Harakka nauraa - niin minäkin

Timo Harakka: Kilon presidentti (Sonera Plaza Kolumnit)

Sauli Niinistö on Tasavallan presidentti, virkavalaa vaille, mikäli Iltalehteä (16.1.) on uskominen. “Makea voitto”, julistaa etusivu; “Halonen on kaadettavissa”, vakuuttaa pääuutisaukeama; “Sauli voitossa kiinni”, lupaa kolumni. Hymyilevin, nauravin, skoolaavin kokosivu-Niinistöin. Tarja Halonen on kannessa yllättyneen, sisäsivulla äkäisen näköinen.

Otsikoiden mukaan “Kiukuttelu pilasi pelin” ja “Halonen syytti laiskaa kansaa”. Oletko valmis presidentiksi, Iltalehti kysyi Niinistöltä. Mihin muutat Mäntyniemestä, Iltalehti kysyi Haloselta. No, Iltalehteä ei ole uskominen. Presidentti saavutti murskavoiton ja etenee vääjäämättä jatkokaudelle.

Toimittajia ei miellytä totuus, vaan parempi tarina. On tylsää, mutta totta, että Niinistöllä ei ole mikroskooppistakaan mahdollisuutta päästä presidentiksi. Siis Suomen presidentiksi. Mutta jos Nokian pääkonttori päättää perustaa virallisestikin oman valtion Espooseen ja Kauniaisiin, niin sen johtoon Niinistöllä on toki edellytykset.

On olemassa paradoksaalinen olio, joka on samaan aikaan ylimielinen, alemmuudentuntoinen ja äärimmäiseyyteen asti keskinkertainen. Se on suomalainen sosialidemokraatti. Sen sielunelämää olen yrittänyt ymmärtää vuosikymmenet, turhaan. Vain suomalainen demari voi vaatia, että kansa takaa hänen ehdokkaansa voiton heti kun mahdollista, jottei tarvittaisi “kallista” (lue: nöyryyttävää) kakkoskierrosta. Vain suomalainen demari voi unohtaa, ettei suoraan valinta onnistunut edes Mauno Koivistolta 1988, kun sitä viimeksi kansalta edellytettiin. Koivisto joutui tyytymään yhtä säälittävään alle 50 prosentin kannatukseen kuin Halonen.

(Historia tosiaan toistaa itseään. 18 vuoden takaisissa vaaleissa suosittu presidentti sai melkein puolet äänistä, opposition räväkkä ehdokas kiilasi kakkoseksi ohi valjun silloisen pääministerin. Seuraava näytös: nujerretun pääministerin puolue häviää eduskuntavaalit ja valtaan astuu nuori, tuore, terhakka oppositiojohtaja.)

Näköjään en ollut ainoa, joka ei halunnut Suomeen pohjoiskorealaista presidenttiä. Enkä olisi millään kestänyt demarien omahyväistä pullistelua voittonsa jälkeen. Hyvä presidentti saa kärsiä typerän puolueensa takia. Halosen on nyt pakko kestää arvostelua ja piikittelyä pari viikkoa, mielistellä Lapin lestadiolaisia ja Närpiön tomaattifarmareita. Se on tietysti hänellekin ihan oikein.

Samaan aikaan me mediassa koetamme tasoittaa matsia, siis pudottaa Halosta ja pönkittää Niinistöä – vain “jännitysnäytelmä” saa lehtiä kaupaksi ja yleisöä ruutujen eteen. Lisäksi Halosen kampanjaryhmä haluaa ampua vielä toiseenkin jalkaansa: nyt keskitytään köyhän asiaan, jota presidentti ei voi auttaa, sen sijaan että korostettaisiin ulkopolitiikkaa, jossa presidentti on tyrmäävän ylivoimainen. Peli tasoittuu, väkisin. Halosen toista presidenttikautta se ei estä, vain lykkää.

Niinistö havaitseekin siis yhtäkkiä, että “vastakkainasettelun aika” ei sittenkään “ole ohi”. Mutta millainen se asettelu on? Ainakin totunnaiset sukupuoliroolit sotkeutuvat. Vaali-illan surrealistisin osio nähtiin, kun pääehdokkaat palasivat kannattajiensa keskuuteen pitämään kiitos- ja anteeksipuheitaan. Halonen oli kankea ja sekava. Vanhasen selityksiin kyllästyi jopa Yleisradio, joka feidasi tylysti pääministerin jorinat keskellä lausetta kuulumattomiin – siirtyäkseen Niinistön viihdyttävämpään sanailuun.

Vaan mikä olikaan liituraitamiehen viesti Suomen kansalle? Meillä kisastudiossa epäiltiin vahvasti, että Niinistö ei ollut polttanut matkalla ainakaan tupakkaa.
Kilon Presidentti jutteli todella levottomia. Kuin materiaalinsa hukannut stand-up-koomikko Niinistö heitti huulta kännisten välihuutajien kanssa ja kiitteli kyynel silmässä jokaista kahvikeittäjää ja Ben Zyskowiczin koiraakin.

Minua Niinistö alkoi todella pelottaa. Vaihtoehtoja on näet kaksi. Joko Niinistö on todella hormoniensa vietävissä, mikä tarkoittaa sotaa Färsaaria vastaan milloin tahansa. Tai hän koettaa tieten tahtoen herkkyydellä murtaa kuvaansa kivisydämisenä koviksena, jolloin saadaan aina jännittää, onko asialla viisas Jekyll vai holtiton Hyde.

Eli toisella kierroksella ovat vastakkain – jos nyt tätä sanaa nyt voi oikeasti hymyilemättä käyttää – kylmän rationaalinen nainen ja lähes hysteerinen mies.
Vastakkain on myös kaksi lakimiestä, mikä taas on kakkoskierroksen aikaansaaneelle kansalle aivan oikea rangaistus. Juristin puhe – yhtä vaikea saada selvää kuin pikkujoulujen naistenhaussa.