Ihmisvihaajan päiväkirjasta

Kommentti IDAlle vasarahammerin päreessä "Maltillista islamia ei ole olemassa".

ida kirjoitti

"Mitä muuten merkitsee nationalistinen itsemääräämisoikeus - etenkin monikulttuurisessa USA:ssa?
Vastaus: tietyn rosvojoukon näennäisen vapaaehtoista (demokraattiset vaalit) valitsemista 'demokraattiseksi' suvereeniksi."

Vaikuttaa aika vasemmistolaiselta näkemykseltä. Vastakysymyksenä voisi esittää mitä näkemys tarjoaa esimerkiksi nyt kansalliseen itsenäisyyteen pyrkiville lakotoille? Freudilaista voodootako? ;)"

*
Sinä näemmä tunnet freudilaisuuden perin pohjin...;/ Sorry vaan, mutta jos ei ymmärrä jotain diskurssia, niin se ei vielä riitä ko. diskurssin kieltämiseen - ellei sitten halua älyllisesti laiskan ja/tai epärehellisen fundamentalistin leimaa otsaansa.
*
En tarkoittanut ihan sitä, mihin sinä vastasit, mutta ajatellaan asiaa seuraavasti:

Voitko selventää, miten vasemmistolaisuus, liberaalisuus tai konservatiivisuus suhteutuvat toisiinsa nyky-USA:ssa.
Vaikuttaisi nimittäin siltä, että nykyään juuri USA:n vasemmisto (perinteisesti USA:n liberaalit, mutta en tiedä miten on nyt) vetää tietyissä asioissa konservatiivisempaa linjaa kuin perinteiset republikaanit/konservatiivit.

Saatat ehkä sanoa, että näinhän on aina ollut. Hah - touche! ;), Osui - muttei uponnut...
*
Siteeraamasi kommenttini on jälleen sitä tyyppiä, joka viestii syvää nietzscheläistä (vrt. Carl Schmitt) epäluuloani kaikkea 'normidemokraattista' ja 'lattapäistä' päätöksenteoproseduuria kohtaan, vaikka tiukan paikan tullen valitsekin (etukäteen jälkiviisaasti ;) melkoisella varmuudella parlamentaarisen liberaalidemokratian kuin marxilaisen tai schmittiläisen 'vallankeskityksen'/suvereenin.

Joka tapauksessa Euroopassa (mikä heijastuu toki myös USA:han) on hegeliläis-marxilaisen perinteen vaikutuksesta alunperinkin käyty paljon kiinnostavampia ja syvällisempiä keskusteluja politiikan filosofiasta kuin anglosaksisessa perinteessä, joka ottaa yksilön käsitteen ja hänen autonomiansa annettuna (metafyysinen harhakäsitys!) ja itsensä omistavana (onko ihminen muka saari?).
(Nietzsche on tässä asiassa jälleen raivostuttavan arvoituksellinen ja ristiriitainen.)

Demokraattinen (parlamentaarinen) valtio on syntynyt ensijaisesti anglosaksisen perinteen (ja toissijaisesti Ranskan vallankumouksen) lähtökohdista, mutta liberaalidemokratian välttämätön ehto: negatiivinen vapauskäsitys (mahdollisimman vähän rajoituksia), joka implikoi subjektin solipsismia, on romuttaessaan yksinvallan samalla myös romuttanut aiemman kunnian kulttuurin, jossa ihminen oli olemassa vain jonkun häntä suuremman 'Toisen, Toiseuden' kautta.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että liberaalidemokraattinen politiikka, ajaessaan kahta periaatteessa vastakkaista asiaa: yhtäläisiä oikeuksia kaikille ja vapaata kilpailua, on 'onnistunut' banalisoimaan kulttuurin täysin.

Paradoksaalisesti kyseisen politiikan hinta tai seuraukset ovat kulttuurisesti hämmentäviä ellei peräti ikäviä. Mutta sama pätee myös itse politiikan teon yleiseen tasoon.

Liberaalidemokraattiselle kentälle on syntynyt samanaikaisesti sekä (vastavetona liberaalille anything goes ja antaa mennä-ajattelulle) a) tekopyhien fundamentalistien (joilla ainakin minun perspektiivistäni on vaaleissa selvät mutta epärelevantit ja jopa vastenmieliset kriteerit ehdokkaille) että b) välinpitämättömän suvaitsevaisten ironisten kyynikkojen suuren joukon (sekä älymystöä että 'taviksia'), jolla ei ole omaa poliittista tahtoa vaan joka toimii demokratiassa lähes sattumanvaraisten mieltymysten pohjalta (esim. onko ehdokkaalla oikean värinen paita, kannattaako hän sitä tai tätä tiehanketta).

Vain fundamentalisteilla voi sanoa olevan aatteita - välinpitämättömät, ironiset kyynikot ja kuluttajat sen sijaan äänestävät miten sattuu ja ovat siten kaiken poliittisen manipulaation tärkein kohde.
(Richard Rortyn 'ironinen solidaarisuus' osoittautuu näin ollen eettisesti ja politiittisesti surkeaksi opiksi.)

Tämänkaltainen liberaalidemokraattinen eetos (poliittinen kitsch) on nykyään vallalla myös Euroopassa.
Poliittinen järjestelmä toimii demokraattisesti mutta poliittisen keskustelun taso on laskenut samalla kuin lehmän häntä!

Miksi minun siis pitäisi mukisematta hyväksyä tällainen tilanne? Helvetti - on kai maailmassa poliittisesti tärkeämpiäkin asioita kuin ministerien ja kansanedustajien henkilökohtaiset tekstiviestit...

Minulla on joskus täysi tekeminen emotionaalisesti ja älyllisesti, etten lankeaisi kannattamaan ilmeisen fasistisia tai totalitaristisia malleja - ja ihan vain siitä syystä, että halveksun järjestelmää, joka banalisoi ja viihteellistää (siis tyhmistää) keskustelun - puhumattakaan siitä, että ihmishalveksuntani kasvaa entisestään, kun näen, miten hanakasti ihmiset luopuvat älyllisestä ja moraalisesta vaivannäöstä pelkkien utilitarististen ja hedonististen motiivien takia.

Minulla ei kuitenkaan ole näköpiirissä sellaista parempaa mallia, joka poliittisen proseduurin tasolla voisi toimia pätevänä vaihtoehtona liberaalidemokratialle. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö vaihtoehtoa pitäisi jatkuvasti etsiä, ja tällä viittaan sekä Nietzschen että Zizekin kaltaisten kulttuurikriitikkojen esimerkkiin.

Valitettavasti vain useammat meistä (osaltaan minäkin) haluavat päästä helpommalla ja sopeutuvat järjestelmään enemmän tai vähemmän mukisematta. Mutta se on henkistä velttoutta - 'viimeisten ihmisten' (Nietzsche) regressiota ja resignoitumista pelkästään 'oman navan ymärillä pyörivään', viihteen manipuloimaan 'onneensa', vailla todellista kiinnostusta mihinkään muuhun kuin välittömään eloonjäämiseensä.

Tällaiset ihmiset ovat palanneet takaisin eläimellisyyden 'orjuuteen' - ja silti heillä on kanttia yhä edelleen vaatia jopa lisää oikeuksia. (Huom. En puhu nyt lakota-intiaaneista.)

Tietenkään pelkkien vaistojensa varassa toimivat eläimet eivät ole orjia, mutta ihminen, jonka ainoa motiivi elämälleen on pelkkä primitiivisten tarpeitten tyydytys ja banaali viihdytys on orja - pahinta ja surkeinta laatua!