Teoria. Historiallinen välttämättömyys ja sen ymmärrys dialektisesti etenevänä ja edistyvänä toistona. Kokemus. Seksuaalivietin pakottavuus deterministisesti vaikuttavan evoluution fenomenologiana = parittelu ja rakastuminen dialektisen prosessin kokemuksellisena arkkityyppinä.

Bi-link cluster with Hegel—Marx—Kant.

Tämänkertainen teksti on kommentti Sammalkielen päreeseen Marx toimijuuden rajoista ja historiasta.

1
Sammalkieli siteeraa Marxia alleviivaten tämän kohdan: 'Ihmiset tekevät itse historiaansa, mutta he eivät tee sitä mielensä mukaan, he eivät tee sitä omavalintaisissa, vaan välittömästi olemas­saolevissa, annetuissa ja perinnöksi jääneissä olosuhteissa.'
*
Olosuhteet itsessään eivät kuitenkaan determinoi ihmisen tulkintaa näistä hänelle 'annetuista ja perinnöksi jääneistä' olosuhteista.

Hegel ymmärsi tietoisuuden historiallisena evoluutiona kohti vapautta eli tietoisuuden ja 'todellisuuden' välisenä dialektisena prosessina.

Engels tulkitsi ja sovelsi Marxia melkoisen vulgaaristi tehden dialektisesta materialismista 'historiallis-fysikaalisen' lainalaisuuden, jolla on evolutiivinen päämäärä [vrt. Comten 'teleologinen 'sivilisaatiotiede'].

Hegelin dialektiikka ei kuitenkaan ole mikään naturalistis-kausaalis-deterministinen luonnolaki, vaíkka se toimiikin tietyn rakenne-funktionaalisen kehitys-dynamiikan konstituoimana/puitteissa - [miten tulkita Hegelin historiallinen determinismi - ks. PS.].

2
Itse ymmärrän dialektiikan lähtökohdiltaan kantilaisesti eli tietoisuuden mahdollisuuden transsendentaalisena ehtona ja vasta sekundaarisesti marxilais-engelsiläisittäin eli historian ['objektiivisen'] sisällön etenemisenä ja edistymisenä dialektisen Aufhebungin ['edistyvän toiston'] kautta kohti kommunismia.

Hegelin dialektiikka asettuu laajasti määritellen jonnekin Kantin ja Marxin välimaastoon. Hegel hyväksyi Kantin transsendentaaliset lähtökohdat mutta kritisoi tämän metodologisia sitoumuksia, koska Kant jätti tietoisuuden sisällöt toisssijaiseen rooliin ja olion sinänsä [maailma totaliteettina] tuntemattomaksi.

Hegelille historian päämäärä on positiivinen vapaus [yksilön vapauden ja yhteisöllisten velvoitteiden konvergenssi], joka toteutuu saksalaisessa kansallisvaltiossa. Kant sen sijaan perusteli positiivisen vapauden valistuksesta eli yksilöllisen järjen vapaudesta ja vapautumisesta käsin, kun taas Hegelille järjen/tietoisuuden ja valtiollisen historian kehitys olivat yhden ja saman prosessin [hengen fenomenologisen kehtyksen] dialektisesti erityyppisiä ilmentymiä.

Marxille lopullisessa kommunismissa toteutuvat [yllättäen?] molemmat vapauden puolet - sekä negatiivinen että positiivinen ja kaiken lisäksi ilman valtiota, joka kumoutuu lopulta sekin. Valtio on Marxille pelkkä joskin välttämätön välivaihe kohti täydellisen kommunismin 'olotilaa'.

3
Olen vasemmistolainen johtuen syistä, joita en voi johtaa mistään historiallisesta välttämättömyydestä tai päinvastoin jostain omasta oikustani [isäni ei ollut demari muttei myöskään kommunisti, vaikka hänellä oli SKDL:n jäsenkirja] En yksinkertaisesti ja tarkkaan ottaen oikeastaan edes tiedä, miksi olen vasemmistolainen, niin pikkuporvarillisen naivilta ja jopa röyhkeältä kuin tällainen itse-epäily ortodoksisen marxistin korvaan kalskahtaakin.

Syy skeptiseen 'tietämättömyyteeni' [ks. myös Sammalkielen Althusser-päreeseen kirjoittamani kommentti] löytyy pikemminkin henkilöhistoriastani ja älyllisestä mentaliteetistani kuin jostain makrotason deterministisestä ajatusjärjestelmästä eli abstraktista loogisesta välttämättömyydestä, jonka koen 'mahdottomaksi', mutta jonka voin toisaalta hyväksyä tukemaan poliittista valintaani, koska olen taipuvainen pitämään Marxin näkemystä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden luokkahistoriallisesta luonteesta ja kehityksestä oikeansuuntaisena ja mielekkäänä [mutta en siis deterministisenä].

4
Jos ideologinen ymmärrys olisi historiallisen determinismin välitön ja automaattinen seuraus, niin eikö historian pakottavuutta voisi silloin [kunhan ensin sulkeistamme oletuksen mielekkäästä eli päämäärätietoisesta teleologiasta, jota biologisessa evoluutiossa ei ole] verrata naturalistisesti seksuaalisen vietin pakottavuuteen, joka [ei-teleologisesti, sillä parittelu itsessään ei ole 'mielekäs päämäärä' vaan 'sokeaa kiimaa'] suuntaa ihmisen halun vääjäämättä kohti vastakkaista sukupuolta ['sokea kiima' ylevöityy rakastumisen kokemuksena vapauttavaksi 'yhdessä-ymmärrykseksi' = dialektinen prosessi], vaikka hän aktiivisesti yrittäisi kieltää ja torjua viettiyllykkeet [todella pitkäaikainen ja radikaali askeesi on asia erikseen, koska se todella saattaa jopa sammuttaa deterministisen vietin].

Sukupuolivietin pakottavuus ei siis ole kategorisesti sama asia kuin looginen determinismi, mutta selventää mielestäni kohtalaisen hyvin, mitä deterministinen välttämättömyys voisi fenomenologisesti eikä vain tyhjän loogisesti ajateltuna tarkoittaa.

Kuten sulkulausekkeesta huomattiin, 1] parittelu ja 2] rakastuminen ilmaisevat yhden ja saman bio-psyko-sosiaalisen dynamiikan kategorisesti kahdella eri tasolla = dialektinen suhde ja prosessi.

PS.
Toukokuussa ilmestyy Zizekin yli 1000-sivuinen Less Than Nothing: Hegel and the Shadow of Dialectical Materialism, joten sieltä sitten luemme [uusimman] totuuden Hegelistä ;\?].
*
Slavoj Žižek’s masterwork on the Hegelian legacy

For the last two centuries, Western philosophy has developed in the shadow of Hegel, whose influence each new thinker tries in vain to escape: whether in the name of the pre-rational Will, the social process of production, or the contingency of individual existence. Hegel’s absolute idealism has become the bogeyman of philosophy, obscuring the fact that he is the dominant philosopher of the epochal historical transition to modernity; a period with which our own time shares startling similarities.

Today, as global capitalism comes apart at the seams, we are entering a new transition. In Less Than Nothing, the pinnacle publication of a distinguished career, Slavoj Žižek argues that it is imperative that we not simply return to Hegel but that we repeat and exceed his triumphs,overcoming his limitations by being even more Hegelian than the master himself. Such an approach not only enables Žižek to diagnose our present condition, but also to engage in a critical dialogue with the key strands of contemporary thought—Heidegger, Badiou, speculative realism, quantum physics and cognitive sciences. Modernity will begin and end with Hegel.
*
http://sammalkieli.blogspot.com/2012/04/marx-toimijuuden-rajoista-ja.html
http://sammalkieli.blogspot.com/2012/03/althusser-ideologian-tiedostamattomasta.html
http://www.amazon.com/Less-Than-Nothing-Dialectical-Materialism/dp/1844678970
http://www.ieee-tcdl.org/Bulletin/v5n3/Athenikos/athenikos.html