‘Normatiivinen biotooppi’

Kemppinen kirjoitti päreessään ‘Tätä kirjaa et halua lukea’: ‘On minulla tähän vastaus. Jos kuvitteellisesti ja tämän esimerkin törkeyden myöntäen ajattelemme että tuo joukko tunnistettaisiin ja tuhottaisiin, mitä tapahtuisi sitten? Sen sijaan tulisi toinen 12 prosenttia, joka olisi aivan entisen kaltainen. Ja sen jälkeen kolmas.’ [....] Toinen selitys on, että yhteiskunta tarvitsee rupulijoukon ja pitää huolen, että sellainen aina on. Yhteiskunta on eräänlainen ”biotooppi”, jonka on välttämätöntä tyhjentää itseään.’

. 

1

Ajattelen ‘kuvitteellisesti’, ettei tuossa välttämättä ole eikä tarvita kahta selitystä vaan enintään ‘1½’. Jos ja kun evoluutio de facto ‘karsii epäkelvon aineksen’ [~ ‘tuo joukko tunnistettaisiin ja tuhottaisiin’, esim. 12%], niin ensimmäinen selityshän on silloin pelkästään toisen eli normatiivisemman [foucaut’laisessa merkityksessä] selityksen deskriptiivinen kuvaus eli se, mitä tapahtuu tilastollisesti mitattuna kaikkialla luonnossa, ei ainoastaan ‘ihmis-yhteiskunnissa’. 

.

Itse asiassa tässä ei ole kuin yksi selitys, koska kumpikin niistä voidaan ymmärtää sekä normatiivisesti että deskriptiivisesti.

. 

2

Esitetyn esimerkin kautta on ‘näppärästi’ päädytty Foucault’n tiedon arkeologian perusongelmaan eli kysymykseen siitä, milloin kontingentti säännönmukaisuus voi muuttua normatiiviseksi säännöksi [ja päinvastoin], jos rationaalisuudelle ei anneta transsendentaalisesti konstitutiivista roolia tai merkitystä [esim. ajatteleva/epäilevä itsereflektiivisyys [cogito substanssina] , autonomisuus, transsendentaaliset ehdot, Jumala jne.] vaan pidetään sitä pelkästään luonnossa ilmeneviä ja vallitsevia syy-seuraussuhteita heijastavana toistamisena kielessä ja kulttuurissa.

.

Miten ‘ihmeessä’ tällainen rationaalisuus[?] voi ylipäätään olla asioita ja ilmiöitä normatiivisesti konstituoivaa tai edes kognitiivisesti regulatiivista tietoisuutta, jos ihmisen kehityksessä ei oleteta jossain vaiheessa tapahtuneen ‘ontologista hyppyä’ vaistonvaraisesta ja ‘määrällisestä’ aistihavainnoinnista laadullisesti hyvin erilaiseen [itse]reflektioon, josta muodostuu havainnoille laadullis-ontologisesti aivan uudenlainen perusta.

.

Mikään naturalistinen evoluutiomalli ei pysty tätä kehitystä selittämään ajautumatta ristiriitaan omien metodis-ontologisten sitoumustensa kanssa [olettamatta siis jotain ei-naturalistista syytä]. Aristoteelinen hylemorfisuus tai mikään muukaan ‘strukturaalinen isomorfia’ ei nyt kelpaa selitykseksi, sillä Foucault pyrki Nietzschen tavoin eliminoimaan kaiken mahdollisen metafysiikan tiedon arkeologiastaan ja genealogiastaan.

.
3 

Mikäli tietoisuudesta esitettyjä ei ainoastaan ‘selvästi’ metafyysisiä vaan myös käsitteellis-rationaalisia oletuksia pidetään kielen luomina illuusioina, kieli pitää ‘hävittää’ pois sekoittamasta objektiivista havainnointia, eikä silloin riitä se, että kieltä viilataan muka eksaktimmaksi logiikan ja tieteen avulla vaan että kielestä ja sen käytöstä ‘luovutaan’ kokonaan, koska se on perustavien tietoisuuden ‘harhojen’ perimmäinen aiheuttaja: eräänlainen jopa tieteen antibiooteille resistentiksi muuttuva virus [‘älyllisiä hallusinaatioita aiheuttava meemi’]. Jos siinä samalla menisi ‘kyky’ inhimilliseen ajatteluun, niin entä sitten – saavutettiinhan empiiris-tieteellinen ‘totuus’.

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2014/05/tata-kirjaa-et-halua-lukea.html

http://filosofia.fi/node/5351

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Archaeology_of_Knowledge