April 20, 2008

Saippuaa Nietzschestä kirjan sekä elokuvan muodossa

(Lisäyksiä ja tarkennuksia 22.4)
Nietzsche joutuu psykoanalyysiin. Jo oli aikakin ;?/
('Audience, please stay away.' Erään elokuvan (ensi-ilta 7/2007; Israel! USA 12/2007) katsoneen kriittinen kommentti 2/2008; ks. alla. Kirja julkaistiin jo 1993.)

Silti When Nietzsche Weptin, johon elokuva pohjautuu, asetelma on kieltämättä varsin herkullinen.

Elokuvan juonen esittelyjä

The film follows the storyline of the book quite faithfully, although neither the book nor the movie is based on reality. The novel and movie are both fictions.
In the story, Lou Salome visits Dr. Josef Breuer, and convinces Dr. Breuer to take Nietzsche on as a patient, using Dr. Breuer's new "talking cure".

The plot revolves around Dr. Breuer trying to get inside the mind of Nietzsche in an attempt to figure out the cause of his migraines, but the only way Breuer can do this, is by submitting to Nietzsche and being his patient.
While Breuer is a physician to Nietzsche, Nietzsche is a physician for the soul of Breuer. (wikipedia)
http://www.amazon.com/When-Nietzsche-Wept-Novel-Obsession/dp/0060975504 (Kirjan esittely)

From Publishers Weekly
This talky first novel by psychotherapist Yalom is set in 1882, when Josef Breuer, an eminent physician and mentor of Sigmund Freud, strives to apply his recently discovered talking cure to the philosopher Friedrich Nietzsche. Copyright 1993 Reed Business Information, Inc.

From Kirkus Reviews
Freud's mentor, Josef Breuer, attempts to cure Friedrich Nietzsche of suicidal despair in the clinics, cemeteries, and coffeehouses of 19th-century Vienna--in this first novel by the author of the bestselling Love's Executioner: an entertaining and highly original tale of an uncompromising friendship between two brilliant men.

Distinguished physician, renowned scientist, beloved husband and father, Josef Breuer finds himself at 40 simultaneously at the crest of his professional life and near the bottom of a pit of incomprehensible despair.

Cursed with nightmares, insomnia, and obsessive sexual fantasies of his former patient, Anna O. (whom he cured, miraculously if temporarily, through a new technique called ``talk therapy''), Breuer welcomes the distraction when the imperious future psychoanalyst Lou Salom‚ demands that he use talk therapy to cure the suicidal depression of her friend, Friedrich Nietzsche.
Because the poverty-ridden, unknown philosopher is too proud to accept spiritual help from anyone, Breuer must somehow cure the younger man without his knowledge--but the physician welcomes the challenge, and soon solves it by posing as the patient himself and begging Nietzsche's help in relieving his own existential pain.
Unable to refuse, dour Nietzsche agrees to embark on a month of daily ``talks'' with the physician. The ensuing dialogue between a man of the world and an unworldly man becomes increasingly compelling as first Breuer, then Nietzsche, uncovers his forgotten past and delves deep into his own and the other's unconscious desires and fears.
Throughout, Yalom's evocation of Breuer imprisoned in a classic midlife crisis, Nietzsche stymied by his own pride, loneliness, and terror, Lou Salome‚ cracking her feminist whip, and young Sigmund Freud eagerly following each conversation's twists and turns make for a stimulating dip into the pools of 19th-century philosophy, psychology, and culture.
A delectable fantasy--in which the sole disappointment is that it didn't actually occur. -- Copyright ©1992, Kirkus Associates, LP. All rights reserved. --This text refers to an out of print or unavailable edition of this title.

Videopätkiä edellä esitellyn kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta You Tubilla.

Plot Outline:Viennese doctor Josef Bruer meets with philosopher Friedrich Nietzsche to help him deal with his despair.

The story begins in late 19th Century Vienna, as Doctor Josef Breuer, an eminent physician, is approached by Louise (Lou) von Salome, the young, beautiful and passionate Russian poet. She tells him of her dear friend, Friedrich Nietzsche, who is plagued by several mysterious maladies. She considers him brilliant and revolutionary, but believes if his chronic suicidal tendencies persist he will surely take his own life.
Salome implores Dr. Breuer to counsel her friend with a new method he has developed and dubbed the talking cure.

It will take many visits to Breuers office from the determined Salome to for the doctor to agree to take on her friends case. It doesnt help that his over zealous, protective secretary, Frau Becker, is determined to obstruct Salome and banish her from her employers life. Nevertheless, Breuer finally succumbs to her power of persuasion, no doubt in some degree due to her considerable charm.

Because the poverty-ridden and proud philosopher will not accept help, Breuer devises a plan along with one of his pupils, the 26 year old intern, Siegmund Freud. Breuer pretends to be Nietzsches patient instead, while he attempts to cure Nietzsche with his talking therapy, without the philosophers knowledge. At the same time, Dr. Breuer, has problems of his own. He, too, lives in despair, plagued by insomnia, nightmares and a destructive obsession with Berthe, a former patient.

Over time, the doctor becomes extremely intrigued by Nietzsche and his ideas, ultimately discovering the only way he is able to treat his patient is to face up to his own personal problems. Breuers home life has become a total burden to him. His loving, alienated wife has become a stranger to him, as have his young son and daughter. More and more, the doctor retreats to his study in the attic of his opulent home where he tends his dove cotes. One of the films central themes relates to his obsession with Berthe, and the nightmares which leave him exhausted and humiliated. These haunting fantasies are beautifully constructed, and expose the doctors troubled soul.

As their mutual therapy continues, Breuers ultimate fantasy begins: freeing his beloved doves, he leaves his wife and children to begin a strange and fantastic journey into despair. Finally, drowning in a lake, he awakens from his worst nightmare yet to find he has jeopardized the things he values most. As their sessions come to an end, having delved into the basic existential concerns: death, sense of purpose, loneliness and freedom, Breuer is reunited with his emotionally estranged family who wholeheartedly welcome him back in their lives.

Nietzsche, too, has been cured of his suicidal tendencies, and weeps as he embraces Breuer in farewell as he leaves Vienna to start work on his great opus, Thus Spoke Zarathustra.

Katsojan pureva arvio:

'When the Audience wept: A grotesque vision of Nietzsche, 1 February 2008

The prerequisite for making such a film is a complete ignorance of Nietzche's work and personality, psychoanalytical techniques and Vienna's history.
Take a well-know genius you have not read, describe him as demented, include crazy physicians to cure him, a couple of somewhat good looking women, have his role played by an actor with an enormous mustache, have every character speak with the strongest accent, show ridiculous dreams, include another prestigious figure who has nothing to do with the first one (Freud), mention a few words used in the genius' works, overdo everything you can, particularly music, and you are done.
Audience, please stay away.'
Nietzsche lloró
Aluksi tässä videopätkässä 21-vuotias, aloitteleva mutta erittäin teräväpäinen opiskelija - pietarilaisen kenraalin tytär (perheellä oli muuten kesähuvila Karjalassa!) Lou Salome esittelee Nietzschen salaa (siis ilman tämän lupaa) psykiatri Josef Breuerille, joka lupautuu ottamaan tämän vastaan migreenipotilaana mutta myös epätoivosta 'sairaana' ('Jumala on kuollut, ja me kaikki olemme hänet tappaneet!') filosofina.
Takautuma näyttää, kuinka Nietzsche pitää äänekästä luentoa Jumalan kuolemasta (kuulijoita ei montaa näy) ja tapaa luennon loputtua Loun, joka esittää N:lle pari olennaista kysymystä tämän väitteistä.
Olkoonkin, että sekä kirjassa että siitä tehdyssä elokuvassa on suurelta osin kyse fiktiosta, niin silti on pakko huomauttaa, että Nietzsche ei koskaan luennoinut Wienissä (hän oli filologian professori Baselissa vuoteen 1879) eikä ainakaan tällaista luentoa ja tapasi Loun ensimmäistä kertaa eräässä Rooman kirkoista vuonna 1882!
Sitäpaitsi Nietzschen luennointityyli ei ollut lainkaan näin teatraalista ja äänekkään demagogista vaan hyvin rauhallista ja silti - erään opiskelijan muistiinpanojen mukaan - jopa erittäin vaikuttavaa ja vivahteikasta.
'En koskaan unohda hänen äänensävyään ja puhetapaansa', kirjoitti kyseinen Nietzschen klassisen kirjallisuuden luennoilla käynyt.

When Nietzsche Wept: Eternal Return (Tämä on kieltämättä melko hyvä kohtaus)
My favourite scene from "When Nietzsche Wept". I wouldn't recommend the movie, but I liked this part...
From "The Gay Science", §341:
'What if some day or night a demon were to steal after you in your loneliest loneliness and say to you:
"This life as you now live it and have lived it, you will have to live once more and innumerable times more; and there will be nothing new in it, but every pain and every joy and every thought and sigh and everything unutterably small or great in your life will have to return to you, all in the same succession and sequence—even this spider and this moonlight between the trees, and even this moment and I myself.
The eternal hourglass of existence is turned upside down again and again—and you with it, speck of dust!"
Would you not throw yourself down and gnash your teeth and curse the demon who spoke thus?
Or have you once experienced a tremendous moment when you would have answered him: "You are a god and never have I heard anything more divine!"'

(Nietzsche oli kirjoittanut ko. tekstin 1882 keväällä julkaistun 'Iloisen tieteen' toiseksi viimeiseen lukuun, joten ajoitus natsaa siltä osin varsin hyvin tähän keskusteluun.)

When Nietzsche Wept
Breuer näkee ('painajais-') unta, jossa hän joutuu yllätetyksi muhinoimasta mm. hysteerisistä halvauksista kärsivän naispotilaansa kanssa. Huone, jossa potilas makaa, paljastuu yhtäkkiä suuren näyttämön lavaksi, jossa monet ystävät ja työtoverit (Freud mukaanlukien) ilmestyvät kuin tyhjästä nauramaan tilanteelle. Esitys päättyy ja näyttelijät kumartavat yleisölle - Breuer housujen sepalustaan hämmentyneenä napittaen.

Tämä kohtaus viittaa Breuerin ja Freudin yhteiseen potilaaseen - tapausnimeltään Anna O. (Bertha Pappenheim), johon Breuer rakastui 1880-82, eli tältä osin elokuvan paikka ja ajoitus täsmää hyvin.
Jopa Nietzschen suhteen on sanottava, että kesä ja syksyn alku 1882 olisivat olleet juuri se aika, jolloin tutustustuminen Breueriin olisi ollut käytännössä mahdollista, koska silloin Nietzsche tavoistaan poiketen ei mennyt kesäksi Pohjois-Italian/Sveitsin alpeille Sils Mariaan vaan kierteli etenkin Loun kanssa Italiassa, Ranskassa, Preussissa (mm. kotonaan) ja Sveitsissä (Baselissa ja sen lähellä olevalla Wagnerin entisellä loistohuvilalla, jossa N. vieraili nuorena professorina n. 25 kertaa vajaan kolmen vuoden aikana - joskus useita päiviä.)
Anna O:n tapauksessa (josta tuli psykoanalyyttisen teorian kehityksen ehkä perustavin case Freudille) näiden yhteistyötä tehneiden lääkärien tiet erosivat, koska Freud alkoi painottaa hysterian hoidossa ennenkaikkea potilaan kuuntelemista ja keskustelua, mutta Breuer sen sijaan neurofysiologisia syitä.
Tämä ero nousee merkittäväksi yhteisessä kirjassa vuodelta 1895: Studies on Hysteria, joka oli Freudille tärkeä askel hänen omien teorioidensa kehityksen kannalta.

Toisaalta - Breuerin uni ei ole pelkkää fiktiivistä liioittelua, joten on syytä (hieman kärjistäen) todeta, että hänen hysteriaselitystensä painottuminen fysiologiaan saattoi osaltaan johtua myös hyvin henkilökohtaisesta syystä.
Nimittäin - maineestaan tarkkana aviomiehenä Breuerin 'hermot' eivät kai tarpeeksi hyvin kestäneet niitä 'paljastuksia' (ja 'houkutuksia'), joita hän mm. Anna O:n ja muiden naispotilaittensa keskusteluanalyysissa joutui kohtaamaan.
On kuitenkin realiteetti (jonka Freud julkisesti tunnusti), että juuri Breuerin vaikutusta psykoanalyysin syntyyn voi pitää ratkaisevana.

Swan Lake & Nietzsche
(When Nietzsche Wept, besides the Wagner scene! Sorry, the video is a bit out of sync - blame it on youtube!...)
Tämä mielenkiintoisen symbolinen pätkä jää minulle hieman arvoitukselliseksi, vaikka alluusiot Wagneriin ovatkin ilmeiset. Enhän ole lukenut kirjaa, eikä elokuvaa ole esitetty Suomessa, mutta tuskinpa (? - kysymysmerkki ihan noin varmuuden vuoksi ;) menisin katsomaan, vaikka se tänne tulisikin - ainakaan näiden näytteiden perusteella.

Overcoming Love-Sickness (When Nietzsche wept)
Friedrich Nietzsche tries to help Josef Breuer to overcome his desire for Bertha Pappenheim. From "When Nietzsche Wept".
(Nietzsche alkaa toimia Breuerin psykoanalyytikkona! Aika mainio asetelmanvaihto(?) Mutta saippuaahan tämä on jos mikä ;)

When Nietzsche Wept (ja tässä kohtauksessa hän todella itkee)
(Tarkennettu 22.4)

Loppukohtaus: Nietzsche, jota Lou Salomé on pettänyt N:n silloisen parhaan ystävän Paul Réen kanssa, hyvästelee - ensin raivostuttuaan ja sitten liikuttuneena Breuerin, joka paljastaa Loun pyytäneen häntä auttamaan Nietzscheä tämän migreenikohtauksien, depression ja itsetuhoistenkin ajatusten takia.

Nietzsche oli todella rakastunut - ehkä ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässään, ja sen vuoksi Loun alunperin N:n parhaaksi tarkoitettu käytös järkytti häntä.

Lou ehkä hieman 'pelkäsi' Nietzschen persoonaa ja ajattelua, niin paljolti kuin hän ja N. kokivatkin toisensa sukulaissieluiksi. Sitäpaitsi Nietzsche mm. sävelsi Loun hänestä kirjoittaman runon - (ks. PS.) Myös vuoristoretket kesällä 1882 ovat faktaa.

Mutta totuus on, että Lou ja Ree jättivät Nietzschen salaa, tämän tietämättä asiasta mitään ja matkustivat Pariisiin kaksistaan, vaikka Nietzschen piti sopimuksen mukaan lähteä mukaan.

Nietzsche ei siis jättänyt Louta tämän N:n sisarelle kirjoittaman vastauskirjeen takia, jossa Lou kirjoittaa, ettei välitä Fritzistä Elisabethin väitettyä valheellisesti, että hänen veljensä on Loun kanssa vain omien seksuaalisten pyrkimystensä takia - uskomaton väite sisarelta, joka tiesi veljensä mitä säädyllisimmäksi ihmiseksi.

Sisar Elisabeth ja Nietzschen äiti Fransisca olivat yksinkertaisesti vain äärimmäisen mustasukkaisia siitä, että Fritz TODELLA rakastuisi johonkin naiseen, vaikka samalla toivottiinkin (nimenomaan äiti, ei ehkä niinkään Elisabeth), että hän menisi naimisiin.

Kuitenkin Elisabeth sai monilla ilkeillä juoruillaan (jotka tosin toimivat vain yhtenä syynä) rikotuksi kolmikon keskenään vannoman 'ystävyyssopimuksen': eletään yhdessä ilman seksiä!?
'1882, Andreas-Salome persuaded Nietzsche and his friend Paul Ree to live in a menage a trois without sex, an arrangement that quickly broke apart.'

Nietzsche oli naivin hyväuskoinen. Paul Ree oli aluperin kirjoittanut hänelle Lousta ja halusi ehdottomasti - jopa vaati - esitellä tämän nuoren, uskomattoman fiksun sekä intuitiivisen nuoren opiskelijan Nietzschelle.
Nietzsche rakastui oitis, kosi heti parin päivän kuluttua mutta sai rukkaset. Silti seurustelu jatkui älyllisen ilotulituksen tavoin ja Nietzsche rakastui yhä syvemmin, koska tajusi, että hän ja tämä 'uusi nuori Heloise' olivat yllättävästi samoilla aaltopituuksilla ajattelun ja runouden suhteen.
Nietzsche ei siis hyväuskoisuudessaan tullut (ainakaan aluksi) ajatelleeksi, että Ree oli hänen kilpailijansa Loun suosiosta, eikä Loukaan paljastanut, että Ree oli jo ennen Nietzscheä ehtinyt kosia häntä.

Tämän menage a trois without sex-suunnitelman kariutuminen Loun ja Reen matkustettua Nietzschen tietämättä Ranskaan, on ainakin tähän elokuvaan sijoitettuna luultavasti suurin syy, miksi Nietzsche itkee. Mutta toki kommentaattorikin (ks. alla) on tietyin varauksin osaltaan oikeassa.
Nietzschelle kirjoittaminen ja ajatteleminen oli yhtä aikaa kutsumus, rakkaus ja velvollisuus, jonka hän koki usein suurena, intohimoisena haasteena - ongelmien kolossalisuuden takia jopa samankaltaiseksi kuin Kristukselle sälytetyn taakan (mikäli liioittelu sallitaan).

Elokuvan lopussa Nietzsche siis lähtee (tämä voisi olla totta!) syksyisestä Wienistä Pohjois-Italian rannikolle (esim. Genovaan) kirjoittamaan Zarathustraansa, josta tulee sekä uusien ideoiden että vanhojen teemojen proosarunollinen 'Ilmestyskirja', mutta jossa hän myös terapoi menetetyn rakkauden tuskaa - osoittaen samalla joissain kohdissa (ei kaikissa!) hieman - ei tyylitöntä mutta ehkä jopa naivia sovinismia.

Varsin kokematon rakkausuhteissa kun oli, N. ei - huolimatta siitä, että oli ekspressivisesti lahjakas kirjoittaja - kyennyt tässä asiassa kuten ei monissa muissakaan kirjoittamaan itseään 'ulos' tai ratkaisemaan psykologisia ja filosofisia perustraumojaan.

Varsinkaan kristinuskon kohdalla, johon hänellä myös mitä ilmeisimmin oli viha-rakkaus-suhde (kuten läheisimpiin naisiinsa: äitiin ja sisareen), N. ei kyennyt aina hillitsemään naivia ylisentimentaalisuuttaan (asia, josta Slavoj Zizek ei - osittain oikeutetusti - pidä Nietzschessä; - tästä kirjoitan vielä joskus lisää).

Viimeisen videopätkän (elokuvan loppukohtaus) kommentaattori on kuitenkin oikeassa kritisoidessaan Nietzschen persoonan yliromantisointia ja hänen yliampuvan tahditonta ja temperamenttista käytöstään (kautta koko elokuvan).
Nietzschen kävelytyyliä on kyllä kuvattu hitaaksi 'harppomiseksi' kuten elokuvassakin havaitaan, mutta puhuiko hän hieman 'lespaavasti' kuten tässä - siitä minulla ei ole tietoa. Ehkä puhui.

Nietzsche nimittäin oli toisten ihmisten seurassa pakkomielteisen kohtelias sekä käytöksessään että sanavalinnoissaan (ei niinkään aina teksteissään), mutta tosiaankin - ajallisesti juuri tässä kyseisessä vaiheessa - loppuvuosi 1882 ja alkuvuosi 1883 - syntyivät sekä uudet perusideat (yli-ihminen, vallantahto, ikuinen paluu) että kiteytyivät jo aiemmin työstetyt teemat (perspektivismi), jotka saivat ilmiasunsa Nietzschen kolmannen eli viimeisen kauden tuotannossa.

'nietzsche would never throw paper in someones face! dont tell me this is a romantic interpretation of him... he says that there is nothing romantic about the philosopher. "He avoids 3 glittering and loud things: women, princes, and fame" (lihavointi RR) - he only 'wept' because of the tremendous burden he had to carry for mankind.'

(Myös loppuvirke on suurelta osin totta N:n omien tuntemusten suhteen, joskin aiemmasta kritiikistä huolimatta kirjoittajan itsensä lankeamista ylisentimentaaliseen tulkintaan.)
Kirjan/elokuvan päähenkilöistä ovat kirjan tekijän psykiatri, kirjailija Irvin D. Yalomin ohella juutalaisia myös kirjan faktiset henkilöt Breuer, Freud, Paul Ree ja Bertha Pappenheim, joten ei ihme, että elokuva sai ensi-iltansa Israelissa, vaikka ohjaaja on luullakseni ei-juutalainen.

Vaikka Nietzschen maine ei ymmärtääkseni ole juutalaisissa piireissä ollut sillä tavoin huono kuin esimerkiksi angloamerikkalaisten 'utilitaristihumanistien' tai paranoiasta kärsivien, islamofobisten feministien joukossa, niin voidaan kuitenkin päätellä, että nyt tuo maine on virallisesti rehabilitoitu ja puhdistettu natsisyytöksistä Israelissa. Jos ei muuten, niin ainakin tässä mielessä, elokuva on merkityksellinen.

Nietzschellähän oli juutalaisia ystäviä (Wagnerin suureksi mieliharmiksi, ja tämä oli yksi syy Nietzschen luopumiseen ystävyydestä ja kääntymiseen jopa Wagneria vastaan), vaikka hän tunsi edellä mainituista elokuvan juutalaisista vain Paul Reen.
http://www.google.fi/search?hl=fi&rlz=1G1GGLQ_FIFI257&q=lou+salome&btnG=Hae&meta= (Lou Salome wikipediassa, http://www.kirjasto.sci.fi/salome.htm)
http://www.google.fi/search?hl=fi&rlz=1G1GGLQ_FIFI257&q=paul+ree&btnG=Hae&meta= (Paul Ree wikipediassa)

from 'Hymn to Life' by Lou Andreas-Salomé

Nietzsche on tässä lopullisessa versiossa hieman muuttanut Salomen runon sanoja eräissä kohdin - sävellyksensä tarpeita varten.

Gewiß, so liebt ein Freund den Freund,
Wie ich Dich liebe, Rätselleben
–Ob ich in Dir gejauchzt, geweint,
Ob Du mir Glück, ob Schmerz gegeben.

Ich liebe Dich samt Deinem Harme;
Und wenn Du mich vernichten mußt,
Entreiße ich mich Deinem Arme
Wie Freund sich reißt von Freundesbrust.

Mit ganzer Kraft umfaß ich Dich!
Laß Deine Flammen mich entzünden
,Laß noch in Glut des Kampfes mich
Dein Rätsel tiefer nur ergründen.

Jahrtausende zu sein! zu denken!
Schließ mich in beide Arme ein:
Hast Du kein Glück mehr mir zu schenken
Wohlan – noch hast Du Deine Pein.

Whether you gave me suffering or pleasure,
I love you with your happiness and harm,
And even if you must destroy me,
I tear myself painfully out of your arms
Like a friend tearing himself away from the breast
of a friend...

If you have no more happiness to give me,
Well, then, you still have your pain.


(from 'Hymn to Life' by Andreas-Salomé; alkuperäinen viimeinen säkeistö)

Jahrtausende zu denken und zu leben
Wirf deinen Inhalt voll hinein!
Hast du kein Glück mehr übig, mir zu geben,
Wohlan—noch hast du deine Pein.

No comments: