Marxin epäuskottava vihreys ja Heideggerin merkillinen Dasein [ei-käsitteellinen ei-subjektiivisuus]

Heidegger ja Marx
*
[K-mafian tarkennuksia (I. 2, 4. kappale ja I. 4, 6. kappale) - klo: 23.10]

I
1
Pauli Pylkön essee Marxin viherpäivityksen vakavasta uskottavuusvajeesta käsittelee yhtä Marx-tutkimuksen ydinkysymyksistä. Miten saada moderneissa sivilisaatioissa elävien ihmisten elintapoja radikaalisti muutettua luontoa vähemmän kuormittaviksi Marxin teksteihin tukeutumalla ja niistä ohjeistusta etsien.

Pylkön uskottava vastaus on ettei mitenkään, ja että marxilainen tutkimus liian usein salailee ja mystifioi tutkimuslähtökohtiaan, on epämääräistä ja tulkitsee myös ekologian kyseessä ollen Marxin ajattelua suuntaan, jonne Marx itse ei eurooppalaisen valistuksen ja edistyksen kannattajana näyttänyt lainkaan olevan menossa.

Jukka Heiskasen tutkimuksen vastaisesti Marx ei siis ajatellut teollistumiskehityksen kohtalokkuutta luonnon kannalta vaan itse asiassa jakoi kapitalistien teknologisen edistysuskon ja heidän valistuksellis-liberaalit imperatiivinsa.

Marxille teknologian väestöllisesti järkevä ja oikeudemukainen kehittäminen toimi ensijaisesti proletariaatin elinolosuhteitten parantamisen välineenä, eikä häntä millään muotoa voi pitää amerikkalaisen Henry Thoreaun [Marxin aikalainen] kaltaisten transsendentalististen luonto-romantikkojen [Pylkön luontorealistien?] aatetoverina.

Pylkkö vertaa Heiskasen viher-marx-tulkinnan ja tutkinnan yleistä epämääräisyyttä ongelmaan, jonka voi kohdata kristinuskon tutkijoitten teksteissä. On monesti hankalaa [joskin välttämätöntä] tietää, mitkä dogmin osat kristinuskoon sitoutunut tutkija lopulta hyväksyy lähtökohdikseen ja mitkä hän on hylännyt. Onko hän ylipäätään teisti vai ei. Sama pätee Marx-tukijoihin, jotka hekään eivät tarpeeksi tarkkaan ekplikoi, mihin Marxin teorian osiin ovat sitoutuneet ja mitä pitävät toissijaisina [ironisena mutta esimerkillisenä poikkeuksena Pertti Lindfors].

Näin ollen nuoren Marxinsa erittäin hyvin tuntevan Jukka Heiskasenkin viher-marx-päivitykset johtavat tietyistä Marxin käyttämistä sanamuodoista päätelmiä, joihin Marx itse ei laajemmassa tekstikontekstissa ja ylipäätään Euroopan valistushenkisen edistysuskonsa vallassa anna juuri mitään aihetta.

Toisin sanoen Marx ei missään kohtaa asetu vastustamaan teknologisoitumista ja taloudellista kasvua jostain proletariaatin välittömälle edulle tärkeämmästä ja itseisarvoisesta syystä johtuen kuten luonnonsuojeleminen vaan vaatii teknologian edistämistä ja elintason nostamista siten, että hänen aikanaan jatkuvasti kasvava työväestö voisi oikeudenmukaisesti saada käyttöönsä teknologiasta tulevan hyödyn ja onnen.

Marxin mielestä tähän 'onnitulonsiirtoon' tarvitaan kommunismia, sillä kapitalisti ei riistoedustaan vapaaehtoisesti luovu - ei senkään vuoksi, koska pääoman logiikka vie kapitalistia kuin pässiä [lue: pörssiä] narussa kohti yletöntä rikastumista ja väistämätöntä taloudellista taantumaa [tämä tilanne on myös meidän arkipäiväämme].

Heiskasen 'tieteellisessä' Marx-tulkinnassa on siis kyse on puna-viher-ideologian poliittisesta indoktrinaatio-projektista, joka näin ollen jo alunperin sitoutuu tuottamaan Marxin teksteistä luennan, joka tarkemmin eri ekologisia linjauksia erottelematta muka tukee nykyisen luonnonsuojeluaatteen pyrkimyksiä. Heiskasen päätelmillä ei Pylkön mielestä ole juurikaan katetta - pikemminkin päinvastoin.

Heiskasen johdatteleva epämääräisyys ei Pylkölle siis riitä, kuten alla oleva risuaitainen [pdf-] sitaattini esseen lopusta osoittaa [lukekaa linkistä koko essee].

2
Mutta jos Heiskasen viher-Marxilla on Pylkön mukaan vakava uskottavuusongelma, ei hän itsekään pääse helpommalla teorian ja käytännön välisen suhteen laatua ja määrää penätessämme, joskin tämä [sala]oppinut filosofian tohtori - nykyinen saunafilosofi ja 'kustavilainen kylähullu' [nämä ovat minun vokabulaarissani esteettisesti ja psykologisesti erinomaisen positiivisia epiteettejä] jättää tässä yhteydessä viisaasti sanomatta sen, mitä hän ei ilmeisesti tiedä tai tohdi [toisin kuin Heiskanen].

Sillä vaikka Pylkön jälleen kerran hieno essee tuo selkeästi esiin ehkä olennaisimman globaalin ongelmamme [teknologisen hyvinvointimme ylettömyyden] ja sen syyt, siinä ei [toisin kuin Pentti Linkolan ekofasismissa] edes ylimalkaisesti hahmotella, miten tätä ongelmaa voisi konkreettisesti ryhtyä ratkomaan [esim. viikatteella, haulikolla vai molemmilla].

Pylkön haluttomuus [jonka tulkitsen myötäsukaan kognitiivisen vaatimattomuuden hyveeksi] antaa esimerkkejä antimodernin regionalisminsa ja luontofiliansa sekä näihin kahteen erottamattomasti liittyvän teknologia- sekä kapitalismi-kriittisen konservatiivisuutensa praktisesta toimeenpanosta juontuu teoreettisesti hänen käsityksestään subjektin ontologiasta ja siihen kytkeytyen länsimaisen rationaliteetin kritiikistä.

Pylkön kohdalla kyse on rationaaliseen ja universaaliin subjektiin kohdistuvasta ontologisesta nihilismistä [tosin Heideggerille juuri olemisen (ei-käsitteellisen mielen) korvaaminen rationaalisella subjektilla (käsitteellisellä olevalla) on nihilismiä]. Augustinolais-kartesiolainen tahtomisen ja ajattelemisen reflektiivinen lähtökohta eli cogito universaalina subjektina todetaan harhaksi ja siirretään metafysiikan museoon.

Mutta miten meidän pitäisi ymmärtää Pylkön Schellingiltä ja Heideggerilta omaksuma gnostilaista alkuperää oleva a-subjekti eli Dasein [täällä olo]? Onko se jokin ajallis-paikallisuudessa performoiva henki vai positiivisesti varautunut tyhjyys puhuaksemme kvantti-metafysiikan kieltä?

Koska pidän itseäni 'diogeneettisenä' individualistina, joka on ajattelussaan vienyt subjektiuden murtumispisteeseensä eli solipsistiseen desisionismiin - siis hulluuden rajoille asti, saatan ymmärtää Pylkön a-subjektia sangen puolueellisista lähtökohdista käsin. Minulle ei nimittäin hulluuden eli yksityisen kielen rajan tuolla puolen ei ole mitään - ei edes ei-käsitteellistä ei-subjektia. Siellä on pelkkä tyhjyys, josta on vaiettava. Ja piste.

3
Pylkön, Heideggerin, Schellingin, buddhalaisten ynnä muiden ei-subjektivistien ongelma fokusoituu siihen, että karkottaessaan [osittain perustellusti] subjekti-metafysiikan takaisin Vanhan testamentin Genesikseen [ja vielä sitäkin varhaisempiin vaiheisiin], jossa persoonallinen Jumala loi maailman ihan vain omasta tahdostaan ex nihilo, he eivät kuitenkaan pysty karkottamaan sinne omaa tahtoaan Jumalan luomistahdon kanssa analogisia päätöksiä tehtäessä.

Oli subjektia tai ei, niin päätös syntyy aina subjektiivisena tekona - muuten se ei ole [aktiivinen] päätös lainkaan vaan lähinnä imitaatiota ja/tai passiivista paternaalis-autoritaariseen indokrinaatioon reagoimista.

Toisin sanoen - asubjektivistit yrittävät mahdotonta siinä missä nuori Wittgenstein Tractatuksessa. Jos jostain voidaan ylipäätään puhua, siitä voidaan puhua selkeästi. Tästä mahdottomasta tieteellis-metafyysisesta vaatimuksesta kuitenkin seuraa, että Wittgensteinin olisi pitänyt vaieta ei ainoastaan uskonnosta, etiikasta ja estetiikasta [koska niistä puhuminen on mahdotonta universaalissa tieteessä eli fysiikassa] vaan myös diskurssista, joka koskee subjektia - eikä edes tämä olisi riittänyt, sillä itse subjektin, joka paitsi olettaa rationaliteetin lähtökohdaksi subjektin on itse juuri tuo sama subjekti fenomenologisessa mielessä [kehä], pitäisi vaieta ja kadota lopullisesti, koska sitä ei ole olemassakaan verifioitavissa olevana kohteena.

Kyseinen päättely vaikuttaisi olevan ad absurdum, mutta se kuitenkin seuraa teoriasta, joka kieltää verifikaation ulkopuolella olevat diskurssit ja oliot - siis lopulta tietoisuuden, joka asettaa nämä ehdot rationaalisena subjektina.

Wittgenstein toki tajusi yrityksensä umpikujan ja luopui kielen kuvateorian pohjalle rakentuneesta verfikationismistaan, mutta verifikationismista hän ei silti luopunut vaan hajotti monistisen ontologian kielipeleiksi, joissa säännön seuraaminen elämänmuodon käytäntönä luo käsitteille niiden merkityksen. Carnapin [Tractatuksen kantilais-positivistisen verifikationismin hengessä] elättelemä metodisen monismin utopia filosofiasta tieteen kielen loogisena syntaksina potkaistiin samalla roskikseen - olkoonkin, että fysiikkaa edelleen pidetiin tieteistä eksakteimpana.

Pitäisikö meidän nyt ajatella heideggerilaisesti, että Tracatatuksen kantilais-wittgensteinilainen kvasitranssendentaali-subjekti hajoaa ja 'maallistuu' kielipeliteoriassa eri elämänmuotojen määrittämäksi olemisen tavaksi? Ilmeisesti pitäisi, mutta sekään ei ratkaise itse desisionismin ongelmaa.

Mikä/kuka päättää, kun minä päätän? Jos se en ole minä [subjekti minuutena], niin sitten se on joku toinen, johon saatan tosin olla jopa intiimissä suhteessa, mutta.yhtä kaikki - kaikkein perimmäisimmän päätöksen akti ei koskaan voi olla kirjaimellisesti yhteinen akti, koska silloin se ei ole päätös lainkaan vaan passiivista reagointia joko rakastamani ja suuresti arvostamani ihmisen toiveeseen tai jonkin supersubjektin [ideologian] minuun kohdistamaan hyvän- tai pahantahtoiseen indoktrinaatioon [interpellaatioon].

4
Yrittäessään mahdotonta eli karkottaa langenneen Daseinin [voluntaristisen subjektin] takaisin paratiisiin, jossa se muuttuu uudestaan a-subjektksi eli luonnoksi tai Schellingin rikkumattomaksi alkuharmoniaksi [tässä tavoitellaan tietysti koko modernin universaalin subjektin trasformoitumista antimoderniksi regionaaliseksi olemiseksi], heideggerilaisten pitäisi tarkoin miettiä, mitä he subjektin mukana [tahtomattaan] tulevat kadottaneeksi.

Joka tapauksessa em. transformaation jälkeen syntyvä ihminen on jotain sellaista, mitä minä en pysty kuvittelemaan yhtä vähän kuin ymmärrän tai pystyn kuvittelemaan buddhalaista meditaatiota ja sen valaistunutta lopputulosta - ihmistä, jolla on oikea tieto ja tietoisuus asioiden ja [subjektittoman] itsensä tilasta universumissa.

Minulle subjekti on zizekiläinen epätäydellisen ontologian [tässä Zizek omaksuu Heideggerin ontologisen eron olevan ja olemisen välillä] minimaalinen subjekti, joka kyllä reflektoi ja päättää, mutta jolla ei ole metafyysistä substanssia samassa mielessä kuin Descartes'n cogitolla. Kyseessä on konstituoitu, strukturalistinen käsitys subjektista - eräänlainen tyhjyyden ympärille rakentunut kuori, mutta se tarvitaan, koska muuten meidän ei olisi mahdollista tajuta sitä tyhjyyttä, joka me olemme.

[Rationaaliteetin subjekti tai subjektiivinen rationaliteetti [oleva] ei ole sama asia kuin fenomenologinen subjekti eli reflektoiva ja kokeva minä [oleminen], mutta niitä ei voi myöskään täysin erottaa toisistaan],

Buddhalaisuuden ja ylipäätään a-subjekti-ajattelijoiden on siis [kuten edellä tuon esiin] omista lähtökohdistaan käsin mahdoton perustella omaa [regionaalis-henkis-fenomenologista] a-subjektiuttaan ilman rationaalista subjektiutta [vrt. Wittgensteinin kritiikki Mooren common sense-tietoa kohtaan; se, joka ei voi epäillä, ei voi myöskään tietää].

Tietenkin he ovat olemassaolevia ja kommunikoivia olentoja, mutta heillä ei ole enää/vielä mahdollisuutta ottaa etäisyyttä paitsi itseensä ei myöskään transsendenssiin, koska heiltä puuttuu itsen ja transsendenssin välisen dialektiikan [tässä ei ole kyse 'vulgaarista' kaksiarvologiikasta] mahdollistava subjekti-rakenne [Lacanin symbolinen], joka konstítuoi tuon dialektiikan [ks. PS.].

Itsen ja transsendenssin välille syntyvä [erottamalla yhdistävä] dialektiikka - transsendentaalinen etäisyydenotto - on tietoisuuden [ja siten 'tyhjän' subjektiuden] synnyn edellyttämä perimmäinen Tapahtuma.

Kyseessä ei ole lineaaris-kausaalinen vaan yhtä aikaa diakroninen ja synkroninen prosessi. Kun ikuisuus tunkeutuu aikaan kairos-hetkenä [kristillisessä kontekstissa Jeesuksen hahmossa], se yhtä aikaa sekä synnyttää subjektin että tyhjentää sen sisällöistään, koska ero sisäisen ja ulkoisen välillä on kuitenkin lopulta keinotekoinen ja ulkoinen on aina jo osa sisäistä.

Subjekti ei siis voi tulla tietoiseksi muusta kuin itsensä ei-mikyydestä, koska tietoisuus subjektiivisena rationaliteettina mahdollistuu vain rajana ja erona olemiseen. A-subjekti sen sijaan on kokonaan täynnä sisältöä, mutta [kärjistetysti sanottuna] ei niinkään [itse]reflektoivan ihmisen kuin eläimen, jumalan tai ohjelmoidun robotin tavoin.
*
Minun tulkintani tietoisuuden [subjektin] synnyn dialektiikasta kallistuu [kuten saatetaan huomata] enemmän Kantin ja Hegelin kuin heideggerilaisuuden [tai varsinkaan buddhalaisuuden] suuntaan, mutta mitenkään lopullisesti selvää tämä jako ei minulle ole.

Ehkä perustan käsityökaupan ja ryhdyn myymään kotitekoisia Daseineja japanilaisille turisteille. Itse asiassa kyseessä on kierrätys, sillä onhan Dasein eurooppalaisesta antimodernismista kumpuavan filosofisen uusanimismin luoma huipputuote. Saavat japanilaiset omansa [animismin] takaisin uudessa paketissa - tietämättään.

PS.
En tietenkään tarkoita, että esim. shamaanin pitäisi välttämättä viestiä 'yksityinen kielensä' eli loveen lankeamisensa länsimaisen rationaliteetin/subjektin viitekehyksessä vaan oletan, että tuo yksityinen kieli [vrt. Adornon ei-identtinen] on mahdollista kommuníkoida pelkästään shamaanin yksityisenä kokemuksena, jonka hän täysin omavaltaisesti tulkitsee muille, miten parhaaksi näkee.

Väitän provosoivasti, että kaikessa kollektiivis-asubjektiivisessa [mitä muuta asubjekti voisi olla kuin kollektiivinen] kokemuksessa - myös natsismin nousussa - havaitaan mainitun shamanistisen käytännön peruspiirteitä. Hitlerin propaganda [nationalistiseen retoriikkaan naamioitu 'yksityinen kieli'] osoittautui saatanalliseksi - olkoonkin, etten itsekään pidä Hitleriä totuutena natsismin perimmäisestä alkuperästä ja luonteesta.

Pylkkö varmaan sanoisi nyt, että mitä muuta länsimainen rationaliteetti ja universaali subjekti ovat kuin länsimaisen ihmiskäsityksen perustana olevan 'yksityisen kielen' tiede-auktorisoitua indoktrinaatiota ja legitimaatiota teknologisten innovaatioiden muodossa. En väitä vastaan.

II
Marxin viherpäivityksen vakavasta uskottavuusvajeesta - Jukka Heiskasen Marx-tulkinnan tarkastelua

Pauli Pylkkö, helmikuu 2011

[...]
Jos kommunistinen talous sattuisikin toimimaan tehokkaasti (eli ›rationaalisesti›
Marxin tarkoittamassa mielessä), ja pystyisi ratkaisemaan
esimerkiksi tavaran ja työn hinnoittelun ongelman, tarjoaako Marxin teoria
mitään tuollaista syytä, vastavoimaa, millä tuotantoa ja kuluttamista
voitaisiin hillitä, ja millä esimerkiksi tarpeiden kokonaisuudesta voitaisiin
karsia keinotekoiset ja vääristyneet tarpeet esiin? Tuskin. Tuskin hän edes
tuli ongelmaa ajatelleeksi. Vaikka etiikka ei riitäkään keinotarpeita hillitsemään,
tämän päivän ympäristöfilosofiassa suositut eettiset teoriat eivät ole
helposti yhdistettävissä Marxin talousreduktionistiseen kohtalonuskoon.
[Pertti] Lindfors kirjoittaa taas ihailtavan suorasukaisesti: »Eetilliset argumentit
eivät ole sosialistisen teorian rakennusosia, ne ovat vain propagandavälineinä
sallittuja.» (mainittu Lindforsin teos, s. 185). Marx halusi antaa
enemmistölle (proletariaatille) sen, mitä vähemmistöllä (porvaristolla) jo
oli. Siihen ei voi päästä tuotannon määrää ja tehoa laskemalla. Valittiinpa
mikä talousjärjestelmä tahansa, porvarin vauraustason saavuttaminen ei
vie työläistä lähemmäs luontoa.

Aidosti dialektinen luonnosta vieraantumisen marxilaishenkinen teoria
vaatisi selvää irtaantumista Marxin edistysoptimismista ja siirtymistä
Horkheimerin ja Adornon valituskriittiselle ja Marcusen hyvinvointikriittiselle
linjalle. Mutta Heiskasen Nuoren Marxin luonnonfilosofia jatkaa marxilaista
salailun kulttuuria eikä katso tarpeelliseksi edes viitata marxilaisen
perinteen elinvoimaisimpaan haaraan, joka kasvaa Valistuksen dialektiikasta
ja Yksiulotteisesta ihmisestä. Tälle linjalle voi lähteä vain se, joka on valmis
hylkäämään Marxin ajattelun pahimmat heikkoudet: eurooppakeskeisen
edistysuskon, joka tekeytyy vieläpä yleismaailmallisesti päteväksi, talousreduktionistisen
ihmiskäsityksen, liian deterministisen historiakäsityksen
ja luottamuksen järjen ja tekniikan mahtiin.

18
Eikä tämäkään vielä riitä. Nykyisessä kohtuuttoman kuluttamisen, turhan
tuotannon ja päättömän hallinnoinnin maailmassa suuri yhteiskunnallinen
antagonismi on vaihtanut paikkaa. Se ei ole enää proletariaatin ja
porvariston välillä, vaan ihmisten suuren enemmistön (johon kuuluu sekä
porvaristoa että työväestöä) ja luonnon välillä. Vain hyvin pieni vähemmistö
(sanoisimmeko ›etujoukko›?) on valmis köyhtymään, jotta luonto
saisi tilaisuuden ja aikaa toipua. Vain tämä vähemmistö edustaa luonnon
intressejä uudessa antagonismissa.

Näkemys jonka mukaan yksityisen omistusoikeuden kumoaminen tai
yksityisen yritystoiminnan kieltäminen jotenkin automaattisesti ja sellaisenaan
ratkaisisi eurooppalaisen tai länsimaalaisen ihmisen luontosuhteen
ongelman, ei ole vakuuttava – ei varsinkaan viime vuosisadan laajojen
reaalikommunististen yhteiskuntakokeilujen valossa. Mutta jos vaihtoehdoksi
tarjotaan oppia, jonka mukaan ihmisen luontosuhdetta edustaa
parhaiten kapitalismin varaan rakentuva hyvinvointivaltio, missä verovaroin
pidetään yllä laajoja hyvinvointipalveluja, ajaudutaan ojasta allikkoon.

Tarvitaan ennen muuta kulutuksen ja tuotannon rajua vähentämistä ja ohjaamista
perustarpeiden tyydyttämiseen. Tarvitaan paikallisen perinteen
luontonäkemystä ja siihen kätkeytyvää luonnon kunnioittamista. Se taas
johtaa paikalliseen köyhyyden filosofiaan, missä kaikkien yleismaailmallisina
esiintyvien oppien (yhtä lailla sosialististen ›internationalismien› kuin
porvarillisten ›maailmankansalaisuusoppien›) pätevyys kyseenalaistetaan.

Tässä liikkeessä Marxista ei ole tiennäyttäjäksi.
Marxin idea kommunismista on kehittynyt eurooppalaisen edistysuskon
ja valistusliikkeen perustalta, ja on tästä syystä erottamattomasti sidottu
tehokkuuden kasvattamisen ja rajattoman laajenemisen ohjelmaan.
Irrottamaton osa tätä perustaa on usko, että eurooppalainen rationaliteetti
on yleismaailmallisesti pätevä ja ohjaa kohtalon tavoin maailmanhistoriaa.
Jos tämä perusta on ympäristökriisin keskeisin aiheuttaja, emme voi odottaa
siltä kriisin ratkaisua.

III
http://www.youtube.com/watch?v=jQsQOqa0UVc
Martin Heidegger criticises Karl Marx - 1969
*
Here, on German television, Heidegger rebuts Marx's famous claim that philosophers only interpret and do not actually change the world ... Heidegger replies that philosophy is essential in any *concept* of social-political change, including, of course, Marx's concept of a classless society:

Richard Wisser: ... Do you think philosophy has a social mission?

Heidegger: No! One can't speak of a social mission in that sense! To answer that question, we must first ask: "What is society?" We have to consider that today's society is only modern subjectivity made absolute. A philosophy that has overcome a position of subjectivity therefore has to say no in the matter.

Another question is to what extent we can speak of a change of society at all. The question of the demand for world change leads us back to Karl Marx's frequently quoted statement from his Theses on Feuerbach. I would like to quote it exactly and read out loud: "Philosophers have only interpreted the world differently; what matters is to change it." When this statement is cited and when it is followed, it is overlooked that changing the world presupposes a change in the conception of the world. A conception of the world can only be won by adequately interpreting the world.

That means: Marx's demand for a "change" is based upon on a very definite interpretation of the world, and therefore this statement is proved to be without foundation. It gives the impression that it speaks decisively against philosophy, whereas the second half of the statement presupposes, unspoken, a demand for philosophy.
*
http://www.uunikustannus.fi/marx.pdf - [Pauli Pylkön essee]
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pauli_Pylkk%C3%B6
http://www.benjamins.com/cgi-bin/t_bookview.cgi?bookid=AiCR%2011
http://www.amazon.co.uk/Aconceptual-Mind-Heideggerian-naturalism-Consciousness/dp/9027251312/ref=sr_1_1?s=books&ie=UTF8&qid=1312666607&sr=1-1
http://www.uunikustannus.fi/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Marx
http://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Marx
http://fi.wikipedia.org/wiki/Marxilainen_filosofia
http://en.wikipedia.org/wiki/Subject_(philosophy)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://en.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology
http://filosofia.fi/node/2403
http://filosofia.fi/node/2404
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pertti_Lindfors
http://forums.skadi.net/showthread.php?t=67107
http://www.bibliotecapleyades.net/sociopolitica/codex_magica/codex_magica04.htm