April 30, 2008

Vappumuisto - potentiaalit filosofit kommunismin ihmemaassa

Kirjoitettu ties miksi A-K.H:n päreeseen "Runotyttö ja tähti".
*
Alunperin olimme 1974 vappuna liikenteessä nykyään teoreettisen filosofian dos. M. X:n kanssa, joka oli edellisenä syksynä aloittanut opiskelunsa Helsingin yliopistossa.
M:n piti alunperin mennä Teknilliseen korkeakouluun, mutta isän (X-paikkakunnan tehtaan johtaja) kanssa tehdyn kompromissin jälkeen hän aloitti matematiikan opinnot Hesassa.
Jo siinä vaiheessa M:lle taisi kuitenkin olla selvää, että pääaine tulisi mahdollisimman nopeasti vaihtumaan filosofiaksi.
*
Jossain vaiheessa aivojeni sumentuessa hetkeksi kadotin M:n näköpiiristäni väentungoksessa enkä häntä enää löytänyt. Loppuillan vietin sitten mitä 'merkillisimmissä' porukoissa - lähinnä ne oli kai kommunisteja kaikki.

Helsingissä vaikutti sinä vappuna olevan joka paikka täynnä kommunisteja. Kyllä meri on oikeassa. Onneksi ei tavattu. Olin siihen aikaan vielä aika komee? kundi. Nykyään mä olen vain kundi=ihmisraunio.

Mutta minuapa eivät nämä 'itämaan tietäjät' kyenneet manipuloimaan (silloinkaan), koska olin jo aiemmin Kotkassa tottunut (epäpoliittisen) Nietzschen kanssa ottamaan yhteen vähemmistökommunistien kanssa ja pystyin tekemään eksorsistisia loitsuja imaginaarisella Zarathustralla karkottaakseni Stalinin haamut takaisin Siperiaan.

Nuo inkvisiittorit läksyttivät minua Leninillä, kun olivat ensin aikansa kuulustelleet, mikä olin miehiäni ideologisesti.
Väittivät sitten, että olen taantumuksellinen anarkisti: melkein luokkapetturi - nähtävästi siksi, koska eivät millään voineet tajuta, miksi työläisperheen poika ei ollut edes haparoiva revari-demari (Ele Aleniuksen ohella pahin vaihtoehto stallareille kuten muistamme) vaan sitoutumaton vasemmistolainen, joka luokitti itsensä kaikkien luokittelujen ulkopuolelle.

Olin nimittäin siihen aikaan (komeuteni lisäksi) myös kova eksistentialisti - varsinainen Outsider. Nietzschen 'Zarathustra', Dostojevskin 'Kellariloukon mies', Camus'n 'Sivullinen' ja Colin Wilsonin 'Sivullisen ongelma' oli luettu sydän pamppaillen.

Vallankumousta ei saanut tehdä vapauden kustannuksella!

(Nykyään tosin olen - yllätys yllätys! - lähentynyt kommunisteja tässä asiassa: vapautta ei voi saada, ellei ensin tee vallankumousta. Mutta no hätä ;+\ - ei kukaan tee vallankumousta vuonna 2008 - se on varma.)
*
Yöllä noin 100n metrin taksijonossa jonkun pienen ryhmän kanssa havaitsin, että M. oli melkein suoraan edessäni erään Inkeroisten lukion yhteisen ystävämme Ykin kanssa, ja koko jengi oli kaiken lisäksi menossa samaan opiskelija-asuntolaan Viikin Latokartanoon - incredible! - viiniäkin kaiken lisäksi vielä löytyi...
*
M. ei kummallista kyllä ollut stalinisti, vaikka? isänsä siis olikin tehtaan johtaja. Perimmältään M:n taipumukset olivat kuitenkin niin teoreettisia, että kaikki poliittinen ja 'soveltava' taisi vaikuttaa hänestä hiukan 'alkeelliselta'.

Mutta miksi minä - tavallisen työläisperheen poika, jonka isällä oli ollut punavihreä SKDL:n jäsenkirja, olin vastoin sen ajan aktiivisimman älymystönuorison pyhää trendiä - dogmaattista stalinismia - sitoutumaton vasemmistoanarkisti? Ja olen vieläkin. (ks. PS.)

Stalinisteista on sittemmin, vuosien kuluessa ja idealismin pikku hiljaa karistessa omaan mahdottomuuteensa, tullut kaiken maailman nallewahlrooseja tai ekovihreitä, mutta minä en ole takkiani kääntänyt. Ettäs sen tiedätte - vanhat kommunistinuoret...

PS.

Ehkä syy (epä-)poliittiseen asenteeseeni on sittenkin samantyyppinen eli isäkapina kuten niin monilla porvareitten kiihkokommunistipojillakin. Toisen epäpoliittisen eli M:n tavoin minäkään en olisi ikinä lähtenyt lukemaan itseäni teknikoksi tai insinööriksi kuten isä eläessään havitteli.
Mutta päinvastoin kuin M., minä olin ollut lukiossa (jonka sittemmin suoritin loppuun paljon myöhemmin) kielilinjalla ja inhosin matematiikkaa, vaikka valmistuessani lopulta ylioppilaaksi sain siitä melkein kiitettäviä arvosanoja tekemättä lainkaan kotilaskuja - tulos, jota en kerta kaikkiaan voi itsessäni ymmärtää. Ehkä vain vuosien mittaan olin oppinut ajattelemaan loogisemmin.
M:n ajattelu ajattelu sen sijaan toimi aina - jopa naiviuteen asti - kuin kone: tarkasti, harkitusti ja täsmällisesti. Hän oli insinöörin poika, joka sai filosofisen herätyksen. Kieltämättä hieman kadehdin M:n dialektisen ajattelun sitkeyttä, vaikka se joskus vaikuttikin hajamielisen professorin puuhastelulta ja siten hieman koomiselta.
Minä puolestani olin ahdistunut, epävarma sekä perheen ja suvun kuolemantapausten järkyttämä tehdastyömiehen poika, jota Nietzsche löi Zarathustralla päähän. Ennen 20:ntä ikävuotta koettu elämäni tuntui sopivan erinomaisesti Nietzschen merkilliseen - optimistiseen pessimismiin, ja siten myös ainoa elämässä varmaksi kokemani asia on ollut nihilismi ja kuolema - 17-vuotiasta lähtien.
Ei siis ihme, että pidin kommunistinuorten dogmaattisuutta ja poliittista vouhkaamista uskonnon korvikkeena - ja huonona sellaisena. Nämä ihmiset eivät nähneet asioitten läpi vaan tuijottivat vain pintaa - kirjainta - ei henkeä ja energiaa, vaikka sitä heillä näennäisesti vaikuttikin olevan joka lähtöön. Kyse oli kuitenkin lähinnä koiramaisesta imitaatiosta - jäljittelystä - maukkaan palkkion toivossa.
Kuten tästäkin, lähes herjaavasta, kannanotosta voi päätellä, olin todella erittäin otollinen maaperä Nietzschelle, Dostojevskille ja eksistentialismille.
Tärkeintä kuitenkin lienee, että nuori ihminen löytää maailmakatsomuksensa - oli se sitten mikä tahansa - vaikka nihilismi, sillä tämä löydös toimii ajattelun metareferenssinä, johon voi turvautua aina, kun elämälle täytyy saada käsitteellinen hahmotus. Muussa tapauksessa ihminen on kuin tuuliviiri.
Tällä tavoin ajateltuna ja käsitettynä myös nihilismi on kuin onkin ideologia ja uskonto - aivan kuten kaikki ajattelujärjestelmät, joiden avulla piirrämme maailmalle kasvot.

3 comments:

A-K.H said...

Lammenrantahan on hyvä taiteenfilosofi.

Elämä on elämänmittainen prosessi. Vieraannun helposti aatteista asioista, ihmisistä, läheisyydestä, koskettamisesta.

En tunne enää itseäni peilistä.

Kun tein seminaariesitelmän Marxin filosofiasta, kirjoitin saatteeksi, että kenenkään joukoissa en seiso enkä kenenkään lippua kanna.

Kuulun siis sellaiseen joukkoon. Se ei halua asettua johtoon.

Täysimittaisesti olen vihkiytynyt vain epäonnistumaan.

Toivon, että edes se ei mene pieleen.

Rauno Rasanen said...

Markus on ammattimies. Ei ihan kenen tahansa artikkeleita oteta Oxfordin yliopiston julkaisuihin.

*
Logiikkasi on vakuuttavaa - suorastaan pakottavaa ;/

kissa pöydällä said...

ypothitomeeni istoria joskus tuota mietin rauno miten sin' suhtaudutt
tuuliviireihin.
täällä on vappu alkanut aurinkoisissa merkeissä

mikä sen itkupullan nimi onkaan mitä suomesa syödään, tippaleipä?