*
[Kielimafian tarkennuksia ja korjauksia (luku 3, ensimmäinen ja kaksi viimeistä kappaletta) - klo: 16.20]
1
Kohtalo ei ole mikään animistinen henkiolio vaan sattuman ja välttämättömyyden tapahtumista eikä yhtään enempää tai vähempää.
*
Maailma on niinkuin se on - kvanttifysiikan positiivisesti varautunutta tyhjyyttä. Älä kysy, mitä on positiivisuus. Et tule koskaan tietämään. Riittää kun katsot ylös taivaisiin. Tai syvälle sisimpääsi.
*
Lacanin mahdoton reaalinen on kuin Mooseksen Jumala, jonka näkeminen tuhoaa tai ainakin traumatisoi ihmisen. Sellaiseen mahdottomaan voisi jopa uskoa - mutta varovaisesti...
2
Kirjoitettu kommentiksi Valkean kommenttiin edellisessä päreessäni Kirkko evankeliumin institutionaalisena linnakkeena ja hengellisenä vankilana.
*
Valkea kirjoitti: 'We will always fall short compared to God.'
*
Mistäs tiedät? Tuomas Nevanlinna antaa sinulle kaksi vaihtoehtoa tähän asiaan: Spinoza [varauksin Hegel] tai Kant - http://actuspurunen.blogspot.com/2011/08/tieto-ja-totuus-eivat-lankea-yhteen.html
3
Sillä, joka tekee vertailuja ihmisen ja Jumalan välillä, täytyy olla 'luonnollista' tietoa Jumalasta. Muussa tapauksessa vertailun tekeminen on joko mahdotonta [mikä tekee uskosta absurdin mutta juuri siksi aidon uskon] tai imaginaarista haaveilua [samaistumista], joka perustuu oletukseen olemisen transparenttisuudesta [läpinäkyvyydestä] ja subjektin identtisyydestä maailman kanssa [subjekti on maailman sisäinen] - olipa sitten kyseessä a] animismi, b] luonnollinen teologia tai c] jopa 'uusateistinen' evoluutio-luonnontiede.
*
Läntinen eli 'juutalaisen' jumalakäsityksen perustalle rakentuva augustinolais-luterilainen monergismin perinne [ks. PS.] ajautuu lähes kaikki sakramentit ja kaanonin hylätessään jatkuvaan kriisiin, joka muuttaa luterilaisen ja reformoidun kirkon pelkäksi empatia-palvelufirmaksi. Tämä on hinta, joka maksetaan siitä, ettei Jumalasta suostuta missään muodossa tekemään antropomorfistista henkioliota, kuten tapahtuu em. kolmessa tavassa hahmottaa ja mieltää todellisuus.
Idän 'kreikkalaisen' eli ortodoksisen kirkon sakramentaalinen synergismi on vahvasti kiinni luontomystiikan itämaisessa perinteessä. Olenkin ortodoksiseen kirkkoon kuuluvana ateistina päätynyt pirulliseen aporiaan tai dilemmaan, jonka mukaan kirkon, ollakseen 'esteettisesti oikea ja korkeatasoinen' kirkko, on oltava sakramentaalinen [animistis-pakanallinen], mutta kyseisen kirkon käsityksen Jumalasta täytyy silti ehdottomasti korostaa Jumalan absoluuttista tuntemattomuutta eli toiseutta, jottemme lankeaisi huuhaa-uskomuksiin.
Kuten edeltä ainakin epäsuorasti käy ilmi, luterilais-reformoidun teologian varaan ei mielestäni voi rakentaa uskottavaa kirkkoa, koska se viime kädessä on samanaikaisesti sekä sekulaaria ateismia että solipsistista mystiikkaa, joka ei tarvitse Jumala-suhteen välittäjäksi sakrametteja eikä kirkkoa ylipäätään - [huom. lut.-konservatiivit ja -fundamentalistit ovat asenteiltaan pikemminkin katolisia kuin lutkuja].
Näin ollen en voi välttää johtopäätöstä, jonka mukaan liturgian ja sakramenttien [kaikkien ort.-kirkollisten palvelujen] suoma esteettinen mielihyvä ei omassa uskossani rakennu ortodoksisen praksiksen opillisen perustan ja rakenteen varaan vaan muuttuu minulle ikäänkuin taiteeksi taiteen itsensä takia.
Katsellessani ja kuunnellessani ortodoksista toimitusta jään siis ikäänkuin taideteosta ihailevaksi kokijaksi enkä ole [kuten ortodoksin pitäisi olla] täydentävä osa tuon liturgisen perfomaation kokonaisuutta.
Olen tavallaan henkipatto molemmissa - sekä ortodoksisessa että luterilaisessa kirkossa.
Ensin mainittu on esteettisesti vaikuttava luonnon ja vähän kaiken muunkin elollisen pyhittävä kirkko [koska kaikki on Jumalan luomaa ja siten pyhää] - eräänlainen kristillis-itämainen Gesamtkunstwerk-performanssi [itämaista wagner-oopperaa].
Jälkimmäistä kirkkoa ei sen sijaan pitäisi olla edes olemassa, sillä Karl Barthin [kalvinistisen reformaation perinne] mukaanhan uskonto ja kirkko nimenomaan erottavat ja vieraannuttavat [=synnin seuraus] meitä Jumalasta [mahdottomasta reaalisesta] keinotekoisella symboliikallaan - olkoonkin, ettei meillä ole muuta tapaa ilmaista ihmetystämme ja kaipuutamme ikuisuuden edessä.
*
Jos minä olisin teologinen nero, niin 'keksisin' sellaisen kirkon, jossa biletetään ortodoksisen liturgian mukaisesti lähes sanoinkuvaamattoman kauniissa kirkossa, mutta jossa silti tunnustettaisiin Karl Barthin dialektinen teologia triniteetin, kristologian ja soteriologian perustaksi.
Tiedän toki, että sellainen kirkko on täysi mahdottomuus, mutta pelkästään jo tuon mahdottomuuden takia sitä kannattaa pohtia. Sitäpaitsi jostain kumman syystä koen olevani uskonnollinen ihminen, vaikka pohdintojeni seurauksena tulenkin aina entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että ateismi on ainoa täysin rehellinen asenne suhteessa olemiseen.
Minulle ateistinen positio merkitsee lähinnä sitä, että voin katsoa maailmaa ikäänkuin puhtaalta pöydältä - vailla vähäisintäkään toivon kipinää pelastuksesta tai edes tarvetta siihen [olen Sivulliseni lukenut] - vailla mitään kaipuuta, jota voisi kutsua rakkaudeksi, joka sitoo tai jopa orjuuttaa minua - kohdistuipa tuo rakkaus sitten ihmiseen tai Jumalaan.
Tällainen asenne [jos se nyt ylipäätään on asenne] ei ole tunteettomuutta eikä luovuttamista vaan irrottautumista ja luopumista, joka meillä kaikilla ennenpitkää on edessämme. Meidän pitäisi hyvissä ajoin ennen kuolemaamme myöntää ja ymmärtää se, että maailma on jätettävä silleen, että kaiken on annettava olla niinkuin se on, että loppu on joka tapauksessa hiljaisuutta.
'Let be, the rest silence', sanoo Claudiuksen ja Laerteen myrkkymiekoin ja myrkkymaljoin juonimaan kaksintaisteluun myöntyvä stoalaisen rauhallinen ja kostonhimonsa voittanut Hamlet Horatiukselle, joka varoittaa häntä salajuonen mahdollisuudesta vähän ennen viimeisen näytöksen loppuratkaisua.
PS.
Vaikka juutalaisen uskonnon Jumala on monergistinen [kaikkivaltias ja arvaamaton], niin sen jumalasuhde rakentuu silti synergistisesti [kulttilaki, rituaaliuhrit] eli aivan toisin kuin tyystin epäsakramentaalisella Lutherilla - [luterilaisuus tunnustaa itse asiassa vain yhden todellisen sakramentin eli ehtoollisen ja senkin kai hieman häpeillen ;\].
Monergistinen Jumala on siis ehdoton kaikkivaltius, kun taas mielikuvituksellisen vahvat polyteistiset jumalat olivat vielä niitäkin suuremman voiman eli väistämättömän kohtalon [ananke, moira] alaisia. Jumala ei ole samaa kuin kohtalo, joka ikäänkuin viimeisenä animistisena jäänteenä viestii meille jostain henkivoimasta [vrt. karman laki], joka säätää elämämme kulkua. Tällainen uskomus on pelkkää imaginaarista huuhaata, jos minulta kysytään.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/08/kirkko-evankeliumin-institutionaalisena.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monergismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Synergismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Barth
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eppu
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/10/me-emme-voi-puhua-jumalasta-se-on.html
http://www.behance.net/gallery/Lutheran-Surrealism/761766
7 comments:
Rauno: "Sitäpaitsi jostain kumman syystä koen olevani uskonnollinen ihminen, vaikka pohdintojeni seurauksena tulenkin aina entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että ateismi on ainoa täysin rehellinen asenne suhteessa olemiseen."
- Jos pitäytyisit täysin rehellisesti kiinni tieteessä ja tutkittavassa materiassa, et voisi olla ateisti. Tiedehän ei tarkasti ottaen pysty sanomaan yhtään mitään Jumalasta; jos ja kun Jumala on, Jumala on tieteen kykyjen ulkopuolella. Jonkinlainen epätarkka ja osin subjektiivinen todennäköisyys Jumalan olemassaolemattomuudelle ja olemassaololle on ainoa rehellinen tieteeseen perustuva kanta. Jossain määrin tieteellä voitaisiin perustella myös täydellistä kyvyttömyyttä sanoa yhtään mitään Jumalasta.
- Jumalan ja ihmisten erot ovat niin suuria, että ei ole vaikea ymmärtää miksi Jumala ei voi olla suorassa kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Ihmiset sanoisivat: "Miksi sinä et paranna meitä kaikkia, anna meille kaikki se mitä me haluamme, tee meistä sellaisia kuin me haluamme, estä kaikkea kärsimystä ja haitallista, jne., kun kerran pystyt siihen". Jumalan pitäisi joko olla taivaallinen sosiaalitoimisto, joka tekee kaiken ihmisten puolesta ja taannuttaa ihmiset vaateliaiksi ja kyvyttömiksi olioiksi; tai jos Jumala kieltäytyisi vaikka vain osasta vaatimuksia, ihmiset vaikeuksissaan, tarpeissaan ja himoissaan katkeroituisivat ja taantuisivat välttämättömyyden pakosta riippuvaiseen passiivis-aggressiiviseen suhteeseen Jumalaan (etteivät jää jälkeen muista, jotka todistettavasti saavat jotain). Jumalan täysi kieltäytyminen johtaisi alistuneeseen katkeroitumiseen, ehkä joskus epätoivoisena raivona purkautuvaan.
Jumalan täytyy siis pysyä etäisenä. Ehkä Jumalalla on muitakin syitä etäisyyteen, joita emme tiedä.
Toisaalta olisi röyhkeää ja ylimielistä odottaa, että ihmiset voisivat tehdä tieteellisiä kokeita Jumalalla tai "katsoa kaukoputkella Jumalan olohuoneeseen".
Jumalan on siis täytynyt suunnitella maailmankaikkeus niin, että hän voi vaikuttaa meihin ja tarkkailla meitä, mutta me emme koskaan pysty samaan ellei Jumala itse tahdo niin.
- Olin itsekin aikanaan ateisti. Minun täytyi jatkuvasti tukahduttaa Jumalan kutsu sisälläni kiihkeällä "rationalisoinnilla" ja selittelyllä (tällainen epätoivo onkin usein kiihkeiden ja julistavien fundamentalistiateistien käyttövoima), mutta lopulta rationalisminikin osoitti kohti Jumalaa. Kuuntelin sen jälkeen Jumalan kutsua sisälläni ilman mitään selittelyjä ja minusta tuli kristitty. Luotan myös niihin, jotka ovat päässeet korkealle hengelliselle tasolle, kuten ortodoksikristitty Fr. Seraphim Roseen.
Kirjoitin aikanaan seuraavaa:
Probability of God arises from atheists' own thoughts.
Atheists, whether scientists or not, accept the thinking of scientists and our surrounding realities, so:
1. We know intelligence exists and large differences in intelligence between species. Intelligence has increased considerably during the existence of life on earth.
2. Atheists define god as a superintelligence.
There might be some tipping point, after which intelligence increases irresistibly and fast to the level of superintelligence, resembling a material object approaching then passing the speed of light. It's at least apparent mass increases very fast and the further acceleration becomes increasingly difficult, but if it can be accelerated past the speed of light, the velocity of the object starts to increase automatically, to gain energy from the environment. The object would have to be special or somehow insulated to withstand this, because normal object would lose it's electromagnetic field and fall apart in such a situation. Another closer example to our reality is the tipping point in the spread of epidemics. Small differences in various factors can create a fast spreading epidemic or extinguish it.
Or there is just the normal intermittent development to superintelligence level.
3. Many science fiction writers, many of them with scientific background, have imagined people at some point reaching superintelligence, and thus supercapability and superquality level. Some scientists, especially physicists, have speculated with these ideas. These have been accepted by all kinds of atheists as normal and reasonable thoughts, that could be the ultimate goal and destiny of humankind. In my atheist period, when I talked about these ideas to other atheists, they were accepted by all of them, and the reception ranged from accepting neutrality to enthusiastic embrace.
4. To explain our universe, physicists use various explanations that go beyond our universe (imaginations, story telling in modern form, without any concrete scientific evidence, although it is possible they are true), or they accept our universe as defined by observations and studies of scientists. In the latter case fine tuning of many factors are so precise, that intelligent design is a plausible explanation.
Explanations that go beyond our universe include huge numbers of multiple universes; repeatedly expanding and contracting universes; inflatonary universe of which our visible universe is but a microscopic part; the original energy sea giving rise to universes and to which all dying universes sink again; universe arising from absolute nothing (yes, even this); etc., and some combination of these.
5. Scientists admit that beyond our universe and in relation to our universe there can be things that are beyond our capabilities and possibilities of comprehension.
We are tied to our material and energy surroundings and extrapolations made out of them. If something radically different exists outside or in relation to our universe, it might be impossible for us to even imagine it. With this I don't refer to the differences between universes in multiverse; or to differences between our reality and the original energy field; which are radical, but at least at some level possible to imagine and understand.
Jatkuu ...
Osa 2.
So, at the same time atheists accept the development of god to be normal (if it is man developing to the god level); they accept such enormous timescales, and number universes and realities that they make the development of god/God somewhere at some previous point likely; but they deny the possibility of god/God. Their thinking is self-contradictory, confused, self-deceptive and dishonest. In their thoughts god is already true, but they are fearful of something outside themselves that would correspond to it in the real world.
If we would ask them, "Do you admit that the probability of God in rational analysis is at least 1%?", they would deny this, because nothing would then prevent this probability rising to 49%, 51%, 99% or 99,9999999999999999999999999999%. They are already very uncomfortable with the 1%. Their denial becomes absolute and irrational.
I don't claim in absolute way anything about the origin of God, but I sense it might be beyond our capabilities and possibilities to deduct or imagine it, because of the limitations inherent in our universe (the nature of matter, energy, geometry and dimensions; or if you wish, all this can be reduced to pure geometry).
It is possible that God meant that we someday reach the level of god in our development and perhaps then are ready to communicate with God in a concrete way in this world. But we will still honor our Father, God, always.
Lisäys: Jumala kutsuu minua ja lähes kaikkia muita ihmisiä uskoon, mutta minä en pysty kutsumaan Jumalaa vastaavaan tilaan; toisinsanoen Jumalan täytyy olla voimakkaampi ja vaikutusvaltaisempi olento.
Pelkällä rationaalisuudella Jumalan luokse ei pääse kukaan, vaikka rationaalisuus voi auttaa ja ohjata siihen suuntaan.
Kirjoitin myös mm:
Kristityt fyysikot huomasivat vuosikymmeniä sitten, että luonnonvoimissa, heikossa ydinvoimassa, vahvassa ydinvoimassa, elektromagneettisessa voimassa ja painovoimassa, partikkeleiden massoissa ja muissa ominaisuuksissa, kuten spinissä on jotakin outoa. Maailmankaikkeuden pitäisi ateistien mukaan perustua sattumanvaraisuuteen, mutta luonnonvoimat jne. on säädetty mystisellä äärimmäisellä tarkkuudella suhteessa toisiinsa. Pienimmätkin muutokset johtaisivat esim. elektronien suistumiseen atomiytimiin tai pois kiertoradoiltaan; tähtijärjestelmien romahtamiseen kasaan tai pois paikoiltaan; avaruuden laajenemiseen liian nopeasti, jotta galakseja voisi muodostua tai avaruuden romahtamiseen kasaan pian syntymänsä jälkeen; jne.
Ateisteille järkyttävällä tavalla maailmankaikkeutemme on kaikkea muuta kuin sattumanvarainen; se vaikuttaa ateistisellekin tarkastelijalle erittäin tarkasti ja huolellisesti suunnitellulta. Tätä ateististen fyysikoiden oli vaikea hyväksyä, joten heidän täytyi ruveta keksimään selittäviä mytologioita. Syntyi moniavaruusteoria. Sen mukaan avaruutemme on yksi maailmankaikkeus lukemattomien maailmankaikkeuksien joukossa, joita on kuin atomeja avaruudessa. Suurin osa avaruuksista on elinkelvottomia, joissa partikkelit ja avaruus ovat tavalla tai toisella käyristyneet liikaa tai liian vähän. Edes niiden ulottuvuudet eivät useimmiten ole samanlaisia kuin meidän, niitä on joko vähemmän tai enemmän kuin meillä (Ulottuvuudet ovat geometrian käyristymistä uusiin suuntiin. Tila on avautunutta ulottuvuutta, loput ulottuvuudet ovat käyristyneet ja rullautuneet partikkelien sisälle, tai tarkemmin partikkeleiksi). Pieni osa maailmankaikkeuksista on sattumalta elinkelpoisia. Koska avaruuksia on niin valtavan paljon, elinkelpoisiakin avaruuksia on todella paljon. Me olemme niistä yhdessä. Avaruuksia syntyy, laajenee, dissipoituu ja romahtaa kasaan jatkuvasti tässä järjestelmässä.
Tätä täydentää teoria, jonka mukaan avaruudet syntyvät tyhjästä nollaenergiasta.
Näille teorioille ei ole minkäänlaisia käytännöllisiä todisteita.
Havainnoitsija ei voi välttyä tietyltä ad hoc tunteelta tarkastellessaan näitä teorioita. Voisi ajatella, että olisi helpompaa hyväksyä oma rajallisuutemme, katsoa käytettävissä olevia reaalisia fysiikan todisteita, poistaa kaikki ylimääräinen mielikuvituksen tuote (em. teoriat) ja uskoa Jumalaan. Mutta ei päästetä meitä näin helpolla.
Lähdetään siitä, että moniavaruus on totta. Voimme olla varmoja siitä, että avaruudet pystyvät tuottamaan älyllistä elämää, koska me olemme täällä. On erittäin todennäköistä, että ne ovat tuottaneet paljon pitkälle kehittyneitä älyllisiä elämänmuotoja kauan ennen meitä. Joku älyllisistä elämänmuodoista on voinut kehittyä niin pitkälle, että se hallitsee moniavaruutta, ja on sen elämänmuotojen Jumala. Vähin mitä ateisti voi tehdä on se, että hän myöntää Jumalan todennäköisyyden syntyvän heidän omista teorioistaan.
Uskoa ei ole istutettu meihin niin sitkeästi turhaan.
Re: jmm
Ei vaan huolestuneita teorioidensa selityskyvystä silloin kun ongelmia ilmenee. Se on tiedemiesten luonnollinen suhtautuminen. Käytän sanaa mytologia sen takia, että näille teorioille ei ole mitään konkreettista havaintoaineistotukea. Mutta jos ne ovat oikeassa, silloin Jumalan todennäköisyys nousee ateistien kaikista teorioista.
Nim. Tiedemies,
Fyysikoille perusvoimien tarkkuuden ja yhteensopivuuden selittäminen jne. on ollut tärkeää ja moniavaruus on de facto virallinen selitys. Jos intelligent design nostetaan keskusteluun meidän avaruutemme ominaisuuksien takia, moniavaruus tarjotaan vastaukseksi. Ja moniavaruus tuottaa Jumalan todennäköisyyden. Jumala nousee kummastakin vaihtoehdosta.
Ymmärrän, että tämä voi olla sinulle älyllisesti kiusallista ja aiheuttaa kognitiivisen dissonanssin. Kun Jumalalla on (vähimmilläänkin) todennäköisyys, se on vahva argumentti uskon puolesta, jos ei muusta syystä, niin varmuuden vuoksi.
Tässä on koottuna hiukan tieteellistä aineistoa siitä, miten Jumalan todennäköisyys nousee fyysikkojen omien käsien työstä:
http://www.godandscience.org/apologetics/designun.html
http://www.godandscience.org/apologetics/cosmoconstant.html
http://www.godandscience.org/apologetics/quotes.html
Esimerkki siitä, että liberaalit ovat valmiita uskomaan (jopa innokkaasti, myös New York Timesissa) jumalaan, kunhan se on trivialisoitu (tässä tapauksessa teinijumalaksi, joka luo supertietokoneellaan SuperSims[simulation] -peliä meidän elettäväksemme ja itseään viihdyttääkseen). Trivialisoitu jumala ei uhkaa liberaalien maallista valtaa, mutta se rapauttaa todellista uskoa todelliseen Jumalaan.
http://simulation-argument.com/
Todennäköinen Jumala on minun näkökulmastani lähinnä vitsi. - - Palaan asiaan.
Post a Comment