska uudistusvaihe jäädytettiin katolilaiseen tyyliin teologien palvomiin Tunnustuskirjoihin.

Luther ei käynyt omaa isäkapinaansa oikeaa isääns kohtaan rehellisesti vaan suuntasi kaiken paaviin ja omaan uhrautuvaan kapinanjohtajarooliinsa. Lutherille isäsuhteen alistumissuhteesta jäi psyykkinen pakkomielle, käsittelemätön mielenmalli, jota uhraava Jumala puhdisti rankaisemalla.

Siksi Luther nautti Hitlerin lailla juutalaisten ja talonpoikien vainosta. Luther jätti kapinoimatta biologista isäänsä vastaan eli psyykkisesti aito kapinaa ei tapahtunut eikä erillistymistä. Siksi Luther lopulta samaistui vain vahvoihin auktoriteetteihin, jotka "puhdistavat" isällisesti vastustajiaan.

Lutherin sortuminen ja hänen uskonpuhdistuksensa ovat hieman eri tarina. Luther vapautti Jumalan ihmisen määrittelystä vaikka itse ottikin lopulta Jumalan aseeksi paavilliseen tyyliin. Moderni hyppy oli kuitenkin liian huikea Lutherille, Luther ei voinut hyväksyä inhimillistä, kärsivää Jumalaa vaan palasi takaisin katoliseen viimeisen tuomion ekstattiseen odotukseen.

Lutherin dikotomia uskonnon eristämiseksi valtiosti oli kuitenkin aluksi täydellisen erilaista kuin nyt käsitämme fundamentalismin tai vaikkapa katolilaisuuden kaksijakoisuuden, demonisen dualismin.

Uskonto ja valtio oli pidettävä erillään. Usko ja elämä erillään.


Ihan modernia. Mutta.

Luther oli juntti. Luther ei suostunut kasvamaan oppiensa mittaiseksi.

" Juutalaiset ansaitsevat tulla hirtetyiksi seitsemän kertaa korkeammalle kuin tavalliset varkaat"

Demagogi, joka näki kansan viholliset, katolilaiset ja koronkiskurit, "juutalaiset", rappeuttajina. Luther tunsi velkavankeudessa olevia ihmisiä, jotka oli houkuteltu ottamaan suuria lainoja, jotta olisivat lopun elämäänsä koronkiskurien elättäjinä.

Arhi Finnsanity said...

Vapaan tahdon sekasotku liittyi Lutherin omaan uranhallintaan. Hän oli halkaissut maailmankaikkeuden mutta silti ikääntyessään tarrautui vanhan maailman konventioihin. Luther oli modernisti, vaikka ei lopulta toteuttanut omia uskomuksiaan.

Augustinus teki häpeästä taiteen lajin. Luther taas uhmasta, häpeän neutralisoimisesta. Luther ei osannut lopettaa vihaansa, jota ilman hän ei olisi vapautunut alkuperäisestä paavin inkvisitosta.

Lutherin kompastuskivi oli suurudenhulluus. Hän kuvitteli saavuttaneensa profeetallisen aseman maallisessa vallassa - ja ryhtyi protestanttisten sotaruhtinaiden paaviksi.

Hän oli kumonnut elinpiirissään maailmankaikkeuden mahtavimman maallisen voiman - siinä voi pipo pyörähtää pahalla tavalla. Hän ei pystynyt suhteellistamaan omaa rooliaan vaan ryhtyi poliitikoksi. Hänen kokemusmaailmassaa katolilaisen mitättömyyden häpeän jättämän tyhjiön korvasi yksinkertainen narsistinen suuruudenhulluus, Jumalan tuomarin rooli, viimeinen tuomion maistiaiset sormenpäittensä kautta. Juutalaisviha ja talonpoikaiskapinan tuomitseminen poliittisesti herkullisenä jännitelähteenä sai ruhtinaiden huomion ja kiitoksen.

Luther suoritti isänmurhansa paavin kautta ja jäi sen oidipaalisen hybriksen vangiksi.

Jumalan armo ei sitten lopuksi narsistisesti riittänyt Lutherille vaikka kuinka siitä oli saarnannut. Luther ei toiminut opetustensa mukaan vaan etsi isää poliittisesta vallasta ja perheen koossapitävää paavia ruhtinaista. Luther ei voinut käsitellä sitä modernismin ja kapinan tulikettua, jonka hän oli vapauttanut.

Kuten niin moni narsistiprofeetta, joka palvookin Jumalassa "Jumalan edustajana" lopulta vain omaa jumalisuuttaan ja vaikutusvaltaansa. Ahneudessaan.

Luther toimi kuin profeetta mutta ei hyväksynyt profeetan kohtaloa. Tästä seurasi tragedia.

Aivan kuten Polanskin pahuutta tarkastelevia elokuvia ei kannata, hylätä vaikka hänet tuomittaisiinkin nyt härsinä raiskaajana, niin Lutheria ei voi ohittaa mitättömänä ilmiönä vanhan Lutherin protofasismiin lankeamisen takia. Lutherin harteilla oli koko maailmanjärjestyksen muuttaminen. Raukka ei kestänyt kaaoksen varjoa luullessaan kaiken järjestyvän uskonnollisen vallankumouksen myötä.

" Jos paholainen tahtoo kiusata minua yöllä, annan sille tällaisen vastauksen: Paholainen, minun pitää nyt nukkua. Se on Jumalan käsky ja järjestys. Päivällä tehdään työtä ja yöllä nukutaan.
Mutta jos se yhä itsepäisesti ahdistaa minua ja syyttää minua syntisenä ja riittämättömänä, silloin minä pilkkaan sitä sanoen: ’Sancte Satan, ora pro me.’ - ’Rakas paholainen, rukoile puolestani, sillä sinä et ole milloinkaan toiminut huonosti’. Sinä yksin olet pyhä, syntymätön. Mene siis Jumalan luokse ja hanki itsellesi armo (äläkä kiusaa perfektionismilla vajavaisia ihmisiä). "


Lutherin käsitykset ja määritykset muuttuivat koko ajan, Luther oli ennakkoluuloinen tärkeilijä. Kukaan ei voi "totella" ja palvoa Lutheria, ei ole yhtä Lutheria vaan voidaan vain tulkita, kuten Luther suhtautui Raamatun teksteihin. Modernisti. Aineistona.

Hyvän jakaminen, ihmisyyden toteutuminen, ei synnin tarkkailu.

Anonymous said...

oho olipa paljon asiaa. hullu on jokainen ajatteleva ihminen. ja varsinkin tunteva. kehitys on inhottavaa.

jotkin uskonnolliset instituutiot on hyvin vahvoja..kumpa mekin olisimme. ehk' on kuljettava individuoalismin kautta mutta olisi mukava p''ty' toisen ihmisen Luo!