PÄIVÄKOTI
Kukaan ei tule kuitenkaan
jään hetkeksi tähän istumaan
En voi mennä uloskaan vielä
olisin mykkä ja voimaton siellä
Tänään
et puheluuni vastaa
Niin, tänään olet lähtenyt pois
Nyt juuri joisimme aamukahvia
katsoisimme ikkunasta leikkipuistoa
Pyysin jo anteeksi, kahdestikin
Kuka nyt pussailee mua aamuisin?
Tänään
mä en oo sinun tyttö
Tänään en tiedä missä oot
Päiväkodin lapset ovat pihalla taas
ne tuli leikkimään
Ilma on kauniimpi kuin milloinkaan
enkä itkekään
Päiväkodin lapset ovat pihalla taas
siellä nauretaan
Ilma on kauniimpi kuin aikoihin
Miksi itkisin
Naurakaa! (siellä nauretaan)
Olet siis pakannut tavarani jo
lehdestä ympyröity uusi asunto
Kilpikonnat jäävät sulle
sinunhan ne on
Muistaisit puhdistaa terraarion
Enää
mä en oo sinun tyttö
En enää tiedä missä oon
Päiväkodin lapset ovat pihalla taas
Niin kai minäkin
Ilma on kauniimpi kuin aikoihin
Miksi itkisin
Sanat Paula Vesala - PMMP
"ANALYYSI"=ANALYYSI
Lukiessani ensimmäisen kerran tämän sanoituksen liikutuin syvästi.
Miten onkaan mahdollista, että vähän yli kaksikymppiset tytöt voivat kirjoittaa näin koskettavaa - suorastaan läpitunkevan koskettavaa - iskelmälyriikkaa saattaen samalla häpeään lähes koko suomalaisen pop- ja iskelmäteollisuuden, jonka tyhjyys kaikuu klisheemäisyydessään miltei patologisen teennäisenä ja tahattomana huumorina kuulijan tajuntaan.
Mutta tämä - Paula Vesalan - teksti on paljas, "puhdas" ja tosi. Tulee mieleeni siteeraus eräästä aivan toisesta, tosin runomaailmaan liittyvästä yhteydestä, mutta mielestäni se sopii erinomaisesti myös tähän - ainakin minun tarkoitusperiäni ajatellen.
Vuodenvaiheessa 1961/ 1962 kävi Suomen johtava, kirjallisen modernismin teoreetikko Tuomas Anhava miltei sattumoisin läpi Pentti Saarikosken sen hetkiset runoluonnostelmat, joista sitten koostettiin merkittävä, uudentyyppinen runokokoelma "Mitä tapahtuu todella".
Anhava kertoi hämmästyneensä, sillä hän ei ollut vuosikausiin lukenut niin viiltävää ahdistuksen ja olemassaolon epävarmuuden kuvausta.
Jotain samaa olen minä kokenut nyt näitten PMMP:n sanoitusten suhteen, vaikka ne ovatkin niin tyystin erilaista verbaliikkaa kuin Saarikosken sofistikoitunut ja "entrooppinen" sieluntuska, josta minän ääni kyllä kuuluu, mutta se on ikäänkuin löydettävä - oivallettava, mikä taas ei ole kovin helppoa modernismia tuntemattomalle lukijalle.
PMMP:n yhteydessä lukija sen sijaan kokee välittömästi, että sanoituksen minä on tuttu ja puhuu sitä yhtä ja ainoaa kieltä, jonka me kaikki tunnemme yhteiseksi - ilon ja surun, yhdessäolon, eron ja kaipuun kieltä...
Tässä ei etäännytetä eikä temppuilla metaforilla - tämä on puhetta kasvoista kasvoihin.
Ja siinä riittääkin haastetta sekä nykyiskelmän sanoittajille että nykyrunoilijoille aivan kylliksi...
Tässä "yksinkertaisessa" sanoituksessa on saavutettu se, mistä suurin osa runoilijoista vain uneksii: - sielunmaisema ja emotionaalinen atmosfääri (*), joka on jopa enemmän kuin sitä ilmaiseva kieli!
Ja tämä asiaintila jos mikä, on - ainakin minulle - hyvän runouden pääasiallinen tuntomerkki.
*
Näin on siksi, että atmosfääri, joka runokielellä ilmaistaan, ei koskaan ole identtinen ilmaisevan kielen kanssa. Se on joko jotain vähemmän tai jotain enemmän kuin kieli metaforana, eikä se koskaan tyhjenny pelkän (konstruktivistis/reduktionistisen) metafora-analyysin avulla.
Metafora ei voi korvata atmosfääriä, jota pyritään ilmaisemaan, Se voi - mikäli runoilija siihen kykenee - ainoastaan välittää sen.
Ja tässä piilee eräs runouden suurimmista paradokseista - etten sanoisi magiikasta!
Kyse on kielen/metaforan ja todellisuuden/atmosfäärin a-symmetriasta (kielen ja todellisuuden palautumattomuudesta toisiinsa), mikä yhtä kaikki on kaiken kommunikaation mahdollistava "lankeemus/pelastus"! (kts. tulkinta)
*
Tulkinta:
1) Lankeemus: Paratiisista "karkoitus "Jumalan=Luonnon" ja ihmisen välisen absoluuttisen=sanattoman! välittömyyden tilasta.
2) Pelastus: Alussa oli Sana ja Sana tuli lihaksi (Johanneksen evankeliumin alku)...ELI - Jeesus tuli Välittäjä-Logokseksi, koska me itse emme kykene enää palaamaan takaisin Jumalamme luo...
*
PS. Jotenkin minusta tuntuu itsestään selvältä, että Arto Mellerin tyyppinen, ironinen rock-romantikko olisi rakastanut PMMP:n sanoituksia...
No comments:
Post a Comment