Varastettu nautinto

Lisää päretettyä kommenttia päreeseeni Räsänen case studyna halla-ahoille.
*
En voi olla kehumatta anonyymi 2:n terävyyttä, mitä ad hominemin harkittuun käyttöön tulee. Olet oivaltanut asian likipitäen niinkuin itse myös sen ajattelen.

En ole lukenut anonyymin happamasti referoimaa Hesarin juttua, mutta tuo sekä naisten seksuaalisia haluja että miesten piilotajuista homoeroottisuutta esiin tuova kannanotto suhteessa mustiin miehiin (hetero-bi-pohjalta tietysti myös naisiin) näihin kohdistuvan pelon taustalla on kerrassaan herkullinen argumentti.

Toivottavasti mahdollisimman moni mustien maahanmuuttajien aiheuttamiin yhteiskunnallisiin uhkiin perustelunsa keskittävä nationalisti-konservatiivi luki sen.
*
Mutta toki maahanmuuttajien yhteiskuntapoliittinen integrointi ja pitäisikö myös sanoa sosiaalistaminen on juuri se objektiivinen ongelma, johon joudumme, ja johon meidän on pakko keskittyä entistä tehokkaammin.

Saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta olen itsekin halla-ahojen tapaan hieman pessimistinen täysin vieraasta kulttuurista tulevien ryhmien onnistuneen integroinnin suhteen - en kuitenkaan missään nimessä paranoidi tai toivoton.

Silti juuri tuollaiset, piilotajuiset - viettifantasioittensa ahdistavuuden vuoksi hyvin voimakkaasti torjutut ennakkoluulot, joista anonyymi kommentissaan epäillen kirjoitti, ovat niitä, jotka meidän täytyy yrittää itsessämme tiedostaa, jotta pystyisimme ottamaan täysin 'streitin' linjan integroinnin suhteen.

Ordnung muss sein! Joskin on ilman muuta siten, että asioitten järjestys pitää tietysti olla ensin meidän päässämme - eikä ainoastaan järjestys vaan avoimuus omia halujamme ja pelkojamme kohtaan suhteessa vieraaseen, outoon, uhkaavaan ja kiihottavaan - siis kaikkeen siihen, mitä musta ulkomaan elävä meille edustaa, ennenkuin päästään sellaisiin toiminnallisiin ratkaisuihin, jotka eivät johda varsinkaan siihen malliin, johon Ranskan muslimit ovat ajautuneet ja ajettu.

Ranskan maahanmuuttajien slummiutuminen ja slummiuttaminen on aikapommi, joka räjähtelee säännöllisin väliajoin ilman, että tämän epäonnistuneen integroinnin eli diskriminoivan lokeroinnin/lokeroitumisen aiheuttamalle asialle kukaan poliitikko voi yhtään mitään.

Saksassa integrointi on onnistunut paljon paremmin, mikä johtuu tietysti jo siitä, että sinne toisen maailmasodan jälkeen päästettiin natsismin uudelleen nousun pelossa muuttamaan paljon enemmän ulkomaalaisväestöä kuin muihin maihin.

Vastakkainen malli löytyy Tanskasta. Maahanmuuttajat käännytetään heti rajalla takaisin huitsin nevadaan. Siellä sitten tanskalainen elää omassa rauhassaan, kunnes Kielin kanava osoittautuu pelkäksi puroksi, jonka yli uidaan kuin ne mainitsemani meksikolaiset Rio Granden matalimmissa kohdissa.

Tällä tavoin USA:nkin poliittiset asetelmat ja suhdanteet muuttuvat vähitellen aivan toisenlaisiksi, mitä ne olivat vielä vaikka 40 vuotta sitten. Tätä kehitystä ei voi padota. Miksi siihen ei sitten valmistauduta?

Siksi, että niin monet 'halla-ahot' pitävät suorastaan foobisesti ja tiedostamattomasti kiinni perimmältään ad hominem-perustaisista argumenteistaan naamioiden ne objektiiviseksi tilannearvioksi yhteiskuntapoliittisen kontekstin ja diskurssin puitteissa.
*
Joka tapauksessa integrointi on kirotun vaikea ongelma kaikissa suhteissa, ulottuvuuksissa ja syvyyksissä, mutta sen aivan ensimmäinen este on - vielä kerran - tuo mainio 'taide-akateemikon' esittämä arviointi.

Itse asiassa 'Ideologian ylevässä objektissa'han juuri Slavoj Zizek esittää, että juutalaisiin kohdistuva vaino lähti lacanilaisen psykoanalyysin tulkinnan mukaan siitä, että natsit ja saksalaiset - ja osaltaan kai kristityt yleensä (toki vakavia syitä on paljon muitakin) kokivat, että juutalaiset (tässä: maahanmuuttajat) vievät heidän 'ylimäärä-nautintonsa' - sen, minkä he kokevat kuuluvan itselleen - ei siis pelkästään elintason suhteen, taloudellis-poliittisesti, vaan nimenomaan seksuaalis-fantasmaattisesti.

Nautinto tulee ymmärtää tässä laajasti. Vaikka kyse on nimenomaan seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta, niin tuo viettienergeettinen nautinnon halu itsessään hallitsee ihmisen koko persoonallisuutta.

Samoin pelko siitä, että joku sen nautinnon voi minulta viedä - ja että saatan vieläpä kokea tätä tietoisuudesta torjumaani halua sellaista ihmistä kohtaan, joka saattaa mieleni hämmennyksiin ellei peräti suunniltaan, jolloin defenssini alkavat rakentaa paranoidisia mekanismeja tuon yhtäaikaisesti uhkaavan ja kiihottavan fantasian tiedostumista vastaan.

Siitä on nyt kysymys.

Korostan da capo, että tämä fantasia on todella pirullisen syvästi ja sitkeästi ihmisen viettikerrostumien turbuloima hämmennyksen, pelon, vihan ja kiihkon aiheuttaja. Sen torjuminen rationaalistamalla on melko turhaa, koska vanha freudilainen totuus pätee: torjuttu (halu) palaa aina - muodossa tai toisessa. Sitä ei voi paeta. Sen voi vain tunnistaa ja tunnustaa!

Mutta pystymmekö tunnistamaan ja tunnustamaan sen itsessämme?

Mitäs jos yrittäisitte - Jussi Halla-aho, Takkirauta, Vasarahammer, IDA ja kump.

Itse luulisin päässeeni siihen tilaan, että tunnistan/tunnustan itsessäni vaikuttavat erityyppiset nautintoyllykkeet hiukan liiankin vahvasti (hymiö). Eikä tämä ole pelkästään naurun aihe ja huulen heittoa. Tai perversio. Tämä on sukupuoli- ja seksuaalienergeettinen tosiasia!

Zizek ja keisarin uusimmat vaatteet ('päivitetty' versio)

Kirjoitettu kommentiksi mattitanelille edellisessä päreessäni Slavoj Zizekistä.
*
mattitaneli kirjoitti

Kiitos paljon Zizek-materiaalistaja luonnehdinnoistasi! Hän on varsin monitahoinenja-tasoinen ajattelija.Vaikea on tietenkin luodamitään "kokonaisnäkemystä"hänen ajattelustaan näinäkkiä ( jos ylipäätään on edesrelevanttia), vaikka olenkin jossainmäärin tutustunut hänenfilosofiaansa eri yhteyksissä.
*
Analyyttisen koulukunnan kautta filosofiaan tutustuneen (kuten suurimmaksi osaksi opintojen osalta minunkin; yksityinen harrastuneisuus on sitten ulottunut myös muualle) lienee aina pirun hankala saada tolkkua psykoanalyysin ja strukturalismin perinteen 'hybrideistä'.

Pitää kuitenkin huomata, että Zizekin eräs peruslähtökohta on perianalyyttinen: Saul Kripken antideskriptivismi (joka ei siis ole perinteistä nominalismia ainakaan Zizekin tulkinnassa) - eikä se suinkaan ole Z:n ainut kytkös analyyttiseen koulukuntaan.
Mainittakoon esim. Searlen Wittgensteinin kielipeleistä ammentanut puheaktiteoria, josta tosin ovat ottaneet mallia niin Derrida kuin Habermaskin ym.

Toisaalta - psykoanalyysilla (kuten Zizekin ajattelullakaan) ei voi olla mitään 'kokonaisnäkemystä' siinä mielessä kuin sinä tarkoittanet.

Eihän psykoanalyysi oikeastaan paranna ketään: - se (ainakin sen pitäisi) muuttaa meitä (aivan kuten ideologiakritiikinkin) ja tekee meidät vapaammiksi tiedostamaan ajatuksellisia luutumiamme (kuten nyt tuo suvaitsevaisuus-harha).

Mutta tällä tavoin myös psykoanalyysi edustaa erästä Valistuksen projektin muunnelmaa.
En kuitenkaan lankea siihen harhaan ja latteuteen, että psykoanalyysi tekee (tai sen edes pitäisi tehdä) meidät onnellisemmiksi!
Todellinen vapaus ja onnellisuus eivät voi kuulua 'samaan näytelmään'. Tietty faustinen ambivalenssi on kaiken todellisen vapauden (kova) hinta.

*
Niinpä. Pitikö sen olla juuri tämä työnarkomaani, paniikkihäiriöstä kärsivä, hysteerinen 'stand-up-koomikko', joka otti tehtäväkseen herättää eräät meistä ;) siitä 'impotentista päiväunesta', johon demokraattinen liberalismi on viime vuosikymmeninä onnistunut meidät tuudittamaan.

Kyllä - juuri hänet me olemme 'ansainneet'.

Me emme vain tiedä etukäteen, mistä nerot tulevat. 'Ilmestyksen' tavoin he vain 'ilmestyvät näyttämölle' - joko eläessään tai kuoltuaan ja 'varastavat' aina pääroolin, koska ovat niin vastustamattomia.

Esimerkkeinä Nietzsche, Wittgenstein, Heidegger, Adorno, Lacan ja Foucault.

Zizekin voinee hyvällä syyllä liittää jatkoksi tähän 'vaativaan' listaan, koska hän jos kuka on ainutlaatuinen ajattelija näinä aikoina - eivät niinkään 'proseduurimallien (sinänsä sitkeät) palapelin rakentajat' Habermas tai jo edesmennyt John Rawls.

Sitäpaitsi Zizek on hauska! Vitsit ovat aivan olennainen osa hänen ajattelunsa esimerkkimateriaalia, joilla kuvataan sekä 'hegeliläisen psykoanalyysin' paradoksaalista lähestymistapaa/metodia että torjuttujen traumojen = legitimoitujen totuuksien/asiaintilojen perimmäistä 'nurinniskaisuutta', joka ei pääse tiedostumaan kuin esimerkiksi vitseissä.

Zizekille totuus ei kuitenkaan ole mikään saavutettu tai saavutettavissa oleva tila - perinteinen Utopia - vaan jatkuva antagonismien kenttä, jossa on 'taisteltava' säilyttääkseen vapautensa, ihmisarvonsa ja kykynsä luovuuteen - esimerkiksi: Kirkon on muututtava armeijaksi.

Veltto ja kaunaisuutensa mystifioiva monikulturalistinen suvaitsevaisuusoppi ei näin ollen voi olla muuta kuin traumaattista toiston pakkoa, koska sen edustaja ei ota riskiä ymmärtääkseen itseään, toista (sekä toisen Toista eli kumotun identifikaatiokohteen/auktoriteetin sijaistavaa Toista) ja vaikuttimiaan vaan rakentaa yhteiskunnan, jossa Asiat ja Konfliktit on erotettu omaksi julkiseksi sfäärikseen ja jossa yksilöllisyydestä on tullut pelkkää aivotonta kuluttamista ja hedonismia.

Tällaisessa yhteiskunnassa tosi-tv ja lakimiehet - ja addiktit! - hoitavat aktuaalisen elämän puolestamme.

Massat etsivät johtajiensa/'managereittensa'/konsulttiensa (jotka itsekin elävät onnellisuuden sekä jatkuvan kasvun harhaa) indoktrinoimina tyydytystä viime kädessä keinotekoisista 'huumeista', jotka eivät aiheuta riippuvuutta - mutta eivät myöskään tuota nautintoa (esim. laksatiivia sisältävä suklaa, kofeiiniton kahvi; alkoholiton alkoholi jne.).

Modernia länsimaista sivilisaatiota pidetäänkin korostetusti nautinnon ja kulutuksen sallivana - jopa sitä kannustavana - mutta:

Koska (Zizekin mukaan) yhteiskuntiemme todellisista kuluttajista - addikteista (jotka ovat jääneet nautinnon 'koukkuun') - on tehty 'kauhukuvia' (huumeitten käytön kriminalisointi, tupakointikiellot, ylipainomoralisointi jne.), meidän tulee ehdottomasti välttää näiden ihmisten kohtaloa, ja niinpä nykyihminen ajautuu - paradoksaalista kyllä kaiken kulutusriehan keskellä - ahdistumaan nimenomaan siitä, ettei saa nauttia tarpeeksi - tai ei ollenkaan!

Vaikka yhteiskuntamme siis ovat muka tulleet äärimmäisen salliviksi, niiden haluekonomia näyttää toimivan yhä freudilaisen mallin mukaan, jossa syyllisyys nousi nimenomaan juuri nautinnon kieltämisestä.

Tämä on mainio esimerkki siitä, miten Zizekin psykoanalyyttinen paradoksilogiikka toimii.

*
Vielä kerran: Zizekille on tilaus. Hän tuli näyttämään 'taivaan merkit' postmodernismille, analyyttis-naturalistiselle filosofialle ja ei-objektivistiselle, arvoihin (ideologiaan) perustumattomalle eli proseduurikeskeiselle yhteiskuntafilosofialle, joka suurta vaivaa nähden yrittää kätkeä piilevän ideologisen utooppisuutensa.

Mutta Zizek on kuin pikku lapsi, joka 'nerokasta naiviuttaan' osaa ja uskaltaa osoittaa sormella huutaen: Katsokaa - keisarilla on uudet vaatteet!

Keisari nimittäin on näennäisestä transparenttisuudestaan=läpinäkyvyydestään huolimatta yhä 'Keisari'.
'Demokraattisesti' legitimoitu, näkymättömäksi ja tiedostamattomaksi riisuttu/mystifioitu Valta piiloutuu viimein jopa omaan alastomuuteensa - mutta ideologiakriitikon ja psykonalyytikon perspektiivistä Zizek näkee tämän modernistisen silmänkääntötempun läpi.

Liberaali demokratia sisältää eräänlaisen tietoisuudesta torjutun trauman. Minun katsannossani tuon trauman nimi on torjuttu Valta. Se tulee kaikkialta ja kaikkialle joko vulgaareissa tai sublimoiduimmissa muodoissaan.

Valta yritetään 'liennyttää ja valjastaa', mutta koska vallan ydin - (imaginaarinen) subjekti - konstituoituu perustavan ambivalenssin eli splitin prosessissa, valta ei koskaan 'kesyynny' vaan naamioituu mitä merkillisimpiin muotoihin - lopulta - kuten sanoin - omaan läpinäkyvyyteensä.

*
Näin ollen ideologiakritiikin ja psykoanalyysin tehtävä ilmenee loputtomana. Ei ole mitään saavutettavaa lopputilaa, on 'vain' ambivalenssien (splittausten) ja antagonismien vaikuttamia, enemmän tai vähemmän tiedostamattomia konflikteja, joiden todellinen luonne naamioituu (psykoanalyyttisesti ajatellen) sitä tehokkaammin mitä itsestään selvempinä niiden luonnetta pidetään.

Itse asiassa tätä loputtomuutta voinee myös pitää sellaisena (ehkä ainoana) 'kokonaisnäkemyksenä', joka Zizekin poliittisen ja kulttuurisen psykoanalyysin prosessista voidaan täydellä varmuudella ;) esittää.