June 30, 2010

Tule sellaiseksi kuin minä, niin minä kunnioitan sinun erilaisuuttasi

Nor muslims. - Dammit. At least I can still bring my cat.
*
Me länsimaiset, demokraattis-eettiset ateisti-kristityt olemme ihan oikeasti älykkäämpiä kuin muut. Jopa meidän rasismimme on sofistikoidumpaa kuin islaminuskoisten ja/tai afrikkalaisten.
1
On jälleen aika testata konservatiivi-persulaista Takkirautaa sekä mamu-myönteisiä punavihreän multikulturalismin kannattajia, mitä tulee heidän rasismi-logiikkansa johdonmukaisuuteen.

Toisin kuin punavihreät, Takkirauta vastustaa monikulttuurista kehitystä ja perustaa mamu-vastaiset näkemyksensä kaikkia yleisesti ja yhtäläisesti koskevaan Lakiin (jota Alain Badioulla vastaa tässä Etiikka). Takkiraudan kaikkia yhtäläisesti koskeva Laki toimii kuitenkin yllättävällä tavalla. Jos mamu tekee rikoksen, hänet lähetään takaisin savannille tai vuoristoaavikolle eli sinne, mistä on tänne tullutkin sosiaaliapuja norkoilemaan ja vanhuksia ryöväämään. Mutta jos suomalainen tekee saman rikoksen, hän saakoon asiallisen oikeudenkäynnin.

Kutsun tällaista näkemystä 'vakaumuksellis-valikoivaksi legalismiksi'. Se on läheistä sukua rasismille. Laki koskee Takkiraudalla siis yleisesti ja yhtäläisesti vain suomalaisia - ei mustalaisia, muhametteja, kerjäläisiä, kommunisteja jne., koska nämä ihmiset ovat Takkiraudan syvän vakaumuksen ja ad populum-legalismin mukaan maassamme periaatteessa laittomasti. Lainsäätäjä on nimittäin tehnyt kategorisen virheen salliessaan heidän maahanmuuttonsa.

Takkiraudan kanssa vastaavasti multikulturalisteilla erojen ja identiteetin eli Toisen kunnioittaminen, joka on heidän pyhä eettinen uskonsa, ulottuu juuri (ja vain) niin pitkälle kuin tuo toinen vastaa heidän käsityksiään 'hyvästä toisesta'. Siten kyseessä on yhtä tekopyhä ja rasistinen tulkinta Etiikasta kuin Takkiraudalla Laista.

Eikö olisi reilumpaa, avoimempaa ja ennenkaikkea johdonmukaisempaa, jos a) Takkirauta tunnustaisi käyttävänsä Lakia valikoivasti eli diskriminoivasti ja b) multikulturalistit Toisen eron kunnioittamisen etiikkaansa ehdollisesti kaksoistandardina. - Ainakin he olisivat silloin älyllisesti ja moraalisesti rehellisiä eivätkä niin sietämättömän tekopyhiä ja ylimielisen oikeassaolevia kuin, millaiseksi minä heidät koen.

Takkiraudan mamu-vastainen populismi (faktapuhe - haha) ja multikulturalistien sofistikoitunut suvaitsevaisuus-saivartelu jatkaa kumpikin tahollaan eurooppalaisten kolonialistien vähemmistöjä alistavia perinteitä. - Itse asiassa heidän päättelynsä ja perustelunsa, kun ne riisutaan heidän käyttämästään Lain ja Etiikan naamiosta, paljastuvat - ei miksikään muuksi kuin pahanlaatuiseksi ad hominem-mystifikaatioksi myyräntyössään.
2
Sitaatti Alain Badioun kirjasta: Etiikka - Essee pahan tiedostamisesta. - (Muistettakoon, että Slavoj Zizek on Badioun kanssa jotakuinkin samoilla antilevinaslaisilla linjoilla tässä asiassa.)

Toisesta Täysin-Toiseen
'[...]
[Emmanuel] Levinasin hankkeessa Toisen etiikan ensisijaisuus suhteessa saman teoreettiseen ontologiaan liittyy täysin uskonnolliseen aksioomaan. On loukkaus Levinasin ajattelun intiimiä liikettä ja subjektiivista ankaruutta kohtaan luulla voivansa ottaa siitä erilleen se, minkä se yhdistää. Tosiasiassa ei ole olemassa Levinasin filosofiaa. Kyse ei ole edes filosofiasta teologian 'palvelijana'. Kyse on teologian mitätöimästä filosofiasta (sanan kreikkalaisessa merkityksessä), teologian, joka ei jää theo-logiaksi (nimitys on vielä liian kreikkalainen ja olettaa jumalallisen lähetymisen identiteetin ja Jumalan predikaattien kautta) vaan nimenomaan etiikaksi.

Se, että etiikka olisi äärimmäinen nimi uskonnolle sellaisenaan (sille, mikä liittää uudelleen Toiseen Täysin-Toisen sanoinkuvaamattoman auktoriteetin alaisuudessa), vie sitä kuitenkin yhä täydellisemmin kauemmaksi kaikesta, mitä voidaan laskea 'filosofian' tiliin.

Karkeasti sanoen Levinasin hanke muistuttaa meitä ainutlaatuisen itsepintaisesti siitä, että jokainen yritys tehdä etiikasta jotain, mikä kävisi ajattelun ja toiminnan periaatteeksi, on olemukseltaan uskonnollinen. Sanokaamme, että Levinas on yhden sellaisen perusajatuksen johdonmukainen ja kekseliäs ajattelija, jota mikään akateeminen peittelyn tai abstraktion harjoittaminen ei voi hämärtää, nimittäin sen, että kreikkalaisesta käyttötavastaan (jossa etiikka on selvästikin teorialle alisteinen) erotettuna ja yleisesti otettuna etiikka on hurskaan diskurssin kategoria.

Etiikka hajonneena uskontona

Mitä sitten tulee tästä kategoriasta, jos uskottelemme poistavamme tai naamioivamme sen uskonnollisen arvon säilyttäen samalla sen ilmeisen konstituution abstraktin asetelman ('toisen tunnustaminen jne.')? Vastaus on selvä: kissanvelliä (turhaa sekasotkua/rr). Hurskasta diskurssia ilman hurskautta, sielun täydennystä kykenemättömille hallinnoille, saarnaajien tarpeisiin luokkataistelun liekin tilalle tuotua kulttuurisosiologiaa.

Ensimmäinen epäilys herää, kun huomaamme, että etiikan ja 'oikeuden erilaisuuteen' apostoleiksi julistautuneet ovat silmin nähden kauhistuneita kaikesta vähänkään puolustetusta erilaisuudesta. Heille afrikkalaiset tavat ovat barbaarisia, islamilaiset kamalia, kiinalaiset totalitaarisia ja niin edelleen. Itse asiassa tämä kuuluisa 'toinen' on esittelykelpoinen vain, jos hän on hyvä toinen, mikä tarkoittaa - mitäpä muuta kuin samaa kuin me?

Kunnioittakaa eroja, toden totta! Mutta sillä ehdolla, että erilainen on demokraattisparlamentaarinen, markkinatalouden kannattaja, feministi, ekologisti... Toisin sanoen kunnioitan eroja, mutta tietenkin vain siinä määrin kuin se, mikä eroaa, kunnioittaa tarkalleen minun tavoin noita mainittuja eroja.

Aivan kuten 'vapauden vihollisille ei voi olla vapautta', ei voi olla kunnioitusta niitä kohtaan, joiden eroavaisuus muodostuu nimenomaan siitä, etteivät he kunnioita eroja. Ei tarvitse tarkastella kuin etiikan kannattajien pakkomielteistä kiukkua suhteessa kaikkeen, mikä muistuttaa islamilaista 'fundamentalismia'.

Ongelmana on, että 'erojen kunnioittaminen' ja ihmisoikeuksien etiikka näyttävät todellakin määrittelevän identiteetin! Näin ollen erojen kunnioittaminen pätee vain siinä määrin kuin nuo erot ovat järkevästi homogeenisiä tuon identiteetin kanssa (joka loppujen lopuksi on vain rikkaan 'Lännen' identiteetti - sekin näkyvästi hämärtyvä).

Jopa Ranskan maahanmuuttajat ovat etiikan kannattajien silmissä sopivasti erilaisia vain, jos heidät 'integroidaan' ja he haluavat sulautua. (Kun asiaa tarkastelee lähemmin, tämä näyttää tarkoittavan, että maahanmuuttajat ovat sopivasti erilaisia vain, jos he haluavat tukahduttaa erilaisuutensa.)

Voi hyvinkin olla, että irrotettuna uskonnollisesta saarnastaan, joka ainakin antoi sille 'ilmoitetun' identiteetin laajuuden, eettinen teologia on valloittavan sivilisaation viimeinen sana: 'Tule sellaiseksi kuin minä, niin minä kunnioitan sinun eroasi.''
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://takkirauta.blogspot.com/
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Maailma+on+totuudessa+uusi/HS20050504SI1KU02gvi
http://filosofia.fi/node/2354
http://www.apeironkirjat.com/
http://megafoni.kulma.net/index.php?art=216
http://www2.teak.fi/teak/Teak107/7.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Emmanuel_Levinas
http://en.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_populum
http://fi.wikipedia.org/wiki/Legalismi
http://www.motifake.com/tags/dice

Työnteko ei kannata, politiikassa ei voi vaikuttaa - ryhdy siis peluriksi!



Bussipysäkilläkin voi nykyään pelata rahapelejä. Kätevää.
1
Kapitalismi ei tarvitse yleviä ihanteita eikä sosiaalista vastuuta korostavia aatteita, koska se pyrkii vain mahdollisimman helpon rahan tekemiseen. Tämän vuoksi uhkapeli pitäisikin julistaa täysin vapaaksi. - Olisi nimittäin hauska? nähdä pysyykö kapitalismi enää pystyssä ultraliberaalin antivaltio-anarkian kaikki-mulle-heti-nyt-kaaoksessa.
2
VAIN ARVALLA VOI VOITTAA (Tuomas Nevanlinna - HS.fi., 30.6)

Imaldo Macos tiesi, mikä kapitalismin pitää pystyssä

Filippiinien entisen diktaattorin vaimolta Imelda Marcosilta kysyttiin aikoinaan: miten oikeutat itsellesi sen, että kylvet rahassa samaan aikaan, kun kansasi rypee kurjuudessa?

Imeldalta ei mennyt sormi suuhun. Hänen mukaansa kansa tarvitsee sen unelman, että rikkaus ja hyvä elämä on mahdollista. Päiväuni siitä, että "se voisin olla minä" pitää köyhät elämänsyrjässä kiinni.

Julkeahko tokaisu. Sitäkin ikävämpää on se, että Imelda oli oikeassa. Juuri moisen fantasian turvin kapitalismi pysyy pystyssä.

Perinteisesti ihmisellä on ollut käytössään kaksi tapaa yrittää parantaa elämänolojaan: työ ja politiikka. Elämänuhrauksina ne myös muistuttavat toisiaan. Siinä piileekin imeldismin vastaisen kamppailun suuri ongelma. Poliittinen aktivismi näet toisintaa sen arkisen raadannan, josta ihminen haaveilee pääsevänsä eroon. Aktivismi, niin kuin työkin, on ponnistelua vailla takuita.

Työnteko ja aktivismi lupaavat molemmat pieniä parannuksia pitkän ajan päästä – ehkä. Ne ovat hohdotonta yhteistoimintaa, jossa ei pääse loistamaan ja josta ei saa mainittavaa tunnustusta.

Aktivismiin verrattuna äänestäminen on ilmaista ja hyvin yksinkertaista. Silti emme tunne sanontaa "helppo äänestäminen". Päinvastoin, kansa mataa vaaliuurnille yhä lyijyisemmin jaloin.

Äänestäjältä puuttuu mahdollisuus ajatella, että "se voisin olla minä".

Vanhoina huonoina aikoina tunnettiin sosiaaliseksi nousuksi kutsuttu ilmiö. Siinä työn ja politiikan teko vielä yhdistyivät fantasiaan siitä, että "se voisin olla minä". Raadettiin ja säästettiin, toimittiin ay-liikkeessä ja uskottiin, että näillä eväillä huomenna on paremmin.

Nykyään politiikka-työ ja lotto ovat kahdentuneet irti toisistaan. Finanssivetoinen kansainvälinen kapitalismi on syönyt klassisista markkinatalouden oikeutuksista toisen: ahkeruuden. Jäljellä on vain arpa – se, että kuka tahansa voi menestyä.

Politiikassa vaikutusvallan puute turhauttaa ja ahkeruuden lannistaa palkinnon puute. Mutta arpapelille osallistujan olematon vaikutusvalta ei aiheuta legitimaatiokriisiä. Päinvastoin, se on juuri pelin uskottavuuden edellytys. Finanssikriisi, joka syntyi helposta rahasta ja josta vain syylliset hyötyivät, ei horjuttanut järjestelmää. Sehän todisti sutkisti, että helppo raha kannattaa.
*
http://www.hs.fi/juttusarja/nevanlinna/artikkeli/Vain+arvalla+voittaa/1135258239732/?cmp=tm_etu_kolumni
http://smlxtralarge.com/2009/10/11/modern-life-is-rubbish/
http://mikelightman.com/blog/?p=5579

June 28, 2010

Hyvä retoriikka ei ole manipuloivaa populistista propagandaa vaan ajatuksia herättävää suostuttelua

Kielimafia viilasi tarkennuksia tähän 'säälittävään' mutta loogisesti ovelalla tavalla terveen järjen perusteluksi naamioituneeseen puolustukseen - viimeksi lain, argumentin ja relevanssin toisiinsa kytkeytymisestä  - klo 19.10.

1
Kuten huomataan, kuvan juristi hallitsee suostuttelevan appeal to pity-retoriikan - jopa liiankin hyvin. - Hän ei nimittäin valehtele, mitä tulee syytetyn orpouteen, mutta heti vedotessaan siihen sekoittamalla härskisti keskenään faktisen ja emotionaalisen perustelun (mikä sekaannus on tämän vitsin perimmäinen pointti - ikäänkuin valamiehistö ei tuntisi jutun taustoja)  puolustus johtaa kuulijoita tietoisesti harhaan. Sillä kysehän on lopulta siitä, mitä tapahtui 'vähän' ennen syytetyn orvoksi tulemista. 

Orpouteen ja siten valamiehistön sääliin (ylipäätään tunteisiin) vetoamista syytetyn syyttömyyden - jos ei nyt sentään toteennäyttämiseksi niin ainakin sen puolesta painokkaasti käytettynä perusteluna voi pitää silkkana populismina, olipa sitten kyseessä mikä tahansa rikos.

En kuitenkaan sano, etteikö tunteisiin vetoamisella olisi tapauksesta riippuen paljonkin perusteluvoimaa (esim. mamu-mummot tai kerjäläiset), vaikkei tämä perustelu argumenttina loogisesti pätisikään. - On nimittäin täysin relevanttia vedota inhimillisiin tekijöihin (sairaus, perhe, maassa asumisen kesto) esim. mamu-mummon käännytyspäätöksen kieltämiseksi, vaikka se olisikin vastoin lakia ja siten 'virheellistä' argumentointia.
*
Laki tietysti pyrkii aina olemaan yhtä pätevä kuin loogisesti virheetön argumentti, mutta koska mahdollisimman suureen yleistettävyyteen pyrkivä lainsäädäntö, ollakseen mielekästä ja relevanttia, väistämättä sitoutuu muuttuvaan poliittis-normatiivis-empiiriseen kontekstiin sitä heijastaen ja representoiden, ei se de facto alunperinkään voi rajoituksissaan ja ohjailussaan olla olematta myös epäoikeudenmukainen joitain tekoja, asiaintiloja tai ilmiöitä kohtaan.

Lakia voidaan myös soveltaa epäoikeudenmukaisesti eli lain hengen vastaisesti. On siis täysin selvää, että asiaankuuluvat seikat (relevanssi) pitää ehdottomasti ottaa huomioon arvioitaessa sitä, mikä on oikein ja väärin. Muussa tapauksessa emme tuomitse ihmisiä vaan loogis-matemaattisia symboleja.

[Edes Jumala ja/tai Luonto eivät pysty enää määräämään ikuisia, muuttumattomia lakeja. Carl Schmittin 'aus einem Nichts' oli viimeinen vakavasti otettava yritys vastustaa lainsäädännön muuttumista markkinatalouden apupojaksi. Sen sijaan kommunismi materiaalisesti ehdollistettuine kollektiivi-tavoitteineen oli jo alusta lähtien kapitalismin äpärä.]
*
Tässä erinomaisessa ad absurdum- ääriesimerkissä yleisöön vetoaminen on, kiinnostavaa kyllä, yhtä aikaa (ja tarkoituksellisesti) sekä paatoksellisen typerää että loogisesti peräti ovelaa, koska sen sisäinen logiikka ja emotionaalinen vetoavuus sekoittuvat toisiinsa hämäävämmin kuin tavanomaisissa tunteisiin vetoamisen käytännöissä paljastaen siten juuri ko. tapauksessa käytettyyn vetoamiseen sisältyvän perimmäisen intention eli populistisen manipulaation (totuuden tietoisen vääristelyn oman edun saavuttamiseksi).

Vitsin pointti (sillä opettavainen ad absurdum-vitsihän tämä on) piileekin mm. siinä, että sääliin vetoamista vielä monin verroin kummallisemmalta vaikuttaa se, että miestä ylipäätään syytetään äitinsä murhasta, koska puolustus antaa päättelyketjuja rajusti oikoen ja vääristäen  - silmänkääntötemppuun verrattavasti - ymmärtää syytetyn olleen orpo (äiditön) jo ennen hänen äitinsä äsken tapahtunutta murhaa (haha).

Asiallisesti ottaen mutta karkeaa (myös huvittavaa) virhepäätelmää käyttäen tässä tietysti vedotaan siihen käsittämättömään mystifikaatioon, että yhtäkkinen orpouden tila tekisi epäillyn automaattisesti ikäänkuin kykenemättömäksi tapahtuneeseen rikokseen? 

Perimmältään kyse on käänteisestä vetoamisesta syytetyn psyykkisen tilaan, jonka/minkä kustannuksella unohdetaan kaikki muut faktatekijät ja niiden logiikka. Syytettyä voisikin verrata syyntakeettomaan, joka ei voinut olla tekemättä tekoa, koska ei kyennyt arvioimaan omaa tilaansa (oma tahto puuttui ja jokin 'toinen tahto' pakotti hänet rikokseen). - Nyt siis vain kävi niin onnellisesti, ettei syytettyä nimenomaan säälittävässä orpoudessaan voida pitää (psyykkisesti) kykenevänä murhaamaan äitiään ja että hän edustaa siten loogisesti samaa tyyppiä kuin syyntakeeton: oma tahto tekoon puuttui, jokin 'toinen tahto' (jota orpous muka ilmentää) esti rikoksen ;\ (väite implikoi myös edellä esitetyn loogisen mystifikaation eli 'pervertoituneen' common sensen).

[Huom. Kyseinen 'todistus' on kuin onkin hieman samaa tyyppiä kuin Mooren common sense-todistus kätensä olemassaolosta, jossa Moorelle riitti tiedon/todistuksen perusteeksi pelkästään se, että koemme jonkin ominaisuuden välittömästi; vrt. Wittgensteinin kritiikki Varmuudesta-pohdinnoissa)].

2
'Retoriikan tarkoituksena on vaikuttaa kuulijaan tai katsojaan, mikä tapahtuu esittämällä kohde tai asia tietyllä tavalla. Yksi tyypillinen keino on ilmaisun vajavuus, minkä seurauksena vastaanottajan ja taiteilijan tai reettorin välille muodostuu erityinen suhde. Vastaanottaja ei ole tällöin passiivinen osapuoli, vaan hänen on osallistuttava puuttuvien premissien etsimiseen. Ilmaisun vajavuuden takia vastaanottajassa syntyy suurempi vaikutus kuin jos taiteilijan tai reettorin tarkoittama asia olisi esitetty eksplisiittisen väitteen muodossa, ilman että vastaanottajan olisi tarvinnut täyttää ilmaisua. [Arthur] Danto kirjoittaa: ”suorapuheisuus (ja tosikkomainen kirjaimellisuus/rr) on tällaisen houkuttelevan kutsumisen vihollinen…”. Metaforaa ja taiteen käyttämää retoriikkaa yhdistää se, että niissä on samanlainen rakenne, jolla ”mieli pannaan liikkeeseen”.'
*
http://filosofia.fi/node/5171
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Danto
http://fi.wikipedia.org/wiki/Retoriikka
http://en.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_baculum
http://filosofia.fi/node/4304
http://home.comcast.net/~reasoning/critthink/classes/class10.htm

June 25, 2010

1) WSOY ja kapitalismin lait, joiden väistämättömänä seurauksena suuresta kirjakustantamosta tuli julkinen bordelli, 2) NSDAP ja itsetuhoinen yritys kumota globaali liberaali-demokraattinen pääoma-parlamentarismi, 3) Ernst Jünger ja natsit

Kuvissa WSOY:n syksyn 2010 naiskirjailijoiden esittely sekä NSDAP:n myrkkykääpiö (The Poison Dwarf) eli käärmeenkielinen propagandaministeri Joseph Göbbels (159 cm). - Oikealla kirjailija, sotasankari ja biologi Ernst Junger.
*
28.6 - viimeksi tarkennuksia joskus yöllä. - Huomattavia täydennyksiä lukuun 1. Nämä lisäykset hieman kyseenalaistavat päreen alkuperäistä, jo muutenkin vinksallaan olevaa rakennetta, mutta ei voi mitään - aiheesta näyttäisi joka tapauksessa muhivan jossain vaiheessa uusia päreitä.

Vanha kulttuuri on kuin vanha metsä; kaadat sen kerran, ja tilalle kasvaa demokraattista pusikkoa. (Pauli Pylkkö: Lemuurien yö - Ernst Junger ja kansallissosialismi).

1
Luku 2 on suora kommentti Kemppisen päreeseen WSOY, Otava ja Tammi (25.6). - Etenkin luku 1  ja pääosin myös luku 3 ovat loikkauksia 1920- ja 30-luvun Saksaan Ernst Jungerin ja eräiden muiden, briljanttien antimodernistien vanavedessä.

Osa näistä wagnerilais-schopenhauerilais-nietzscheläisistä, antimodernisteista  'radikaali-konservatiiveista' flirttaili natsismin kanssa (ja pettyi nopeasti Hitlerin linjaan). Junger, joka ei koskaan liittynyt natsipuolueeseen kuten Heidegger ja Schmitt, teki lopulta selvän pesäeron natsimafiaan allegorisessa kirjassaan Marmorijyrkänteillä.

Väitetään, että vain Jungerin I maailmansodan aikainen sotasankaruus (Jungerista tuli Saksan armeijan historian nuorin luutnatti; J. oli toisin sanoen häikäisevän taitava ja karismaattinen ryhmänjohtaja) ja hänen erittäin suosittu esikoisteoksensa, päiväkirja-esseemäinen ja ajoittain jopa aforistinen, sodan brutaalin ja groteskin eli kauhean kauneuden kuvaus Teräsmyrskyssä (vain Mannin Buddenbrookeja myytiin Saksassa enemmän) esti natseja murhaamasta häntä.

Marmorijyrkänteillä romaanin (1939) aatteellinen tunnelma on melko lailla toinen kuin Teräsmyrskyssä teoksen (ensimäinen painos 1920; Junger teki huomattavia muutoksia ja lisäyksiä seuraaviin painoksiin). Sotaa ei enää ihannoida esteettisesti tai moraalisesti (sotilaitten uhrautuvuus, kurinalaisuus ja toisaalta kunniallisuus) vaan sodankäynnin rinnalle on astunut ehkä itse sotaakin, joka tuhoaa rakentaakseen uutta ja muka parempaa, perustavampi elementti: ikuisesti synnyttävä Luonto ja sen kiertokulku. - Ernst Junger itse opiskeli -30-luvulla biologiaa ja hänestä tuli etevä hyönteistutkija (ilman loppututkintoa).

On muistettava, että Jungerin nuorempi veli (joka on M-romaanin Otho) Friedrich Georg Junger julkaisi  hänkin 1939 Saksan (ehkä koko maailman) ensimmäisen ympäristöpoliittisen traktaatin (se kyseenalaisti luonto- ja ympäristö-ideologisesti natsienkin massiiviset teknologia-invaasiot) - Illusionen Der Tecknik (sodan jälkeen Perfektion der Tecknik), jolla oli vaikutusta myös Heideggerin kuuluisaan Tekniikka-kirjoitukseen, kuten oli Ernst Jungerin Der Arbeiter'illa 1932, josta Heidegger ohjasi jopa seminaareja.

Poliittisesti kummatkin Jungerit ovat vaikutuksestaan ja merkityksestään (myös arvostuksestaan) huolimatta yhä edelleen huonossa huudossa (koska eivät tuominneet natseja julkisesti) myös kestävän kehityksen kapitalismin sisäistäneessä Saksan Vihreitten puolueessa - puhumattakaan Saksan muista, varsinaisista 'pankkipuolueista'.

M-romaanin ei-syyttävän joskin vertauskuvallisuudessaankin selkeän ja sittemmin profeetalliseksi osoittautuneen natsismi-kritiikin lisäksi pitää muistaa myös, että Ernst Junger oli erittäin lähellä Hitlerin surmaamista 1944 yrittäneitten upseerien sisäpiiriä, vaikkei siihen välittömästi itse kuulunutkaan (eikä häntä silloinkaan teloitettu!?).
*
Ernst Junger oli hyvin lähellä kansallissosialisteja 1920-luvulla, mutta ei koskaan liittynyt itse puolueeseen. Hän tunsi melko hyvin kirjallisuustieteestä väitelleen Göbbelsin (joka myös ilmoitti Jungerille henkilökohtaisesti M-romaanin sensuurista) ja suuren osan natsien sisäpiiriä. Meidän on jo tämän vuoksi syytä pitää Marmorijyrkänteiden mauretanialaista veljestöä aatteineen allegoriana natseista, veljestön riistanvalvoja Braquemartia Göbbelsinä ja/tai Hitlerinä sekä järjestön väkivaltaista kohtaloa yhtenä terävimmistä ja profeetallisismmista natsi-Saksan tulevaisuuden kuvauksista.

Jungeriin verrattuna Gunter Grass, jolle M-romaani on luultavasti toiminut yhtenä fantastisen realismin esikuvista, vaikuttaa minusta hieman tekopyhältä ja jälkiviisaalta räksyttäjältä (Grass osallistui sotaan 17-vuotaana mm. SS-joukoissa, minkä hän paljasti virallisesti vasta 2006) - puhumattakaan anglo-amerikkalaisesta, kaikki perspektiivit sumentavasta natsifobiasta kärsivien liberaalidemokraattisten kapitalistien taivasteluista..

Jungerilla oli tietenkin merkittäviä vastustajia jo 1920- ja -30-luvulla myös natsien vastaisessa, antimilitaristisessa kulttuuripiirissä, mutta heistä esim. überpasifisti Herman Hesse vaikuttaa nykyään kovin teennäiseltä ja laimealta (vaikka olenkin lukenut Arosuden nuorena kolmeen kertaan). - Thomas Mann taas kiemurteli tässäkin asiassa pitkään (oikeastaan koko ikänsä -esim. Tohtori Faustus, 1947) omassa ambivalenssissaan, vaikka vastustikin natseja lopulta jyrkästi lähtien maanpakoon.

Thomas Mannin poika Klaus Mann kirjoitti Marseillesta toukokuussa 1933 Gottfried Bennille erittäin selväjärkisen kirjeen, jota kannattaa siteerata, koska se muistutti myös minua itseäni nietzscheläisten lähtökohtieni 'sokeista pisteistä'.

'[T]hose intellectuals who voluntarily supported Hitler were all too often the victims of self-indulgence and lack of intellectual discipline. 'Too strong sympathy for the irrational', he wrote, 'leads to political reaction if one is not hellishly careful. First, the great gesture against 'civilization' which, as I know, is all too attractive to men of the spirit; then suddenly one has arrived at the cult of violence, and then one is with Adolf Hitler.' (Gordon A. Graig: Germany 1866-1945;1978 painos, s. 645)

Asia ei toki ollut aivan näin yksinkertainen (esim. Schmitt ja Heideggerko älyllisesti laiskoja?), mutta silti se osuu todella arkaan kohtaan. Benn raivostui Mannille, mutta natsien perimmäisen väkivaltaisuuden tajuttuaan irtaantui heistä 'pitkien puukkojen yön' jälkeen (heinäkuun 1934 puhdistukset, joissa mm. SA:n päällikkö Röhm teloitettiin).

Heidegger luopui poliittisesta toiminnasta myös 1934 (mutta ei koskaan natsipuolueen jäsenyydestä) oltuaan vuoden verran yliopistonsa (Freiburg) poliittisesti valittuna 'natsi'rehtorina.

Carl Schmitt, joka oli sekä kritisoinut natseja että kokenut heidät vaihtoehdoksi Weimarin tasavallan (Saksa 1919-33) ajoittaiselle poliittiselle kaaokselle, sekaantui politiikkaan vakavimmin ja liittyi natsipuolueeseen maaliskuussa 1933, mutta joutui pian epäillyksi opportunismista etenkin niiden taholta, jotka olivat joutuneet hänen purevien kommenttiensa kohteeksi (Himmler ja SS:n johto). Göring kuitenkin lopetti Schmittin vainoamisen, mutta Schmitt ei enää tämän jälkeen vaikuttanut poliittisesti merkittävissä asemissa.

Ernst Jungerin asema oli siis, todettakoon tämä vielä kerran, melkoisen paradoksaalinen. Nuorena sotasankarina ja militaristina hän oli ollut 1920-luvulla lähempänä kansallissosialisteja kuin yksikään edellä mainituista, mutta ei koskaan liittynyt puolueeseen vaan päinvastoin etääntyi siitä -30-luvulla pitäen selvän pesäeron ja kirjoitti profeetallis-allegorisen apokalypsin natsivallan kohtalosta.

Julkisesti ja virallisesti Junger ei siis natseja tuominnut, eikä sellaista itsenäisyyttä ja itsepäisyyttä voida yhä vieläkään sietää tai antaa anteeksi nykypäivän saksalaisessa politiikassa, joka näyttää rahavallan myllyssä banalisoituneen yhtä tylsäksi kuin Jurgen Habermasin abstrakti jaarittelu (lopultakin itsensä kumoavasta) ideaalisesta puhetilanteesta sekä typerän pedantista ja mikä pahinta - yleisimpien puhetilanteiden ad hominem-käytännöille vieraasta (juristi-)diskurssietiikasta; - (toteutuakseen täydellisesti Habermasin ideaalisesta puhetilanteesta pitäisi poistaa politiikka - siis itse kommunikaatio! - kokonaan).

Mutta siellä hän, Ernst Junger, on ja pysyy - saksalaisen sielunmaiseman yhtenä kaikkein syvimmistä personifikaatioista. Ei edes raha voi vesittää hänen arvoaan tai pestä hänen kyseenalaista mainettaan puhtaaksi.

En malta olla vielä sivaltamatta, että Jungerin kaltaiset miehet kestävät jopa piintyneimpien ortodoksi-psykoanalyytikkojen (Theweleit, Siltala) 'alapäätarkastukset'. Ehkä he jopa salaa nauttivat niistä, mikä militaristista kunniakulttuuria edustavan salahomo-eroottisen persoonallisuuden psykopatologiaan hyvin sopiikin.

2
Olin satavarma, että Kemppinen kirjoittaa juuri tästä aiheesta juuri tänään [myyvätkö tulevaisuuden kirjakustantamot kirjoja vai kirjailija-julkkiksia?]. - Hieno on teksti. Vielä jostain sentään löytyy kustantamoja lähellä oleva, asiantunteva ihminen, joka uskoo aidosti kieleen ja sanoihin - taiteen koko lumoukseen ihmisen perimmäisenä tarkoituksena ymmärtää ja hahmottaa itseään tässä maailmassa. Ja joka suhtautuu kirjojen kustantamiseen voitontavoitteluna yhä vielä myös sivistystoiminnallisista lähtökohdista käsin. Eikä siis halua tehdä kirjailijoista pelkästään itseään kauppaavia huoria eikä kustantamoista (tuotepornon myyjistä) pelkkiä kirjailijan (josta on tullut kirjan sijaan tuotepornon esine) ja kirjailija-huoran tarjoamien palvelujen ostajan (ko. esineen kuluttajan/esineestä nauttijan) välisen suhteen kyynisiä lobbareita (parittajia).

Kun suurista kirjakustantamoista, WSOYsta (ja pienemmästä Otavastakin) on suureksi kauhukseni ihan oikeasti tulossa pelkästään kirjailijatreffejä järjestäviä paritusfirmoja sekä ihmisnautaa myyviä säästömarketteja tai ylipäätään kapitalismin populistisiin epäolennaisuuksiin keskittyviä rihkamakauppiaita, on sentään lohduttavaa ajatella, että maasta löytyy myös pienkustantamoita, jotka ottavat riskin myydä muutakin kuin ihmislihaa = kohuelämäkertoja sekä ruokareseptejä valtamedian (ent. keltainen lehdistö) aivopesemille, uteliaisuuden tyydyttymistä perimmäisenä makukriteerinään pitäville kuluttaja-kannibaaleille, jotka ovat masturbatorisessa voyerismissaan addiktoituneet julkkiksiin.

Mutta olkoon. Palaan tähän aiheeseen hieman yllättävästä mutta silti hyvin ymmärrettävästä perspektiivistä käsin omassa blogissani. Kiitos vielä kerran. Tänä päivänä uskon Kemppiseen. Huomenna ehkä en. Mutta sehän ei tietenkään ole hänen ongelmansa vaan minun.

3
Jos voisin ja osaisin, kirjoittaisin pelkästään ajatuskokeena uusiksi Saksan 1900-luvun historian lähtien vuodesta 1933. Hitler murhataan, hitleristiset mafioso-natsit eliminoidaan (myös Röhm, tässäkin tapauksessa) ja valtaan nousee (kuviteltu) kansallis-konservatiivinen, Carl Schmittin, Martin Heideggerin, Ernst Jungerin ja Gottfried Bennin intellektuaalis-poliittinen tetrarkia - kuten Diocletianus, Maximianus, Galerius ja Constantius aikoinaan Rooman valtakunnassa.

Ideani pointti, lukiessani Ernst Jungerin Marmoririjyrkänteillä-romaania ja sen täydentävää Pauli Pylkön (joka on erinomainen kulttuurifilosofinen esseisti ja Saksan kulttuurihistorian asiantuntija) perusteellista romaani- että Junger-esittelyä, on siinä, että kansallinen ja antimodernistinen (natseista 'vapautettu') Saksa (ei suinkaan kommunistinen Neuvostoliitto (kapitalismin kollektivisoitu perversio, johon kansa ei milloinkaan uskonut toisissaan: tämä sanottuna contra Zizek) oli ainoa todella vakavasti otettava voima kapitalismin (joka ei sisältöjä siedä eikä laatua tunnista/PP) kaiken yhdeksi ja samaksi kauppatavaraksi tekevää ihmisen prostituoimista vastaan.

En siis allekirjoita noin vain, en ainakaan ainoana selityksenä sitä, että natsismi olisi ollut pelkästään reaktio kapitalistisen järjestelmän taloudelliseen kriisiin - sen eräänlainen 'maastovaihde': väkivaltaa, autoritaarisuutta ja terroria sakkaavien tehojen palauttamiseksi ja lisäämiseksi. Sellainen selitys on, kuten pelkästään  Jungeria lukiessa tajuaa, liian yksipuolinen vaikkei suinkaan väärä.

Hitleristiset natsit kuitenkin tärväsivät (aikaansaaden megaluokan eurooppalaisen katastrofin) tuon syvältä saksalaisesta mytologiasta kumpuavan, modernin teknologian tuhoavaa yksipuolisuutta, ihmisen globaalia kauppatavaraistumista ja nautinnon kulutuspakkoa vastustavan eetoksen, joka nousi viimein -70-luvulla etenkin ympäristönsuojeluaatteena politiikan teon merkittäväksi lähtökohdaksi.

Toisin kuin liberaalidemokraattiset politiikan historian lakeijat tekopyhästi spekuloivat, kansallista identiteettiä korostavien ja ei-marxilaista sosialismia jungeriläisesti kehittelevien antimodernistien alkuperäisistä lähtökohdista ei kuitenkaan, ikäänkuin väistämättömällä logiikalla, olisi ajauduttu Hitler-natsismiin, jota voi pitää rikollisimpana ja valheellisimpana populismina, mitä moderni maailma on koskaan kokenut.

Välttämätön ja riittävä syy natsismin läpilyöntiin Saksassa ei ollut (kuten ei ollut yksinomaan kapitalismin kriisikään) autoritaarisen, alunperin hegeliläiseen oikeuskäsitykseen ja virkamieshallintoon perustuvan Preussin valtion (joka lakkautettiin sodan jälkeen peräti lailla Churchillin vaatimuksesta!) 'geeniperinnössä', jota ei muka mitenkään olisi voitu välttää.

Silti Hitler kieltämättä oli saksalaisessa antimodernismissa piillyt vakava patologinen oire (tosin jokaisessa ideologiassa on patologiansa!), joka äityi sittemmin pahanlaatuiseksi, miltei tappavaksi taudiksi.

Kuitenkin jo Ernst Junger kokeneena sotilaana sekä väkivallan psykologista luonnetta ja vaikutusta ihmiseen tajuavana kirjailijana kertoi Marmorijykänteissä (1939) - melko helposti läpi nähtävän ja tulkittavan allegorian kautta, mikä tulisi olemaan Saksan aloittaman - valheeseen, kiristykseen ja uhkaan perustuneen -  sodan kulku ja lopputulos: kahlitsematon barbaarisuus ja itsetuho.

Mutta me olemme nyt - lähes lopulliseen kuolemaan johtaneen sairauden osittain vielä heikentäminä - silti toipuvina - kokeneempia, valmiimpia, viisaammpia ja varovaisempia. Emme anna enää tartuttaa itseemme jo koettua ja läpielettyä, populististista hulluutta (olemme tulleet vastustuskykyisemmiksi), emmekä siis anna hulluuden tapahtua enää uudestaan - muttemme myöskään halua parantaa sitä kapitalismilla, joka ei omista patologisista oireistaan piittaa vaan jopa tekee niistä mahdollisimman hyvin myyvää typerryttävää, latistavaa ja tasapäistävää roskaa.

Katsokoot siis puolestaan nyt - jälleen kerran - vapaan markkinatalouden puolesta kirkuvat papukaijat oman talousideologiansa lopputulemaa suoraan kasvoista kasvoihin. Mitä he näkevät? Muun muassa WSOY:n - tuon Suureksi Bordelliksi ja Parittajaksi ellei peräti Baabelin Portoksi muuttuneen entisen kirjakustantamon. Oman kuvansa.

Kauhistuneena joudun kuitenkin seuraamaan, miten tämä globaalin vaihtotalouden joka helvetin ääreen ja koloon maan päällä kuskaava megaluokan kamasaksa reagoi oman kuvansa näkemiseen: '- - Hmm' (mutisee hän). ' - Hieman kuvamanipulaatiota ja eikun myyntiin. - - Paljonkohan ylihintaa omasta kuvastaan kehtaisi pyytää kirjamarkkinoilla?'

Huora mikä huora - vaikka tulisilla lieskoilla ja kipunoivilla hiilillä persettään kärventäisit (siitäkin kapitalismin portto nimittäin oppii nauttimaan).

PS.
Purevan itsekriittinen kysymys: Missä mielessä jungerilais-kansallinen aatemaailma todella, oikeasti, eroaa lähtökohdiltaan, periaatteiltaan ja kuvitelluissa tavoitteissaan sionil - anteeksi soinilaisesta (PERSU) nationalismi-populismista (jos eroaa)?

PPS.
Göbbels-sitaatista löytyy tuttua logiikkaa. Poliitikot käyttävät sitä joka päivä. Tämä jos mikä on 'rehellisintä' ad hominem-argumentoinnin (laajasti käsitettynä: valheen) puolustusta kaikkein pahamaineisimmillaan ja äärimmillään.

'If you tell a lie big enough and keep repeating it, people will eventually come to believe it. The lie can be maintained only for such time as the State can shield the people from the political, economic and/or military consequences of the lie. It thus becomes vitally important for the State to use all of its powers to repress dissent, for the truth is the mortal enemy of the lie, and thus by extension, the truth is the greatest enemy of the State.' (Joseph Goebbels)
*
http://kemppinen.blogspot.com/2010/06/wsoy-otava-ja-tammi.html
http://www.hs.fi/juttusarja/partanen/artikkeli/Kirjailija+kauppatavarana/1135258125528/?cmp=tm_etu_kolumni

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Euroopan++idylli+murtuu/HS20070121SI1KU02ub2
http://www.kiiltomato.net/?rcat=K%E4%E4nn%F6skirjallisuus&rid=1682
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ernst_J%C3%BCnger
http://en.wikipedia.org/wiki/Ernst_J%C3%BCnger
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pauli_Pylkk%C3%B6
http://en.wikipedia.org/wiki/Gottfried_Benn
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://www.uunikustannus.fi/index1.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_kansallissosialistinen_ty%C3%B6v%C3%A4enpuolue
http://de.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Georg_J%C3%BCnger
http://en.wikipedia.org/wiki/Klaus_Theweleit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tetrarkia
http://evans-experientialism.freewebspace.com/dughin.htm
http://www.holocaustresearchproject.org/holoprelude/goebbels.html
http://www.publicani.com/book/credits/

June 24, 2010

Juhannusnoidan tunnistaminen ruåtsalaisittain

Vasemmassa kuvassa äiti lentää keskimmäisenä. Kolmikko on osa 'Lentävät feministit' laivuetta - Oikealla tyypillinen ruåtsalainen noita. Tällainen kun tulee vastaan, niin älä kieltäydy mistään, mitä se pyytää, sillä muuten olet hengenvaarassa (huom. talttahammas).

Noidan tunnistaminen

Kännetecknet för en häxa var bl a utslaget hår, men det var inte det lättaste att se vem som var häxa. De såg ut som vanligt folk. Ville man se en häxa med sitt riktiga utseende skulle man på påsknatten gå baklänges tre varv motsols runt kyrkan och samtidigt släpa två fingrar mot kyrkväggen. Varje gång man kom till kyrkporten skulle man gå baklänges upp för trappan och blåsa i nyckelhålet (kolme kertaa takaperin kirkon ympäri ja portille tullessa edelleen takaperin kirkon rappusia ylös puhaltamaan avaimenreikään). Efter det kunde man se vilka som var häxor i byn (tämän jälkeen pystyi tunnistamaan, ketkä kylässä olivat noitia ketkä taas ihan tavallisia akkoja, sillä noidatkin ovat tavallisen näköisiä, tukka levällään kulkevia naisia).
*
http://nurseannette.blogg.se/2009/april/
http://rebecka.thurfjell.nu/category/allmant.html

June 22, 2010

Vapaan mielihyvän markkinat: seksiä koneeseen eli fetissi ja fantasia nautinnon lähteenä

Kuvissa esitellään vanhaa ja uutta seksilaitevalikoimaa. Valitettavasti miesten malleissa tuotekehittely on edelleenkin kesken, kuten voidaan havaita.

Yläkuvassa näkyy perinteinen, tuhdin jämäkkä 'Ilmarinen'; sen alapuolella kotoinen 'Mansikki'. Alakuvassa vasemmalla uusin mallimme, kauko-ohjattava 'It's coming soon' ja alakuvassa oikealla vanhin mallimme, robusti mutta hapettunut 'Lehmä'.
*
(Kielimafian tarkennuksia - klo: 20.20.)
1
Väitän, että naisten asenteet toimivat erinomaisina asenneilmapiirin mittareina, mitä tulee perimmäisten psykofyysisten halujemme muutoksiin - etenkin sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden suhteen yleensä.

Väitän myös, että modernisaatiolla, joka on länsimaissa parantanut ja vapauttanut naisen yhteiskunnallista asemaa sekä aiemmin patriarkaaliseen holhoavuuteen sidottuja asenteita (suhteellisesti että todellisesti) on paradoksaalinen feedback-vaikutus, joka irrottaessaan halun uskonnosta (Jumala on kuollut), moraalista (moraali on pelkkä muutettavissa oleva (kauppa-)sopimus tai liikennesääntö) ja jopa parisuhteesta (joka perustui aiemmin rakkauteen ja kiintymykseen), saattanut naisen yksin sukupuolisuutensa ja seksuaalisuutensa kanssa.

Avoimen pornon ja pornoa lähenevän seksin sekä kaikkeen mainontaan tunkevan piiloseksuaalisuuden pursuaminen joka paikasta (media elää tavalla tai toisella pornosta) eli 'jokainen on vapaata riistaa jokaiselle-ilmapiiri' on tunkeutunut myös parisuhdetta ylläpitävään nautinnon ja kiintymyksen ekonomiaan tehden kahden ihmisen välisestä seksuaalisuhteesta pelkkään vaihtoon perustuvat markkinat.

Tällä tavoin länsimaisten yhteiskuntien seksuaalinen vapautuminen, jota feminismi pyrkii oikeutetusti? ajamaan, onkin kääntynyt parisuhdetta itseään vastaan: avio- ja avoliitot hajoavat, koska nillä ei ole enää muuta perustaa kuin vapautettu nautinnon halu ja sen tyydyttäminen.

Mutta naiset vaistoavat tämän tilanteen vaikkeivät pysty sitä välttämättä ilmaisemaan käsitteellisesti. Heidän ruumiinsa reagoi siihen, että heistä ja heidän partnereistaan on yhteiskunnassa ja siten myös parisuhteessa tullut toinen toisilleen pelkkiä objekteja, toisin sanoen vapaasti liikkuvan halun väliaikaisia, ikäänkuin kysynnän ja tajonnan lakia noudattavia esineitä/tavaroita.

Kun seksuaalinen halu vapautetaan modernisaation myötä kapitalisessa yhteiskunnassa, se ei tapahdu koskaan viattomasti.  Halu nimittäin kytketään tuon vapautumisen myötä suoraan ja erottamattomasti kapitalististen markkinoitten uskomuspeliin, jota mitataan pörssikursseilla.

Pörssikurssit ilmentävät tässä kuvitellussa tapauksessa seksuaalisen nautinnon liikkeen ja sen tuottavuuden kahta toisiinsa sovittamatonta ja täysin erilaisilla mittareilla mitattavissa olevaa tunnusmerkkiä (mikäli laatua ylipäätään voi mitata validisti): nautinnon liikkeen määrää, jonka tulkitaan samalla ilmentävän luottamuksen määrää ja etenkin laatua suhteessa nautinnon vapaaseen liikkumiseen.

MÄÄRÄ = halun aktiivisuus ja LAATU = luottamus halusta saadun/saatavan nautinnon kokemukselliseen tyydyttävyyteen tai filosofisesti: ontologiseen merkityksellisyyteen, ovat kuitenkin kategorisesti eri asioita.

Voihan laatu nimittäin olla korkea ilman, että se väistämättä heijastuisi lisääntyneenä määränä ja toisaalta määrä voi olla korkea ilman, että nautinnon laatu koettaisiin lopulta kovin ainutlaatuiseksi. Pikemminkin on niin, että suuri määrä ikäänkuin tasapäistää ja latistaa laatua ilmentäen pelkästään ihmisen (etenkin miehen) biologisen halun itsepäistä voimakkuutta, ei niinkään hänen mielihyvänsä psykosomaattista syvyyttä (rakkautta, kiintymystä).

Nautintopörssi olettaa, että mikäli luottamus nautintoon on suuri, myös nautinnon kvantitatiivinen määrä on suuri. Mutta luottamus voi perustua myös manipuloituun (keinotekoisesti uusinnettuun) fantasiaan, joka kuumentaa nautintomarkkinat äärimmilleen muuttuen viimein kuplaksi, joka puhkeaa ja romahduttaa nautintomarkkinat - ensin luottamuksen ja heti perään määrän.

Juuri näin käymässä nykyparisuhteissa itsensä aiempia ikäluokkia haluttomammiksi kokevien naisten. - Seksuaalisen halun, pornon, yksilöllisen nautintokokemuksen perimmäisen kauppatavaramaisuuden (jossa nautinnon kuluttaja on siis eräänlainen prostitioitu) antama luottamuksen tunne (em. määrityksen mukaan) on vähenemässä, koska sille ei ole katetta (kiintymys) eikä mikään yletön määrä voi korvata seksissä laatua - muutenhan viriilit nuoret miehet voisivat teettää itselleen penikseensä sopivan lypsykoneen, joka toimii aina, kun vain masinan päälle kytkee. Tuota vaginaa ei siis koskaan tarvitse vikitellä - ei ainakaan turhaan, sillä se ei koskaan sano ei.

Vastaavasti määrällä laadun korvaavat halukkaat naiset voisivat käyttää laajaa valikoimaa dildoja ym. hieromavempamia tai teettää itselleen fucking-machinen erikokoisine falloksineen, joka yhtä lailla kuin miesten tapauksessa tekee, mitä ja milloin käsketään (koska toimii sähköllä eikä epäluotettavilla inhimillisillä tunteilla).

Tämäkö on kapitalismiin sisältyvän seksuaalivapauden perimmäinen luonne tai paremminkin lopputulema: ihminen tuottavana ja kuluttavana halukoneena (Deleuze)? - Tällöin fetissit ja fantasiat toimivat nautinnon välineinä halun irtaannuttua fyysisistä kohteistaan? Kyseessä on toisin sanoen hillittömän masturbatorinen kulttuuri, jossa toinen ihminen on korvattu pelkillä mielikuvilla ja tahdottomilla joskin tehokkailla masturbointi-koneilla.

Kuvatun kaltainen yhteiskunta/kulttuuri ei kuitenkaan enää tuota mitään konkreettista lisäarvoa halustaan nautintoon, koska siellä (kuten tutkimuksestakin voi päätellä) vain masturboidaan eikä käydä seksuaalista win-win- eikä oikeastaan edes uusliberalistista win or loose-kauppaa toisten ihmisten kanssa.

Tästä katteetoman nautinnon äärimmäisestä eskaloitumisesta seuraa halun ylikuumentumisesta johtuva luottamuksen romahdus itse halun ontologis-psykosomaattiseen tyydyttävyyteen, mistä puolestaan seuraa jo Durkheimin ennustama anomisen ja atomistisen yhteisöllisyyden tila, jossa ihminen kokee Marxia mukaillen olevansa taloudellisen vaihdon amoraalinen subjekti-objekti-fetissi eli Heideggerin Das Man: jokamies eli kuka tahansa (ei-kukaan).

Mutta mikä merkillisintä - ihmisestä tulee lopulta myös askeettinen. Varsinkin naisista. Vapaus on voittanut lopullisesti ja kääntynyt itseään vastaan. Samalla vanha liberalistis-demokraattinen kapitalismi romahtaa antaen tilaa uudelle markkinataloudelle, joka perustuu itämaiselle autoritaarisuudelle (kiinalainen malli) ja ylipäätään aasialaiselle subjektin poispyyhkimiselle (vrt. zen-buddhalaisuus ja Derridan 'jälki'), kuten Zizek saattaisi sanoa.

2
Seksin määrä parisuhteessa riippuu naisesta: haluttomuus seksiin lisääntynyt 2000-luvulla (HS.fi., 22.6)

Parisuhteiden yhdyntämäärät ovat pudonneet varsinkin ns. ruuhkavuosia elävillä 30–40-vuotiailla. Suomalaiset suhtautuvat seksiin vapaamielisemmin kuin koskaan aiemmin. Silti varsinkin naiset kokevat aiempaa useammin seksuaalista haluttomuutta. Uskollisuus on suomalaisessa parisuhteessa erittäin tärkeää.

Suomalaiset suhtautuvat seksiin vapaamielisemmin kuin koskaan aiemmin. Tämä paljastuu neljästä Finsex-tutkimuksen kyselystä, jotka tehtiin vuosina 1971, 1992, 1999 ja 2007.

Nykyään useimmat suomalaiset hyväksyvät seksin ilman rakkautta ja uskovat, että tilapäissuhteetkin voivat olla molempia osapuolia tyydyttäviä.

Myös naisten seksuaalinen aktiivisuus sallitaan: neljä viidestä miehestä ja naisesta allekirjoittaa väitteen, että kunnon nainen voi ilmaista seksuaalista kiinnostustaan avoimesti.

Eniten on 2000-luvun aikana lisääntynyt homoseksuaalisuuden hyväksyminen. Homoavioliittojen kannatus on kasvanut paljon.

Joissain asioissa nuorten ja heitä vanhempien ihmisten näkemykset eroavat selvästi. Nuoret suhtautuvat muita sallivammin esimerkiksi yhdyntöihin julkisella paikalla, seksin jatkuvaan haluamiseen, anaaliyhdyntöihin, ryhmäseksiin ja sadomasokismiin. He myös hyödyntävät tällaista seksiä etenkin fantasioissaan.

Kaiken vapautumisen vastapainoksi suomalaiset – varsinkin naiset – kannattavat uskollisuutta tiukemmin kuin muut eurooppalaiset. Vain noin kymmenesosa hyväksyisi aviomiehen tai aviovaimon satunnaisenkaan uskottomuuden.

Naiset raportoivat 2000-luvulla aiempaa enemmän siitä, etteivät tunne seksuaalista halua. Melko usein toistuvaa halun puutetta koki melkein puolet avo- ja avioliitoissa olevista naisista, mutta vain joka kymmenes mies.

Lisäksi naisten vaikeudet kiihottua ja kokea nautintoa yhdynnöissä ovat yleistyneet, erityisesti nuorilla parisuhteissa elävillä naisilla.

Kaiken ikäiset miehet tahtovat yhdyntöjä naisia useammin. Naisten yhdyntämäärät sen sijaan olivat melko usein lähellä heidän toiveitaan. Näyttää siltä, että suomalaisissa parisuhteissa seksin määrällinen puoli on paljolti naisten käsissä.

Parisuhteiden yhdyntäaktiivisuus vähentyi 2000-luvulla keskimäärin noin 20 prosentilla. Selvimmin tämä pudotus näkyi ruuhkavuosia elävillä 30–40-vuotiailla. Yhdyntämäärät putosivat parisuhteen alkuinnostuksen jälkeen lähelle yhtä yhdyntää viikossa, vaikka suomalaiset toivovat yleisesti kahta yhdyntää viikossa.

Silti parisuhteissa eläneiden seksuaalinen aktiivisuus säilyi suunnilleen entisellään. Tämä johtuu siitä, että niin miesten kuin naistenkin itsetyydytys lisääntyi huomattavasti parisuhteissa.

Merkittävä muutos oli myös se, että naisten seksikumppanien määrä kasvoi rajusti. Keskimääräiset partnerimäärät jopa kuusinkertaistuivat: vuonna 1971 heillä oli kaksi, vuonna 2007 12 kumppania. Suomalaisnaisilla on enemmän partnereita kuin eurooppalaisissa vertailumaissa.

Suomalaiset suhtautuvat seksiin vapaamielisemmin kuin koskaan aiemmin. Tämä paljastuu neljästä Finsex-tutkimuksen kyselystä, jotka tehtiin vuosina 1971, 1992, 1999 ja 2007.

Nykyään useimmat suomalaiset hyväksyvät seksin ilman rakkautta ja uskovat, että tilapäissuhteetkin voivat olla molempia osapuolia tyydyttäviä.

Myös naisten seksuaalinen aktiivisuus sallitaan: neljä viidestä miehestä ja naisesta allekirjoittaa väitteen, että kunnon nainen voi ilmaista seksuaalista kiinnostustaan avoimesti.

Eniten on 2000-luvun aikana lisääntynyt homoseksuaalisuuden hyväksyminen. Homoavioliittojen kannatus on kasvanut paljon.

Joissain asioissa nuorten ja heitä vanhempien ihmisten näkemykset eroavat selvästi. Nuoret suhtautuvat muita sallivammin esimerkiksi yhdyntöihin julkisella paikalla, seksin jatkuvaan haluamiseen, anaaliyhdyntöihin, ryhmäseksiin ja sadomasokismiin. He myös hyödyntävät tällaista seksiä etenkin fantasioissaan.

Kaiken vapautumisen vastapainoksi suomalaiset – varsinkin naiset – kannattavat uskollisuutta tiukemmin kuin muut eurooppalaiset. Vain noin kymmenesosa hyväksyisi aviomiehen tai aviovaimon satunnaisenkaan uskottomuuden.

Naiset raportoivat 2000-luvulla aiempaa enemmän siitä, etteivät tunne seksuaalista halua. Melko usein toistuvaa halun puutetta koki melkein puolet avo- ja avioliitoissa olevista naisista, mutta vain joka kymmenes mies.

Lisäksi naisten vaikeudet kiihottua ja kokea nautintoa yhdynnöissä ovat yleistyneet, erityisesti nuorilla parisuhteissa elävillä naisilla.

Kaiken ikäiset miehet tahtovat yhdyntöjä naisia useammin. Naisten yhdyntämäärät sen sijaan olivat melko usein lähellä heidän toiveitaan. Näyttää siltä, että suomalaisissa parisuhteissa seksin määrällinen puoli on paljolti naisten käsissä.

Parisuhteiden yhdyntäaktiivisuus vähentyi 2000-luvulla keskimäärin noin 20 prosentilla. Selvimmin tämä pudotus näkyi ruuhkavuosia elävillä 30–40-vuotiailla. Yhdyntämäärät putosivat parisuhteen alkuinnostuksen jälkeen lähelle yhtä yhdyntää viikossa, vaikka suomalaiset toivovat yleisesti kahta yhdyntää viikossa.

Silti parisuhteissa eläneiden seksuaalinen aktiivisuus säilyi suunnilleen entisellään. Tämä johtuu siitä, että niin miesten kuin naistenkin itsetyydytys lisääntyi huomattavasti parisuhteissa.

Merkittävä muutos oli myös se, että naisten seksikumppanien määrä kasvoi rajusti. Keskimääräiset partnerimäärät jopa kuusinkertaistuivat: vuonna 1971 heillä oli kaksi, vuonna 2007 12 kumppania. Suomalaisnaisilla on enemmän partnereita kuin eurooppalaisissa vertailumaissa.
*
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Haluttomuus+seksiin+lis%C3%A4%C3%A4ntynyt+2000-luvulla/1135258046765
http://themachoresponse.blogspot.com/2008/10/cross-gender-hatred-turns-me-on.html
http://forums.offipalsta.com/showthread.php?p=40319
http://www.ecvv.com/product/1576928.html
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Cow_milking_machine_in_action_DSC04132.jpg

June 19, 2010

Satiirikon testamentti


Tämä kuva mahdollistaa useampiakin tulkintoja, jotka eroavat Brian Gablen alkuperäisestä intentiosta. Itse saattaisin jopa kysyä, voiko satiirikko ylipäätään testamentata yhtään mitään - paitsi  ehkä itse aikaansaamiaan ruumiita? Onko satiirikko siis maailman hauskin sarjamurhaaja? - (Olen kuulevinani paheksuvaa mutinaa...)
*
http://theboar.ca/2009/03/the-satirist/

June 17, 2010

Valtakunnallinen hälytys keskiviikkoiltana: Karhu nähty Pieksämäellä!

Kuvatekstin käännös: Pieksämäkeläiset maistuvat vallan mainioilta. Sitäpaitsi näillä tyypeillä oli jopa ruokaan sopivat viinit mukana.
*
(Olen valikoidusti lisäillyt uusia kommentteja päreeseen - klo: 09.45. - - Tästähän - tästäkin - tuli myös mamu-keskustelu: Venäläiset mamu-karhut uhkaavat suomalaisten nautintaoikeuksia ja jopa henkeä! ;\)
*
Nauramisen ja ehkä ajattelemisenkin arvoisia kommentteja HS.fi.:n uutiseen Pieksämäellä varoitetaan karhusta (ke, klo: 23:15):

Valtakunnallinen hätäjärjestelmä on taas hyvässä käytössä, kun Etelä-Savon poliisiasema varoitta koko Suomea, että heillä on nähty täysikokoinen karhu. Tämä on tietääkseni jo toinen kerta, kun saman laitoksen toimesta koko Suomi on hälytystilassa luonnossa liikkuvan eläimen takia, ja muuten ei koko järjestelmää taideta koskaan olla edes käytetty.
Onko muuten Rajavartiolaitos helikopterin kanssa jo paikalla?
*
Onko systeemi todella niin kehittymätön, että Savossa liikkuvan karhun takia häiritään Helsingissä asti TV-katsojia tiedotteella PIIP::PIIP piipittävine äänineen? Kenen iso ego sai taas tällaisen tiedotteen ulos? Perusteleeko poliisipäällikkö vai hätäkeskusjohtaja lisärahavaateitaan ylitehokkaalla hässäämisellä?
Huvittavaa asiassa oli, että kaupallisella MTV3:lla tiedote piipitti kyllä ohjelman aikana, mutta ei mainosten aikana.
Eli vaikka ydinvoimalaitos sulaisi, MTV3:ssa pyörisi mainokset kuin normaalisti, hätätiedote odottakoon ohjelman alkua.
*
Dorkat valittajat, nyt muistinkin miksi muutin pois stadista...Jos vastaava tapahtuma olisi ollut helsingin ytimessä, niin siitähän vasta olisi soppa syntynyt: "mikä toi on?", "vähäks iso koira!", "kato, onks toi korkeesaarest se elukka?", "mul tais tulla lusikallinen", Kaikki karhut tapettava!! Aidat kehä3:sen ympärille!!! Suojajoukot itärajalle kaikki rajaa ylittävät karhut tapettava!! Kaikille helsinkiläisille panssariasut!! .....Voi teitä... sääliksi käy..
*
Pyydän tsadilaisilta ja muiltakin häirityiltä Uusimaa-nimisen maakunnan asukkailta anteeksi häiriötä, tv-yhtiöiden puolesta. Kauheaa, että joudutte tällaista kokemaan.
*
Miettikää nyt valittamisesta valittajat vähän. Mitä hyötyä on tiedottaa KOKO MAAHAN paikallisesta ogelmatilanteesta? Ei mitään.
Miksi näin siis tehdään? Maikkari pystyy ajamaan mainoksensakin alueellisesti, mutta nämä "hätä"tiedotteet on pakko ajaa koko maahan?
Ja ihan sama oliko helsinki vai ei, mitä kukaan tekee Utsjoellakaan sillä tiedolla että Pieksämäellä on nähty karhu? Siitähän tässä oli kyse.
Ilmeisesti joillekin heikolla itsetunnolla varustetuille maalaisille on vain niin vaikeaa nähdä sana Helsinki, että sen käyttäjää vastaan on pakko heti hyökätä.
*
Kauheaa! Asun Espoossa. Uskallanko viedä roskapussin ulos?
*
No hyvä se on keksiä meille kotona istuville sellanen valtakunnallinen viesti mutta entäs ne jotka ei istu telvision äärellä vaan on ilta lenkillä ja morjestelee sille karhulle siel... ???? edelleen olis hyvä sellainen tekstiviesti varoitus homma näistä ja alueellisesti ettei se viesti mee koko suomelle vaan pieksänmäkeläisille!! - (tekstiviesti karhuvaarasta erikseen jokaiselle pieksämäkeläiselle!? - Ehhehe - nerokasta!/RR)
*
Olipa kerran Pekka ja Pirkko, helsinkiläisiä. Olivat lomailemassa Pieksamäellä, menivät rannalle iltapiknikille. Pekka tahi Pirkko kumpikaan eivät tunteneet paikallisia, nauttivat kesäillan viileästä säästä. Vaara vaanii kuitenkin lähellä, heidän tietämättään.
Pekan isoveli Paavo näki televisiosta jalkapalloa katsellessaan varoituksen, että karhu liikkuu seudulla missä velimies lomailee. Paavo lähetti veljelleen viestin kysellen oliko tämä tietoinen asiasta. Pekka ei ollut, poistuivat äkisti sisätiloihin ja mahdollisesti säästivät näin jopa henkensä.
*
Sulla "tavalinen kansalaienn" on varmaan vaikeaa, kun olet noin ylimielinen. Etpä taida tietää, että ihmisten pitää saada informaatiota monesta kanavasta, ettö se menisi täydellisimmin perille oikeisiin osoitteisiin.
Tässä tapauksessa se osoite on Pieksämäellä asuvat ihmiset. Mites luulet karhuinfon menneen perille sellaisille, jotka eivät istuneet kokona sohvannurkassa televisiota katsomassa, kuten Sinä? Kaikilla ei ole radiokaan auki. Joku voi olla vaikka juoksulenkillä. Joku lapsi tallustelee kadulla ihan tietämättömänä. Meinaat siis, ettei heitä karhusta tarvitse varoittaa.
Vastaus: joku sukulainen soitti joko kännykkään tai lankapuhelimeen. Joku etelässä tai vaikka Lapissa televisiota katsonut läheinen keksi huolestua siitä, saako lähiomainen tai ystävä varmasti tiedon asiasta.
Ja soitti. Niin itsekin olen saanut tiedon monesta isosta uutisesta. Oikeaan kohdistettu puskaradio on ehdottomasti tehokkain viestintämuoto.
*
Jaahas, koska tästäkin aiheesta syntyy näköjään ylittämättömiä ristiriitoja, en näe enää muuta mahdollisuutta kuin ns. lopullisen ratkaisun. Karhut on ammuttava kaikki.
Jos nyt joku kukkahattutäti kuitenkin vaatii inhimillisempää ratkaisua, niin voimme kai tainnuttaa karhut nukutuspiikeillä ja muiluttaa ne itärajalle. Tämä on tosin kalliimpi ratkaisu ja se syö veronmaksajien rahoja, ja on siksi nykyisessä kovassa taloustilanteessa täysin epärealistinen vaihtoehto. Itärajalle olisi lisäksi rakennettava korkea sähköaita, jotta nuo karhut eivät pystyisi paluumuuttamaan Suomeen. Olisivat Helsingin viherpiiperöt valmiita kustantamaan tämän, kysynpähän vaan.
Enkä siis ole mitenkään karhuvastainen, vaan karhukriittinen. Enkä kritisoi itse karhuja, vaan suomen karhupolitiikkaa.
*
Näin se homma etenee...
Jos karhukannan annetaan paisua, ja kaatoluvat eivät seuraa kannan jyrkkää nousua, on tällaiset kaupunkiin eksymiset lisääntymässä. On enään ajan kysymys milloin lähtee jonkun lapsi, äiti, isä tai muu rakas karhun kitaan...
Jos ihmiskunnan annetaan paisua eivätkä kaatoluvat seuraa kannan jyrkkää nousua, lisääntyvät ihmisen eksymiset karhujen reviireille. On enään ajan kysymys milloin lähtee karhu ihmisen kitaan...
*
Helppo nakki: se helvetillinen vuvuzelojen meteli kännykkään ja KYLLÄ KARHUT LÄHTEE !!
*
Sinne vaan itärajan taakse aitoja rakentamaan, jotta olisi mukavampi olo itsellä.
*
Vaikka en alueen asukkaisiin kuulukaan, piipitti telkkari kesken futismatsin ja meillä yksi heräsi. Piipitys tuli toki paljon kovemmalla kuin selostus ja vuvuzelat. Tätä puolta voisi miettiä kyllä uudestaan, sillä helsinkiläinen ei tee tuolla tiedolla kovinkaan paljon tuohon aikaan.
Itse en kyllä lähtisi karhua pällistelemään, kun noissa tilanteissa on hommissa ihmiset, jotka pyrkivät ensisijaisesti saamaan karhun pois alueelta.
*
Tämä on kaksipiippuinen juttu. Noloa ja valitettavaa että ihmiset kerääntyivät katsomaan karhua, juuri kun poliisi ilmoitti ettei näin tulisi tehdä. Mutta jos poliisi ei olisi ilmoittanut vaarasta, ja joku olisi kuollut, mikä haloo siitä olisi noussut?
Karhu ei ole sama asia kuin susi, susi välttää ihmistä eikä sinänsä ole ihmiselle vaarallinen,mutta karhut käyvät ihmisten kimppuun joka vuosi. Eikä karhua sitä paitsi edes ammuttu! ja hyvä niin. itse olen suurpetojen puolustaja kukkahatutäti mutta yritän nyt vain tuoda tähän keskusteluun vähän perspektiiviä. Uhkaavassa tilanteessa karhu on vaarallinen, koska se on peto. Haluttiin tai ei, näin asia on ja on suorastaan järjetöntä väittää että karhun kohtaaminen vaikka 100 metrin päästä uimarannalla ei olisi vaarallista.
Ja noloa on se, kuinka pääkaupunkiseudulta valitellaan, että hätätiedote häiritsi ja eihän yksi karhu tuppukylän pellon laidassa ketään tapa. Ette taida tietää että pieksämäki on 15 000 asukkaan kaupunki ja kyseinen uimaranta on ihan kaupungin keskustassa. Kyllä, KESKUSTASSA, Pieksämäellä on keskusta, onpa ihmeellinen asia! Keskiviikkoisin ihmiset käyvät baarissa ja kun kesä on, uimarannalla olisi saattanut hyvinkin olla ihmisiä aloittelemassa jne. Ja KYLLÄ, heillä ei ole telkkareita mukana, ja juuri siitä syystä tieto on hyvä saattaa yleisellä hätätiedotteella mahdollisimman monen tietoon jotta sana leviää. Selvästikin pääkaupunkiseutulaiset kuvittelevat että kyseessä on jokin kuollut pitäjä jossa ei ole minkäänsortin elämää tai liikennettä, mutta näin ei ole asia!
Jos Helsingissä tapahtuisi jotain ja yleinen hätätiedote pyörisi telkkarissa, soittaisin heti Helsingissä asuville veljelleni ja ystävilleni ovatko he kunnossa.
*
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Pieks%C3%A4m%C3%A4ell%C3%A4+varoitetaan+karhusta/1135257636190/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset
http://www.mgfalaska.com/bear-protection.html

June 15, 2010

Askeetti ja Apatian sietämätön keveys

Uudella Pika-Buddhalla valaistut silloin, kun se sinulle parhaiten sopii - vaikkapa siivotessasi. - P-B:a saatavilla laastarina, kapselina, geelinä ja peräpuikkona.

1
Lähetin sähköpostia 3/4-aktiivi-buddhalaiselle ystävälleni, joka harrastaa 4/5-aktiivisesti free-jzzia:

'Sulla alkoi tänään (10.6) jazzit [Kerava-jazz]. Ota rauhallisesti. Jazzikaan ei ole elämää suurempaa sekoilua. Jokainen peak experience tai fantasia on vain väliaikainen. Sitten palataan taas kärpäseksi lasipulloon. Kielen vangiksi.'

Vastauskommentin lopuksi minulle esitettiin kysymys:

'Muuten, miten voi olla kielen vanki jos elää hiljaisuudessa ja kokee asioita jota ei voi sanoin kuvata?'

Aioin kirjoittaa muutaman virkkeen palautteen, mutta kuinkas kävikään.

2
Ajatteleminen on kielessä elämistä. Ei-ajatteleminen on jotain, mitä ei oikeastaan voi olla olemassakaan, koska sitä ei voi kielellistää. Tai sanotaan nyt, että ei-ajattelemisessa on kyse äärimmäisestä fantasiatasosta. Sitä on kuitenkin mahdotonta viestiä ymmärrettävästi muille.

Kun ihminen pyrkii missä tahansa meditaatiossa johonkin tilaan tai pikemminkin tilan/minän ulkopuolelle: ek-stasis, niin hän pyrkii lacanilaiseen reaaliseen eikä reaalinen voi ilmetä välittömästi ymmärrettävällä tavalla: se täytyy ilmaista kielessä fantasian ja/tai symbolisen muodossa ollakseen käsitettävää.

Puhdas kokemus (reaalinen) on siis tässä tarkastelussa sekä loogisesti että empiirisesti eräänlainen shokki ja käsitteellinen joskaan ei ontologinen mahdottomuus (vrt. Heideggerin erottelu olevan/ien ja olemisen välillä, missä oleminen on analogista Lacanin reaalisen kanssa).

Voidaan myös sanoa, että reaalinen on analogisesti olemassa samalla tavalla kuin ei-ajatteleminen, tosin sillä erotuksella, että Lacanin reaaliseen ei voi tietoisesti pyrkiä. Se on kyllä aina läsnä mutta siis lähinnä kielessä - vieraannutettuna, 'kesytettynä', ikäänkuin murhattuna, pois selitettynä (Hegelin ontologisen logiikan lähtökohta).

Tätä on myös lacanilais-zizekiläinen minuus: eräänlainen kuori, joka ilmaisee kielessä oman tyhjyytensä (reaalisensa). Mikäli tuota kuorta ei olisi, ei myöskään sisällöstä kyettäisi sanomaan mitään. Juuri tämän vuoksi symbolinen cogito on todellinen eikä vain suhteellinen, kuten monet luonnontieteilijät ja buddhalaiset usein väittävät.

Minuus on reaalisen 'esiin pakottama', symbolisesti olemassa oleva ei-sanottavissa oleva sana.

Kun katsomme maailmaa, maailma katsoo meissä itseään. Emme edes voisi kysyä olemassaoloamme ilman minuuden transsendentaalista (joka on eri asia kuin transsendenttinen) luonnetta, joka syntyy kielen itsenäistyessä fantasiasta. Mieli on kieli - ei enempää, ei vähempää.

Yritys palata reaaliseen ('ei-olemisen oleminen', jumala, nirvana, äärimmäinen nautinto kuolemana/kuolema äärimmäisenä nautintona (ks. alla), missä alku ja loppu ovat lankeavat yksiin, on kaiken mystiikan perusta kaikissa uskonnoissa. Pyrkimys (palata/edetä) tilaan, jossa koetaan asioita, joita ei voi sanoin kuvata, on yksi ihmisenä olemisen perustuvia 'lajituntomerkkejä', vaikka biologi luultavasti ihmettelisi, mitä tarkoitan.

Jokainen taidenautinto, niin sanottu esteettinen elämys, on sukua tälle kaipuulle/pyrkimykselle kokea alkuperäinen ja lopullinen oleminen/ei-oleminen (ovat tässä sama asia).

Esteettis-mystis-meditatiivisen kaipuun tai paluun perimmäinen luonne on paradoksaalinen. Sillä jos ja kun pääsee tilaan, jossa kokee olevansa 'out there in here and vice versa', pitää muistaa, että biologisesti tämän tilan alkuperä löytyy ajasta ennen syntymää, kohdusta tai ajallisesti vielä kauempaa (ei-olemisesta).

Eikö tämä kuitenkin merkitse sitä, että kokiessamme järisyttävän taide-elämyksen/-nautinnon, halutessamme yhtyä luontoon ja jopa universumiin, haluamme itse asiassa kuolla. Kyseessä on minun ymmärtääkseni toinen Freudin kuolemanvietin ulottuvuuksista/perustoista. Se toinen juontuu ilmeisesti (viimeistään Lacanin kautta) etenkin Hegelin filosofiaan: käsitteellinen ajattelu (vapautuminen (luonnon-)välttämättömyydestä ja illuusioista) vieraantumisena ja kuolemaa kohti kulkemisena.

Hegelillä kielen ja käsitteellisen ajattelun kautta saavutettu vapaus samalla ikäänkuin kivettää meidät suhteessa luontoon ja reaaliseen, jonka me ilmaisemme entistä täydellisemmin ja samalla entistä vieraantuneempina siitä: kun tiedämme kaiken, olemme yhtä kuin se, minkä tiedämme eli ei-mitään: tyhjyys - absoluuttinen kuolema.

Seksuaalisuus on perimmältään myös kuolemankaipuuta, koska siihen, missä on elämän mahdollisuus, sisältyy väistämättä aina jo kuolema. Luonto vain tavallaan huijaa meitä ja on tehnyt seksuaalisesta nautinnosta (ainoa psykoanalyysin tunnustama substanssi) kaikkein voimakkaimman elämyksen: orgasmia ei turhaan ole sanottu kautta aikojen pieneksi kuolemaksi. Juuri siitä siinä on kyse - etenkin miehen kohdalla (mies ei ylipäätään ole luonnossa kovin kaksisessa asemassa - kunhan ruiskii ja kuolee: esim. mehiläiset, skorpionit jne ;\).
*
Kun nyt munkki astuu hiljaisuuteen ja yrittää voittaa edellä mainitun nautintoa tuottavan luonnon, joka on pakottanut meidät (ikäänkuin olisimme tahdottomia marionetteja tai idiootteja) siirtämään geenejämme (informaatiota) eteenpän, voin kyllä arvostaa hänen pyrkimystään. Hän nimittäin haluaa olla täysin vapaa luonnon välttämättömyyden pakosta, ja juuri sen vuoksi hän asettaa itselleen äärimmäisiä rajoituksia.

Korostettakoon vielä, että askeettinen ihanne on jyrkästi biologisen luonnon vastainen eli nihilistinen, enkä voi täysin (osittain kyllä) ymmärtää, miksi buddhalaisuutta pidetään luontoystävällisenä, koska ihmisen biologis-luonnolliset halut edustavat sille perimmäistä pahuutta.

Minuus, joka on buddhalaisuudelle kaiken kärsimyksen ja pahan non plus ultra, 'tekee' biologisesta vaistosta tietoista itsekkyyttä, joten vaikka tietoisuus pystyy usein ylittämään luonnon, se ei suinkaan vapauta tai vapaudu siitä - pikemminkin vahvistaa sen voimaa kielen/ajattelun kautta.

Omalta kannaltani voisin tiivistää eräitä askeesin ongemia mm. seuraavissa kysymyksissä:

- Eikö askeesin suurin ihanne - niin loogisesti kuin empiirisesti - olekin skiittamunkki, joka elää jossain pienessä majassaan ('kolossa/pesässä', ikäänkuin kohdussa: reaalisessa) ja vaikenee lopullisesti maailmalle ja ihmisille (jonkun pitänee häntä kuitenkin auttaa elämisessä)? - Mitään askeettisen ideologian lähetystyötä ei siis tarvita - itse asiassa sellainen olisi täydessä ristiriidassa itse askeettisen ihanteen logiikan kannalta.

- Entä onko maailmasta luopuminen ja seksuaalisen halun sammuttaminen kokonaan mahdollista tai edes järkevää, eli ovatko sammuttamisen vaikutukset ja etenkin 'sivuvaikutukset' aina myönteisiä? Eikö olisi kätevämpää antaa suoraan kastroida itsensä kuin 'pidätellä ja pantata' jatkuvasti ;\?

- Eikö askeettinen itseensä keskittyminen ole moraalisesti yhtä egoistista toimintaa kuin kapitalistinen oman edun tavoittelukin - minkä vuoksi etenkin newage-tyyppiset, itämaiset skientismit sopivat erinomaisesti kapitalismin uskonnoksi?

- Jos mitään minää ei ole, niin eikö tämä helpota moraalisesti ratkaisevalla tavalla toisen ihmisen tappamista? Koska minää (myöskään toisen minää) ei todellisuudessa ole olemassa subjektina, niin en tietenkään tapa minää toisessa vaan jonkin 'harhan' - ehkä jopa ei-ihmisen.

Mutta eikö juuri tällainen ajattelu ja tällaiset perustelut tappamiselle ole käytännössä kaikkein pahinta rasismia? - Itse asiassa ei, koska jos minää ei ole kuin pelkkänä harhana, niin siitä seuraa myös, ettei mitään rasismiakaan voi lopulta olla olemassa. Tällaiseen ajatteluun perustuva yhteiskunta on kuitenkin kokonaan moraalin ulkopuolella: se on joko väkivallaton harmonia tai saalistajien savanni: toisin sanoen jumalallinen utopia tai 'eläimellinen' luonnontila.
*
Askeettiselle ihanteelle voidaan esittää monia, loogisesti niin hankalia kysymyksiä, ettei se, vetoamatta johonkin obskurantistiseen mystiikkaan, pysty niihin vastaamaan. Mutta tällöin logiikka on siis heitetty roskikseen. Ja mikäs siinä. Antaa mennä - pää sekaisin ilman huumeita. Ja jos kerran on olemassa turvaseksiä, niin askeettista ihannetta voisi kutsua vaikka 'turvahippeilyksi';\.

On toki myönnettävä, että koen suurta sympatiaa munkkia kohtaan, mutta ainakaan omalla kohdallani hänen tiensä ei tule olemaan auki koskaan, sillä ajatteleminen ja ajatusten sanoiksi muotoilemisen 'lakkauttaminen' edes hetkeksi on minulle mahdotonta ellei suorastaan sietämätöntä.

Jos minulta katoavat käsitteet, katoaa myös olemassaoloni, mikä tarkoittaa, että olen tullut hulluksi tai idiootiksi - kuin eläväksi kuolleeksi. Kätevämpää elämisen kannalta olisikin tehdä itsemurha, jolloin kaikki turhat ja turhauttavat sukupuoliset ihastukset, filosofiset saivartelut ja ylipäätään kaikki epätoivoiset yritykset (uskonnot, fantasiat, äärimmäiset elämykset jne.) päästä pois tästä kauhugalleriasta nimeltä elämä, päättyvät lopullisesti.

Eikä kukaan siitä tuomitse: jumala ja karma ovat molemmat ihmisen keksintöjä, fantasiaa, satumaailmaa, joka kertoo meidän omalla suullamme, miten meidän pitäisi muka elää täällä Indifferenssin/Apatian ytimessä pelastuaksemme eli/tai päästäksemme täältä pois lopullisesti - Nirvanaan.

Mutta mitä piittaa Indifferenssi meidän tarinoistamme? Enintään nauraa niille kuin pitkästynyt olympolainen jumala tyhmille ihmisolennoille - Apatian sietämättömän keveyden komeljanttareille?

T. RR
*
http://lacrossechat.madmooseforum.com/viewtopic.php?t=113&sid=c4092fd11ba17cf30b538dfaebb95886
http://personal.inet.fi/yhdistys/keravajazz/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kerava_Jazz
http://en.wikipedia.org/wiki/Indifference_(emotion)

June 13, 2010

Ippolit Räsäsen ilkeät tunnustukset osa x

Kuva: Populisti kertoo kansalle, mitä se ajattelee.

(K-mafian lisäyksiä: luku 5 - viimeksi klo: 12.15)
1
Tapani kirjoitti Kemppisessä 12.6:

Ei ole kyse Soinista. Hän ei ole mikään Hitler, joka kasvattaa ympärilleen kansanliikkeen. Ei ole kyse edes persuista.
Ihmettelen, ettei eliittimme tajua mistä on kyse: kansan oikeutetusta tuohtumuksesta eliitin harhoittamaan hyysäilyyn, tuhlaukseen, törsäykseen ja hölmöilyyn - todelliseen tai kuviteltuun, sama se.
Soinit ja persut ovat vain se kanava, jota myöten kiukku pääsee purkautumaan.
Demokratian vahvuus on siinä, että kiukulle löytyy varaventtiili. Kun valtapuolueet huomaavat mistä päin tuuli puhaltaa, ne muuttavat kyllä asenteitaan. Muuten ne eivät kauan ole valtapuolueita.
Toinen asia, jossa ihmettelen eliittimme typeryyttä, on se että he kuvittevat yli 60 %:n kansasta vastustavan maahanmuuttoa sinänsä. Sitten he viisastelevat ylimielisyydessään, että fazereita, ahlstromeja ja finnlaysonejako tyhmälistö vastustaa, oi joi...
Ei vastusta. Kansan enemmistö vastustaa sitä tietä, jota me nyt kuljemme ja jonka päässä häämöttävät slummit, mellakat ja terrorismi. Eikö saisi?
Puhumattakaan yhteiskunta- ja työmoraalin rappeutumisesta, jota paraikaa todistamme. Nuoriso kysyy jo vakavissaan, että miksi heidän pitää tehdä työtä, kun muutkaan eivät tee - miksei yhteiskunta elätä heitäkin. Ettekö ole kuulleet? Kohta kuulette.
Joskus kansa on viisaampi kuin päättäjät. Nyt tuntuu olevan sellainen aika.

2
Satiirinen tunnustus asiallisella lopetuksella

Mykistyneenä kauniista sanoistasi ja hyvästä sydämestäsi, luovutan Tapani sinulle, humaanille ihmiselle, 'Vuoden paras populisti'-palkinnon. Kadehdin avoimesti sitä, että osasit puhua nyt koskettavammin ja uskottavammin kuin jopa reippaista ja rehdeistä sympaattisin eli Jyrki Katainen. Itse en yllä moiseen ylevään korkeuteen vaikka miten yrittäisin (no - eihän Danten Infernon viidennestä piiristä karannut voi olla optimisti kuin ehkä pahuuttaan?)

Tietenkin kadehdin myös sanankäytöltään ja informaatiovalmiuksiltaan PC-koneen kanssa tasavertaisesti kilpailevaa Kemppistä sekä catulux-nimistä Kokoomuksen pohjoista valoa. Kadehdin teitä kaikkia. Ja pyydän anteeksi. Mutta ehkä juuri siksi en voi olla vastustamatta teitä, koska kateuksissani rakastan vihata teitä. Olen sillä tavalla vinksahtanut. Kuitenkin juuri sellaisesta vinksallaan olosta saattaa syntyä satiiriksi nimitettyä kieroutunutta filosofiaa. Minun henkilökohtaista ideologiaani.

Olenko sittenkin Ippolit Terentjev, tuo älyllisesti suora mutta niin vastenmielisen paatoksellinen ja juonitteleva, keuhkotautiin kuolemassa oleva pre-eksistentialisti-nulkki Dostojevskin Idiootissa? Jos olen, niin lyön vaikka vetoa, että myös Camus'n Sivullisen Mersault ja Sartren Inhon Roquentin ovat Ippolitin sukulaissieluja.

Mutta kiitos Tapani sinulle vielä kerran. Sinunkaltaistesi ihmisten vuoksi toivo ei ole sentään ihan kokonaan kadonnut tästä maailmasta. Kaikkea hyvää sinulle. Lue Foucault'a ja koettele toivoasi, sillä siitä se vain joko vahvistuu, paatuu tai murtuu:

'Turvallisuus, alue, väestö. Hallinnallisuuden historia. Collège de Francen luennot 1977-1978'. - - 'Foucault tarkastelee luennoillaan turvallisuutta hallinnan tekniikkana, joka eroaa merkittävästi Tarkkailla ja rangaista -teoksessa analysoidusta kurista. Nykyään turvallisuuden keinovalikoimien toiminta näkyy esimerkiksi metropolin tilassa. Luennot pitävät sisällään myös Foucault’n laajimman analyysin paimenvallan teemasta. Hän tarkastelee kristinuskon myötä vakiintunutta paimenen ja lauman suhdetta hallinnan mallina, joka hitaasti syrjäyttää suvereenin vallankäytön ja nousee keskeiseksi vallan muodoksi länsimaissa.'

3
Kommenttini tulee parhaiten - jos ei ymmärrettyä niin ainakin naurettua, kun sen lukee huikeasti oppineen ja viisaan professori Juha Siltalan äänellä. Muistutan, että aina välillä on hyvä vetää itseään alahuulesta oikean äänisoundin löytämiseksi ja säilyttämiseksi.

Asiapointtini Tapenille löytyy kuitenkin, kuten sitaatista voi ehkä päätellä, Foucault'n myöhäisemmistä valta-analyyseista. Se on teema, jota olen jo monesti sivunnut ja jota tulen käsittelemään jatkossakin. Muulta osin jätän tekstini tulkinnan avoimeksi, kuten satiirin tekijän se mielestäni tuleekin jättää.

4 eli PS.

Mikä lopulta on kommenttisi peruspointti? Se ei ole minulle vieläkään valjennut.  Tuntuu siltä kuin kansa, josta puhut, tahtoisi vain kaikkea hyvää, ja että se myös tietäisi, mikä tuo kaikki hyvä on, ja miten se pystytään saavuttamaan/toteuttamaan. Ei kai sentään. Ei niin fiksua kansaa ole olemassakaan. - Mutta sitä en kiellä, etteikö näin toki pitäisi olla!

Toisin sanoen - kun myönnyt populismin suuntaan ja kansan mielen vakavasti ottamiseen, oletkin samalla menettämässä otteen siihen, mitä kaikkea kansa oikein haluaa. Se nimittäin haluaa kaiken, eikä se sitä voi saada, ellemme sitten ajattele (minä en), että maksimaalisesti monipuolinen kuluttaminen on viesti kansan tyytyväisydestä.

Avaat osaltasi (ikäänkuin Kemppisen 'aloitteesta' - jälleen kerran) kiintoisan perspektiivin populismiin, koska kansan tahtoa ei pidä halveksia - ei salaa eikä julkisesti, mikäli aiotaan ylipäätään pysyä demokratian puitteissa.

Mutta näytä minulle, Tapani, yksikin poliitikko, yksikin suurkapitalisti, yksikin vallan kahvaan 'liiaksi' (jotkut paatuvat ja ylpistyvät jo pienistäkin valta-asemista) kiinni päässyt ihminen, joka ei salaa halveksisi suurinta osaa tavallisesta kansasta roskaväkenä kuten edesmennyt matematiikkanero- ja finanssikeinottelija Pentti Kouri? Veikkaan, ettet löydä.

Ei edes Tmo Soini arvosta kansaa sillä tavoin kuin väittää arvostavansa. Kunhan puhua posottaa poleemisesti omalla tavallaan, jotta saisi lisää ääniä puolueelle. Kansa on Soinille lopulta pelkkä valtaan pääsyn väline, aivan samaan tyyliin kuin vennamolaisillekin aikoinaan - - aivan samaan tyyliin kuin se on kaikille poliittisille puolueille (kyynistä puhetta, mutta miksi kaunistella totuutta?). - Muistammeko vielä, miten kyvytöntä sakkia vennamolaiset (isä-Vennamo tosin oli huipputason ammattimies) olivat päästessään hallitukseen (esim. Urpo Leppänen).

Kansan hyväksikäyttäminen ja harhauttaminen on nimenomaan liberaalissa demokratiassa merkillinen ja surullinen asiaintila. Poliitikot ostavat kansalta ääniä lupaamalla sille ties mitä oikeuksia, vapauksia ja vaurautta, vaikka tietävät koko ajan joutuvansa valehtelemaan hyväuskoisille (ja jo siten halveksimaan heitä). - Sitäpaitsi poliitikoista on tullut viime vuosina aika säälittävää ja naurettavaakin porukkaa, joka sätkii median, mainostajien ja bisneksen naruissa kuin marionetti. Mihin ovat kadonneet ne muinaisten vuosien vahvat ja itsenäiset valtiomiehet (mihin on kadonnut entinen maailma?;\). Kokoomuslaisista kaipaan eniten aivan liian varhain kuollutta Juha Rihtniemeä - siinä oli kerrassaan ihailtava 'vihollinen'.

Tiedän, että kapitalismi on edennyt jo niin pitkälle, että sen pysäyttämien lienee mahdotonta, mikä minun katsannossani merkitsee ihmiskunnan tuhon lopullista varmistumista. Silti elän yhä jonkinlaisessa nostalgiassa, mikä ei ole kaipuuta menneeseen kulta-aikaan tai totalitarismiin (olisin anarkistisena satiirikkona ensimmäisiä, jotka teloitettaisiin totalitaristisessa järjestelmässä!), koska yhä tänäkin päivänä minusta näyttää monesti siltä, ettei Platonin Valtio ole mikään hirviömäinen Leviathan, josta kaikki antidemokraattinen paha on saanut alkunsa (kuten Karl Popper ajatteli) vaan äärimmäisen vakavasti otettavaa polittista analyysia - ohittamatonta filosofista antropologaa.

Ongelmaksi nousee kuitenkin myös Platonin kohdalla se, miten paljon kansalle voi puhua totta ja miten paljon valehdella - sen omaksi parhaaksi, ja onko jo täysin ylimitoitetut polliittiset lupaukset luokiteltava valheiksi. - (Platonin on sanottu vaikuttaneen vahvasti niin oikeistokonservatiiveihin, esim. Leo Strauss ja G. W. Buhin hallinto ja (tosin epäsuorasti) nyt jo lähes sukupuuttoon kuolleeseen kommunistiseen järjestelmään ja sen propagandaan).

Kysymys valehtelemisesta kansan omaksi parhaaksi ei kuitenkaan ratkea kuin muodollisesti demokraattisissa (on ymmärtääkseni olemassa syvempääkin demokratiaa mutta en kirjoita siitä nyt) vaaleissa. Kysymys on aidosti filosofinen/metafyysinen eikä voi ratketa kuin huolellisen argumentoinnin jälkeen tehdyllä poliittisella päätöksellä, joka on kuitenkin aina perimmältään, päätöksenä itsessään, jonka tekee 'subjekti' eikä mikään automaatti, riippumaton itse perusteista. 

Päätös, jonka hallintaa ja säätelyä voi pitää politiikan teon ytimenä, on paradoksaalisesti myös ainoa keino murtaa muodollisen poliittisen proseduurin valhetta ylläpitävä (etenkin katteettomat lupaukset poliittisen elämän ad baculum'ina) kehä, joka paljastuu (jos ei välttämättä murru) joka tapauksessa tavalla tai toisella, mutta samalla Päätös (iso alkukirjain, koska nyt kyseessä on eksistentiaalis-metafyysinen käsite) sisältää valtavan riskin, sillä suvereeni kurivalta ei yleensä ole kuunnellut filosofeja eikä välttämättä edes kansaa vaan saattanut käyttäytyä kuin tsunami

Pllaton sai itse tuta vallan oikullisuuden nahoissaan ja suhtautui lopun elämäänsä politiikkaan - edelleenkin intohimoisesti mutta hyvin etäältä ja hyvin konservatiivisesti (sisilialainen diktaattori Dionysos myi uudenlaista valtiota lobanneen neuvonantajansa poliittisen juonittelun seurauksena orjaksi, jonka ystävät sattumalta tunnistivat ja lunastivat vapaaksi: - aristokraatti-Platon orjana - heh).

5
Foucault'n kristillis-pastoraalisesta hallinnan ja huolehtimisen eetoksesta (seurakunnallinen yhteisöllisyys, joka perimmäiseltä ytimeltään on pikemminkin maternaalisen velvoittavaa kuin maskuliinisen käskyttävää, vapauden ja ei-vapauden rajat selvästi merkkaavaa) liberaali-demokraattisiksi aatteiksi ja käytännöiksi muokkaantunut normalisoiva, itsestä huolehtiva (identiteettitekniikat) biovalta on kuitenkin kommunikatiiviselta perustaltaan toisentyyppistä kuin perinteinen suvereenin hallitsijan kurivalta.

Kristillisyydessä (alunperin jo buddhalaisuudessa ja stoalaisten - jopa myös kyynikoitten kosmopoliittisessa ajattelussa) tapahtui, toisin kuin pinnallisimmat sosiologit (kärjistetysti:pragmatismin ja funktionalismin perinne) väittävät (feministien kritiikki on ollut oikeutettua, mutta itseymmärrykseltään sekavaa) väittävät, kulttuuribiologinen siirtymä maskuliinisesta reviiri-, raja-, paikka-, kunnia-, distanssi-, kuri- ja käskyttämispaatoksesta feminiis-tyyppiseen, yhteisölliseen (seurakunta) yhdessä olemiseen universaalin kirkon/uskonnon sisällä ja piirissä.

Kirkko ja kirkon sanoma/ideologia on perheen ja kodin transsendoitu, paikallisuuden/ajallisuuden rajat kumoava ja ylittävä instituutio; uskovien sisäinen ja ulkoinen, jopa keskinäinen (mikä ilmentää maskuliinista pelagiolaisuutta) kilvoittelu kristillisyyden hyveissä; tunnustamisen eli ripin käytännöt; hengellisen inspiraation (hurmos, ekstaasi) merkitys yhteisöllisyyden ja kommunikatiivisuuden sidoksena, hierarkioiden suhteellistaminen enemmän perheen kuin armeijan kaltaisiksi.

Muun muassa nämä piirteet ilmaisevat kristillis-pastoraalisen vallan alkuperää ja perusluonnetta. Ne irtaannuttavat sitä historiallisesta lähtökohdastaan eli juutalaisuuden lakiuskonnollisesta (monoteistisesta), feminiinistä (joka siis on pienen juutalaisen heimon ytimessä) kontrolloivasta patriarkalismista ja kreikkalaisen, myös tiukkojen yhteisöllisten roolihierarkioiden kulttuurista, joka kuitenkin on samalla sekä esteettisesti vapaamielisempää (polyteistinen lähtökohta) että naisten, lasten ja orjien kannalta julmempaa. Mutta kuten jo edellä mainittiin, kyynikoista ja stoalaisuudesta juontuu aatehistoriallinen linkki paikallisuuden rajat universaalissa kirkossa ylittävään kristillisyyteen ja pastoraaliseen hallinnoimiseen

(Jatkan myöhemmin toisissa päreissä, joskin saatan vielä tarkentaa tätä varsin yleistävää ja 'reduktionistista' lukua.)
*
http://kemppinen.blogspot.com/2010/06/elakoon-populismi.html
http://www.askokorpela.fi/lukupiiri/Dostojevski/Dostojevski.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Siltala
http://www.tutkijaliitto.fi/index.php?page=shop.product_details&flypage=shop.flypage&product_id=150&option=com_virtuemart&Itemid=26
http://hiphoprepublican.blogspot.com/2009_03_01_archive.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_baculum

Matkallani sivistyksen korkeassa vuoristossa luulin kerran eksyneeni, joten huusin hädissäni apua: 'Faktoja - kele'! Kaiku vastasi: 'Ad Hominem -tana!

Kuvassa päätellään ad absurdum. Ja ihan nappiin menee.

(Kielimafian tarkennuksia 14.6)
1
Ihminen, joka asettuu joko atomivoiman rakentamisen puolelle tai sitä vastaan, esittää väistämättä jonkinlaisen ad hominem-argumentaatioon rinnastettavan virhepäätelmän, joka on samalla johonkin ei-todistettavaan  perusteeseen/perustaan vetoava kehäpäätelmä.

Koska tällainen päätös tehdään aina viime kädessä subjektiivisin perustein, siinä ei voida välttyä olkinukeilta ja ties minkälaisilta suostutteluun (ad baculum) perustuvilta argumenteilta. Myös hyvässä uskossa (bona fide) tehty päätös on ad hominem-tyyppiä.
*
Skeptisimmät epistemologit jopa sanovat, että kaikki päättelymme on kehää, ja että kieli itsereferentiaalisuudessaan tekee mahdottomaksi kehästä vapautumisen. Mikään metakieli (tyyppiteoriat ja vastaavat loogiset hierarkiat) ei voi meitä pelastaa, koska se yritys johtaa joko metakielten loputtomuuteen (regressio) tai takaisin (kehään) aristoteeliseen substanssi-metafysiikkaan, joka ajoi uskottavuutensa lopullisesti karille jo 1300-luvun nominalismissa - ellemme sitten ryhdy teologeiksi ja/tai ylipäätään reduktionisteiksi (olimmepa sitten luonnontieteilijöitä, populisteja, vulgaari-marxilaisia tai orto-psykoanalyytikkoja), joilla on totuus ja sen ilmaisemiseen tarvittava kieli hallussaan ikäänkuin 'luonnollisesti'.
*
Painotan nyt siis valintaa/päätöstä: joko/tai - en niinkään päätöksen perusteluja, joihin valitsija vetoaa, koska perusteluista (olivatpa ne sitten miten järkeviä tai miten typeriä tahansa) ei ideologistyyppisissä asioissa (joihin atomivoimakysymyskin kuuluu) milloinkaan välittömästi seuraa se, mitä valitaan. - Kaikkein lopullisin päätökseen vaikuttava mielen-/sielunliike ei synny perusteluista vaan epämääräisestä uskosta, mielivallasta tai ehkä pikemminkin tyhjästä (aus einem nichts/Carl Schmitt).

Ideologiset päätelmät eli vakaumukset, mikäli nykyään kehtaa punastumatta käyttää moista termiä, kuten suhtautuminen uskontoon, politiikkaan, isänmaahan, rakkauteen, toivoon - myös atomivoimaan, jonka turvallisuusriskeistä ei päästä yksimielisyyteen, perustellaan väistämättä ad hominem-kehillä. - Poliittisten kriisien syntyminen ja niiden selittäminen suorastaan kihisee ad hominem-päätöksiä ja -perusteluja.

2
Fakta on jotain sellaista, joka pätee vain erittäin tiukasti ja selkeästi rajattuna esim. tieteellisen ja juridisen kielipelin sisällä. Käsiteltävän asian/ilmiön aluetta on tällöin puoliväkisin jouduttu rajaamaan, jotta faktojen 'normatiivis-kvantitatiivinen' käyttö pysyisi annettujen alkuehtojen ja aksioomien puitteissa. Muussa tapauksessa seurauksena on huonoa ja epätarkkaa tiedettä/juridiikkaa.

Toisin sanoen: asiat ympätään ('sulkeistetaan') lainsäädännön muodolliseen proseduuriin  ja käsitellään siellä (vrt. fenomenologisen reduktion epokhe, jonka tarkoituksena tosin on 'asiaan kuulumaton' pois jättämällä selventää subjektin kokemuksen perimmäistä rakennetta - ei havainnoista ja teoista käytävää diskurssia kuten tieteessä ja juridiikassa). 'Sulkeistamisen sisään' ad hominem ei ulotu, koska se on määritelty pois/ulos kielipelistä. Sitä ei näin ollen ole olemassa kuin tarpeettomana 'kohinana' ilmiöiden marginaalissa.

Tällaisen rajauksen hinta on kuitenkin loogisesti samaa tyyppiä kuin se, mistä totuuden koherenssiteoria kärsii: lainsäädännön aksioomien, kaarien ym. ohjeistusperiaatteiden sekä tieteen teorioitten, mallien ym. metaforiikkaa lähestyvien kuvausten keskinäinen yhteensopivuus (koherenttisuus) takaa nimittäin pelkästään sen että puhuessaan totuudesta nuo aksioomat ja teoriat puhuvat vain itsestään ja toisistaan in here (teorian sisällä) - ei välttämättä lainkaan itse aksidentaalisesta ja aktuaalisesta totuudesta (siten myös ulossuljetusta 'kohinasta') out there (siitä, mihin teorian pitäisi totena tietona viitata).

Mutta pääasiahan on, että tehdään ristiriidatonta tiedettä (juridiikkaa) eli aikaansaadaan päätöksiä, jotka seuraavat johdonmukaisesti ja koherentisti yleisesti hyväksytyistä perusaksioomista (alkuehdoista). - Kohinan ei tarvitse, pidä eikä se edes voi häiritä näiden ehtojen vallitsessa tehtävää tutkimusta ja sen (johto-)päätöksiä.
 
Johtopäätökseni on näin ollen se, että ad hominem-virhepäätelmän(?;\) voi välttää vain rakentamalla niin pitävä diskursiivinen ohjeistus/ kielipeli, että sen puitteissa tai sisällä tehdyt tutkimukset ja ratkaisut ovat ikäänkuin väistämättä analyyttisesti tosia (samalla myös tautologioita!) tai hyväksyttävä avoimesti, että ad hominem on subjektiivisin muoto sitä samaa kehäpäättelylogiikkaa, jota joudumme käyttämään niin dialektisessa filosofoinnissa, uskonnossa, politiikassa kuin tieteellisten teorioittenkin konstruoimisessa.
 
3
Viemällä ad hominem-päättely omaan reductio ad absurdumiinsa asti, voidaan mallintaa mahdollisimman älytön päättelyketju, joka toimii samalla paradigmaattisena mallina kaikille niille valinnoille, joita ihmiset tekevät etenkin valitessaan vaaleissa kansanedustajaehdokasta. -Ylipäätään politiittiset valintaperusteet laidasta laitaan ovat puolestaan paradigmaattinen esimerkki kaikkein typerimmistä ja tavallisimmista ad hominemeista.
 
Esimerkki:
 
Premissi 1: Jyrki Katainen vaikuttaa sympaattiselta mutta naivin ja yksinkertaisen oloiselta savolaisjupilta, jonka poliittinen klishee-retoriikka saa minut voimaan pahoin (väite on empiirisesti tosi, koska minä tunnen juuri noin).
 
Premissi 2: En pidä naiveista ja tyhmistä savolaisjupeista (mikä sekin on minulle empiirisesti tosi väite).
 
Johtopäätös: Jyrki Katainen ei kelpaa pääministeriksi (mikä on ehdottoman tosi väite - sekä loogisesti että empiirisesti - vrt. Kantin synteettinen apriori).
 
Jyrki Kataisen paikalle voi asettaa kenet tahansa kansanedustajan, kunhan muistaa käyttää päättelynsä perusteluina yhtä lailla ad absurdumiin asti ad hominem-tyyppisiä mutta subjektiivisesti ehdottomasti tosia mutu-väitteitä kuin minä Kataisen suhteen.
 
Väitän nyt, kuten jo edellä totesin, tasan päinvastoin kuin esim. Takkirauta tai ehkä jopa Kemppinen, että esitettyä hiuksia nostattavan populistista ad hominem-mutu-argumentaatio-mallia voi soveltaa ja käyttää paradigmaattisena esimerkkinä lähes kaikkien vähänkään epävarmuutta sisältävien valintojemme ja päätöstemme logiikasta - atomivoima tietysti mukaanlukien. 
 
Luulemme olevamme rationaalisia, mutta 1) looginen (ajattelun/kielen mahdollisuuden kognitiivis-transsendentaaliset ehdot) kompetenssimme on täysin riittämätön ja 2) psykologiset (affektiivis-kognitiivinen tahto) intressimme (makumme) niin moninaiset ja toisistaan eriävät, että päättelymme (jonka luulemme olevan rationaalista ja objektiivista)  jää väistämättä kehän (ja auktoriteettiuskon) asteelle, josta esimerkkini ad hominem siis on vain typerin mutta ei suinkaan vähiten käytetty muoto.
 
Pätevän ad hominemin kaava, jonka kehä/auktoriteetti olen minä itse, näyttää kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavalta:
 
Minä tiedän, että minä tiedän, että jokin on totta ja oikein.
 
MOT
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Reductio_ad_absurdum
http://think-israel.org/feb08bloged.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Epoch%C3%A9