I
1
Matt.24:34 Jeesus sanoo, että "tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu" -eli ihmiset, jotka kuuntelivat hänen puhettaan. Jeesuksen puheissa "tämä sukupolvi" tarkoittaa nimenomaan Hänen oman aikansa ihmisiä (vrt. Matt.11:16; 12:41-42; Mark.8:38). Näitä oman aikansa ihmisiä Jeesus usein arvosteli epäuskosta ja merkkien vaatimisesta ("Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta", Mark.8:12).
Mark.9:1 "..Tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät, että Jumalan valtakunta on tullut voimassaan". -Selkeästi puhe ei ole mistään "hengellisestä" tulemisesta, kuten seurakunnasta tai Pyhästä Hengestä, vaan näkyvästä lopunajallisesta Jumalan valtakunnan tulemisesta.
2
1 Kor.7:29 "..aika on käymässä vähiin."
Jaak.5: 8-9 "Olkaa tekin kärsivällisiä ja rohkaiskaa mielenne, sillä Herran tulo on lähellä...Tuomari seisoo jo ovella".
1 Piet.4:7 "Kaiken loppu on lähellä".
Hebr.1:2 "Mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan...".
Hebr.9:26 "Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, nyt aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan".
Ilm.10:6; 22:10,12,20 "Aika on lopussa", "Älä sulje sinetillä tämän kirjan ennussanoja, sillä hetki on lähellä...Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan...Tämä on tosi, minä tulen pian." Vrt. myös Ilm.2:25;3:11 "Pitäkää kiinni siitä mitä teillä on, kunnes minä tulen....Minä tulen pian."
II
Luvun III tarkoitin alunperin kommentiksi edelliseen sitaatti-päreeseen Unohtaminen vai anteeksiantaminen? Luvut IV ja V ja VI käsittelevät tai ainakin sivuavat otsikkoon tiivistettyä väitettä. Luku VII on mainos. Jos lukija on havaitsevinaan tämän tekstin sisällössä ristiriitaisuuksia, hän on ymmärtänyt intentioni oikein.
III
Toivon etenkin juutalaisille muistinmenetystä, sillä muutoin he syyllistävät ikuisesti koko ihmiskunnan [ja ihmiskunta itsensä] voidakseen entistä paremmin jatkaa omaa olemassaolon taisteluaan, jota nimitän gazaistiseksi kapitalismiksi.
Juutalaisuus on erinomaisesti sopeutunut tai pikemminkin naamioitunut globaalisaatioon eli individualistiseen universalismiin [länsimaiseen kolonialismiin], mutta toteuttaa sen sisällä perimmältään edelleen heimo- ja klaani-yhteisöllisyyden oikeusperiaatteita eli valikoitua etnistä syrjintää.
Sisimmältään juutalaisuus onkin aina myös etnistä monolatriaa, joskin oman heimon ja sen kulttuurin [eli jumalan] palvonta [niin diasporassa kuin Israelissakin] on juutalaisuuden eittämätön voima keskellä kavalaa, julmaa ja vääräuskoista maailmaa.
Kristinusko siirsi Siinainvuoren monolatrisen Jumalan messiaanisesta ajallisuudestaan ja etnisestä paikallisuudestaan lopullisesti universaaliin transsendenttiin äärettömyyteen eli absoluuttisen toiseuden ikuisuuteen ja myös kadotti sen sinne viimeistään reformaatiossa. Jäljelle jäi tiedostamattoman ainutkertaisuuden [singulaarin olemisen] mahdoton [epä-]usko ei-mihinkään.
IV
1
Reformoiduissa muodoissaan [luterilaisuus, kalvinismi] kristinusko on institutionaalisesti, rakenteellisesti ja sisäisesti hatara, maallisille vaikutteille altis ja siten modernisaation vaikutuksesta sekä hajoamaan että lopulta katoamaan tuomittu lahkoliike. Se maallistuu naisten johtamaksi empatia-laitokseksi ja/tai gnostilaistuu sulautuen takaisin mitä hämärimpään hörhö-pakanuuteen.
Luterilaisuuden absurdi äärimonergismi särkee ja lamauttaa uskon intergriteetin ihmisen ja Jumalan erottavalla katkoksellaan - lopulta aina helpottavaan välinpitämättömyyteen asti, sillä tuskin kukaan voi elää täysissä järjissään ikuisessa kaksoissidoksessa, jota Lutherin sadomasokistinen soteriologia ilmentää.
Jumala on kutsunut kaikki, mutta kukaan ei voi itsenäisesti ja aktiivisesti vastata kutsuun, koska Jumalaa ei voi lähestyä ihmisenä olemisesta käsin. Ja silti meidän on - - äh - antaa olla - - olen väsynyt luterilaiseen kissa ja hiiri-peliin.
Mutta.
Vaikka liki perverssiyteen asti äärimonergistinen Luther ajaakin uudistamansa kirkon jatkuvaan sisäisen ja ulkoisen hajoamisen tilaan, väitän, että hän on sittenkin oikeassa pelastuksen suhteen.
Ihminen ei voi pelata pelastuksellaan kuten 'predestinoidut kalvinistit' [jotka ovat itse asiassa elitistisiä pelagiolaisia] tekevät eikä Jumalaa voi lepytellä tai jopa lahjoa, kuten vanhassa sakramentaalisessa [ort./kat.] kirkossa tehdään, sillä ihmisen ja Jumalan välillä on ontologinen katkos [vrt. Heideggerin oleva/oleminen tai Lacanin imaginaarinen ja symbolinen/reaalinen].
Lutherin 'oikeassa oleminen' ei kuitenkaan todista välttämättä muuta kuin, että kristillinen usko on uskoa mahdottomaan - niin loogisesti kuin psykologisestikin. Kristinusko katkaisee tällä tavoin sidoksensa rakenteellista väkivaltaa edustavaan rituaaliseen lakiin, joka yhä vielä on polyteistisen luontomystiikan jäänne - ikäänkuin luonnosta voisi löytää positiivisia merkkejä Jumalasta - [apofatis-negatiivinen eli/tai mystinen teologia onkin ainoa 'ei-mystinen' uskon muoto].
Nevanlinnan suuntaan nyökkäillen olen valmis ajattelemaan, että ehkäpä kristinusko juuri ontologisen katkoksensa eli Jumalan eksistenttisen mahdottomuuden vuoksi on ainoa todellisen uskon mahdollisuus - toisin sanoen juuri mahdottomuus on mahdollisuuden perimmäisin ehto [ex nihilo].
Jeesuksen ja tietyin varauksin myös Paavalin sanoma sisältyy aikuisen ihmisen lapsen uskoon, joka ei sulje ketään ulos. Lapsi elää vielä reflektiivisessä animismissa, mutta aikuisen täytyy uskoa kuin lapsi ilman henkimaailman ja reliikkien tukea. Tämän myös Luther karvaasti oivalsi tajutessaan 1400- ja 1500-luvun Vatikaanin olevan hengellinen suojelu- ja kiristys-organisaatio sekä taivaallinen pelicasino-instituutti, jota johtaa lakia lukenut busines-mafia-kummisetä.
2
Vaikka perimmältään olen committed ateisti [en usko henkiin, aineisiin, ihmisiin enkä persooniin] kuulun jostain merkillisestä syystä [josta minulla on kyllä käsitys] yhä vielä [1995 -] ortodoksiseen kirkkoon. Tunnustan avoimesti, että pidän ortodoksisuuden synergismiä, luonnollista teologiaa ja sakramentteja taikauskona. Ja silti [tai juuri siksi] rakastan ortodoksista kirkkoa ja etenkin sen sakramentaalista estetiikkaa sata kertaa enemmän kuin luterilaisuuden synkkyyttä ja tyhjyyttä, jota yritetään epätoivoisesti ja epäonnistuneesti lievittää viihdyttävillä mediatempauksilla [tule nyt kavereittesi kanssa kantamaan Jessen ristiä - saat suvaitsevaisuus- ja solidaarisuuspisteitä Facebook-pörssiisi].
Sakramentit ovat sekä kreikkalaisen että juutalaisen animismin jäänteitä, mutta eivätkö juuri ne [koskapa ovat kirkon ydin] tee kirkosta 'luonnollisella tavalla' transsendentaalisen kodin ihmiselle [(*)] verrattuna luterilaiseen piinakopppiin, jossa voidaan vain joko alistuneesti tai hysteerisesti odottaa anonyymin tuomarin tuomiota kuin elettäisiin jossain kafkamais-beckettiläisessä Absurdanissa.
[(*) - Vaikka esim. intiaaneilla ei ole sakramentaalista kirkko-instituutiota, heillä on kuitenkin toimiva transsendenttinen luontoyhteys rituaaleineen].
Luterilaisuus [kuten reformaatio yleensä] on kadottanut alkukristillisen kirkon sakramentaaliset juuret ja yrittäessään 'keventää' sanomaansa sen epäpyhyys lyö huvipuistomaisuudessaan suorastaan vasten kasvoja. Jopa kalvinistien pelagiolainen tekopyhyys on uskottavampaa kuin liberaali-luterilaisten suvaitsevainen meikä-Jesse.
Liberaali-luterilaisuudelta yksinkertaisesti puuttuu selkeä ja yhtenäinen traditio kirkko- ja pelastusopin suhteen ja tradition myötä myös jatkuvuus, jolla oman liikkeen identiteettiä voidaan uskottavasti ylläpitää. Lopputulokseksi saadaan monitoimilaitos, jota kutsun spirituaaliseksi kauppakeskukseksi.
V
1
Tässä yhteydessä pitää visusti muistaa, ettei kristillisyys itse asiassa ja alunperin ole uskonto lainkaan vaan täysin uudenlainen ['homo sacer-'] tapa elää suhteessa [juutalaiseen tai roomalaiseen] lakiin, Kristillisyyden kasvaminen yhä suuremmaksi uskovien yhteisöjen verkostoksi ja organisaatioksi ja lopulta instituutioksi on Jeesuksen puheitten usein nerokkaan mutta katastrofaalisen väärinkäsittämisen seurausta. Lähetyskäsky ei ollut uuden uskonnon perustamis-akti vaan jotain aivan muuta.
[Alkuseurakuntien yhteys ei kuitenkaan ollut mikään myöhäisantiikin facebook-ilmiö vaan syvällisempi ja sitovampi ihmisten välinen yhteys - yhtä aikaa konkreettinen [seurakuntaelämä] että virtuaalinen [usko] face-to-face-kontakti. Meidän Facebookimme on lähinnä juutalais-kapitalistinen keksintö, joka pyrkii takomaan rahaa ihmisten sosiaalisuudella, uteliaisuudella ja julkisuushakuisuudella vailla mitään muuta sanomaa].
Niinpä voidaan perustellusti sanoa, että Paavalilla oli poliittisesti oma henkilökohtainen agenda, jota hän omavaltaisesti piti myös Jeesuksen missiona. Tuo missio oli kirjaimellisesti impossible eli saada ihmiset uskomaan, että Jumala itse kuoli ristillä meidän syntiemme tähden pelastaen meidät kuolemallaan. Kuitenkin ja itse asiassa juuri tuon uuden uskon skandaalimaisen luonteen vuoksi ja sen avaamien äärettömien näköalojen pohjalta Paavali halusi kääntymys-kutsumuksensa ajamana välttämättä organisoida hellenistisessä maailmassa kerta kaikkiaan mahdottomalta kuulostavasta tarinasta ja sanomasta uskonnollis-ideologisen liikkeen.
Voimme toki vielä ymmärtää ja hyväksyä Paavalin verkostoitumis-halukkuuden, mutta on karmeaa kohtalon ironiaa, että kristinuskosta kehkeytyi uusi valtiollis-rakenteellisen väkivallan eli uhrikultin muoto [rakenteellisen väkivallan poliittisesti korrektia järjestystä uhkaavat ihmiset (hereetikot, kapinalliset) uhrataan, jotta järjestys palautuisi], vaikka juuri tuota uhrikulttia vastaan Jeesus alunperin asettui.
Omalta [mutta vain omalta] osaltaan Jeesus katkaisi koston kierteen kääntämällä toisen posken eli tekemättä vähäisintäkään vastarintaa loukkaajilleen ja tuleville murhaajilleen. Jeesus oli itse asiassa täysin vapaa ihminen, koska hänessä ei ollut ressentimenttiä [akuuttia suuttumusta kylläkin], kuten Nietzsche hiukan pitkin hampain kirjoittaa nimittäen Jeesuksen silti ja nimenomaan 'vapaaksi hengeksi' [Nietzschen korkein arvonimi ihmiselle].
2
Jeesus ei aikonut perustaa mitään uskontoa vaan eräänlaisen homo sacer-verkoston - yhteiskunnan syrjittyjen, vähäosaisten ja ulkopuolisten veljeyden ja sisaruuden maailman, jossa lakia tarvitaan vain ja juuri sen verran kuin on välttämätöntä - onhan laki itsessään evankeliumin sanoman voimasta nyt sisäistynyt jokaisen ihmisen sydämeen.
Mutta miten on Jeesus - eikö sinun haaveilemasi yhteisö ole poliittisesti ja yhteiskunnallisesti kaikkein mahdottomin utopia, mikä milloinkaan on nähnyt päivänvalon ihmisten mielissä? Mikään yhteiskunta ei voi toimia ilman lakia, järjestystä ja hierarkioita. Silti olet oikeassa. Mikään yhteiskunta ei voi olla oikeudenmukainen ilman rakkautta ja armoa.
Oikeus ideaalisena proseduurina ei vielä takaa oikeudenmukaisuutta, sanoipa Habermas mitä tahansa eikä lakipykälää ja laissa olevaa porsaanreikää pysty erottamaan toisistaan kuin ad hoc ja ex post - ei senkään vuoksi, että laki itse on 'asianosainen' säätämänsä rikkomuksen suhteen.
Rakkauden perustaman yhteyden, turvallisuuden ja solidaarisuuden varaan meidän elämämme mielekkyys lopulta asettuu jos on asettuakseen. Laki on tuon mielekkyyden ja turvallisuuden välttämätön mutta ei riittävä reunaehto. Laki ei myöskään ole rakkauden riittävä edellytys kuin siinä paradoksaalisessa mielessä, että laki pitää kumota rakkaudella ja armolla, jotta se täyttyisi.
Silti kaikki tämä puhe rakkaudesta on kuin tuuleen rakennettua haavetta - vahvimmillaan eräänlaista kaipuuta, joka kyllä sellaisenaan on käsin kosketeltavaa ja siten jopa todennäköistä - muttei koskaan [loogisesti] mahdollista kuin absurdina hyppynä kierkegaardilaiseen tuntemattomaan.
En siis usko sinua Jeesus sen vuoksi, että taivaallisen utopiasi olisi mahdollista toteutua - että sen ylipäätään voisi toteuttaa oikein ja jonain pysyvänä rakenteena. Se voi toteutua vain joko väärin [valtiokirkkona] tai ei-rakenteena eli nomadisena muukalaisuutena tässä maailmassa ja kaiken lisäksi muukalaisuutena jopa omalle itselleen.
Kyynikko-Diogeneen oppilaana haluaisin tehdä sovinnon sinun kanssasi, koska elät kyynikon tavoin hierarkioista välittämättä [asettumatta silti avoimesti niitä vastaan], mutta uskoasi pelastukseen en pysty jakamaan. Voin vain yrittää samastua siihen älyni ja mielikuvitukseni voimalla. Loppu olkoon hiljaisuutta.
VI
Kristillinen valtiokirkko-instituutio on oxymoron tai contradictio in adejecto. Alkuperäinen kristillisyys oli ja on - jos ei instituutioiden vastainen niin ainakin instituutioihin sitoutumaton vaikkakin niistä jatkuvasti riippuvainen liike. Autenttinen kristinusko syntyy aina kriittisessä ja ambivalentissa suhteessa lakiin [rituaaliin] ja traditionaaliseen identiteettiin eli ylipäätään instituutioihin.
Tämänkään vuoksi fundamentalismi ei ole kaikkein alkuperäisimmän kristinuskon olemus vaan jo pitkälle institutionalisoituneen kristillisen identiteetin puolustusreaktio, joka edustaa oman alkuperänsä nurinkääntynyttä muotoa. Väittäisinkin, että kristityt fundamentalistit sekä tahtomattaan että luultavasti tietämättään vastustavat omaa aatettaan, kun taas autenttiset kristityt eivät koskaan kykenisi pitämään liikettään kasassa ilman organisoitumista {vrt. farssimainen hippiliikke], mikä kuitenkin merkitsisi väistämätöntä askelta kohti alkuperäisen kristillisen eetoksen ja sanoman kadottamista.
Vahva kirkko ja vahva kristillisyys eivät siis viittaa aluperin samaan asiaan - eivät historiallisesti, eksegeettisesti eivätkä myöskään poliittisen ontologian näkökulmasta. Jos haluan puhua sen kristinuskon nimissä, jonka koen aidoksi, en voi rakentaa siitä instituutiota kadottamatta tuon sanoman ydintä. Jos taas haluan puhua instituution puolesta en voi olla aidosti kristitty.
Tätä dilemmaa ei pysty mielestäni ratkaisemaan millään tavoin maailman sisäisenä eli äärellisenä politiikkana. Se mahdollistuu vain astumalla ulos rituaalisen lain ikeestä [kirkosta ja ylipäätään instituutioista] eli meidän aikanamme koko kapitalistisen myllyn saatanallisesta oravanpyörästä sinä määrin kuin se ylipäätään voi enää onnistua teknologisesta riippuvuudestamme johtuen [koska teknologia on median ohella kapitalismin orja].
Kristillisyys on muukalaisuutta ja ulkopuolisuutta tässä maailmassa. Se suhtautuu instituutiot legitimoivaan ja asettavaan lakiin [muodolliseen rituaaliin, muodollisiin hierarkioihin,] yhtä aikaa sekä kriittisesti että välinpitämättömästi [kieltämättä problemaattinen ambivalenssi]. Kristillinen eetos ja mentaliteetti kiteytyy lopulta aina eskatologiaan eli lopun aikojen odotukseen.
VII
Tuomas Nevanlinnalla ja Jukka Relanderilla on uskon problematiikan kannalta merkityksellisempää sanottavaa kuin tietopakettimies Juha Sihvolalla [stoalais-farisealainen liberaali-demokraatti] tai evoluutio-kognitivisti-Ilkka 'uskonto-tiedemies' Pyysiäisellä. Aionkin siteerata heidän erinomaista teostaan Uskon sanat vielä ainakin parista kohdasta päreiksi asti. Kirja vain parani loppua kohden. Etenkin Tuomas Nevanlinnan zizekmäisiä näkökulmien nurinkääntöjä pidän ajoittain suorastaan briljantteina.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monolatria
http://en.wikipedia.org/wiki/Homo_sacer
http://totuusradio.kapsi.fi/wordpress/wp-content/uploads/2010/09/Agamben-Homo-Sacer.pdf
http://www.kristinusko-raamattu.argumentti.fi/eskatologia_lopunajat.php?id=45
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/08/unohtaminen-vai-anteeksiantaminen.html
http://library.ucg.org/church/
2 comments:
Ja Jeesus jatkaa, Matteus 24:36; "Mutta sitä hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä."
Jeesukselle on annettu hälyttävä, uhkaava visio, mutta ei aikaa. Jeesus oli ihminen ja profeetta, joten ei liene ihme, että em. visio tuntui ajallisesti läheiseltä. Lisäksi on mahdollista, että "virhe" oli tarpeellinen ja välttämätön jostain meille tuntemattomasta, Jumalan tiedossa olevasta ja määräämästä syystä.
Toisaalta koko "tieteellinen" lähestymistapa on väärä.
- Raamattuun on laitettu tahallisesti loogisia virheitä merkkinä siitä, että ihmiset eivät kykene välittämään Jumalan sanaa täydellisenä ja absoluuttisena.
- Raamattu toimii vertauskuvin, jotka eivät noudata normaaleja logiikan lakeja. Silloin kun oppineet vielä tunsivat kristinuskon, tämä oli heidän tiedossaan.
- Kristinusko ja uskonnot yleensä ovat orientaatiota Jumalaa kohti, prosessi, joka ei ole riippuvainen esimerkiksi 2000 vuotta sitten eläneiden ihmisten maailmankuvan puutteista, vajavaisuuksista tai virheistä. Miksi uskontoa kritisoivat tieteilijät eivät noudata samaa kaavaa tieteen suhteen; jos tieteestä löytyy loogisia virheitä, koko tiede kumoutuu. Tieteestä löytyy (fysiikasta lähtien) paljon virheitä, puutteita, ristiriitaisuuksia, vajavaisuuksia ---> tiede kumoutuu.
- Keskiajan kristityillä olikin järkevä näkemys esim. kohtaamistaan animisteista. Animistit eivät olleet täysin väärässä, vaan he pyrkivät omista lähtökohdistaan parhaansa mukaan kohti Jumalaa, vaikka orientaatio olikin puutteellinen. Jumala saattaa hyvinkin hyväksyä animistien palvontamenot, jos ne täyttävät jotkin riittävät Jumalan ehdot, ovat vilpittömiä, ja heillä ei ole tietoa paremmasta.
Kirjoitin jo kauan aikaa sitten mm:
"At the core of religion is the striving towards God. Our interaction with God and our understanding and interpretation of God will always be limited by our human inadequacies. 5000 years from now we will look like a primitive people. God accepts us with our limitations and errors, if our religious principles are sound and striving towards God sincere. Thus errors in the worldview of prophets doesn't reduce their religious importance; they relayed and interpreted with their limited understanding and knowledge God's messages to us.
We will always fall short compared to God."
Aika kummallinen Jumala jos se vaatii multa että mun pitää olla vilpitön? Eihän se itekään.
Post a Comment