Zizek ja keisarin uusimmat vaatteet ('päivitetty' versio)

Kirjoitettu kommentiksi mattitanelille edellisessä päreessäni Slavoj Zizekistä.
*
mattitaneli kirjoitti

Kiitos paljon Zizek-materiaalistaja luonnehdinnoistasi! Hän on varsin monitahoinenja-tasoinen ajattelija.Vaikea on tietenkin luodamitään "kokonaisnäkemystä"hänen ajattelustaan näinäkkiä ( jos ylipäätään on edesrelevanttia), vaikka olenkin jossainmäärin tutustunut hänenfilosofiaansa eri yhteyksissä.
*
Analyyttisen koulukunnan kautta filosofiaan tutustuneen (kuten suurimmaksi osaksi opintojen osalta minunkin; yksityinen harrastuneisuus on sitten ulottunut myös muualle) lienee aina pirun hankala saada tolkkua psykoanalyysin ja strukturalismin perinteen 'hybrideistä'.

Pitää kuitenkin huomata, että Zizekin eräs peruslähtökohta on perianalyyttinen: Saul Kripken antideskriptivismi (joka ei siis ole perinteistä nominalismia ainakaan Zizekin tulkinnassa) - eikä se suinkaan ole Z:n ainut kytkös analyyttiseen koulukuntaan.
Mainittakoon esim. Searlen Wittgensteinin kielipeleistä ammentanut puheaktiteoria, josta tosin ovat ottaneet mallia niin Derrida kuin Habermaskin ym.

Toisaalta - psykoanalyysilla (kuten Zizekin ajattelullakaan) ei voi olla mitään 'kokonaisnäkemystä' siinä mielessä kuin sinä tarkoittanet.

Eihän psykoanalyysi oikeastaan paranna ketään: - se (ainakin sen pitäisi) muuttaa meitä (aivan kuten ideologiakritiikinkin) ja tekee meidät vapaammiksi tiedostamaan ajatuksellisia luutumiamme (kuten nyt tuo suvaitsevaisuus-harha).

Mutta tällä tavoin myös psykoanalyysi edustaa erästä Valistuksen projektin muunnelmaa.
En kuitenkaan lankea siihen harhaan ja latteuteen, että psykoanalyysi tekee (tai sen edes pitäisi tehdä) meidät onnellisemmiksi!
Todellinen vapaus ja onnellisuus eivät voi kuulua 'samaan näytelmään'. Tietty faustinen ambivalenssi on kaiken todellisen vapauden (kova) hinta.

*
Niinpä. Pitikö sen olla juuri tämä työnarkomaani, paniikkihäiriöstä kärsivä, hysteerinen 'stand-up-koomikko', joka otti tehtäväkseen herättää eräät meistä ;) siitä 'impotentista päiväunesta', johon demokraattinen liberalismi on viime vuosikymmeninä onnistunut meidät tuudittamaan.

Kyllä - juuri hänet me olemme 'ansainneet'.

Me emme vain tiedä etukäteen, mistä nerot tulevat. 'Ilmestyksen' tavoin he vain 'ilmestyvät näyttämölle' - joko eläessään tai kuoltuaan ja 'varastavat' aina pääroolin, koska ovat niin vastustamattomia.

Esimerkkeinä Nietzsche, Wittgenstein, Heidegger, Adorno, Lacan ja Foucault.

Zizekin voinee hyvällä syyllä liittää jatkoksi tähän 'vaativaan' listaan, koska hän jos kuka on ainutlaatuinen ajattelija näinä aikoina - eivät niinkään 'proseduurimallien (sinänsä sitkeät) palapelin rakentajat' Habermas tai jo edesmennyt John Rawls.

Sitäpaitsi Zizek on hauska! Vitsit ovat aivan olennainen osa hänen ajattelunsa esimerkkimateriaalia, joilla kuvataan sekä 'hegeliläisen psykoanalyysin' paradoksaalista lähestymistapaa/metodia että torjuttujen traumojen = legitimoitujen totuuksien/asiaintilojen perimmäistä 'nurinniskaisuutta', joka ei pääse tiedostumaan kuin esimerkiksi vitseissä.

Zizekille totuus ei kuitenkaan ole mikään saavutettu tai saavutettavissa oleva tila - perinteinen Utopia - vaan jatkuva antagonismien kenttä, jossa on 'taisteltava' säilyttääkseen vapautensa, ihmisarvonsa ja kykynsä luovuuteen - esimerkiksi: Kirkon on muututtava armeijaksi.

Veltto ja kaunaisuutensa mystifioiva monikulturalistinen suvaitsevaisuusoppi ei näin ollen voi olla muuta kuin traumaattista toiston pakkoa, koska sen edustaja ei ota riskiä ymmärtääkseen itseään, toista (sekä toisen Toista eli kumotun identifikaatiokohteen/auktoriteetin sijaistavaa Toista) ja vaikuttimiaan vaan rakentaa yhteiskunnan, jossa Asiat ja Konfliktit on erotettu omaksi julkiseksi sfäärikseen ja jossa yksilöllisyydestä on tullut pelkkää aivotonta kuluttamista ja hedonismia.

Tällaisessa yhteiskunnassa tosi-tv ja lakimiehet - ja addiktit! - hoitavat aktuaalisen elämän puolestamme.

Massat etsivät johtajiensa/'managereittensa'/konsulttiensa (jotka itsekin elävät onnellisuuden sekä jatkuvan kasvun harhaa) indoktrinoimina tyydytystä viime kädessä keinotekoisista 'huumeista', jotka eivät aiheuta riippuvuutta - mutta eivät myöskään tuota nautintoa (esim. laksatiivia sisältävä suklaa, kofeiiniton kahvi; alkoholiton alkoholi jne.).

Modernia länsimaista sivilisaatiota pidetäänkin korostetusti nautinnon ja kulutuksen sallivana - jopa sitä kannustavana - mutta:

Koska (Zizekin mukaan) yhteiskuntiemme todellisista kuluttajista - addikteista (jotka ovat jääneet nautinnon 'koukkuun') - on tehty 'kauhukuvia' (huumeitten käytön kriminalisointi, tupakointikiellot, ylipainomoralisointi jne.), meidän tulee ehdottomasti välttää näiden ihmisten kohtaloa, ja niinpä nykyihminen ajautuu - paradoksaalista kyllä kaiken kulutusriehan keskellä - ahdistumaan nimenomaan siitä, ettei saa nauttia tarpeeksi - tai ei ollenkaan!

Vaikka yhteiskuntamme siis ovat muka tulleet äärimmäisen salliviksi, niiden haluekonomia näyttää toimivan yhä freudilaisen mallin mukaan, jossa syyllisyys nousi nimenomaan juuri nautinnon kieltämisestä.

Tämä on mainio esimerkki siitä, miten Zizekin psykoanalyyttinen paradoksilogiikka toimii.

*
Vielä kerran: Zizekille on tilaus. Hän tuli näyttämään 'taivaan merkit' postmodernismille, analyyttis-naturalistiselle filosofialle ja ei-objektivistiselle, arvoihin (ideologiaan) perustumattomalle eli proseduurikeskeiselle yhteiskuntafilosofialle, joka suurta vaivaa nähden yrittää kätkeä piilevän ideologisen utooppisuutensa.

Mutta Zizek on kuin pikku lapsi, joka 'nerokasta naiviuttaan' osaa ja uskaltaa osoittaa sormella huutaen: Katsokaa - keisarilla on uudet vaatteet!

Keisari nimittäin on näennäisestä transparenttisuudestaan=läpinäkyvyydestään huolimatta yhä 'Keisari'.
'Demokraattisesti' legitimoitu, näkymättömäksi ja tiedostamattomaksi riisuttu/mystifioitu Valta piiloutuu viimein jopa omaan alastomuuteensa - mutta ideologiakriitikon ja psykonalyytikon perspektiivistä Zizek näkee tämän modernistisen silmänkääntötempun läpi.

Liberaali demokratia sisältää eräänlaisen tietoisuudesta torjutun trauman. Minun katsannossani tuon trauman nimi on torjuttu Valta. Se tulee kaikkialta ja kaikkialle joko vulgaareissa tai sublimoiduimmissa muodoissaan.

Valta yritetään 'liennyttää ja valjastaa', mutta koska vallan ydin - (imaginaarinen) subjekti - konstituoituu perustavan ambivalenssin eli splitin prosessissa, valta ei koskaan 'kesyynny' vaan naamioituu mitä merkillisimpiin muotoihin - lopulta - kuten sanoin - omaan läpinäkyvyyteensä.

*
Näin ollen ideologiakritiikin ja psykoanalyysin tehtävä ilmenee loputtomana. Ei ole mitään saavutettavaa lopputilaa, on 'vain' ambivalenssien (splittausten) ja antagonismien vaikuttamia, enemmän tai vähemmän tiedostamattomia konflikteja, joiden todellinen luonne naamioituu (psykoanalyyttisesti ajatellen) sitä tehokkaammin mitä itsestään selvempinä niiden luonnetta pidetään.

Itse asiassa tätä loputtomuutta voinee myös pitää sellaisena (ehkä ainoana) 'kokonaisnäkemyksenä', joka Zizekin poliittisen ja kulttuurisen psykoanalyysin prosessista voidaan täydellä varmuudella ;) esittää.