Mitä ‘etnosentrinen moduuli’ opettaa meille moraalista?

1

Valkea kirjoitti päreessään ‘Kaunis, älykäs ja luova fasistinainen [edit]’: ‘Koska valkoisilla etuaivolohkojen sisällöllä on taipumus syrjäyttää vaistomaisia moduuleja kuten liian heikko etnosentrinen moduuli, valkoisia on suhteellisen helppo ohjelmoida minkä tahansa näkemyksen kannattajiksi, joko valkoisten puolustajiksi tai valkoisten vastustajiksi; kuitenkin jonkin verran helpompi valkoisten puolustajiksi, koska valkoisillakin on etnosentrisyyttä.’

.

2

Miten tämä tulos on mitattu? Kertoisitko mm., miten koeolosuhteet oli järjestetty, minkälainen oli otos: se ryhmä ja vertaisryhmä[t], joita tutkittiin ja testattiin, minkälaisia kysymyksiä koehenkilöille esitettiin ja millä kriteereillä vastauksia/koetuloksia tulkittiin?

.

3

‘Ennen’ puhuttiin a] enemmän tai vähemmän ‘rationaalisista’ mielipiteistä ja uskomuksista, joilla arvovalintoja perustellaan [varauksin esim. minä; varauksin, koska rationaalisuus ei ole minulle ihmisen luonteen ominaisuus vaan välttämätön ‘käsitteellinen väline’ ymmärtää itseään ja muita] tai b] manipuloitavissa olevista tunteista ja taipumuksista, joita arvot heijastelevat [esim. varauksin sinä; varauksin, koska preferoit jotain paikallisesti pysyvää (arvo)traditiota etkä ‘pelkkiä’ affekteja]. Nyt on sitten yhä suuremmassa määrin  siirrytty todistelemaan samoja asioita neurologisesti. Mutta - what’s the difference, actually? 

. 

4

Kuka lopultakin tarvitsee tätä ‘dataa’ ja miksi? Mihin tarkoitukseen tällaista ‘neurologiseksi sosiaalipsykologiaksi’ luokittelemaani  ‘tietoa’ halutaan käyttää? Nämä ovat kaikkein olennaisimpia kysymyksiä tällaisten ‘kokeitten’ suhteen, ei niinkään se, mitä niillä muka on todistettu. Vai riippuuko sekin ‘heikosta tai vahvasta etnosentrisestä moduulista’? Jne. Toisin sanoen tällainen kehätodistelu [arvot-faktat-arvot-faktat jne.] joko tukee tai kumoaa kulloistakin lähtöhypoteesia, joka ei ole arvoneutraali. Joka muuta väittää, on tiedeuskovainen fundamentalisti, jolla on agenda, jota hän ei joko itse tiedosta tai joka salataan mahdollisesti rahoituksellisista tai poliittisista syistä. Muussa tapauksessa se olisi triviaalia ja siten seurauksiltaan merkityksetöntä. 
.
5
Minulle on kuitenkin päivänselvää, että arvoja ei voi johtaa suoraan jonkun ihmisen tai ihmistyypin [olipa sitten valkoihoinen tai vaikka sininen] neurologisesta statuksesta, koska kielellisten symbolien käyttö [ja siten kieliyhteisö] on ontologisesti eri asia kuin ihmisen hermojärjestelmä. Niinpä esim. kognitiotiede on näennäisestä metodisesta 'kovuudestaan' huolimatta enemmän tai vähemmän fiktiivistä tutkimusta, koska eräs sen perusoletuksista eli 'moduuli' on yhtä konstruktiivinen hypoteesi kuin 'meemi'. Mitään kognitiivisia moduuleja tai 'kulttuurigeneettisiä' meemejä ei ole olemassa kuin tutkimuksellisesti kätevinä fiktioina. Oleellista tässä on [jälleen kerran], ketä nämä fiktiot ja niiden oletetusta vaikutuksesta tehdyt tutkimukset muka hyödyttävät ja miksi. Se instanssi ei ole eikä edes voi olla puolueeton. Tämänkään takia 'psyko- ja sosiaalitieteet' eivät koskaan voi olla 'kovaa' tiedettä [kuten fysiikka] perusteltiinpa niiden tuloksia sitten miten tahansa tarkoilla neurologisilla havainnoilla.

.

6

Todistukset palvelevat aina jotain praktista päämäärää, eikä tähän väitteeseen ole poikkeuksia [eksakti=triviaali tieto ei ole poikkeus, koska siihen ei sisälly ‘semantiikkaa’: H2O=H2O, mutta neuromoduuliin sisältyy, koska se muka sisältää ‘psykososiaalisia alttiuksia/taipumuksia’]. En ymmärräkään, miten voisit tällaisella perustelulogiikalla saada jotain todellista ‘lisäarvoa’ edustamasi tiettyjen moraalitunteiden hierarkiselle ‘kasaantumalle’ eli perinneinstituutiolle. Olisi ehkä älyllisesti rehellisempää sanoa, että minä nyt vain preferoin näitä arvoja ihan vaan siksi, että uskon niihin. Jos ne arvot ovat jollain tavalla kytköksissä joihinkin tunteisiin, se ei vielä tee niistä nimenomaan moraalisia. Moraali ei ole tunne vaan mahdollisimman rationaalisesti päätelty vakaumus. - - Jos tällaista perustelua pidetään pelkkänä [tiettyjen] tunteiden naamioina, voidaan myös moraalinen puhe siirtää sosiaalipsykologian kautta neurologiseksi tutkimuspuheeksi. Mikä siis vain lopultakin uusintaa samaa arvojen ja faktojen kehää, josta edellä oli puhe. Olisi fiksumpaa astua sillä tavalla ulos tuosta kehästä, että tunnustettaisiin avoimesti ihmisen rationaalinen vajavaisuus eikä uskottaisi tieteeseen [siis eksaktina pidettyyn tietoon] kuin fundamentalisti-kreationisti demiurgi-jumalaansa.

.

7

Kieltäydyn ehdottomasti ‘leimakirveen’ käytöstä näissä asioissa. Jos antaisin itselleni luvan siihen hommaan, päitä alkaisi pudota jatkuvasti eikä loppua näkyisi, koska ihmisyhteisöissä on aina ‘mätäpaiseita’, joiden ‘huono vaikutus’ pitäisi ennakoida ja estää voimakeinoin, sillä valistus ei niihin yleensä tehoa [turha siis syyttää omaa ‘neuromoduulia päidenpudottelemistaipumuksesta’ ;\]. Sitä paitsi ihmisyhteisöistä todella löytyy enemmän tai vähemmän vakiomäärä psykopaatteja [tai vastaavia luonnehäiriöisiä], joskaan en nyt puhu heistä vaan ihan vain tietynlaisen yhteiskuntaihanteen kannalta ‘epätoivottavien moraali/ttomien/tunteitten’ edustajista. Yhteiskunnan uskonnollis-poliittisesta toleranssista riippuen myös minä saattaisin silloin kuulua tällaiseen ryhmään vaikken ‘rikollinen’ missään muussa mielessä olisikaan.

*

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2014/05/kaunis-alykas-ja-luova-uusfasistinainen.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiotiede

http://en.wikipedia.org/wiki/Cognitive_module

http://fi.wikipedia.org/wiki/Meemi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Konstruktiivinen_realismi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_konstruktionismi

Mielekäs ‘mielenhäiriö’ ja sen tulevaisuus, osa I ja II

I

Sanotaan, että rakastunut ihminen näkee todellisuuden epärealistisesti, ruusunpunaisten silmälasien läpi. Elämässä on hohtoa, mielekkyyttä ja intohimoa. Silti tämänkaltainen elämänilo muistuttaa monien, ainakin kyynisempien ihmisten, myös psykiatrien mielestä ‘psyykkisesti häiriintynyttä’ ja siten ‘epänormaalia’ tilaa [positiivista ‘skitsofreniaa’]: ihminen on hormonien ‘ylettömän’ vaikutuksen vuoksi mennyt ‘sekaisin’, siis rakastunut. Asian voi kuitenkin nähdä aivan toisin. Vladimir Solovjov [*] kysyykin: entä jos asia on juuri päinvastoin. Jospa juuri rakastunut näkee elämän realistisesti ja oikein eli elämisen arvoisena, koska hänellä on siihen rakkautensa vuoksi syy, jonka vaikutusta ei voi torjua kokematta suurta tuskaa ja ikään kuin paaduttamalla itsensä - - [* Aiemmin mainittu Leo Sestov on Solovjovia pessimistisempi ja skeptisempi, mutta myös hän perustaa ajattelunsa perimmältään ei-käsitteellistettävissä olevaan 'kokemukseen' (sikäli kuin jotain 'ei-käsitteellistä' ylipäätään on olemassa (ihmiselle); myös Heideggerin 'eksistentiaalit' ovat käsitteellistettyjä Daseinin eli 'täällä olon' (ei-käsitteellisen subjektin) maailmassa olemisen ehtoja/tapoja].

. 

Eikö myös uskovaa voisi verrata rakastuneeseen ihmiseen? Eikö myös uskova koe elämäänsä mielekkääksi Jumalaan uskomisen [~ rakastamisen] kautta? - - Ei hassumpi analogia. Pikemminkin erinomainen ja toivottava – jopa uskottava. Uskon voi todellakin ymmärtää eräänlaiseksi rakastumisen tilassa elämiseksi. - - Stoalaisesti suuntautunut ‘tunteensa tukahduttaja’ voisi tietysti olla elämisen emotionaalisesti koetun tarkoituksen ‘seurauksista’ täysin eri mieltä, mutta jätetään stoalainen tällä kertaa rakentelemaan ‘tunteettomia’ järjen/tiedon palapelejään ja yritetään olla rakastuneita – edes hetken aikaa. Mutta vaikka rakkaus vaatiikin kuuliaisuutta, niin eikö se perimmältään ole spontaani tila, johon ketään ei voi pakottaa  - ei itseään eikä muita? Siinä tapauksessa asia mutkistuu ja paljon. Miten voisin rakastua, jotta voisin uskoa? Kysyy nimimerkki ‘Puhtaan järjen lamauttama’.

. 

II

Psykiatrit ovat kirjaimellisesti eli metaforisesti [mietipä tuon ‘eli’ konjuktion loogista ‘viestiä’, Ironmistress] nykyajan ‘poppamiehiä’ - myös erinomaisen selkeäsanainen ja naturalistisessa ‘agendassaan’ johdonmukainen Hannu Lauerma. Neuro-psykiatrit ja evoluutio-psykologit ovat jo nyt saaneet ehkä kaikkein vahvimman oikeutuksen tieteellä ohjatun ja legitimoidun biovallan käyttöön maailmassa.

.

Jopa juristit, ylläpitääkseen syllogistisesti argumentoitua, koherenttia ja mahdollisimman ristiriidatonta, julkisiin tai piileviin arvoihin perustuvaa normiviidakkoa, ‘harhailevat’ muuttuvien arvomaailmojen [ajan ‘henkien’] relativistisessa suossa, kun taas psykiatrien ei tarvitse enää nykyään kuin vedota neurologiaan [luonnontieteeseen eikä mihinkään sopimuksenvaraisiin eli konstruoituihin aksioomiin] ja todeta: ‘tämän henkilön käyttäytymisen vahingollisuus ja vaarallisuus perustuu hänen reseptoriensa neurologisesta normaalistandardista poikkeavaan toimintaan eikä hänestä voi enää tulla kunnon kansalaista ilman sellaista neurologista lääkitystä tai neurologista leikkausta, joka palauttaisi hänen reseptoriensa toiminnan normaalijakautuman alueelle.’ [Amen].

.

Tulevaisuuden ihminen on valjastettu edistämään tehokkaasti tehokkuuden tehokasta tehostamista. Kontrolloimattomat ja impulsiiviset tunteet ovat sellaisessa yhteiskunnassa epätoivottavia. Tunteita toki tarvitaan, koska juuri niiden avulla ihmistä voidaan ohjailla haluttuun suuntaan eli manipuloida, mutta rakkaus on aivan liian arvaamatonta ollakseen vapaasti koettavissa tulevaisuuden tehoyhteiskunnassa.

.

Olen melko varma, että vielä tulee päivä, jolloin myös rakkauden kokemusta pidetään ‘epänormaalina’ reaktiona, jonka ‘epänormaalius’ aivojen toimintaa tarkoin kuvaamalla todistetaan pätevämmin ‘todeksi’ kuin yksikään juridinen aksiooma voisi totuuden asettaa, koska tuo kuva ‘kertoo omituisen’ [elämää ‘häiritsevän’] tuntemuksen ja käytöksen ‘todellisen’ [todellisen?!] syyn ja legitimoi siten käsityksen normaalista ja epänormaalista.

.

Itse asiassa normaalius/epänormaalius legitimoituu kuitenkin poliittis-normatiivisesti eikä tieteellis-deskriptiivisesti tai sitten tiede on aina jo politiikkaa – kuten asia onkin. Nietzschen sanoin [ja Foucault’n myötäilemänä] tieto ja tiede ovat vallanhimoisia ‘viettejä [siten myös de facto ‘rasistisia’].

*

Neurologit ovat tulevaisuuden yhteiskuntien korkeimmin arvostettuja poppamiehiä, joilta kysytään sitä viimeistä neuvoa, jotta ihmisiä voisi ‘objektiivisin’ perusteihin kontrolloida, eristää ja karsinoida lokeroihin. Tietokoneaikana [tosin tietokone itsessään ei tiedä mitään] kontrolloinnista käytetään usein sanaa profilointi. Profilointitekniikat [esim. uutisvahdit] ovat identiteettitekniikoiden uusia muunnelmia, joiden avulla ihmisiä konsultoidaan ja ohjataan etsimään ja löytämään eli kuluttamaan juuri itselleen sopivaa nautintoa. Medikalisaatio puolestaan uusintaa ja hyödyntää profilointi- ja identiteettitekniikoita ja sitä voinee pitää ehkä vaikutusvaltaisimpana yhä teknistyvän ja kaupallistuvan maailmamme eli konsulttikulttuurimme ilmiönä.

.

Kammottavinta tässä kaikessa ihmisen esineellistämisessä on, että se lähes vastavuoroisesti palvelee sekä tuottajan että kuluttajan tarpeita. Ainut ero syntyy siitä, että on olemassa ‘taho’, joka myy ja ‘taho’, joka ostaa. Kaikki muu toimii markkinatalouden ‘säätelemänä’ eli joku aina voittaa tässä pelissä, koska jotkut toiset ovat niin alttiita ja valmiita maksamaan ‘hänelle’ myymistään palveluista edullisia eli kohtuuttomia summia [näinhän se menee: ‘osta nyt edullisesti’ (eli maksa itsesi kipeäksi)].

.

Niinpä neuro-psykiatrinenkin tutkimus medikalisaation peruspilarina on sekä luonnollinen että manipuloiva vastaus ihmisen luontaiselle ja loppumattomalle tarpeelle saada itselleen, lapsilleen, toisilleen - ylipäätään kenelle tahansa - ‘diagnoosi’, joka viime kädessä määrittelee/‘antaa’ heille identiteetin, jonka ‘raison d'être’/‘reason for being’ ei ole ainoastaan oikeuttaa heidän elämäänsä muiden ihmisten joukossa vaan, jonka on annettava heille myös koko olemassa olemisen [eksistenssin] mielekkyys ja tarkoitus tässä katoavassa maailmassa ja maailmankaikkeudessa.

.

Aiempina aikoina ‘eksistentiaalisen identiteetin’ sai uskonnosta, kansallisuudesta ja ideologisesta aatteesta, nykyään ja tulevaisuudessa sen antaa tiede ja markkinatalous. Uskonto on muuttunut bisnekseksi ja/tai museotoiminnaksi. Jumalan ohella myös ideologiat ovat kuolleet. Kansallisuusaate on viimeinen este pahanlaatuisen kasvaimen lailla vapaasti etenevälle kapitalismille, jolle identiteetit ovat kaikkein kannattavinta kauppatavaraa.

. 

Identiteetti voi periaatteessa olla mitä tahansa juuri sen takia, että annettu diagnoosi oikeuttaa olemassaolomme ja tekee meistä hyväksyttyjä, ehkä jopa haluttuja [esim. Conchita Wurstin hahmo on nykyään pääosin haluttu (toki myös inhottu) identiteetti]. Diagnoosien pluralismi tosin koskee aluksi lähinnä liberaalien yhteiskuntien tulevaisuutta, mutta sen modus operandi [toteutuksen ja toteutumisen tapa] on silti periaatteessa aivan sama kuin niissä [eli useimmissa] konservatiivisissa yhteisöissä, jotka omaksuvat uusimman tekniikan ja vapaan markkinatalouden [eli ‘biologisen kulttuurievoluution’, mikäli kausaalisesti deterministisenä pidettyä ilmiötä nyt ylipäätään voi omaksua: eikö pikemminkin kyseessä ole triviaalisti väistämätön tapahtuma]. Konservatismikin on lopulta aseeton teknokapitalismin suhteen, vaikka monet ‘pienyhteisölliset impivaaralaiset’ toisin luulottelevat [kommunistit jätän haaveilemaan ja uneksimaan utopiaansa: hyvää yötä, nukkukaa hyvin].

.

Säädetyn lain tavoin diagnoosi identiteettinä sekä rajaa, normittaa [‘normalisoi’] ja ohjaa että mahdollistaa, ilmentää ja vapauttaa [‘normaalin’ rajoissa] ihmisen persoonallista ja yhteisöllistä olemista; tässä mielessä se on sukua myös muodille ja jopa mainoksille.

.

Tämä kaikki merkitsee sitä, että liberaalien[kin] yhteiskuntien vapaus on pelkkä valtaisa harhakuvitelma, jonka omaksuttuaan ihmiset eivät tajua elävänsä tieteellisesti legitimoidussa, suunnattomassa avovankilassa, jossa konsulttifirmojen lobbaama ja ohjailema poliittinen päätöksenteko mahdollistaa huume- eli addiktio-markkinoiden = medikalisaatio-bisneksen valtavan ekspansion, joka tulee olemaan tulevaisuuden taloudellisen kasvun todellinen rahasampo.

* 

Muiden ‘identiteetti-teknologisen’ toimintansa tieteellä legitimoivien asiantuntijoiden ohella myös psykiatri-neurologi Hannu Lauerma kuuluu osaltaan edellä kuvatun yhteiskuntajärjestyksen tärkeimpiin ‘pioneereihin’, halusipa hän sitä itse tai ei.

*

PS. Lukija ymmärtänee, että tällä tulevaisuusvisiolla ei ole mitään tekemistä tieteellisen ‘luotettavuuden’ kanssa. Se, joka puhuu tekstini puolesta tai asettuu sitä vastaan tieteeseen vedoten, yrittää vaikuttaa siihen ‘normalisoivasti’. Kieltäydyn sellaisesta roolista. Kieltäydyn kaikista diagnooseista ja identiteeteistä. Yritän mieluummin olla vaikka olematta.

.

PPS. Erityinen kiitos jälleen kerran Michel Foucault’lle.

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hannu_Lauerma

http://en.wikipedia.org/wiki/Michel_Foucault

http://fi.wikipedia.org/wiki/Michel_Foucault

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Solovjov

Kahden kamarin välillä kummittelee

Onko Julian Jaynes löytänyt jakomieliset vai normaalit aivot?

I
1
Psykologi Julian Jaynesin mukaan tietoisuus syntyi kielellisen kehityksen ja aivoalueiden integraation vuorovaikutuksessa noin 3000 vuotta sitten alkaneen neuro-psyko-sosiaalisen kehitys-prosessin seurauksena.

Primitiiviset uskonnolliset kokemukset [käskevien äänien kuuleminen, loveen lankeaminen] itsetajuisen tietoisuuden alkuperäisimpänä affektiivisena 'oireena' [maailmankaikkeuteen syntyvänä 'repeämänä'7rr] ovat Jaynesille hallusinaatioita, jotka johtuivat kahden eri aivoalueen nykyiseen verrattuna merkittävästä erillisyydestä ja kehittymättömästä interaktiosta.

Sittemmin kielellis-kulttuurinen kehitys integroi aivoalueiden toimintaa ja Jaynesin mukaan tietoisuus ymmärrettiin ensimmäisen kerran käsitteellisesti itsetajuntana [introspektio] Homeroksen Odysseiassa [muttei vielä Iliaassa] ja Vanhan testamentin myöhemmissä teksteissä kuten Saarnaajan kirjassa [muttei vielä Mooseksen ja Amoksen kirjoissa].

Jaynesin mukaan pakottavien uskonnollisten näkyjen ja kokemusten ei-kielellinen ja ei-introspektiivinen alkuperä on siis kahden aivoalueen välisen 'ekstaattisen oikosulun'/rr aiheuttamissa hallusinaatioissa. Näin ollen uskonnollinen 'ulottuvuus' on kuin skitsofreeninen tila, jossa aivot eivät kommunikoi adekvaatisti keskenään, vaan jossa toinen aivoalue dominoi toista ilman, että toisessa ilmenee järkevää ja joustavaa pragmaattista vastetta toisen 'vaatimuksiin'.

Hallusinaatioilla tosin oli uskonnollista yhteisöä ja sen normeja integroiva vaiktus ja jopa pyrkimys, mikä jo viestii kuultujen 'jumalallisten käskyjen' kulttuuris-symbolisesta funktiosta [siis pelkän vaisto-kausaalisen determinismin ylittävästä intentiosta].

2
Vaikka Jaynes esittää uskonnon ja tietoisuuden suhteen sekä hypoteettisesti että osittain myös argumentatiivisesti heuristisen idean, niin väite jumala-kokemuksista ja ylipäätään uskonnollisuudesta tietyn neurologisen tilan aiheuttamina hallusinaationa on tietysti liioittelua varsinkin, kun ajatellaan nykyajan nimikristittyjä tai osapäiväbuddhalaisia eli uskontoon melko laimeasti mutta kunnioittavasti suhtautuvia kansalaisia, jotka saattavat myös kokea uskonnollisen taiteen ja estetiikan hyvinkin vetoavaksi.

Eivät nämä ihmiset ole skitsofreeneja, vaikka saattaisivatkin olla ateistisen humanistin kannalta omituisia - [katsokoon ateisti itse peiliin, sillä hänen triviaali tiedepelinsä saattaa hyvinkin olla sisimmältään egoistisen hedonistin ikioma 'hallusinaatio' eli vallanhimoista oikeassaolemisen tarvetta].

Toki joillain ihmisillä yhä vielä ilmenee jossain vaiheessa elämäänsä uskonnollissisältöisiä hallusinaatioita, mutta ne luokitellaan hyvin nopeasti psykooseiksi eikä suinkaan Jumalan puheeksi.

Silti Jaynesin argumentteja uskonnon ja tietoisuuden alkuperästä ei voi leimata pelkästään scifi-kirjoitteluksi. 3000 vuotta sitten ihmisen juuri syntymässä oleva kielellis-kulttuurinen tajunta oli toisenlainen kuin nykyään. Siitä todistavat niin Homeroksen kuin Vanhan testamentinkin teksteissä tapahtuva mentaalinen muutos.

3
Kaksikamarisen mielen 'kielellistyttyä' ihmiset eivät enää kuulleet jumalien ääniä yhtä kollektiivisesti ja konkreettisesti kuin ennen vaan jäivät jopa hämmentyneinä ihmettelemään, mihin ne olivat kadonneet. Sitäpaitsi pelkkä puhuttu ja varsinkaan kirjoitettu sana kun ei ole lainkaan yhtä radikaali 'todiste' ja 'näyttö' Jumalan/jumalien tahdosta kuin kunkin  itse suuremmassa ryhmässä kokemat 'hallusinaatiot' - [modernin ajan massa-spektaakkelien valtava suosio viestii yhä tästä samasta kaipuusta kollektiiviseen ekstaasiin].

Kuitenkin juuri puheena olevassa siirtymä-tilanteessa/-tilassa kohti yksilöllistyneempää tietoisuutta syntyi voimakas tarve profeetoille ja muille 'henki-spesialisteille', joilla vielä oli kyky kuulla, mitä Jumala ihmisiltä ja kansaltaan halusi. - - Teologit olivat ja ovat näin ollen ironically eräänlaisia kahden kamarin välillä kummittelevan hengen lobbareita.

Meidän aikanamme kaksikamarisen tajunnan todellisia asiantuntijoita eivät kuitenkaan ole jumaluus-tieteellään akateemisesti saivartelevat tylsät teologit vaan lapset, hullut ja taiteilijat vai pitäisikö sanoa lapsenomaisen hullut taiteilijat.

4
Tietoisuuden kehitys näyttäisi merkitsevän Jaynesille yhteisöllis-kulttuurisen evoluutio-prosessin paineessa tapahtuvaa itsetajunnan ja symbolis-kontrolloivan kyvyn kehittymistä suhteessa etenkin uskonnollisiin kokemuksiin.

Kyse on symbolis-metaforisesta etäisyydenotosta omaan minuuteen ja todellisuuteen, mikä ilmentää reaktiota ja vastausta aiemmin niin hätkähdyttäviin ja pakottaviin kokemuksiin, joita Jaynes siis pitää kahden aivoalueen erillisyydestä johtuvina mielellis-neurologisina häiriöinä - hallusinaatioina - [itse käytän termiä 'ekstaattinen oikosulku', joka on ehkä liian raju tässä yhteydessä].

Tietoisuuden kehitys merkitsee ja ilmentää näin ollen aivojen 'kahden kamarin' välisen vuorovaikutuksen parantumista.

Jaynesin malli ei ole reduktionistinen vaan laajasti interaktivistinen, mutta se perustaa selityksensä neurologiseen double-brain-malliin. Tietoisuus on aivojen neurologista adaptaatiota ja vastetta ympäröivien olosuhteiden voimakkaaseen muuttumiseen, mistä seuraa noiden muutosten edellyttämien uudenlaisten kommunikaatio-vaatimusten läpilyönti kielellisessä tajunnassa tai kielellisenä tajuntana, mikäli emme halua korostaa liikaa kielen merkitystä.

II
Tietoisuus ja kieli

Koska ihmiset ilmaisevat tietoisuutensa tiloja kielen avulla, olisi houkuttelevaa yhdistää tietoisuus kielellisiin kykyihin. On kuitenkin olemassa puhekyvyttömiä ihmisiä (lapsia, afasiapotilaita, vakavasti autistisia), joiden katsotaan olevan tietoisia, vaikka heillä ei vielä ole kielellisiä kykyjä tai he ovat menettäneet ne. Ei-kielellisten kädellisten, erityisesti makakien, tutkimusta on käytetty apuna, kun tieteilijät ja filosofit ovat etsineet tietoisuuden sisältöjen neuraalisia korrelaatteja.

Psykologi Julian Jaynes on esittänyt teoksessaan The Origin of Consciousness in the Breakdown of the Bicameral Mind päinvastaista. Hänen mukaansa kielellisten kykyjen tulee olla kehittyneitä melko korkealle monimutkaisuustasolle, jotta tietoisuus voi syntyä ihmisessä. Jaynesin mukaan inhimillinen tietoisuus nykyaikaisessa merkityksessä syntyi vasta noin vuoden 1300 eaa. tienoilla. Eri aivoalueiden välillä ei olisi ollut tuota ennen vielä samanlaista integraatiota kuin nykyään, vaan ne toimivat osittain toisistaan erillään (aivojen ”kaksikamarisuus”, engl. bicameralism). Monet filosofit, kuten W. V. O. Quine, ja neurotieteilijät, kuten Christof Koch, ovat haastaneet tämän hypoteesin, koska sen mukaan inhimillistä kokemusta ei olisi ollut olemassa ennen tätä tietoisuuden ”löytämistä”. Ned Block on katsonut Jaynesin sekoittaneen tietoisuuden tietoisuuden käsitteeseen, josta jälkimmäinen löydettiin joskus Iliaksen ja Odysseian välisenä aikana. Daniel Dennettin mukaan tämä ajatus siitä, että tietoisuus kehittyy vasta samalla kun sen käsite, on kuitenkin vallankumouksellinen. Hänen mukaansa tietoisuus on ikään kuin raha: jotta jollakin voi olla rahaa, hänellä on oltava käsitys rahasta - [wiki].

III
Jaynes breaks down his theory into four main hypotheses:

1. Consciousness — as he carefully defines it — is based on metaphorical language.

2. That preceding the development of consciousness there was a different mentality based on verbal hallucinations called the bicameral ('two-chambered') mind.

3. The development of consciousness dates to around the end of the 2nd millennium B.C.

4. The bicameral mind is based on a double-brain neurological model.

IV
Jaynes' case for bicameralism

According to Jaynes, ancient people in the bicameral state of mind would have experienced the world in a manner that has some similarities to that of a schizophrenic. Rather than making conscious evaluations in novel or unexpected situations, the person would hallucinate a voice or "god" giving admonitory advice or commands and obey without question: one would not be at all conscious of one's own thought processes per se. Research into "command hallucinations" that often direct the behavior of those labeled schizophrenic, as well as other voice hearers, supports Jaynes's predictions.

Jaynes built a case for this hypothesis that human brains existed in a bicameral state until as recently as 3000 years ago by citing evidence from many diverse sources including historical literature. He took an interdisciplinary approach, drawing data from many different fields. Jaynes asserted that, until roughly the times written about in Homer's Iliad, humans did not generally have the self-awareness characteristic of consciousness as most people experience it today. Rather, the bicameral individual was guided by mental commands believed to be issued by external "gods" — commands which were recorded in ancient myths, legends and historical accounts. This is exemplified not only in the commands given to characters in ancient epics but also the very muses of Greek mythology which "sang" the poems: the ancients literally heard muses as the direct source of their music and poetry.

For example, in the Iliad and sections of the Old Testament no mention is made of any kind of cognitive processes such as introspection, and there is no apparent indication that the writers were self-aware. According to Jaynes, the older portions of the Old Testament (such as the Book of Amos) have few or none of the features of some later books of the Old Testament (such as Ecclesiastes) as well as later works such as Homer's Odyssey, which show indications of a profoundly different kind of mentality — an early form of consciousness. However the Epic of Gilgamesh, considered by many historians to be the oldest known recorded story (ca. 2000-2100 BC), features characters whose actions are deeply rooted in introspection and dream analysis.

In ancient times, Jaynes noted, gods were generally much more numerous and much more anthropomorphic than in modern times, and speculates that this was because each bicameral person had their own "god" who reflected their own desires and experiences. He also noted that in ancient societies the corpses of the dead were often treated as though still alive (being seated, dressed and even fed) and argued that the dead bodies were presumed to be still living and the source of auditory hallucinations (see ancestor worship). This adaptation to the village communities of 100 individuals or more formed the core of religion. Unlike today's hallucinations, the voices of ancient times were structured by cultural norms to produce a seamlessly functioning society. In Ancient Greek culture there is often mention of the Logos, which is a very similar concept. It was a type of guiding voice that was heard as from a seemingly external source.

Jaynes inferred that these "voices" came from the right brain counterparts of the left brain language centres—specifically, the counterparts to Wernicke's area and Broca's area. These regions are somewhat dormant in the right brains of most modern humans, but Jaynes noted that some studies show that auditory hallucinations correspond to increased activity in these areas of the brain.

Even in modern times, Jaynes notes that there is no consensus as to the cause or origins of schizophrenia (the subject is still hotly debated). According to Jaynes, schizophrenia is simply a vestige of humanity's earlier state. Recent evidence shows that many schizophrenics don't just hear random voices but experience "command hallucinations" instructing their behavior or urging them to commit certain acts. As support for Jaynes's argument, these command hallucinations are little different from the commands from gods which feature so prominently in ancient stories. Indirect evidence supporting Jaynes's theory that hallucinations once played an important role in human mentality can be found in the recent book Muses, Madmen, and Prophets: Rethinking the History, Science, and Meaning of Auditory Hallucination by Daniel Smith.

Breakdown of bicameralism

Jaynes theorized that a shift from bicameralism marked the beginning of introspection and consciousness as we know it today. According to Jaynes, this bicameral mentality began malfunctioning or "breaking down" during the second millennium BC. He speculates that primitive ancient societies tended to collapse periodically, (as in Egypt's Intermediate Periods and the periodically vanishing cities of the Mayas) as changes in the environment strained the socio-cultural equilibria sustained by this bicameral mindset. The mass migrations of the second millennium BC, caused by Mediterranean-wide earthquakes, created a rash of unexpected situations and stresses that required ancient minds to become more flexible and creative. Self-awareness, or consciousness, was the culturally evolved solution to this problem. This necessity of communicating commonly observed phenomena among individuals who shared no common language or cultural upbringing encouraged those communities to become self-aware to survive in a new environment. Thus consciousness, like bicamerality, emerged as a neurological adaptation to social complexity in a changing world.

Jaynes further argues that divination, prayer and oracles arose during this breakdown period, in an attempt to summon instructions from the "gods" whose voices could no longer be heard. The consultation of special bicamerally operative individuals, or of casting lots and so forth, was a response to this loss, a transitional era depicted for example in the book of 1 Samuel. It was also evidenced in children who could communicate with the gods, but as their neurology was set by language and society they gradually lost that ability. Those who continued prophesying, being bicameral according to Jaynes, could be killed. Leftovers of the bicameral mind today, according to Jaynes, include religion, hypnosis, possession, schizophrenia and the general sense of need for external authority in decision-making.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tietoisuus
http://en.wikipedia.org/wiki/Julian_Jaynes
http://en.wikiquote.org/wiki/Julian_Jaynes
http://en.wikipedia.org/wiki/Bicameralism_(psychology)
http://www.amazon.com/gp/richpub/syltguides/fullview/R20JEDUQO9JRPE
http://kemppinen.blogspot.com/2007/03/kaksikamariset-aivot.html
http://deoxy.org/alephnull/jaynes.htm
http://www.julianjaynes.org/
http://nevalalee.wordpress.com/2011/07/23/julian-jaynes-on-spontaneous-divination/jaynes/
http://en.wikipedia.org/wiki/Autopoiesis
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kollektiivinen_tietoisuus