April 1, 2008

Televisio ja Internet - Platonin luolan uusimmat versiot

Kirjoitettu kommentiksi Anne Rongaksen päreeseen "Perusopetus jättää tietoyhteiskunnan takapihalle" - Opeblogi.
(Alkuperäiseen versioon on tehty lisäyksiä)
*
Kirjat, liitu ja taulu mullistivat enemmän kuin tietokone, vaikka kieltämättä tästä PC-rakkineesta on ollut olevinaan paljon huvia ja hyötyä minullekin.
Mutta se on suurelta osin pelkkää teknologian, markkinatalouden ja positiivisen ajattelun (tuo pakkoneuroosin ja tekopyhyyden oireyhtymä) manipuloimaa harhaa.

En tiedä yhtään sen enempää kuin ennen tietokonetta ja nettiä. Informaatiota kyllä saa paljon ja nopeasti, mutta siihen se sitten jää.
'Oikea tieto ja viisaus' löytyy - jos lainkaan - muualta ja ilman elektroniikkaa.
*
Sitäpaitsi nykyään pitää oikein opiskella, jotta osaisi käyttää uutta ja uljasta teknologiaa optimaalisesti.
Silti tietoverkot tilttaavat säännöllisen epäsäännöllisesti - mutta liitu ja taulu eivät.
*
Televisio ja netti representoivat nykyajan Platonin luolan häilyviä varjoja, joita me nykyihmiset tuijotamme luullen niitä todellisuudeksi.

Kuten Platonin ajattomassa luolavertauksessa vangit, niin olemme mekin kahleissa. Noitten vankien tavoin emme ajattele, että todellisuus voisi olla mitään muuta kuin, mitä monitorista tulee.

Ja jos joku - mahdollisesti itsenäiseen ajatteluun taipuvainen - väittää nähneensä 'oikean' todellisuuden (Auringon) luolan ulkopuolella, emme usko moista houretta vaan nauramme hänelle ja halveksumme häntä Platonin vankien tapaan.

Elämme siis 'pakkopullan' ja harhan maailmassa - entistä tehokkaammin. Kieltäytyminen informaatioteknologiasta on nimittäin mahdotonta - jopa luostarissa!
Mutta jos jostain olemme vapautuneet tai vapautumassa tämän rakettitekniikan avulla kuten väitetään, niin se on ajatteleminen - ainakin olemisen ajatteleminen heideggerilaiseen tapaan.
'Tiede ei ajattele', tokaisi Heidegger ja lisäsi, että juuri tämä 'ajattelemattomuus' on tieteen olemassaolon ja menestyksen ehto ja edellytys.
Tiede on materiaalis-teknisen hyödyn, elintason kasvun, ikuisen nuoruuden ja onnen etsimisen palveluksessa. Sen pyrkimyksenä on kehittää maailmasta täydellinen kone - eräänlainen Matrix - siis tulevaisuuden 'virtuaaliluola'.
*
Mutta kukapa tällaisia 'atavismeja' tosissaan pohtisi - vain hullu tai idiootti kai (en tarkoita ammattibiologeja)...joku epäajanmukainen filosofi par excellence...ihminen, joka uskaltaa ihan vakavissaan kurkistaa tai jopa jäädä monitorien ulkopuolelle...Pentti Linkola ehkä...
*

2 comments:

Rauno Rasanen said...

Moi,

Ihan hyvä kirjoitus mutta tätä en ymmärrä:

'Oikea tieto ja viisaus' löytyy - jos lainkaan - muualta ja ilman elektroniikkaa.'

Näkemykseni mukaaan elektronniikka on vain väline – luolamaalaukset seinissä, raaputus kiveen, papurys, riisipaperi, sanomalehti, kirja , tietokoneen näyttö ovat välineitä esittää informatiota, ei ota kantaa siihen onko niiden välittämä tieto validia vai ei.

Ja sitäpaitsi nykyinen teknologiahurmos on vain ajankuva ja eikä sillä ole tulevaisuutta koska teknologia arkipäiväistyy ja henkiset asiat nousevat taas arvoon.
Tämä on tuttu jo historiasta muiden vastaavien ilmiöiden osalta.

Terv. H

*
Jospa asia olisikin niinkuin kirjoitit - mutta ei se ole.

Olemme jo nyt niin riippuvaisia tekniikasta, ettei paluuta mihinkään ’Luonnon Onnelaan’ tai muuhun romanttis-mystiseen ’Rauhaan’ ole. Ihmisen elämä on lopullisesti ja totaalisti kiinnittynyt tekniikan kehitykseen – niin hyvässä kuin pahassa.

Kärjistäen: elokuvat Madmax ykkönen ja kakkonen sekä Matrix ykkönen söivät meikäläisen viimeisenkin illuusion maailmasta, jossa ihminen ei tavalla tai toisella olisi tekniikan orja. Hyödyllisestä välineestä on tullut myös orjuuttaja sekä addiktio – siis päämäärä itsessään.

Mutta tämän tosiasian kanssa on vain elettävä ja otettava siitä irti se hyöty, minkä voi saada – ja pyrittävä silti taipumustensa ja kykyjensä mukaan välttämään jämähtämistä mihinkään teknohurmokseen, sillä teknohurmos yhdistyneenä vapaaseen markkinatalouteen jos mikä merkitsee schilleriläisittäin sivilisoitunutta barbariaa ja klassisen sivistyksen lopullista romahdusta.

Innovaatioyliopistosuunnitelma on tämän kehityksen yksi vakavimmista oireista, sillä yliopiston päämääränä on totuus eikä hyöty. Hyöty tulee jos on tullakseen tämän totuuteen pyrkimisen sivutuotteena.

dudivie said...

No ei kai kaikkien tarvitse tehda
kuten Sina, voit palata onnelaan