October 29, 2012

Tietoisuus ja kiven karminen kohtalo

Onnistuuko kivi syntymään seuravassa elämässään hallintotieteitten maisteriksi?  Ainakin siihen menee aikaa, mutta sitähän kivellä kyllä riittää.
*
Kommentti Ironmistressin kommenttiin hänen päreessään Oikeuden miekka ruosteessa.
.
1
Ironmistress kirjoitti: ‘Karman laki ei anna kenellekään armoa.’
.
Karman laki ei siis ota huomioon edes katumusta? Olemmeko nyt tekemisissä sadistis-psykopaattisen kosmisen ‘toimijan’ kanssa. Vai onko karman laki pelkkä tyhjä kausaliteetti, jolle vain on imaginaarisesti projisoitu kosmis-moraalista valtaa ihmisen antropomorfis-animistisessa mielikuvituksessa?
.
2
Antiikin kreikkalaiset rationalisoivat tällaisen ajattelutavan [Fysis, Nomos, Logos], mutta sen lähtökohta oli heilläkin vielä maagis-animistinen. Kuten on nykyajan ‘animistien’ eli identiteettiteoreetikkojen materiaalis-fysikaalinen reduktionismi.
.
3
Tietoisuus on olemassa, mutta se ei sijoitu avaruuteen eli johonkin tiettyyn paikkaan eikä siis emergoiduttuaan enää palaudu alkuperäänsä eli materiaan emergenttinä rakenteena. Tietoisuuden ja materian välillä vallitsee asymmetrinen riippuvuus, kun taas reduktionistit [Spinoza ja identiteettiteoreetikot] olettavat, että kyseessä on symmetrinen reduktio-suhde tai parallelismi.
.
Mutta tietoisuus ei ole mikään ‘materia-vuoren henki’, joka joskus ilmestyy ja joskus taas katoaa vuoren sisään. Tietoisuus on yksilöissä syntyvä lihallis-historiallis-kompleksinen ‘kokemus-vuorovaikutus-systeemi’, jolle ei ole olemassa materiaalisesti isomorfista vastinetta [‘sielu-koodia’] aivoissa. Aivot antavat välttämättömän perustan, jonka pohjalta oppiminen ja tunteet ‘emergoivat’ ulkomaailman suhteen joustavan ja holistisen itsereflektiokyvyn eli tietoisuuden.
.
4
Se, mikä yksilöstä jää jäljelle, ei koskaan synny uudelleen samana. Ikuinen paluu on ontologinen [joskaan ei välttämättä fysikaalinen] mahdottomuus. Jos olen joskus ollut tai tulen olemaan fysikaalisesti sama ihminen kuin nyt [puhumattakaan siitä, että olisin kokonaan eri olio/eliö], kyseessä on joku muu kuin minä, koska tietoisuuteni rakenteet ovat tuhoutuneet [palautumaton katkos] ja koska ‘uudella minälläni’ tulee olemaan erilainen ‘lihan historia’ kuin aiemmalla. Niinpä minulla ole mitään muuta syytä kokea itseäni rangaistuksi syntymisestäni tietyksi olennoksi kuin ehkä se, että ylipäätään synnyin maailmaan. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä aiemman elämäni tekojen kanssa. Ei mitään. Karman laki on pelkkää animistis-imaginaarista taikauskoa.
.
5
Miten kiveksi uudelleen syntynyt voi muuttaa karmaansa paremmaksi seuraavassa elämässä? - - No – onhan kivellä tietysti aikaa. Melkein ikuisuus.
*

2 comments:

Anonymous said...

Itse olen tulkinnut karman lakia siitä näkökulmasta, että ego todellakin on illuusio ja kaikkien olentojen todellinen luonto on buddhaluonto. ''Jokainen inkarnaatio on tämä'', kuten 60-luvulla vaikuttanut Zenin popularisoija Alan Watts sanoi. Näin ollen pahantekijät aiheuttavat aina kärsimystä suoraan itselleen ja karman laki toteutuu välittömästi. En tiedä, miten yleinen tämä koulukunta on buddhalaisuudessa, mutta ainakaan Ironmistressin kaltaisia oikeudenmukaisuuden ja kostonhimoisuuden rajoilla liikkuvia näkemys ei varmaankaan miellytä.

Eivätkö kaikki yksilöt ole pohjimmiltaan Zizekiläisiä minimalistisia subjekteja, jotka syntyvät aivan samanlaisina uudestaan ja uudestaan? Tietenkin myös yhtä aikaa keskenään.

Rauno Rasanen said...

'Eivätkö kaikki yksilöt ole pohjimmiltaan Zizekiläisiä minimalistisia subjekteja, jotka syntyvät aivan samanlaisina uudestaan ja uudestaan? Tietenkin myös yhtä aikaa keskenään.'

Näinkö Zizek ajattelee subjektin olevan olemassa? Mutta jos kaikki subjektit ovat samanlaisia, silloin mitään yksilösubjektia ei ole olemassakaan. Zizekille subjekti [tietoisuutena] ei kuitenkaan ole fysikaalinen, kausaalisuuden [determinismin] alainen, koska silloin [kuten reduktionistit ja buddhalaiset ajattelevat] sitä ei olisi olemassa. Subjekti on symbolinen ilmiö tai eräänlainen jälki, joka tietoisuudesta jää symboliseen maailmaan. Ei yhtään enempää eikä vähempää, mutta tässä mielessä subjekti todella on. Missä mielessä kyse on yksilöllisestä subjektista, jää avoimeksi, mutta itse pidän itsetajuisuutta nimenomaan yksilöllisenä emergenssinä. Miten ihmeessä me voisimme tiedostaa ei-yksilöllisen ‘subjektin’ – itsessämme tai ylipäätään? Imaginaarisesti se on tietysti mahdollista, mutta silloin on otettu ratkaiseva askel uskon ja myytin suuntaan eli turvaudutaan ison Toisen kaikkivoipuuteen.