Kuvissa WSOY:n syksyn 2010 naiskirjailijoiden esittely sekä NSDAP:n myrkkykääpiö (The Poison Dwarf) eli käärmeenkielinen propagandaministeri Joseph Göbbels (159 cm). - Oikealla kirjailija, sotasankari ja biologi Ernst Junger.
*
28.6 - viimeksi tarkennuksia joskus yöllä. - Huomattavia täydennyksiä lukuun 1. Nämä lisäykset hieman kyseenalaistavat päreen alkuperäistä, jo muutenkin vinksallaan olevaa rakennetta, mutta ei voi mitään - aiheesta näyttäisi joka tapauksessa muhivan jossain vaiheessa uusia päreitä.
Vanha kulttuuri on kuin vanha metsä; kaadat sen kerran, ja tilalle kasvaa demokraattista pusikkoa. (Pauli Pylkkö:
Lemuurien yö - Ernst Junger ja kansallissosialismi).
1
Luku 2 on suora kommentti Kemppisen päreeseen WSOY, Otava ja Tammi (25.6). - Etenkin luku 1 ja pääosin myös luku 3 ovat loikkauksia 1920- ja 30-luvun Saksaan Ernst Jungerin ja eräiden muiden, briljanttien antimodernistien vanavedessä.
Osa näistä wagnerilais-schopenhauerilais-nietzscheläisistä, antimodernisteista 'radikaali-konservatiiveista' flirttaili natsismin kanssa (ja pettyi nopeasti Hitlerin linjaan). Junger, joka ei koskaan liittynyt natsipuolueeseen kuten Heidegger ja Schmitt, teki lopulta selvän pesäeron natsimafiaan allegorisessa kirjassaan
Marmorijyrkänteillä.
Väitetään, että vain Jungerin I maailmansodan aikainen sotasankaruus (Jungerista tuli Saksan armeijan historian nuorin luutnatti; J. oli toisin sanoen häikäisevän taitava ja karismaattinen ryhmänjohtaja) ja hänen erittäin suosittu esikoisteoksensa, päiväkirja-esseemäinen ja ajoittain jopa aforistinen, sodan brutaalin ja groteskin eli kauhean kauneuden kuvaus
Teräsmyrskyssä (vain Mannin
Buddenbrookeja myytiin Saksassa enemmän) esti natseja murhaamasta häntä.
Marmorijyrkänteillä romaanin (1939) aatteellinen tunnelma on melko lailla toinen kuin Teräsmyrskyssä teoksen (ensimäinen painos 1920; Junger teki huomattavia muutoksia ja lisäyksiä seuraaviin painoksiin). Sotaa ei enää ihannoida esteettisesti tai moraalisesti (sotilaitten uhrautuvuus, kurinalaisuus ja toisaalta kunniallisuus) vaan sodankäynnin rinnalle on astunut ehkä itse sotaakin, joka tuhoaa rakentaakseen uutta ja muka parempaa, perustavampi elementti: ikuisesti synnyttävä Luonto ja sen kiertokulku. - Ernst Junger itse opiskeli -30-luvulla biologiaa ja hänestä tuli etevä hyönteistutkija (ilman loppututkintoa).
On muistettava, että Jungerin nuorempi veli (joka on M-romaanin Otho) Friedrich Georg Junger julkaisi hänkin 1939 Saksan (ehkä koko maailman) ensimmäisen ympäristöpoliittisen traktaatin (se kyseenalaisti luonto- ja ympäristö-ideologisesti natsienkin massiiviset teknologia-invaasiot) -
Illusionen Der Tecknik (sodan jälkeen
Perfektion der Tecknik), jolla oli vaikutusta myös Heideggerin kuuluisaan Tekniikka-kirjoitukseen, kuten oli Ernst Jungerin
Der Arbeiter'illa 1932, josta Heidegger ohjasi jopa seminaareja.
Poliittisesti kummatkin Jungerit ovat vaikutuksestaan ja merkityksestään (myös arvostuksestaan) huolimatta yhä edelleen huonossa huudossa (koska eivät tuominneet natseja julkisesti) myös kestävän kehityksen kapitalismin sisäistäneessä Saksan Vihreitten puolueessa - puhumattakaan Saksan muista, varsinaisista 'pankkipuolueista'.
M-romaanin ei-syyttävän joskin vertauskuvallisuudessaankin selkeän ja sittemmin profeetalliseksi osoittautuneen natsismi-kritiikin lisäksi pitää muistaa myös, että Ernst Junger oli erittäin lähellä Hitlerin surmaamista 1944 yrittäneitten upseerien sisäpiiriä, vaikkei siihen välittömästi itse kuulunutkaan (eikä häntä silloinkaan teloitettu!?).
*
Ernst Junger oli hyvin lähellä kansallissosialisteja 1920-luvulla, mutta ei koskaan liittynyt itse puolueeseen. Hän tunsi melko hyvin kirjallisuustieteestä väitelleen Göbbelsin (joka myös ilmoitti Jungerille henkilökohtaisesti M-romaanin sensuurista) ja suuren osan natsien sisäpiiriä. Meidän on jo tämän vuoksi syytä pitää Marmorijyrkänteiden mauretanialaista veljestöä aatteineen allegoriana natseista, veljestön riistanvalvoja Braquemartia Göbbelsinä ja/tai Hitlerinä sekä järjestön väkivaltaista kohtaloa yhtenä terävimmistä ja profeetallisismmista natsi-Saksan tulevaisuuden kuvauksista.
Jungeriin verrattuna Gunter Grass, jolle M-romaani on luultavasti toiminut yhtenä fantastisen realismin esikuvista, vaikuttaa minusta hieman tekopyhältä ja jälkiviisaalta räksyttäjältä (Grass osallistui sotaan 17-vuotaana mm. SS-joukoissa, minkä hän paljasti virallisesti vasta 2006) - puhumattakaan anglo-amerikkalaisesta, kaikki perspektiivit sumentavasta natsifobiasta kärsivien liberaalidemokraattisten kapitalistien taivasteluista..
Jungerilla oli tietenkin merkittäviä vastustajia jo 1920- ja -30-luvulla myös natsien vastaisessa, antimilitaristisessa kulttuuripiirissä, mutta heistä esim. überpasifisti Herman Hesse vaikuttaa nykyään kovin teennäiseltä ja laimealta (vaikka olenkin lukenut Arosuden nuorena kolmeen kertaan). - Thomas Mann taas kiemurteli tässäkin asiassa pitkään (oikeastaan koko ikänsä -esim.
Tohtori Faustus, 1947) omassa ambivalenssissaan, vaikka vastustikin natseja lopulta jyrkästi lähtien maanpakoon.
Thomas Mannin poika Klaus Mann kirjoitti Marseillesta toukokuussa 1933 Gottfried Bennille erittäin selväjärkisen kirjeen, jota kannattaa siteerata, koska se muistutti myös minua itseäni nietzscheläisten lähtökohtieni 'sokeista pisteistä'.
'[T]hose intellectuals who voluntarily supported Hitler were all too often the victims of self-indulgence and lack of intellectual discipline. 'Too strong sympathy for the irrational', he wrote, 'leads to political reaction if one is not hellishly careful. First, the great gesture against 'civilization' which, as I know, is all too attractive to men of the spirit; then suddenly one has arrived at the cult of violence, and then one is with Adolf Hitler.' (Gordon A. Graig:
Germany 1866-1945;1978 painos, s. 645)
Asia ei toki ollut aivan näin yksinkertainen (esim. Schmitt ja Heideggerko älyllisesti laiskoja?), mutta silti se osuu todella arkaan kohtaan. Benn raivostui Mannille, mutta natsien perimmäisen väkivaltaisuuden tajuttuaan irtaantui heistä 'pitkien puukkojen yön' jälkeen (heinäkuun 1934 puhdistukset, joissa mm. SA:n päällikkö Röhm teloitettiin).
Heidegger luopui poliittisesta toiminnasta myös 1934 (mutta ei koskaan natsipuolueen jäsenyydestä) oltuaan vuoden verran yliopistonsa (Freiburg) poliittisesti valittuna 'natsi'rehtorina.
Carl Schmitt, joka oli sekä kritisoinut natseja että kokenut heidät vaihtoehdoksi Weimarin tasavallan (Saksa 1919-33) ajoittaiselle poliittiselle kaaokselle, sekaantui politiikkaan vakavimmin ja liittyi natsipuolueeseen maaliskuussa 1933, mutta joutui pian epäillyksi opportunismista etenkin niiden taholta, jotka olivat joutuneet hänen purevien kommenttiensa kohteeksi (Himmler ja SS:n johto). Göring kuitenkin lopetti Schmittin vainoamisen, mutta Schmitt ei enää tämän jälkeen vaikuttanut poliittisesti merkittävissä asemissa.
Ernst Jungerin asema oli siis, todettakoon tämä vielä kerran, melkoisen paradoksaalinen. Nuorena sotasankarina ja militaristina hän oli ollut 1920-luvulla lähempänä kansallissosialisteja kuin yksikään edellä mainituista, mutta ei koskaan liittynyt puolueeseen vaan päinvastoin etääntyi siitä -30-luvulla pitäen selvän pesäeron ja kirjoitti profeetallis-allegorisen apokalypsin natsivallan kohtalosta.
Julkisesti ja virallisesti Junger ei siis natseja tuominnut, eikä sellaista itsenäisyyttä ja itsepäisyyttä voida yhä vieläkään sietää tai antaa anteeksi nykypäivän saksalaisessa politiikassa, joka näyttää rahavallan myllyssä banalisoituneen yhtä tylsäksi kuin Jurgen Habermasin abstrakti jaarittelu (lopultakin itsensä kumoavasta) ideaalisesta puhetilanteesta sekä typerän pedantista ja mikä pahinta - yleisimpien puhetilanteiden ad hominem-käytännöille vieraasta (juristi-)diskurssietiikasta; - (toteutuakseen täydellisesti Habermasin ideaalisesta puhetilanteesta pitäisi poistaa politiikka - siis itse kommunikaatio! - kokonaan).
Mutta siellä hän, Ernst Junger, on ja pysyy - saksalaisen sielunmaiseman yhtenä kaikkein syvimmistä personifikaatioista. Ei edes raha voi vesittää hänen arvoaan tai pestä hänen kyseenalaista mainettaan puhtaaksi.
En malta olla vielä sivaltamatta, että Jungerin kaltaiset miehet kestävät jopa piintyneimpien ortodoksi-psykoanalyytikkojen (Theweleit, Siltala) 'alapäätarkastukset'. Ehkä he jopa salaa nauttivat niistä, mikä militaristista kunniakulttuuria edustavan salahomo-eroottisen persoonallisuuden psykopatologiaan hyvin sopiikin.
2
Olin satavarma, että Kemppinen kirjoittaa juuri tästä aiheesta juuri tänään [myyvätkö tulevaisuuden kirjakustantamot kirjoja vai kirjailija-julkkiksia?]. - Hieno on teksti. Vielä jostain sentään löytyy kustantamoja lähellä oleva, asiantunteva ihminen, joka uskoo aidosti kieleen ja sanoihin - taiteen koko lumoukseen ihmisen perimmäisenä tarkoituksena ymmärtää ja hahmottaa itseään tässä maailmassa. Ja joka suhtautuu kirjojen kustantamiseen voitontavoitteluna yhä vielä myös sivistystoiminnallisista lähtökohdista käsin. Eikä siis halua tehdä kirjailijoista pelkästään itseään kauppaavia huoria eikä kustantamoista (tuotepornon myyjistä) pelkkiä kirjailijan (josta on tullut kirjan sijaan tuotepornon esine) ja kirjailija-huoran tarjoamien palvelujen ostajan (ko. esineen kuluttajan/esineestä nauttijan) välisen suhteen kyynisiä lobbareita (parittajia).
Kun suurista kirjakustantamoista, WSOYsta (ja pienemmästä Otavastakin) on suureksi kauhukseni ihan oikeasti tulossa pelkästään kirjailijatreffejä järjestäviä paritusfirmoja sekä ihmisnautaa myyviä säästömarketteja tai ylipäätään kapitalismin populistisiin epäolennaisuuksiin keskittyviä rihkamakauppiaita, on sentään lohduttavaa ajatella, että maasta löytyy myös pienkustantamoita, jotka ottavat riskin myydä muutakin kuin ihmislihaa = kohuelämäkertoja sekä ruokareseptejä valtamedian (ent. keltainen lehdistö) aivopesemille, uteliaisuuden tyydyttymistä perimmäisenä makukriteerinään pitäville kuluttaja-kannibaaleille, jotka ovat masturbatorisessa voyerismissaan addiktoituneet julkkiksiin.
Mutta olkoon. Palaan tähän aiheeseen hieman yllättävästä mutta silti hyvin ymmärrettävästä perspektiivistä käsin omassa blogissani. Kiitos vielä kerran. Tänä päivänä uskon Kemppiseen. Huomenna ehkä en. Mutta sehän ei tietenkään ole hänen ongelmansa vaan minun.
3
Jos voisin ja osaisin, kirjoittaisin pelkästään ajatuskokeena uusiksi Saksan 1900-luvun historian lähtien vuodesta 1933. Hitler murhataan, hitleristiset mafioso-natsit eliminoidaan (myös Röhm, tässäkin tapauksessa) ja valtaan nousee (kuviteltu) kansallis-konservatiivinen, Carl Schmittin, Martin Heideggerin, Ernst Jungerin ja Gottfried Bennin intellektuaalis-poliittinen tetrarkia - kuten Diocletianus, Maximianus, Galerius ja Constantius aikoinaan Rooman valtakunnassa.
Ideani pointti, lukiessani
Ernst Jungerin Marmoririjyrkänteillä-romaania ja sen täydentävää Pauli Pylkön (joka on erinomainen kulttuurifilosofinen esseisti ja Saksan kulttuurihistorian asiantuntija) perusteellista romaani- että Junger-esittelyä, on siinä, että kansallinen ja antimodernistinen (natseista 'vapautettu') Saksa (ei suinkaan kommunistinen Neuvostoliitto (kapitalismin kollektivisoitu perversio, johon kansa ei milloinkaan uskonut toisissaan: tämä sanottuna contra Zizek) oli ainoa todella vakavasti otettava voima kapitalismin (joka ei sisältöjä siedä eikä laatua tunnista/PP) kaiken yhdeksi ja samaksi kauppatavaraksi tekevää ihmisen prostituoimista vastaan.
En siis allekirjoita noin vain, en ainakaan ainoana selityksenä sitä, että natsismi olisi ollut pelkästään reaktio kapitalistisen järjestelmän taloudelliseen kriisiin - sen eräänlainen 'maastovaihde': väkivaltaa, autoritaarisuutta ja terroria sakkaavien tehojen palauttamiseksi ja lisäämiseksi. Sellainen selitys on, kuten pelkästään Jungeria lukiessa tajuaa, liian yksipuolinen vaikkei suinkaan väärä.
Hitleristiset natsit kuitenkin tärväsivät (aikaansaaden megaluokan eurooppalaisen katastrofin) tuon syvältä saksalaisesta mytologiasta kumpuavan, modernin teknologian tuhoavaa yksipuolisuutta, ihmisen globaalia kauppatavaraistumista ja nautinnon kulutuspakkoa vastustavan eetoksen, joka nousi viimein -70-luvulla etenkin ympäristönsuojeluaatteena politiikan teon merkittäväksi lähtökohdaksi.
Toisin kuin liberaalidemokraattiset politiikan historian lakeijat tekopyhästi spekuloivat, kansallista identiteettiä korostavien ja ei-marxilaista sosialismia jungeriläisesti kehittelevien antimodernistien alkuperäisistä lähtökohdista ei kuitenkaan, ikäänkuin väistämättömällä logiikalla, olisi ajauduttu Hitler-natsismiin, jota voi pitää rikollisimpana ja valheellisimpana populismina, mitä moderni maailma on koskaan kokenut.
Välttämätön ja riittävä syy natsismin läpilyöntiin Saksassa ei ollut (kuten ei ollut yksinomaan kapitalismin kriisikään) autoritaarisen, alunperin hegeliläiseen oikeuskäsitykseen ja virkamieshallintoon perustuvan Preussin valtion (joka lakkautettiin sodan jälkeen peräti lailla Churchillin vaatimuksesta!) 'geeniperinnössä', jota ei muka mitenkään olisi voitu välttää.
Silti Hitler kieltämättä oli saksalaisessa antimodernismissa piillyt vakava patologinen oire (tosin jokaisessa ideologiassa on patologiansa!), joka äityi sittemmin pahanlaatuiseksi, miltei tappavaksi taudiksi.
Kuitenkin jo Ernst Junger kokeneena sotilaana sekä väkivallan psykologista luonnetta ja vaikutusta ihmiseen tajuavana kirjailijana kertoi
Marmorijykänteissä (1939) - melko helposti läpi nähtävän ja tulkittavan allegorian kautta, mikä tulisi olemaan Saksan aloittaman - valheeseen, kiristykseen ja uhkaan perustuneen - sodan kulku ja lopputulos:
kahlitsematon barbaarisuus ja itsetuho.
Mutta me olemme nyt - lähes lopulliseen kuolemaan johtaneen sairauden osittain vielä heikentäminä - silti toipuvina - kokeneempia, valmiimpia, viisaammpia ja varovaisempia. Emme anna enää tartuttaa itseemme jo koettua ja läpielettyä, populististista hulluutta (olemme tulleet vastustuskykyisemmiksi), emmekä siis anna hulluuden tapahtua enää uudestaan - muttemme myöskään halua parantaa sitä kapitalismilla, joka ei omista patologisista oireistaan piittaa vaan jopa tekee niistä mahdollisimman hyvin myyvää typerryttävää, latistavaa ja tasapäistävää roskaa.
Katsokoot siis puolestaan nyt - jälleen kerran - vapaan markkinatalouden puolesta kirkuvat papukaijat oman talousideologiansa lopputulemaa suoraan kasvoista kasvoihin. Mitä he näkevät? Muun muassa WSOY:n - tuon Suureksi Bordelliksi ja Parittajaksi ellei peräti Baabelin Portoksi muuttuneen entisen kirjakustantamon. Oman kuvansa.
Kauhistuneena joudun kuitenkin seuraamaan, miten tämä globaalin vaihtotalouden joka helvetin ääreen ja koloon maan päällä kuskaava megaluokan kamasaksa reagoi oman kuvansa näkemiseen:
'- - Hmm' (mutisee hän).
' - Hieman kuvamanipulaatiota ja eikun myyntiin. - - Paljonkohan ylihintaa omasta kuvastaan kehtaisi pyytää kirjamarkkinoilla?'
Huora mikä huora - vaikka tulisilla lieskoilla ja kipunoivilla hiilillä persettään kärventäisit (siitäkin kapitalismin portto nimittäin oppii nauttimaan).
PS.
Purevan itsekriittinen kysymys: Missä mielessä jungerilais-kansallinen aatemaailma todella, oikeasti, eroaa lähtökohdiltaan, periaatteiltaan ja kuvitelluissa tavoitteissaan sionil - anteeksi soinilaisesta (PERSU) nationalismi-populismista (jos eroaa)?
PPS.
Göbbels-sitaatista löytyy tuttua logiikkaa. Poliitikot käyttävät sitä joka päivä. Tämä jos mikä on 'rehellisintä' ad hominem-argumentoinnin (laajasti käsitettynä: valheen) puolustusta kaikkein pahamaineisimmillaan ja äärimmillään.
'If you tell a lie big enough and keep repeating it, people will eventually come to believe it. The lie can be maintained only for such time as the State can shield the people from the political, economic and/or military consequences of the lie. It thus becomes vitally important for the State to use all of its powers to repress dissent, for the truth is the mortal enemy of the lie, and thus by extension, the truth is the greatest enemy of the State.' (Joseph Goebbels)
*
http://kemppinen.blogspot.com/2010/06/wsoy-otava-ja-tammi.html
http://www.hs.fi/juttusarja/partanen/artikkeli/Kirjailija+kauppatavarana/1135258125528/?cmp=tm_etu_kolumni
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Euroopan++idylli+murtuu/HS20070121SI1KU02ub2
http://www.kiiltomato.net/?rcat=K%E4%E4nn%F6skirjallisuus&rid=1682
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ernst_J%C3%BCnger
http://en.wikipedia.org/wiki/Ernst_J%C3%BCnger
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pauli_Pylkk%C3%B6
http://en.wikipedia.org/wiki/Gottfried_Benn
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://www.uunikustannus.fi/index1.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_kansallissosialistinen_ty%C3%B6v%C3%A4enpuolue
http://de.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Georg_J%C3%BCnger
http://en.wikipedia.org/wiki/Klaus_Theweleit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tetrarkia
http://evans-experientialism.freewebspace.com/dughin.htm
http://www.holocaustresearchproject.org/holoprelude/goebbels.html
http://www.publicani.com/book/credits/
