Tietoisuus ja kiven karminen kohtalo

Onnistuuko kivi syntymään seuravassa elämässään hallintotieteitten maisteriksi?  Ainakin siihen menee aikaa, mutta sitähän kivellä kyllä riittää.

*

Kommentti Ironmistressin kommenttiin hänen päreessään Oikeuden miekka ruosteessa.

.

1

Ironmistress kirjoitti: ‘Karman laki ei anna kenellekään armoa.’

.

Karman laki ei siis ota huomioon edes katumusta? Olemmeko nyt tekemisissä sadistis-psykopaattisen kosmisen ‘toimijan’ kanssa. Vai onko karman laki pelkkä tyhjä kausaliteetti, jolle vain on imaginaarisesti projisoitu kosmis-moraalista valtaa ihmisen antropomorfis-animistisessa mielikuvituksessa?

.

2

Antiikin kreikkalaiset rationalisoivat tällaisen ajattelutavan [Fysis, Nomos, Logos], mutta sen lähtökohta oli heilläkin vielä maagis-animistinen. Kuten on nykyajan ‘animistien’ eli identiteettiteoreetikkojen materiaalis-fysikaalinen reduktionismi.

.

3

Tietoisuus on olemassa, mutta se ei sijoitu avaruuteen eli johonkin tiettyyn paikkaan eikä siis emergoiduttuaan enää palaudu alkuperäänsä eli materiaan emergenttinä rakenteena. Tietoisuuden ja materian välillä vallitsee asymmetrinen riippuvuus, kun taas reduktionistit [Spinoza ja identiteettiteoreetikot] olettavat, että kyseessä on symmetrinen reduktio-suhde tai parallelismi.

.

Mutta tietoisuus ei ole mikään ‘materia-vuoren henki’, joka joskus ilmestyy ja joskus taas katoaa vuoren sisään. Tietoisuus on yksilöissä syntyvä lihallis-historiallis-kompleksinen ‘kokemus-vuorovaikutus-systeemi’, jolle ei ole olemassa materiaalisesti isomorfista vastinetta [‘sielu-koodia’] aivoissa. Aivot antavat välttämättömän perustan, jonka pohjalta oppiminen ja tunteet ‘emergoivat’ ulkomaailman suhteen joustavan ja holistisen itsereflektiokyvyn eli tietoisuuden.

.

4

Se, mikä yksilöstä jää jäljelle, ei koskaan synny uudelleen samana. Ikuinen paluu on ontologinen [joskaan ei välttämättä fysikaalinen] mahdottomuus. Jos olen joskus ollut tai tulen olemaan fysikaalisesti sama ihminen kuin nyt [puhumattakaan siitä, että olisin kokonaan eri olio/eliö], kyseessä on joku muu kuin minä, koska tietoisuuteni rakenteet ovat tuhoutuneet [palautumaton katkos] ja koska ‘uudella minälläni’ tulee olemaan erilainen ‘lihan historia’ kuin aiemmalla. Niinpä minulla ole mitään muuta syytä kokea itseäni rangaistuksi syntymisestäni tietyksi olennoksi kuin ehkä se, että ylipäätään synnyin maailmaan. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä aiemman elämäni tekojen kanssa. Ei mitään. Karman laki on pelkkää animistis-imaginaarista taikauskoa.

.

5

Miten kiveksi uudelleen syntynyt voi muuttaa karmaansa paremmaksi seuraavassa elämässä? - - No – onhan kivellä tietysti aikaa. Melkein ikuisuus.

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/10/oikeuden-miekka-ruosteessa.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Parallelismi_%28filosofia%29

 http://luonnonlumoissa.blogspot.fi/2012/10/suuri-oudon-mallinen-tumma-mohkale.html

Tunteet, tietoisuus, aivot ja emergenssi

Mihin tajunta sijoittuu ajassa ja avaruudessa – jos mihinkään, kysyy Wittgenstein.

*

Kaksi sitaattia Timo Airaksisen kirjasta Ihmiskoneen tulevaisuus.

 

 

1

Piikone emergenssin kynsissä

[....]

1800-luvun loppupuolella Friedrich Engels pohti emergenssin merkitystä ja kuvaili sitä puhumalla määrän muuttumisesta laaduksi – ajatus, jonka G. W.F. Hegelin luonnonfilosofia tunsi. Kun materian alueen monimutkaisuus kasvaa, siihen syntyy jotakin uutta, sellaista, mitä siinä ei ennen ole ollut. Kun piirtää kuvaa paperille, viivat ja pisteet eivät ensin muodosta mitään järkevää kokonaisuutta, mutta jossain vaiheessa paperille alkaa ilmestyä kuva, vaikkapa koiran pää. Tämä on emergenssiä eli ilmaantumista, tässä tapauksessa hahmon ja kuvan ilmaantumista. Vastaava tapahtuu toisinpäin, kun kuvasta poistetaan viivoja ja pisteitä. Jossakin vaiheessa koiran pää häviää paperilta. Kun katsotaan kokonaisuutta on mahdollista sanoa, että kuvassa on koiran pää, vaikka koiran pää ei näy missään yksityiskohdissa. Jos kuvan pisteet ja viivat jäljennetään osina joukolle paperisivuja ja sivut pannaan nippuun, ei voi sanoa, että nipussa olisi kuva koiran päästä. Mutta kun viivat ja pisteet asetetaan sopivaan järjestykseen, koiran pää ilmestyy näkyviin. Koiran pää on olemassa viivojen ja pisteiden kokonaisuuden järjestyksessä, mutta ei itse osasissa. Samoin voi ajatella, että tunteet ovat ihmisen aivoissa sen osasten järjestyksessä, mutta eivät sen osasissa. 

 

Aivojen monimutkainen laskenta tuottaa emergentin ilmiön, tunteet. Tunteet ovat olemassa. Ne ikään kuin lepäävät materian ja sen ominaisuuksien päällä, mutta eivät itse ole luonteeltaan materiaalisia – eivätkä henkisiä. Toisin sanoen, sellaiset henkiset ominaisuudet kuin tunteet eivät ole henkeä. Tämä ei ole paradoksi, sillä koemme tunteet henkisiksi ominaisuuksiksi siinä mielessä, että ne kuuluvat subjektiiviseen kokemukseemme. Mutta kokemus on olemassa erään monimutkaisen järjestelmän [koettuna] tuotteena, joka ei ole olemassa ilman tuota materiaa. Henkeä ei ole. Jos aine häviää, tunteet katoavat; jos tunne katoaa, aine jää. Tunteet ilman ainetta ovat kuin Lewis Carrollin Irvikissa [Cheshire Cat], joka irvistellessään alkoi vähitellen kadota. Lopuksi jäi näkyviin irvistys, kun katti katosi.

 

Tällaiset esimerkit todistavat vain vähän. Emergenssin käsitteen tyhjyyttä on helppo arvostella. Ajatuksena on, että on mahdollista ymmärtää tunteiden syntyä – samoin kuin irvistyksen – turvautumatta henkimaailmaan tai aineellisuuteen. Molemmat strategiat ovat yhtä hassuja kuin yleisiäkin. Ilmeisesti tunteet eivät ole sen enempää henkeä kuin harhaakaan aineen maailmassa. [.....], s. 48-49

 

2

Minä olen kyborgi

[.....]

Andy Clark argumentoi suurin piirtein seuraavasti. Ihminen on välineitä ja tekniikkaa käyttävä biokone, jossa ei ole mitään osia tai toimintoja, joita tulevaisuuden tiede ei pystyisi periaatteessa selittämään. Kun biokone käyttää tekniikkaa, ja hän/se tekee niin koko ajan, tekniikka on osa minuutta. Tässä kohdassa ajatuksen virtaa tarvitaan filosofian apua, ja sitä on pyydetty nimenomaan Ludwig Wittgensteinilta. Hänen myöhäisfilosofiansa katkelmalliset ja arvoitukselliset pohdintansa mielen liikkeistä ja ajattelun sijoittamisesta aikaan ja paikkaan ovat verrattoman hyödyllisiä. 

 

Wittgensteinin ajattelun mukainen kysymys kuuluu: kun kirjoitat kirjettä kynällä paperille, joka on edessäsi pöydän päällä, missä ajatuksesi silloin on? Tavanomainen vastaus kuuluu, että ajatus on aivoissa. Tällaisen vastauksen taustalla on näkemys siitä, että aivotoiminta on välttämätöntä ajatuksen synnylle ja olemassaololle, ja siksi ajatuksen täytyy sijaita aivoissa. Asia on näin, jos aivotoiminta ja ajattelu samaistetaan, jolloin ajattelu on aivotoimintaa. Olen edellä hylännyt tällaisen identiteettiteoreettisen kannan. Aivotoiminta tuottaa ajattelun omana emergenttinä ominaisuutenaan, kuten Engels opettaa. Silloin menetetään kytkentä aivojen ja ajatuksen sijaintipaikan välillä. Ajattelua ei enää tarvitse sijoittaa biokoneen aivo-osaan. Ajattelu on tajunnassa, mutta missä on tajunta? Se ei sijoitu ainakaan aivoihin. Mihin tajunta sijoittuu ajassa ja avaruudessa?

 

Jos kirjeen kirjoittajan ajatus sijoittuu ylipäänsä johonkin, se sijoittuu kynän kärkeen paperille. Samalla tavalla käy, kun naputtelen tätä tekstiä sylimikron näppäimillä. Ajatteluni on sormieni päissä ja näppäimistöllä. Vaikka tämä tuntuisi kuinka oudolta, ajatuksen sijoittaminen aivoihin on vähintään yhtä outoa. Tätä Wittgensteinin oivallusta minikyborgin kannattaja pystyy käyttämään hyväkseen. Hänen mukaansa ihmisen ajattelu ei sijoitu avaruuteen, vaikka se sijoittuu aikaan. Wittgenstein kirjoittaa seuraavasti:

 

‘Tuoli ajattelee itsekseen: [...] Missä? Jossakin osassaan? Vai ruumiinsa ulkopuolella, ympärillään olevassa ilmassa. Vai ei kerta kaikkiaan missään? [...] Mutta miten sitten on ihmisen laita: Missä hän puhuu itselleen? Mistä johtuu, että tämä kysymys näyttää olevan mieltä vailla, eikä mikään paikanmääritys ole tarpeen, paitsi se, että juuri tämä ihminen puhuu itselleen?’ [Filosofisia tutkimuksia & 361].

[.....], s.67-68

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_Airaksinen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Identiteettiteoria

http://fi.wikipedia.org/wiki/Reduktionismi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Emergenssi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Emergentti_materialismi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Filosofisia_tutkimuksia

Reduktiivisen materialismin ongelmat ja emergentti materialismi

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/09/tekniikan-olemus-ei-ole-mitaan-teknista.html

http://wsoy.fi/yk/products/show/27430

http://www2.pirkkala.fi/kirjasto/arkisto/viikko0907.htm

http://reified.typepad.com/reified/2007/10/wittgenstein-in.html

Kun tiede on helppoa, teologia roskaa ja Nietzsche hulluutta - Porno-Rane tunnustaa

Kommentti mikasipuran päreeseen Usko (6.10).

Motto: Porno-Ranen kaltaiset jopa sanoutuvat irti kaikista säännöistä tehdäkseen mielipiteistään immuuneja kritiikille. Eikö juuri filosofin tulisi olla valmis uudenlaiseen ajatteluun tai laajaan näkemykseen? Tai syvään? Tai itsekritiikkiin?
(Mikan Sipuran päreestä Elefantin selässä - 28.9)

No voi taivas mitä jeesustelua! Minähän se tosiaan katselen maailmaa äärettömän pienet 'siniset silmälasit' päässä, pää täynnä Viagraa. Älä puhu paskaa Sipura!

Mitä Usko-päreeseesi tulee, en ole lukenut Hämeen-Anttilan kirjasta Usko kuin arvioinnin/referaatin, joten en siltä osin ryhdy kommentoimaan pärettäsi.
Totean vain, että nyrkkeile sinä Mika omien luonnontieteellisten 'varjojesi' (totuuksiesi) kanssa, teologit omiensa.

Mitään hedelmällistä keskustelua tuosta asenteesta ei kummankaan taholta silti taida välttämättä syntyä (kts. kuitenkin PS.).
Eräänlaista yksinpuhelua kaikki tyynni.
(Toki löytyy poikkeuksia kuten kosmologi Esko Valtaoja sekä hänen keskustelutoverinsa piispa Juha Pihkala ja metropoliitta Ambrosius).

Olkaa teologit ja luonnontieteilijät molemmat hiljaa ja tehkää oma työnne Herran ja herran nuhteessa. Eihän teistä ole toistenne 'tappajiksi'.

Sitäpaitsi minä en valitse kumpaakaan teistä.

PS. On se kumma, ettei McGrathin kriittinen realismi kelpaa sinulle missään muodossa lainkaan. Et taida ymmärtää koko periaatetta.
McGrath on molekyylibiologian tohtori ja teologian professori, joka on julkaissut aika läjän teoksia, joten tietoa sillä ainakin on teologiasta verrattuna Dawkinsiin ja tämän 'yksitasoteoriaan' Jumalasta sekä ylipäätään mentaalisesta.

Entä miten sinä erotat kausaliteetin determinismistä ja indeterminismistä ilman alkuoletuksia (tai lopputulkintaa - korostan sanaa tulkinta), jotka määräävät koko tutkimuksen. Olet itse samassa liemessä tieteenfilosofisesti kuin teologitkin.

Mutta sinussa tiettyä ammattiylpeyttä ja tiedepoliittista jääräpäisyyttä - ehkä jopa pikkumaista itseesi käperymistä, mikä tietysti ei ole paha asia, jos löytyy tarpeeksi laaja taju ennenmuuta omien tutkimusmetodiensa rajoituksista.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että heität pesuveden mukana pois kaiken, mikä ei oikein sovellu luonnontieteelliseen sapluunaan. Käyttäydyt siis itse kuin mitä suppea-alaisin teologi.

Itse edustan samaa linjaa kuin ensimmäinen kommentoijasi. Nietzschen kritiikki uskoa ja tiedettä kohtaan puree yhä tänäkin päivänä.
Totuudet ovat ihmisten kumoamattomia erehdyksiä ja että vakaumukset ovat suurempi vaara totuudelle kuin valheet.

PPS. Sitäpaitsi mitä pahaa uskonnot voivat nykyään tehdä luonnontieteelle, mikäli se pitää tiukasti kiinni omasta arvovapaudestaan (jos sellaista nyt tiukasti ottaen on olemassakaan) ja kokeellisen itsekorjaavuuden periaatteestaan?

Eihän se kuitenkaan pysty ottamaan 'tieteellistä' kantaa arvokysymyksiin, koska arvot eivät ole tiedettä vaan vakaumuksia. Näin ollen arvokeskustelu on aina enemmän tai vähemmän poliittis-metafyysis-uskonnollista.

Fundamentalisti-kreationistit heitän kuitenkin omin käsin helvetin tuleen! Kreationismi on todellakin vihonviimeistä humpuukia!

*
Olen suunnitellut kirjoittaa tästä aiheesta (taas kerran - voi ei!) ja siinä tulen ottamaan kantaa etenkin omiin ristiriitaisiin näkemyksiini tieteenfilosofiasta ja etiikasta.

Seuraavassa luonnostelma näistä ristiriidoista.

Miten voi mies, joka pitää evoluutioteoriaa empiirisesti ehdottoman totena, eikä siis usko edes minkäänlaiseen älykkääseen suunnitteluun/suunnittelijaan, olla kuitenkin ei-reduktionisti eli kannattaa tietyin varauksin emergenttiä maailmankuvaa ja ennenmuuta kriittistä realismia?

Mutta emergentti palautumattomuus ja todellisuuden ilmenemisen monimuotoisuudesta johtuva, erityyppisiä ontologisia tasoja sekä metodeja olettava kriittinen realismi, päätyy konstruktivistiseen pluralismiin, joka lopulta puolestaan päätyy pitämään myös evoluutioteoriaa ihmisen sosio-kulttuurisena luomuksena.

Edelleen tuo mies väittää vakaasti ainakin itselleen, että jos moraalirealismi ei ole totta, niin koko etiikan rakennelma ajautuu lopulta (emotivismin ja konstruktivismin kautta) hajoamispisteeseen eli nihilismiin.

Fideismikään ei merkitse hänelle enää muuta kuin uskon ja moraalirealismin viimeistä pakopaikkaa/roskakoria luonnontieteellisen kritiikin väistämiseksi.

Moraalirealismi on kuitenkin käytännössä samaa kuin Platonin ideat tai teismi ja platonikko tai teisti tämä mies ei ole.
Fideismi taas voi merkitä aivan mitä tahansa, joten sen arvo ikäänkuin häviää subjektiiviseen kontingenssiin; - se on tunnetta, joka ei artikuloidu evidentiaalisesti muuna kuin epämääräisenä kaipuuna.

Monille tämäkin riittää yksilöllisesti, mutta vakuuttaako se ketään muuta? Ehkei, eikä se välttämättä ole tarkoituskaan.
Tästä vain seuraa, että pelkästään fideistinen seurakunta on ikäänkuin mykkien yhteisö, jossa pyritään kommunikoimaan pelkästään elein...

*
Huomaat Mika, että tuo tyyppi, jonka dilemmoja kuvaan, on aivan kirjaimellisesti keskellä niin vakavia argumentatiivisia ristiriitoja, että hän mieluusti jopa vaikenisi niistä - iäksi.

Nämä ristiriidat kumpuavat kuten saatat arvata hyvin paljossa Friedrich Nietzschen filosofiasta.

*
Ilkeäksi lopuksi en sano muuta kuin, että sinulle luonnontieteessä kaikki tuntuu kuitenkin ihme ja kumma olevan niin helppoa - niin yksinkertaista ja niin selkeää, kunhan vain noudattaa oikeita alkuoletuksia ja oikeaa metodia.

Samoin uskonnon kritisoiminen sujuu sinulta kuin vettä vaan - ikäänkuin olisit kokenut luonnontieteellisen 'ilmestyksen', jossa itse ukko-Darwin ilmoitti sinulle, että 'Minä olen tie ja Totuus!' Älä pidä muita Totuuksia!
Salli mun nauraa...

*
Olen hieman lieventänyt kritiikkiäni Richard Dawkinsia kohtaan hänen erinomaisen selväjärkisen perustelunsa vuoksi, jonka hän esitti äskettäisessä darwinismi contra kreationismi-dokumentissa siitä, miksi hän ei suostu väittelemään teologien kanssa (nimeltä mainitsematta mutta varmasti tarkoittaen etenkin McGrathia).
Luulenpa silti, että kyllä hän siellä hulppeassa kartanossaan pitää säännöllisesti sen vaaleaverikkönsä kanssa sunnuntaimessuja Darwinille ja evoluutioteorialle ;)

Sen verran vakaumuksellinen mies hän tuntuu tässä asiassa olevan - ja mikäs siinä. Huipputiedemies - enhän minä sitä ole koskaan kieltänytkään...

Mieli, reduktio, konstruktivismi ja fenomenologia

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen päreeseen "Aivoituksia mielestä".
*
Ymmärrykseni mukaan ajattelen mielestä aika lailla samaan tapaan kuin sinä.

Reduktionismi on joka tapauksessa epäonnistunut, valheellinen ja jopa mystifioiva projekti ainakin ihmisen mielen eri merkitysrakenteiden ymmärtämiseksi.

Adornoa mukaillen olen kehdannut irvailla, että reduktionismi on eräänlaista piilevää oxymoronismia (toisensa kumoavien tai toisilleen vastakkaisten ilmaisujen käyttöä kuvauksessa), koska emme voi koskaan ymmärtää psyykkisiä, mielellisiä rakenteita pelkän kvantitatiivisen kuvauksen ja muka puhtaan reduktion tasolla.

Jokaiseen kuvailevaan reduktioon (myös fenomenologiseen, jonka ongelmana on oletus transsendentaalisesta egosta, kts. alla) sisältyy väistämättä - joko implisiittisesti tai avoimesti - ymmärtävä/selittävä taso, jota voi pitää yleisesti ottaen emergenttinä.

Se ei siis enää palaudu sellaisenaan mihinkään alkuperäisempään perustaansa ilman, että juuri mielen (mentaalisen) kyseessä ollen keskustelunaihe muuttuu kokonaan toiseksi.

Reduktionisti väittää silti kivenkovaan, että mieli sijaitsee jossain paikassa.
Mutta mikään ei ole mielettömämpi ja itsensä kumoavampi väite kuin se!

Kyseessä on kuten Wittgenstein - hieman samaan tapaan kuin Nietzsche - totesi, että väite mielen sijaitsemisesta aivoissa on (syvä-)kieliopin aiheuttama 'lumous' tai ikäänkuin 'hallusinaatio'.
*
G. H. von Wright kirjoitti, että tietoisuus on kykyä reagoida sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin, eikä sitä ei voi ilman vakavaa argumentatiivista virhettä käsittää pelkästään yhden perustason ilmiöksi.

Tietty metafyysinen dualismi (ja samalla konstruktivismi) on pakko hyväksyä, jotta mielestä voidaan puhua 'mielekkäästi' eikä vain jonain 'esineenä', jota ei oikeastaan ole olemassakaan kuin tuona esineenä.

Mutta mieli ei ole esine vaan kielen ja kulttuurin kehittymisen myötä emergoitumut tapa, jolla maailma hahmottuu meille.

Mieli on siis taipumus - dispositio - ei niinkään ominaisuus eikä varsinkaan empiiris-metafyysinen substanssi!
*
Tällaisesta konstruktivismista kuten reduktionismistakin seuraa kuitenkin vaikeita filosofisia ongelmia.

1) Jos mieli on konstruoitu, periaatteessa kielen (toki myös taiteen, joka sekin on eräänlaista kieltä) kautta artikuloituva kyky tai tapa, seuraa tästä, että mieli ja tietoisuus ovat kyllä käytännössä olemassa, mutta niillä ei ole (kuten yllä mainittiin) fundamentaalia metafyysis-tieteellistä statusta vaan pelkkä emergentti - siis palautumaton mutta ei-itsenäinen: toisin sanoen katoava olemassaolo.

Siten tietoisuus perinteisten metafyysisten jaottelujen merkityksessä on pelkkää harhaa!

2) Reduktionisti sen sijaan ajattelee ja luulee jopa todistaneensa, että mieli/mentaalisuus/tietoisuus ovat perustoiltaan reaalisia (materiaalisia ja todellisia) sekä paikallisia (lokalisoitavissa) - siis esineellistettävissä, mutta näin väittäessään hän siis puolestaan olettaa, että mentaalinen on kyllä todella olemassa, mutta itse asiassa vain ei-mentaalisessa perustassaan (reduktio)!
Herää kysymys, mistä hän lopulta oikein puhuu käyttäessään käsitettä mieli tai tietoisuus.

Myös tässä tapauksessa voidaan väittää, että mieli/tietoisuus on harhaa (ei kuitenkaan kielellis-kulttuurinen konstruktio vaan eräänlainen redundantti epifenomeeni eli ikäänkuin jotain aisti-ilmiöihin verrattuna ylimääräistä ja ikäänkuin tarpeeton oletus), jolla on ainoastaan perusta mutta ei itsenäistä ontologista statusta.
*
Husserlin fenomenologinen reduktio puolestaan pyrkii löytämään mielen perusrakenteitten mallin arkikokemuksen takaa. Mieli on noemaattinen ja se ilmaisee - kunhan tarkoin tutkimme eli redusoimme ja sulkeistamme pois 'häritsevät' kokemusvaikutteet - havaitun objektin aidon olemuksen (noema).

Mutta havainnosta ei voida löytää havaitun aitoa ja objektiivista olemusta, mikäli ei tehdä samalla oletusta transsendentaalisesta egosta, joka toimii kielen universaalien rakenteitten (tämä on kantilainen projekti) ja kielessä vaikuttavien ymmärryksen muotojen kokoavana tietoisuuden perustana.

Entä miten transsendentaalinen ego voidaan olettaa uskottavaksi perustaksi kaikelle kommunikaatiolle?

Husserlin oppilas Heidegger ei uskonut, että fenomenologinen reduktio on mahdollista suorittaa 100%:sti, koska yhtenäistä egoa ei hänen mielestään ollut olemassa kuin kielellisenä konstruktiona, mikä tietysti pudottaa radikaalisti pohjan pois Husserlin tieteellisyyden vaatimuksesta metodinsa perusteiden suhteen.

Tässä kohtaa päädymme jälleen vetoamaan kehämäiseen transsendentaaliargumenttiin, johon voidaan uskoa pikemminkin retoris-heuristisesti ja intuitiivisesti kuin tieteellis-argumentatiivisesti.