Kun portin aukaisen

Hyvä kirja ei ole ainoastaan portti maailmaan vaan se sisältää myös todellisuuden, joka tuon portin takaa löytyy - - tai jonka vain sinä löydät.

*

http://www.youtube.com/watch?v=szfKIO18VJ8

Vesa-Matti Loiri - Kun portin aukaisen;  - Henrik Otto Donnerin säveltämä ja Erkki 'Ere' Kokkosen sanoittama laulu vuodelta 1968 - [suomalaisen iskelmän 'salattu ja yksinäinen' mestariteos].

 *

http://www.aanitearkisto.fi/firs2/kappale.php?Id=Kun+portin+aukaisen

http://twilightcola.blogspot.fi/2011_03_01_archive.html

Parran pärinää

Partamies: 'Äääähhhpprrrrrr!' - [?]
*
Päretän tähän kohtaan ylipitkän kommenttini Ironmistressin päreeseen Päivän mietelmä.






1
Ironmistress kirjoitti: Parranpäristys on vaarallisempaa kuin muskelinpullistelu. - Muskeleita pullistellaan yleenäsä siksi, että kaikki voivat nähdä ne ja muodostaa niistä tilanteenarviointinsa. - Muskelinpullistelija yleensäkin pyrkii ratkaisemaan tilanteen ilman konfliktia pelkän pelottelun avulla. - Mutta kun parta pärisee, kukaan ei voi tietää, onko parranpäristelijä tosissaan vaiko bluffaako hän, ja parranpäristäjä on täysin arvaamaton. Yleensä parranpäristelijä kaupan päälle tosissaan pyrkii konfliktiin pelottelun ohella.
*
Kommenttisi raapaisi minua, mutta ei tehnyt haavaa.
*
Käytännössä muskeleitten pullistelu tarkoittaa toisen osapuolen alistamista jo alkuunsa. Sitä kutsutaan usein rauhaanpakottamiseksi, jolla kapitalistinen liberalismi lopulta oikeuttaa militaarisen väkivallan käyttönsä. Perimmältään kyse on 'demokraattis'-oligarkisten markkinavoimien imperialistisesta uhosta.

2
Jos esimerkiksi Eurooppa on nyt ajautumassa konfliktiin, niin mikä sen oikeasti aiheuttaa? Vastaus: 'Milttonilaisen' fiktio-vedonlyöntirahan muskeliöykkäröinti, joka päätyi totaaliin konkurssiin ja romahdukseen - [uhkapeli-kapitalismissa vain yksi taho voi voittaa, muut häviävät; - 'no problem', sanoisi Miltton, 'oikeus on nimenomaan uhkapeliä'].

Radikaali parranpäristelijä tietää tämän ja provosoi. Tilanne jatkuu joko alistumisella pääoman jyräämiseen tai irtautumiseen näistä ihmisen tarpeilla röyhkeästi ja vastuuttomasti keinottelevista peluri-koronkiskureista; - mikäli se enää missään on poliittisesti ja teknologisesti mahdollista, koska globaali monetaristinen finanssi-kapitalismi on vallannut niin demokraattiset valtiot kuin Kiinan autoritaarisen systeemin, joka muistuttaa 1930-luvun lopun natsihallintoa.

Mutta stubbilais-wahlroosilaiselle libertaari-kapitalistillehan on ihan yks hailee, miten maata hallitaan, jos vain kauppa käy pääosiltaan markkinavoimien ehdoilla - [Stubbin tekopyhyys näissä asioissa on kuvottavaa, kuten entiseltä koulukiusaajalta voi odottaakin [= ad hominen + post hoc ergo propter hoc - kyllä vaan ja täysillä!)].

Joka tapauksessa viimeistään syvä konflikti pakottaa myös muskeli-kapitalismin arvioimaan koordinaattiensa konstellaation tai paradigman toisin kuin ennen. Tai se pakotetaan - Euroopan poliittisen sekasorron sekä islamilaisen ydinaseen ja väestöinvaasion avulla. Tällä tavoin säännöstelemätön öky-casinotalous kohtaa itse aiheuttamansa fataalin feedbackin. Kuuluu valtaisa räjähdys ja näkyy suorastaan eskatologinen leimahdus, kun ydinkärjet osuvat Wall Street'iin ja London Citi'in. Se, mikä oli alunperinkin pelkkää fiktiota [casino-raha], haihtuu näin 'toisen kertaluokan' fiktioksi muuttuen savuna ilmaan. Näky on yhtä aikaa sekä vertauskuvallinen että niin kovin todellinen.

3
Huomautus. - Ehdottoman ei-säänneltyä kapitalismia edustava libertaari-hörhö elää platonisessa idea-kuplassa eli ihan omassa laskuopillisessa vedonlyönti-universumissaan. Jätämme hänet sinne [lukkojen taakse] leikkimään kaavoillaan, jotka saattavat toimia ideaalisten alkuehtojensa ja itser/s/iittoisten matemaattisten aksioomiensa puitteissa teoreettisesti, mutta joiden vaikutus yhteiskuntien integraatioon olisi tuhoisa - vielä tuhoisampi kuin stalinistisen panoptikon-kommunismin.

4
Parranpäristelijän strategiana on nimenomaan pitää vastapuoli 'retorisessa ja metaforisessa' epävarmuudessa, kun taas muskelinpullistelija käyttää suoraa voimaa tai sillä uhkailua, olipa hän sitten tekopyhä cocacola-demokraatti tai kuolemaa rakastava itsemurha-talebani.

Silti on syytä muistaa, että vaikka parranpäristelijä [jos hän on strategisesti viisas] provosoikin mahdollisella konfliktilla, pitää hän myös ovea auki diplomaattiselle ratkaisulle ja valitsee viime kädessä itselleen edullisen ja realistisen pragmatismi-option kuin epärealistis-separatistisen fundamentalismi-vaihtoehdon [hän rakastaa Pohjois-Korean hallintomallia yhtä vähän kuin 'demokraattista' kulutus-nautinto-kapitalismia].

Mutta vasta tosi paikan tullen selviää, miten tosissaan parranpäristelijä on. Sillä miksi ihmeessä paljastaa korttejaan aiemmin, jos niiden pimittämisellä voi pelata itselleen etua? Pokerista oppii paljon myös kansainvälisen diplomatian intressi-darwinismista. Uhkapelin ja kiristyksen logiikkaa pitää osata käyttää poliittis-retorisesti casino-talousjärjestelmää eli uhkapeli-kapitalismia itseään vastaan. Siinä pelissä eli taistelussa parranpäristelijän olisi kuitenkin lähes itsetuhoista ja siten mieletöntä käyttää täysin samoja sääntöjä kuin ylivoimaiselta vaikuttava vastustaja. Kiristää voi toki monella tavoin. Toisin sanoen - - .

En kirjoita enempää, koska minua on varoitettu.
.....
'Se on sitten Raunolle varoitus. Syy: pykälän §2 rikkominen. - Seuraavasta tuollaisesta uhkailusta tulee lähtö banaanisaarille loppukuuksi. Täällä ei uhkailla kenenkään murhaamisella.' - - http://takkirauta.blogspot.com/2012/05/mitas-me-vammaiset.html
*
http://takkirauta.blogspot.com/2012/05/paivan-mietelma_17.html
http://testdrivinglife.blogspot.com/2011/07/beards.html

Hyvä retoriikka ei ole manipuloivaa populistista propagandaa vaan ajatuksia herättävää suostuttelua

Kielimafia viilasi tarkennuksia tähän 'säälittävään' mutta loogisesti ovelalla tavalla terveen järjen perusteluksi naamioituneeseen puolustukseen - viimeksi lain, argumentin ja relevanssin toisiinsa kytkeytymisestä  - klo 19.10.

1
Kuten huomataan, kuvan juristi hallitsee suostuttelevan appeal to pity-retoriikan - jopa liiankin hyvin. - Hän ei nimittäin valehtele, mitä tulee syytetyn orpouteen, mutta heti vedotessaan siihen sekoittamalla härskisti keskenään faktisen ja emotionaalisen perustelun (mikä sekaannus on tämän vitsin perimmäinen pointti - ikäänkuin valamiehistö ei tuntisi jutun taustoja)  puolustus johtaa kuulijoita tietoisesti harhaan. Sillä kysehän on lopulta siitä, mitä tapahtui 'vähän' ennen syytetyn orvoksi tulemista. 

Orpouteen ja siten valamiehistön sääliin (ylipäätään tunteisiin) vetoamista syytetyn syyttömyyden - jos ei nyt sentään toteennäyttämiseksi niin ainakin sen puolesta painokkaasti käytettynä perusteluna voi pitää silkkana populismina, olipa sitten kyseessä mikä tahansa rikos.

En kuitenkaan sano, etteikö tunteisiin vetoamisella olisi tapauksesta riippuen paljonkin perusteluvoimaa (esim. mamu-mummot tai kerjäläiset), vaikkei tämä perustelu argumenttina loogisesti pätisikään. - On nimittäin täysin relevanttia vedota inhimillisiin tekijöihin (sairaus, perhe, maassa asumisen kesto) esim. mamu-mummon käännytyspäätöksen kieltämiseksi, vaikka se olisikin vastoin lakia ja siten 'virheellistä' argumentointia.
*
Laki tietysti pyrkii aina olemaan yhtä pätevä kuin loogisesti virheetön argumentti, mutta koska mahdollisimman suureen yleistettävyyteen pyrkivä lainsäädäntö, ollakseen mielekästä ja relevanttia, väistämättä sitoutuu muuttuvaan poliittis-normatiivis-empiiriseen kontekstiin sitä heijastaen ja representoiden, ei se de facto alunperinkään voi rajoituksissaan ja ohjailussaan olla olematta myös epäoikeudenmukainen joitain tekoja, asiaintiloja tai ilmiöitä kohtaan.

Lakia voidaan myös soveltaa epäoikeudenmukaisesti eli lain hengen vastaisesti. On siis täysin selvää, että asiaankuuluvat seikat (relevanssi) pitää ehdottomasti ottaa huomioon arvioitaessa sitä, mikä on oikein ja väärin. Muussa tapauksessa emme tuomitse ihmisiä vaan loogis-matemaattisia symboleja.

[Edes Jumala ja/tai Luonto eivät pysty enää määräämään ikuisia, muuttumattomia lakeja. Carl Schmittin 'aus einem Nichts' oli viimeinen vakavasti otettava yritys vastustaa lainsäädännön muuttumista markkinatalouden apupojaksi. Sen sijaan kommunismi materiaalisesti ehdollistettuine kollektiivi-tavoitteineen oli jo alusta lähtien kapitalismin äpärä.]
*
Tässä erinomaisessa ad absurdum- ääriesimerkissä yleisöön vetoaminen on, kiinnostavaa kyllä, yhtä aikaa (ja tarkoituksellisesti) sekä paatoksellisen typerää että loogisesti peräti ovelaa, koska sen sisäinen logiikka ja emotionaalinen vetoavuus sekoittuvat toisiinsa hämäävämmin kuin tavanomaisissa tunteisiin vetoamisen käytännöissä paljastaen siten juuri ko. tapauksessa käytettyyn vetoamiseen sisältyvän perimmäisen intention eli populistisen manipulaation (totuuden tietoisen vääristelyn oman edun saavuttamiseksi).

Vitsin pointti (sillä opettavainen ad absurdum-vitsihän tämä on) piileekin mm. siinä, että sääliin vetoamista vielä monin verroin kummallisemmalta vaikuttaa se, että miestä ylipäätään syytetään äitinsä murhasta, koska puolustus antaa päättelyketjuja rajusti oikoen ja vääristäen  - silmänkääntötemppuun verrattavasti - ymmärtää syytetyn olleen orpo (äiditön) jo ennen hänen äitinsä äsken tapahtunutta murhaa (haha).

Asiallisesti ottaen mutta karkeaa (myös huvittavaa) virhepäätelmää käyttäen tässä tietysti vedotaan siihen käsittämättömään mystifikaatioon, että yhtäkkinen orpouden tila tekisi epäillyn automaattisesti ikäänkuin kykenemättömäksi tapahtuneeseen rikokseen? 

Perimmältään kyse on käänteisestä vetoamisesta syytetyn psyykkisen tilaan, jonka/minkä kustannuksella unohdetaan kaikki muut faktatekijät ja niiden logiikka. Syytettyä voisikin verrata syyntakeettomaan, joka ei voinut olla tekemättä tekoa, koska ei kyennyt arvioimaan omaa tilaansa (oma tahto puuttui ja jokin 'toinen tahto' pakotti hänet rikokseen). - Nyt siis vain kävi niin onnellisesti, ettei syytettyä nimenomaan säälittävässä orpoudessaan voida pitää (psyykkisesti) kykenevänä murhaamaan äitiään ja että hän edustaa siten loogisesti samaa tyyppiä kuin syyntakeeton: oma tahto tekoon puuttui, jokin 'toinen tahto' (jota orpous muka ilmentää) esti rikoksen ;\ (väite implikoi myös edellä esitetyn loogisen mystifikaation eli 'pervertoituneen' common sensen).

[Huom. Kyseinen 'todistus' on kuin onkin hieman samaa tyyppiä kuin Mooren common sense-todistus kätensä olemassaolosta, jossa Moorelle riitti tiedon/todistuksen perusteeksi pelkästään se, että koemme jonkin ominaisuuden välittömästi; vrt. Wittgensteinin kritiikki Varmuudesta-pohdinnoissa)].

2
'Retoriikan tarkoituksena on vaikuttaa kuulijaan tai katsojaan, mikä tapahtuu esittämällä kohde tai asia tietyllä tavalla. Yksi tyypillinen keino on ilmaisun vajavuus, minkä seurauksena vastaanottajan ja taiteilijan tai reettorin välille muodostuu erityinen suhde. Vastaanottaja ei ole tällöin passiivinen osapuoli, vaan hänen on osallistuttava puuttuvien premissien etsimiseen. Ilmaisun vajavuuden takia vastaanottajassa syntyy suurempi vaikutus kuin jos taiteilijan tai reettorin tarkoittama asia olisi esitetty eksplisiittisen väitteen muodossa, ilman että vastaanottajan olisi tarvinnut täyttää ilmaisua. [Arthur] Danto kirjoittaa: ”suorapuheisuus (ja tosikkomainen kirjaimellisuus/rr) on tällaisen houkuttelevan kutsumisen vihollinen…”. Metaforaa ja taiteen käyttämää retoriikkaa yhdistää se, että niissä on samanlainen rakenne, jolla ”mieli pannaan liikkeeseen”.'
*
http://filosofia.fi/node/5171
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Danto
http://fi.wikipedia.org/wiki/Retoriikka
http://en.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_baculum
http://filosofia.fi/node/4304
http://home.comcast.net/~reasoning/critthink/classes/class10.htm

Vangittu pantteri

Kielimafian jengi taitaa nyt snadisti myhäillä petoallegorialleni. Myhäilkää vain orjat, mutta tehkää korjauksenne - 27.10 - useaan kertaan. Viimeksi klo: 11.10.
*
Viime aikoina olen tuntenut itseni pikemminkin levottomaksi ja ahdistuneeksi kuin masentuneeksi ja melankoliseksi istuessani pyöreän pöytäni ääressä ja katsellessani kauas ulos kolmannen kerroksen ikkunastani.

Näköala on hyvä. Edessä ei ole betonista seinää eikä verhoilla peitettyjä ikkunoita. Lähimmät korkeat talot ovat yli 200 metrin päässä ja vain vasemmalle puolelleni 30 metrin päähän jäävä seitsenkerroksisen talon kolmannen kerroksen parvekkeella istuskeleva, tupakkaa imeskelevä pariskunta voi häiritä minua katseillaan silloin, kun kesäaikaan istun omalla parvekkeellani lueskelemassa. Vajaan puolen kilometrin päässä häämöttää metsä.

Silti koen olevani kuin teljetty vankilaan. Neljän seinän sisälle. Ja mikä merkillisintä - omasta halustani. Ei - nyt sanoin hieman totuudenvastaisesti. En minä haluaisi elää tässä mukavassa kaksiossani kuin häkkiin teljetty pantteri. Mutta koska todella olen ontuva Rabelais - polvet melkein sökönä, vaihtoehtoni ovat rajalliset.

Mieluummin minä totta vie haluaisin vaikka lentää. Tai ainakin juosta lujaa ympäri tätä taloa ja huutaa ääneen: Jippii! Minä pystyn liikkumaan ketterästi kuin petoeläin. Villinä ja vapaana!

Mutta en minä pysty. Enkä minä halua. Enkä minä edes viitsi kuin kaikkein pakottavimmissa tapauksissa: lääkärikäynnit, kirjasto, apteekki, kirjastotalossa sijaitsevan auditorion tiloissa pidettävät konsertit, alko, kilometrin päässä sijaiseva posti, joka toimii R-kioskin tiloissa. Ruoka.net hoitaa suurimmaksi osan ruokarahdin.

Olen sidottu tähän asuntooni, ja vaikka kaipaankin vaihtelua en ryhdy sitä kovin helposti etsimään. Kirjamessuillekaan en lähtenyt, vaikka pyydettiin. Hmm. No - en valita. Itsepähän tein valintani olla lähtemättä.

Ja silti - kuitenkin. Olo on ajoittain samantyyppinen kuin Rilken runon pantterilla, joka kahlehdittiin häkkiinsä, ja jonka turhautumisen voi kyllä havaita, kun sitä tarkoin seuraa. Mutta siinä missä pantteri on teljetty täysin vastoin sen omaa tahtoa, siinä minulla olisi vielä hieman pelivaraa liikkua kaltereitteni ulkopuolella.

Entä jos todella on olemassa ihmistyyppi, joka haluaa elää häkissä - ikäänkuin itse rakentamassaan häkissä? Ja että se kaiken lisäksi vielä jollain merkillisellä tavalla nauttii siitä eikä oikeastaan edes koe olevansa vanki vaan päinvastoin mitä vapain olento.

Mistä moinen vapaudentunne saattaa moni kysyä? Vastaan: mielikuvituksesta, fantasiasta, yksinpuhelusta (lähes konkreettisesta), kirjoittamisesta ja lukemisesta. Sillä mikään ei ole niin vapaa kuin fantasia. Eikä kukaan ole niin vapaa ihminen kuin se, joka kirjoittaa omaa ja muiden elämää fiktioksi.

Rilken pantteri on ihmisen toimesta julmasti vangittu, eikä se voi muuta kuin kävellä häkissään levottomasti edestakaisin, turhautuneen voimansa tunnossa, notkeana, lihaksikkaana ja silmät uupuneesti salamoiden. Tällä tavoin se osoittaa halveksuntansa ihmisille, jotka ovat tulleet sitä tuijottamaan, ihmettelemään ja ihastelemaan.

En voi muuta kuin sääliä tuota eläintä. Sen pitäisi saada juosta kuin tuuli, metsästää ovelasti ja yllättäen, voimakkaan ja reaktioiltaan ylivoimaisen pedon lailla. Mutta ei se voi.

Minä sen sijaan pääsen ulos häkistäni, mutta toisin kuin pantteri, en koe olevani vapaa osittain itse rakentamani vankilan ulkopuolella. En ymmärrä, mitä vapaus 'out there' merkitsee.

Voin kuitenkin aiheellisesti kysyä, osaisiko pennusta saakka vankina elänyt pantterikaan enää elää vapaana luonnossa? Tuskin.
*
Kohtaan Rilken runossa ja vertauksessa paitsi oman psykopatologiani myös vaikutusvaltaisen, modernista sivilisaatiosta käytetyn metaforan. Sen mukaan ihminen on kulttuurin - siis uskonnon, politiikan ja ylipäätään moraalin - kesyttämä eläin (Nietzsche, Freud, Elias), joka on suljettu näkymättömään, byrokratian rautahäkkiin (Weber).

Tuon tavallaan läpinäkyvän häkin sisällä ihmisen käsitys vapaudesta muuttuu toiseksi kuin, mitä se oli ei-byrokraattisissa ja etenkin ei-kristillisissä yhteiskunnissa. Näin tapahtuu kuitenkin alunperin jo sen vuoksi, koska ihmiseläimen aiempi, ulospäinsuuntautuva vaistonvaraisuus ei voi purkaa itseään avoimesti järjestyneissä yhteiskunnissa vaan sisäistyy ja muuttuu psyykkisesti aktiiviseksi energiaksi - vieteiksi ja emootioiksi, jotka sublimoivat ja produsoivat loputtomasti erityyppisiä fantasioita - niin vapaudesta kuin muistakin utopioista.

Tällaisten fantasioitten alkuperä on menetetyssä ja kadotetussa luonnontilassa, jossa ihminen on vaistojensa determinoimana, eläimellisenä olentona, joskus esihistoriassaan elänyt.
*
Elän näin ollen merkillisessä suhteessa yhteisöön ja ylipäätään todellisuuteen. Vaikka koen itseni levottomaksi ja masentuneeksi - häkkiin teljetyksi eläimeksi, niin silti tunnen samalla olevani vapaa, lähes täydellisen vapaa. Mikään ei estä ajatusteni lentoa, mielikuvitukseni liikettä ja fantasioitteni värikkyyttä, elävyyttä ja monimuotoisuutta.

Mutta eihän se, joka elää vankina, voi selvitä henkisesti, ellei hän kykene kuvittelemaan nimenomaan, mitä on olla vapaa.

Ja vaikka pantteri, toisin kuin minä, ei osaa edes haaveilla vapaudesta, niin silti koen olevani tuon häkissään väsyneesti lymyilevän eläimen kaltainen - olkoonkin siis, että olen linnoittautunut omaan vankilaani itse, oman, kahlitsemattoman mutta ristiriitaisen tahtoni sekä osaksi myös yhteiskunnan normitusten pakottamana.

Suhteellisesta vapaudestani huolimatta olen ainakin etäisesti Rilken väkivalloin kahlehditun, turhautuneen ja kärsivän eläimen sukulaissielu. Kummankin olemuksessa on perimmältään jotain täysin kahlitsematonta, raakaa ja julmaa voimaa, jonka niiden töllistelijät voivat aistia lähes konkreettisesti, vaikkeivät sen merkitystä ja olemusta ymmärtäisikään.

Olemme petoja kummatkin. Vaarallisia, voimakkaita ja siten äärimmäisen kiehtovia - lähes vietteleviä petoja, jotka ovat kuitenkin jo kovin väsyneitä vangittuun elämäänsä...
*
Pantteri

Ristikon tankoihin sen katse on
niin uupunut että se jo herpoaa.
Se näkee vain loputtoman ristikon,
sen takana ei mitään maailmaa.

Väkevän notkea on käynti sillä,
se kiertää pienenevää ympyrää
kuin voiman tanssi pisteen ympärillä,
jossa suuri tahto väräjää.

Vain joskus silmäterän hiljainen
verho avautuu -. Ja verkalleen
käy kuva läpi jäntevien jäsenten -
hajoten ääneti sen sydämeen.

Suom. Pentti Saaritsa

Runon kauneutta ei voitane kieltää. Mutta mitä tämä kauneus meille sanoo? Ellei sitä tulkita, se ei sano mitään. Jää näkemättä eläimen kärsimys, ihmisen julmuus, ja kuitenkin nämä elementit luovat runon viitteet, jotka sen ydintä ympäröivät: ihmisen ja eläimen olemisen probleemit.

[Kinnunen kritisoi tässä Kantin käsitteettömyysteesiä kauniin kokemisessa.]

Rilken runo ja tekstisitaatti ovat kirjasta Estetiikka: Aarne Kinnunen, s 155.

Muutos on tulossa - aivan varmasti

Tiedän, että näin ei voi jatkua. Minun on muututtava sisäisesti. Meidän kaikkien on muututtava sisäisesti. Muussa tapauksessa tuhoamme toistemme psyykkisen ja sosiaalisen olemassaolon edellytykset.
*
http://www.youtube.com/watch?v=QUULrCJvwBQ
Sam Cooke - A Change Is Gonna Come
The legendary Sam Cooke sings A Change Is Gonna Come, a song he wrote about the injustice in America. Sam was shot dead at the age of 33 by a hotel manager who claimed he threatened her. It was ruled justifiable homicide. She took out one of the greatest voices this world has ever had at such an early age. I hope you enjoy this masterpiece that was released after his death.

I was born by the river in a little tent
Oh and just like the river I've been running ever since
It's been a long, a long time coming
But I know a change gonna come, oh yes it will

It's been too hard living but I'm afraid to die
Cause I don't know what's up there beyond the sky
It's been a long, a long time coming
But I know a change gonna come, oh yes it will

I go to the movie and I go downtown
Somebody keep telling me don't hang around
It's been a long, a long time coming
But I know a change gonna come, oh yes it will

Then I go to my brother
And I say brother help me please
But he winds up knocking me
Back down on my knees

Ohhhhh....

There been times that I thought I couldn't last for long
But now I think I'm able to carry on
It's been a long, a long time coming
But I know a change gonna come, oh yes it will

Räsänen (Rintin) natsakulttuurien, metaforien ja tuntemattomien sukupuolten maassa

Kirjoitettu kommentiksi takkiraudan päreen "Jahvismista vielä hiukan" pariin kommenttiin.
(Korjauksia klo: 18.45)
*
Motto:
Olen omaa ajattelijanluonnettani toteuttaen inspiroitunut kirjoittamaan tätäkin kommenttia ensin yhdestä, sitten toisesta, ehkä jopa kolmannesta perspektiivistä käsin, pyrkien käsittelemään niitä kaikkia yhtä aikaa sekä jonkinlaisen parallaksisuuden että kontrapuntin puitteissa. Mahdoton tehtävä siis.
Koskaan kirjoittamaan ryhtyessäni en tiedä, tuleeko kyseinen 'tehtäväni' onnistumaan vai ei, ja jos onnistuukin niin miten hyvin. Näin siis tälläkin kertaa.

Mutta jottei totuus nytkään unohtuisi, pitää tunnustaa, että kirjoittaminen on minulle aina pikemminkin intohimoa ja paatosta, suurta hauskanpitoa ja ilon ihmeeseen rakastunutta leikkiä kuin jähmeään ja vuorenvarmasti strukturoituun systeemiin sitoututunutta ekonomiaa.

Silti pidän Immanuel Kantia suurempanana filosofina kuin Nietzscheä, joskin minun mielestäni on miltei häpeällinen väärinkäsitys kutsua Nietzscheä 'vain' filosofiksi. Sillä hän oli jotain enemmän kuin filosofi - eräänlainen oskillaattori, joka kykeni vaistomaan, mihin suuntaan aika on menossa.

***
I
Ironmistress kirjoitti
Kiitos, Ripsa - tuo pieni briljantti tuokoon iloista ilmettä muutoin niin kovin proosalliseen ruukkiin!
***
Taas jokin tunnustusplakaatti...hyvä ettei kersantin natsat!

Onneksi täällä natsakulttuurien maassa on vielä joku, joka pystyy kehumaan ja haukkumaan rankijärjestyksen ulkopuolelta ja rankijärjestystä jyrkästi kaihtaen.

Joku sanoo siihen, että kukaan ei voi päästä rankijärjestyksen ulkopuolelle.

No - siinä tapauksessa minä omistan koko lopun blogielämäni tuon väitteen vääräksi osoittamiseen.

Pyrin siihen, että juuri sinä hetkenä, kun joku minut luokittelee, hän joutuu samalla huomaamaan halkeaman, murtuman ja katkoksen omassa valtahierarkoiden rakennuksessaan - kuten Kotkan stalinistinuoret joskus 1970-luvun alkupuolella minua oikean oppiin - turhaan - 'käännyttäessään'.
(Valitettavasti vain tuo huomaaminen ei johtanut syvällisempiin oivalluksiin kuin vuosia myöhemmin)

Mutta ei tarvitse olla stalinisti. Näkymättömiä, fantasmaattisia hierarkioita on kaikkialla. Niitä syntyy jatkuvasti kuten tuosta blogiplakaatti-ilmiöstäkin huomaamme. Kutsuttakoon niitä vaikka meemeiksi. Yx hailee mulle. Meemi on vain sana muitten samaa asiaa tarkoittavien sanojen joukossa.

II
'Totuus' - jopa niin sanottu faktinen tai kirjaimellinen totuus maailmasta - on aina jonkinasteinen metafora, jota pidetään yllä metonymioiden avulla/kautta.

Kokemus=impressio= idea=(simuloiva) malli=kuva=vertaus=metafora, jota selitetään loputtomien, itseään varioivien metonymioiden sarjalla (vaikka esim. karhu, otso, mesikämmen jne.)
Ja tämä 'kaava' pätee niin ihmis- kuin luonnontieteeseenkin.

III
Take my wise mistress if you can - but you cannot because your thinking is so miserably one-dimensional in its entirety.
*
Kriitikkoni joutuu huomaamaan, että hänen täydellisessä aatteessaan, täydellisessä kaavassaan tai täydellisessä uskossaan on kohtalokas anomalia, joka tärvää hänen hienon teoriansa ja aatteensa - vähän samaan tapaan kuin kvanttifysiikka 'kompromettoi' suhteellisuusteorian.

Please mistress - älä ryhdy nyt selittämään minulle taas, mikä tuossa metaforassa meni faktisesti pieleen. Jos sinä et ymmärrä intuitiivisesti kyseisen metaforan metaforista luonnetta etkä ehkä ylipäätäänkään metaforien pakottavaa voimaa, niin olet kuin mielikuvitukseton kone, joka vain toistaa omia ulkoa oppimiaan kaavoja loputtomiin kuin ennalta ohjelmoitu tietokone - ja mikä pahinta: uskoo koodatun ohjelman olevan itse maailma.

Ohjelmassa on kuitenkin kyse pelkästään simulaatiosta. Tässä ei sinänsä ole mitään yllättävää, mutta kun muistamme edellisestä, että simulaatio on malli eli metafora, niin ajattelumme ja havaintoapparaattimme parallaksisuus tulee peruuttamattomasti ilmi.

Samalla kun simulaatio/malli ilmaisee havaitun, sen säännönmukaisuudet ja muuttuvuudet dynaamisena jatkumona, se väistämättä asettuu oman välineellisyytensä ja empiirisen 'erialustaisuutensa' vuoksi kategorisesti (ontologisesti) eri tasolle kuin ilmaisemansa kohde/ilmiö/muutos.
*
Aivan samalla tavalla ja samassa mielessä fantasia voi olla vain pelkkä oire seksuaalisesta halusta (reaalisesta).
Toisin sanoen: fantasia ei ole halu itse sellaisenaan. Sillä halua jonain, joka on Itse Asia: empiirinen todellisuus kokonaisuudessaan - ei ihmiselle ole edes olemassa, ja jos olisikin, me emme tietäisi siitä mitään - enintään 'nytkähtelisimme' tahdottomasti/tiedottomasti sen determinoimina kuin ameebat.
*
Tietysti tietokone tekee kaiken simuloinnin ja loputtoman toistamisen paremmin kuin sinä mistress tai yksikään muu ihminen. Tietokone on ihmisen orja. Kuten tiedemies (neutr. tieteilijä) ja insinöörikin (sic).

Opettavainen tarkennus

Oletan siis mistress, että olet ihmislajin edustaja, vaikka minulla ei ole mitään empiiristä näyttöä siitä yhtä vähän kuin sukupuolestasi - ja tässä epävarmuuden tilassa joudun elämään luultavasti elämäni loppuun saakka.

Voin vain kuvitella ja fantisoida sinut - ellet sitten 'väen väkisin' ja omaa kunnianhimoasi halua nimenomaan empiirisesti todistaa minulle, haihduttaaksesi kuvitteelliset harhaluuloni (vrt. Weberin Entzauberung) että 'agnostismini' lajiolemuksesi ja sukupuolesi suhteen on vähintäinkin liioiteltua.

Kyseinen 'näyttö' vaatisi kuitenkin minun - rajoittuneen tieteellisen mielikuvitukseni mukaan - varsin mielenkiintoiset laboratoriojärjestelyt...
Mutta mikäli en kuitenkaan tuota näyttöä voi koskaan saada, tulet mistress väistämättä jäämään minulle ikäänkuin jonkin tuntemattoman sukupuolen edustajaksi. Minkä asiaintilan ei tietenkään tarvitse lainkaan vähentää kiinnostustani sinuun ja ajatuksiisi.

IV
Kielen käyttö ajatusten, tunteitten ja affektien ilmaisemiseen on parhaimmillaan jotain aivan muuta kuin kuolleitten muotojen (kaavojen) pyörittelyä.

Tietyssä mielessä se on osoitus paitsi leikkivietistä myös ja nimenomaan taipumuksesta transgressioon luomalla kielestä ja kielessä aivan uusia variaatioita, jotka eivät noudata jotain 'luonnonlakia' tai ole uskollisia jonkin kulttuuris-kielellisen tradition tai ajattelujärjestelmän vaatimuksille.

Tällainen transgressio tai traversio, eräänlainen 'läpimeneminen' tai onton klisheemäisesti ilmaistuna: rajojen rikkominen, on jokaisen kielellisesti luovan ihmisen väistämätön 'kohtalo' - ellei peräti velvollisuus.

Verbaalikko on tavallaan aina tuo Kierkegaardin viettelijä ja ikuinen rakastaja, joka ei kohdettaan koskaan saa tai Nietzschen älyn hurmoksellisten ja lopulta väsyneen epätoivoisten harharetkien Dionysos - nautintoonsa väsähtänyt.

Hän on 'leikkivä rikollinen', joka punoo juonia jopa rakkaimpiensa pään menoksi - ihan vaan kurillaan - ei niinkään pahaa tahtoaan. Sanalla sanoen - suuruudenhullusti: hän on kaiken liikkeen, muuttumisen ja universaalin dynamiikan - siis itse Luomisen - lihaksitulo ja personifikaatio.

V
Mutta palatkaamme lopuksi natsakulttuuriin. Sen edustaja - hierarkisen luokittelun veteraani - on näköjään kiinnostunut minusta. Aion olla varuillani.

'Natsakäskyttäjän' mielestä juuri minulta puuttuu nyt sitä itse paljon mainostamaani huumorintajua, mikäli haluan kritisoida voimakkaasti blogiplakaattien leikkimielistä kierrätystä/jakamista.

Tähän väitteeseen ja kysymykseen minun on kai pakko vastata rehellisesti ja 'nöyrästi': niin puuttuu. Mutta se 'puutos' nyt vain sattuu olemaan minun huumorintajuni syvin olemus.

Etymologi pyydyksiä kokemassa

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen päreeseen "Välipäivän huomautus".
*
Todellisuuden voi ymmärtää tai se on ehkä mahdollista ymmärtää vain metaforisesti (1), mutta metafora ei ole 'pelkkä' keksintö.
Etymologisesti se pohjautuu ja perustuu yleensä aina konkreettiseen (esim. juuri humus=maa termin humilitas=nöyryys alkuperänä) käytäntöön, tapahtumaan tai objektiin.

Ajatellaan esim. käsitettä kokemus, joka vaikuttaisi paljon abstraktimmalta kuin sen 'sukulainen' aistihavainto (aistihavainto ei toki ole yksiselitteinen asia).

Kokemus pohjautuu kokemiseen, ja kokeminen on suomen kielessä tarkoittanut perimmältään ja yhä tarkoittaa pyydysten kokemista. Eli jospa sinne pyydykseen olisi tullut jotain koettavaa eli saalista.

(Etymologisen sanakirjan mukaan kokemus viittaa tietoon, joka on saavutettu toistuvan kokeilun, käsittelyn, koettelun ja testauksen kautta - 'cf. 1377, from O.Fr. experience, from L. experientia "knowledge gained by repeated trials," from experientem (nom. experiens), prp. of experiri "to try, test", "from" ex- "out of" + peritus "experienced, tested." The v. (1533) first meant "to test, try;" sense of "feel, undergo" first recorded 1588.')

Kun sanon, että olen kokenut jotain uutta, se tarkoittaisi alunperin, että olen saanut 'pyydykseeni' kaloja tai metsän eläviä - riippuen siitä, mitä 'pyydykselläni aioin pyytää koettavaksi'...
Pyytäminen näyttäisi merkitsevän näin ollen toivetta 'koettavissa olevasta saaliista'.

Pyydys on siis tarkoitettu pyytämään yleensä vain tietyntyyppistä saalista, joten olemme kokiessamme valmistautuneet nimenomaan tiettyyn 'kokemukseen=saaliiseen'.

Sittemmin nämä konkreettiset ja käytännölliset käsitteet saivat abstraktimpeja merkityksiä ja muuttuivat metaforisiksi - jopa totuuksiksi.

Pyydys=tajunta 'virittyi' kokemaan kaikkea mahdollista saalista/kokemusta, koska se transsendoitui kielen kehityksen myötä.
Toisin sanoen tajunta ylitti radikaalilla tavalla konkreettista käytäntöä ilmentävien ilmaisujen rajat ja niihin 'sidotun' ostensiivisen (osoittavan) tavan nimetä ja 'verifioida' ('todentaa') todellisuutta (2)

Me vain olemme useimmiten unohtaneet tämän kehityskulun vaiheet. Toisaalta emme pysty täysin ymmärtämään, mitä konkreettisille sanoille/käsitteille lopulta tapahtui tietoisuudessamme tajunnan 'laajennuttua' (kielellistyttyä ja käsitteellistyttyä) sekä diakronisessa että synkronisessa (ajallisessa ja ei-ajallisessa) ulottuvuudessa.

Joka tapauksessa ne transformoituivat kielellisen abstrahoinnin, symbolifunktion, prosessissa esittämään aivan toisenlaista roolia kuin, mikä niillä alunperin oli.

Niin sanotut totuudet perustuvat metaforisoituneeseen konkreettiin - pidettiinpä näitä metaforia, metonymioita ja antropomorfismeja sitten illuusioina (3) tai ei.

*
Alla joitakin aiheeseen liittyviä etymologisia sanaselityksiä linkistä http://www.etymonline.com/
*
etymology
1398, from Gk. etymologia, from etymon "true sense" (neut. of etymos "true," related to eteos "true") + logos "word." In classical times, of meanings; later, of histories. Latinized by Cicero as veriloquium.
*
experience
1377, from O.Fr. experience, from L. experientia "knowledge gained by repeated trials," from experientem (nom. experiens), prp. of experiri "to try, test," from ex- "out of" + peritus "experienced, tested." The v. (1533) first meant "to test, try;" sense of "feel, undergo" first recorded 1588.
*
concrete (adj.)
1471, from L. concretus, pp. of concrescere "to grow together," from com- "together" + crescere "to grow" (see crescent). A logicians' term until meaning began to expand 1600s. Noun sense of "building material made from cement, etc." is first recorded 1834.
*
abstract
1387, from L. abstractus "drawn away," pp. of abstrahere, from ab(s)- "away" + trahere "draw" (see tract (1)). Meaning "withdrawn or separated from material objects or practical matters" is from 1557; specifically in ref. to the arts, it dates from 1915; abstract expressionism from 1952. Meaning "summary of a document" is from 1528. The verb is first recorded 1542.
*
metaphor
1533, from M.Fr. metaphore, from L. metaphora, from Gk. metaphora "a transfer," especially of the sense of one word to a different word, lit. "a carrying over," from metapherein "transfer, carry over," from meta- "over, across" (see meta-) + pherein "to carry, bear" (see infer).
*
concept
1556, from M.L. conceptum "draft, abstract," in L. "(a thing) conceived," from pp. of concipere "to take in" (see conceive). In some 16c. cases a refashioning of conceit (perhaps to avoid negative connotations); conception in the womb sense was c.1300.
*
truth
O.E. triewð (W.Saxon), treowð (Mercian) "faithfulness, quality of being true," from triewe, treowe "faithful" (see true). Meaning "accuracy, correctness" is from 1570. Unlike lie (v.), there is no primary verb in Eng. for "speak the truth." Noun sense of "something that is true" is first recorded c.1362.
"Let [Truth] and Falsehood grapple; who ever knew Truth put to the worse, in a free and open encounter." [Milton, "Areopagitica," 1644] Truth squad in U.S. political sense first attested 1952. Truthiness "act or quality of preferring concepts or facts one wishes to be true, rather than those known to be true," catch word popularized in this sense by U.S. comedian Stephen Colbert, declared by American Dialect Society to be "2005 Word of the Year."
*
fact
1539, "action," especially "evil deed," from L. factum "event, occurrence," lit. "thing done," from neut. pp. of facere "to do" (see factitious). Usual modern sense of "thing known to be true" appeared 1632, from notion of "something that has actually occurred." Facts of life "harsh realities" is from 1854; specific sense of "human sexual functions" first recorded 1913. Factoid is from 1973, first explained, if not coined, by Norman Mailer.
"Factoids ... that is, facts which have no existence before appearing in a magazine or newspaper, creations which are not so much lies as a product to manipulate emotion in the Silent Majority." [N. Mailer, "Marilyn," 1973]
*
illusion
c.1340, "act of deception," from O.Fr. illusion "a mocking," from L. illusionem (nom. illusio) "a mocking, jesting, irony," from illudere "mock at," lit. "to play with," from in- "at" + ludere "to play" (see ludicrous). Sense of "deceptive appearance" developed in Eng. c.1374. Illusionist "conjurer, magic act performer" is from 1850. Illusive formed in Eng. 1679; the other adj. form, illusory (1599) is from Fr. illusorie, from L.L. illusorius "of a mocking character," from L. illudere.

(1) Tätä käsitystä voisi verrata Einsteinin lausumaan, jonka mukaan todellisuuden/elämän voi ymmärtää ikäänkuin kaikki olisi pyhää tai sitten niin että mikään ei ole pyhää.

(2) Kokemus artikuloituessaan kieleksi, kielessä ja kielenä muuttui kantilaisittain transsendentaaliseksi - ajattelun rajoja sekä mahdollisuuksia koettelevaksi, eikä sitä ollut syytä erottaa ajattelusta, reflektiosta niin vahvasti kuin Ockhamin terminismi ja nominalistinen empirismi tekivät.

Looginen atomismi ja empirismi tosin etsivät havainnon kanssa yksi yhteen kieltä, mutta tämähän osoittautui nopeasti skientistis-metafyysiseksi itsepetokseksi.
Nominalistien kanta on tässä asiassa pikemminkin loogis-matemaattis-syntaktinen kuin transsendentaalis-etymologis-semanttinen.

(3)"What then is truth? A mobile army of metaphors, metonyms, and anthropomorphisms: in short, a sum of human relations which have been poetically and rhetorically intensified, transferred, and embellished, and which, after long usage, seem to a people to be fixed, canonical, and binding.
Truths are illusions which we have forgotten are illusions—they are metaphors that have become worn out and have been drained of sensuous force, coins which have lost their embossing and are now considered as metal and no longer as coins..."

(Nietzsche: 'On truth and lie in an extra-moral sense, 1873, ote julkaisemattomasta luonnoksesta -http://www.geocities.com/thenietzschechannel/tls.htm)

Ovatko mielenliikkeitten nimet faktoja vai metaforia?

Kommentti Petri Järveläiselle päreessä "Klassinen teismi ja sen kritiikki".
*
jarvelainen sanoi... mm.

Jos katsomme aleksandrialaisten ja kappadokialaisten isien raamatunselityksiä, ne ovat eräässä mielessä "historiallis-kriittisiä". Esim. faarao ei surmauttanut esikoisia historiassa, he sanovat, vaan kyse oli tietenkin propassioiden kuolettamisesta. Augustinuksen De Genesi (saat siitä Amazonista huokean englanninnoksen) käsittelee tätä kysymystä juurta jaksain.
Kirjaimellinen merkitys on hänelle merkitys, jota kirjoittaja on itse tarkoittanut, ei ulkoisessa tekstissä oleva fundamentalistisesti tulkittu kirjaimellinen merkitys. Niinpä luomisen kuudesta päivästä kirjaimellinen merkitys on se, että Jumala loi maailman yhdessä ikuisuuden momentissa ja kuusi päivää ovat tämän yhden päivän eri ulottuvuuksia samassa momentissa. Muistaakseni olet maininnut hyllyssäsi olevan Cambridge Companion to Augustine. Siinä on yksi artikkeli tästä kysymyksestä.
*
Rauno Rasanen sanoi...mm.

Petri
Se artikkeli, johon viittaat, on tietysti Simo Knuuttilan 'Time and Creation in Augustine'
......................
'Esim. faarao ei surmauttanut esikoisia historiassa, he sanovat, vaan kyse oli tietenkin propassioiden kuolettamisesta.'Viitataan siis todelliseen 'tapahtumaan' joskin narraation kautta.

Mutta onpa kyllä aika hankalasti ilmaistu ja vaikeasti ymmärrettävissä tuo propassioiden kuolettaminen, ellei satu olemaan perehtynyt Augustinukseen.

Tässä on kyllä vaarana lipsua metaforiseen - yksi ('harha-')askel ja mielikuvitus ottaa lopullisesti vallan teologin/filosofin (muka) vakavuudesta ;)
*
jarvelainen sanoi...

Rane
Joo, se on hyvä artikkeli, ja nyt kun muistutat, niin viittaan siihen! Tarkoitin kuitenkin Thomas Williams, Biblical interpretation samassa teoksessa.
*
RR

Aha!

Kun mainitsit aihetta käsittelevän artikkelin, en ajatellut, että viittaat kommenttisi koko viimeiseen kappaleeseen, vaan pidin lähtökohtana juuri edellä käsittelemiäsi luomisen ja ajan/ikuisuuden käsitteitä.

Muussa tapauksessa olisin ilman muuta etsinyt kirjasta eksegeettistä artikkelia, koska siitähän tuossa propassion 'historiallis-kriittisessä'(?) tulkinnassa oli kyse.

Opimme tästä jälleen sen, että kannattaa lukea artikkelista muutakin kuin pääotsikko ja alaotsikot, ennenkuin väittää siitä yhtään mitään ;).
*
Täytynee lukea Williamsin juttu, koska minun kaaliini tuo esitetty tulkinta ei 'historiallis-kriittisen' metodin sisälle oikein mahdu.
Tai mahtuu kyllä - jos nyt vähän venytetään kirjaimellisen tulkinnan 'käyttömahdollisuuksia'.

Mutta juuri sehän tässä muodollisesti onkin ongelma: missä vaiheessa kirjaimelliseksi tarkoitettu tulkita ei enää uskottavasti ilmaise todellista historiallista, aktuaalista tapahtumaa vaan pikemminkin symbolisoi jotain, jonka olemassaolo on lähinnä tiedostamatonta: tässä tapauksessa siis propassio. (Kts. PS.)

Näin epämääräinen ja hämärä (tiedostamaton) mielenliike saattaa siten olla ilmaistavissa kielessä pikemminkin metaforana kuin tosiasiana.

Se, että mieli muodostaa arvostelman propassiosta ei mielestäni ole mikään todiste siitä, että kyseessä olisi kirjaimellinen ja siten faktinen arvostelma. Ovatko esimerkiksi unet tosiasioita vai symboleja?
Onko se levottomuus, jonka aika ajoin koen itsessäni mahdollisesti seksuaalista halua, viinanhimoa, yksinäisyyttä, depressiota hypomaniaa, aggressiota jne.?

Mikä tahansa näistä vaihtoehdoista antaa kyllä nimen levottomuudelleni, mutta toisaalta myös mikä tahansa niistä saattaisi olla faktisesti totta.
Eli merkitseekö jonkun vaihtoehdon toteutuminen nimenomaan sitä, että juuri se ilmaisee levottomuuteni tosiasiallisen syyn ja luonteen?

Valitessani (jos kyse tässä tapauksessa voi ylipäätään olla valinnasta; ja jos ei niin silloin kai kyseessä on fakta, mutta sen tiedostaminen (ja nimeäminen) jää hyvin vaillinaiseksi, koska se EI ollut valinta vaan determinoitu reaktio ärsykkeeseen) ja hyväksyessäni yhden vaihtoehdon eli tehdessäni siitä arvostelman, voitaneen puhua kirjaimellisesta ja aktuaalisesta tulkinnasta.
Vai voidaanko sittenkään? Olisin voinut valita toisinkin.

Mieleni valinta on useinkin hyvin sattumanvarainen. Siitä seuraa, että arvostelmani on vähintäin yhtä paljon symbolinen kuin faktinen.

Propassiot eli energeettiset impulssit ovat periaatteessa nimettömiä. Toisin sanottuna - Ricoeurin tapaan - 'halun kohtalot ovat tuntemattomia'.

Siksi niiden nimityksetkään (arvostelmat) eivät voi olla kirjaimellisia ja faktisesti tosia.

*
En siis ole lukenut artikkelia, mutta lienee selvää, että Augustinuksen tapa käsitellä kirjaimellisen (historiallis-kriittisen) ja metaforisen (allegorisen) suhdetta ei ole läheltäkään sama kuin se, missä kontekstissa ja sapluunassa me tätä jakoa nykyään analysoimme Nietzschen, Peircen, Freudin, Saussuren ja postmodernin metaforakeskustelun jälkeen.

Voimmeko ylipäätään kovinkaan hyvin ymmärtää edes tekstien kautta sitä mentaalista ja aatteellisesta eetosta, jonka vaikutuksessa Augustinuskin teologiaansa ja filosofiaansa kehitteli.

No - ainakin voimme tehdä hyviä arvauksia ja kumoamisia...
*
PS. Propassion määritelmä Järveläisen päreessä Ensimmäiset kiusaukset.

'Tunteen synnyssä vaikuttaa kuitenkin aistielämä, ruumiillinen ehdotus järkevälle mielelle, joka silloin kun se ottaa ruumiillisen ehdotuksen vastaan, muodostaa sitä koskevan arvostelman, joka on siis varsinaisesti tunne.
Ruumiin ehdotus on esitunne, propassio. Mikäli mieli ei muodosta siihen liittyvää arvostelmaa, ei tunnetta synny.'