August 22, 2011

'Maailma ei ole kosmis-moraalinen harmonia - nimenomaan tämän käsityksen kristinusko murtaa'

Usko, toivo ja rakkaus eivät ilmennä kosmis-moraalista harmoniaa, joka perimmältään on nimitys kuolemalle [kosminen yhtyminen, tahdon resignaatio ja ego-identifikaatiosta luopuminen] vaan vilpitöntä intohimoa elävään totuuteen.
*
Alla oleva sitaatti kirjasta Uskon sanat [Tuomas Nevanlinna/Jukka Relander] toimii osaltaan kommenttina nimimerkki Valkean kommenttiin päreessäni Kirkko evankeliumin institutionaalisena linnakkeena ja hengellisenä vankilana.
*
Usko, toivo, rakkaus

TN
Kokeillaan tällaista muotoilua: Jumalan valtakunta on äärellisen politiikan äärellinen ehto, joka ilmenee toivon rakenteena.

Mikä tämä toivo on? Se on toivo rakkauden toteutumisesta. Hah! Kerrassaan pöllöpäisen naiivia. Kukaan ei voi kirjoittaa tuota lausetta häpäisemättä koko älyllstä integriteettiään.

Kuitenkin sillä on aivan tietty merkityksensä. [Rene] Girardista vauhtia hakien olemme tulkinneet kristinuskoa niin, että sen mukaan pitää päästä eroon pyhästä väkivallasta, uhriin perustuvasta yhteisöstä, myytistä, Mutta mihin voisi niiden sijasta perustaa elämän? Jeesuksen mukaan rakkauteen, joka sekä korvaa että toteuttaa juutalaisen lain.

Mikä on tämä rakkaus? Ainakin se on epämalli. Ajatellaan kuuluisaa 'ensimmäistä kiveä' [Joh. 8:7] Kristitty noudattaa kehotusta olla heittämättä ensimmäistä kiveä. Sen heittäminen on vaikeinta, koska sillä ei ole mallia. Mutta kun se on heitetty, se tarjoaa ensimmäisen mallin.

Rakkaus siis ei tarjoa tiettyä olemisen mallia. Rakkauden tulisi korvata - tämä on aate - muiden tarjoaman mallin seuraaminen rohkeudella, välittämisellä ja toivolla.

Kyseessä ei ole 'kaunis mutta epärealistinen' [ja mahdollisesti tarkoituksensa vastainen] eettinen toiveajattelu. Viime kädessä lause 'Jumala on rakkaus' pitäisi tulkita ontologisesti. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olio nimeltä 'rakkaus, joka olisi yhtä kuin Jumala-olio ja siten maailma-olion metafyysinen tai kausaalinen perusta. Ei, rakkaus on ontologinen asia, koska ilman sitä maailmaa ei olisi, se romahtaisi kasaan. Ilman perustavaa kokemusta maailmasta rakastavana ja rakastamisen arvoisena ei olisi maailmaa. Ilman varhaista kokemusta maailmasta rakastavana ja tähän rakkauteen vastaamista maailma ei avaudu vaan hajoaa.

Luin joskus haastattelun, jossa joku taiteilija sanoi, että 'pitäisi aina muistaa, että meille ei ole luvattu mitään'. Tämä on hyvä huomio. On totta, ettei onnesta ole takuuta. Pikemminkin päinvastoin. Mutta rakkaus on myös pettymyksen, turhautumisen, epäluottamuksen ja kyynisyyden edellytys. Ellet valitsisi ontologista 'perusluottamusta' siihen, että maailma rakastaa ja me rakastamme sitä, meillä ei olisi kokemusta maailmasta maailmana.

Miksi ateistit piittaisivat taistelustaan uskovaisia vastaan. He toteavat intohimoisesti, että Jumalaa ei ole ja ettei maailmalla ole sisäistä merkitystä. Juuri tämä intohimo on rakkauden merkki, ja kielii samalla toivosta. Ateisteja liikuttaa ja elähdyttää toivo raittiista, valheeseen perustumattomasta maailmasta. He, jotka kiistävät maailman 'rakkaudellisuuden', ja julistavat tätä tärkeänä totuutena, kumoavat performatiivisesti oman väitteensä.

Maailma ei ole kosmis-moraalinen harmonia - nimenomaan tämän käsityksen kristinusko murtaa. Kaiken kosmisen harmonian taustalla on aina oletus kahden periaatteen yhtymisestä, miehisen ja naisisen, yinin ja yangin... Kyse on siis seksuaalisesta harmoniasta. Juuri siksi kristinuskolle Jumala on rakkaus eikä 'seksi'.

Evoluutiopsykologia ja fundamentalismi ovat molemmat yrityksiä yhdistää vanha seksuaalinen tiedon järjestelmä ja moderni tieto. Tai toisesta suunnasta ilmaisten: evoluutiopsykologia ottaa lähtökohdakseen modernin tieteellisen tiedon, joka sitten vahvistaa sukupuolijärjestelmän tieteellisen perustan. Fundamentalismi taas ilmoittaa uskovansa patriarkaaliseen sukupuolijärjestelmään ilmoituksena, johon se kuitenkn uskoo kuin tieteelliseen tietoon.

Nietzschen mukaan kristillinen vilpittömyys tuhoaa itse itsensä. Tämä on tavallaan aivan totta, jos ajattelemme kristillisten uskonkappaleitten merkitystä ja vaikutusta nykyihmisen elämässä. Mutta sen kääntöpuolena on, että kristillinen 'vilpittömyys', rakkaus, totuus ja toivo, todellistuvat myös valistuksessa - [s. 244-246].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/08/kirkko-evankeliumin-institutionaalisena.html
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/08/tieto-ja-totuus-eivat-lankea-yhteen.html
http://www.elonkeha.fi/jutut/miksi-sarjamurhaaja-paasee-taivaaseen
http://www.miajoki.com/

2 comments:

Anonymous said...

Pitää vaatia. niinhän politiikotkin. Kokeillaan tällaista muotoilua: Jumalan valtakunta on äärellisen politiikan äärellinen ehto, joka ilmenee toivon rakenteena? no joo
moi petri

ninni said...

voi