Rauno Räsänen: PÄREITÄ: Karmasta, kristinuskosta, kommunismista ja vapaudesta

Sammalkieli kommentoi edellisessä päreessäni: ‘On siis kaksi persoonaa, inkarnaatio A ja inkarnaatio B, joita yhdistää vain kosminen "karmalaskuri". Kysymys ei yksinkertaisesti ole samasta persoonasta.’

Karma-loton 'jälleensynnyttämä' ihminen on nimenomaan aivan toinen persoona ja olio kuin mikään aiempi olento. Zizek, joka sekä kritisoi buddhalaisuutta että ottaa sen tietyt piirteet vakavasti, kysyy esim., miksi valaistuneen boddhisatvan pitäisi enää välittää kenestäkään yhtään mitään. Eikö sellainen motiivi ole vähintäänkin outo juuri karman lain [sattuman=välttämättömyyden] kannalta. [Zizekiin palaan kriittisellä mielellä osan II alussa].

Buddhalainen altruismi palautuu tätäkin ‘reittiä’ pelagiolaiseen itsepyhitykseen, joka ei itse asiassa Jumalaa tai mitään muutakaan ‘kohtaloa’ tarvitse. Jeesus näyttäytyy [myös ‘kalvinistisella’ tavalla] pelagiolaisille eräänlaisena positiivisen ajattelun sankarina – siis pohjimmiltaan konsulttina ja lobbarina – Jumala-Oy:n nimissä. ‘Voittoa’ ja omahyväistä nautintoa tässä maksimoidaan, ei suinkaan mielenrauhaa. En tosin syytä buddhalaisuutta tällaisesta asenteesta, mutta oman navan ympärillä sekin pyörii, kuten tietysti lopulta jokainen ihminen.

Tällainen oman egon korostus, olipa sitten kyse minuuden hävittämisestä tai sen korostamisesta, ei tee kenestäkään hyvää ihmistä. Ei Aristoteleen hyve-etiikassakaan, joka sentään korostaa yksilön luonteen hyvien taipumusten kehittämistä, hyvää pidetä minään egoistisena projektina vaan tarkastellaan sitä aina hyvän elämän ja siten yhteisöllisen kokonaisuuden kannalta. Buddhalaiset ja kalvinistit erehtyvät hyvien motiiviensa ja hyvien tekojensa syy-seuraussuhteesta. Jos ihminen on psykologis-moraalisesti peruspaha [ja hän on], se merkitsee, että uskoessaan pystyvänsä muuttamaan suhdettaan minuuteensa, hän valehtelee itselleen motiiviensa viattomuuden. Kristillinen monergismi on tässä asiassa realistisempi kuin mikään muu uskonto tai aate. Jos olemme rehellisiä, emme ryhdy kuvittelemaan kykenevämme hyvään vain omiin motiiveihimme luottaen [jopa erakkomunkin pitää tunnustaa tämä: kiusaukset ovat aina ‘vaanimassa’]. Voimme vain, mikäli mahdollista, yrittää hetkeksi suunnata ajatuksemme pois itsestämme, mutta mikään meditaatio ei meitä sinänsä puhdista. Vain ihme eli armo voi sen tehdä. Miten, milloin, missä, miksi? Sitä minä en tiedä.

Karman laki on eräänlainen savuverho, jolla peitetään ihmisen todellinen motiivi – olipa hän sitten käytännön elämässään hyvä ja arvostettu ihminen tai ei. Karma ei todista lopulta mitään senkään vuoksi, että se on triviaalisuudessaan niin tyhjä kuin vain eksakti totuus voi olla. Kaikki tapahtuu, niin kuin tapahtuu. So what? Yhtä hyvin voisimme ampua kuulan kalloomme ja häipyä siten pohtimasta näitä elämän, maailmankaikkeuden ja sattumanvaraisen olemassaolomme kannalta täysin tyhjänpäiväisiä asioita.

Elämän jatkamiseen tarvitaan minun mielestäni toisenlainen asenne ja näin ollen myös toisenlainen kertomus kuin minkä buddhalaisuus tarjoaa – ellei sitten omaksuta taikauskoisia palvontamenoja ja sitoutumista yksittäisten huuhaa-gurujen auktoriteettiin – käytäntö, joka on toki korruptoinut myös kristinuskoa ja ylipäätään kaikkia uskontoja.

Kristinusko on kuitenkin syvimmiltään Jeesuksen tarinan pohtimista, omaksumista ja sen ‘läheisyydessä’ elämistä [tietenkin buddhalainen voi sanoa samaa Buddhasta]. Kuten Jeesus, myös hänen tarinaansa ‘uskova’ on viime kädessä yksin ja hylätty – jopa Jumalansa hylkäämä, kuten Job, joka tavallaan nousee moraalisesti Jumalan yläpuolelle vaietessaan ja kieltäytyessään kritisoimasta naivin uhmakasta Jumalaansa. No, toki Jumala tajuaa Jobin moraalisen voiman ja palkitsee hänet lopulta runsain mitoin. Tällaista ei kuitenkaan tapahdu ‘elävässä’ elämässä. Ihminen kuolee ristillä, jokainen omallaan ja osittain myös itse itselleen ‘rakentamalla’.

Joko ei-sukulaisiin kohdistuva altruismi perustuu kaikkia koskevaan armoon [sekulaaristi ilmaistuna universaaleihin eli joka ainoaa ihmistä koskeviin ihmisoikeuksiin, jotka oikeutetaan kategorisen imperatiivin ehdottomuudella] tai sitten se on perimältään a] subjektiivinen emootio eli kontingentti tunne [de facto egoismia] ja/tai b] ‘objektiivinen’ intressi [tietyn ihmisryhmän ‘pyyde/vaade’] eli yleensä lain oikeuttamaa hyötylaskelmointia [säädettyjen oikeuksien ja vapauksien puitteissa].

Buddhalaisuus perustaa altruisminsa ensisijaisesti kohtaan a], vaikka kätkeekin tämän ‘raadollisen’ motiivin ‘karma-insentiivin’ taakse [joka siis on de facto eräs versio predestinaatiosta].

Ateisti Zizek pyrkii ‘naturalisoimaan’ buddhalaisuuden ja sekularisoimaan sekä politisoimaan paavalilaisen kristinuskon universalistiset perusideat, alunperin Alain Badioun Paavali-kirjan inspiroimana ja kehittäen oman radikaalin versionsa ‘Jumalan kuoleman teologiasta’. Inkarnaatiolla, ylösnousemuksella ja muilla yliluonnollisilla uskomuksilla ei ole mitään tekemistä Zizekin ateistisen kristillisyyden kanssa [jos kohta ne tuleekin ymmärtää aina ‘puhtaina’ allegorioina ja metaforina].

Pitäessään kommunistista yhteisöllisyyttä kristillisyyden aidoimpana ilmentymänä tämä ajoittain lähes nerokkaan ‘oloinen’ slovenialainen ideologia-kriitikko kuitenkin ampuu itseään jalkaan. Suuri Toinen [vrt. kreationistien ja deistien antropomorfistinen J/jumala], kuten Zizek tosin avoimesti myöntää, on myös kommunismin ehkä vaarallisin harha. Pahinta mitä kommunismille voi tapahtua [ja on tapahtunut] on, että se toteutuisi. Paha ei muutu hyväksi ihmisen hyvyyteen ja etenkään an-arkismiin uskoen, koska juuri anarko-kommunismin perustavat uskomukset ihmisluonteesta ja sen kehittymisen mahdollisuudesta ovat yksikertaisesti harhaisia [tämä on perimmältään intuitiivinen, ei argumentatiivinen, totuus]. Zizek ei kuitenkaan ole anarkisti kuten Negri ja Deleuze vaan pitää valtiollisten instituutioiden roolia oleellisena kommunismissa. Hänen valtiokeskeisyytensä yhdistyneenä valistususkovaisuuteen näyttäytyy minulle kuitenkin ideologiakriittisyydestään huolimatta pikemminkin eurooppalaisena ‘kulttuuri-kolonialismina’ kuin tienä orjuutuksesta johonkin universaalisti oikeudenmukaiseen vapautukseen. Silti viime kädessä, ja tätä tosiasiaa Zizek ei myöskään suoraan kiellä, vapaus on myös hänelle voluntaristisesti oikeutettu ja saavutettu ideologia [vrt. esim. Trasymakhos, Kallikles, Machiavelli, Nietzsche] eikä jokin abstrakti ideaali-tila, jota kohti voi rationaalisesti joskin vallankumouksen kautta pyrkiä ja joka sitten de facto muka jossain reaalisesti vallitsee.

Yhtä kaikki, kommunismin [ylipäätään totalitarismin] jäljet pelottavat, eikä Zizek ole sen suhteen mikään pelastava poikkeus/enkeli. Kommunismi tarvitsee diktaattorin, joka sanoo: nyt olette vapaita. Tämä diktatuurin väistämättömyys kommunismin toteuttamisessa voidaan tietysti systemaattisesti kieltää jopa kollektiivisella tasolla kuten kävi natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa, mutta lopputulos on joka tapauksessa jotain aivan muuta kuin kauniit, hyvin muotoillut teoreettiset utopiat. Se on vähintäänkin perversiivistä vapautta: valmiiksi roolitettua ja replikoitua näytelmää vapaudesta ja silti muka aitoa poliittista avoimuutta.

Sorry, kommunistit, en ole lainkaan samaa mieltä. Näytelmä on näytelmää ja todellisuus jotain, mitä näytelmä pyrkii eri tavoin enemmän ja vähemmän uskottavasti esittämään. Näytelmää ja todellisuutta voi sekoittaa vain näytelmässä ja näytelmänä. Todellisuus itsessään sen sijaan jää aina arvaamattomaksi ja avoimeksi. Tämä on ‘aidon’ vapauden perusehto ja edellytys. Kontingenttia todellisuutta ei voi ilman kontrafinaalisia seurauksia mallintaa välttämättömäksi todellisuudeksi representatiivisen ajattelumme väistämättä rakentaman Prokrusteen vuoteen tavoin. Sellainen yritys johtaa väistämättä [erilaisia polkuja pitkin] totalitarismiin – niin teorian kuin käytännönkin suhteen. Matematiikka ja fysiikka eivät ole triviaalissa eksaktiudessaan mitään poikkeuksia tästä säännöstä. Maailmastamme on tullut juuri niiden ‘ansiosta’ sellainen ‘vapauden pakkopaita’, mikä se nyt on. Mutta ehkä juuri tämä on sitä kuuluisaa ‘evoluutiota’, josta luonnontieteilijät niin vakuuttavan tieteellisen varmuutensa vaikuttamina meille haluavat kertoa ja jonka nimenomaan he haluavat legitimoida, ikään kuin evoluutio ei veisi meitä jo muutenkin väkisin mennessään. Ihmetelkäämme siis evoluution meihin asettamaa ‘selviytymisen’ koodia, joka ajaa meidät lopulta tuhoon, kuten niin monet muutkin lajin ennen meitä. Ihmeellistä, ihanaa!

Edellä esitetty ironinen lopetus toimikoon samalla kriittisenä huomautuksena myös Nietzschen esteettisen ‘totuuden’ ja David Bentley Hartin Nietzschen estetiikasta vaikutteita saaneen ‘esteettisen’ teologian suuntaan. Niiden uskottavuus on täysin riippuvaista yksilön psykologisesta ‘laadusta ja rakenteesta’. No, eivät Nietzsche ja Hart toki muuta väitäkään. Toisin kuin ‘dogmaattisesti höyrähtäneet’ kosmologit ja ydinfyysikot, joiden mielestä kaikkien ihmisten pitäisi tieteen ‘löytämän’ totuuden vuoksi lumoutua kaukaisista kaasukehistä ja kivistä tai joistain super-hyper-mittauslaitteilla todennetuista hiukkasista, Nietzsche ja Hart palauttavat elämän mahdollisen mielekkyyden kokemuksen sinne, mihin se kuuluukin: jokaisen yksilön omaan ainutlaatuiseen [koska samanlaista yksilöä ei ole] tietoisuuteen ja elämykseen olemassaolosta. Kivet ja hiukkaset eivät tuo tähän kokemukseen mitään oleellista kontribuutiota.

Ehkei mikään siis muutu koskaan paremmaksi. Siihen tarvittaisiin ihme ja armo, jota voi vain odottaa. Silti pitäisi yrittää, jokainen tavallaan, joskin myös eräistä ‘suurista linjoista’ pitää päästä laajempaan yksimielisyyteen. Mikä sekin näyttää epätodennäköiseltä ilman totaalia pakkoa, jonka seuraukset ovat todennäköisesti aina kontrafinaalisia [hyvät tarkoitukset ja keinot kääntävät toteutuessaan saavutetun päämäärän itseään vastaan] ja johtavat itsetuhoon [vrt. autoimmuunisairaus]. Kommunismi tuhoutui tehottomuuteen eli vääränlaiseen tehokkuuteen [myös ekologisesti], vainoharhaisuuteen, pelkoon, passiivisuuteen ja sensuuriin, jolla yritettiin ylläpitää totalitaarisen demokratian valhetta.

Kapitalismi puolestaan tekee ihmisistä identiteetti-prostituoituja [esim. profilointi] ja addiktoi heidät lukemattomiin laillisiin ‘huumeisiin’, joita on velvollisuus nauttia [kuluttaa] = medikalisaatio ja psykokulturisoitu kaupallistuminen. Valtio-totalitarismille ja kapitalismille [joka on demokraattisen parlamentarismin legitimoimaa pankkien tyranniaa] ei ole aitoa ja itsenäistä vaihtoehtoa. Konservatiivien paikallisyhteisöllisyyskään ei ole eikä voi olla kuin juuri ja vain paikallista. Mutta ei se sinänsä huono vaihtoehto ole, jos haluaa ja jos jossain on vielä mahdollista elää hyvin pienissä ympyröissä. Teknologia ja markkinatalous tekevät tämän vaihtoehdon entistä epätodennäköisemmäksi, vaikka aina toki löytyy teknonörttejä, jotka väittävät päinvastaista [ja lähtevät silti kesäksi purjehtimaan kauas pois urbaanista helvetistä].

Itse ajattelen, että jos vain voisin, muuttaisin täysin yksinäiseen paikkaan ja eläisin siellä ihan hiljaa hissukseen, vieläkin huomaamattomammin kuin nyt. ‘Elä huomaamatta’ onkin yksi epikurolaisten harvoja täysin oikeaan osuneita sloganeja. Sen voisin kuitenkin ‘allekirjoittaa’.

Onko tämä asenne eskapismia, pakoa todellisuudesta? Resignaatiota, väsynyttä luopumista ympäröivästä maailmasta ja sen loputtomista sotkuista? Jos on, ja sitä se osittain mutta vain osittain, on, niin olkoon. Aikansa kutakin sano pässi, kun jne. Augustinusta vapaasti lainaten sanon minäkin: Ei ole tarvis mennä jonnekin kauas etsimään ja harhailemaan ympäriinsä, ihmisvilinään ja loputtoman hälinän keskelle; Jumala on meidän sydämissämme, tässä ja nyt. Niinpä joskus hieman naureskelenkin Paavalin intoa julistaa Kristuksensa totuutta ympäri maailmaa. Minä en sitä tekisi. Jeesuksen olisi pitänyt säilyä paikallisena ‘salaisuutena’. Tässä kohtaa lienen nimimerkki Valkean kanssa samoilla linjoilla – [??].

http://www.opinionspost.com/naturalized-man-zizek-neuroscience-buddhism/

http://www.jcrt.org/archives/11.2/raschke.pdf

http://mikemorrell.org/2012/11/god-in-the-material-world-altizer-and-zizek-in-the-wake-of-the-death-of-god/

http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_J._J._Altizer

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/