Onko ikuisuuden ja äärettömyyden [infiniittisyyden]
metafyysis-filosofinen pohdiskelu ‘perverssiä’? Kyllä. Se on biologisen ja
sosiaalisen evoluutiomme kannalta yksi kaikkein perversseimpiä ‘paheita’, koska
se on [ainakin tieteellisesti] hyödytöntä eikä johda kuin mahdottomaan. Samalla
se kuitenkin tekee ihmisestä ihmisen irrottaessaan hänen tajuntansa luonnon
kausaalisesta determinismistä, johon kaikki muu elollinen ja eloton on
erottamattomasti sidottu. - - Metafyysisesti ‘mahdotonta’ voi vain joko 1]
ajatella, kuten eräät [mutta vain harvat] filosofit yhä vieläkin tekevät, 2]
ratkaista se uskomalla Jumalaan tai 3] ryhtymällä etsimään
kokeellis-empiirisesti havaintoa, joka voisi olla ‘mahdottoman’
fysikaalis-kausaalinen ‘syy’ ja yrittämällä tehdä
se tällä tavoin ‘mahdolliseksi’ aistihavainnolle. En ota kantaa siihen, mikä näistä kolmesta vaihtoehdosta on
se kaikkein perverssein tai ainakin naurettavin.
*
4 comments:
Mukavaa, että joku muukin on tajunnut kaikkien metafyysisten kysymysten kietoutuvan yhteen ja vain yhteen asiaan: äärettömyyteen. Siksi on hauskaa, että naturalistit pitävät omaa näkemystään ikuisesta (tai tyhjästä syntyneestä) materiasta parempana selityksenä kaiken olemassaololle kuin esimerkiksi uskontojen ikuista jumalaa. Molemmat katsantokannat lyövät joka tapauksessa päätään samaan äärettömään mäntyyn, joka ei anna vastauksia vaan päänsäryn. Naturalisti voivat pitää kysymystä "miksi" epämielekkäänä, mutta selítyksiä jahdatessaan he joutuvat kuorimaan yhä uusia ja uusia kerroksia etsiessään sitä yhtä ja kaiken ytimessä olevaa säiettä (tai mitä bosonia ikinä). Jumalaan uskovat mielivaltaisesti päättävät kysymysketjun oletukseen äärettömästä jumalasta. Filosofit voivat yrittää asettua moisten moukkamaisuuksien yläpuolelle ja uskotella, että vastaus löytyy kielestä tai peräti heidän omista aivoistaaan. Tokihan vastauksia löytyy, mutta vastaukselle löytyy vastaus ad infinitum. Eikä mitään ole selitetty.
Tuosta edellisestä kirjoituksestasi, jossa sanot näin: Jumala ei kuitenkaan ole mikään todennäköisyys tai epätodennäköisyys. Jumala ei ole mikään inhimillistettävissä oleva olio tai olento lainkaan. Joko häntä ei ole tai sitten hän on koko ajan läsnä kaikessa tämän puoleisen ja tuonpuoleisen läpäisevänä ‘tietoisuutena’ – ja nimenomaan ihmisen tietoisuutena, ei pelkästään tietoisuudessa.
Jumala on ei-missään tai sitten kaikkialla sillä oletuksella, että on kaikkivoipa. Mutta miksi jumalan tarvitsisi olla kaikkivoipa (lienee wanha vitsi, että jumalalla voi olla luojajumala jne. ad infinitum. Mutta taas, miksei? Se selittäisi yhtä paljon kuin oletus kaikkivoivasta ja ikuisesta jumalasta, eli ei tavallaan mitään)? Ehkäpä hän on kyvykäs, mutta äärellinen niin tiedoiltaan kuin taidoiltaan. Tämä myös tarkoittaa, että jumala voisi aidosti olla antropomorfinen, eli omata ihmisenkaltaisen moraalin. Ainoastaan kaikkivoipa jumala olisi käsitteiden hyvä ja paha tuolla puolen.
Jos Jumalamme olisi antropomorfinen, miksi emme silloin, ilman uskonnollista tuonpuoleisen retoriikkaa, palvoisi ‘jumalana’ jotain ihmislajimme sankariksi ja idoliksi korotettua ‘julkkista’. Ja näinhän me itse asiassa teemmekin. Mutta ihminen ei ole Jumala [ainakaan klassisen teismin merkityksessä] vaan olympolainen epäjumala: ajatteleva, kekseliäs, taitava. Psykologiselta luonnoltaan hän [myös olympolaisten jumalien tavoin] on useimmiten suuruudenhullu, omahyväinen, kateellinen ja turhamainen olento, joka kuvittelee itsensä maailman herraksi. Hän on Prometheus, joka uhmaa jumalten valtaa, mutta lankeaa itse asiassa matkimaan heitä. Prometheus luulee pystyvänsä hallitsemaan ainetta ja energiaa kuin kaikkivaltias. Jo pelkästään yhä kiihtyvä urbanisoitumiskehitys kuitenkin osoittaa, mihin tämän ‘ihmisjumalan’ tie lopulta vie: ekologiseen tuhoon. Tie helvettiin on päällystetty demokraattisen kapitalismin [oxymoron, sillä kapitalismi itsessään ei ole demokraattista] ja sitä palvelevan tiedeteknologian ‘saavutuksilla’ = elintason nostaminen jatkuvasti kasvavan kulutuksen ja tuotannon kasvun oravanpyörässä loputtomiin. Näin toimii biologinen evoluutio ihmisessä. Eikä sitä voi pysäyttää. Sosialistit ja etenkin anarko-kommunistit ovat totalitarismin implikoivassa idealistisessa utopismissaan yksinkertaisesti väärässä. Ihmisluonto ei tue heidän haaveitaan. ‘Partikularistiset’ konservatiivit taas haluaisivat kääntää aikaa taaksepäin, jonnekin heimo- ja klaaniyhteisöjen esimoderniin ‘onnelaan’. Siinähän yrittävät. Myönnän kyllä, ettei heidän argumenttinsa ole huono, mutta perin juurin utopistinen ja/eli epärealistinen sekin lopulta on. Ei tarvitse olla edes’ intellektuelli’ ymmärtääkseen tämän väistämättömän kehityslogiikan. Hyväksyykö sen vai ei, on lopputuloksen kannalta samantekevää.
No, ehkä kirjoittaja itse saattaa myös olla "naurettavin".
Todellinen komiikka ja metfyysisen todellisuuden havaitseminen saattaa olla se joka pelastaa ihmishenkiä - ei sen vähempää tietenkin...mutta silti, jos omaa mielikuvitustaan käyttää edes hieman, niin sillä selviää aika monesta vaikeasta paikasta.
Tietenkin, ellei niitä vaikeita paikkoja koskaan ole ollutkaan, niin sitä voi vääntää vain älyhimmeleitä omassa tylsyydessään, on sekin eräänlaista hupia, sekin.
Katotaan tässä muutama vuosi eteenpäin, ja selviää kuka selviää hengissä.
Toivon hyvää mielikuvituksen juoksua, monille!
'No, ehkä kirjoittaja itse saattaa myös olla "naurettavin". '
Kyllä, juuri näin.
Post a Comment