September 7, 2014

Voiko ketään rakastaa saamatta haavaa sieluunsa? Sisältyykö rakkauteen aina kärsimys?

Mies voi olla onnellinen naisen kanssa, kunhan ei rakasta häntä [Oscar Wilde].
*

6 comments:

Leonoora said...

Kokeeko jokainen meistä "rakastuessaan" täysin samanlaisia tuntemuksia. Mistä tietää olevansa todella ja oikeasti rakastunut?
Onko eri sukupuolilla mahdollisesti samanlaiset fiilikset rakastuessaan?
Onko olemassa ns. puhdasta rakkautta johon eivät ulkoa päin opitut mielikuvat - mm. romanttiset rakkauskäsitykset vaikuta?
Miksi rakastumme? Onko rakkaus välttämätöntä? Jne, jne...

Rauno Rasanen said...

Rakkaus on perimmältään nautinnonhalua, ei enempää eikä vähempää. Yhdyntä kun tuntuu niin jumalattoman hyvältä. Siinä samalla luonto tulee 'huijanneeksi' meitä siirtämään geenejämme eteenpäin uusien lihamöykkyjen eli lapsien muodossa, joita sitten kasvatamme lisääntymiskykyisyyteen asti. Ja eikun sama rumba jatkuu taas heidän toimestaan. - - Rakkaus on pakottava voima, elämämme ihanin orjuuttaja, kidutuksen autuaallisin muoto, sadomasokismin huipentuma.

Anonymous said...

Hyvin sanottu, rakkaudesta nimittäin. Rauno, jos päivität blogiasi, niin luethan myös sähköpostiasi ja vastaat siihen? Kiitos! Terveisin Riikka.

Rauno Rasanen said...

Riikka, luen kyllä mahdolliset sähköpostini ja vastaan niihin, mikäli se on minun kannaltani järkevää.

Sammalkieli said...

Omaa elämääni ovat yleisen saamattomuuden ja ahkeran kaljoittelun lisäksi haitanneet eniten epäonnistuneet naissuhteet ja liika emotionaalinen sitoutuminen tasapainottomiin ihmisiin. Onneksi nykyisellä on lääkkeet.

Gradu alkaa muuten valmistua. Ei siitä kyllä kovin hyvää tule - jo ihan kirjallisuuslistaa katsomalla tulee itsellekin vähän kiusallinen olo.

Mutta saattaa olla, että lähetän sähköpostia jo lähiviikkoina!

Sammalkieli said...

Gradu on viimeisen viikon ajan edennyt 1000-2000 sanaa päivässä eli suorastaan lähes automobiilin nopeudella!

(Kolikon toinen puoli on sitten se, että pari viikkkoa sitten ei ollut vielä riviäkään aivan valmista tekstiä kasassa, vaikka koko kesän varasin tuolle tupakarhuntyölle.)

Voiko opinnäytettä rakastaa saamatta haavaa sieluunsa? Sisältyykö tällaiseenkin rakkauteen aina kärsimys, kun kaikkein olennaisin kuohitaan seminaarissa tai graduohjaajan vastaanotolla julmasti pois?