Oikeuksista, valinnoista ja teoista sekä vapaudesta ja velvollisuudesta

Tässä pari kommenttia blogiini aiemmin kopioimaani juttuun otsikolla Rakkautta ilman sitoumuksia, lupauksia tai velvollisuuksia?
(Alkuperäinen lähde Polyamoria – rakkauden avoimet ovet.)

*
Pälli said...
Voi taivas. Tämähän Suomesta enää puuttuukin.No, ei hätää. Kyllä pedofiilit alkavat kohta vaatia oikeuksiaan, odotellaan vain vuosi tai pari...

*
RR

Niinpä.

Kun kaikilla kerran on (perus-) ihmisoikeudet, niin siihen sitten voinee perustaa myös yleisen oikeuden "toteuttaa itseään ihmisenä...".

Toinen vaihtoehto on julistaa tietyt "itsensätoteuttamismuodot" - kuten pedofilian - sairaudeksi/rikokseksi, mikä on tietenkin (?) selvää rasismia - syrjiihän se pedofiileille ominaisia luonteenpiirteitä mitä törkeimmällä tavalla...

Mutta mistäs löytyy se moraali ja lainsätäjä, joka vetää rajan sen välille, mikä on tässä(kin) tapauksessa psyykkistä sairautta (siis ei-tahdonalaista käytöstä), mikä taas tahdonalainen, tietoinen valinta/teko (*).

Homoseksuaalisus oli Suomessa rikos vuoteen 1972 ja vuoteen 1974 sitä pidettiin lähinnä geneettispohjaisena häiriönä/sairautena (**). Psykiatrisesta sairausluokituksesta määritelmä poistettiin1980-luvun alkupuolella.
Silti homous luokitellaan yhä vielä psyykkiseksi häiriöksi siinä missä pedofiliakin – (kts. alla oleva linkkilisäys).

Mutta jos homous on edelleen psyykkinen häiriö, niin missä mielessä se eroaa "normaaliheteroudesta", joka ei ole "häiriö"? Onko tuo ero vain kristillistä moraalia edustavan lainsäätäjä-psykiatrin keksintö?
Entä mikä ero on homouden ja pedofilian välillä? Psyykkisinä häiriöinähän ne ovat ikäänkuin samalla viivalla, vaikka tulkitaankin juridisesti aivan eri lähtökohdista.

Muistettakoon tässä yhteydessä, että esimerkiksi antiikin Kreikan kulttuuri oli avoimesti homoseksuaalista ja jopa pedofiista (tosin ei niin sadomasokistisessa merkityksessä kuin nykyään tämän ilmiön tunnemme (***)) – eikä kyseessä suinkaan ollut mikään elinkelvoton kulttuuri – olkoonkin, että sen kukoistuskausi jäi merkillisen lyhyeksi ja että sen hajoaminen tapahtui nopeasti verrattuna moniin muihin sivilisaatioihin.

Onko sinulle Pälli annettu Raamatussa parempaa "tietoa" näistä asioista?

Alla olevasta linkistä löytyy aiheesta hieman psykiatrinkin ”tietoa”, joka sattui silmääni vuosilukuja tarkistellessa.

Seksuaalisuus - FORUM

(*) Voin nimittäin haluta asioita, joita en intentoi (aio tehdä) enkä myöskään tee. Haluan itselleni uuden superhypermegamax-play-stationin, mutta en aio varastaa sitä - enkä myöskään varasta.

Entä voinko aikoa (ja myös tehdä) jotakin, vaikken haluaisikaan sitä? Kyllä varmaan. Koulussa meidän kaikkien on pakko lukea myös sellaisia aineita, joista emme pidä.

Mutta voinko tehdä jotain, mitä en ole halunnut enkä aikonut? Miksi ei? Voin esimerkiksi heittää pallon vahingossa ikkunaan.

Joskus on kuitenkin hankalaa erotella se, olenko tehnyt jotain sellaista, mitä haluan, mutta en ole aikonut. Esimerkiksi - joku voi päätyä sukupuoliyhteyteen sitä (ainakaan alunperin) lainkaan aikomatta, vaikka mieli kyllä teki!
Mutta uskooko mahdollisista seurauksista päättävä tuomari tällaista selitystä?

SUMMA: Milloin ja miksi ylipäätään "suostun" (consent to sth) tekemään jotain varsinkin sellaisissa tapauksissa, joissa impulsiivinen haluni (esim. nälkä, sukupuolivietti, aggressio) ja intentionaalinen aikomukseni (arvoni ja intressini) ovat selvästi ristiriidassa keskenään?

En kuitenkaan ole enkä halua olla Buridanin aasi, joka kuolee nälkään, koska ei kykene ehdottoman varmaan rationaaliseen valintaan (sellaista varmuutta ei lopultakaan ole!).
Silti pitäisi päättää halun ja aikomuksen välillä - syönkö tuon suuremman heinäkasan vai tuon pienemmän, mutta herkullisemman ja ravitsevamman turnipsiläjän (joka ei kuitenkaan tyydytä nälkää yhtä hyvin kuin suuri heinäkasa)?

Olemme nyt tahdon vapauden ongelman ytimessä...(#)

(**) Näiden kahden käsitteen - häiriön ja sairauden - välinen erottelu ja semantiikka on ollut psykiatriassa erittäin epäselvää ja lähes mystifioivaa.
Tämä johtunee osittain siitä, että tuon eron tekeminen aiheuttaa välittömästi seuraamuksia myös henkilön vapausoikeuksien suhteen.

Yhtä suuri epäselvyyttä aiheuttava tekijä on ollut psykologisten teorioiden hypoteettinen luonne. Niitä kun ei yleensä voi oikeuttaa kuin viime kädessä lakiteitse. Esimerkiksi psykoanalyysia ei ole mahdollista verifioida tieteellisesti.

Mutta ei tosiaankaan ollut mikään vähäinen kategoriavirhe, että homoseksuaalisuutta pidettiin samanaikaisesti sekä geneettisperustaisena (ei-tahdonalaisena) että rikollisena (tahdonalaisena) käyttäytymis-ominaisuutena!

*
Ja vielä kerran. Miten sitten erotella (edellä kuvaamani) homous ja pedofilia juridisesti psyykkisinä häiriöinä? Seurauksien perusteellako?
Toisin sanoen pedofiliasta psyykkisenä häiriönä aiheutuu väistämättä rikollisia seuraamuksia, mutta homoudesta sellaisenaan ei.

Minkä ihmeen takia homoutta sitten yhäkin pidetään psykoanalyyttisessa koulukunnassa edes persoonallisena häiriönä - lukuunottamatta ehkä niitä, joilla tämä seksuaalinen suuntautuneisuus aiheuttaa tietoista ahdistusta ja vaikeutta hyväksyä se oman persoonallisuuden osaksi.

Voimme kuitenkin edelleen jatkaa argumentatiivisia kysymyksiämme aiheesta. Mikä on psykoanalyytikon tehtävä sellaisen henkilön kohdalla, joka tuollaisista tuntemuksista kärsii?
Auttaako häntä hyväksymään ne ja toimia vastoin psykoanalyyttista "luokitusmanuaalia" vai lähteäkö psyykkisen häiriön kategoriasta ja yrittää "manata" terapian avulla pois tuo "paha" taipumus?

Jo tämä päättelysarja osoittaa, että psykonalyysi rinnastuu Raamatun kanssa samaan kategoriaan perusteltaessa tietyn käyttäytymisominaisuuden "patologisuutta" tai "synnillisyyttä".

Antiikin kreikkalaisilla perhe oli (itämaiseen tapaan) tiukka sosiaalinen roolijärjestelmä - aivan kuten antiikin juutalaisillakin, mutta ei yhtään enempää. Vapaan miehen velvollisuus oli mennä naimisiin, mutta tässä oli kyse lähinnä sukujen välisestä kauppapolitiikasta ja hallinnosta.
Nainen oli omaisuutta ja miehet saivat elää perheen ulkopuolella niinkuin halusivat - kunhan vain perheasiat tuli asiallisesti hoidetuiksi.

Juutalaiset sen sijaan ajattelivat, että perhe oli Jumalan säätämä, pyhä ja muuttumaton/tamaton instituutio, jota kyseenalaistavat seksuaalitavat tuomittiin ankarasti. Tulkitsivathan juutalaiset papit Jumalan kanssa tehdyn liiton eräänlaiseksi " super- tai supra-avioliitoksi", jossa uskollisuus Jahvelle oli ehdoton käsky.

Liiton arkista tuli tämän suhteen sinetöivien "dokumenttien säilytyspaikka." (Josko sieltä löytyisi jopa Mooseksen ja Jumalan allekirjoitukset...)

Yhteiskunnallinen roolitus oli siis juutalaisuudessa kyllästetty monoteistisen teokraattisuuden kaikkialle tunkeutuvalla eetoksella, ja papisto kontrolloi kultista poikkeavaa käytöstä ankarin rangaistuksin.

PS. Mutta yhtä lailla juutalaisilla oli homonsa ja biseksuaalinsa. Mainittakoon nyt vaikka kuningas David.

(***) En malta tässä yhteydessä olla siteeraamatta Nietzscheä, joka kirjoitti, että "kristinusko juotti Erokselle myrkkyä, ja se rappeutui paheeksi!

(#) On toki olemassa ideaalitilanne, jossa sekä halu että aikomus käyvät yksiin, ja jolloin teko seuraa ikäänkuin automaattisesti.

Silloin joudumme kysymään, onko nimenomaan tällainen teko vapaa, koska emme koe päätöksen suhteen mitään ristiriitaa - me vain toimimme.

Vai onko asia sittenkin juuri päinvastoin? Kun halu, aikomus ja teko lankeavat yksiin, ja tarve arvioida halun ja aikomuksen suhdetta poissa - juuri silloin olemme täydellisen vapaita - vapaita myös itse tahdon vapauden kysymyksestä?