Kielimafia tekee lisäyksiä, muutoksia ja tarkennuksia - viimeksi 21.10 klo: 23.00.Tuntui jo alunperin siltä kuin tulisin haukkaamaan liian ison palan kakusta, mikäli en kirjoita tästä aiheesta yhtä tai useampaa jatkopärettä vaan yritän mahduttaa ja tiivistää sen yhteen osaan. - - Näin saattaa käytetyn tematiikan osalta ollakin, mutta pohditaan ja viilataan nyt vielä sekä tekstiä että asiaa. Ehkä tämä tästä.
21.10
Vähitellen alkaa näyttää varmalta, ettei tämä juttu jää tähän - ei voi jäädä. Olenhan sitäpaitsi jo pitkään aikonut ja jopa luvannutkin pohtia Emman ja Annan (nyt siis myös Effin) tapauksia verraten niitä Nastasja Filippovna Baraskovan traagiseen mutta ongelmallisempaan luonteeseen ja kohtaloon.
Jos joku nyt yhä vielä ihmettelee, mitä oikein haluan ajaa takaa näillä pohdiskeluillani, niin eiköhän se tästäkin päreestä jo ilmene. - - Kyseessä on - ei enempää eikä vähempää - rasististen käytäntöjen psykososiaalinen ja moraalinen dynamiikka, jonka paradigmaattisina uhreina/tapauksina edellä mainittujen romaanien neljää naista voinee täydellä syyllä pitää.
Rasismi piilee meissä paljon syvemmällä kuin luulemmekaan, ja suurin osa siitä käydystä keskustelusta on pelkkää oman reviirin varmistusta, mitä ei tietenkään itsessään voi pitää rasismina, mutta pinnallinen ja yksipuolinen asenne on kyseessä. - - Tosiasia kuitenkin lienee, että salakavalin rasismi taitaa olla meissä lähes myötäsyntyistä. Joka tapauksessa rasismin perimmäiset lähtökohdat löytyvät alunperin persoonallisuutemme dynamiikasta ja ne legitimoidaan sosialisaatiolla eli indoktrinoimalla jo nuoriin ihmisiin tietty kasvatus ja tietyt tavat sekä asenteet.
I
Effi Briest on 1800-luvun saksankielisen romaanikirjallisuuden ehkä tunnustetuiman kirjailijan, Theodor Fontanen, kuuluisin teos. Se on kertomus aviorikoksesta kuten Emma Bovaryn ja Anna Kareninankin tarinat, vaikkei olekaan (paitsi ehkä Saksassa) tullut/jäänyt yhtä kuuluisaksi kuin mainitut kaksi realistisen romaanikirjallisuuden ehdotonta huippua.
Silti - sekä muodoltaan että sisällöltään Effi yltää Emman ja Annan rinnalle - olkoonkin rakenteellisesti ja sisällöllisesti pienimuotoisempi (en tarkoita pienimuotoisuudella sivumäärää (417 s.) tai esteettisen vaikutuksen 'pienempää' tehoa).
Väitän myös, eräitten feministien luultavasti nyrpistäessä nenäänsä, että nämä kolme suurta aviorikosromaania ovat jo pelkästään kuuluisuutensa vuoksi vaikuttaneet merkittävällä tavalla naisten asemaa ja oikeuksia parantavasti, sillä niin voimakkaalla ja syvällisellä tavalla, joko suoraan tai epäsuorasti, ne ilmentävät patriarkaalisen (yläluokkaisen) yhteiskunnan naiselle asettamaa roolitusta sekä tukahduttavaa moraalia.
Näiden kirjojen pohjalta käyty, avioliitossa olevan naisen oikeudellisen ja moraalisen aseman pohdinta on koskettanut niiden joka ainoaa lukijaa - syvällisesti, ja koskettaa yhä vielä nykyään. Nämä romaanit ovat ikuisia eivätkä mitään aikalaisongelmiinsa jämähtänyttä sosiaalipornoa.
II
Flaubert ei mielestäni ota kantaa siihen, tekikö Emma Bovary väärin, vaikka ajaakin hänet uteliaisuutensa ja uuden kokemisen halussaan lopulta umpikujaan ja 'tappaa' hänet kirjan lopussa (itsemurha).
Hieman samalla tavoin, tai ehkä vielä laajemmassa merkityksessä, Cervantesin Don Quijotesta muodostui monumentti ja symboli jollekin paljon suuremmalle kuin pelkän ritariromantiikan kritiikille (ks. esim. Miguel de Unamunon näkemys Traaginen elämäntunto-teoksen viimeisessä esseessä).
Tolstoi sen sijaan haluaa kertoa meille myös moraliteetin (vaikkei missään kohtaa tuomitsekaan Annaa): uskottomuus avioliitossa, tapahtuipa se sitten rakkaudesta, himosta tai mistä muusta syystä tahansa, johtaa ainakin naisen kohdalla tuhoon. Annan tarina on kuitenkin psykologisesti niin monitahoinen, koskettava ja moraalisten konventioiden kiemuroihin uppoutuva, että se lopulta ikäänkuin voittaa Tolstoin halun moralisoida Annan kohtalolla sormeaan liikaa heristäen. Ja hyvä niin, koska ilman Tolstoin kokemaa suurta sympatiaa Annaa kohtaan romaaní menettäisi jotain aivan olennaista sanomastaan, jonka esteettinen teho on vertaansa vailla.
Theodor Fontanen Effi on edellisten nuorten naisten tavoin myös korkean yläluokan kasvatti, mutta Effin kohtalo ilmentää mielestäni jopa enemmän ja tietyssä minimalismissaan järkyttävämmin kuin Emman ja Annan tarkasti kuvatut teot, kokemukset, luonteet sekä mielenliikkeet päähenkilön oman elinyhteisön ja yhteiskuntaluokan lähes käsittämätöntä henkistä julmuutta naista kohtaan, joka on rikkonut joitain sen kirjoittamattomiksi säännöiksi pyhitettyjä aviosuhteen 'lakeja' ainakin, mitä 1800-luvun lopun moraalikäsityksiin tulee.
Effi von Briestin aviomiehen, piiri- ja sittemmin ministerineuvos paroni Geert von Instettenin ylireagointi (ainakin nykypäivän lukijan mielestä) jo kuusi vuotta vanhaan ja lopultakin vähäiseen 'affairiin' vaimonsa ja alaisensa, sotilaspiiripäällikkö majuri von Crampasin, välillä, aiheuttaa yhteisöllisen lumipalloeffektin - sosiaalisen diskriminaation, joka lopulta tuhoaa Effin henkisesti ja fyysisesti.
Effi Briest oli eräs Thomas Mannin suosikkiromaaneja. Ilmeisesti jopa Mannin arvostetun esikoisromaanin Buddenbrook-sukunimi on kunnianosoitus Fontanelle, joka nimeää majuri Crampasin itselleen, Geert von Instettenin välistä kaksintaistelua varten, valitseman sekundantin juuri tällä tavoin.
Effistä on tehty tietenkin myös elokuvia, joista luultavasti kuuluisin ja arvostetuin on Rainer Werner Fassbinderin lopullinen läpimurtotyö vuodelta 1974 pääosassaan Hanna Schygulla.
III
Effi Briestin puhdasta, ehjää ja rakenteellisilta ratkaisuiltaan ajoittain lähes minimalistista (teoksesta henkilöhahmoineen saisi varmasti improvisoitua yli 1000-sivuisen järkäleen) tyylilajia on kutsuttu poeettiseksi realismiksi - määritelmä, jota käytetään yleensä puhuttaessa tietyistä 1900-luvun ranskalaisista, nostalgian, katkeruuden ja korostetun estetismin sekä humanismin sävyttämistä elokuvista (etenkin Jean Renoirin Suuri illuusio, Ihmispeto ja Pelin säännöt; Renoir ohjasi myös Madame Bovaryn 1933).
Realistisen kerronnan ohella Fontane pyrkii Effi Briestissä säilyttämään melankolisen todenkaltaisuuden tunnun myös vaikutelmien käänteisellä käytöllä ja luomisella. Hän painottaa teoksen eräitä tapahtumia jättämällä harkittuun taiteelliseen tehovaikutelmaan päästäkseen sanomatta/kuvaamatta/selventämättä olennaisia juoneen liittyviä asioita, jotka lukijan/katsojan on näin olen täytettävä omalla mielikuvituksellaan.
Esimerkkeinä 'vaikenemisesta vaikutelman luomiseksi' käyvät erinomaisesti kertomuksen perimmäisen idean ja sen ymmärtämisen sekä tulkinnan kannalta romaanin merkittävimmät, toisistaan erottamattomat episodit/kohtaukset: 1) Effin ja majuri Crampasin välinen intiimi suhde sekä 2) Crampasin ja Effin puolison, Geert von Instettenin välillä, vuosia myöhemmin käytävä kaksintaistelu, jotka kuvataan ikäänkuin ohimennen, epäsuoraan vihjailevasti, lopulta vain muutamalla lauseella.
Tekijä siis pelkästään vihjaa Effin ja Crampasin tapaamisiin ikäänkuin pienen kehyskertomuksen tai sivujuonen kautta kuvaten niitä itse asiassa vain Effin tarkoin rajattuina/valittuina mielenliikkeinä ja Crampasin yhteen virkkeeseen sisällytettynä kiihkona mukaanlukien kolme lyhyehköä otetta hänen myöhemmin löydetyistä kirjeistään.
Me emme tule koskaan tietämään, mitä todella tapahtui, vaikka Effi ja Geert kyllä muutaman kerran keskustelevat majuri Crampasista, eikä Fontane suinkaan halua peitellä sitä, että aviomies kokee mustasukkaisuuden tunteita, vaikkei hänellä oikeastaan ole siihen mitään aihetta.
Tuloksena on 'romaanipaketti', joka täytyy lukea/katsoa kärsivällisesti alusta loppuun kyetäkseen ymmärtämään kirjailijan perimmäisen tarkoituksen, tai mikä se ylipäätään saattaisi olla.
Ainakin Effi Briestissä kirjan/kirjailijan sanoma on niin tiukasti sidottu kertomuksen rakenteeseen - siihen mitä sanotaan tai jätetään sanomatta, että kun päätyy loppua kohden, voi vain lumoutuneena edeten tunnustaa, että ilman romaanin rauhallista ja ikäänkuin 'mitäänsanomatonta' alkua loppu ei ehkä voisi olla niin tehokas, mieleenjäävä ja ennenkaikkea lukijassa heränneen surumielisen empatian kokemuksen myötä tiettyjä, psykologisia, sosiaalisia ja moraalisia kysymyksiä ihmetykseen asti herättävä: - miksi Effiä vältellään ja syrjitään kuin ruttotautista - voiko tällainen olla muuta kuin henkistä ja yhteisöllistä sadismia?
Heräävät kysymykset problematisoivat salakavalan 'pinnallisen', kerronnallisen muotorakenteen puitteissa ja sen läpi syvällisesti kunnian sekä yhteisöllisyyden kahlitsevaa, ikäänkuin fatalistista, riippuvuutta toisistaan - riippuvuutta, joka sekä integroi ihmistä yhteisöön että uhkaa häntä sen tuomiolla.
Ehkä suurin miksi-kysymys lankeaa Effin aviomiehen paroni von Instettenin kontolle.
Sillä vaikka naimisiin mennessään 17-vuotiaan Effin silloin jo 38-vuotias puoliso, pommerilainen piiri-, sittemmin berliiniläinen ministerineuvos Geert von Innstetten, pystyykin yli seitsemän vuotta häiden jälkeen tarkoin arvioimaan ja hillitsemään oman suhtautumisensa Effin ja sotilaspiiripäällikkö majuri Crampasin kuusi vuotta aiemmin, pariskunnan aiemmassa asuinpaikassa tapahtuneeseen syrjähyppyyn, joka paljastuu Crampasin Effille osoitettujen kirjeiden löydyttyä vahingossa erään lukitun laatikon pohjalta, niin Geert päätyy sittenkin - ja tämä lienee romaanin avainkysymys: miksi? - valitsemaan periaatteittensa mukaisesti kaksintaistelun Crampasin kanssa (jossa tämä kuolee) sekä asumuseron (ei kuitenkaan virallista eroa).
Jotain ikäänkuin tahattoman tragikoomisella ellei peräti groteskilla tavalla julmaa (julmuuskin voi siis olla perverssisti koomista(?) on siinä, että Instetten ei, melko viattoman ja Effin sekä Crampasin jo ajat sitten päättyneen lyhyen suhteen luonteen paljastavat kirjeet luettuaan, ole oikeastaan edes mustasukkainen (tosin Effin ja Geertin avioliitossa oli alunperinkin melko vähän todella syvää rakkautta kummankaan puolelta), mutta silti - silti hän kysyy itseltään - tai pikemminkin yhteisö - perinteinen aristokraattinen yhteisö periaatteineen ja tapoineen hänessä kysyvät: mikä on se aikaraja, jonka jälkeen tämä juttu ei enää merkitsisi mitään - juuri kenellekään - ei siis myöskään hänelle.
Kuusi vuotta on Geertille kuitenkin liian vähän. Yli kymmenen vuotta olisi riittänyt. Niinpä Instetten, oikeuttaen päätöksensä myös sillä, nykylukijalle jälleen melko oudolla mutta itse päätöksen kannalta johdonmukaisella periaatteella, että kun hän on kertonut asian ystävälleen, jonka haluaa sekundantikseen kaksintaisteluun, hän ei enää voi peräytyä, vaikka ystävä vaikenisi Crampasin ja Effin aiemmasta suhteesta kuin hauta (kuten tämä oman kliseemäisyytensä tiedostaen sanookin), sillä - Geertin sinänsä pätevän tulkinnan mukaan - kun asia on kerrottu yhdelle, niin lopullisesti peruuttamaton on yhteisöllisesti silloin jo tapahtunut: Instetten ei voi enää muuttaa omaa tai Effin kohtaloa toiseksi.
Fatalistinen käsitys yhteisölliseen kunniakäsitykseen ja moraaliin sidotusta kohtalosta vaatii häpeän välttämiseksi kaksintaistelua eli Instettenin kunnian palauttamista, mutta samalla se merkitsee myös Geertin ja Effin väisen avioliiton tuhoa.
Geert von Instetten valitsee niinkuin valitsee siis oman kunniansa tähden - käytännössä kuitenkin oman maineensa ja virkauralla etenemisensä varmistaakseen. - - Tulla häväistyksi olisi pahinta, mitä kunnian kulttuurissa voi varsinkin miehelle tapahtua. Tässä tapauksessa tosin kunnia, pikkumaisuus ja silkka oman edun tavoittelu ovat sama asia, sillä perimmältään Geert toimii omien kuvitelmiensa ja pyrkyryytensä vankina maksaen siitä avioliittonsa hajoamisella. - - Tosin vielä paljon suuremman, lähes rikollisella tavalla epäoikeudenmukaisen hinnan, hän tällä valinnallaan maksattaa Effillä.
Traagista tässä romahduksessa kaiken muun ohella Effin kannalta - sen ohella että tytär Anni jää aviomiehen (aviorikokseen syyttömän) huollettavaksi, eikä Effi pysty tapaamaan tätä ilman Geertin lupaa (mitä Geert ei tulisi sallimaan) kuitenkin on, että jopa Effin omat vanhemmat hylkäävät hänet muun yhteisön diskriminointia peläten. - - He haluavat mieluummin taata oman hyväksytyksi tulemisensa kuin riskeerata vapautensa ottamalla Effin takaisin kotiin. - - Suhteellisen varakkaat vanhemmat pystyvät kuitenkin turvaamaan ainoalle lapselleen kohtuullisen joskin entiseen piiri- ja ministerineuvoksettaren loistoon verrattuna perin vaatimattoman elintason.
Effiä on kuitenkin tässä prosessissa haavoitettu aivan liikaa, koska hän saa ikäänkuin elinkautisen tuomion. - - Antiikin Kreikan demokratiaan kuulunut ostrakismi-käytäntö toteutuu Effin kohdalla yhteisön sisällä tapahtuvana eristämisenä. Se ei ole maanpakoa (pakoa toiseen maahan) vaan hienostuneen säälimätöntä syrjintää - siten rasismia jos mikä.
Vaikka Effi myöntääkin syyllisyytensä, niin silti (ja syystä) hän ei voi käsittää ja kestää aivan kaikkea itseensä kohdistuvaa halveksuntaa (vrt. Anna Kareninan kohtalo tämän yrittäessä takaisin seurapiireihin Vronskin morsiamena).
Itse asiassa Effiin kohdistuva vieroksunta on absurdia kaikille. Eivät ihmiset ymmärrä, mitä he tässä tekevät; - he vain robottimaisesti reagoivat niiden koodien mukaan, jotka muka aina ovat määränneet sen, mikä tämänkaltaisissa tapauksissa on muka oikein (vrt. Antigone).
Effi sairastuu ja lopulta hänen pitkäaikainen lääkärinsä näkee parantumisen ainoaksi edellytykseksi vain yhden vaihtoehdon. Niinpä hän vetoaa oma-aloitteisesti, koskettavalla kirjeellään, Effin vanhempiin, jotka siitä vaikuttuneina (tosin yhä epäröiden) viimein, noin kolmen vuoden boikotin jälkeen, ottavat Effin takaisin kotiin. - - Tämä toipuukin silminnähden mutta syvin elämänilo on jo kadonnut (Effi on tässä vasta 27-28-vuotias).
Kohtalo - toisin sanoen aristokraattisen ja yläluokkaisen yhteisön jäykät moraalikäsitykset, jopa omien vanhempien oudon julma (olkoonkin etäältä ymmärtävä) suhtautuminen omaan lapseen, tuhoaa Effi Briestin. Hän kuolee hitaasti eräänlaisen hivutuskuoleman, poistuen elämästä ja maailmasta kuin perhonen, jolta revittiin ensin siivet, ja joka ei siten pysty enää toteuttamaan omaa kohtaloaan, tehtäväänsä saatikka omaa itseään.
Effi kuolee tukahduttavasta kunniakäsityksestä elävän yhteisön marttyyrinä. - - Häntä ei kivitetty kuoliaaksi niinkuin portoille ja avionrikkojille juutalaisessa yhteiskunnassa monesti tehtiin, mutta silti voinee täydellä syyllä sanoa, että tuomio: - yhteisöstä eristäminen, kielto päästä takaisin seurapiireihin ja ylipäätään ihmisten ilmoille vapaana ja omavastuisena ihmisenä (vaikka yhä arvosteltunakin), henkisen sadismin huippuna porttikielto jopa rakkaaseen lapsuudenkotiin omien vanhempiensa luo - eivätkö nämä kokemukset ole kuin kiviä, jotka osuvat ja sattuvat - ehkä pahemmin kuin fyysiset kivet - senkin takia, että niitä joutuu kestämään lähes ikuisesti - päivästä toiseen.
Ja vielä enemmän: eikö tällainen kohtalo ole kauhistuttavinta, minkä ihminen voi kokea? Tulla käytännössä melkein kaikkien (poikkeuksena palvelijatar Rosawitha ja Geertin Rosawithan pyynnöstä lähettämä, Effin kaipaama koira, Rollo) hylkimäksi ja hylkäämäksi - jopa niiden, jotka Effiä yhä ystävinä rakastivat mutta eivät oman maineensa vuoksi uskaltaneet häntä enää lähestyä.
Joku voi nyt sanoa, ettei tällaista tapahdu enää nykyaikaisissa, länsimaisissa yhteiskunnissa. Voi olla, ettei nimenomaan tässä muodossa tapahdukaan, mutta minun mielestäni Fontanen Effi Briest on yhä suorastaan paradigmaattinen esimerkki (Madame Bovaryn ja Anna Kareninan ohella tietysti) siitä, ettei suurinta julmuutta siis välttämättä aina olekaan koettu fyysinen väkivalta tai loukkaavat herjasanat vaan täydellinen vaikeneminen, yhteisöstä eristäminen, joka aikaansaa ihmisessä jatkuvasti hivuttavan ja kiduttavan sosiaalisen deprivaation tilan. Se jos mikä on rasismia par excellence.
Näin epäoikeudenmukaisen hyljeksinnän kohteeksi joutunut ihminen saattaa kuolla, kuten Effi, ikäänkuin anemiaan ja astmaan, psykofyysiseen heikkouteen, ihmisarvonsa alentamisesta seuranneeseen tarpeettomuuden tunteeseen, jonka tässä tapauksessa aiheutti käsitys oikeudenmukaisuudesta niiden lähimmäisten taholta, jotka aiemmin jopa ihailivat ja rakastivat mutta käänsivät nyt selkänsä jotta olisivat kyenneet säilyttämään ja ylläpitämään yhteisöä muka integroivia eettisiä periaatteita(an).
Kuitenkin myös Geert von Instetten oppii ymmärtämään yhä selvemmin, että hänen periaatteellisuutensa, kunnianhimonsa ja pyrkimyksensä arvoasemien kautta onneen, on lopulta miltei harhaa. Silti hänkään ei pysty muuttamaan muuksi sitä kurssia, johon laiva oli kääntynyt - toki hänen oman valintansa seurauksena.
Voidaan tietysti olettaa kuten Geert myös teki, että Crampasin kirjeitten paljastuttua avioliitto tulisi kylmenemään peruuttamattomasti, vaikkei Geert seuraisikaan pikkumaisen jäykkää kunniakäsitystään ja olisi yrittänyt jatkaa Effin kanssa kuten ennen. - - Niinpä Geert von Instettenin suhde Effi von Briestiin loppui kaksintaistelun jälkeen - lopullisesti.
Ehkä Geert on liian tai ainakin yksipuolisen älykäs periaatteineen, aivan liian rationaalinen vielä syvässä itsetuntemuksessaankin. Sillä myös hän on menettänyt mahdollisuutensa onneen, jos nyt sellaista voi ihminen kokea muuten kuin hetkellisesti.
Varmaa kuitenkin on, että kunniakäsityksellä, jonka Geert von Instetten valitsi haastaessaan majuri Crampasin kaksintaisteluun kuusi vuotta aiemmin tapahtuneen, lyhyen, lähes mitäänsanomattoman suhteen takia, joka tällä oli ollut Effiin, hän horjutti (muistakaa tämä taas kerran) seuraukset erittäin hyvin tiedostaen monen ihmisen elämän tasapainoa ja aiemman onnen - ei ainoastaan omaansa. - - Mutta Geertille onni oli jotain aivan muuta kuin Effille - arvonimiä, kunniaa, ylipäätään miehisen pinnallista kilpailua ja tuon kilpailun voittamista.
Effin suhteen Geert von Instetten toimi kuitenkin kaikkein julmimmin. Ehkä Theodor Fontane halusi alla siteeraamani, kirjansa ehkä järkyttävimät rivit kirjoittaessaan, huutaa meille ääneen Effi von Briestin suulla: Miksi te ihmiset raatelette toisianne pahemmin kuin sudet? Mitä arvoa on sellaisella kunniakäsityksellä, joka aina vaatii jonkun marttyyrikseen?
Vai onko niin, että yhteisö tosiaan tarvitsee syntipukkinsa - sen johon voi tilaisuuden tullen projisoida ahdistavat, anarkistiset halunsa sekä ajatuksensa, ja johon on sitten helppo tiedostamattomasti samastua. Mikä merkitsee, että tällä tavoin ihminen pystyy käsittelemään torjuttua ja kiellettyä osaa itsestään - omaa sietämätöntä ahdistustaan ja outouttaan - tuossa toisessa.
Tällä verrattoman ovelalla mutta patologisella tavalla pystymme siis tuomitsemaan itsemme toisessa ihmisessä - ilman, että kokisimme omaa henkilökohtaista syyllisyyttä ja tuskaa.
Effi Briestin kohtalo oli eräänlaista modernisoituvan länsimaisen yhteisön mustaa magiaa. Yhteisön moraalikäsitykset toimivat ikäänkuin woodoo-nukkena, johon ja jolla se pistelee näkymättömiä piikkejään tarkoituksenaan tuhota se, joka oli ajautunut/valittu syntipukiksi.
Vaikka Effi Briestiä ei konkreettisesti surmattukaan, eikä hän tehnyt itsemurhaa, niin silti hän kuoli oman yhteisönsä ihmisten asettamana, antamana ja tuomitsemana uhrina: heidän pahuudeksi muuttuneitten ennakkoluulojensa takia ja samalla tämän oikeudeksi legitimoidun pahuuden heille aiheuttaman tuskan sovittaen - - - mutta ei sittenkään ilman pysyvää häivähdystä syyllisyydestä, joka aina viiltää kaikkia syyttäjiä ja ensimmäisen kiven heittäjiä, niin suuresti kuin he juuri sitä tunnetta teoillaan halusivatkin välttää kokemasta; - - ja tämä lienee koko Effin tarinan paradoksaalisella tavalla ahdistavin sanoma: jopa kaikkein rakastettavin ihminen saattaa muuttua (hänet muutetaan) kaikkein suurimmaksi 'uhkaksi' ja haasteeksi niille, jotka häntä rakastavat - edellä kuvatun psyykkisen torjuntadynamiikan myötä, joka toimii yhteisön syvimpien eettisten arvojen ja moraalisten käsitysten alkuperänä sekä perustana, ja joka siis on naamioitu(nut) oikeudenmukaisen järjen valepukuun.
Tässä mielessä Effi Briest on Jeesuksen kohtalotoveri, ja tässä mielessä romaani Effi Briest on myös eräänlainen rasistisen (siis lähes jokaisen) yhteisön esteettinen, moraalinen ja psykososiaalinen ruumiinavaus.
IV
"Mutta tuskin oli Rosawitha sulkenut ulkona oven, kun Effi, joka tunsi kohta tukehtuvansa, tempasi pukunsa auki ja alkoi kouristuksentapaisesti nauraa. ' Sellainen siis on jälleennäkeminen!' Hän syöksyi eteenpäin, avasi ikkunan ja etsi jotain tuekseen. Ja apu löytyikin hänen sydämensä hädässä. Ikkunan vieressä oli kirjahylly, siinä muutamia Schillerin ja Körnerin teosten nidoksia, ja runoteosten päällä, jotka olivat kaikki samaa kokoa, raamattu ja virsikirja.
Hän tarttui niihin, koska tarvitsi jotakin, minkä eteen voi polvistua rukoilemaan, ja asetti kirjat pöydänreunalle siihen kohtaan, missä Anni (Effin tytär) oli seisonut, heittäytyi äkkiä niiden eteen ja lausui puoliääneen itsekseen:
'Taivaan Jumala, anna anteeksi, mitä olen tehnyt; minä oli lapsi....Ei, ei, ei, en ollut lapsi, olin kyllin vanha tietämään, mitä tein. Minä tiesin sen enkä tahdo vähentää syyllisyyttäni...mutta tämä on liikaa. Tämä rangaistus, jonka lapsi on minulle aiheuttanut, ei tule sinulta, Jumalalta, joka tahtoo minua rangaista, vaan häneltä (Effin aviomies Geert von Innstetten), yksin häneltä!
Olen aina uskonut, että hänen sydämensä on jalo, ja olen aina tuntenut itseni pieneksi hänen rinnallaan; mutta nyt tiedän, että h ä n on pieni ja pikkumainen. Ja koska hän on pikkumainen, hän on julmakin. Kaikki, mikä on pientä, on julmaa. Hän on sen lapselle opettanut, hän oli aina koulumestari, Crampas nimitti häntä siten, ivallisesti, mutta oli oikeassa.
'Aivan varmaan, jos saan luvan' (lause, jota Anni oli toistanut kolme kertaa Effin kysyessä seuraavaa tapaamista). Sinun ei tarvitse saada lupaa; minä en tahdo tietää teistä enää mitään, minä vihaan teitä, omaa lastanikin. Mikä on liikaa, on liikaa. Kiipijä hän oli, ei mikään muu. - - Kunnia, kunnia, kunnia...ja sitten hän ampui kuoliaaksi miesparan (majuri Crampas), jota en edes rakastanut ja jonka olin unohtanut, koska en häntä rakastanut.
Typeryyttä oli kaikki, ja nyt verta sekä murhaa. Ja minä olen syypää. Ja nyt hän lähettää lapsen luokseni, koska ei voi kieltää ministerin rouvalta mitään, ja ennenkuin lähettää lapsen, opettaa hänet papukaijan tavoin toistamaan 'jos saan luvan'.
Minua inhottaa, mitä olen tehnyt, mutta vieläkin enemmän minua inhottaa teidän hyveenne. Pysykää poissa! Minun täytyy elää, mutta ikuisia aikoja ei sekään kestäne'.
Rosawithan palattua Effi makasi lattialla, kasvot näkymättömissä kuin kuollut."
*
Sitaatti kirjasta Nuoren naisen kohtalo (Effi Briest, ss. 388-389; - J. A. Hollon käännös, jota olen parissa kohtaa hiukan muuttanut. - - http://www.kirjasto.sci.fi/jahollo.htm
*
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Effi_Briest.jpg (romaanin henkilökartta)
Fontane - Effi Briest (1974)
http://www.tvspielfilm.de/kino/filmarchiv/film/effi-briest,1337514,ApplicationMovie.html
http://www.libreriauniversitaria.it/effi-briest-fontane-theodor-anaconda/buch/9783938484180
Effi Briest and Nana: What is Worse, Adultery or Prostitution
Adultery - Wikipedia, the free encyclopedia
Adultery in literature - Wikipedia, the free encyclopedia
http://archive.sensesofcinema.com/contents/cteq/06/41/effi-briest-fuller.html
http://www.fandango.com/effibriest_v15372/summary
http://marcelproust.blogspot.com/2008/05/theodor-fontane-effi-briest.html
Poetic Realism (literature) -- Britannica Online Encyclopedia
11 comments:
Oho, onpa täällä oltu ahkeria. Nuori nainen ja ilmasto...
http://talousdemokratia.blogspot.com/2009/10/koopenhaminan-sopimus.html
tuho & tuho. naisen uskottomuus ...brasiliassa suurin osa isistä ei ole ensimmäisen lapsensa biologinen isä..eiks vois ajatella niinku käytännöllisesti;?
Bertha, Hertha ja Hulda. Ihanat nimet, ja näin ne jäävät aivoihin rullaamaan niissä perheissä missä on tälläisiä karttoja. Ovat kuin olisivat oikeita ihmisiä: tästä Brentano kirjoitti rakas Rässi.
Illluusiot eivät erotu oikeasta elämästä, samat objektit kallolle.
Luulenpa HG, että Effin tarinassa on jotain, joka koskettaa myös sinua...
Minulla oli valmis asetelma, että minusta piti välttämättä saada syyllinen, kyllä rikoskin sitten olisi löytynyt kuten Kemppinen kirjoittaa; kunhan ensin rikollinen löytyy niin kyllä sille jotain sopivaa saadaan.
Fatalistiset hirviöt tekevät omia tekemättömiä töitään minun avulla; olen jonkinlainen puu, jota kissat raapivat, jotta saisivat omasta mielestä helpostusta siihen, mitä he potevat. Jotain sadistisuuteen, sadomasistisuuteen viittaavaa sillä se tila, minne minä jouduin (avoimesti) oli masokistinen: minä annoin heidän raadella, jotta joku tiedeyhteisöstä näkisi miten elämä todella toimii ja miten kauniisti sipsuttavat mammanpojat eivät toimi oikein vaikka esittävät asiat oikein. Ovat siis kääntyneitä kohti sitä parin prosentin omistusrahaa, joka hallitsee monetääristä elmäämme mistä Stephen Gill kirjoittaa. Ovat siis valmiiksi suuntaamassa kohti omaa turvaa jota uskovat olevan rahassa. Se on heille kuin elämästä ja kuolemasta (vaikka kuolevat silti kuten kaikki muut) mutta sadismi voittaa eli jatkavat uskomusta, että he ovat voittajia ja muut menetettävä, luusereita. Näin köyhyys kasvaa ja sairaasti ylikuluttava luokka kasvaa.
Siihen on sitten miljoona eri lailla pohjustettu, tietotekniikka yksi niistä. Toinen on kaikki kontrolli mitä lähdetään tekemään ikäänkuin varmuuden vuoksi, että ns. "siat" saataisiin pois, Mutta kuinka paljon ikinä kontrolloivat köyhyys lisääntyy ja sen mukaan kriminaliteetti. Lopulta heidän olisi naulittava kiinni ihmisten jalat lattiaan, jotta voisivat olla varmoja, etteivät liikahda. Sota on tätä varten: että nämä sadistiset ihmiset saisivat kuvitella olevansa pelastettu.
Varsinainen hyvinvointi alkaa ihan toisenlaisesta logiikasta mutta kun ei pääse edes juttelemaan. Kun yrittää henkilöstä kaivetaan bestisten avulla kaikki mahdollinen ja he ilmiantavat jos jotain voisi ilmiantaa. Jokainen vale, jokainen nokkeluus ja jos on pettänyt niin ilman muuta. Mutta eivät vertaa mitä itse tekevät, kuinka nämä, jotka helposti ilmiantavat eivät ajattele ,miten itse toimivat: ei ole siis eroa ns. terveessä ja terveessä On siis sääli, että naiset eivät osaa tukea - se on tämän sadismin jatkumon pääsyy. Naiset pettävät toisia naisia aina ensin; oman itsekkyyden ja kateuden tai jonkun muun pinnallisen syyn takia. Piireissä, missä ollaan valmiiksi vähän paremmin käyttäytyviä eivät osaa taas nähdä mistä oikeastaan on kyse: pitää siis samalla olla työväestö/lattiaväki jotta voisi ymmärtää kunnolla ihmisen luonnetta, ja jos on lattialta on lattiaväen tavat taustalla (ja niitä voi poisoppia mitä minä olin jo 30 vuotta sitten), mutta armoton hössäys-fiiniys-paskantärkeät akat - yleensä poikalasten äidit - eivät jaksa meittiä ihmisten tarpeita ja ihmisten omia murheita ja miten asiat markkinoilla kääntyy myös yleisen vihan takia, vaan käyttävät aina heti tilaisuuden ollakseen oman suloisen mammanpojan tai oman suloisen ritarinsa avittajia ja mollaamalla mieluiten kunnolla se, joka on tullut ottamaan äidin pojan äidiltä.
On siis monenlaista psykologiaa, suurin osa on tätä itsekkyyttä missä vetoavat johonkin pinnalliseen asiaan kuten lihavuuteen (eivätkä ajattele minkälaista stressiä aiheuttavat toiselle juuri siksi, että ovat koko ajan sadistisia ja puhelimen päässä jatkuvasti itseään pönkittämässä).Rikotaan siis lasten ja lastenlasten eämä sen takia, että oma kuolema rupeaa pukkaamaan päälle - ja sekö olisi joku vastaus? Kauheaa, kun ihmiset saavat käyttää uskottavuuttaan siinä, että saavat kuvitella olevansa tärkeämpiä kuin ovat.
Estävät ammattilaisten työn tekemistä oman kuolemanpelon takia.
Kaipaako naapurisi herättelyä muistaakseen joulukuisen Kööpenhaminan ilmastokokouksen tärkeyden? Eikö kummin kaimallesi ole selvää, että onnistuakseen ilmastokokous tarvitsee yhteen tuulivoimalan roottoriin puhaltavia kansakuntia?
TULE HERÄTTÄMÄÄN HEIDÄT!
Kansainvälisenä ilmastotoimintapäivänä la 24.10. päräytetään herätyskellot soimaan Helsingin Kampissa, jotta koko Suomi on virkeänä joulukuun koittaessa. Tuo mukaasi isoäidin vanha pärisijä, veljen digitaalinen vekotin tai oma matkapuhelimesi, jonka virität soimaan minuutin ajaksi klo 12.
Tempaus on meille kaikille helppo tapa saada äänemme kuuluviin ja mitä useampi meitä on, sitä kovemman äänen saamme aikaan!
Ilmastohälytyksen jälkeen klo 12.15 starttaa Suomen parkour yhdistyksen vetämä ilmainen työpaja Kampin Narinkkatorilta. Parkour on kaikille sopiva vähähiilinen laji, jota treenaamalla etsitään toisenlaista näkökulmaa kaupunkiin. Suomen Parkour ry on järjestänyt ilmastonmuutos –työpajan myös mm. One Giant Leap –tapahtuman yhteydessä syyskuussa.
Herätyskellot pärisevät myös Kolmen Sepän patsaalla, jossa Maan Ystävät päivystävät klo 10-16. Heidän kanssaan voi askarrella viestejä Kööpenhaminaan ja lähettää kansanedustajillemme postikortteja. Pingviinit ja lumiukot jakavat lämmintä mehua.
Ilmoittaudu tapahtumaan facebookissa osoitteessa ja kutsu mukaan kaverisikin:
http://www.facebook.com/home.php#/event.php?eid=188271795929&ref=ts
Ilmoittautuneille lähetetään lisätietoja tempauksen aattona pe 23.10.
Tik tak tik tak tik tak PÄRRRRRRRRRRRRRRRR!
http://www.polttavakysymys.fi/ilmastoheraetys-24.10
http://www.facebook.com/event.php?eid=294137905018&ref=mf
http://www.parkour.fi/drupal/
http://www.dodo.org/
--------------------------------------------------------------------------------
Tempausta koordinoi Dodo ry yhdessä Maan Ystävien ja Suomen Parkour yhdistyksen kanssa. Joulukuussa järjestettävän Kööpenhaminan ilmastokokouksen on sanottu olevan ihmiskunnan historian tärkein kokous. Kokouksessa päätetään siitä, millä keinoin saamme pysäytettyä ilmaston lämpenemisen alle kriittisen kahden asteen rajan.
- Tulla häväistyksi olisi pahinta, mitä kunnian kulttuurissa voi varsinkin miehelle tapahtua. Tässä tapauksessa tosin kunnia, pikkumaisuus ja silkka oman edun tavoittelu ovat sama asia, sillä perimmältään Geert toimii omien kuvitelmiensa ja pyrkyryytensä vankina maksaen siitä avioliittonsa hajoamisella. - - Tosin vielä paljon suuremman, lähes rikollisella tavalla epäoikeudenmukaisen hinnan, hän tällä valinnallaan maksattaa Effillä.
Minä uskon, että kun tilanne selvisi muuan sadistinen ryhmä markkinoilla otti ohjakset nyt tällä kertaa niin, että laittoivat mieheni kiristykseen minua vasten: kuten laittoivat minut minun bestistä vasten. Ovat siis taitavia rikkomaan ihmisten suhteita koska heillä oma sydän on Hitlerin takia edelleen sairas. Mutta heitä ei saa auttaa tässä sadismissaan vaan heitä tulee tulee auttaa pois siitä. Minun mies siis ei syyllistynyt itse tuohon raakaan tekoon mistä kirjoitat vaan häntä ohjattiin manaamalla mustasukkaisuutta eli hänelle sanottiin, että juu juu - siitä vaan - käy kiinni vaan. On se semmoinen jne jne ja sitten käyttivät aikaa opettaakseen hänelle kontrollimekanismeja. Antoivat siis lupaa hänelle tehdä pahaa ja tiesivät, että hänen kunniansa on niin tärkeä
On siis monenlaista uhria: sadismi ja nämä tietoa panttaavat roistot olisi ensin nähtävä, minun tilanne ei ole säälittävä siksi, että avoimesti kirjoitiin vaan minun tilanne on yhtä säälittävä kuin mieheni, joka siis on heidän talutusnuorassa tämän takia koska muuten heidän (!) kipu sydämessä olisi noussut esille.
Minun elämäni olisi sujunut normaalisti
- ellen olisi miettinyt miksi minua koulukiusattiin nuorena sillä se aiheutti sen, että hiljennyin koska en ymmärtänyt miksi minulle bottom-up on itsestäänselvä ja miten muut hössöttävät kohti rahoittajan mieltä, ei siis asiakkaan ja asiakkaan asiakaan mieltä
- ellei siskoni olisi ollut kateellinen ja olisin voinut avautua hänelle mikä olisi ollut luonnollista; nyt avauduin vahingossa ihmisille, joiden sielu on tätä sadistista (nauravaa; toista repivää) sorttia vaikka päällepäin esittävät helliä ja hyväsydämisiä: tekivät minusta tahallaan Non Gratan - ei muuten, mutta repivät ilosta kuten Colosseumissa aikoinaan; olihan sekin Mars-teatteri: näin ollaan aina tehty.
- ellei yliopisto olisi ryhtynyt hakemalla hakemaan jotain syitä juoruille (se ei mielestäni kuulu heille lainkaan: heille kuuluu vain työ, tutkimus ja teot; ei mitään moralismia ollenkaan eli suurin syyllinen oli nainen, sosiologi, joka halusi nitistää liian taitavan toisen naisen: tässäkin naisen kateus ja itse asiassa mustasukkaisuus koska tämä luuli myös, että oli rivaliteettia miehen osalta
- miehiä olen puhutellut aina ensin koska naiset eivät ole ikinä minua auttaneet; ei koskaan: olen ollut liian kaunis nuorena, liian nokkela, nopea, hurmaavakin, seksikäskin tai ainakin sensuelli etteivät lähtökohtaisesti ikinä halunneet auttaa.
- yhdistelmä oli tämä: ja sitä pahensi nuo dementiapotilaat, joiden omat silmät näkivät mitä näkivät ja puhuivat huulet pyöreänä mitä vaan
ja lopulta narsististen miesten narsistiset äidit, joiden rooli kuvitella itsensä siveyspoliiseiksi oli todella julmaa; kun olisi voinut saada apua ajoissa rupeavat hössäämään oman pojan menestystä eli nostavat pienen typerän poikansa etua hinnalla millä hyvänsä:
HINNALLA MILLÄ HYVÄNSÄ
- nautintoa suuoraan sadisteille; kuin öljyä liekeille
miten olis uudesti syntyminen
Asian vierestä.
Jaha. - - Kirjamessuillekin pääsis näköjään kutsuvieraslipulla. Kunhan vain ilmoittaudun huomisen päivän aikana toimitussihteerille. Ilmoitti sähköposti. - - Menenkö? Massojen sekaan, julkkis-sirkukseen. - - - Enpä taida mennä sinne klenkkaamaan näillä jaloilla. Sitäpaitsi en halua tavata ihmisiä kuin kahden kesken. Kolme tekee jo tiukkaa, koska silloin pitää ryhtyä esiintymään eli olla pelle tai filosofi, mikä merkitsee minulle nykyään melkein samaa asiaa. - - Olen mieluummin oma itseni eli ristiriitainen, jopa rasistinen ja väkivaltainen, kansalainen - täällä Blogistanissa - virtuaalimaailmassa, joka on ainoa todellinen maailma.
Tavataanko tänä vuonna siellä? Otin esitteen mutta en ollut ajatellut tulla. Jotenkin olen masentunut minäkin vaikka en klenkkaa; olen aivoistani klenkannut saranat vialle.
Post a Comment