Mielekäs ‘mielenhäiriö’ ja sen tulevaisuus, osa I ja II

I

Sanotaan, että rakastunut ihminen näkee todellisuuden epärealistisesti, ruusunpunaisten silmälasien läpi. Elämässä on hohtoa, mielekkyyttä ja intohimoa. Silti tämänkaltainen elämänilo muistuttaa monien, ainakin kyynisempien ihmisten, myös psykiatrien mielestä ‘psyykkisesti häiriintynyttä’ ja siten ‘epänormaalia’ tilaa [positiivista ‘skitsofreniaa’]: ihminen on hormonien ‘ylettömän’ vaikutuksen vuoksi mennyt ‘sekaisin’, siis rakastunut. Asian voi kuitenkin nähdä aivan toisin. Vladimir Solovjov [*] kysyykin: entä jos asia on juuri päinvastoin. Jospa juuri rakastunut näkee elämän realistisesti ja oikein eli elämisen arvoisena, koska hänellä on siihen rakkautensa vuoksi syy, jonka vaikutusta ei voi torjua kokematta suurta tuskaa ja ikään kuin paaduttamalla itsensä - - [* Aiemmin mainittu Leo Sestov on Solovjovia pessimistisempi ja skeptisempi, mutta myös hän perustaa ajattelunsa perimmältään ei-käsitteellistettävissä olevaan 'kokemukseen' (sikäli kuin jotain 'ei-käsitteellistä' ylipäätään on olemassa (ihmiselle); myös Heideggerin 'eksistentiaalit' ovat käsitteellistettyjä Daseinin eli 'täällä olon' (ei-käsitteellisen subjektin) maailmassa olemisen ehtoja/tapoja].

. 

Eikö myös uskovaa voisi verrata rakastuneeseen ihmiseen? Eikö myös uskova koe elämäänsä mielekkääksi Jumalaan uskomisen [~ rakastamisen] kautta? - - Ei hassumpi analogia. Pikemminkin erinomainen ja toivottava – jopa uskottava. Uskon voi todellakin ymmärtää eräänlaiseksi rakastumisen tilassa elämiseksi. - - Stoalaisesti suuntautunut ‘tunteensa tukahduttaja’ voisi tietysti olla elämisen emotionaalisesti koetun tarkoituksen ‘seurauksista’ täysin eri mieltä, mutta jätetään stoalainen tällä kertaa rakentelemaan ‘tunteettomia’ järjen/tiedon palapelejään ja yritetään olla rakastuneita – edes hetken aikaa. Mutta vaikka rakkaus vaatiikin kuuliaisuutta, niin eikö se perimmältään ole spontaani tila, johon ketään ei voi pakottaa  - ei itseään eikä muita? Siinä tapauksessa asia mutkistuu ja paljon. Miten voisin rakastua, jotta voisin uskoa? Kysyy nimimerkki ‘Puhtaan järjen lamauttama’.

. 

II

Psykiatrit ovat kirjaimellisesti eli metaforisesti [mietipä tuon ‘eli’ konjuktion loogista ‘viestiä’, Ironmistress] nykyajan ‘poppamiehiä’ - myös erinomaisen selkeäsanainen ja naturalistisessa ‘agendassaan’ johdonmukainen Hannu Lauerma. Neuro-psykiatrit ja evoluutio-psykologit ovat jo nyt saaneet ehkä kaikkein vahvimman oikeutuksen tieteellä ohjatun ja legitimoidun biovallan käyttöön maailmassa.

.

Jopa juristit, ylläpitääkseen syllogistisesti argumentoitua, koherenttia ja mahdollisimman ristiriidatonta, julkisiin tai piileviin arvoihin perustuvaa normiviidakkoa, ‘harhailevat’ muuttuvien arvomaailmojen [ajan ‘henkien’] relativistisessa suossa, kun taas psykiatrien ei tarvitse enää nykyään kuin vedota neurologiaan [luonnontieteeseen eikä mihinkään sopimuksenvaraisiin eli konstruoituihin aksioomiin] ja todeta: ‘tämän henkilön käyttäytymisen vahingollisuus ja vaarallisuus perustuu hänen reseptoriensa neurologisesta normaalistandardista poikkeavaan toimintaan eikä hänestä voi enää tulla kunnon kansalaista ilman sellaista neurologista lääkitystä tai neurologista leikkausta, joka palauttaisi hänen reseptoriensa toiminnan normaalijakautuman alueelle.’ [Amen].

.

Tulevaisuuden ihminen on valjastettu edistämään tehokkaasti tehokkuuden tehokasta tehostamista. Kontrolloimattomat ja impulsiiviset tunteet ovat sellaisessa yhteiskunnassa epätoivottavia. Tunteita toki tarvitaan, koska juuri niiden avulla ihmistä voidaan ohjailla haluttuun suuntaan eli manipuloida, mutta rakkaus on aivan liian arvaamatonta ollakseen vapaasti koettavissa tulevaisuuden tehoyhteiskunnassa.

.

Olen melko varma, että vielä tulee päivä, jolloin myös rakkauden kokemusta pidetään ‘epänormaalina’ reaktiona, jonka ‘epänormaalius’ aivojen toimintaa tarkoin kuvaamalla todistetaan pätevämmin ‘todeksi’ kuin yksikään juridinen aksiooma voisi totuuden asettaa, koska tuo kuva ‘kertoo omituisen’ [elämää ‘häiritsevän’] tuntemuksen ja käytöksen ‘todellisen’ [todellisen?!] syyn ja legitimoi siten käsityksen normaalista ja epänormaalista.

.

Itse asiassa normaalius/epänormaalius legitimoituu kuitenkin poliittis-normatiivisesti eikä tieteellis-deskriptiivisesti tai sitten tiede on aina jo politiikkaa – kuten asia onkin. Nietzschen sanoin [ja Foucault’n myötäilemänä] tieto ja tiede ovat vallanhimoisia ‘viettejä [siten myös de facto ‘rasistisia’].

*

Neurologit ovat tulevaisuuden yhteiskuntien korkeimmin arvostettuja poppamiehiä, joilta kysytään sitä viimeistä neuvoa, jotta ihmisiä voisi ‘objektiivisin’ perusteihin kontrolloida, eristää ja karsinoida lokeroihin. Tietokoneaikana [tosin tietokone itsessään ei tiedä mitään] kontrolloinnista käytetään usein sanaa profilointi. Profilointitekniikat [esim. uutisvahdit] ovat identiteettitekniikoiden uusia muunnelmia, joiden avulla ihmisiä konsultoidaan ja ohjataan etsimään ja löytämään eli kuluttamaan juuri itselleen sopivaa nautintoa. Medikalisaatio puolestaan uusintaa ja hyödyntää profilointi- ja identiteettitekniikoita ja sitä voinee pitää ehkä vaikutusvaltaisimpana yhä teknistyvän ja kaupallistuvan maailmamme eli konsulttikulttuurimme ilmiönä.

.

Kammottavinta tässä kaikessa ihmisen esineellistämisessä on, että se lähes vastavuoroisesti palvelee sekä tuottajan että kuluttajan tarpeita. Ainut ero syntyy siitä, että on olemassa ‘taho’, joka myy ja ‘taho’, joka ostaa. Kaikki muu toimii markkinatalouden ‘säätelemänä’ eli joku aina voittaa tässä pelissä, koska jotkut toiset ovat niin alttiita ja valmiita maksamaan ‘hänelle’ myymistään palveluista edullisia eli kohtuuttomia summia [näinhän se menee: ‘osta nyt edullisesti’ (eli maksa itsesi kipeäksi)].

.

Niinpä neuro-psykiatrinenkin tutkimus medikalisaation peruspilarina on sekä luonnollinen että manipuloiva vastaus ihmisen luontaiselle ja loppumattomalle tarpeelle saada itselleen, lapsilleen, toisilleen - ylipäätään kenelle tahansa - ‘diagnoosi’, joka viime kädessä määrittelee/‘antaa’ heille identiteetin, jonka ‘raison d'être’/‘reason for being’ ei ole ainoastaan oikeuttaa heidän elämäänsä muiden ihmisten joukossa vaan, jonka on annettava heille myös koko olemassa olemisen [eksistenssin] mielekkyys ja tarkoitus tässä katoavassa maailmassa ja maailmankaikkeudessa.

.

Aiempina aikoina ‘eksistentiaalisen identiteetin’ sai uskonnosta, kansallisuudesta ja ideologisesta aatteesta, nykyään ja tulevaisuudessa sen antaa tiede ja markkinatalous. Uskonto on muuttunut bisnekseksi ja/tai museotoiminnaksi. Jumalan ohella myös ideologiat ovat kuolleet. Kansallisuusaate on viimeinen este pahanlaatuisen kasvaimen lailla vapaasti etenevälle kapitalismille, jolle identiteetit ovat kaikkein kannattavinta kauppatavaraa.

. 

Identiteetti voi periaatteessa olla mitä tahansa juuri sen takia, että annettu diagnoosi oikeuttaa olemassaolomme ja tekee meistä hyväksyttyjä, ehkä jopa haluttuja [esim. Conchita Wurstin hahmo on nykyään pääosin haluttu (toki myös inhottu) identiteetti]. Diagnoosien pluralismi tosin koskee aluksi lähinnä liberaalien yhteiskuntien tulevaisuutta, mutta sen modus operandi [toteutuksen ja toteutumisen tapa] on silti periaatteessa aivan sama kuin niissä [eli useimmissa] konservatiivisissa yhteisöissä, jotka omaksuvat uusimman tekniikan ja vapaan markkinatalouden [eli ‘biologisen kulttuurievoluution’, mikäli kausaalisesti deterministisenä pidettyä ilmiötä nyt ylipäätään voi omaksua: eikö pikemminkin kyseessä ole triviaalisti väistämätön tapahtuma]. Konservatismikin on lopulta aseeton teknokapitalismin suhteen, vaikka monet ‘pienyhteisölliset impivaaralaiset’ toisin luulottelevat [kommunistit jätän haaveilemaan ja uneksimaan utopiaansa: hyvää yötä, nukkukaa hyvin].

.

Säädetyn lain tavoin diagnoosi identiteettinä sekä rajaa, normittaa [‘normalisoi’] ja ohjaa että mahdollistaa, ilmentää ja vapauttaa [‘normaalin’ rajoissa] ihmisen persoonallista ja yhteisöllistä olemista; tässä mielessä se on sukua myös muodille ja jopa mainoksille.

.

Tämä kaikki merkitsee sitä, että liberaalien[kin] yhteiskuntien vapaus on pelkkä valtaisa harhakuvitelma, jonka omaksuttuaan ihmiset eivät tajua elävänsä tieteellisesti legitimoidussa, suunnattomassa avovankilassa, jossa konsulttifirmojen lobbaama ja ohjailema poliittinen päätöksenteko mahdollistaa huume- eli addiktio-markkinoiden = medikalisaatio-bisneksen valtavan ekspansion, joka tulee olemaan tulevaisuuden taloudellisen kasvun todellinen rahasampo.

* 

Muiden ‘identiteetti-teknologisen’ toimintansa tieteellä legitimoivien asiantuntijoiden ohella myös psykiatri-neurologi Hannu Lauerma kuuluu osaltaan edellä kuvatun yhteiskuntajärjestyksen tärkeimpiin ‘pioneereihin’, halusipa hän sitä itse tai ei.

*

PS. Lukija ymmärtänee, että tällä tulevaisuusvisiolla ei ole mitään tekemistä tieteellisen ‘luotettavuuden’ kanssa. Se, joka puhuu tekstini puolesta tai asettuu sitä vastaan tieteeseen vedoten, yrittää vaikuttaa siihen ‘normalisoivasti’. Kieltäydyn sellaisesta roolista. Kieltäydyn kaikista diagnooseista ja identiteeteistä. Yritän mieluummin olla vaikka olematta.

.

PPS. Erityinen kiitos jälleen kerran Michel Foucault’lle.

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hannu_Lauerma

http://en.wikipedia.org/wiki/Michel_Foucault

http://fi.wikipedia.org/wiki/Michel_Foucault

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Solovjov